Puuhapäivät on parhaita päiviä

Weekendi aloitettin hakutreenien merkeissä Kauklahden suunnalla, taajamassa. Perjantai-iltana, tottakai. Eikai Super Crazy Dog Ladyilla ole parempaakaan tekemistä???  Pakkasta -16C ja risat, mutta sää on pukeutumiskysymys. Treenit oli kaikkiaan aika tehokkaat. Eihän nyt kukaan ihan oikeesti halua koiraansa autoon palelluttaa?

Lumolle otin kolme maalimiestä. Teema edelleen ilmaisun vahvistaminen, mutta siinä siivellä pientä nenähommaa. No nenähommat on Lumolle ihan "pala kakkua". Lumo on motivoitunut ja tekee tarmokkaasti hommia. Maalimiehet löytyi, ensimmäinen lumikasasta, ja haukku raikas hännän tahdittaessa tempoa sarjalle. Toinen maalimies löytyi sermin takaa, ja tämäkin sai osakseen ihan buenot haukut. Kolmas ja viimeinen maalimies tehtiin näkölähtönä, vietinnostatuksena. Maalimies lähti pinkomaan suunnilleen 50 metrin päässä olevan palloseinän taakse. Lumo haukkui tuijottaessaan pakenevaa maalimiestä. Maalimiehen kadottua seinän taakse päästin Lumon perään. Ilmaisu oli hyvä, kestävä. Maalimies palkkasi Lumon vasta kun itse olin siinä vieressä, ja muutamat haukut vielä päälle. Mainiota! Ihan huipputreeni siis.

Treenin jälkeen ajeltiin Oittaalle ja käytiin rämpimässä pienoinen metsälenkki Sofian ja Justuksen kanssa. Kotiin tultiin about yhdentoista aikaan illalla..

Lauantai aloitettiin edustustehtävällä Tapiolan Talviriehassa. Esiteltiin hieman pelastuskoiran koulutusta, tottista, ja pieniä "etsintöjä" ja ilmaisutapoja. Tapiolaan matkattiin Ressun ja lagottotyttöjen kyydissä. Kiitos seurasta!

Tapiolasta kotiuduttua oli pakko nappaa kamera matkaan ja suunnata lähipellolle ottamaan Lumosta muutamia kuvia, kun sää oli mitä mainioin! Iltapäivästä ajeltiin vielä Hyvinkäälle uimaan. Tai siis emäntä kyyditsi, Lumo ui. Uintiseurana oli Jennin ja Robinin laumasta Fauna ja Salka, sekä Sofia ja Justus. Lumo ui taas mallikkaasti. Selkää ja häntää kastelematta. Alkuun taas pelastusliivit päällä, loppuajan ilman. Lumo ei edelleenkään ole erityisen innostunut altaaseen menosta. Etenkään, jos hänet sinne pakottaa, siis ihan fyysisesti auttaa. Käskien kyllä menee..

Kotona on nyt päivän riennoista onnellinen ja väsynyt koira. Vähän Neuta napaan ja jälkkäriksi pari poron kylkiluuta. Nyt on hyvä sulatella ja levätä. Huomenna emäntä suuntaa aamulla yhdistyksen seminaariin, joten Lumo saanee levätä lähes työpäivän verran, ja sitten pääsee taas kunnon lenkille, valoisassa. Aamulla toki käydään lenkillä, seuraksi lähtee pitkästä aikaa naapurin Dante. Tarviiko sitä nyt sunnuntaiaamuna pidempään kuin puolikahdeksaan nukkua?? 

Ai joo, maaliskuun poropaimennuskokeen ilmoittautuminen on lähetetty. Nyt vaan kaikki tassut ja peukut pystyyn, että päästään aitaan! Katselmusilmo on myös pistetty postin vietäväksi.  

"Hittojako siinä kuvaat?"

Rontti-Monttisen aka Ahne-Pumpasen kuulumisia

Meidän taloudessa on viime viikkoina asustellut neiti nimeltä Rontti-Monttinen aka Ahne-Pumpanen. Juoksujen jälkeen neidin on vallannut pohjaton ahneus. Tovi meni peruslaamavaihteella, mutta nyt on alkanut pikkuhiljaa normiaktiivitaso taas näkyä. Noin toiminnallisesti siis. Treeneissä tuo laamailu ei ole näkynyt, mutta lenkeillä Lumolainen ei juuri ole intoutunut leikkimään, vaikka olisi hyvää seuraa ollut tarjolla. Lähinnä Lumoa on kiinnostanut lenkkikavereiden, ja oman emännän, taskut ja niistä saatava tarjoilumahdollisuus.. Lumo tottelee myös vaihtelevia kutsumanimiä kuten Aida, Api, Justus, Husu, Nanya jne. Sillä nämä kutsut saattavat tietää namia.. Ja käyttäytyy vähän vieraampia emäntiä kohtaan suhteellisen röhkeästikin namia pummatessaan... Ahnepa ahne.

Tänään käytiin pitkästä aikaa Hyvinkään koirauimalassa. Allas jaettiin ensikertalaisen Justuksen ja Taigan kanssa, sekä jo kertaalleen Hyvinkäällä turkkinsa kastaneen Salkan. Lumo ui alkuun  pari kertaa pelastusliivit päällä, ihan vaan kokeeksi, että pysyy pinnalla. Suurimman osan ajasta molski menemään ilman, pinnalla pysyen.  Edelleenkään Lumo ei ole mitenkään erityisen viehättynyt altaassa uimisesta, mutta pienen vastaanhangoittelun jälkeen kastaa kyllä turkkinsa ja ui oikein mallikelpoisesti. No, vielä on kolmena lauantaina uintitreeniä tarjolla, jos vaikka loppua kohti tuo intokin löytyisi. Lumohan siis mielellään osallistuu muiden uittamiseen, eli kulki oikein topakkana mm. Jennin vieressä kun Jenni tsemppasi omiaan altaassa... Selkeää valmentaja-ainesta siis...

Uinnin jälkeen isäntäväki kävi kaupassa, neidin hengaillessa autossa, lämpömantteli päällä. Kotona kerettiin olla suunnilleen tunti, ja taas lähdettiin. Tällä kertaa Aidan ja Nooran kanssa lenkille. Lumo lenkkeili epälapinkoiramaiseen tapaan mantteli päällä. Tällä hetkellä on näet sen verran hyvässä turkissa, että kuivaamisesta huolimatta pohjavilla jäi kosteksi. Vaikka ilma on ollut nollassa, tai plussan puolella, ja vaikkei lapinkoira nyt herkästi palellukaan, niin silti hätävarjelun liioitteluna ihan mieluusti mantteloin kosteaturkkisen koiran lenkille. Lumoahan tuo takki ei ulkona arvon neitikoiran menoa ja meininkiä haittaa. Tehtiin vakkariseuralaistemme kanssa tunnin lenkki Silvolan metikössä. Eli tänään(kin) on ollut liikunnallisesti aika hyvä päivä Lumolle.

Tällä viikolla on lenkkeilty myös Justuksen ja Sofiankin kanssa. Justus on edelleen sangen ihastunut Lumoon, ja Lumo tarjoaa vastalahjaksi vähän hammasta ja murinaa... Otettiin myös pitkästä aikaa riski ja mentiin Pitkäkosken ladutetulle pellolle... Samaisella pellolla käytiin kokeilemassa onneamme Nooran kanssa jo aiemmin tällä viikolla. Selvittiin huudoitta. Alkaa näet olemaan taas se aika vuodesta, jolloin lenkkimaastojen vähyys alkaa tosissaan nyppimään. Puolustuksena joutuu kommentoimaan, että "pilaahan" se lumisadekin ne ladut.. Ja uusi lumi on vanhan surma, joten eiköhän me jossain vaiheessa, juhannuksene mennessä ainakin, saada laajennettua lenkkireittejä normaalimpaan suuntaan. Samojen polkujen tallaaminen kuukausikaupalla ei pidemmän päälle oikein jaksa napostella.

Väliaikatiedotusta pennutuskuumeen osalta. Jännityksellä odotamme Lappalaiskoirien jalostustoimikunnan virallisia urossuosituksia muutamasta melko potentiaalisesta sulhoehdokkaasta. Odottavan aika on pitkä. Mutta muu ei auta. Sitten kun suositukset on saatu, ja eräät tehneet päätöksiä suuntaan tai toiseen, niin niistä tulee luettavaa mustaa valkoisella ihan satavarmasti niin tänne kuin tännekin. 

Keittiöapulainen

 

Treenii, treenii ja nyt alkoi L O M A

Pienoista päivitystä voisi taasen harrastaa.

Aloittakaamme treeneistä. Viikko sitten vierailimme Korson raunioradalla. Lumolle otin kaksi maalimiestä, jotka neiti työsti hyvin, ja ilmaisikin oikein pätevästi . Treeni oli kaikin puolin onnistunut. Radalle tultiin hallitusti, ja vaikka Lumo ajoittain "unohtikin" seurata, niin palasi hienosti pienestä muistutuksesta asemiinsa. Uusi ja erilainen rata on aina haasteellisempi ohjaajalle, ainakin meillä. Lumolle on se ja sama missä etsitään, ohjaaja on alkuun aina enemmän tai vähemmän hukassa.

Sunnuntaina hakuiltiin Siikajärvellä. Lumolle tehtiin motivointitreeni. Neiti sai katsella kun kaksi maalimiestä lähti viuhkan muodossa hilluen metsään, ja itse kuljin koiran kanssa keskilinjaa. Lumo sai katsella maalimiesten perään, ja kun maalimiehet "hävisivät", lähetin neidin sille maalimiehelle, jonne "enemmän" halusi. Lumoon saatiin treenillä aika kivasti vauhtia, ja ilmaisutkin olivat reippaat! Jälkimmäinen maalimies alkoi palkkauksen jälkeen leikittämään Lumoa, ja leikimmekin sitten kolmisteen takaisin keskilinjalle.

Maanantaina oli kevätkauden viimeinen tottistreeni, mölli BH-koe. Ei ollut sitten Lumon päivä ollenkaan. Paikallamakuussa oli turhan paljon häiriöitä: pari koiraa käveli tiellä ohitse ja kaiken kruunasi sammakko... Neiti siis nousi ylös ja haisteli maata, välillä piehtario nurmella... Seuraaminen kytkettynä oli kamalaa,  L haisteli maata ja oli ikään kuin "iltalenkillä", eikä osannut kertaakaan pysähtyessä tulla ohjaamatta perusasentoon (minkä siis yleensä osaa). Tempovaihteluissa sentään heräsi hieman. Henkilöryhmät meni kytkettynä ja kytkemättä ok. Vapaana seuraaminen olikin sitten jo ihan säädyllistä seuraamista. Jättävissä liikkeissä istu-käskyllä meni maahan, jäi tosin kyllä, mutta ei oikeaan asentoon. Maahan meno sen sijaan oli nopea ja melko hyvin mennyt liike. Luoksetulo oli vauhdikas. Eli ei parasta Lumoa, mutta melko kelpo homma kuitenkin. 

Keskiviikkona oli jälleen raunioitumista. Tällä kertaa otettiin kaksi koiraa samaan aikaan radalla, eli hallintatreeniä. Halusin Lumolle yhden tietyn piilon, alakasalla olevan muurin josta haju liikkuu piilon kummaltkin puolelta, sekä ylhäältä. Samoin keskikasalla oli yhdessä "hyvin haisevassa" piilossa omia vaatteitani häiriöinä, niin halusin kokeilla kuinka L reagoi kyseiseen häiriöön, ja maalimiehen johonkin siihen hollille. Mun ongelma on selkeästi se, että mä en saa tietää missä maalimiehet on, sillä ohjaan koiraa aivan liikaa. Aloitimme alueen läpikäynnin alakasalta. Lähetin Lumon hyvän matkan päästä muurilta, ja neiti saikin heti hajun. Työsti mallikkaasti, ja pyöri muurin päällä, kohdassa missä haju nousi ylös ja merkkasi sekä ilmaisi. Maalimies kehui, ja Lumoa täytyi hieman avittaa helpommin palkattavaan paikkaan. Keskikasalla Lumo merkkasi kaikki häiröt: maksalaatikon mustassa putkessa, Pedigreen avonaisen purkkiruoan ja pyöri ahkerasti temppelillä, missä oli ohjaajansa vaatteita. Ei ilmaissut, mutta merkkaamista ei voinut olla huomaamatta. Työsti hyvin temppelin vieressä olevan "aatami ja eeva"-piilon ja maalimies sai aikamoiset haukut. Keskikasaa jatkaessa merkkasi autonrenkaan alla olevan mustikkapiirakan... Kolmas maalimies oli kasan reunalla olevien kahden päälleikkäin traktorinrenkaan sisällä. Alkuun epäilin, että piilo olisi liian haastava etenkin kuin ilma oli tyyni, ja renkaat itsessään haiskahtaa melko voimakkasti kumille. Lumo haki hajun reunoja aina yläkasalta asti, kunnes keksi tarkentaa renkailta. Yritti hypätä renkaiden päälle, mutta onneksi ei onnistunut. Haukahti kerran ja jatkoi piilon ympäri pyörimistä välillä nousten sitä vasten. Toisesta haukahduksesta maalimies alkoi kehumaan ja palkkaamaan. 

Lumo hyytyi kesken viimeisen maalimiehen palkkauksen, lähti maalimieheltä ja tuli viereeni, lysähti istumaan silmät puoli ummessa läähättäen. Ohjaaja oli taas mokannut. Ohjeita antaessani ilma oli toki lämmin, mutta aurinko oli pilvessä. Radalle tullessamme aurinko alkoi paistamaan, ja Oittaan rata on kieltämättä ilta-auringossa ihan tukahduttavan kuuma, etenkin jos ei tuule. Pistin Lumon hihnaan ja vein autolle, joka oli varjossa, neiti piristyi ja virkosi jo matkalla. Juotin varmaan lähemmäs puoli litraa vettä nakellen nakinpaloja vesikippoon. Hieroin vettä Lumon etujalkoihin ja pistin koiran takaluukku auki konttiin. Miten typerää teettää koiralle suht pitkä treeni tuollaisessa lämmössä... Hienosti teki hommat, eikä väsymystä tai uupumusta näkynyt työskentelyssä, vasta viimeisen palkkauksen aikana. Eli ei se onnistunein otos sitten..

Koska olen ohjaajana innokas, motivoitunut ja asettanut meille koirakkona ihan haastavat tavoitteet, sekä treenannut lähes läpi koko talvenkin ilman sen pidempää breikkiä, niin me aloitimme nyt loman. Oikeastaan kouluttajamme Jenni oli parin muun kouluttajan kanssa päättäneet, että meidät laitetaan "pakkolomalle" jo ennen virallisen treenitauon alkua... Edellinen hakutreeni oli ihan onnistunut, ja ensi sunnnuntaina menen treeneihin, mutta en treenaa omaa koiraani. Raunioilla viime treeni ei ollut kovin nappisuoritus, joten en voi mitenkään vastustaa ratavaihtoa Hämeenlinnassa heinäkuun alussa.. Eli tuolloin olemme seuraavan kerran raunioilla, ja siellä tahdon Lumolle motivointitreeniä ja pelkkää onnistumista, ehkä yhden tai kaksi maalimiestä. Sen jälkeen raunioista tulee kolmen viikon tauko. Hakuiluista hieman pidempi, mutta todellista "ei minkään treenamista" tulee se kolmisen viikkoa. Katsotaan onko Lumo tauon jälkeen intopiukeena hommissa, sitä ainakin toivon.

Lomalla aikomus on puuhastella kaikenlaista mukavaa yhdessä tekemistä, menemistä ja olemista. Maanantaina mennään Jennin lauman kanssa uimaan Hyvinkäälle. Tarkoitus on lenkkeillä ja hengailla hyvässä seurassa, pitää lämpimillä säillä lähes lenkittömiä chillailupäiviä jossain hyvässä varjossa ulkosalla, käydä ehkä kaupungilla, terassilla, jäätelöllä, ehkä Pertunmaallakin mäkkeilemässä. Eläinlääkärissäkin käydään akupunktiossa ja fyssarillekin on aika varattuna. Eli mielen ja kehon hemmottelua, sekä vielä enemmän laatuaikaa luvassa Pumpasen tytölle (tosin jotkut ovat rohjenneet epäillä, että Lumo ei arvostaisi akupunktiota...)  

Ollaan me toki muutakin tehty kuin pelkästään treenattu. Viikko sitten tiistaina meille tuli melkein kahdeksi viikoksi hoitoon Mikon siskon Maaritin ja hänen miehensä vajaa puoli vuotias löwchen tyttö Tete. Lumolla ja Tetellä aka Tetsarilla, Tse Tse-kärpäsellä, Baboonilla on ollut sangen lystikästä meininkiä. Lumo ei ole syönyt Tse Tseä, vaan on oikein innokkaasti nauttinut joka hetkestä pienen ystävänsä kanssa nuljuten. Emäntäkin on päässyt taas pennun pissa-kakka siivoilujen makuun, ja matot ovat toki nekin rullalla paremmassa tallessa. Tse Tse on pieni ja höpsö, helposti oppiva ja mukavasti kontaktihakuinen pieni koiruus. Oppi muutamassa päivässä tarjoamaan istumista (kun ensimmäisenä iltana löysin itseni naksuttelemassa pienelle löwchenille koirapuistossa). Istuu ja odottaa tovin ruokaa/herkkua saadessaan, istuu kun laitetaan valjaat, istuu kun odottaa ulospääsyä. Tetsarilla on myös ehkä maailman iloisin ja nopein luoksetulo. Olen sitä isäntäväen pienistä toivomuksista huolimatta pitänyt vapaana, turvallisilla paikoilla tietenkin. Tet pyörii pääasiassa jaloissa tai hyvin lähistöllä, välillä intoutuu isompien perään, mutta tulee hienosti kutsusta luokse! Sanoisin melko eteväksi. Ihmisten ja pyöräilijöidenkin ohitukset ovat ajoittain onnistuneet. Teten oppivaisuuden takana piilee varmasti miellyttämisen haluisuus, mutta myös puhtaasti ahneus. On näet melkoisen perso herkkusuu tuo pikku-Tete. Että isäntäväelle vaan tiedoksi, että minä ainakin panostaisin tuon kakaran vapaana pidettävyyteen, sillä Tete on kyllä niin ihmisen koira ettei monikaan!

Tete on tutustunut tässä vajaan kahden viikon aikana Lumo luottokavereihin Peiqiin ja Aidaan, Danteen, Keiraan ja Ninjaan, Bonzo-staffiin, lapinkoirapoikiin Tuukkaan ja Toniin. Tavannut ohimennen alle vuotiaan rhodesian rigdeback Nanian sekä naku collie Bellan. Että sosiaalistettu on, ja hyvässä, turvallisessa seurassa. Tete on ulkoillut siis pääsääntöisesti vapaana, samoilla lenkeillä kuin Lumokin. Mitään megavauhtia ei ole pidetty yllä, välillä ollaan pidetty pikku breikki, juotettu koiria ja välilä Tete on päässyt sylikyytiin.

Ensi viikosta siis lomaillaan, emännälläkin sitä virallista lomaa on nyt pari viikkoa ja elokuussa toiset pari. Eli lomapäivitystä pukkaa kunhan joutaa. Loma on ihmisten ja koirien parasta aikaa, ainakin meillä.

 

Monsterit Oy:stä hyvää iltaa

Ihan ollaan melkosen söpösti

Kumpikohan heitti hyvän vitsin? 

Kesäkuvia

Kesäkuun alussa vietimme viikoloppua Nooran ja tyttöjen kanssa Nooran mökillä Pertunmaalla. Kivaa oli:

Alkuun mun piti fiilistellä kaikkia pihamaalla olevia, kaluttuja ydinluita, olin ihan et "Jee luita!"

Jonka jälkeen mulle tuli kauhee tarve viedä niitä vähän  parempiin jemmoihin...

Välillä pistettiin Peikon kanssa vähän riekkuen! Tässä mä ihan hellästi kurmuutan Peikkoa poskivilloista... 

Mami anto mulle uuden, tosi kivan lelun! Käski huomauttaa, että tyhjä ja muovinen...

Ja mä niin kutsuin muita leikkii pullon riekutusta

Apin kaa meillä oli vetoleikkiä: kummalla on vahvemmat leuat... Apilla on ainakin parempi ote, mutta emmä viitti bostailla liiaksi, kun Api on vähän tiukkis ja huumorintajuton aina välillä, niin annan sen voittaa helpommalla... Säilyy meidän ystävyys näet.

Välillä piti herkutella. Ai, että mitä namppaa... Mmmmmm.... Meikä tytö ihan mehustelee... Aijai...

Tässä mä oon vähän niin kuin kokki kolmosena tai jotain, tähystelemässä kesäkeittiön päällä. Tuolloin ei kuitenkaan ollut tarjolla hitaasti haudutettua nuorta lapinkoiraa

Savua ennen tulta ja muuta puuhastelua...

Viikkopäivitystä...

Viime viikon lauantaina meidän ilona oli kaverini Paulan vajaa neljäkuinen porokoiranarttu Ninja (Pihlajamäen Ilmanimpi). Hain Ninjan meille hoitoon kotimatkalla. Lumon ensireaktio oli ennalta-arvattavissa, samoin pikku-Ninjan. Lumo oli, että mitä hel*****ä kun avasin meidän asunnon oven, ja Ninja pissi alleen. Lumo vähän pärisi Ninjalle, mutta hetken päästä jo leikittiin. Sokerina pohjalla oli ystäväni Jennin ja Katlan visiitti samaisena iltana meille lauantai-illan viettoon. Kävimme Pitkäkosken pelloilla lenkillä, jossa koirat saivat riekkua ja päästellä höyryjään. Lenkin jälkeen tarjoiltiin sapuskat, jonka jälkeen Lumo ja Kattis saivat Jennin tuomat täyteluut ja Ninja lammassnacksin. Emännät avasivat kuohuviinipullon, peräti toisenkin, ja söivät kaikkea missä oli vain lisättyä rasvaa ja sokeria...  

Koirien puuhasteluja katsellessamme tulimme pohtineeksi sitä, miten väärää informaatiota monet pentuoppaat antavat. Pennutko muka nukkuvat paljon? Ei meillä ainakaan, eikä Ninja tehnyt siihen poikkeusta. Riekkumista ja kiekkumista jatkui aina siitä alkuillan puoli kuudesta jonnekin puolille öin. Välillä kävimme pissattamassa koiria, ja jossain vaiheessa talo hiljeni hetkeksi. Viimeisen kerran rekkuset kävivät ulkona kahden maissa yöllä, ja taas lähdettiin uuteen nousuun, pentu siis. Kolmen pintaan mentiin nukkumaan, ja kuudelta minä ja kepo heräsimme Lumon ja Ninjan leikkiin.... Saimme armoa yhdeksään, jonka jälkeen päädyimme Mikon kanssa viemään kaikki kolme korttelipissille Jennin jäädessä nukkumaan. Aamupissin jälkeen olikin taas riekkumisen aika. Ninja sai aamusapuskan ja puoliaivolliset, vähemmän keskenkasvuiset piimää ja aamujuustot.. Kaksijalkaisten aamupalan jälkeen lähdettiin Jennin kanssa viemään tyypit Raappislenkille. Iltapäiväkahvit juotiin yhdeltä ja sitten ajeltiikin koko possen voimin Siikajärvelle hakutreeneihin. Robin oli ottanut Ninjalle häkin matkaan, ja Ninja pääsi, tai joutui, treenien ajaksi häkkiin Jennin ja Robinin autoon. 

Lumo oli hitusen sipissä, joka oli melko arvattavissa, kun puuhaa oli niinsanotusti piisannut. Ja nimensä veroinen Super-Hyperi kun on, niin Lumohan tunnetusti ottaa ilon irti vierailevista koirakavereista.. Hakutreeneissä Lumolle otettiin jälleen ilmaisharjoitus pienen partioinnin merkeissä. Alkuun Lumo haukkui Jennin, jonka jälkeen lähetin etsimään. Ensimmäisen maalimiehen lähistöllä oli mitä ilmeisemmin ketun pesä, pienoinen häiriö tuolle neidille. Lumo päätyi kuitenkin ilmaisemaan istuvan maalimiehen. Palkkasin Lumon itse ensimmäisellä maalimiehellä. Jatkoimme etsintää, ja toisella, seisovalla,  maalimiehellä Lumolla oli jotain ongelmia. Ehkä emännän paikalleen jähmettyminen? Maalimiehenä ollut Robin sanoi Lumon näyttäneen siltä kuin olisi resetoinut itsensä... Robin meni kyykkyyn, ja lähetin Lumon uudelleen ja ilmaisu onnistui. Kolmas maalimies oli seisova, ja Lumo ilmaisi hienosti! Haukkui ihan hienoa sarjaa. Liian lyhyet yöunet ovat siis selkeästi huono homma... Toisaalta, täytyyhän sitä koiran kestävyyttäkin kehittää, mutta ehkä päätön riekkuminen ja härväily on eri asia kuin työn tekeminen...

Maanantain tottistreenit peruttiin, joten meillä pidettiin sitten ihan vapaapäivä. Käytiin yhteislenkillä Peiqin, Aidan ja staffipoika Bonzon kanssa Petikossa. Tiistaina lenkkeiltiin toistamiseen Peikon ja Apilaisen kanssa Petikossa. 

Lumo telinekentällä. Kuva Linda Paasimaa

Keskiviikkona sitten raunioiduttiin. Alkuun oli lyhyet hallintatreenit: luoksepäästävyyttä, seuraamispätkiä, jättäviä liikkeitä ja luoksetulo. Hallinnan jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä telinekentällä. Lumo oli hyvässä vireessä, ja telineillä neidistä on aina melko hauskaa, no tietty kun on actionia! 

Reeneissä Lumolle upotettiin neljä maalimiestä, joista osalla oli palkkapurkki, osalla ei. Tultimme melko hallitusti hihnassa radalle, ja jätin neidin kytkemättä pieneen paikallamakuuseen, jossa pysyi kunnes  vapautettiin. Alueenamme oli talot ja alakasa. Päätin, että aloitamme taloista. Heti lähetyksen jälkeen onnistuinkin sitten hukkaamaan koirani. Liikuin ja olin vähällä alkaa huutelemaan Lumoa, kun kouluttaja Virpi kehoitti vaan liikkumaan. Pienoisen rengas- ja tiiliröykkiön yli päästyäni näinkin Lumon pyörivän ylätalon päädyssä, maalimiehellä. Meinasi melkein unohtua tassun nosto, jotenkin taas jäädyin aavistuksen tilanteessa. Sanoinkin jälkeenpäin, että olisin voinut nostaa käden samantein kun näin koirani pyörivän ikään kuin maalimiehen päällä. Ensimmäisellä maalimiehellä oli purkki. Homma jatkui. Lähetin lumon tsekkaamaan keskitalon yläkerran, jossa neiti kävi. Ajatuksena oli jatkaa taloja, kunnes Lumo sai alatalon päätyyn hajun alakasalta. Olin taas yrittämässä hallita tilannetta, mutta järjen ääni takanani kehoitti antamaan himodiktatuurilleni periksi. Muutin siis etsintäsuunnitelmaa. Lumo nappasi alakasan talojen puoleisesta päädystä maalimiehen ylöspäin aukeavasta piilosta. Toisella maalimiehellä ei ollut purkkia, sen sijaan maalimies alkoi kehumaan Lumoa. Lumo tympääntyi kehuihin ja päätti haukahtaa. Samaan aikaan olin itse kehumassa ja palkkaamassa neitiä. Jatkoimme etsintää alakasalta, ja Lumo saikin melkein heti uuden hajun. Neiti työsti hienosti maalimiehen kasan päällä olevasta isosta lehtiroskiksesta, ja meni taitavasti liukkaasta alustasta huolimatta maalimiehen luokse, ja haukkui. Maalimiehellä oli palkka, ja Lumo malttoi herkutella. Jatkoimme kasaa eteenpäin, ja melko heti Lumo sai taas uuden hajun. Annoin koiran mennä, ja juoksin itse kasan päädyssä olevalle pajupuulle. Matkalla pajupuun päätyyn, sieltä alkoi kuulumaan melko taitavan pienen koiran ilmaisuhaukkua, ja maalimies sai kehoituksen palkata koiran. Treenin loppuun otettiin vielä älläputki ja kanaparru. Vähänkö mulla on etevä koira!  

Virpi kehui Lumon työstäneen hienosti ja melko nopeasti hajut. Mielestäni koira toimi hyvin, ja ohjautui mainiosti. Ohjaajan täytyy nyt iskostaa kaaliin se käden nostaminen ensi maanantaita ajatellen, ja pysyä rauhallisena. Helpommin sanottu kuin tehty... Mutta yritetään. Vain ja ainoastaan minä itse voin sössiä soveltuvuuskokeen, eli NYT jos koskaan luotan koiraani. Uskoisin, että Lumo haukkuu, kun maalimies pysyy passiivisena... Tai toivon... 

Nyt vaan sitten kaikki peukut ja tassut pystyyn meille ensi maanantain soveltuvuuskokeeseen! Huomenna hakuillaan ja lauantaina ajellaan Nooran mökille Pertunmaalle. Tiedossa on lihaisten luiden syöntiä ja piilottelua pihalla hengaillen, pakkasessa olleen jauhelihan imeskelyä putkiluun sisältä tai kongista... Kaikkea koiramaisen kivaa ja rentouttavaa siis!

Lumo A-esteellä. Kuva Linda Paasimaa

Hommiin menossa. Kuva Linda Paasimaa

The most beautiful and mesmerizing Finnish Lapphund in the world

Kuva Linda Paasimaa

Hakua, peuran karvaa ja kavereita

Uusi viikko ja uudet kujeet, mutta päivitellääs nyt vielä tuo viime viikon loppupuoliskokin.

Perjantaina meillä oli iltapoikana Dante, joka viihtyi meidän seurana Petikon lenkin verran ja tovin  tässä meillä kotosallakin Lumo-neidin ilona. Danten isäntäväki oli elävissä kuvissa, ja Lumo pääsi suoraan Justun kainalosta naapurin Danoninon kylkeen kiehnäämään. Lauantaina vierailimme Mikon äidin luona Espoossa grillauksen merkeissä. Paikalla olivat tietenkin isäntäväen beaceron Rubi, Mikon siskon ja hänen miehensä kolme portugeesiä sekä aivan ihastuttava pienen pieni löwchen tyttö Tete, ikää vajaa neljä kuukautta. Lumo oli ensin vähän, että "onko tää aito" ja kokeili Teteä hellästi tassullaan. Hetken päästä tytöt tekivät vähän enemmän tuttavuutta, ja Tete oli ihan Lumon mieleen. Tyypit makoilivat terassilla hammasmiekkaillen ja nuljuttaen toisiaan. Välillä Tete kävi ottamassa pienet kauneusunet, jonka jälkeen homma jatkui. Lumolla on siis uusi, pieni ystävä.

 

Sunnuntaina hakuiltiin. Ilma oli suhteellisen lämmin, ja emäntä ei lauantai-illan riennoistaan täysin koulutuskelpoinen, lähinnä väsymyksen takia, eli otettiin koirankoulutusta ilmaisutreenin ja erilaisten maalimiehien merkeissä. Ajatuksena oli siis tehdä pieni etsintä, jossa usemapi toisto. Ensimmäinen maalimies oli löytänyt aivan fantastitisen paikan, ainakin Lumon mielestä. Neiti työsti hienosti, meni maalimiehen luokse, mutta alkoikin työstämään jotain ihan muuta... Kappas, maalimiehen vieressä oli peuran karvoja ja liekö pala nahkaakin... Lumo nappasi arteensa maasta, jolloin maalimies kutsui Lumoa, ja neiti tajusi, että jotain taisi jäädä kesken, jätti karvat ja kävi syömässä namit.. Seuraava maalimies oli seisova, jonka Lumo ilmaisi hienosti. Kolmas maalimies oli suhteellisen aukealla paikalla istumassa pressuun kääriytyneenä niin, että ylävartalo ja vähän jalkoja näkyi. Lumo työsti ja nähtyään maalimiehen näytti hieman säikähtäneeltä, haisteli  sijaistoimintona hetken maata, lähdin itse tukemaan koiraa hieman liikkumalla maalimiestä kohti, jolloin Lumo rohkeni mennä maalimiehelle, jota ensin vähän haistoi ja todettuaan vaarattomaksi alkoi ilmaisemaan. Koska ensimmäinen, helppo, kuusen alla istunut maalihenkilö meni peuran karvojen takia ihan plörinäksi, niin otimme vielä neljännen, helpon, istuvan maalimiehen. Lumo ilmaisi jälleen hyvin. Eli jatkamme edelleen ilmaisua ja erilaisia maalimiehiä, pressun kanssa eritoten. Jotta Lumolla on "oikeasti" omasta mielestään tekemistä, niin teemme treeniä pienen alueen etsintänä. 

Treenien jälkeen käytiin oman possen voimin puistossa hengailemassa, ja illan vähän viiletessä Peiqin ja Aidan kanssa Petikossa lenkillä.

Maanantaina oli jälleen suhteelisen lämmin ilma. Meillä oli perinteisesti taas tottistreenit, jotka meni vähän niin ja näin. Alkuun tehtiin noudon alkeita, eli meillä lähinnä kapulaan tarttumista ja siitä palkkaamista, ei Lumon lempparii... Neitihän ottaa melkein mitä vaan suuhunsa, mutta useinmiten vie mennessään sen sijaan, että toisi sen minulle... Lumo loisti paikallamakuussa (liekö syynä lämmin ilma?), seuraamisessa vetelehti ja jäi, henkilöryhmässä jäi myös, jättävät ihan ok, luoksetulossa oli myös aavistuksen laama. Eli ei mitenkään maailman onnistuneimmat treenit... No paremmalla vireellä, kummatkin, ensi kerralla sitten. Treenien jälkeen käytiin taas vetelehtimässä Petikon ympäri. Selkeästi tuo +20 astetta verottaa lappalaisia sen verran, ettei tarjolla ollut  juurikaan normaalia hepulointia ja riekkumista, vaan lähinnä kieli poskella läähättäviä ja mukana laahustavia rekkuja. No, ei pidä valittaa, ei tätä kuitenkaan ikuisuutta kestä (ja pessimisti ei pety).

 

Lumo ja Peiqi Pitkäkoskella

Viikkokatsausta

Lumpo-pumposella on ollut taas melkoisen puuhakas viikko, vaikka vasta torstaissa eletään.

Viikko aloitettiin perinteisesti maanantain tottistreeneillä. Tällä kertaa treenin teemana oli vapaavalintaiset liikkeet. Lumon kanssa otin seuraamista, pysähdyksiä, jättäviä liikkeitä, luoksetuloa paikallamakuusta ja lopuksi puhtaasti leikkiä. Ryhmässä otettiin taas perinteiset pujottelut. Lumo ei ihan alkutreenistä ollut mitenkään erityisen keskittynyt, mutta into parani kyllä melko pian. Treenien jälkeen käytiin taas nollaamassa Petikossa Nooran ja tyttöjen kanssa. Nooran kanssa otettiin tällä kertaa sellainen linja, että ohjaajat seurustelvat täysin ja rekut saavat puuhastella omiaan. Tyttöjä ei juuri kutsuttu jos jäivät jälkeen, vaan saivat pitää ihan itse huolen mukana pysymisestä. 

Tiistaina lenkkeiltiin Pitkäkoskella Nooran ja tyttöjen, sekä Ninnun ja Danten kanssa. Illalla kaverini Sofian Justus-poika  (Eidalun Indikatiivi), Lumon kanssa samanikäinen paimensukuispoika, tuli meille muutamaksi päiväksi kyläilemään, hoitokoiraksi. Lumon kanssa käytiin noutamassa Justus parkkipaikalta, ja Lumolla meni kuppi nurin ihan totaalisesti! Neidistä oli niin ihanaa saada "oma koira" ja Justun kanssa Lumsulaisesta on kovin lystiä. Tyypit puuhasteli heti illan suussa "kaikennäköstä" sisätiloissa. Lumo härkki Justusta, surisi, pärisi ja pörisi niin kovin Lumomaiseen tapaansa. Justus puolestaan otti uuden ympäristön sangen chillisti. Pienoista stressiläähätystä, mutta hyvin pientä. Lumon isäntä kelpasi rapsuttajaksi, ja Lumon emäntä sai hoitaa äipän virkaa, iltaruoka maittoi ja omapaikka löytyi olohuoneesta tietokonepöydän alta.

Keskiviikkona Lumpo ja Justu pääsivät aamulenkillä vähän riekkumaan, ja palvelusväen työpäivän ajan saivat viihdyttää toisiaan. Ulkoisista merkeistä päätellen päivä oli mennyt levon merkeissä. Hauskaa oli huomata kuinka samantyyppisiä koiria tiettyjen asioiden suhteen tämä kaksikko on. Kummallakaan ei mennyt maailmankirjat sekaisin kun emäntä tuli töistä kotiin, vaan Justu käyttäytyi hyvin Lumomaiseen tapaan rauhallisesti, ja kummatkin köllähtivät selälleen ottamaan vastaan rapsutuksia. Käytin pöljäkkeet Petikon lenkillä riekkumassa, ja Justus sai jäädä isännän seuraksi, kun me tytöt lähdettiin rauniotreeneihin.

Justus ja Lumo 

Ennen raunioitumista meillä oli jälleen Tuulin hallintatreenit. Meni ihan passelisti. Tehtiin pujottelua muiden koirakoiden ohi, ohittamisia, paikallamakuuta ja jättäviä liikkeitä. Radalle ei, tälläkään kertaa, menty täysin hallitusti, ja en aikatauluiltani kerennyt ennen treenejä ottamaan radalle menoa vapaana... Ensi kerralla sitten.  Raunioilla Lumolla oli vaihteeksi neljä maalimiestä. Olin pyytänyt hieman haastavampia piiloja mm. ritiläpiiloja tms. jotta Lumo joutuisi tekemään hieman enemmän työtä päästäkseen maalimiehelle. Ajatus oli, että piilot ovat siis avopiiloja, ja pressun/ritilän välissä on pienen lapinkoiran mentävä aukko. Alueena oli ala- ja keskitalo, alakasa ilman pajupuuta, kylmiö, clubitalo ja sen lähettyvillä oleva muutama isompi kuusi. Lumolle ammuttiin seuraamisen aikana radalle tullessa, sekä ensimmäisen ja toisen maalimiehen välissä. Ei reagoinut. Tein jonkunlaisen etsintäsuunnitelman, jossa taisin pysyäkin melko pätevästi. Lisäksi osasin liikkua, jee! Lumo kuunteli hienosti radalla ohjeita ja ohjautui sangen mainiosti ohjaajansa liikkeistä (se liike, se liike). Pari kertaa Lumo oli menossa "omaan suuntaansa" mutta sain hienosti kutsuttua takaisin ja pyydettyä Neiti Tarkkakirsun tarkistamaan jonkun väliin jääneen kohdan. Uudet, epämiellyttävät rengasröykkiö- ja tiilikasa-alustatkaan eivät tuottaneet "tunnolliselle pikku partiolaiselle" liiemmin haastetta vaan Lumo liikkui sangen ketterästi. Maalimiehien luoksekin neiti pääsi pienistä aivopähkinöistä huolimatta. Pienen pienistä raoista tai rapisevan pressun lomasta, hienoa! Kolmannen ja neljännen maalimiehen välissä neidin keskittymiskyky herpaantui hetkeksi jonkun epäilyttävän hajun vuoksi ja Lumo sinkoili alakasan metsänpuoleisesta päädystä pellolle pitäen "pienoista" vahtihaukkua... Sain äänijänteitäni käyttäen keskeytettyä ei-toivotun toiminnan, kutsuin Lumon luokse, rauhoitin ja lähetin samasta kohdasta uudelleen kasalle. Lumo jatkoi hommia todella hienosti pienen herpaantumisen jälkeenkin, ja neljäs maalimies löytyi. Ohjaaja, eli allekirjoittanut, teki hommia myös kovin tohkeissaan ja hommaan täysillä uppoutuen, että kysyin viimeisellä maalimiehellä kouluttaja-Seijalta "oliko tämä viimeinen?" Olihan se, neljä purkkia olin antanut, eli en siis osannut laskea neljään. Lumon ollessa melko vikkeläliikkeinen ja nopea, niin hukkasinkin koirani pariin otteeseen, ja sain ihan juostakin välillä, jotta pysyin kärryillä missä neiti menee. Meistä tulee vielä päteviä, kunhan saadaan hallinta radalle tullessa kuntoon, ja ajan kanssa ilmaisu hiottua. Ilmaisun suhteen yritän pitää pääni kylmänä, ja hiotaan se valmiiksi metsässä kun siellä on aloitettukin. Kuulemma Lumollakin pitäisi sen kahden aivosolun jossain vaiheessa kohdata, ja neidin tajuta, että raunioillakin voi haukkua! Sitä odotellessa siis:

 

Toistaiseksi jatketaan piiloja hiljalleen vaikeuttaen, maalimiesmotivaatiota parantaen (sitä kun ei koskaan voi olla liikaa) ja Lumon tarkennusta hioen. Ei ahnehdita, ei ahnehdita...

Treeneissä meni poikkeuksellisen pitkään. Nähtiin yläkasalla yksi luikero, kyykäärmeeksikin kutsuttu, paistattelija, joka pakeni raunioiden uumeniin... Yök. Eli täytynee tallata huolella ja kovempaa töminää pitäen.. Toinen kärmes-ällötys oli bongattu tiellä... Toivon hartaasti, että niitä ei bongata piilossa ollessa eikä koiran työskennellessä radalla. Kotiuduttiin Lumon kanssa vasta melkein puolilta öin, jonka jälkeen otettiin Justu matkaan ja tyypit pääsivät hillumaan keskiyöllä läheiseen koirapuistoon. Siellä esitettiinkin keppikatrillia ja muita lapinkoirien tähtinumeroita. Ruoka tässä koirahoitolassa tarjoiltiin vasta puolen yön jälkeen...

Tänä aamuna meninkin näytti sitten tältä:

 

Kyseessä on lapinkoirille tyypillinen aamupaini yhdistettynä hammasmiekkailuun

Helatorstain kunniaksi Mikko Kepolainen lähti minun ja rekkujen kanssa Petikkoon aamulenkille. Ihanainen Justus löysi sitten ihanan aromikkaan mättään kuusen juurelta ja päätti sitten etevänä eläimenä hieroa itseään siihen. Kappas, sen enempää hajuanalyysiä tekemättä kyseessä oli melko varmasti jonkun lenkkeilijän yliaktiiviseksi heittäytyneen suolen tuotos yhdistettynä huonoon pidätyskykyyn... Hemmetti, peittäis edes paskansa tai hommais pussit taskuun ja korjaisi pois! No, Jutus oli maailman onnellisin pieni lapinkoira paskavana kaulurissaan, Lumon kanssa leikkiessä ja näin meillä olikin sitten kaksi aromikasta koiraeläintä. Lumohan on erikoistunut ketun ulosteeseen ja kettujen haukkumiseen, onneksi. Sillä ketturepolaisen tuloste ei oikeastaan ole ulosteeksi edes niin kovin paha.. Petran koirahoitolassa oli siis tänään lenkkeilyjen lisäksi ohjelmassa koirien kokoturkkipesua, turkkien föönausta ja harjausta. sekä valjaiden pesua.. Poistin Justulta pari punkkiakin.  Lumo on säästynyt punkeilta Exspotin laiton jälkeen. Uskon noiden myrkkyjen olevan kuitenkin suhteessa pienempi riski koiran mittaisessa elämässä, kuin punkin pureman, josta äärimmäisen huonolla tuurilla voi saada sen borrelioosin, ja äärimmäisen huonolla tuurilla menettää koiransa hyvinkin nuorena.. Iltapäivästä lähdettiin vielä Ninnun ja Danten kanssa Pitkäkosken pelloille lenkille. Lumsu ja Justu pistivät taas parastaan rillutellen keskenään keppien kanssa ja ilman. Kotiin matkustikin sitten pari melko väsynyttä koiruutta. Tarjoilin ystävyksille ruoat, jonka jälkeen malttoivat hiljaa hiiskumatta, paikallaan maaten odottaa Justuksen emäntää hakemaan Justun kotiin. Ei sillä, ei Justulla olisi ollut meiltä mikään kiire kotiin, vaikka emäntä maailman ihanin ja tärkein ihminen onkin.

Viime viikonloppuna lapasesta lähtenyt lapanen oli jälleen kuvioissa...

Treeniä, riekkumista ja sosialisointia

Pieni pikakelaus menneeseen viikkoon.

Lumo ja Lumon aarre = lapanen

Maanantaina tottisteltiin tuttuun tapaan Ikean parkkiksella Tuulin opastuksella. Treenin aiheena oli pienimuotoisen BH-kaavion suorittaminen. Lumon kanssa emme tehneet kaaviota ihan kokonaisuudessaan, vaan alun pidemmän seuraamispätkän edes takaisin, sekä ns. älläkaavion kytkettynä, samoin ihmisryhmän, jonka jälkeen otin Lumolta hihnan pois, seurautin vielä ihmisryhmän ympäri ja siirryimme seuraamisen kautta jättäviin liikkeisiin ja loppuluoksetuloon. Treeni meni ihan ok. Imutuksella ja vartalonapuja käyttäen tosin, niistä on pikku hiljaa päästävä ainakin vähän vähemmälle. Jotain pieniä "maneereja" löytyy ohjaajalta, joihin ei itse tule kiinnitettyä minkäänlaista huomiota. Treenien jälkeen käytiin taas Petikon lenkki Nooran ja tyttöjen kanssa, mukaan lenkille liittyi myös Nooran kaveri Isko aussiteini Firen (7kk) kanssa. Lumo näki Firen toistamiseen, ja suhtautui ihan ok. Neiti veteli aika nautinnolliset hepulit heti alkulenkistä muun kolmikon juostessa ja haukkuessa perässä. Lenkin lopulla käveltiin "hävyttömästi" VPY:n koulutuskentän poikki, ja Lumo sai suorittaa A-esteen. Ei pk-puolen tosi jyrkkää vaan pk- ja agiliito A:n välistä oleva esteen. Ihan hienosti meni!

Keskiviikkona Lumo vietti kaksivuotis synttäreitään. "Bileet" pidettiin keskiviikolle tuttuuun tapaan raunotreeneissä, ratana tällä kertaa HePeKon rauniorata Itä-Helsingissä, Roihupellon teollisuusalueella. HePeKon radalla vierailimme kolmatta kertaa, eli meille ihan uudesta radasta ei ollut kyse. Lumolla oli jälleen kolme maalimiestä. Pyysin kouluttajaltamme Virpiltä hieman haastellisempaa etsintätyöskentelyä neidille, eli pientä aivopähkinää. Hallinta radalle tullessa on se meidän THE HAASTE. Lumo kun ei tiedä mitään niin siistiä kun etsintähommat. Raunioille se hinku on jostain syystä enemmän kuin metsään, hommia tehdään yhtä mieluusti toki kummassakin. Lähetys meni hyvin, etsintäsuunnitelman toteutus kärsi heti alkuun, kun ohjaajan pöljäke "unohtui" seisomaan paikalleen ja ihastelemaan koiransa työskentelyä... Lumo kun vielä ohjautuu vartalon liikkeen mukaan aika hienosti, niin itse sitten tyrin sen jäämällä seisomaan kuin tikku paskaan.. No, jatkoin koiran perässä, sillä Lumo meni jo omaan suuntaansa, ja sieltä löytyikin sitten maalimies. Selvitin sitten Virpille uuden suunnitelmani, jossa pysyimmekin hienosti. Eli palasimme "kiertoreittiä" takaisin alueelle, josta meidän piti aloittaa. Lumo teki hienosti hommia, pressupiilo ei aiheuttanut päänvaivaa ja ohjaajakin onnistui lopputreenin liikkumaan melko etevästi. Loppupalavarin aikana Mikko kävi Lumon kanssa kävelemässä ritiläportaat ylös alas, ja Lumpolainen selviytyi niinkin ikävästä alustasta hienosti! 

Torstaina lenkkeiltiin jälleen Nooran, tyttäjen sekä Iskon ja Firen kanssa, tällä kertaa Pitkökosken pelloilla. Fire vähän "ihailee" Lumoa, kun Lumo on vähän "haastava" (niin kuin naiset yleensä) ja lisäksi aussin makuun melko menevä gimma. Lumo yritti välillä vähän muiluttaa Firea, eli ihan selkeesti tykkäilee uudesta tuttavuudestaan. Perjantaina käytiin Käpälämäessä kennelyskärokotuksessa ja Lumolta otettiin TGAA-verinäyte, jonka tuloksista kuulen ensi viikon loppupuolella. Negatiivista tulosta odotellaan.

Lainaus Vetlabin laboratoriokäsikirjasta: Kohonnut TGA -konsentraatio voi olla varhainen merkki lymfosyyttisestä tyreoidiitista. Autovasta-aineet häviävät usein iän mukana, mistä johtuen luotettavin tulos saadaan tutkittaessa vasta-aineet nuorilta, 1,5-2 -vuotiailta koirilta. Myös terveillä koirilla esiintyy TG-vasta-aineita. Viitearvo negatiivinen.

Lumo oli Käpälämäessä tapojensa mukaan yhteistyökykyinen. Edes verinäytteenotto ei ollut kamalaa muuten kuin henkisesti nöyryyttävää. Eläinlääkärimme Tanja naureskelikin, että miten kummatkin mun tähän astisista koirista osaavatkin näyttää niin kovin loukkaantuneilta... Eläinlääkärissä on siis Lumosta kaikkiaan ihan kiva käydä. Painoa Pumpolaisella oli 17,3 kg, joista 300 grammaa saisi pudota... Tasaluvut ovat kivempia, eikö?

Lauantaina lenkkeiltiin aamusta Tuulin ja Osmon kanssa Petikossa, josta ajeltiin Oittaalla rauniotalkoisiin. Lumo ja Osmis hengailivat talkoiden ajan autoissaan. Iltapäivällä lähdettiin vielä Paulan ja porotyttöjen Keiran (Sagaberran Korpinlaulu) ja Ninjan (Pihlajamäen Ilman Impi)  kanssa lenkille Pitkäkoskelle. Keira ja Lumo ovat entuudestaan tuttuja, Ninja taas Paulan laumassa uusi tulokas. Ikää tällä erittäin ihastuttavalla poropennelillä olikin vajaa 13 viikkoa! Lumon todettua Ninjan vaarattomaksi, neiti jopa leikki pentusen kanssa. Emännälle iski taas pienoinen pentukuume, ehkä jopa porokoirakuume.

Sunnuntaina käytiin oman possen voimin Petikossa aamulenkillä, ja iltapäivästä taas hakuiltiin. Lumolle jatkettiin "yliheittoja". Tällä kertaa maalimiehiä oli neljä. Treenissä keskityttiin koiran pysäyttämiseen ja uudelleen lähettämiseen. Lumo etsi hienosti ja ilmaisi. Ohjaajakin hallitsi kätensä, vartalonsa ja liikkeensä ihan hienosti ja koiralle johdonmukaisesti. Jenniltä sain kotitehtäväksi kirjata ylös kymmenen plus miinus asiaa, jotka meidän, minun tai Lumon, on tarkoitus oppia tämän kauden aikana. Tässäpä siis nämä:

Lumo:

• Ilmaisun vahvistaminen, maalimiesmotivaatio
  
• Erilaiset ja eri asennoissa olevat maalihenkilöt, osittain tai kokonaan peitetyt maalihenkilöt
  
• Erilaiset piilot: maalimiehet kivien päällä, kuusien alla, puussa
  
• Etsintäajan pidentäminen
• Useamman maalihenkilön etsiminen, toistot
• Ohjattavuus: partiointi, luottamus ohjaajaan "menee minne pyydetään, vaikkei saisi hajua", yliheitot osana ohjattavuuttaa

Petra:

• Koiran lukutaito
  
• Alueen läpikäyminen ja etsintäsuunnitelma
  
• Suunnistuksen opetteleminen, kartan ja kompassin käyttö

Kuvasaldoa:

Osmo ja Lumo

Osmo ja Lumo nahistelee kepistä

Lumo ja Ninja

Lumo "tappaa" lapasta ja Ninja tahtoisi osallistua...

Lumo rrrrravistaa ja Ninja ei meinaa pysyä nahoissaan

Keira ja Lumo nahistelee lapasesta, ja hetki kuvan ottamisen jälkeen homma lähti "lapasesta". Lumolla loppui huumorintaju ja tuli riita, kina. Kirsussa pieni naarmu. Se mikä ei tapa vahvistaa tavataan sanoa, mutta näitä ei siis enempää kiitos.

"Anteeksi, mutta tuo minun lapanen on nostettu tuonne ylös, enkä yletä ottamaan sitä. Yritin kyllä, mutta en yllä."

(Emäntä siis eliminoi lapasen turvallisuussyistä voimalinjan jalustan rautoihin, pienen lapinkoiran ulottumattomiin... Yritystä kyllä löytyi.)

Maanantaina taas tottistellaan. Ensi tiistaina Lumo saakin poikaystävän kylään, nimittäin Sofian Justus (Eidalun Indikatiivi) tulee meille näillä näkymin tiistaista torstaihin hoitoon. Keskiviikkona rauniot ja sunnuntaina haku. Sanoisin melkein, että kohtuullisen puuhakasta!

Päivitystä, päivitystä

Päivitellääs taas hieman meidän kuulumisia. Pääsiäinen tosiaan vierähti iloisessa Itä-Suomessa, josta pikaisesti päivittelinkin Lumon näytelmätuloksen. Matkat ees sun taas meni hyvin, ilman ylinopeussakkoja tai muuta ikävää. Lumo on aina ollut miellyttävä autoilija, matkustaa matkan kuin matkan rennosti takapenkillä ja ottaa chillisti. Äitini koirastakaan ei tullut rukkasnahkoja Lumon toimesta, ja hyvä niin. Lumo kokeili saunomista (Lumon makuun vähän liian kuumaa), maisteli suppilovahverokeittoa ja suppiksia sellaisenaan, sekä tietenkin pääsiäisen kunniaksi lammasta (on siis oppinut "kunnon koirakerjäläiseksi"). Muutenkin Lumon yksi suosikki puuhasteluista kotona on ruoanlaitto. Niin terävänä tapitetaan, ja seurataan. Ehkä emäntä on tuota kerjuun jaloataitoa ohimennen palkinnut ottamalla aina silloin tällöin jonkun pienen tottisliikkeen tai käskystä haukkumisen ja palkannut...

Pääsiäisreissulta kotiuduttuamme ollaan lenkkeilty viiteen otteeseen taas Petikon mainiota lenkkiä, jonka latuppohja on muuttunut ihanaksi sössöksi, jolla kukaan ei onneksi enää hiihdä! Suhteellisen raskas lenkkihän se on tuolla sohjoisella pohjalla, mutta hyvä niin. Tulee kuntoilua kaikille. Lenkkiseurana on ollut Aida, Dante ja puolivuotias Saksasta tuotu australianpaimenkoira uros Fire. Lumo ei "kouluttanut" aussikakaraakaan, vaikka pariin otteeseen mieli vähän tekikin. Kertoi kyllä topakasti, ettei hänen huumorintajunsa riitä ihan kaikkeen. Tiukkis mikä tiukkis.

Maanantain tottistreenejä ei pidetty. Keskiviikkona pidimme pienimuotioset hakuilut Haltialassa. Lumo lähti innolla etsimään, ja kaksi maalimiestä löytyikin melko helposti. Työskentelyyn tarvitaan vielä rutkasti varmuutta, kummaltakin. Olin ottanut mukaan neljä palkkapurkkia, ja alkuun Jenni haukutti Lumoa. Sen jälkeen "partioitiin" pari maalimiestä kytkettynä, ja koska emäntä on ahne, ja ahneella on tunnetusti paskainen loppu, niin halusin vielä sen kolmannen maalimiehen. No, putkeenhan se EI mennyt, koska toisen ja kolmannen välillä oli pieni tauko, jolloin sekä koira, että ohjaaja jokseenkin nollasivat tehonsa. Kolmannelle maalimiehelle lähdettiin pellon poikki niin, että maalimies oli pellon laidalla tuulen alapuolella. Lumo lähti melko hyvin etsimään, mutta hanki oli raskasta ja muutenkin vire oli laskenut, niin totesi selkeesti, että "ihan paskaa" ja rupesi pupeltamaan rusakon papanoita hangelta... Jep jep... Jenni ohjasi minua toimimaan, ja lähetin Lumon perusasennon kautta uudelleen etsimään ja liikuin ripeästi kohti maalimiestä. Homma ei vaan mennyt putkeen, Lumolla oli kyllä haju, mutta jotenkin ei tarpeeksi intoa "löydölle". Väitän Lumon tietäneen missä maalimies oli, mutta ei sitten vaan kiinnostanut käydä nostamassa.. Maalimies lähti koiran nähden hihkuen juoksemaan piilostaan ja päästin Lumon perään. Pieni ilmaisu ja palkkaus. Palkkaus "lopetettiin kesken" ja vein sanaakaan sanomatta Lumon takaisin autoon. Lumon jälkeen oli vielä yksi koira, jonka jälkeen otettiin Lumolle yksi onnistunut löytö pienellä ilmaisulla. Neiti siis sai tovin miettiä asioita autossa.  

Mitä tästä opimme? Älä koskaan ahnehdi, vaan lopeta silloin kun menee hyvin. Tuttu ja tiedostettu juttu, mutta minkäs teet kun on ahne? Talvi on ollut treenien kannalta haastavaa aikaa, koska olisi ollut silkkaa sadismia vaatia maalimiehiä ja koiria tarpomaan metrisessä hangessa edes 15 metriä 50:tä puhumattakaan. Eli Lumon ei ole tarvinnut etsiä pitkään löytääkseen maalimiehen. Eli treeniohjelmassa on:

• etsintäajan pidentäminen hiljalleen
• partiointi, alueen läpikäyminen
  
• pistot vai "ohjatusti" liikkuminen, siinäpä pulma...
• useamman maalihenkilön etsiminen (silloin kun maalihenkilöitä on käytettävissä, vaikka 8)
• ilmaisun hiominen edelleen

Api Apilainen ilostutti meidän elämää torstaista sunnuntaihin Noora-emännän ollessa reissussa. Aidalla ja Lumolla on mennyt ihan mukavasti. Api on suhteessa Lumoon tiukkis ja semisti huumorintajuton. Lumosta olen eriylpeä, sillä Lumo ei ole vastannut Apin pärinöihin, vaan antanut olla. Ulkona neideillä on ollut lystiä, ovat juosseet keskenään ja vähän Danten kanssa ja riekkuneet, mutta sisällä olleet siivosti. Lumolainen taitaa taas palautua juoksustaan, sillä ajoittaista korvattomuutta on ollut ilmassa... Johan kerkesinkin epäilemään neidin menneen rikki toisten juksujensa jälkeen, mutta ei. Vanhoja "hyviä merkkejä" alkaa taas löytymään..

Emännällä on ollut pienoista pentu- ja pennutuskuumetta ilmassa. Hyvää kannattaa odottaa, ja mikäli kaikki menee niinkuin suunnitelmissa on, eikä Lumon terveyden suhteen ilmene mitään estettä pennuttamiselle, niin suunnitelmissa on teettää Lumolaiselle ainakin yhdet pennelit. Sulhojakin on alustavasti katseltu.. Alustavana ajatuksena on ollut astuttaminen neljänsistä juoksuista. Mikäli juoksuväli pysyy kymmenessä kuukaudessa, niin ajankohta olisi jotakuinkin syksy 2011. Eli Lumolainen olisi sen kolme vuotta, mikä on mielestäni hyvä juttu. Toisetkin pempulat vielä kerkee, mikäli niikseen tulee. Pennelit tulevat  mitä suurimmalla todennäköisyydellä syntymään, ystäväni Jennin hellään huomaan, Sysiväikeen kennelnimellä Keravalle.

Pakko fiilistellä muutamalla kuvalla Lumon hulvattomia pentuaikoja:

 

Lumon toinen päivä omien ihmisten luona

Lumo ja Lumo ikioma halko 

Riiviöllä pukkaa pientä hepulia

Toukokuussa olen viemässä Lumon kennelyskärokotukseen, ja samalla otatan TGAA-kilpirauhastestin, sekä tavan kilpparitestit. Mikään geenitesti tuo TGAA ei ole.  Mutta TGAA-positiivisuus kertoo siitä, että koira todennäköisesti jossain elämänsä vaiheessa sairastuu kilpirauhasen vajaatoimintaan. Toivomuksena on siis TGAA:n suhteen negatiivinen tulos. Ja ihan silkasta mielenkiinnosta kerään Lumpolaisen ulostetta kolmelta vuorokaudelta ja toimitan tutkittavaksi parasiittien osalta. Sen jälkeen madotan. Eipä tule tungettua "turhaan" laajakirjoisempaa matolääkettä kuin on tarvis. Ja toisaalta mun oma mielenkiinto liittynee raakaruokintaan liittyviin "yleisiin epäilyihin". Eli raakaruokaa syövillä koirilla olisi enemmän loisia kuin teollista ruokaa syövillä. Sitten nähdään pitääkö "epäilys" tai "olettamus" paikkaansa.

Fysioterapiassa käydään seuraavan kerran Riina Kellmanin luona Espoon Eläinsairaalassa. Aistissa Lumoa "fysioterapioinut" Anu Rautakallio ottaa seuraavan kerran vastaan Aistissa vasta heinäkuun alussa. Ja koska Aistista tarjotut ajat eivät meidän aikatauluihin sovi, niin Anun suosituksesta käymme kokeilemassa Riinaa. Riinasta olen kuullut hyvää myös paimensukuisen Kurun omistajalta.

Ensi viikosta eteenpäin treenaillaan eri ahkerasti. Maanantaina tottistreenit, keskiviikkona alkaa rauniot ja sunnuntaina hakuillaan. Lauantaina emäntä heittäytyy kovin aktiiviseksi ja käy keräämässä plakkariin kolme aktiivisuuspistettä maalimieheilemällä haun loppukokeen päivä- ja pimeäosuudessa. Parin viikon päästä sunnuntaina käydään molskimassa Hyvinkäällä Jennin rekkujen kanssa. Tiedossa on siis enemmän tai vähemmän aktiivista koiraharrastamista ja puuhastelua. Olen kyllä luvannut itselleni ja Lumolle, että jos jossain vaiheessa näyttää siltä, että aikuistuva teini tarvitsee lomaa, niin mä olen kykenevä sitä antamaan. Eihän kukaan jaksa hommia loputtomasti. No, sen eteen tehdään töitä, että harrastaminen ja tavoitteisiin pääseminen on ennen kaikkea super kivaa ja motivoivaa!

Ojasta allikkoon? Eipäs vaan Super-Hyperin super sunnuntaiaamuhepulit!

Lumo päivittää oma-actionia!

Huh, meika tyttö on "lomaillu" emännän kanssa tän viikkoa. Pikkasen ollaan huideltu ympäriinsä, aika kreisiä sanon minä. Tiistaina herätessäni en tasan tiennyt, mitä päivä tuo tullessaan. Alkuun oli melkosen tylsää chillailua kotosalla, kunnes tuo ihmiseni alkoi pakkaamaan reppua. Siinä sivussa seurailin, että mihinkä tässä mahdetaan lähteä. No selkishän se, Jenni tuli hakemaan meitä, ja meikä tyttö pääs Kattis-porokoiran kanssa takapenkille matkustamaan. Matka kesti ja kesti, välillä me jouduttiin odottelemaan autossa, kun emännät vouhkas menemään. Vihdoin päästiin sitten perille, ja mehän mentiin siis Katlan ja kumppaneiden kotiin, jai!

Kattis, Fauna, Taiga ja Salka asustaa tästä vähän matkan päässä Keravalla. Niillä on kaksi kissaakin, Vimpa ja Arhippa. Mä ihan tykkäilen niistä kissoista, etenkin Arhipasta, kun me ollaan melko samanvärisiäkin. Meikä tyttö nuoleskeli Arhipan korvia ja kaikennäköstä, Näillä tyypeillä oli laatikollinen kaikenlaisia kivoja leluja, joita mä kävin sitten reippaana Salkan sängynalusmurinoista huolimatta tutkimassa. Tytöt esitteli mulle vähän omia hoodejaan, ihan kivoja lenkkimaastoja, joissa oli vähän samanmoisia epäilyttäviä hajuja kuin monissa muissa paikoissa, joille mä päätin sitten kovana mimminä vähän haukahdella. Kyllä noi meidän emännät puhuivat keskenään, että näkivät sillä yhdellä lenkillä muka ketunkin... Mä en vieläkään oikeen tiedä miltä se kettu näyttää, korkeitaan luulen tietäväni miltä se voisi haista... Meiltä se näkeminen meni meinaan ihan ohi..

Meikä-tyttö fiilistelee aurinkoista kevättalvea!

Arhippa (Ocicat)

Tiistai-ilta hengattiin tosiaan siellä, ja sitten me jäätiin nukkumaankin sinne. Emäntä nukkui sohvalla, se Arhippa kisu oli ainakin jonkin ajan yöstä emännän jaloissa, ja sitten me Kattiksen kanssa käytiin aina välillä hengailemassa pikku torkkuja mun emännän vieressä. Keskiviikko aamuna me lähdettiin tosi pitkälle lenkille. Kaikki meni hirmu hyvin, mua kyllä vähän alkoi jo väsyttämään se kaikki uusi puuhastelu, ja tais siinä vähän pinnakin vahingossa kiristyä. Mulla tuli sitten paha virhearvio, ja meillä meni Salkan kanssa vähän sukset ristiin. Emäntä oli sitä mieltä, että meidän kiivas keskustelu johtui jostain suuresta aarteesta, kuten hepankakasta, risusta, kepistä tms. Mä oon kyllä pyytänyt Salkalta, ja muilta, anteeksi, että oon välillä vähän tiukka ja  huumorintajuton.. Loppulenkistä me pysähdyttiin hetkeksi, emännät joivat kahvia ja me saatiin korvapuustia. (siis sellasta hyvänmakuista) Kattis & co:n residenssiin päästyämme me oltiin aika sipissä kaikki. Mäkin luovutin, ja menin lampaantaljalle ottamaan kauneusunet.

Kattis, Fauna ja minä ite

Minä ite takana, edessä Taiga ja Salka

Ja vähänkö mua väsytti

Tovi siinä meni torkkuessa, kunnes taas tuli lähtö. Me päästiin tekemään Kattiksen, Faunan ja Taigan kanssa hommia! Ajeltiin yhteen aika kivaan paikkaan, jossa ollaan käyty aiemminkin. Siellä oli myös Eeva ja Rubi paikalla, ja meikä siirtyi sitten Rubin kanssa autoon odottelemaan vuoroani. Alkuun mä luulin olevani ihan liian sippi koko hommaan, mutta täytyy kyllä sanoa, että toi hakuilu on sen verran huisia puuhaa, että meikä tyttö oli ihan uudessa iskussa! Emännällä ei sen sijaan näyttäny kunto riittävän. Ihan sääliksi kävi kun tää tyttö painatteli pitkin hankia, ja emäntä rämpi umpihankeen upoten. Kerkesin pariin otteeseen paljon paljon aikaisemmin maalimiehelle. Siellä sitten huutelin hetken mammalle, että tulis jo, ja kun meillä on niiden etsittävien kanssa sellanen diili, että kun mä hetken katson vaativasti ja haukun, niin sitten mä saan niiltä super hyviä herkkuja! No selvittiin niistäkin treeneistä aika mallikkaasti, vaikka tuo mun emäntä ei mitenkään iskussaan ollut. No onneks meikä on, aina, johonkin voi katos elämässä luottaa. Vihdoin kotiin päästyämme olin kyllä ihan sipissä, finaalissa, väsynyt. Ja tais olla mammakin. 

Torstaina me sit nukuttiinkin melko pitkään. Käytiin perus Raappislenksua, jossa meitsin tarttee aina pitää pientä vahtia yllä, huudella tutuille, että "täältä tullaan" ja vähemmän tutuille, jotta tajuavat pysyä pois tieltä... Taidettiin nähdä Nikke-lapinkoira, ihan kiva jätkä, oon tuntenut sen ihan pennelistä. Antaa meikän vedättää itteään ihan kuus nolla.. No Niken kanssa leikittiin siinä sit tovi, kunnes meikää alko vähän nyppii, ja sanoin mammalle että jatketaan matkaa. Päivä loikoiltiin sitten kotona, ja iltapäivällä mentiin sitten tohon kotipihalle kärkkymään. Mä kyllä tajusin heti, että me ootellaan Dantea, ja niinhän siinä kävi, että päästiin Danten kaa treffaa pitkästä aikaa. Mentiin Danten kuljettimella, ja D:n palvelusväestä Ninnu oli ratissa. Matkattiin tosi romanttisesti kahdestaan siellä takabaksissa. Käytiin reippailemassa Silvolan tekojärvi ympäri, ja hirmu kivaa oli. Mua ei kyllä riekuttanu mitenkään kauheesti, mutta semmosta lepposta hengailua.

Perjantaina emännällä olis sitten taas jotain keksittynä mun pään menoksi. Mun oma palvelusväki ajelutti mut Hyvinkäälle koirauimalaan. Pihalla treffasin Katlan ja Faunan, ja olin ihan että "JEE!!!" mihin mennään. Uimalaan on hirmu kiva mennä, mutta mua kyllä vähän nyppii kun siellä kastuu, ja kun mun puolesta vähän niinkuin päätetään, että koska mä sinne altaaseen meen. No, osaanhan mä uida, ja ihan hyvinhän mä uin, ja kyllä mä siitä ihan tykkäänkin, mutta se ramppi, se ramppi. Iskee oikein ramppikuume kun sitä kattelee. Alkuun mulla on sellaset ihme härpäkkeet päällä, ja lopuksi ne otetaan aina pois.  Sit kun vihdoin mua armahdetaan ja se portti avataan, niin sit mut kastellaan taas uudestaan, ja lopuksi puhalletaan sellasella ihme jutulla, joka pitää kovaa ääntä. En tykkää, vaikka kyllä vähän tykkäänkin. Tässä pari noloa otosta kun mulla on ihan märkä turkki, mutta uskottepa ainakin, että mä koen aika-ajoin suurta pienen koiran vääryyttä!

Hain tämmösen lelun sieltä altaasta

Ja saman lelun uudestaan...

No vääryydet sitten vain jatkui. Tänä aamuna käytiin mamman kanssa pellolla lenkillä, melko lyhyellä, meikkis olis jaksanu jonkin verran pitempäänkin... Noh, mentiin siitä sitten kotiin, ja kotiovella muistinkin mamman pakanneen treenikamoja. Olin ihan, että "jippika jee" tää typykkä pääsisi taas reenimään, ettii kadonneita lampaita, haukkumaan ja syömään herkkuja purkista ulkona. Mutta kissan viikset!!! Mamma pisti repun selkään, otti makuualustan kainaloon ja lykkäs mulle Dentasticksin suuhun. Olin että hyi-yök-en-syö ja pudotin lattialle. Siihen mä sitten jäin, kaksin hyljättynä Dentasticksin kanssa eteiseen.  No Mikkis-isäntä jäi kotiin nukkumaan, joten oli mulla nyt jotain seuraa edes. Mamma tuli sitten kyllä takasin kotiin, ja siitähän riemu ratkes. Kovasti se yritti kyllä selittää, että tällä mun aiheettomalla jättämisellä oli joku tarkoitus. Pah, mä en kyllä moista ymmärrä, ja reklamoin varmasti asiasta.. Jos muistan. No, mun odottaminen palkittiin ja me lähdettiin sitten yhdessä ajelulle. Mentiin Pitkäkoskelle, ja siellä oli uudet tuttavuudet Sofia ja Justus (Eidalun Indikatiivi). Justus oli aika hilpeä kolli, ja mä vähän jäykistelin sille ensin. Ihan vaan, että oppii heti miten miten meikäläistä tulee kohdella. Ihan kivasti meillä Justuksen kanssa pyyhki, juostiin ja rilluteltiin, välillä muistutin, että mun perä on mun perä, ja sitä ei parane pienten Justus-poikien haistella. Kotona vetäsin sitten kunnon mätöt, ja sulattelin.

Huomiseksi on kuulemma vielä jotain puuhimisia tiedossa. Jotain tuo mamma tuossa horisi, että aamulla pitäisi mennä jonnekin pitkällle lenkille, ja että tuo meidän kepo-Mikko lähtisi mukaan. Sopii. Iltapäiväksi meidän pitäisi sitten mennä jonnekin harjoittelemaan ohituksia ja kohtaamisia.. Njaa, kyllähän meikä osaa ohittaa, jos haluan, ja välillä haluankin, toisinaan ei kiinnosta, vaan ilmoitan hyvinkin topakasti, kuka tulee! No katsotaan, kyllä mä tietty mamman mieliksi voin noita treenailla, kuulin sanat: pakkanen-maksa-sydän, joten eiköhän me sopimukseen päästä. Palaan taas asiaan. Mutta kyllä lomailu voi olla super siistiä, mutta rankkaa!

Ihanaa rentoutumista

Terkkusin, Lumo