Vähemmän paineita - parempi lopputulos?

Tammikuu lähenee loppuaan. Treenibreikit on vietetty ja treenaamisen makuun taas hiljalleen päästy. 

Tottiskärpäsen puremaa on yritetty löytää omatoimitreeneistä, jota varten varattiin pienellä porukalla viideksi kerraksi lämmin tila. Hurma harjoittelee perusasentoa ja pieniä seuraamispätkiä. On treenattu myös hyppyä, maahan menoa ja paikkamakuuta. Lumolle on muistuteltu jääviä liikkeitä, paikkamakuuta ja seuraamista. Koirat olisi varmasti ihan potentiaalisia, jos niiden kouluttaja omistautuisi asialle hieman enempi, ja ehkä sitä motivaatiota ja ohjausta voisi hakea ihan koulutusryhmästä asti...

Alkuvuoden pakkasilla on päästy treenaamaan rakennusetsintää muutamaan eri rakennukseen. Pari kertaa on ollut tarjolla jopa rakennus hyvällä sisäilmalla - huippua! Tammikuun alusta treenattiin Herttoniemessä toimistotiloissa HePeKolaisen emännöimissä rakennusetsintätreeneissä. Molemmille koirille oli tossutreeniä. Lumo unohti tossunsa pienen alkukankeuden ja ensimmäisen maalihengen hajun jälkeen, ja teki oikein passelin harjoituksen. Hurma puolestaan tuntuu olevan koira, jota ei tossut paljon paina, ja hommia voi tehdä oli tossut tassuissa tai ei.

Kahdesti ollaan treenattu anoppikokelaani suhteilla järkkäämässä varastotilassa, jossa hajujen liikkumisen tulkitseminen onkin ihan oma juttunsa. Ensimmäisellä kerralla tehtiin pari kierrosta per kirsu, joista ensimmäisellä kierroksella molemmilla oli tossutreeni. Tällä kertaa Lumon tottuminen tossuihin oli nopeampaa, tosin yksi mikä on varma on se, että tossuilla saanee Lumolta vähän vauhtia alas ja työskentely on maltillisempaa. Hurma sen sijaan on edelleen huoleton, ja vauhtia piisasi tossuista huolimatta. Molemmille oli ekalla kierroksella kolme maalihenkeä, toisella kaksi. Lumon ekalla rundilla ensimmäinen maalimies löytyi varastohyllyköiden päädystä tikkaiden päältä istumasta - hyvä huomio tiivissä hyllykkövälissä ja kapealla käytävällä oli ilmavirran liikkuminen ikkunallisen seinämän puolelle. Jossain määrin mun ohjaustyyli rakennuksissa pelaa koiraan luottaen, eli annan koiran mennä, katson reaktiot ja ohjaan vasta, jos tarvis. Tällä kertaa oli tarve, sillä luontaisesti koira liikkui hyllykön vasenta reunaa, jolloin ei saanut reaktioita oikealta puolelta ilman, että palasi lähetyspisteen vastakkaisesta suunnasta vasenta reunaa takaisin. Toinen maalimies löytyi isomman ja laakeamman varastotilan päädystä hyllyn alatasolta pakkausmuoveihin kääriytyneenä. Kolmatta maalimiestä sitten tarkennettiin pitkään. Pystyin koiran reaktioiden perusteella rajaamaan jotakuinkin maalimiehen sijainnin sekä sen, että haju tulee ylhäältä leviten laajasti. Lumo merkkasi monta kertaa kohdan, johon haju laskeutui, mutta ei ollut tyytyväinen itsekään tarkennukseen ts epävarma, koska ei pystynyt tarkentamaan lähemmäksi, eikä lähtenyt ilmaisemaan. Maalihenki kyllä saatiin lopulta yhteistuumin nostettua. Harjoitus oli hyvä - tarvitsemme siis lisää treeniä heikkojen hajujen suhteen, jotta Lumo saa itsevarmuutta työstää heikkoja hajuja. Koiranlukutaidolla mennään toki pitkälle, mutta toisaalta kun halutaan hifistellä, niin sillonhan halutaan, että koira tekee homman itsenäisesti loppuun asti?

Tuolta se haju tulee.. Kuva: Simo Nuutinen

Hurmalla oli samassa tilassa ensimmäinen maalimies lavakauluksista rakennetussa laatikossa, jossa haisu tuli ylhäältä päin. Hienosti Hurkki tarkensi. Toinen maalimies oli samaisessa alapiilossa pakkausmuoveihin sukeltaneena kuin Lumolla, ja siellä Hurmis kerkesi sanomaan hau kun ei palkkaa kuulunut. Kolmas maalihenki löytyi hyllyltä pötköttelemästä. Selkeästi taas juuri maalimiehen kohdalla oli pieni hajutyhjiö, sillä Hurma tarkensi aluksi molemmille puolille (kuva alla), mutta spottasi isäntänsä ja voi sitä riemua kun pääsi palkoille!

Täältä se haju tulee (kepohan se siellä "korjaamolta tulevien"-hyllyllä). Kuva: Simo Nuutinen

Toinen kierros tehtiin enemmän toimistotyyppisissä tiloissa. Lumolla oli ensimmäinen tila tyhjää, toisessa tilassa oli useita laatikoita, joista sitten kahdesta löytyi maalimiehet. Hurmalla löytyi ensimmäisestä tilasta yksi maalihenki sermin takaa pötköttelemästä ja toinen laatikkotilasta sohvan takaa.

Toisella kertaa samaisessa varastorakennuksessa molemmille muutama maalimies. Lumolle tilasin yhden pähkinän ja pari vähemmän pähkinää. No, lopputulema oli pari pähkinää ja yksi vähemmän pähkinä. Reaktioista pystyi hyvin rajaamaan alueen mistä haju tulee, mutta ihan joka kerta ei viitsisi teetättää koiralla pitkiä tarkennuksia - joskus on koirankin kannalta kiva saada palkka helpommalla tehdystä työstä. Eipä ne toki rikki mene, mutta pitää muistaa motivaation ylläpitämiseksi ja vastapainoksi välillä sitä "helppoa ja kivaa". Hurmalla oli tasoonsa nähden hyvät piilot, joissa sopivasti haastetta. Kaikkiaan kuitenkin hyvät treenit molemmille.

Viime viikonloppuna käytiin tutustumassa lähistöllä sijaitsevaan purkutuomion saaneeseen homekouluun. Samalla tehtiin pikkutreenit koirille. Molemmille pari maalimiestä. Tällä kertaa halusin Lumolle yhden heikkohajuisen piilon ja päädyin keskittymään järjestelmälliseen alueen läpikäyntiin. Tietenkin juuri silloin, kun koiralla on etsimään lähtiessä haju maalimiehestä, ja ohjaaja tahtoo lähettää koiran täysin toiseen suuntaan. Melko hyvin onnistui ohjaaminen hajusta huolimatta, ja miten ihmisen mielestä niinkin yksinkertainen piilo kuin maalimies irto-oven takana koulun käytävällä voikin olla suhteellisen haastava tarkennettava? Rakennuksissa ei vaan koskaan voi tietää mikä on helppoa ja mikä pähkinää. Toinen maalimies oli koulun toisessa kerroksessa pienehkössä huoneessa, jonka oviaukko oli koulun käyvälle, ja oviaukon edessä kaapisto, jonka toiseen kulmaan oli jätetty kuonon mentävä aukko. Tämäkin oli ihan mielenkiintoinen nähdä miten Lumo piilon työsti. Hurman ensimmäinen maalihenki löytyi luokkahuoneen keskellä olevien pöytien ja tuolien seasta, toinen yläkerran käytävän päädystä olevan luokkahuoneen pienemmän tilan perältä - maalimiehen huomio oli, että Hurma tuli pieneen tilaan nenä kiinni lattiassa jäljestäen, törmäsi huoneen perällä olevan kaapiston oveen, jonka jälkeen törmästi maalihengen jalkaan.. Jotenkin niin Hurkkia!

Lumo on rakennustreenipähkinöiden lisäksi treenannut myös pari kertaa pitkästi. Ensimmäisellä kerralla metsämetsää, etsintäaika noin tunti, mikä todellisuudessa oli noin puoli tuntia, eli ei kovin pitkästi. Ilmaisu tökki alkuun, mutta parani kyllä, itse olin kauempana koiran löytäessä maalimiehen. Toiset pitkät saavutti suurin piirtein tavoitteeksi asetetun tunnin etsintäajan, alusäädöt mukaan laskien meni reilu puolitoista. Ilmaisu tökki jälleen, tällä kertaa olin hyvin lähellä - eli taas päästään tähän ajottaiseen kompastuskiveen.. Mikä siinä on - rakennuksissa ilmaisee yleensä hyvin, raunioilla sama juttu, maastossakin ilmaisee 95 % hyvin. Viime keväänä oli samanlaista ilmassa, noin kaksi kuukautta juoksun jälkeen ja treenitauon jälkeen vähän samanmoista, joka kyllä korjaantui nopeasti - no, pitääpähän nöyränä tämä harrastus. Spekulointi on hieman yliarvostettua, mutta ajoittain sallittua: sekoittaako hormonit Pumsiin pään? Vai eikö tauko tee terää? Vai poteeko Lumo burn outtia? Onko sillä nielutulehdus? Ehkä mä ole kuitenkaan saanut vahvistettua ilmaisua tarpeeksi? Jokatapauksessa mietin mennä vähän vähempi perse edellä puuhun Hurman ilmaisun kanssa. Yhdessähän toki näitä hommia tehdään, joten tähän mennessä ajoittaisista epätäydellysyyksistä huolimatta kaikki olisi pelastuneet. Toisaalta vähempi paineita - parempi lopputulos?

Vähän melua paljosta?

Vuosi lähenee hiljalleen loppuaan. Joulut on juhlittu ja HurLum jäänyt pienelle treenibreikille 11.12. olleen viimeisen ilmaisukurssin kerran jälkeen. Viimeisin päivitys on marraskuulta, sitä edeltävä treenipäivitys syyskuulta, joten nyt jos viimein saisi hieman koottua syksyn treenejä. Viimeaikoina ei siis todellakaan ole ollut paljon melua tyhjästä - olen suorastaan ollut poikkeuksellisen vähäsanainen näin blogin välityksellä.

Lumon kanssa on treenattu etsinnän kestoa pitkien ja hälytreenien muodossa vaihtelevissa maastoissa, sekä vastapainoksi motivoivia, lyhyempiä pähkinöitä, tuplapiiloja, puhuvia maalimiehiä, heikkoja hajuja, umppareita, tarkennuksia - mitä nyt on mieleen juolahtanut, sekä raunioilla että maastossa ja jonkun kerran rakennuksessa. Hurman kanssa on painotettu ilmaisuharjoittelua - sekin vielä toki vaiheessa sekä tehty pohjia etsintätyöskentelyyn. Käytännössä siis erilaisia piilotyyppejä, lähekkäin olevia hajuja, tarkennuksia - perustaa siis kuntoon. Näitä kaikkia Hurma on treenannut niin raunioilla, maastossa kuin rakennuksissakin. Ilmaisua on otettu erillään, ja vielä on tarkoitus vahvistaa ilmaisua sekä alkaa hiljalleen yhdistämään haukkua maastossa. Raunioilla ja rakennuksissa haluan tarkennukset kuntoon ennen kuin otetaan ilmaisu mukaan.

Lumon pitkissä on ollut vaihtelevasti taajamametsää enemmillä häiriöillä, osittain kytkettynä etsimistä ja metsä metsää hyvillä korkeuseroilla ja hajuja imevillä kosteikoilla. Vuoden viimeisimmässä hälytreenissä oltiin kunnon taajamassa, Etelä-Haagan pusikoissa noin parin tunnin kytkettynäetsintä ja lopuksi tosi hieno reagointi ja hyvä löytö. Lumo on hieno, Lumo on loistava - ei täydellinen, mutta lähes. Parannettavaa ja kehitettävää on aina.

Hurma on osoittautunut sinikkääksi työskentelijäksi. Luonteeltaan Hurma on äitiään huomattavasti nöyrempi ja sillä on halu tehdä ja toimia oikein. Ilmaisu on lähtenyt kivasti rullaamaan. Targetti/vihje on ollut purkki, jonka Hurma on aika hyvin häivytellyt itse. Viimeisellä ilmaisukurssin kerralla mulla oli palava halu tehdä eläinkoe ja kokeilin pressutettua maalihenkeä - sekään ei ollut ongelma. Joten lisää treeniä haukun suhteen, ja etsintätyössä motivaatioon ja mielentilaan keskittymistä - tätä oikeastaan molemmilla. Hurmalle toki rutkasti lisää onnistumisia ja sitä itsenäisyyden ja itsevarmuuden kasvattamista.

Pelastuskoirailun vastapainoksi ollaan toki lenkkeilty ja pidetty peruskunnosta huolta. Marraskuun lopussa käytiin Kaisa Hilskan luona Koirataidossa testaamassa lammaspaimennusta. Paikalla oli Naavisemon Valopäiden vanhemmat sekä Hurma, Kaiku, Karu ja Savu. Pennut olivat Kaisan mukaan keskivertolappalaisia aktiivisempia lampailla, ja osoittivat kiinnostusta lampaisiin. Lumolla "laulu" vähän pätki, joten Lumoa haluan ehdottomasti sytytellä lisää. Hurmalla oli kivasti kiinnostusta lampaisiin, reippautta, itsehillintää ja sitä nöyryyttäkin ottaa ohjaajalta ohjeita vastaan. Katsotaan, tarkoitus olisi sillon tällöin käydä paimentamassa.

Joulukuun puolen välin paikkeilla kävin peilauttamassa molempien tyttöjen näkimet Apexin joukkotarkastuksessa Sari Jalomäen luona: terveet näkimet molemmilla! Lumolla on oikean silmän kyynelkavan ala-aukko nafti sekä PPM iris-iris rihmaa - eli ei muutoksia aikaisempaan, ylimääräistä ripseä ei tälläkään kertaa näkynyt. Hurmalla on myös PPM iris-iris rihmaa, muutoin silmät ok! Hieno homma. Lumolle ei ole suunnitteilla enempää pentueita, vaikkakin toisinaan hieman houkuttaisikin. Näillä näkymin silmiä peilataan seuraavan kerran seitsemän vuoden iässä Lumon osalta. Hurman varttumista ja aikuistumista seurailen mielenkiinnolla - luultavasti Hurman silmiä ihmetellään vuoden kuluttua uudelleen, mikäli pentusuunnitelmat alkavat jollain aikavälillä konkretisoitumaan.

Koirakohtaisia tavoitteita ensi vuodelle:

Lumo - tavoitteet 2014:

- haku taidontarkistus ja hälytyskelpoisuuden ylläpitäminen

- raunioperuskokeen uusiminen (ne laukaukset, ne laukaukset) - VSS sijoitus

- jäljen treenaaminen - tavoitteena peruskoe

- motivaation ylläpitäminen ja yhteisestä tekemisestä nauttiminen, yhteistyön hiominen

- toko alokasluokan liikkeiden ja hiominen - alokasluokan korkkaaminen?

- näyttely tai pari

Hurma - tavoitteet 2014:

- raunio soveltuvuuskoe

- ilmaisun vahvistaminen, etsintätyöskentelyn ja motivaation kasvattaminen -

  tavoitteena haku peruskoe (mahdollisesti vuoden 2014 aikana!!!)

- MH-luonnekuvaus

- yhteistyön hiominen ja yhdessä tekemisestä nauttiminen

- toko alokasluokan liikkeiden hiominen - alokasluokan korkkaaminen?

- yksi näyttely nuorten luokassa, toinen mahdollisesti jo avoimessa?

Vuodenvaihteen jälkeen palataan aktiivisesti treenirintamalle!

Oi syyskuu, ja olihan se elokuukin tossa välissä...

Edellisen päivityksen päiväystä katsoessa tuntuu olevan taas tyhjiin valunut lupaus ahkerammasta kirjurinroolista... Puolitoista kuukautta edellisestä, joten onhan tässä tapahtunut.

Treenitaukoa pidettiin heinäkuussa kolmisen viikkoa. Tuona aikana panostettiin lenkkeilyyn, uimiseen ja mukavaan olemiseen. Hurma on selkeä labradori lapinkoiran olemuksessa - tyyppi on ihan hillitön vesipeto! Lumon kanssa käytiin oikeissakin hommissa. Treenailun makuun päästiin taas elokuun alussa. 

Tauon aikana Hurmis kävi vuotisrokotuksella Käpälämäessä eläinlääkäri Jutta Luomahaaran luona. Testattiin Tikkurilan toimipiste, jossa oli järjettömän hyvän hajuinen kynnysmatto, molemmat koirat liimaantui kuonostaan siihen kiinni. Hurma on hupsu eläin, siitä oli kovin kovin kivaa käydä eläinlääkärissä - jotenkin Hurmis on vähän yksinkertainen otus kyllä. Lumo lymyili tuolien alla ja yritti olla "näkymätön", Hurma hyppi eläinlääkäriä vasten ja oli, että "jeeeeee - sä olet varmasti mun uusi paraskaveri!"  Tutkimusspöydällä Hurma totes, että täähän on täyden palvelun talo kun ruokakuppi on suoraan ikkunalaudalla kuonon edessä. Rokotuksen ajan söi namia eikä huomannu koko toimepidettä  ja lopulta toteis, että tutkimuspöydällä voi vaikka vallan pötkötellä. Nyt on Hurmalla rokotukset seuraavaksi kolmeksi vuodeksi kunnossa. Toivotaan, että saadaan jatkaa eläinlääkärissä käyntiä jatkossakin pelkkien rokotusten merkeissä. Lokakuun toisella viikolla Hurma on toki menossa virallisiin kuviin eläinlääkäriasema Mevetiin. Hurmalta läpivalaistaan lonkat ja kyynärät, polvet kopeloidaan ja epävirallisesti kuvataan selkäranka ja molemmat olkapäät. Silmiä peilaillaan molemmilta tytöiltä joulukuussa Apexissa.

Raunioilla ollaan treenattu säännöllisesti. Harjoitusten teemoina on ollut erilaiset piilotyypit, tarkennukset, eri tavalla tulevat hajut, lähekkäin olevat maalimiehet, ampuminen, Lumolle on otettu tuplapiiloja eli kaksi ihan vierekkäin tai samassa piilossa olevaa maalimiestä - molemmille siis tasonsa mukaan ja osaamista kehittäen. Hurmaa on ammuttu, ja kuurohan tuo tuntuu ainakin vielä tässä iässä olevan - toivottavasti myös jatkossakin. Lumon ampumiset olen toistaiseksi jättänyt raunioilla. Täytyisi käydä ammuskelemassa jossain muussa ympäristössä. Mökkireissulla ainakaan ilmakiväärin ääni ei tuntunut kauheasti kumpaakaan hätkäyttävän.

Meidän oli tarkoitus Lumon kanssa osallistua Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmukseen Espyn toisen joukkueen yhtenä koirakkona neljästä elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Saman viikon keskiviikkona meidän ollessa lenkillä Lumo sai muutaman kipukohtauksen ihan alkulenkistä. Vauhti hidastui, painoi selkää köyrylle ikäänkuin pyöristäen ja painui maahan makaamaan. Soitto eläinlääkäri Anne Muhlelle, asentotuntoreaktiot kunnossa, kotona Rimadyliä, BOT verkkoloimea, torstai kevyellä liikunnalla ja perjantaiksi saatiin aika Espoon Eläinsairaalaan eläinlääkäri Karoliina Nyyssöselle. Kiikutin mukanani aamupissanäytteen, olin varautunut koiran rauhoittamiseen ja läpivalaisuun ja ties mihin katastrofaaliseen diagnoosiin. Karoliina tutki Lumon tarkkaan, paineli kauttaaltaan, kävi liikeradat läpi ja  katsoi liikkeet. Eläinlääkärin mielestä Lumon rangassa tai nivelissä ei kliinisesti tunnusteltaessa ole aristuksia, joten hän ei nähnyt syytä kuvata koiraa. Liikkeet olivat lennokkaat, mutta ravissa Lumo kulki kolmella uralla. Myötäpäivään pienellä ympyrällä käytti vaseta takajalkaa huonommin. Diagnoosina lantion vinous oikealle ja lantion edessä oli lihasjäykkyyttä. Lisäksi oikean etujalan triceps brachii-jänteen päässä oli tunnettavissa sidekudosmuodostumista ja arkuutta. Tuo jännevamma lienee syynä viime marraskuiseen ontumaan. Lantion lihasjäykkyys hoidettiin akupunktiolla ja sidekudostunutta jänteen päätä hoidettin laserilla. Hoidon jälkeen Lumo oli selkeästi parempi. Pohdin eläinlääkärille kokeeseen osallistumista, johon osallistumiskieltoa ei tullut mikäli kipukohtaus ei uusi ja koira on muutoinkin kunnossa, revittelevä ja jumittava liikunta kiellettiin. Pari viikkoa myöhemmin käytin Lumon toistamiseen Karoliinalla akupunktiossa. Ensi tiistaiksi Lumolle on varattu aika osteopaatti Maare Kaiperlalle. Katsotaan mitä Maare on mieltä ja mitä hän koirasta löytää. Sen jälkeen jatketaan vaihtelevasti akulla, hieronnalla ja mahdollisesti osteopaatilla. Jos tarve tulee, niin kuvataan.

Hakua ollaan treenattu lähes viikoittain ja tarkoitus on jatkaa vähintään kerta viikossa. Hurmalle olen alkanut opettamaan maastossa ilmaisua, ja hyvinhän tuo pieneläin tuntuu oivaltavan, että maalihenget saa haukkua. Lumon kanssa käytiin Pelastuskoiraliiton haun taidontarkistuskokeessa elokuun viimeisenä lauantaina, ja kotiin tuomisina oli hyväksytty taidontarkistuskoe arvosanalla 2 eli hyvä. Koe suoritetaan pimeässä. Alue on kolmen hehtaarin tallattu metsäalue, jossa on kolme maalimiestä. Aikaa kokeen suorittamiseen on 45 minuuttia, jonka aikana tulee löytää ja ilmaista kaikki maalimiehet. Lumon nokka tuhisi noin 20 minuuttia ja meidän taidot oli tarkistettuna - pelastuskoiran työlupa toisin sanoen taas vuodeksi eteenpäin kunnossa!  Sanotaan, että koe meni hyvällä "rutiinilla" ja yhteistyöllä. Lumo oli "liekeissä" ja teki ihan todella hienosti hommia - yhteistyössä ja itsenäisesti. Kevään epäonnistumisen sekä koetta edeltävän kahden epäonnistuneen treenin jälkeen onnistuminen kokeessa tuntui järjettömän hyvältä! Kävimme koetta edeltävänä iltana tekemässä pienen treenin yhden treenikaverin kanssa ja tuolloinkin ilmaisut tökki. Tunnustan, että tuolloin hetken jopa pohdin, että jättäisin kokeen väliin ja menisin myöhemmin syksyllä uudestaan, mutta kiitos treenikaverille, joka totesi, että "ainahan se on kiva ajaa 100 kilometriä viettääkseen aikaa pimeässä metsässä, ja voihan se olla, ettei teillä mitään ongelmaa edes ole". Näinhän se on.

Koetta seuraavana päivänä otin molemmille koirille hyvän mielen mielikuvaharjoitukset metsässä. Lumosta harjoitus oli superkiva, Hurmalle sarjassamme ensimmäinen laatuaan, mutta Hurmakin toimi tosi pätevästi ja tyypit löytyi. Toissa viikolla Hurma jatkoi ilmaisua, ensin pari toistoa, jonka jälkeen viimeinen maalimies etsittiin ja ilmaistiin. Lumo puolestaan sai yhden helpon "hajutunnelilöydön". Viime viikolla treenattiin Veikkolassa. Lumolla ensimmäinen maalimies tiheässä heinikossa, puskassa ja toinen korkeammalla, puunranka-missä-lie kasassa. Hurma jatkoi ilmaisutreeniä ja sai taas viimeisen etsiä ja ilmaista.

Lumon kanssa on treenaatu myös jälkeä. Kausi ollaa oltu jälkiryhmässä, johon ollaan päästy osallistumaan vaihtelevalla menestyksellä. Tavoitteena olisi kuitenkin ensi kaudella olla tarpeeksi hyvällä tasolla, jotta voitaisiin mennä jäljen peruskokeeseen. Tällä hetkellä jäljellä on ollut pituutta maksimissaan 300 metriä. Pääosin Lumo ajaa jäljen hyvin, mutta kaipaisin lisää intensiteettiä ja esineilmaisua pitäisi alkaa opettamaan.

Hälytreenattukin on elo- ja syyskuussa. Molemmat harjoitukset ovat olleet meidän osalta "tulin, näin ja voitin"-luokkaa. Emme ole siis päässeet tekemään juurikaan pidempiä harjoituksia, sillä tuuria on tuntunut olevan aina mukana etsintäsuunnitelman ja koiran toiminnan osalta. Toisin sanoen, olen tehnyt hyvän suunnitelman ja koira on toiminut kuten pitää. Pitkättreenit on kuitenkin jo startanneet, joten tarkoitus olisi noin kerran kuussa tehdä yksi kestoltaan pidempi harjoitus.

Nyt kuluva viikonloppu aloitettiin jo torstaina starttaamalla Hyvinkään koirauimalan kautta Nooran mökille Hattulaan. Perjantaina muiden ahertaessa vielä sorvin ääressä me käytiin aamusta peltolenkillä, tallattiin aikuisille koirille jäljet, jälkien vanhetessa Hurma pääsi vähän nenähommiin, jonka jälkeen ajettiin jäljet. Koirat on saaneet nauttia mökkeilystä, kaivella kuoppia, syödä luita ja viettää laatuaikaa ihmistensä kanssa. Täydellistä.

Treenimeininkiä

Viimeisen parin viikon aikana ollaan treenattu melko normisettiä. Hurma kävi toissa viikon perjantaina häröilemässä Espyn tutustumiskurssin miljöbanaosuudessa. Alkuun Hurma oli melkoinen Hurkki, mutta hirmu etevästi hillitsi ja kasasi pienen itsensä, ja äänenkäyttökin väheni.. Alun jälkeen hihnan toisessa päässä oli jo Hurma. Hyvää häiriötreeniä ympärillä olevista koirista. Lumo pääsi ennen miljöbanaosuutta avaamaan äänijänteensä parilla maalimiehellä, just for fun!

Viikko sitten sunnuntaina treenattiin Rudus turvapuistossa keväntauringon mukavasti lämmittäessä. Lumolle muistuteltiin pressuun kääriytyneitä maalihenkiä. Ei käyny kähmäkäpälä ja ilmaisut oli oikein passelit - hieno homma. Pari maalimiestä oli pressutettu ja kolmas kivassa pisaranmuotoisessa putkessa, jonne Pumsii kirmasi kevyesti läpi hankien ja nietosten iloisesti haukkuen.

Poseeraaja - ai sulla on kamera, ootas...

Hurmalle lapsikoirantreeniä, tosin pakkohan sitä on eläinkokeita tehdä ja parille maalimiehelle käärästiin pressua hitusen rungon ympärille, jotta nekin tulisi tutuiksi. Yksi maalimies oli "pähkinä", istui neljän ritilärappusen jälkeen olevalla tasanteella, eli haisu tuli ylhäältä. Hurma ei ole ihan niin alustavarma ja -ennakkoluuloton kuin äitinsä, joten nuo rappuset oli Hurmalle ehkä hitusen hankalat. Hajun merkkasi ja työsti hyvin, mutta rappusille kaipasi vähän tukea. Treeni meni kuitenkin oikein hyvin myös Hurmalla. 

Tämän viikon alussa oli hälypuolikkaat samaisessa turvapuistossa. Lumo sai laatuaikaa, sillä Hurmeli oli syönyt jotain epäsopivaa ja oli "hitusen" löysällä tuotoksella. Vaikkei tuo vatsavaiva Hurmaa itseään niin tuntunut häiritsevän, päätti emäntä kuitenkin jättää Hurman toipumaan. Lumolle muistuteltiin edelleen pressuun kokonaan peitettyjä maalimiehiä ja yksi seisova maalihenki. Halusin ottaa Lumon melko loppupäässä, jotta saatiin myös vähän hämärätreeniä. Pressuissa ei taaskaan ongelmaa, ekalla maalimiehellä ei ollut pää kunnolla pressun peitossa, joten sinnehän oli pakko kurkkaa ja ilmaista ihan korvan juuressa... Mutta hyvät oli ilmaisut, eipä siinä! Kolmas maalihenki seisokeli työmaakopin sisällä, Lumo oli alkuun hypännyt vasten, jonka jälkeen ilmaisi siivosti. Hyvä treeni vaikkakin melko läpihuutojuttu.

Pitkänä perjantaina oltiin pienellä porukalla jälleen turvapuistossa. Halusin toistaa Hurmalle edelliskerran ritilärappuspähkinän, joka tällä kertaa sujui jo huomattavasti paremmin ja itsevarmemmin. Lähinnä siis alustan osalta. Piilossa olikin Hurman yksi lempparityyppi. Hurma työsti hajun tosi hyvin ja ritilärappusia epäröi ihan hetken, mutta kiipesi rappuset ylös. Kaksi seuraavaa maalimiestä olin ohjeistanut melko vapaalla kädellä piiloutumaan, toisella oli pressu. Ei ehkä sitten se helpoin piilo Hurman ikäiselle kakaralle... Alueella on pieni "louhos", jossa makaa mallinukke mahallaan, maalimies makasi osittain pressuun kääriytyneenä louhoksessa nuken rinnalla. Hurma merkkasi hyvin hajun, mutta pötköttävät tyypit oli hitusen epäilyttäviä. Mentiin sitten ihan yhdessä ja voi sitä iloa kun toinen mahallaan makaava tyyppi oli pressusta huolimatta ihminen. Kolmas maalimies oli työmaakopissa ovi rakosellaan, parin ritilärappusen kiipeämän päässä. Hurma merkkasi piilon hyvin ja pyrki rappusille, ovenrakoa piti hitusen avata lisää, jotta neiti Hurmis pääsi maalimiehelle. Hyvä treeni kaikkiaan. Täytyy vielä tuo louhospiilo ottaa uusiksi joku kerta.

 
Lumolle halusin yhden kuorma-auton hyttipiilon ovi rakosellaan, yhden täysin pressutetun maalimiehen ja kolmas "vapaavalintainen".  Ensin nousi maalimies kuorkin hytistä, toinen löytyi suljetusta kontista ja kolmas oli mennyt hankeen pressuinensa. Ilmaisut olivat hyvät, eikä pressutyyppiä käpälöity - hyvä treeni Lumollekin.

Tänään oli Lumon pitkät. Olin pyytänyt metsämetsää tuulta hyödyntäen. Olihan se toki tiedossa, että Lumo on hitusen tahmakka hangessa liikkuja. Kun upottaa niin upottaa, kukas siitä tykkäisi? Alueelle oli vajaa puolen tunnin siirtymä, kartturi oli saanut gps koordinaatit esineelle, joka käytiin ensin poimimassa. Lumoa piti vähän muistutella esineen etsimisestä ja löytyihän se muumisukka koiran korkeudelta puuhun siidottuna. Siitä jatkettiin alueelle siirtymistä. Kaksijalkaisilla oli lumikengät, nelijalkainen joko tallusti hankikannolla tai kahlasi upottavassa lumessa. Alue oli arviolta ehkä kymmenisen hehtaarinen avohakkuualue. Tuuli kävi alueen itälaidalta ja lähdimme liikkeelle länsilaidalta. Lumo merkkasi pariin otteeseen yhden kohdan, mutta jämähti aina yhdelle kivelle. Jatkettiin alueen etelärajalle ja palattiin takaisin sen kohdan alapuolelle, jossa Lumolla oli ollut reaktio. Lumo oli hyvinkin tahmean oloinen ja pohdittiin kartturin kanssa, että kartturi ottaa puhelun piiloilijalle, jotta saadaan aluetta pienemmäksi, mutta ohjaaja ei tiedä piiloa. Jatkettiin matkaa samassa linjassa kohti itälaitaa, josta Lumo oli reaktion saanut. Lähenpänä itärajaa sai taas reaktion, mutta joko hukkasi hajun tai upottava hanki meni motivaation edelle - mene ja tiedä. Jatkettiin kelkkajälkiä pitkin. Pitkälti itärajalla Lumo sai sitten viimein kunnon reaktion ja tarkensi maalihengen, joka pötkötteli kaatuneen puunjuurakon kolosessa. Neiti PelastajaPumsii meni tietysti maalimiehen kanssa juurakonkoloon ilmaisemaan, joten tässä tapauksessa koiran reaktion näkemisellä oli melko suuri merkitys. Kuvittele tilanne: kävelet lumihengillä hangessa joka rapsahtelee jokaisella askeleella ja koira haukkuu hitusen ylempänä kalliolla, mutta puunjuurakon kolossa... Koiran kannalta koettiin siis ihan ok onnistuminen, ohjaaja voi taas pohtia, että mikä tässä hommassa mättää.. Perustreeni sujuu hyvin, ongelmitta. Rämpiminen on koiralle tällä hetkellä todella epämotivoivaa, on sitä ihan normilenkeilläkin, joten epämiellyttävää mikä epämiellyttävää. Alue oli toki suht tallaamatonta, vanhoja lumikengänjälkiä paikkapaikoin, kelkkapolkua.. Tarttis ehkä tehdä jotain? Valeraskaus? Sairaus? Mikäli muuta oirehdintaa ei tule, niin rokotuksilla täytyy tsekkaa varmaan perusveriarvot ja kilppari. Toi oppimista tapahtui taas. Lumo kulki pitkälti mun ja kartturin välissä. Sanotaan, että jos mulla ei olis ollut noin hyvä ja luotettava kartturi, niin kartturi olis mennyt edellä ja mä perässä, mutta koska luotin siihen, että kartturi lukee hyvin koiraa, ei hätää ollut. Toivottavasti tää tahmeus ei ole pysyvä olotila, eikä sen taustalla ole valeraskautta kummempaa..

Tuhoa, hävitystä, epäonnistumista ja onnistumisia

Meillä asustaa kotona pieni purkuryhmän jäsen. Kovin sievä, iloinen, puuhakas mutta samalla myös äärimmäisen aikaansaava tapaus.. Hurma on kunnostautunut kodin remointoinnissa. Kyytiä on saanut keittiön seinän tapetti, palvelusväen sängynkulma, eteisen kaapistosta parin kaapin kulmat ja yhden alahylly. Lisäksi on nakerreltu listoja, seinistä kulmia ja leluja suolestettu kymmenittäin. Kyllä koiranpennut on ihania.

Teinikoiran omistaminen vaatii hyvää huumorintajua ja plussan puolella olevaa hermorakennetta - ehkä myös remontointitaitoja sekä hitusen huoletonta suhtautumista... Onneksi on esim. helmalakanat...

Kevättalven teemana on selkeästi ollut "kerää koko sarja". Meillä on nimittäin häädetty reilu kuukausi sitten ensin täit koirilta ja nyt viimeisin tuttavuus lienee itse kapi. Team HurLum yhdessä Aida-kaverinsa kanssa ovat kunnostautuneet viimeaikoina vähän liiankin tehokkaasti supikoirien suhteen. Nyt on sitten eka setti kapihäätöä valeltu niskaan, toinen setti valellaan neljä viikkoa ensimmäisen jälkeen. Lenkkimaastoja on hieman vaihdettu, sillä vakkaritalvilenkin taajametsikössä tuppasi noita supituttavuuksia vastaan viimeaikoina vähän liiankin usein. Lähikontaktia ei tosin ole otettu, mutta mahdollisesti samoissa paikoissa käyty kierimässä. Jospa sitten selvittäisiin mielellään tovi jos toinenkin ilman ulkoloisia.

Tämän viikon keskiviikkona oli Lumon pitkät Pähkinärinteessä, Lammaslammen ympäristössä. Alue rajatui aina Rajatorpan tielle asti. Olin pyytänyt noin tunnin etsintää. Etsintä venyi kuitenkin melkein kahteen tuntiin, ja tarttee kyllä tunnustaa, ettei homma todellakaan mennyt kuten Strömsössä.. Tai sanotaan, että koiran osalta homma ei mennyt kuten olisin halunnut. Oppimista tulevan varalle kyllä tapahtui, joten sinällään hyvä treeni. Ohjaaja voinee luoda tiukan katseen peiliin ja pohtia etsintätaktisia asioita. Lumo ei ollut täysin oma itsensä, liikkui kuin täi tervassa. Ja etsinnän aikana kiristyvä pakkanen loi sitten täysin omat haasteensa etsinnälle. Pohdinnassa on toki ollut tuon treenin jälkeen, että onko Lumo jostain kipeä. Juoksun alkamisesta on nyt reilu kuukausi, valeraskautta ei vielä pitäisi olla. Ennen pentuja Lumolla ei juuri mitään pientä laiskuutta suurempia oireita ole ollut. Toki koirillakin on päiviä ja päiviä, ja kaiketi koiriakin voi joskus väsyttää - etenkin kun kotona päivät puuhastelee pieni teenagemonster..

Treenien alkaessa pakkasta oli ehkä nelisen astetta. Ilma kuitenkin viileni ja pakkanen kiristyi yli kymmeneen asteeseen kahden tunnin aikana. Lumo oli tosiaan hitusen tahmean oloinen jo heti alkuunsa. Palasteltiin iso, erikoisen mallinen alue neljään osioon, jotta sen läpi käyminen olisi järkevää. Lumo merkkaili muutamia kertoja eri osioissa. Kolmannen osion käytyämme olimme siirtymässä neljänteen, kun piiloilija antoi hitusen koordinaatteja ja kiellon edetä neljännelle alueelle. Lammen jäällä palelsi tassujakin, ilmavirtojen liikkuminen ei todellakaan ollut tasaista, tuuli pyöri ja jotenkin tuli tunne, että sitä oli aina väärällä puolella tuulta. Lumo ei vaan saanut hajua. Treeni päättyi siihen, että piiloilijan pressu rasahti pimeässä pusikossa, kun puhelin putosi pressun sisällä. Lumon reaktio kertoi sen, ettei hajua ollut, sillä puskan äänet olivat jokseenkin epäilyttäviä. Lopputulema oli se, että ohjaaja eteni piilolle, koira tuli perässä ja kun Lumo tajusi, että pimeydessä on ihminen ja sai hajun ei riemulla ollut rajaa. Tunnustan, en ole tottunut täysin epäonnistuneisiin treeneihin koiran osalta. Meillä ei ole ikinä tai ainakaan todella todella pitkiin aikoihin käynyt näin. No, tämä löytö tehtiin lopulta yhdessä, ja seuraaviin täytyy sitten panostaa ohjaajan vähän eri tavalla.

Perjantaina olisi ollut hälytreenit. Kurkkua kivisti, viikon väsymys painoi niskassa ja pelko siitä, ettei koira ole täysin tikissä, joten väliin jäi. Jälkeen päin se tietysti harmittaa.

Tänään käytiin treenaamassa taas rakennuksessa. Tarjolla oli uusi lähellä oleva homeinen koulurakennus, johon yhdellä treenikaverilla oli poliisiyhteyksien myötä mahdollisuus. Molemmat tytöt tekivät todella hyvät treenit. Hurma pääsi ensin. Kolme maalimiestä: ensimmäinen oven takana - haisi jo edellisen heilurioven taakse. Toinen köksänluokassa yhdessä alakaapissa, hienosti tarkennettu - tufh tufh tufh äänitehosteiden kera ja kolmas löytyi pöydän alta. Hurmis oli eri pätevä, reipas ja taitava kakara!

Lumolla oli myös kolme maalimiestä. Aloitettiin liikuntasalista, ja näyttämön takaa vetoisan pukuhuoneen suihkuhuoneesta löytyi ensimmäinen maalihenki. Toinen löytyi keittiöstä, ison jääkaapin takaa ikkunalaudalta - hyvä tarkennus. Kolmas löytyi sokkeloisen köksänluokkatilan perältä pukukaapista. Itse jäin alkuun seisomaan ovelle kun Lumo irtosi hyvin. Hitusen ennen kuin alkoi ilmaisu olin ottanut jokusen askeleen. Erinomaisen itsenäistä työskentelyä sanon minä. Ilmaisut olivat todella hyvät. Hyvin mennyt treeni - eli koira ei ole kuitenkaan rikki. Se on pääasia.

Ensi viikolla on tarjolla ainakin Rudusturvapuistoilua. Lisäksi Lumo pääsee fyssarin käsittelyyn - tulee varmasti tarpeeseen.   

Hurmasta on päivitetty tuoreemmat kuvat Hurma omalle sivulle. Lumosta olisi myös paaaljon hyviä kuvia, mutta jotenkin nuo nykyiset ovat edelleen itselleni kovin mieluisia. 

  

Reeniä pukkaa, reeniä pukkaa

Huh heijaa, kiirettä on taas pitänyt. Melko katteeton lupaus siis tämä aktiivinen blogin päivittely... Päivittäisin, jos vain olisi tarpeeksi aikaa.

Kevättalvi on ollut sopivasti treeneillä maustettua. Lumon kanssa treenattiin pitkästi helmikuun toisella viikolla Latokasken taajamametikössä. Aikatoive oli tunnista puoleentoista. Puolessatoista tunnissa oltiin käyty tuulta, ja tallattuja polkuja, hyödyntäen alueet läpi ja löydetty kadonnut henkilö. Perushyvä treeni sekä suoritus. Seuraavana päivänä oli tiedossa käyttöönottotarkastuksen pilottitesti. Ehdotin tammikuun hälytreeneissä Lumoa nostettavaksi Espoon pelastuskoirien hälytyslistalle, joten saatiin sitten oikein hyvin järkätty treeni. Käyttöönottotarkastus on tulossa vuoden 2014 alussa kaikille hälytyskoirakoille niin SPeKLn kuin SPKLn puolella. Kyseessä on siis ns. viranomaistesti, joka testaa Vapepan toiminnassa mukana olevien koirakkojen "tasalaatuisuutta". Suoritimme testin hyväksytysti oikein kelvollisilla arvosanoilla. Tämän viikon kokouksessa sain sitten virallisen "siunauksen" ihka ensimmäiselle hälytyskoiralleni. Yhteistä matkaa ja oppimista on paljon takana, mutta vielä enemmän edessä. Olen kiitollinen kaikille meitä tähän astisen matkan varrella kouluttaneille ja omalla osaamisellaan tukeneille ihmisille.

Samaisena helmikuun toisena viikkona järjestettiin kiitostreeni hälyryhmän treeneissä avustaneille maalimiehille. Treenit pidettiin kepon työpaikalla ABB:llä. Team HurLum saivat molemmat omat kiekkansa rakennuksessa. Aikalailla kuukauden takaisesta treenistä on päällisin puolin hyvät muistikuvat molempien koirien harjoituksista, omilla tasoillaan. Seuraavana päivänä rakennustreenailtiin vielä Lintuvaaran koululla. Molemmat tytöt pääsivät hommiin.

Helmikuu puolessa välissä treenailtiin taas homekoulussa. Lumolle pähkinää, josta suoriutui hyvin - ainahan toki on hiomisen varaa. Rakennuksien ikuinen haaste on niissä täysin omalla tavallaan liikkuvat hajut. Pääasia tietenkin tosi tilanteessa on ohjaajan ja koiran yhteistyö - koiran reagointi hajuihin ja ohjaajan koiranlukutaito. Hurmalle piiloissa oli hitusen liikaa haastetta, Hurmis kyllä suoriutui pähkinöistä, mutta treenin lopuksi otettiin Hurmalle toinen treeni parilla helpommalla piiloa.

Pari viikkoa sitten treenattiin pienellä porukalla Rudus turvapuistossa. Lumolle erityyppisiä piiloja: yksi maalihenki rakennustyömaakontissa ovi raollaan, toinen kontin alla pötköllään ja kolmas maalihenki yläpiilossa. Lumo teki hirmu kivasti hommia. Hajun perässä kahlasi syvässä hangessa, tarkensi tosi hyvin yläpiilon (muistan, että kyseinen piilo on joskus ollut Lumolle vaikea - ehkä vuosi puolitoista sitten) ja kontinkin teki hyvin, vaikkei haju sieltä liian hyvin tullut. Ilmaisut oli todella hyvät ja painokkaat. Loisto Pumsii My Love!

Kuva: Juha Löytöläinen

Haisee haisee Kuva: Juha Löytöläinen

Kuva Juha Löytöläinen

Hurmalle halusin yhden työmaakontin, jonka edustalla oleva ritilärappunen ja -tasanne olivat edellisellä kerralla Hurmiksesta sangen ikävät. Hurman lemppari-ihminen Juha konttiin, ovi hyvin raolleen ja maalimies heti oven pielessä sisäpuolella. No problem sanoi Hurma ja paineli konttiin. Oppimista - jee! Kaksi seuraavaa maalihenkeä olivat ihan peruspiiloissa. Yksi maalihenki samaisen kontin alla kuin Lumolla - piilolle tulosuunta oli eri kuin Lumon kanssa ja kolmas Lumon yläpiilon alapuolella. Hurma teki varsin kivasti ja reippaasti duunia. Kelpo seitsenkuinen pelastuskoiranalku siis!

Viime viikolla Hurma sai etuoikeuden osallistua kanssani hälypuolikkaisiin. Lumo sai juoksunhuuruisena pitää "lepoviikon" treenailuista. Puolikkaiden teemana oli joukkuehenkinen suunnistus- ja hallinta. Matkattiin suunnistaen Espoon Keskuksesta Vanttilaan ja matkan varrella oli erinäisiä hallittavuuteen liittyviä rasteja. Tarjolla oli myös kuumaa mehua ja sulkaata. Vanttilasta viimeinen rasti oli Kauklahden asemalle ja junalla lähtöpisteeseen. Hurmalle superhyvää treeniä siis. Hurkki yllätti olemalla vähemmän äänekäs kuin olin kuvitellut, ja oli hirmu pätevä penneliini suorittaen hallintatehtävät omalla tasollaan. 

Tänään on taas käyty etsimässä homekoulun nurkat. Molemmat löysivät kadonneet. Lumolla oli taas kahden oven välissä oleva maalimiespähkinä - edelleen samanmoinen pähkinä kuin kerran aiemminkin samainen ovipiilo. Tällä kertaa sai lopulta tarkennettua ovenrakoon. Ohjaajalla välähti tälläkin kertaa nopemmin mistä haju tulee.. Kaksi treenin maalimiehistä oli melko lähekkäin, joista toinen nousi heti etsinnän alkuun. Jos tarkasti ajattelen, niin Lumo merkkasi alkuun jossain määrin molemmat, mutta päätin kuitenkin ensimmäisen löydön jälkeen jatkaa toiseen suuntaan. Koskakohan mä opin? No, nostettiin me tämä pimeässä vessassa istunut maalimies sitten viimeisenä. 

Hurman kohdalla päätin itse piilot. Hurkki suoriutui treenistä hirmuisen hyvin. Oli eri reipas ja pätevä, ja irtosi mukavasti hajuille.

Nyt me lähdetään lenkille tonne kevätaurinkoon!