Treenikuulumiset

Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut muutamat treenit. Ensimmäinen torstain tehotreeniryhmän koulutuskerta oli kiirastorstaina raunioradallamme. Alkuun käytiin läpi kauden koulutusohjelma sekä - suunnitelmia, keskusteltiin toiveista ja tavoitteista, juotiin kahvia ja herkuteltiin, ja otettiin toki maalimies per kirsu. Kaikille koirille sama piilo suorapalkalla. Piilo vaati tarkennuksen lisäksi joko kiipeilyä tai tunkeutumista maalimiehen luokse pääsemisessä. Lumo suoritti tehtävän tunkeutumalla, Hurma on jossain määrin äitinsä tyttö ja ratkaisu oli samanmoinen.

Tiistairyhmä puolestaan aloitti koulutuskauden pääsiäisen jälkeen. Ensimmäisen koulutuskerran teema oli tutustuminen, ja tehtiin jokaiselle koiralle pikkutreeni. Lumo oli käynyt ennen treenejä akupunktiossa, mutta koska koira oli matkassa mukana, otin Lumolle pikkutreenin pienellä alueella, jossa koiralla ei ollut tarvetta kiipeillä. Lumolla oli keskialueella kaksi maalimiestä, toinen temppelin takana putkessa ja toinen sokkelin edustalla maantasalla olevassa törpössä umpparina. Alueella hengaili häiriöihmisiä tuomassa lisähaastetta. Lumo kävi aluksi tarkastamassa häiriötyypit, löysi temppelin takana olevan maalimiehen, jonka jälkeen tarkasti häiriötyypit uudelleen ja tarkensi törpölle. Ajatuksena oli pieni perustreeni koiralle. Jatkossa pitää taas Lumolle kikkailla häiriöhenkilöillä, tuplapiiloilla jne. 

Hurmalle halusin tarkennusta. Alueena oli osa keski- ja alakasoista. Ensimmäisen maalityypin Hurma nappasi alakasan reunalla olevan liukumäen alta, tarkensi rakoon, sanoi hau, mutta etsi tiensä maalimiehelle. Toista piiloa sai tovin tarkentaa, sai aina häivähdyksiä, piilo oli ylöspäin aukeavassa törpössä, josta haju leviää kauemmaksi, ja lähellä piiloa on hajutyhjiö. Sitkeästi ja keskittyneesti Hurma työsti piilon. Hurmalle perustreeniä: maalimiesmotivaatiota, tarkennuksia, alustoja etc.

Pääsiäisen jälkeisenä perjantaina tehotreeniryhmä, jonka tarkoitus on siis panostaa kaikkiin pelastuskoiran osaamisalueisiin, kokoontui homekoululle miljöbanatreeniin. Koska Lumo on kuitenkin suhteellisen kokenut konkari, Hurma sai osallistumisvuoron. Ensin kierrettiin ryhmänä koulurakennus ympäri, kiipeilytettiin koiria kannoille, ryömittiin aidan ali, tehtiin pientä ryhmätottista, kiipeltiin kiville, ängettiin viisi ohjaajaa ja viisi koiraa parin neliön kokoiseen tilaan, istutettiin koirat rinnan penkille, pujoteltiin, nosteltiin koiria ja lopuksi tehtiin liikuntasalin seinälle koiraparkki, ja otettiin ilmaisutreenit koirille. Tässä vaiheessa Lumokin pääsi mukaan bileisiin. Lopussa Jennin kuvaama videopätkä kun Lumo hiukka keulii ja haukkuu.

Kuluvan viikon tiistaina treenattiin raunioilla. Teemana alustatreeni. Lumolla oli kolme maalimiestä, ensimmäinen löytyi keskikasan muurista, toinen alatalon toisella sivulla olevan kaapin ja elementin päältä raskaan pressun alta ja kolmas keskitalon keskikerroksen oikealta reunalta pressun takaa, jonne Lumo etsi sitkeästi reittiä ja tunkeutui todella hienosti. Tällä kertaa yllätettiin Lumo suorapalkoilla. Lumo on kyllä ihailtavan alustavarma ja määrätietoinen työskentelijä. Ohjattavuuttakin on ihan kivasti.

Hurma ei ole ihan niin pomminvarma alustoilla, joten Hurma tarvitsee siinäkin lisää harjoitusta. Ensimmäinen maalimies oli keskitalon keskikerroksen keskiosassa. Hurma työsti hajun hyvin, hyppäsi keskiosaan, mutta jäi haukkumaan käytävällä olevan sohvalaverin taakse eikä mennyt maalimiehen luokse, joka oli sohvan takana. Kyseessä ei ole siis mikään mission impossible, vaan ihan ylitettävä haaste. Tässä sitten tyrittiin sen verran, että sai kehut menemättä maalimiehen luokse, palkan kaiketi söi kuitenkin nousemalla laverin päälle. Toinen maalimies löytyi keskikasan muurista, ja tämän tarkensi hienosti rakoon. Kolmas maalimies oli keskikasan keskivaiheilla ja haju tuli alhaalta. Hyvin Hurma tekee hommia. On sitkeä, mutta itsevarmuutta saa tulla paljon lisää, lisäksi alustoja tulee työstää. Oikeastaan työstettävien asioiden lista on melko loputon..

Vappuaattoa vietettiin Siikajärven metsikössä. Jälleen tehopekoryhmän treeneissä. Treenin teemana oli motivaatio. Alkuun turistiin aiheesta metsän laidalla istuskellen. Paikalla oli kuusi ihmistä ja kymmenen koiraa - kyllä, tällä kaudella panostetaan siihen sosiaalisuuteen ja toisten sietämiseen. Alkuun toki oli pientä hässäkkää, mutta tosi hienosti kaikki koirat rauhottui ja hengasi mukana. Suunniteltiin jokaiselle treeni. Otin molemmille nostattavat mielikuvat suorapalkoilla pienelle alueelle - ihan ei mennyt putkeen. Hurman kanssa on viimeinen puoli vuotta tehty pitkälti rakennuksia, sitä ennen toki raunioita ja jonkun verran hakua. Hurma tiesi mitä oli tekemässä, toteutus ei vaan alkuun ollut maailman tehokkain. Sarjakuvakoira sinkoili ja looppasi ekaa hajua, kiipeili kiville, kunnes löysi maalimiehen. Ensimmäisen löydön jälkeen herneet alkoi kohtaamaan, vauhtia oli, mutta kyllä ne tyypit sieltä löytyi. Hurmalle siis perusmaastotreeniä, irtoamis- ja itsenäisyysharjoituksia ja moottoria.

Lumo puolestaan oli hyvin vakuuttunut, ettei niin pienellä alueella voi olla montaa maalimiestä. Hyvin katsoi ja nousi kun maalihenget kaikkosi metsään. Lähti etsimään, löysi ensimmäisen, toisen ja sen jälkeen irtoili kauas - kerran multa kysyttiinkin, että pitäskö sitä koiraa jo ehkä kutsua, kun kellon kilinä vaan kaikkosi.. Löytyi kolmas ja neljäskin, mutta kerkesi taas välissä irtoilla. Haaste tollasessa treenissä on itselleni ohjaajana, että jos en ole ihan sata varma, missä menee alueen rajat, niin liikkuminen on jotenkin päämäärätöntä. Lumollekin on pitkien ja hälytreenien lisäksi erilaiset perustreenit ihan tervetullutta.

Kielo, Lumo ja Hurma katsovat kun Joy treenaa

Tänään, eli vappupäivänä, tehoryhmä kokoontui raunioille treenaamaan telineitä. Jakaannuttiiin pariin pieneen ryhmään, jossa kaikki koirat olivat koko ajan mukana ja seuraamassa toistensa suorituksia. Meidän ryhmä treenasi ensin kanaparrua molemmista suunnista, ritilää molempiin suuntiin - ei ongelmaa koirilla. Tämän jälkeen siirryttiin telinekentälle, tehtiin laatikkoteline toiseksi alimmalta ja ylimmältä tasolta (reilun kahden metrin korkeudessa) ja tikapuita. Halusin laatikolle varmistajan, ettei käy vahinkoa, eli avustajan telineen toiselle puolelle. HurLum suoriutui niin laatikkotelineestä kuin tikapuista kivasti. Lopuksi tehtiiin älläputki molemmista suunnista - ei ongelmaa. Välissä vähän juotiin kahvia, treenikaveri grillasi nakkeja, syötiin perunasalaattia ja jatkettiiin treenaamista. Otettiin edellisviikon miljöbanatreenistä puuttuneille koirakoille ilmaisutreenit ja lopuksi halukkaille vielä yhdet maalimiehet. Hurma sai toistoa tiistain haasteesta, eli keskitalon keskikerros. Toisti saman kuin tiistaina ja maalimiehen kannustuksesta eteni. Tehtiin toinen toisto, mutta Hurmalla oli selkeä aivopöhö, eikä se homma nyt oikein avautunut. Mun nykyinen motto on oikeasti tarttua niihin kehittämisenkohteisiin ja tehdä vaikeista asioista helppoja koiralle, joten uudestaan..

 

Lumo raunioilla alustatreeniä 1.5.2014

Hurma raunioilla alustatreeniä 1.5.2014

Lumon ilmaisutreeni 25.4.2014 kuvannut Jenni Punttila

Treenimeininkiä

Viimeisen parin viikon aikana ollaan treenattu melko normisettiä. Hurma kävi toissa viikon perjantaina häröilemässä Espyn tutustumiskurssin miljöbanaosuudessa. Alkuun Hurma oli melkoinen Hurkki, mutta hirmu etevästi hillitsi ja kasasi pienen itsensä, ja äänenkäyttökin väheni.. Alun jälkeen hihnan toisessa päässä oli jo Hurma. Hyvää häiriötreeniä ympärillä olevista koirista. Lumo pääsi ennen miljöbanaosuutta avaamaan äänijänteensä parilla maalimiehellä, just for fun!

Viikko sitten sunnuntaina treenattiin Rudus turvapuistossa keväntauringon mukavasti lämmittäessä. Lumolle muistuteltiin pressuun kääriytyneitä maalihenkiä. Ei käyny kähmäkäpälä ja ilmaisut oli oikein passelit - hieno homma. Pari maalimiestä oli pressutettu ja kolmas kivassa pisaranmuotoisessa putkessa, jonne Pumsii kirmasi kevyesti läpi hankien ja nietosten iloisesti haukkuen.

Poseeraaja - ai sulla on kamera, ootas...

Hurmalle lapsikoirantreeniä, tosin pakkohan sitä on eläinkokeita tehdä ja parille maalimiehelle käärästiin pressua hitusen rungon ympärille, jotta nekin tulisi tutuiksi. Yksi maalimies oli "pähkinä", istui neljän ritilärappusen jälkeen olevalla tasanteella, eli haisu tuli ylhäältä. Hurma ei ole ihan niin alustavarma ja -ennakkoluuloton kuin äitinsä, joten nuo rappuset oli Hurmalle ehkä hitusen hankalat. Hajun merkkasi ja työsti hyvin, mutta rappusille kaipasi vähän tukea. Treeni meni kuitenkin oikein hyvin myös Hurmalla. 

Tämän viikon alussa oli hälypuolikkaat samaisessa turvapuistossa. Lumo sai laatuaikaa, sillä Hurmeli oli syönyt jotain epäsopivaa ja oli "hitusen" löysällä tuotoksella. Vaikkei tuo vatsavaiva Hurmaa itseään niin tuntunut häiritsevän, päätti emäntä kuitenkin jättää Hurman toipumaan. Lumolle muistuteltiin edelleen pressuun kokonaan peitettyjä maalimiehiä ja yksi seisova maalihenki. Halusin ottaa Lumon melko loppupäässä, jotta saatiin myös vähän hämärätreeniä. Pressuissa ei taaskaan ongelmaa, ekalla maalimiehellä ei ollut pää kunnolla pressun peitossa, joten sinnehän oli pakko kurkkaa ja ilmaista ihan korvan juuressa... Mutta hyvät oli ilmaisut, eipä siinä! Kolmas maalihenki seisokeli työmaakopin sisällä, Lumo oli alkuun hypännyt vasten, jonka jälkeen ilmaisi siivosti. Hyvä treeni vaikkakin melko läpihuutojuttu.

Pitkänä perjantaina oltiin pienellä porukalla jälleen turvapuistossa. Halusin toistaa Hurmalle edelliskerran ritilärappuspähkinän, joka tällä kertaa sujui jo huomattavasti paremmin ja itsevarmemmin. Lähinnä siis alustan osalta. Piilossa olikin Hurman yksi lempparityyppi. Hurma työsti hajun tosi hyvin ja ritilärappusia epäröi ihan hetken, mutta kiipesi rappuset ylös. Kaksi seuraavaa maalimiestä olin ohjeistanut melko vapaalla kädellä piiloutumaan, toisella oli pressu. Ei ehkä sitten se helpoin piilo Hurman ikäiselle kakaralle... Alueella on pieni "louhos", jossa makaa mallinukke mahallaan, maalimies makasi osittain pressuun kääriytyneenä louhoksessa nuken rinnalla. Hurma merkkasi hyvin hajun, mutta pötköttävät tyypit oli hitusen epäilyttäviä. Mentiin sitten ihan yhdessä ja voi sitä iloa kun toinen mahallaan makaava tyyppi oli pressusta huolimatta ihminen. Kolmas maalimies oli työmaakopissa ovi rakosellaan, parin ritilärappusen kiipeämän päässä. Hurma merkkasi piilon hyvin ja pyrki rappusille, ovenrakoa piti hitusen avata lisää, jotta neiti Hurmis pääsi maalimiehelle. Hyvä treeni kaikkiaan. Täytyy vielä tuo louhospiilo ottaa uusiksi joku kerta.

 
Lumolle halusin yhden kuorma-auton hyttipiilon ovi rakosellaan, yhden täysin pressutetun maalimiehen ja kolmas "vapaavalintainen".  Ensin nousi maalimies kuorkin hytistä, toinen löytyi suljetusta kontista ja kolmas oli mennyt hankeen pressuinensa. Ilmaisut olivat hyvät, eikä pressutyyppiä käpälöity - hyvä treeni Lumollekin.

Tänään oli Lumon pitkät. Olin pyytänyt metsämetsää tuulta hyödyntäen. Olihan se toki tiedossa, että Lumo on hitusen tahmakka hangessa liikkuja. Kun upottaa niin upottaa, kukas siitä tykkäisi? Alueelle oli vajaa puolen tunnin siirtymä, kartturi oli saanut gps koordinaatit esineelle, joka käytiin ensin poimimassa. Lumoa piti vähän muistutella esineen etsimisestä ja löytyihän se muumisukka koiran korkeudelta puuhun siidottuna. Siitä jatkettiin alueelle siirtymistä. Kaksijalkaisilla oli lumikengät, nelijalkainen joko tallusti hankikannolla tai kahlasi upottavassa lumessa. Alue oli arviolta ehkä kymmenisen hehtaarinen avohakkuualue. Tuuli kävi alueen itälaidalta ja lähdimme liikkeelle länsilaidalta. Lumo merkkasi pariin otteeseen yhden kohdan, mutta jämähti aina yhdelle kivelle. Jatkettiin alueen etelärajalle ja palattiin takaisin sen kohdan alapuolelle, jossa Lumolla oli ollut reaktio. Lumo oli hyvinkin tahmean oloinen ja pohdittiin kartturin kanssa, että kartturi ottaa puhelun piiloilijalle, jotta saadaan aluetta pienemmäksi, mutta ohjaaja ei tiedä piiloa. Jatkettiin matkaa samassa linjassa kohti itälaitaa, josta Lumo oli reaktion saanut. Lähenpänä itärajaa sai taas reaktion, mutta joko hukkasi hajun tai upottava hanki meni motivaation edelle - mene ja tiedä. Jatkettiin kelkkajälkiä pitkin. Pitkälti itärajalla Lumo sai sitten viimein kunnon reaktion ja tarkensi maalihengen, joka pötkötteli kaatuneen puunjuurakon kolosessa. Neiti PelastajaPumsii meni tietysti maalimiehen kanssa juurakonkoloon ilmaisemaan, joten tässä tapauksessa koiran reaktion näkemisellä oli melko suuri merkitys. Kuvittele tilanne: kävelet lumihengillä hangessa joka rapsahtelee jokaisella askeleella ja koira haukkuu hitusen ylempänä kalliolla, mutta puunjuurakon kolossa... Koiran kannalta koettiin siis ihan ok onnistuminen, ohjaaja voi taas pohtia, että mikä tässä hommassa mättää.. Perustreeni sujuu hyvin, ongelmitta. Rämpiminen on koiralle tällä hetkellä todella epämotivoivaa, on sitä ihan normilenkeilläkin, joten epämiellyttävää mikä epämiellyttävää. Alue oli toki suht tallaamatonta, vanhoja lumikengänjälkiä paikkapaikoin, kelkkapolkua.. Tarttis ehkä tehdä jotain? Valeraskaus? Sairaus? Mikäli muuta oirehdintaa ei tule, niin rokotuksilla täytyy tsekkaa varmaan perusveriarvot ja kilppari. Toi oppimista tapahtui taas. Lumo kulki pitkälti mun ja kartturin välissä. Sanotaan, että jos mulla ei olis ollut noin hyvä ja luotettava kartturi, niin kartturi olis mennyt edellä ja mä perässä, mutta koska luotin siihen, että kartturi lukee hyvin koiraa, ei hätää ollut. Toivottavasti tää tahmeus ei ole pysyvä olotila, eikä sen taustalla ole valeraskautta kummempaa..

We are still alive

Kirjuri tunnustaa olleensa blogin suhteen hyvinkin aikaansaamaton. Tästä ei voi pistää enää kuin paremmaksi. 

Pikakelaus melkein parin kuukauden elosta ja olosta. 

Treenirintamalla pidettiin joulun paikkeilla pari viikkoa taukoa. Sitä ennen treenailtiin pienimuotoisesti ja pakkasesta riippuen hakua. Lumolle ilmaisutreeniä ja pientä etsintää. Hurma etsi nenäänsä ja harjoitteli tuuli-ilmaisuja. Hyvin on Hurkilla kirsu kuonon päässä ja Hurma on perin selkeälukuinen pikkuneiti.

Rakennusetsintää treenattiin tammikuun ekana viikonloppuna. Lumo teki pari rundia hyvällä sykkeellä. Hurma oli alkuun mukana tallaamassa ja kanssatreenaajat syötti Hurmalle herkkuja. Toisella rundilla Hurmis pääsi myös hommiin, ja löytyihän ne maalihenget rakennuksestakin. 

Tammikuun toisena viikonloppuna oltiin Lumon kanssa VSS-treenissä Kiikalassa, kahitiilitehtaalla. Treenin teema oli ryhmässä toimiminen ja yhteistyö. Kokemattomin koiraohjaaja, eli minä, toimin meidän ryhmän ryhmänjohtajana. Treeni oli kaikkiaan hyvin antoisa ja opettavainen etenkin ohjaajalle. Lumo pääsi pienesti hommiin, mutta muuten päivä toi mukanaan kaikkea muuta hyödyllistä koirankin kannalta (mm. normaaliin farkkumalliseen henkilöautoon ahtautui neljä ihmistä, viisi koiraa ja kaikkien tavarat...)

Samaisen viikonlopun sunnuntaina käytiin pienellä porukalla treenaamassa Rudus turvapuistossa. Lumo sai pähkinän ja pari kesympää piilotyyppiä. Hyvä treeni, parempi mieli. Hurma pääsi taas yhteen uuteen etsintäympäristöön ja löysi pätevästi maalimiehet. Työmaakontin ritilärappuset oli Hurmasta melko epämiellyttävät, eli alustatreeniin tullaan panostamaan, jahka tuo lumi sulaa ja kaikki normaaliympäristössäkin olevat kelvolliset alustavaihtoehdot tulevat esille.  

Meneenä viikonloppuna paukkui pakkanen ja hälytreeni kutistui puolikkaiden tasolle. Teema oli aggressiivisesti käyttäytyvä maalimies, ohjaajan loukkaantuminen ja kartturin tehtäväksi jäi hoitaa koira, kun ohjaaja lähti pii-paa-autolla... Treeni olisi ollut varmasti toimivampi alkuperäisessä suunnitelmassaan ulkona, mutta pakkaslukemien hipoessa -16 astetta siirryttiin sisätiloihin. Etsinnällisesti hyvin lyhyt treeni. 

Ensi viikonloppuna on tiedossa pelastuskoiraedustamista Tapiolan talviriehassa, molemmat koirat lähtevät mukaan, pääosaa saanee esittää Hurma ja Lumo pääsee vähän hommiin. Hurmalle siis tiedossa hyvää ympäristötreeniä ja varmasti liuta rapsuttajia. Sunnuntaina on hälypuolikkaat, ja jälleen rakennusetsintää. Tällä kertaa tilat tarjoaa kepon työpaikka. Seuraavana viikonloppuna etsitään luultavasti taas rakennuksissa, väliin mahtuu taas yhdet puolikkaat ja jälleen rakennusetsintää. Helmikuussa treenataan jälleen pitkiäkin.

Muuten Tean HurLum on lenkkeillyt ahkerasti ja joulun jälkeen ollaan käyty muutaman kerran Hyvinkään koirauimalassa uimassa. Sarjakorttikin tuli ostettua. Neljä uitikertaa on vielä varattu, viimeistä säästellään myöhemmäksi. Hurmasta uiminen oli alkuun inhottavaa, toisella kerralla lotrasi itsekseen ja pysyi pinnalla myös ilman pelastusliivejä.. Lumo ui tyylilleen uskollisena ihan vain velvollisuudentunteesta.

Terveyspäivityksiä sen verran, että Lumo vieraili Espoon eläinsairaalassa Anne Muhlen asiakkaana marraskuun lopulla äkillisen ontuman seurauksena. Edellisen viikon sunnuntaina Lumo putosi juurakon läpi ja jäi siihen kainaloistaan hetkeksi roikkumaan, sitä seuraavana perjantaina sai lapukkaa eturintaan. Liekö siinä syytä ontumaan? Niin tai näin. Mitään erityistä aristavaa kohtaa ei kliinisessä tutkimuksessa löytynyt, joten päädyttiin kuvaamaan. Tällä kertaa kuvattiin rauhoittamatta oikea kyynär, olka ja ranne/tassu. Kuvanneen eläinlääkärin mielestä luustossa ei ole ontuman syy, vaan luusto on siisti. Ainut pieni aristus tuli hauisjänteen kohdalta. Näytti kuitenkin kuvat ortopedille, joka näki oikeassa kyynärässä alkavaa nivelrikkoa. Omistaja on tunnetusti skeptikko, ja koska en itse ortopedin kanssa päässyt keskustelemaan, niin kuvat on eriävällä mielipiteellä katsonut myös toinen ortopedi ja tällä erää ne odottavat kolmannen mielipidettä. Nivellisäravinnetta kyllä menee jo, mutta odotetaan se kolmas mielipide, jonka jälkeen pohdinnassa on joko perinteiset kontrollikuvat rauhoituksessa tai kaikkien tulkinnanvaraisuuksien pois sulkemiseksi tt-kuva molemmista kyynäristä. Katsotaan. Hyvää ystävääni lainaten ortopediasta "kun niillä on vasara, ne näkee kaikkialla nauloja". Fyssarilla käytiin ennen joulua, ja tällöin ei aristuksia tai jumeja löytynyt liioin rangasta eikä jänteistä. 

Oikea  olkanivel

Oikea kyynärnivel

Oikea ranne ja tassu

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Nyt Team HurLum suuntaa kuonot ja tassut kohti ulkoilmaa ja kymmenenasteen hujakoilla paukkuvaa pakkasta. Lenkille siis!  

Parkkiset treenimielellä

Parkkikaksikko Lumo ja Hurma ovat treenailleet taas viikon mittaan. Lisäksi viime viikonloppuna on treffailtu Aidaa (Villi-Joikhu Yksiainoa), setäpuoli Haltia (Kajaskiven Härmä) ja Kurua (Liehkun Korvenkaiku) suppistelun merkeissä. Suppisteltu on myös velipoika Savun (Naavisemon Valonvaltias) kanssa ja treffattu isä Leeviä (Piiparipojan Bayliez), velipuoli Ronttia (Kajaskiven Vahkar Velho) ja muuta sisaruskatrasta.

Sunnuntaina hakuiltiin. Tällä kertaa teemana oli taajamaetsintä kytkettynä. Treenailtiin Olarinluomassa. Alueella meni kiva oja, jossa oli virtausta, hyviä puskia, sillan alunen ja iso puu- ja risupino alueen länsilaidalla. Lumolla oli kolme maalimiestä. 

Ensimmäinen maalimies löytyi heti alueen itälaidalta aidan vierestä, jossa oli suht pitkää lakastunutta heinikkoa. Haukut ja palkkaus. Jatkettiin alueen itälaitaa etelästä pohjoiseen. Koilliskulmassa Lumo otti reaktiota jostain muusta kuin ihmisestä, ja veti kunnon vahtihaukut... Joku mörkö siellä lymyili... Jatkettiin pienen väliepisodin jälkeen pohjoispäätyyn, jossa saatiin pienen kiertämisen kautta hyvä reaktio ja maalimies tarkentui lounais-pohjois kulman tiheästä pusikosta. Ilmaisu ja palkat. Jatkettiin eteenpäin ja mentiin länsi-koillissuunnassa olevalle kävelytielle. Taas reaktio "möröstä" ja jatkettiinkin kohti kaakkoa. Sai hajun todennäköisesti jo nostetusta maalimiehestä, joka päivysti kävelytiellä. Palattiin eteläsuunnasta alueen länsilaidalle, ja otsalampun valossa spottasin itse maalimiehen risukasasta. No, koska kyseessä oli treeni, niin annoin koiralle mahdollisuuden tehdä työt, ja lähdettiin kiertämään isoa risukasaa. Parissa kohtaa Lumo sai hajun, mutta maalimiehen puolella taas ei juurikaan haissut. Risukasan taakse haisi eniten, ja siellä pieni koira pähki, että miten hemmetissä mä pääsen sinne... Lähti itse kiertämään kasaa, ja päätyi lopulta maalimiehelle. Ilo oli ylimmillään.

Hurmalle otin ihan treenin päätteeksi taas pari tuuli-ilmaisua, juu, pimeässä taajamassa.. Ehkä lapsikoiralla hiljalleen alkaa lamppu syttymään päässä. Hurmalla oli kivaa, ihmiset on ihania ja palkat maistuu.

Taajamatreenialue kartan mukaan: rajautuu etelästä kävelytiehen, pohjoisesta kävelytiehen ja rakennusta reunustavaan pusikkoon, lännestä autotiehen, idästä kävelytiehen ja aitaan.

Maananataina Hurma matkasi bussilla ekalle rokotukselleen eläinlääkäriasema Käpälämäkeen. Eläinlääkäriaseman eteisessä käytiin puntarissa, joka kertoi Hurmiksen painoksi kuusi kiloa. Eläinlääkäriasemalla Hurma käyttäytyi oiken mallikelpoisesti: kaivoi eläinlääkärihuoneen lattiaa, järsi pöydän kulmaa, käyttäytyi siivosti tutkittaessa eikä syömiseltään edes huomannut koko rokotusta. Toimenpiteen jälkeen kävi nokosille eläinlääkärin pyödän viereen... Käpälämäestä matkattiin sporalla keskustaan, tassuteltiin steissillä ja matkattiin junalla kotiin. Oikein kelvollista ympäristökasvatusta siis.

Tiistaina raunioiduttiin. Hurma sai osallistua tallaamiseen, namejen kerjuuseen, tarkkailla koirakoiden työskentelyä milloin kenenkin sylistä ja toimia loppupalkkana mm. mustaterrieri Jäbälle... Pari viikkoa sitten Hurmaa jännitti ihan perinpohjin kerrostalon kokoinen mustaärrieri, mutta enää ei jännännyt lainkaan - Jäbä on Hurmasta tosi cool.

Lumolle otettiin pidempi treeni, ja mulle alueenkäytöllinen treeni. Alueina oli ylä,- keski- ja pitkäkasa, sekä pitkän kasan alapuolella oleva kylmiösysteemi. Suunnitelmissa oli käydä kasat tuossa järjestyksessä. Yläkasalta nousi ensimmäinen maalimies traktorin rengaspiilosta. Jälleen Lumo merkkasi myös vieressä olevaa arkkua, mutta lukitsi ilmaisun rengaspiiloon. Kansi auki ja palkkaa nassuun. Parista edellisestä kerrasta viisastuneena jatkettiinkin samaan kohtaan, eli lähetin Lumon tarkistamaan arkun. No kappas, siellä olikin toinen! Taas kannet auki ja palkat kitaan. Jatkettiin yläkasa loppuun ja siirryttiin keskikasalle. Lumo oikasi suorilta kasan keskivaiheille, enkä kerennyt kissaa sanoa kun pyyhkäisi jo pitkän kasan alkupäädyn paikkeille työstämään. Lumo on siitä ohjaajalle kiitollinen koira, että Lumoa on helppo lukea. Merkkasi hajua selkeästi ylhäältä tulevaksi. Haki hajun reunoja ja ratkaisi piilon oikein hyvin. Maalimies oli kylmiön yläkerrassa, Lumo hyppäsi kylmiön päälle, tarkensi maalimiehen ja ilmaisi hyvin.

Palasin suunnitelmaani, eli jatkettiin keskikasaa, kohti kasan alkupäätyä. Lumo sai taas hajun ja tarkensi maalimiehen bunkkerin sokkelipäädyssä olevaan suljettuun muoviputkeen. Hyvin tehty! Palattiin keskikasan reunaa kohti kasan toista päätyä, joka jäi kesken ja sielläkin oli haju. Piilo ei ollut sääolosuhteista johtuen mikään ihan läpihuutojuttu. Lumo työsti ja työsti, haki hajun reunoja pitkän kasan puolelta, palasi varmaan kolme kertaa pisteeseen jossa sai hajun, ja lopulta tarkensi maalimiehen sijainnin kolmen eri korkuisen ylöspäin aukeavan törpön toiseksi korkeimpaan tötteröön. Elementtien keskikohdalla sauma vuoti hajua, ja sinne se kirsu Pumsiin ohjasi. Ilmaisu oli hyvä ja palkka maistui. Ihan loistava treeni! Kaikki piilot olivat umppareita, piiloissa oli sopivasti ja vähän enemmänkin haastetta, ja Lumo joutui oikeasti ratkomaan piiloja. Ihan huippua! Ei siis todellakaan mikään läpihuutotreeni, ja ohjaajakin kerkesi kerrankin mukaan treeneihin, kun koira joutui tekemään ihan oikeasti töitä..

Eilen käytiin kouluttajaparini Juhan kanssa treenaamassa päivällä molempien koirat. Kävin tallaamassa Juhan vanhemmalle koiralle jäljen Kulmakorpeen, joka jätettiin sinne vanhenemaan ja ajeltiin Histaan treenaamaan Lumo ja Juhan nuorempi koira.

Lumolle halusin pidemmän etsinnän, ideaaliaika 30 minuuttia. Lumon kanssa ei olla aikoihin tehty pidempää etsintää, joten puolestatunnista oli hyvä lähteä liikkeelle. Sovittiin alue, Juha lähti piiloon ja me Lumon kanssa kävimme alueen partioimalla. Ilman karttaa, pelkän gps:n voimin karttuiroin itseni. Lähdettiin kartan pohjoisesta, pellon reunasta kohti alueen itärajaa ja sieltä risteillen alueen länsirajalle, takaisin itärajalle jne. Itärajana oli oja ja lännessä polku (joka ei karttakuvassa näy). Eteläraja aina Kakarlammen päädyssä olevaan suoalueen loppuun asti. Tuuli kävi etelästä n. 4m/s.

Etsintäkampa oli harva, vähän liiankin. Normaaliin oikelle nojaamisen sijaan nojasinkin vähän liiaksi koko ajan vasemmalle, ja korjasin ajoittain aika paljonkin. Alueella oli kokoa ehkä n. 8-9 ha, eli ihan hyvän kokoinen alue. Maastoltaan periaatteessa melko helppoa, suota, ojaa ja suolampea lukuunottamatta. Lumo liikkui alkuun vähän liiankin hyvällä draivilla, onhan maalimiehet viime aikoina löytyneet hyvinkin lyhyellä työskentelyllä. Vauhti kyllä tasaantui sen reilun kolmen hehtaarin jälkeen... Pari kertaa pistotin tarkistamaan jonkun kohdan, muuten edettiin partioimalla. Maalimies löytyi "yllättäen" Kakaralammen eteläpäädyssä olevalta suoalueelta. Lumo kävi välillä Juhan jäljellä, mutta tarkoituksella leikkasin aina kohti itärajaa, ja Lumo palasi jäljeltä ilmavainulle. Maalihenki löytyi hyvissä voimin kuusen alta pötköttämästä, ilmaisu oli hyvä, purkkiherkku maistuvaa ja treenin päätteeksi Lumo intoutui vielä vähän leikkimään jalka-palolla, eli Good-Cuzilla, jossa on naru. Oikein hyvä treeni, kiitos siis treeniseuralle tämän treenin mahdollistamisesta.

Hurmalle otettiin ihan loppuun pari tuuli-ilmaisua. Ensimmäisessä saattoi taas lopuksi päästä silmällä perille. Toiselle piilolle maalimies kiersi hyvinkin kaukaa,  annettiin Hurmalle pieni ääniapu, käänsin Hurman ja sitten lähdettiin liikkeelle. Tällä kertaa näytti jo ihan siltä, että Hurmelilla oli ajatus, että joku on hukassa ja se joku pitää löytää. Vauhtia oli nimittäin selkeästi enemmän ja nenä nousi oikein mukavan näköisesti. Melkein uskaltaisin väittää, että nyt mentiin nenätuntumalla ihan perille saakka. Ja Hurmallehan maistuu palkka, siitä ei epäilystäkään. Ja toki kadonneet ovat yleensä herkkujen lisäksi oikein hyviä tyyppejä Hurman mielestä. 

Eilen illalla riennettiin vielä Hurman kanssa Naavisemon pentukurssille, jota meille vetää Leevin emäntä Aino (suppilovahveropalkalla). Treenikerran aiheena oli kontakti ja luopuminen. Tarttee kyllä kehaista, että Hurma sietää suhteellisen hyvin häiriöitä. Hurmalla on hyvä kontakti ja Hurmis tarjoaa luopumisessakin kontaktia! Eli hyvällä mallilla tuo penneliinin perushommatkin, ainakin toistaiseksi.

Back in business!

Nyt loppui Pumsiin hiljaiselo ja äippäloma. Oikeastaan Lumo on käynyt jo kolmesti raunioilla treenaamassa, parissa kuvaussessiossa raunioilla ja Rudus turvapuistossa (toinen Parmalle ja toinen Rudukselle) ja lenkkeillyt paljon! Viime lauantaina alkoi treenikaverini pitämä kuuden kerran hallittavuuskurssi, huomenna Korrien muutaman kerran tokokurssi, tiistaisin ollaan raunioilla, sunnuntaisin hakuillaan. Siihen päälle pitkät, hälytreenit ja puolikkaat - oi ja voi - hei me treenataan!

Noh, äippäilystä sen verran, että Lumo on ollut ihan loistava emä parkkiviisikolleen. Hyväksynyt tutut koirat pentuja hoitamaan ja leikittämään, imetti vielä viime perjantaina aamulla noita luovutusikäisiä (ja kantakodistaan lentäviä) pentujaan (ok, pienen pienet ja harvat imetyssessiot ovat päättyneet äitikoiran murinaan), vietti viimeiset kaksi viikkoa ainakin osan yöstä pentujensa kanssa, leikittänyt niitä ja ollut esimerkillisen loistava äitikoira.  Huolehtivainen muttei hysteerinen. Lumon motto on äiti kasvattaa, elämä opettaa.

Naavisemon parkkiviisikko Lumo-äitinsä kanssa, päivää vaille kahdeksanviikkoisina

Mutta ei siinä vielä kaikki, neljä pennuista tassutti perjantaina 14.9 maailmalle, mutta meille kotiin jäänee merkkivärinen parkkipimu Hurja-Hurma aka Naavisemon Valonkantaja. Hurma seikkailuja voinee jatkossa lukea myös täältä. Hurma opettelee ensisijaisesi olemaan koira ja oppimaan koiran tavoille. Mun tavoite on katkaista Hurman ja Lumon välinen napanuora ja saada Hurmasta aikaan itsenäinen ja omilla tassuillaan maailmassa seisova koiraneiti. Hurma seuraa luonnollisesti äitinsä tassunjälkiä harrastuslajeissa, joten Hurmasta tulee hiljalleen pelastuskoiraoppilas.  

Lumon treeneistä sen verran, että pentuilu ei ole vaikuttanut Lumon työintoon, päin vastoin. Eli sama koira hanskassa kuin ennenkin.  


Raunioilla pari viikkoa sitten otettiin aika perustreeniä. Ammuttiin, etsittiin, löydettiin ja ilmaistiin. Maalimiehiä oli kolme (piiloja en muista). 

Viime viikolla raunioilla kokeiltiin ensimmäisen kerran radan rempan jälkeen tullutta maanalaista putkistoa, jossa on ainoastaan poistoilmaputket, josta hajun pitäsi tulla, ja koiran pitäisi saada vahvin haju muutamiin pienten kivikasojen alla olveiin poistoilmakohtiin. No toki tämä ei mennyt kuten oppikirjoissa. Lumo reagoi hajuun, pysähtyi kuin seinään, mutta vahvin haju tuli putkiston suuaukolle, paikkaan jota ei koirille pitäisi edes opettaa. No, Lumo teki oikein, kuten opetettu, joten palkka tuli sitten sieltä. Ensi kerralla viisaammin tuon suhteen (maailmies piiloon aiemmin, väliovi kiinni jne.). Toinen maalimies oli keskikasan aatami-eeva piilon eevan puolella rinteessä, piilon suuaukko tukittu. Lumon nappasi hajun melko kaukaa, työsti ja ilmaisi hyvi. Kolmas maalimies löytyi alakasan muurista, neljäs taisi olla kylmiössä ja viides teletapin viereisessä ylöspäin aukeavassa törpössä. Viimeisin piilo oli tarkoitus olla helpoin, mutta viimeisenä koirakkona radalla ilmavirrat ovat aina mitä ovat ja haju nousi selkeästi Tean tornille. Lumo työsti piiloa pitkään, itsenäiseti ja mitään ohjaajalta kyselemättä. Lopulta sai tarkennettua ja ilmaisi maalimiehen. Pumsilon loistokoira on - koira aivan verraton! 

Tällä viikolla otin kolme maalimiestä. Aina hyvä källi ohjaajalle on laittaa pari maalimiestä ihan liki toisiaan - koirahan tekee mitä sille on opetettu, kunhan ohjaajakin toimisi... Eka maalimies nousi ylä- ja keskikasan välisestä arkusta. Arkun päällä oleva reikäkin oli tukittu. Ihmettelin kyllä kun Lumo merkkasi ja ilmaisi myös kannellista traktorin rengas-piiloa, mutta lukitsi vastauksen arkkuun.. No, olisihan se pitänyt tajuta. No, lähetin koiran etsimään aluetta eteenpäin ja Lumo nappasi hyvin keskikasan takaosassa olevien putkien joukosta ylöspäin aukeavan elementim. Hyvä ilmaisu umpparilla. Jatkettiin keskikasaa. Pieni reaktio temppelin paikkeilla, toinen kasan päädyssä vanhalla bunkkerilla. Mutta ei mitään voimakasta. Meinasi usko loppua. Totesinkin, että alue on etsitty eikä täällä ole enää mitään. Yksi oli, joten se piti löytää. Palasin alkuun ja kappas vain, nousi se jo kertaalleen ilmaistu traktorin rengas-piilokin. Loisto Lumo! Note to self: yksi + yksi sääntö olisi jo aika painaa tämänkin ohjaajan kaaliin...

Viime sunnuntaina hakuiltiin. Alkuun olin ottamassa pistoja, mutta päädyinkin partioimaan. Pyysin maalimiehet piiloihin eri korkeuksiin. Tuuli oli hyvä ja melko voimakas, lähdimme alueelle tuulen alta. Kaksi ensimmäistä maalimiestä nousi ja ilmaistiin ihan leikiten. Kolmannesta sai hajun todella hyvin, mutta piilon työstämiseen meni aikaa. Maalimies oli puussa, suhteellisen korkealla kuusessa. Kuusi oli melko avonaisella kohdalla metsää, joten hyvällä tuulella hajun reunat olivat kaukana. Lumosta näki selkeästi koska oli hajulla, koska haju voimistui ja koska heikkeni. Teki pitkää ja laajaa kaartoa, palasi takaisin päin ja taas jatkoi. Jäin siihen aukeelle hiljakseen liikkumaan ja kutsuin aina koiraa, kun kaarteet meni melko pitkiksi. Viimein Lumo nosti nenänsä ja se oli sitten siinä. Ilmaisu oli ok ja Lumo ihan super polleena treenin päätteeksi. Taitava! Korkealla olevia maalimiehiä pitää ottaa maastossa lisää.

Äitikoiralook-Lumo (vielä on karvaa jäljellä...)

Hurma-Hurja-Hurmeli, tuo pieni ylihuomenna yhdeksän viikkoinen parkkipallero, karvamuumin poikanen on päässyt jo moneen mukaan. Hurma on käynyt isojen koirien lenkeillä, tosin aina osan matkasta vapaamatkustajana sylissä. Autossa Hurma matkaa omassa häkissään takapenkillä, Lumo takakontin häkissä. Yksinoloakin Hurma on jo harjoitellut pieniä pätkiä. Tällöin Hurmis on pentuaikana tutuksi tulleessa "pentuhuoneessa" portin takana. Näin toimitaan myös silloin kuin koirat jäävät keskenään.

Aina valmiina läträämään-Hurma

Viime lauantaina Hurma oli mukana hallittavuustreeneissä, käytiin hakemassa koemerkit raunioilta ja merkkaamassa koealue. Pari tuntia meni metsässä. Mukana oli snautseri Frida, labradori uros Rae, lapinkoirat Ketta (Nutukas Zorra, Lumon isoisoäiti) ja Ketan poika Loihtu (Lumon isän eno) - eli Kettaa toisessa, neljännessä ja viidennessä polvessa. Illaksi Hurma jäi kepon kanssa Lumon lähtiessä mukaan koejärkkäilyihin. 

Sunnuntaina Hurma oli mukana hakutreeneissä. Sosialisoi ihmisten kanssa, leikki Juhan koirien sukkapalloilla ja teki elämänsä ensimmäisen tuuli-ilmaisun ja löysi Saaran, söi elämänsä ensimmäistä kertaa HauHaun kana-kalkkuna märkäruokaa, joka oli niin hyvää, että oikein tärisi. Treenien aikana nukkui tyytyväisenä autossa ja pääsi vielä lapukka Raen ja aussi Kerkon kanssa vähän metsään. Toki siitä mentiin vielä toiselle lenkille Aidan kanssa Petikkoon, jonka Hurma pääosin matkasi sylissä. 

Maanantaina aloitettiin Hurman ympäristökasvatus. Käytiin jokunen pysäkki bussiajelua, pysäkinväli junalla, ihmeteltiin ostarin elämää sekä päältä ajettavaa ruohonleikkuria ja päiväkodin pihalla leikkiviä lapsia (lapset ovat Hurmasta eri kivoja). Välillä otettiin lepoa ja sitten mentiin kaksin metsään. Lumo puolestaan pääsi illalla pitkälle lenkille ilman jälkikasvua.

Junamatkustaja-Hurma

Bussin odottelija-Hurma

Eilen molemmilla koirilla oli omat metsäretkensä ja -lenkkinsä ihan kahden emännän kanssa. Illaksi suunnattiin raunioille. Hurma pääsi tallaamaan radalle, eli kulkemaan eri alustoja, syömään kaikenlaisia herkkuja treenikavereilta ja hengasi Hurma useamman treenikaverin sylissäkin. Hurma seurasi myös Rae-lapukan työskentelyä ja sai vähän leikkiä Raen kanssa. Hurmis menee moisesta ihan pähkinöiksi. Kaiken jännän jälkeen olikin aika reporanka Hurma pitkin pituuttaan autohäkissään.  

Tänään Lumo kävi Aistissa Petran luona fyssarilla. Petran pyynnöstä myös Hurma lähti mukaan. Alkuun piti tutkia paikat tarkkaan ja yrittää purra äitikoiraa jalasta, mutta loppuajasta Hurmeli otti jo lepoa milloin fyssari-Petran tai minun jalan vieressä. Taas vähän lepoa ja sitten Hurman kanssa metsään, Lumo pääsee lenkille taas ilman pentua.  

Metsä-Hurma

Lomailua

Kahdesta lomaviikosta ensimmäinen takana. Pikku Tete kotiutui hoidosta juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina, ja maanantaina aloitettiin sitten lomailu. 

Kuten nyt lomaan kuuluu, niin heti ensimmäisenä päivänä oli tiedossa uintireissu Hyvinkäälle. Pumpasen kanssa startattiin puoli yhdeksän aikaan aamulla Vr:n voimin kohti Keravaa, tai oikeammin Saviota. Saviolla meitä vastassa oli Jenni laumoineen, ja käytiin tekemässä pienoinen metsälenkki. Lenkin jälkeen ajeltiin Hyvinkäälle lapinkoira, porokoira ja silkkivinttikoira Kengurun kyydissä. Lumosta oli jälleen ihan huisia mennä koirauimalaan, vaikka se uiminen ei nyt niin huisia ehkä olekaan. Hassu koira. Uiminen näytti tällä kertaa innostavan hitusen enemmän kuin viime kerralla, ja Lumpo rallaili aina vedestä noustuaan lelu suussa ympäri altaan reunuksia. Neiti polskutteli alkuun taas liivit päällä, ja lopussa ilman. Uidahan tuo osaa, siitä ei ole kysymys, mutta se kastuminen, se vasta on ikävää.. Mutta yllätyksekseni altaaseen mentiin "vähemmillä" avuilla, ja välillä onnistui pyytämään "hae"-käskyllä neidin ottamaan jonkun altaassa jo olevan lelun, ja tuomaan kuivalle maalle.

Uinnin jälkeen ajeltiin Keravan keskustaan Ravintola Kanan terassille lounaalle. Lapinkoira, porokoira ja silkkivinttikoira olivat oikein oivia terassikoiria. Vinttikoira otti aurinkoa viltin päällä suomalaisrotujen nauttiessa hieman varjoisemmista tarkkailupaikoista. Lounaalta suunnattiin Jennille. Uivat koiraeläimet jäivät kotiin, ja vahvistukseksi tuli kaksi pörröä. Joten jatkettiin matkaa kohti Helsingin keskustaa kolmen pörrön voimin. Päädyimme hakemaan yhdet virvokkeet kaupasta, koirille tietenkin possunkorvat, ja suuntasimme Töölönlahdelle. Siellä sitten pari tuntia istuttuamme palattiin takaisin Rautatieasemalle, ja päädyimme vielä yhdelle terassille nauttimaan toiset virvokkeet kera pörrövahvistuksen. Erittäin kelvollista terassiseuraa tuo lapinkoirakolmikko. Makailivat varjossa hyvin tyynen tyytyväisinä, ja Lumolla alkoi silmäkin hieman luppasemaan. Kotona oltiin ilta kahdeksan maissa. Se oli ruoan paikka reippaalle Lumolle, jonka jälkeen uni maistui aamuun asti. Melkoinen loman aloitus siis.

Kesä-Lumo

Tiistaiaamuna suunnattiin Eläinlääkärisema Käpälämäkeen akupunktioon. Pyysin samalla luottoeläinlääkäriämme Tanja Hakkaraista tsekkaamaan Lumon veriarvot. Liittyen siis niihin kahteen pieneen "hyytymiseen" edellisellä viikolla (hyysterrinen kun olen). Verinäytteiden ollessa aseman omassa laboratoriossa analysoitavana, Lumolle pistettiin akuneulat selkään. Akupunktion ideana oli siis ihan oma kiinnostukseni kokeilla, olisiko akusta apua lihasjäykkyyteen. Lumo ei ollut moksiskaan, kun neuloja laitettiin lihaksiin selkärangan molemmin puolin. Seisoi tyynen rauhallisena paikallaa.n Nostin Lumon lattialle, jolloin neiti oli sitä mieltä, että nyt hänen selässään on kyllä jotain ihme roskia... Yritti siis ihan omatoimisesti ottaa nauloja irti, siinä kuitenkaan onnistumatta. Parikymmentä minuuttia neulat olivat paikallaan, alkuun syötin Lumolle hieman nameja, jonka jälkeen neiti totesi, että kun kerran ei saa neuloja itse poistaa, niin parempi ottaa lepoa. Eli saavutettiin hoidossa toivottava rentoutuminen.

 

Veriarvoissa sen sijaan ei saavutettu ihan toivottua, priimaa tulosta. Kaikki muut arvot olivat kohdillaan, mutta kummatkin munuaisarvot olivat hieman kohollaan. Siis hieman, mutta tälle hysteeriselle emännälle se hiemankin on jo ihan liikaa... BUN, joka käsittääkseni mittaa seerumin ureapitoisuutta oli 9,6 (viitearvot 2,5 - 8,9 mmol/l) ja CRE, seerumin kreatiini, 127 (viitearvot 27 - 124 umol/l). Eli hyvin marginaalisista heitoista yläkanttiin on kyse. Päädyimme ottamaan vielä pissanäytteen, joka paljasti hieman koholla olevan virtsan pH arvon. Viitteitä tulehduksesta tai struviittikivistä ei ollut.  Munuaiset toimivat normaalisti. Hoidoksi tuohon virtsan pH:n laskuun saimme C-vitamiinin lisäyksen ruokaan, ja munuais- ja virtsanäytekontrolli kolmen neljän viikon kuluttua. Miksi munuaisarvot voivat olla koholla terveelläkin koiralla selittyy esim. pienestä kuivumisesta, rankasta liikunnasta. Luonnollisesti kuivuminen väkevöittää virtsaa jne. No, olenpa tässä jatkanut  hysteeristä observointiani, lisännyt Lumon ruoka-annoksiin reilusti vettä, kantanut lyhyimmilläkin lenkeillä vesipulloa mukana yms. Sekä friikkaillut kaikkea mahdollista ja lähes mahdotonta erinäisten sairauksien välillä. Mitä tuohon seerumin kreatiiniarvoon tulee, niin jostain olen lukenut, että lihapohjainen ruokinta saattaa nostaa seerumin kreatiiniarvoja. Se ei ole ongelma, vaan lihan syöttämisen seuraus. Tämä olettamus pätisi ainakin meidän ruokintaan. Toivon siis, että kyseessä on kuivumisesta tai rasituksesta johtuva arvojen pieni nousu. *rukoilee kädet ristissä*

Lumo ja kesäpoika, surffitukka Fire

Eläinlääkrireissusta päädyttiin Nooran ja tyttöjen luokse aamupalalle. Jossain vaiheessa päivää saimme Nooran kanssa ihan extempore kuningasajatuksen, ja illalla ajelimme Nooran mökille Pertunmaalle. Lumo oli ollut koko päivän suhteellisen väsähtänyt akupunktion jälkeen, mutta illan viiletessä Lumolainen intoutui leikkimään ja painimaan Nooralla hoidossa olevan aussipoika Firen kanssa. Nuoriso lymysi Pertunmaan pusikot, ja illan pimetessä ottivat kunnon leikkipainimatseja painitantereella. Keskiviikkopäivä vietettiin Pertussa. Emännät nauttivat auringosta ruokkien samalla paikalliset hyttyset, mäkärät ja paarmat... Koirasväki loikoili varjossa, ja välillä intoui hetkeksi puuhastelemaan jotain keskenään.

Miten niin pienet lapinkoirat eivät saisi olla pöydällä?

Kolmikko

Lumo ja Fire

Torstaina oli sitten "osittainen lepopäivä". Aamusta käytiin pikkulenkki, jonka jälkeen emäntä lähti täydentämään pakastinta Murren Murkinaan. Iltapäivästä mentiin Nooran ja nelikon kanssa läheiseen puistoon hengailemaan, jonka jälkeen käytiin hiljakseen kävelemässä Petikon pikkasta vajaa viiden kilometrin lenkki. 

Hymyilevät koirat

Perjantaina lenkkeiltiin taas aamun "viileydessä" tunti. Törmättiin Nikke-lapinkoiraan, jonka kanssa leikittiin. Iltapäivästä käytiin oman lauman voimin Vetokannaksella kahlaamassa, jonka jälkeen käpöteltiin pienesti Petikon takana. Iltasella käytiin Petikon lenkki Sofian ja Justuksen kanssa, ja Justus (Eidalun Indikatiivi) jäi siitä meidän iloksi maanantai-iltaan asti hoitoon. Lauantaina oli taas törkeän lämmin. Lenkit oli pidettävä lyhyinä, eli meillä se käsittää silti pari puolen tunnin metsäilyä ja pari tuntia "ihmispuistossa" vapaana hengailua, eli mahdollisuus riekkumiseen jaksamisen mukaan tarjottiin. Sunnuntaiaamuna käytiin hiljakseen metsäpolkuja kulkemassa tunnin verran, ja iltapäivästä lähdettiin Tapiolaan grillamaan. Lumo ja Justu hengasivat mukana koko päivän. Vähän kuljeksittiin ympäri Tapiolaa. Käytiin Silkkiniityillä, jossa koirat kahlasivat pienessä tekolammessa tms. Käytiin Tapiolan keskustassa ostamassa jäätelöt ja mentiin venesataman varjoisalle ja tuuliselle terassille istumaan. Eli liikuntaa lyhyinä pätkinä ja paljon pelkkää oleskelua varjossa. Kotona tarjottiin iltaruoka, jonka jälkeen kuului pientä surinaa ja pärinää, kunnes viisaammat nelijalkaiset poistuivat kymmenen maissa makuuhuoneen puolelle nukkumaan. Allekirjoittaneen on syytä tehdä se myös asap.

 Justus: "Jos mä peitän sun silmät mun tassulla näin, niin sä et ehkä tajua, että tää vessapaerirulla on mulla..."

Söpöläiset