Kuulumisia - Mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla?

Viimeisin päivitykseni on joulukuulta 2015, jossa tiivistin vuoden 2015 pähkinänkuoreen. Siitä on jo tovi aikaa. Olemme kyllä edelleen olemassa, kokoonpanosta ei ole kukaan poistunut, mutta siihen on saapunut kaksi uutta jäsentä. Toinen vuonna 2016 ja toinen tänä vuonna 2017.

Vuoden 2016 voisin tiivistää hyvinkin erilaiseksi vuodeksi. Ensimmäinen vuosi sitten 2010 jälkeen, jolloin mulla ei ollut yhtäkään koulutusryhmää, eikä liiemmin ryhmäpaikkaakaan. Laumamme kasvoi toukokuussa 2016 nahkapennulla, siis ihan ihmis sellaisella. Narttupentuhan tämäkin, meidän pikku Ässä. Koiria treenasin suht säännöllisesti äitiys- ja vanhempaivapaan ja maaliskuussa alkaneen hoitovapaan aikana. Kerta, pari viikossa, joskus viikko tai pari taukoa. Muksu kulki parikuisesta kantorepussa mukana. Syksyllä 2016 molemmat koirat suorittivat SPeKLin taidontarkistukset hausta, Lumo valosalla ja Hurma pimeällä. 

Koskapa Hurman pentupläänit keväältä 2016 meni uusiksi oman tiineyden ja pentuilun myötä, niin maaliskuussa 2017 ajeltiin sitten koko perheen voimin "talvilomalle", eli ihan siis koirien seksilomalle, Haukiputaalle. Puitteet oli mahtavat, kiitos siitä Hurman tyttären Särmän emännälle ja isännälle. Kiitos pentueen isän Nukan emännälle Marialle, että ajelitte Roista viettämään meidän kanssa pitkää viikonloppua. Kotiinviemisiksi oli yksi onnistunut astutus, ja toukokuun alussa syntyi kuusi lappalaispentua. Yksi jäi tästäkin romanssista kotiin kasvamaan. Pitäähän nyt jokaisella taaperolla olla oma koiranpentu, eikö? Nyt niitä tosiaan on kolmessa polvessa. Rovaniemelle, isäkoiran laumaan meni yksi urospentu, toinen narttu muutti Ouluun, pari urosta jäi Helsingin puolelle ja yksi meni Espooseen. 

Treenirintamalla puolestaan on jatkettu siitä mihin on jääty, ja tänä vuonna oman koulutusryhmän kanssa. Koetavoitteita ei tälle kaudelle ole, taidot tarkistellaan ensi vuoden puolella. Tuntuu, että elämä on näin töihin palaamisen jälkeen jatkuvaa aikatauluja vastaan taistelua ja paikasta toiseen ehtimistä. Monet kutsuu niitä ruuhkavuosiksi, ja sitä se kai on, ehkä vaan alkusoittoa, mutta kuitenkin. Aikaresurssien vuoksi, sillä sitä haluaa olla hyvä useammissa asioissa joita tekee, tällä hetkellä haluan olla hyvä äiti, puoliso sekä koiranomistaja, joten oli pakko painaa hetkeksi hälytysryhmän ovi kiinni, ja todeta, että nyt eletään muille asioille.

Ajallinen panostus siihen toimintaan on niin valtava, että tässä hektisessä elämässä, missä molemmat käyvät töissä, lapsi on päivähoidossa, on koirat hoidettavana, omakotitalo ylläpidettävänä, mies suorittaa ylempää tutkintoa työn ohella ja molemmilla pitäisi vielä yhteisen ajan lisäksi olla omia harrastuksia, hälytysryhmä on ajallisesti liian haastava. En tiedä, miten osa pystyy jatkamaan toiminnassa mukana vastaavasta elämäntilanteesta huolimatta, musta se tuntui liian haastavalta yhdistettävältä. Lapsikin on oikeasti pieni vain hyvin lyhyen hetken, joten sitä on ehdittävä myöhemminkin. Omia koiria treenaan, ylläpidän ja vien eteenpäin. Lumo täyttää ensi vuonna 10 vuotta, joten Lumpparin aktiiviharrastuskoiran elämä alkaa kääntymään eläkeläismielenvirkistysharrastelijan puolelle. Lumolla on ollut ajoittaisia ontumisia molemmissa takajaloissa, joita on tutkittu, mutta ontuman syytä ei ole saatu selville sekä toistuvia lihaskireyksiä, joita huolletaan jne. Hurma on tikissä ja sitten on tuo Rieha RiiRii Rihanna Ripakinttu Rimpula Ripa Ristomatti Rakki, joka on osoittautunut ihan muutaman nenähomman toiston jälkeen varsin päteväksi likaksi. Rieha rakastaa ruokaa ja ihmisiä. Rieha on katkarapu. Rieha on houdini, varas ja maailman symppiksin romuluinen penska.

Mutta siis sellainen emäntä millainen koira, mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla? Joitain mainitakseni

Molemmat pitävät kengistä, tosin hieman eri tavalla, mutta kuitenkin.
Molemmat silppuavat kaikki lehdet ja muun revittäväksi sopivan materiaalin.
Molemmat ovat kiinnostuneita toistensa leluista ja ruoista.
Molemmat pyrkivät usein pakkoihin, jonne ei olisi luvallista mennä, laji huomioiden, kuten ruokapöytä, sohva, sänky, keittiön tasot jne.
Molemmat ovat oman elämänsä houdineita: taapero osaa vapautua turvaistuimen viisipistevöistä, pentu ulkoaitauksesta (tähän asti siihen mikä vaan psykologinen este on ollut mun koirille pääosin riittävä)
Molemmat pistävät kaiken suuhunsa, myös kaiken sen mitä ei ole syötäväksi tarkoitettu.
Molempien mielestä asiat on parhaiten järjestyksessä silloin kun ne ovat mahdollisimman epäjärjestyksessä.
Molemmat tykkäävät lotrata vesikupissa ja kaivaa ja tutkia maata.
Molemmat tykkäävät olla lähellä, toistensa ja muiden.
Kumpikaan ei tiedä elämää ilman toista.  

Hommia ja puuhia

Hurmaa väsyttää

Hurma on kunnostautunut misseilyssä. Lumppari kasvattelee turkkia, ja käy misseilemässä mahdollisesti vielä kerran tai pari avoimessa luokassa, muutoin odotellaan veteraani-ikää. Onhan se ERI tai EH toki vallan kiva ja kelpo laatuarvostelu, mutta kun toki tiedän Lumossa olevat "puutteet", ja harrastukset on tunnetusti kivoja, kun niissä pärjää, niin olen päättänyt, etten erityisemmin viitsi maksella niistä kivoista laatuarvosteluista.

Tälle vuodelle Hurmalle on kertynyt jo pari näyttelykäyntiä. Tammikuussa Turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Tuula Savolaisen tuomaroitavana ja pääsiäisenä Imatran kansallisessa kaikkien rotujen näyttelyissä Unto Timosen kehässä. Molemmista laatuarvosteluna ERI, Turussa AVK2 ja Imatralla AVK3 ja SA.

AVO ERI AVK2 - Tuula Savolainen:

"2,5 vuotias narttu. Hyvä ylälinja. Riittävä raajakorkeus. Hyvä pää, joskin kuono saisi olla vahvempi. Hyvät korvat. Hyvä eturinta ja rungon tilavuus. Hyvin kulmautunut takaa. Hieman suorat olkavarret. Hyvä raajaluusto. Kantaa liikkeessä häntänsä hyvin. Takaliikkeet kapeat, sivuliikkeissä reipas askel. Turkissa hieman pehmeyttä. Hyvin esitetty."

AVO ERI SA AVK3 - Unto Timonen:

"Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyväpiirteinen pää. Hieman hämmästynyt ilme. Hyvä kaula, etuosa ja raajat. Erinomainen runko. Hyvä ylälinja. Hyvä kinnerkulma. Hyvä turkki. Hyvä sivuliike."

Kassi-Hurma

Hurmalle on katseltuna muutama näyttely vielä tälle vuodelle kolmelle eri tuomarille. Esiintymistä ja kehäkäytöstä on tarkoitus hieman hioa, vaikka pääosin Hurma esiintyy todella kivasti. Ehkä syksymmällä tehdään näyttelyreissu Viron puolelle, riippuen vähän millaisia tuomareita siellä on tarjolla. Lähtökohtaisesti en ole kovin näyttelyorientoitunut, mutta Hurkissa on ihan kohtuullisesti potentiaalia, joten käydään näytillä silloin tällöin, kun kalenteri antaa myöten pelastuskoiraharrastamiselta ja muulta elämältä. Ja tunnustan, että kyllä sillä tuomarillakin on vähän väliä. 

Hurma on ilmoitettu Lappalaiskoirat ry:n Helsingin alaosaston järjestämään jalostustarkastukseen, jossa tarkastajana on ulkomuototuomari Saara Sampakoski. Lähinnä ihan mielenkiinnosta haluan viedä Hurman jalostutarkastukseen. Lumollekin olisi ihan mielenkiintoista saada jalostustarkastusarviointi, mutta kun Lumpparin pennut on kuitenkin jo tehty, niin ehkäpä on parempi tarkastella jälkipolvea. Myös Hurman veli Kaiku, Naavisemon Valonsoturi, on tulossa samaiseen jalostustarkastukseen.

Onnellinen koira osa I

Alkupäivityksen aihepiiristä huolimatta meidän elämä ei suinkaan pyöri koiranäyttelymaailmassa. Pekohommia on treenattu ahkerasti läpi talven. Pääosin rakennusetsintää, muutamia pitkiä harjoituksia molemmille, ilmaisutreeniä ja vähän pientä alue-etsintää maastossa. Kuluvan kauden tavoitteet on Lumolle pelastuskoiraoikeuksien säilyttäminen, eli hyväksytty taidontarkistus hausta. Mikäli äänivarmuutta saisi paremmaksi, niin rauniperuskokeen päivittäminenkin ja VSS-sijoituksen allekirjoittaminen olisi ajatuksena myös. Hurmalle olen kaavaillut tavoitteiksi pelastushaun loppukokeen molempien koeosuuksien suorittamista sekä raunioperuskoetta. Virtaan ei Hurman kanssa ole kiire. Tehdään kilsoja alle, ehkäpä se yksi pentue, jos pääsen miellyttävään lopputulemaan urosvalinnan suhteen, ja mietitään Virtaa sen jälkeen. Jälkeä pitäisi treenata molempien kanssa, samoin tottiksen treenaaminen ei olisi pahitteeksi sekään.

Onnellinen koira osa II

Kevään treenisuunnitelmien ja koulutusryhmän vetämisen lisäksi meillä on tiedossa pientä pintaremonttia, ja toivottavasti toukokuun aikana muutto. HurLumille on nimittäin ostettu omaa pihaa ja ikioma omakotitalo. Myös palvelusväki päivittää osoitteensa samaiseen paikkaan. Näin ollen Naavisemon toinen pentue näkee toivonmukaan päivänvalon nykyistä lokaatiota hieman pohjoisemmassa osassa pääkaupunkiseutua. 

Väsyneet ja onnelliset pääsiäisreissaajat Onnelankujan sohvalla

Lankalauantain lenkki Mellonlahdella

Pääsiäissunnuntain lenkki Vuoksen varrella - kaupunkipuroa ihmettelemässä

 

Treenikuulumiset

Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut muutamat treenit. Ensimmäinen torstain tehotreeniryhmän koulutuskerta oli kiirastorstaina raunioradallamme. Alkuun käytiin läpi kauden koulutusohjelma sekä - suunnitelmia, keskusteltiin toiveista ja tavoitteista, juotiin kahvia ja herkuteltiin, ja otettiin toki maalimies per kirsu. Kaikille koirille sama piilo suorapalkalla. Piilo vaati tarkennuksen lisäksi joko kiipeilyä tai tunkeutumista maalimiehen luokse pääsemisessä. Lumo suoritti tehtävän tunkeutumalla, Hurma on jossain määrin äitinsä tyttö ja ratkaisu oli samanmoinen.

Tiistairyhmä puolestaan aloitti koulutuskauden pääsiäisen jälkeen. Ensimmäisen koulutuskerran teema oli tutustuminen, ja tehtiin jokaiselle koiralle pikkutreeni. Lumo oli käynyt ennen treenejä akupunktiossa, mutta koska koira oli matkassa mukana, otin Lumolle pikkutreenin pienellä alueella, jossa koiralla ei ollut tarvetta kiipeillä. Lumolla oli keskialueella kaksi maalimiestä, toinen temppelin takana putkessa ja toinen sokkelin edustalla maantasalla olevassa törpössä umpparina. Alueella hengaili häiriöihmisiä tuomassa lisähaastetta. Lumo kävi aluksi tarkastamassa häiriötyypit, löysi temppelin takana olevan maalimiehen, jonka jälkeen tarkasti häiriötyypit uudelleen ja tarkensi törpölle. Ajatuksena oli pieni perustreeni koiralle. Jatkossa pitää taas Lumolle kikkailla häiriöhenkilöillä, tuplapiiloilla jne. 

Hurmalle halusin tarkennusta. Alueena oli osa keski- ja alakasoista. Ensimmäisen maalityypin Hurma nappasi alakasan reunalla olevan liukumäen alta, tarkensi rakoon, sanoi hau, mutta etsi tiensä maalimiehelle. Toista piiloa sai tovin tarkentaa, sai aina häivähdyksiä, piilo oli ylöspäin aukeavassa törpössä, josta haju leviää kauemmaksi, ja lähellä piiloa on hajutyhjiö. Sitkeästi ja keskittyneesti Hurma työsti piilon. Hurmalle perustreeniä: maalimiesmotivaatiota, tarkennuksia, alustoja etc.

Pääsiäisen jälkeisenä perjantaina tehotreeniryhmä, jonka tarkoitus on siis panostaa kaikkiin pelastuskoiran osaamisalueisiin, kokoontui homekoululle miljöbanatreeniin. Koska Lumo on kuitenkin suhteellisen kokenut konkari, Hurma sai osallistumisvuoron. Ensin kierrettiin ryhmänä koulurakennus ympäri, kiipeilytettiin koiria kannoille, ryömittiin aidan ali, tehtiin pientä ryhmätottista, kiipeltiin kiville, ängettiin viisi ohjaajaa ja viisi koiraa parin neliön kokoiseen tilaan, istutettiin koirat rinnan penkille, pujoteltiin, nosteltiin koiria ja lopuksi tehtiin liikuntasalin seinälle koiraparkki, ja otettiin ilmaisutreenit koirille. Tässä vaiheessa Lumokin pääsi mukaan bileisiin. Lopussa Jennin kuvaama videopätkä kun Lumo hiukka keulii ja haukkuu.

Kuluvan viikon tiistaina treenattiin raunioilla. Teemana alustatreeni. Lumolla oli kolme maalimiestä, ensimmäinen löytyi keskikasan muurista, toinen alatalon toisella sivulla olevan kaapin ja elementin päältä raskaan pressun alta ja kolmas keskitalon keskikerroksen oikealta reunalta pressun takaa, jonne Lumo etsi sitkeästi reittiä ja tunkeutui todella hienosti. Tällä kertaa yllätettiin Lumo suorapalkoilla. Lumo on kyllä ihailtavan alustavarma ja määrätietoinen työskentelijä. Ohjattavuuttakin on ihan kivasti.

Hurma ei ole ihan niin pomminvarma alustoilla, joten Hurma tarvitsee siinäkin lisää harjoitusta. Ensimmäinen maalimies oli keskitalon keskikerroksen keskiosassa. Hurma työsti hajun hyvin, hyppäsi keskiosaan, mutta jäi haukkumaan käytävällä olevan sohvalaverin taakse eikä mennyt maalimiehen luokse, joka oli sohvan takana. Kyseessä ei ole siis mikään mission impossible, vaan ihan ylitettävä haaste. Tässä sitten tyrittiin sen verran, että sai kehut menemättä maalimiehen luokse, palkan kaiketi söi kuitenkin nousemalla laverin päälle. Toinen maalimies löytyi keskikasan muurista, ja tämän tarkensi hienosti rakoon. Kolmas maalimies oli keskikasan keskivaiheilla ja haju tuli alhaalta. Hyvin Hurma tekee hommia. On sitkeä, mutta itsevarmuutta saa tulla paljon lisää, lisäksi alustoja tulee työstää. Oikeastaan työstettävien asioiden lista on melko loputon..

Vappuaattoa vietettiin Siikajärven metsikössä. Jälleen tehopekoryhmän treeneissä. Treenin teemana oli motivaatio. Alkuun turistiin aiheesta metsän laidalla istuskellen. Paikalla oli kuusi ihmistä ja kymmenen koiraa - kyllä, tällä kaudella panostetaan siihen sosiaalisuuteen ja toisten sietämiseen. Alkuun toki oli pientä hässäkkää, mutta tosi hienosti kaikki koirat rauhottui ja hengasi mukana. Suunniteltiin jokaiselle treeni. Otin molemmille nostattavat mielikuvat suorapalkoilla pienelle alueelle - ihan ei mennyt putkeen. Hurman kanssa on viimeinen puoli vuotta tehty pitkälti rakennuksia, sitä ennen toki raunioita ja jonkun verran hakua. Hurma tiesi mitä oli tekemässä, toteutus ei vaan alkuun ollut maailman tehokkain. Sarjakuvakoira sinkoili ja looppasi ekaa hajua, kiipeili kiville, kunnes löysi maalimiehen. Ensimmäisen löydön jälkeen herneet alkoi kohtaamaan, vauhtia oli, mutta kyllä ne tyypit sieltä löytyi. Hurmalle siis perusmaastotreeniä, irtoamis- ja itsenäisyysharjoituksia ja moottoria.

Lumo puolestaan oli hyvin vakuuttunut, ettei niin pienellä alueella voi olla montaa maalimiestä. Hyvin katsoi ja nousi kun maalihenget kaikkosi metsään. Lähti etsimään, löysi ensimmäisen, toisen ja sen jälkeen irtoili kauas - kerran multa kysyttiinkin, että pitäskö sitä koiraa jo ehkä kutsua, kun kellon kilinä vaan kaikkosi.. Löytyi kolmas ja neljäskin, mutta kerkesi taas välissä irtoilla. Haaste tollasessa treenissä on itselleni ohjaajana, että jos en ole ihan sata varma, missä menee alueen rajat, niin liikkuminen on jotenkin päämäärätöntä. Lumollekin on pitkien ja hälytreenien lisäksi erilaiset perustreenit ihan tervetullutta.

Kielo, Lumo ja Hurma katsovat kun Joy treenaa

Tänään, eli vappupäivänä, tehoryhmä kokoontui raunioille treenaamaan telineitä. Jakaannuttiiin pariin pieneen ryhmään, jossa kaikki koirat olivat koko ajan mukana ja seuraamassa toistensa suorituksia. Meidän ryhmä treenasi ensin kanaparrua molemmista suunnista, ritilää molempiin suuntiin - ei ongelmaa koirilla. Tämän jälkeen siirryttiin telinekentälle, tehtiin laatikkoteline toiseksi alimmalta ja ylimmältä tasolta (reilun kahden metrin korkeudessa) ja tikapuita. Halusin laatikolle varmistajan, ettei käy vahinkoa, eli avustajan telineen toiselle puolelle. HurLum suoriutui niin laatikkotelineestä kuin tikapuista kivasti. Lopuksi tehtiiin älläputki molemmista suunnista - ei ongelmaa. Välissä vähän juotiin kahvia, treenikaveri grillasi nakkeja, syötiin perunasalaattia ja jatkettiiin treenaamista. Otettiin edellisviikon miljöbanatreenistä puuttuneille koirakoille ilmaisutreenit ja lopuksi halukkaille vielä yhdet maalimiehet. Hurma sai toistoa tiistain haasteesta, eli keskitalon keskikerros. Toisti saman kuin tiistaina ja maalimiehen kannustuksesta eteni. Tehtiin toinen toisto, mutta Hurmalla oli selkeä aivopöhö, eikä se homma nyt oikein avautunut. Mun nykyinen motto on oikeasti tarttua niihin kehittämisenkohteisiin ja tehdä vaikeista asioista helppoja koiralle, joten uudestaan..

 

Lumo raunioilla alustatreeniä 1.5.2014

Hurma raunioilla alustatreeniä 1.5.2014

Lumon ilmaisutreeni 25.4.2014 kuvannut Jenni Punttila

We are still alive

Kirjuri tunnustaa olleensa blogin suhteen hyvinkin aikaansaamaton. Tästä ei voi pistää enää kuin paremmaksi. 

Pikakelaus melkein parin kuukauden elosta ja olosta. 

Treenirintamalla pidettiin joulun paikkeilla pari viikkoa taukoa. Sitä ennen treenailtiin pienimuotoisesti ja pakkasesta riippuen hakua. Lumolle ilmaisutreeniä ja pientä etsintää. Hurma etsi nenäänsä ja harjoitteli tuuli-ilmaisuja. Hyvin on Hurkilla kirsu kuonon päässä ja Hurma on perin selkeälukuinen pikkuneiti.

Rakennusetsintää treenattiin tammikuun ekana viikonloppuna. Lumo teki pari rundia hyvällä sykkeellä. Hurma oli alkuun mukana tallaamassa ja kanssatreenaajat syötti Hurmalle herkkuja. Toisella rundilla Hurmis pääsi myös hommiin, ja löytyihän ne maalihenget rakennuksestakin. 

Tammikuun toisena viikonloppuna oltiin Lumon kanssa VSS-treenissä Kiikalassa, kahitiilitehtaalla. Treenin teema oli ryhmässä toimiminen ja yhteistyö. Kokemattomin koiraohjaaja, eli minä, toimin meidän ryhmän ryhmänjohtajana. Treeni oli kaikkiaan hyvin antoisa ja opettavainen etenkin ohjaajalle. Lumo pääsi pienesti hommiin, mutta muuten päivä toi mukanaan kaikkea muuta hyödyllistä koirankin kannalta (mm. normaaliin farkkumalliseen henkilöautoon ahtautui neljä ihmistä, viisi koiraa ja kaikkien tavarat...)

Samaisen viikonlopun sunnuntaina käytiin pienellä porukalla treenaamassa Rudus turvapuistossa. Lumo sai pähkinän ja pari kesympää piilotyyppiä. Hyvä treeni, parempi mieli. Hurma pääsi taas yhteen uuteen etsintäympäristöön ja löysi pätevästi maalimiehet. Työmaakontin ritilärappuset oli Hurmasta melko epämiellyttävät, eli alustatreeniin tullaan panostamaan, jahka tuo lumi sulaa ja kaikki normaaliympäristössäkin olevat kelvolliset alustavaihtoehdot tulevat esille.  

Meneenä viikonloppuna paukkui pakkanen ja hälytreeni kutistui puolikkaiden tasolle. Teema oli aggressiivisesti käyttäytyvä maalimies, ohjaajan loukkaantuminen ja kartturin tehtäväksi jäi hoitaa koira, kun ohjaaja lähti pii-paa-autolla... Treeni olisi ollut varmasti toimivampi alkuperäisessä suunnitelmassaan ulkona, mutta pakkaslukemien hipoessa -16 astetta siirryttiin sisätiloihin. Etsinnällisesti hyvin lyhyt treeni. 

Ensi viikonloppuna on tiedossa pelastuskoiraedustamista Tapiolan talviriehassa, molemmat koirat lähtevät mukaan, pääosaa saanee esittää Hurma ja Lumo pääsee vähän hommiin. Hurmalle siis tiedossa hyvää ympäristötreeniä ja varmasti liuta rapsuttajia. Sunnuntaina on hälypuolikkaat, ja jälleen rakennusetsintää. Tällä kertaa tilat tarjoaa kepon työpaikka. Seuraavana viikonloppuna etsitään luultavasti taas rakennuksissa, väliin mahtuu taas yhdet puolikkaat ja jälleen rakennusetsintää. Helmikuussa treenataan jälleen pitkiäkin.

Muuten Tean HurLum on lenkkeillyt ahkerasti ja joulun jälkeen ollaan käyty muutaman kerran Hyvinkään koirauimalassa uimassa. Sarjakorttikin tuli ostettua. Neljä uitikertaa on vielä varattu, viimeistä säästellään myöhemmäksi. Hurmasta uiminen oli alkuun inhottavaa, toisella kerralla lotrasi itsekseen ja pysyi pinnalla myös ilman pelastusliivejä.. Lumo ui tyylilleen uskollisena ihan vain velvollisuudentunteesta.

Terveyspäivityksiä sen verran, että Lumo vieraili Espoon eläinsairaalassa Anne Muhlen asiakkaana marraskuun lopulla äkillisen ontuman seurauksena. Edellisen viikon sunnuntaina Lumo putosi juurakon läpi ja jäi siihen kainaloistaan hetkeksi roikkumaan, sitä seuraavana perjantaina sai lapukkaa eturintaan. Liekö siinä syytä ontumaan? Niin tai näin. Mitään erityistä aristavaa kohtaa ei kliinisessä tutkimuksessa löytynyt, joten päädyttiin kuvaamaan. Tällä kertaa kuvattiin rauhoittamatta oikea kyynär, olka ja ranne/tassu. Kuvanneen eläinlääkärin mielestä luustossa ei ole ontuman syy, vaan luusto on siisti. Ainut pieni aristus tuli hauisjänteen kohdalta. Näytti kuitenkin kuvat ortopedille, joka näki oikeassa kyynärässä alkavaa nivelrikkoa. Omistaja on tunnetusti skeptikko, ja koska en itse ortopedin kanssa päässyt keskustelemaan, niin kuvat on eriävällä mielipiteellä katsonut myös toinen ortopedi ja tällä erää ne odottavat kolmannen mielipidettä. Nivellisäravinnetta kyllä menee jo, mutta odotetaan se kolmas mielipide, jonka jälkeen pohdinnassa on joko perinteiset kontrollikuvat rauhoituksessa tai kaikkien tulkinnanvaraisuuksien pois sulkemiseksi tt-kuva molemmista kyynäristä. Katsotaan. Hyvää ystävääni lainaten ortopediasta "kun niillä on vasara, ne näkee kaikkialla nauloja". Fyssarilla käytiin ennen joulua, ja tällöin ei aristuksia tai jumeja löytynyt liioin rangasta eikä jänteistä. 

Oikea  olkanivel

Oikea kyynärnivel

Oikea ranne ja tassu

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Nyt Team HurLum suuntaa kuonot ja tassut kohti ulkoilmaa ja kymmenenasteen hujakoilla paukkuvaa pakkasta. Lenkille siis!  

Edustustehtävissä

Pelastuskoiratoimintaan liittyy aika-ajoin myös edustustehtävät. Espoon pelastuskoirien rauniorata remontoitiin kesällä 2012. Tavarantoimittajat saivat mahdollisuuden käydä kuvaamassa rataa, ja halutessaan myös koiria, tarpeisiinsa. Tällä kertaa saimme kunnian päästä ammattilaisen Riikka Hurrin kuvattavaksi. Kuvat on otettu elokuun lopussa radallamme. Kuvien käyttöoikeus on Parma Oy:lla.

Lumon kanssa edustamassa australianpaimenkoira uros Scifi (Ardiente Caballero Eneas). Kuvat on minusta mielettömän hienoja, koirat päteviä niin työssä kuin ulkoisestikin. Vierailkaa myös Riikan sivuilla - hienoja kuvia!

Kuvat Riikka Hurri

Pelastuskoirailu pääsiäinen

Lumo on uraputkessa. Lauantaina korkattiin meidän Pelastuskoiraliiton maastokoetili. Saldona läpi mennyt hakuperuskokeen päiväosuus, ja hylätty hakuperuskokeen pimeäosuus. Kokeet olivat oman yhdistyksen järjestämiä, molempien osuuksien koepaikat olivat Inkoossa.

Leikkikokeessa hommissa 9.4.2011 Kuva Sari Hujanen

Ohjaajaa jännitti niin maan perusteellisesti, että oho. Hengitys kaiketi kyllä kulki, ja siirtojakin kerkesin miettimään tovin. Päiväosuuden hallinta meni ihan passelisti. Seuraaminen oli melko löysää, mutta Lumo kulki kuin kulki jokseenkin mukana. Eli aluetta kohti siirryttiin yhdessä. Paikallaolokaan ei ihan mallisuoritusta hiponut, mutta Lumo pysyi paikallaan jotenkin. Kerran kävin korjaamassa neidin noustessa, mutta alueelle päästiin. Ei kaatunut siis hallintaan. Ohjaajan etsintäsuunnitelma oli ihan kelpo. Ajatuksena oli ensin kiertää alueen rajat tuulen alapuolelta, jonka jälkeen alueen halkaisu. Ihan ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta meni niin kuin toivekin oli, eli luotin koiraan ja koirahan toimi. 

Lähdin siis etenemään alueen oikeaa reunaa, tuulen alapuolelta kiertäen. Jotenkin ihanasti siitä ei ihan alueen reunasta meni sellainen leveähkö polku, joka tuntui niin turvalliselta (ja mukavalta) kävellä… Onneksi Lumolla on nenä. Onneksi se nenä toimi, ja Lumo kävi nostamassa heti alueen reunassa olleen maalihenkilön (joka jäi kaikilta muilta nostamatta). Ilmaisu ei alkanut ihan heti, mutta alkoi kuitenkin. Hetken siinä hengittelin syvään ja hartaasti (tai siltä se tuntui), kunnes nosti käpälän ylös. Testaaja nyökkäsi. Eka maalihenki oli siis löydetty, enää oli jäljellä kaksi. Jatkettiin etsintäsuunnitelman mukaisesti. Lumo irtosi keskemmälle aluetta, ja kohta kuului taas haukku. Hengitin, hengitin ja taas nousi käpälä. Testaaja nyökkäsi, toinen maalihenki löydetty. Jatkettiin kohti takarajaa. Lumo kävi alueen ulkopuolella, josta kirmasi kutsusta takaisin. Irtosi jonnekin, ja alkoi ilmaisu. Hetken taas odotin, nostin käpälän, sain testaajan hyväksynnän ja lähdin siirtymään kohti ääntä. Lähemmäksi päästyäni haukku hiljeni. Lumo pyöri piilon edessä. Pysähdyin ja Lumo meni takaisin piilolle ja jatkoi ilmaisua. Odotettavasti tästä tuli noottia, mutta meillä on silti hyväksytty hakuperuskokeen päiväosuus! Aikaa meni 7,5 minuuttia 20 minuutista. Yleisarvosanaksi saimme 2, eli hyvä. Etsintäsuunnitelma, ohjaajan toiminta ja koiran ohjattavuus alueella oli 2, hyvä. Ilmaisut 3, tyydyttäviä. 

Leikkikokeessa maalimiehellä 9.4.2011 Kuva Sari Hujanen

Peruspimeä oli sitten meidän osalta täysi fiasko. Suorituksessa näkyi koiran kokemattomuus, eli ahne ohjaaja vei liian raakileen koiran kokeeseen. Hyi hyi. Eli lisää treeniä, treeniä, treeniä. Koepäivä oli kaikkiaan pitkä. Ohjaaja oli vähintään tosi outo ja jännittynyt. Lumoakin ehkä illan tullen jo hieman väsytti.. 

Pimeäosuuden hallinta meni ihan ok. Paikalla makuussa Lumo nousi istumaan, mutta meni kaukokäskystä ja käsimerkistä takaisin maahan. Etsintäsuunnitelma oli aikalailla päiväosuuden kaltainen. Rajojen kierto tuulen alapuolelta ja halkaisu. Lumo lähti hommiin kyllä ihan innolla, irtosi pariin otteeseen kauaskin.. Ohjaajalla alkoi kuitenkin tulla vähän kummallinen olo. Kerran hakuliiveissä olleen kellon kilinä lakkasi. Odottelin hetken. Ei haukkua, vihelsin ja Lumo tuli luokse. Ehkei Lumo ollut maalimiehellä… Jatkettiin matkaa. Toisessa takakulmassa kysyin testaajalta aikaa. 11 minuuttia, totesin meidän jatkavan iltalenkkiämme. Pitkä päivä, säkkipimeä maasto ja kokemattomuus kostautuivat. Päiväosuuden huonot ilmaisut muuttuivat täysin olemattomaksi pimeän tullen. Lumo oli käynyt kahdesti kahdella maalimiehellä. Nuollut naamaa, heilutellut häntää, mutta ei kummallakaan kerralla ilmaissut.. Käytimme likipitäen koko 30 minuuttia. Itselläni ei ollut otsaa keskeyttää koetta, mutta ei testaajakaan sitä tehnyt. Totesi kokeen jälkeen halunneensa antaa mulle kokemuksen alueen käynnistä. Hyvin sen kyllä kävinkin. Suunta pysyi ja valehtelematta olin koko ajan suhteellisen hyvin kartalla. Mikäli Lumolla olisi ollut enemmän kokemusta ja itsevarmuutta, että olisi maalimiehet ilmaissut, olisi tuolla alueen käynnillä kaikkien maalimiesten pitänyt löytyä. Ja löytyä ihan annetussa ajassakin. Pimeäosuudesta tuli siis hylätty. Yleisarvosana oli 2, hyvä. Etsintäsuunnitelma ja koiran ohjattavuus alueella 2, hyvä. Ohjaajan toiminta 3, tyydyttävä. Mun olisi niin pitänyt mennä tukemaan koiraani. Lähteä kulkemaan kohti, kun kellonkilinä lakkasi. Tukea, tukea, tukea. Tilanne on kuitenkin niin eri kuin treeneissä. Ja nuori koira tarvitsee tukea. Lapinkoira, paimenkoira on vielä ohjaajaherkkä koira. Eli ohjaajan jännitykselläkin on kokemattoman koiran kanssa hintansa.

Mutta nyt tiedetään mitä treenataan. Ilmaisuun varmuutta, paljon. Meillä on viisi kuukautta aikaa, ja syksyllä peruspimeän uusintaan. Pohdinnassa on, ilmoittaisinko meidät silloin myös päivään, lähinnä, jotta näkisin onko koiralla kesto parantunut. Periaatteessa se ei ole välttämättömyys. Loppukokeessa molempien osuuksien suorittaminen saman vuorokauden aikana on kyllä enemmän kuin suositeltavaa. 

Sunnuntaina oli Lumon osalta palauttavat hakutreenit. Yökokeen testaaja on myös toinen meidän kouluttajista tällä kaudella. Ennen treeniä keskusteltiin edellisyön kokeesta, ja siitä kuinka ”kauhuissaan” testaaja oli ollut. Vannoin kautta kiven ja kannon, etten ikimaailmassa olisi tuonut koiraani kokeeseen, mikäli mulla olisi ollut aavistus ihan tämäntasoisesta riman alituksesta. Ikinä ennen ei ole mitään vastaavaa käynyt. Olisin odottanut korkeintaan huonoa, pätkivää haukkua… No nyt kävi miten kävi, enkä ollut ensimmäinen, enkä taatusti viimeinen jolle näin kävi. 

Otettiin pienehkö alue, kolme maalimiestä ja lyhyet ilmaisut. Ilmaisuissa ei ollut mitään ongelmaa. Ne alkoivat hyvin ja Lumo haukkui hyvin. Kouluttaja sanoi, ettei ehkä kuitenkaan syytä ihan niin huoleen, mitä hän alkuun ajatteli. Hyvä niin. 

Eli missiona on saada kevään- ja kesän aikana ilmaisu kuntoon:

• Lumolle itsevarmuutta haukkuun ja ilmaisulle kestoa (itsevarmuutta aloittaa haukku ja haukkua, vaikka ohjaaja olisi kauempanakin, välillä mielellään ihan tosi kaukanakin)
• Maalihenkiä eri asennoissa, eri tavoin peitettyinä (peitettyinä kuitenkin) 
• Hallinnasta osa etsintärutiinia  
• Pidempiä treenejä (enemmän tyhjää, eli kestoa etsintään)
• Välillä pari treeniä/päivä eli sitä ihan oikeaa kestoa (tähdäten kokeisiin ja tosi toimiin) 
• Pimeätreeniä ”pimeinä” tai ainakin hämärinä kevät- ja kesäöinä
• Syksyllä enemmän pimeätreeniä

Kyllä, meistä tulee hyviä. Takuuvarmasti.

Tänään käytiin aamusta kouluttamassa ja kouluttautumassa vielä raunioilla. Alkuun tehtiin Jennin ja Jennin lauman kanssa metsälenkki Oittaan Bermudan kolmiossa… Ilman kompassia kyseinen metsä on aika ”ympäri mennään ja yhteen tullaan”. Koulutusryhmässämme on paljon uusia harrastajia, joista toivottavasti saadaan pekoiluun hurahtaneita himoharrastajia. Otettiin palkkaus- ja maalimiestreeniä. Lumo leikki ihan intopiukkana alkuun mun ja muutaman ryhmäläisen kanssa. Saalisti lelua ja taisteli. Oli pieni ja pöljä. Sen jälkeen mä palkkasin Lumoa, sitten pari muuta palkkasi Lumoa. Lopuksi saimme pienen alueen, jonne oli ”kadonnut” kolme maalihenkeä. 

Aloitettiin poikkeuksellisesti keskitalosta. Poikkeuksellisesti siksi, että yleensä kadotan koirani taloihin. Kas sieltähän löytyi maalinainen, joka haukuttiin kelvollisesti pystyyn. Jatkettiin hommia. Keskitalon liepeillä oli joko ruokaa, peltohiiri, sisilisko, kärmes tms. jota Lumon piti ihan pakosti hieman etsinnän lomassa metsästää.. Murrr, onneksi jatkoi hommia kun olin tovin murissut, mutta häiriö oli ohjaajalle liian suuri, sillä etsintäsuunnitelma kärsi. No ei mitään, jatkettiin keskikasalta. Löytyi maalimies, johon oli ensin kuonolla törmätty, peruutettu pois päin ja haukuttiin sitten sekin ihan hyvin. Hommaa jatkettiin, keskikasaa hinkattiin, kunnes taas piti saalistaa sisiliskoa tms. tiilikokkareiden välistä.. Murrrr, nostin Lumon pois puuhistaan ja käskin jatkaa hommia. Jatkoihan se. Teki ihan töitä. Palattiin keskitalolle, kun keskikasa tuotti vain sisiliskon metsästystä. Lumolla oli missio missä maalinainen haisee. Haju tulee ylhäältä, haukkui ja näytti ylöspäin. Kehuin. Tovi annettiin pohtia keksisikö pieni lapinkoira ne rappuset, joita pitkin pääsisi maalinaista liki. Ei, ei keksinyt. Rappuset ovat katsos ihan liian irralliset siitä, mistä haju tulee. Pientä ohjausta ja kas kas, hyvin taas haukkui. Taitava, pätevä, eri etevä! Ja nyt todella väsynyt. Loppupäivä onkin ansaittua lepoa. Aika rankkaa olla pieni lapinkoira.

Kevättä rinnassa

Pienoista hiljaiseloa on tullut vietettyä bloginpäivitysrintamalla... Muutoin ei normaalia kummempaa "hiljaiseloa" olla vietetty. Mitä nyt tämän viikon emäntä on taas vaihteeksi viettänyt suhteellisen ikävässä poskontelontulehduksessa. Jo kolmas laatuaan tänä vuonna, kolmas antibioottikuuri ja kävinpä ihan punkteerauksessakin, jaiks.. Mutta eipä ole Lumon tarvinnut olla yksin ei.

Hakua ja tottista on treenailtu säännöllisen epäsäännöllisesti.  Hälyryhmän puolikkaissa pari viikkoa takaperin tehtiin Kauklahden aseman ympäristössä taajamaetsintää kytkettynä. Lumo teki hienosti hommia löytäen neljä maalimiestä. Samalla viikolla tehtiin pieni alue Siikajärvellä, josta  sieltäkin löytyi hienosti kaikki kolme maalimiestä.   EPK:n tottiksissakin ollaan muutaman kerran keretty käymään.

Maaliskuun lopussa Hauklammella: Katla, Fauna ja Lumo

Espyn virallinen kaudenavaus oli viikko takaperin sunnuntaina. Ensi viikolla alkaa rauniot, kouluttajana Jenni ja minä Jennin apukouluttajana. Pääsiäissunnuntaina alkaa sitten viralliset hakutreenit. 

Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä ilmoitin meidät hakuperuskokeeseen pääsiäisenä.. Niin päivä- kuin pimeäosuuteen. Saa nähdä kuin käy. Lumoon luotan. Hallinta ja emännän suunnistus (etenkin siis jännittyneenä) on ehkä pakan heikoimmat kortit. 

Ihanaiset treenikaverit järjestivät muutamalle meistä peruskokeeseen menijöistä ns. leikkikokeen viikko takaperin lauantaina. Lumon kanssa hallinta meni odotettua paremmin paikallamakuineen. Tuuli oli hyvä, ja aloitimme käymään aluetta tuulen alapuolelta. Kahdeksan minuutin sisällä Lumo oli löytänyt tarvittavat kolme maalimiestä, ja ilmaissutkin nämä oikein hienosti. Kaikki maalimiehet olivat jossain määrin peitettyjä tai huppupäisiä. Lumolla on  nyt muutaman kerran tullut vähän käpälöintiä maalimiehellä. Eli maalimieskäytöksestä jatketaan virallisen kauden alettua. Huomenna on tarkoitus treenailla pienellä porukalla. Treenin idea olkoon ilmaisu ja motivaatio ihan sillä, että seuraavat treenit treenaillaan sitten kokeessa!

Sää on ollut nyt keväisen kaunis. Maalis-huhtikuun vaihteen sateet antoivat ihan kivasti kyytiä kinoksille, ja aurinko sulattanee loput. Lumolta lähtee karvaa - bikinikausi alkaa siis pian! Muutoinkin neidillä on ihan selkeästi kevättä rinnassa. Lenkillä hulmutellaan, haistellaan lumen alta paljastuvia ihania tuoksuja, saalistellaan perhosia (ihan tosi, me nähtiin tänään lenkillä kevään eka perhonen!), sinkoillaan oravien ja lintujen perään, maistellaan maaperää, syödään keppejä... Tällä viikolla ollaan muutamaan otteeseen oltu naapurin Danten ja Aldon kanssa lenkillä, jotta Lumolla on edes vähän kivaa. Lumon mielestä Aldon kanssa on aika kiva leikkiä, Aldoa välillä Lumon leikki  hieman hirvittää. Tai ehkä lähinnä ne äänitehosteet.

Miss Bikini 2011

Lumo ja Aldo (Borderiinan Hattivatti)

Aldo ja Lumo