Vähemmän paineita - parempi lopputulos?

Tammikuu lähenee loppuaan. Treenibreikit on vietetty ja treenaamisen makuun taas hiljalleen päästy. 

Tottiskärpäsen puremaa on yritetty löytää omatoimitreeneistä, jota varten varattiin pienellä porukalla viideksi kerraksi lämmin tila. Hurma harjoittelee perusasentoa ja pieniä seuraamispätkiä. On treenattu myös hyppyä, maahan menoa ja paikkamakuuta. Lumolle on muistuteltu jääviä liikkeitä, paikkamakuuta ja seuraamista. Koirat olisi varmasti ihan potentiaalisia, jos niiden kouluttaja omistautuisi asialle hieman enempi, ja ehkä sitä motivaatiota ja ohjausta voisi hakea ihan koulutusryhmästä asti...

Alkuvuoden pakkasilla on päästy treenaamaan rakennusetsintää muutamaan eri rakennukseen. Pari kertaa on ollut tarjolla jopa rakennus hyvällä sisäilmalla - huippua! Tammikuun alusta treenattiin Herttoniemessä toimistotiloissa HePeKolaisen emännöimissä rakennusetsintätreeneissä. Molemmille koirille oli tossutreeniä. Lumo unohti tossunsa pienen alkukankeuden ja ensimmäisen maalihengen hajun jälkeen, ja teki oikein passelin harjoituksen. Hurma puolestaan tuntuu olevan koira, jota ei tossut paljon paina, ja hommia voi tehdä oli tossut tassuissa tai ei.

Kahdesti ollaan treenattu anoppikokelaani suhteilla järkkäämässä varastotilassa, jossa hajujen liikkumisen tulkitseminen onkin ihan oma juttunsa. Ensimmäisellä kerralla tehtiin pari kierrosta per kirsu, joista ensimmäisellä kierroksella molemmilla oli tossutreeni. Tällä kertaa Lumon tottuminen tossuihin oli nopeampaa, tosin yksi mikä on varma on se, että tossuilla saanee Lumolta vähän vauhtia alas ja työskentely on maltillisempaa. Hurma sen sijaan on edelleen huoleton, ja vauhtia piisasi tossuista huolimatta. Molemmille oli ekalla kierroksella kolme maalihenkeä, toisella kaksi. Lumon ekalla rundilla ensimmäinen maalimies löytyi varastohyllyköiden päädystä tikkaiden päältä istumasta - hyvä huomio tiivissä hyllykkövälissä ja kapealla käytävällä oli ilmavirran liikkuminen ikkunallisen seinämän puolelle. Jossain määrin mun ohjaustyyli rakennuksissa pelaa koiraan luottaen, eli annan koiran mennä, katson reaktiot ja ohjaan vasta, jos tarvis. Tällä kertaa oli tarve, sillä luontaisesti koira liikkui hyllykön vasenta reunaa, jolloin ei saanut reaktioita oikealta puolelta ilman, että palasi lähetyspisteen vastakkaisesta suunnasta vasenta reunaa takaisin. Toinen maalimies löytyi isomman ja laakeamman varastotilan päädystä hyllyn alatasolta pakkausmuoveihin kääriytyneenä. Kolmatta maalimiestä sitten tarkennettiin pitkään. Pystyin koiran reaktioiden perusteella rajaamaan jotakuinkin maalimiehen sijainnin sekä sen, että haju tulee ylhäältä leviten laajasti. Lumo merkkasi monta kertaa kohdan, johon haju laskeutui, mutta ei ollut tyytyväinen itsekään tarkennukseen ts epävarma, koska ei pystynyt tarkentamaan lähemmäksi, eikä lähtenyt ilmaisemaan. Maalihenki kyllä saatiin lopulta yhteistuumin nostettua. Harjoitus oli hyvä - tarvitsemme siis lisää treeniä heikkojen hajujen suhteen, jotta Lumo saa itsevarmuutta työstää heikkoja hajuja. Koiranlukutaidolla mennään toki pitkälle, mutta toisaalta kun halutaan hifistellä, niin sillonhan halutaan, että koira tekee homman itsenäisesti loppuun asti?

Tuolta se haju tulee.. Kuva: Simo Nuutinen

Hurmalla oli samassa tilassa ensimmäinen maalimies lavakauluksista rakennetussa laatikossa, jossa haisu tuli ylhäältä päin. Hienosti Hurkki tarkensi. Toinen maalimies oli samaisessa alapiilossa pakkausmuoveihin sukeltaneena kuin Lumolla, ja siellä Hurmis kerkesi sanomaan hau kun ei palkkaa kuulunut. Kolmas maalihenki löytyi hyllyltä pötköttelemästä. Selkeästi taas juuri maalimiehen kohdalla oli pieni hajutyhjiö, sillä Hurma tarkensi aluksi molemmille puolille (kuva alla), mutta spottasi isäntänsä ja voi sitä riemua kun pääsi palkoille!

Täältä se haju tulee (kepohan se siellä "korjaamolta tulevien"-hyllyllä). Kuva: Simo Nuutinen

Toinen kierros tehtiin enemmän toimistotyyppisissä tiloissa. Lumolla oli ensimmäinen tila tyhjää, toisessa tilassa oli useita laatikoita, joista sitten kahdesta löytyi maalimiehet. Hurmalla löytyi ensimmäisestä tilasta yksi maalihenki sermin takaa pötköttelemästä ja toinen laatikkotilasta sohvan takaa.

Toisella kertaa samaisessa varastorakennuksessa molemmille muutama maalimies. Lumolle tilasin yhden pähkinän ja pari vähemmän pähkinää. No, lopputulema oli pari pähkinää ja yksi vähemmän pähkinä. Reaktioista pystyi hyvin rajaamaan alueen mistä haju tulee, mutta ihan joka kerta ei viitsisi teetättää koiralla pitkiä tarkennuksia - joskus on koirankin kannalta kiva saada palkka helpommalla tehdystä työstä. Eipä ne toki rikki mene, mutta pitää muistaa motivaation ylläpitämiseksi ja vastapainoksi välillä sitä "helppoa ja kivaa". Hurmalla oli tasoonsa nähden hyvät piilot, joissa sopivasti haastetta. Kaikkiaan kuitenkin hyvät treenit molemmille.

Viime viikonloppuna käytiin tutustumassa lähistöllä sijaitsevaan purkutuomion saaneeseen homekouluun. Samalla tehtiin pikkutreenit koirille. Molemmille pari maalimiestä. Tällä kertaa halusin Lumolle yhden heikkohajuisen piilon ja päädyin keskittymään järjestelmälliseen alueen läpikäyntiin. Tietenkin juuri silloin, kun koiralla on etsimään lähtiessä haju maalimiehestä, ja ohjaaja tahtoo lähettää koiran täysin toiseen suuntaan. Melko hyvin onnistui ohjaaminen hajusta huolimatta, ja miten ihmisen mielestä niinkin yksinkertainen piilo kuin maalimies irto-oven takana koulun käytävällä voikin olla suhteellisen haastava tarkennettava? Rakennuksissa ei vaan koskaan voi tietää mikä on helppoa ja mikä pähkinää. Toinen maalimies oli koulun toisessa kerroksessa pienehkössä huoneessa, jonka oviaukko oli koulun käyvälle, ja oviaukon edessä kaapisto, jonka toiseen kulmaan oli jätetty kuonon mentävä aukko. Tämäkin oli ihan mielenkiintoinen nähdä miten Lumo piilon työsti. Hurman ensimmäinen maalihenki löytyi luokkahuoneen keskellä olevien pöytien ja tuolien seasta, toinen yläkerran käytävän päädystä olevan luokkahuoneen pienemmän tilan perältä - maalimiehen huomio oli, että Hurma tuli pieneen tilaan nenä kiinni lattiassa jäljestäen, törmäsi huoneen perällä olevan kaapiston oveen, jonka jälkeen törmästi maalihengen jalkaan.. Jotenkin niin Hurkkia!

Lumo on rakennustreenipähkinöiden lisäksi treenannut myös pari kertaa pitkästi. Ensimmäisellä kerralla metsämetsää, etsintäaika noin tunti, mikä todellisuudessa oli noin puoli tuntia, eli ei kovin pitkästi. Ilmaisu tökki alkuun, mutta parani kyllä, itse olin kauempana koiran löytäessä maalimiehen. Toiset pitkät saavutti suurin piirtein tavoitteeksi asetetun tunnin etsintäajan, alusäädöt mukaan laskien meni reilu puolitoista. Ilmaisu tökki jälleen, tällä kertaa olin hyvin lähellä - eli taas päästään tähän ajottaiseen kompastuskiveen.. Mikä siinä on - rakennuksissa ilmaisee yleensä hyvin, raunioilla sama juttu, maastossakin ilmaisee 95 % hyvin. Viime keväänä oli samanlaista ilmassa, noin kaksi kuukautta juoksun jälkeen ja treenitauon jälkeen vähän samanmoista, joka kyllä korjaantui nopeasti - no, pitääpähän nöyränä tämä harrastus. Spekulointi on hieman yliarvostettua, mutta ajoittain sallittua: sekoittaako hormonit Pumsiin pään? Vai eikö tauko tee terää? Vai poteeko Lumo burn outtia? Onko sillä nielutulehdus? Ehkä mä ole kuitenkaan saanut vahvistettua ilmaisua tarpeeksi? Jokatapauksessa mietin mennä vähän vähempi perse edellä puuhun Hurman ilmaisun kanssa. Yhdessähän toki näitä hommia tehdään, joten tähän mennessä ajoittaisista epätäydellysyyksistä huolimatta kaikki olisi pelastuneet. Toisaalta vähempi paineita - parempi lopputulos?

Terveisiä pelastusopistolta

Meidän piti Lumon kanssa hakea Pelastusopiston järjestämään varatumiskoulutukseen, Pelastuskoiraohjaajan peruskurssille, jo vuosi sitten. Pentusuunnitelmat menivät kuitenkin viime vuonna etusijalle, joten tänä vuonna sitten haettiin kurssille, saatiin puolto niin omasta hälyryhmästä kuin SPeKLilta ja päästiin osallistumaan.

Viikon kurssi järjestettiin Kuopion pelastusopistolla kesäkuun toisella viikolla. Kuopioon matkattiin jo sunnuntai-iltana. Majoitus oli kolmen hengen soluissa, omissa huoneissa. Meidän kanssa solun jakoivat HePeKosta paimensukuisen lapinkoiranpiireistäkin tuttu Kati Honkanen ja Pena sekä HePeKolainen Kirsi Myöhänen ja Iines.

Kurssilla oli tiukka aikataulu aamusta iltaan. Maanantaina käytiin läpi yleisiä asioita pelastuslaista ja varautumisesta, sekä osallistujat jaettiin neljään ryhmään, ryhmille jaettiin läjä vartusteita ja viikon kulkupeli. Tämän jälkeen tutustuttiin Pelastusopiston harjoitusalueeseen ja suunniteltiin seuraavan päivän harjoituksia. Välissä syötiin - ruokapuolesta ainakin noin määrällisesti pidettiin viikon aikana hyvää huolta: aamiainen, lounas ja päivällinen. Kurssin kouluttajina olivat Olavi Savolainen, Jussi Vaahtoniemi, Harri Kuusisto ja Hannu Vasarainen.

Pelastuskoiraohjaajien peruskurssin sisältö: varautumisjärjestelmä, reagointiharjoituksia eri tilanteissa, jälki- ja hakukoiran perusharjoituksia, raunio- ja rakennusetsintä, maastoetsintä, pelastustoiminta ja sen johtaminen ja pienimuotoiset yhteistoimintaharjoitukset.

Kurssilla painotettiin paljon pelastuskoiran osaamisalueita: ei haluta puhua haku- tai jälkikoirasta, vaan koiran on hallittava molemmat työskentelytekniikat. Tämä on varmasti pääosin hyvinkin totta ja toimiva koira hallitseekin molemmat osa-alueet, mutta täytyy muistaa, että ruuhka-Suomessa jälkikoiran käyttö etsintätilanteissa maastoalueilla, jossa on päivän aikana tallannut useampikin ihminen, on eri asia kuin pohjoisemmassa. Toki meilläkin on laajempia metsäalueita, joissa varmasti on tallaamattomia polkuja, joissa jäljen nostaminen on mahdollista satunnaisista harhajäljistä huolimatta. Pääosin kuitenkin eteläisemmässä Suomessa olevat etsinnät eivät hoidu alueen sulkemisella ajatuksella, josko sieltä tosiaan lähtisi kadonneen jälki - parhaimmillaan tai pahimmillaan alueella on jälkien sekamelska, jolloin pelkän ilmavainuisen koiran käyttö on luultavasti yhtä tehokasta. Toimiva koirajohto, joka tuntee etsintään tulevat koirakot ja lukee ilmoittautumiskortit, pystyy mitä luultavimmin myös hyödyntämään koirien osaamisalueita etsinnässä olevien alueiden suhteen. Keskustelussa esille tuotu ID jälkikoira oli joidenkin kouluttajien mielestä turhaa hifistelyä ja suositus oli keskittyä perusasioihin ja niiden kouluttamiseen. Kurssi herätti lisää ajatuksia oman koiran kouluttamiseen ja oman osaamisen kehittämiseen koiraohjaajana. Yksi asia, joka tuli jo heti alkuviikosta hyvinkin selville oli se, että omassa yhdistyksessä ollaan mielestäni melkoisen hyvissä käsissä ja meillä todellakin jaetaan tietoa ja kokemuksia "kentälle".  

Viikon kulkupeli ohjaajille ja koirille

Meidän ryhmä 4 oli ihan huippu! Kuuden hengen naisenergiaa edustettiin Oulun Seudun Etsintäkoirista, Länsirannikon Pelastuskoirista, Varsinais-Suomen Pelastuskoirista,  Vantaan Etsintäkoirista, Siilinjärven-Maaningan Pelastuskoirista ja minä edustamassa Espoon Pelastuskoirista. Koirarotuja ryhmässämme edusti landseer, bordercollie, lapukka, aussi, kultsu ja lappalainen.

Tiistaina alkoi sitten koko loppuviikkoa seuraava päivärytmi: aamiainen, harjoitusalueelle siirtyminen, harjoitukset, palautekeskustelu, lounas, harjoitukset, palautekeskustelu, päivällinen ja seuraavan päivän ryhmätehtävien valmistelu sekä vapaat harjoitukset. Herätys oli 06:15, jotta kerkesi huoltamaan koiran, pakkaamaan auton ennen aamiaista ja siitä harjoitusalueelle n. yhdeksän kilometrin päähän Pelastusopistolta, jossa piti olla 08:15 autot rivissä ja ryhmät ojennuksessa. Harjoitusalueelta piti poistua viimeistään klo 20:00.

Meidän ryhmän ensimmäinen suoritettava tehtävä oli tiistaiaamuna toisen ryhmän laatima harjoitus, jonka aiheena oli pelastuskoiran käyttö muuttuvissa tilanteissa. Harjoituksien rakenteet olivat pitkälti samanlaisia kuin hälyryhmämme harjoituksissa. Jokainen ryhmäläinen oli vuorollaan ryhmänjohtaja, otti tehtävän vastaan, organisoi oman ryhmän koirakot suorittamaan tehtävää ja hoiti ryhmänjohtajan ja ryhmän välisen viestiliikenteen.

Lumo pääsi heti tiistaiaamuna hommiin. Alue oli n. 500 x 50m metsäkaistale, joka rajautui metsäautotiehen ja perushyvään mettäpuskaan. Lähdettiin alueelle tuulen yläpuolelta, tien varresta. Tarkoituksena oli sulkea tienvarsi ja alueen toinen lyhyempi sivu, jonka jälkeen jatkaa etsintää tuulen alapuolelta. Harjoitus kesti ehkä 10 minuuttia siitä kun olimme ilmoittaneet johtoon aloittavamme etsinnän. Lumo bongasi alueen puolen välin jälkeen kadonneen henkilön repun, josta lähti jälki/hajuvana, jota lähti seuraamaan ensin kuono maassa, jonka jälkeen matka jatkui ja vaihtoi luultavasti ilmavainulle. Kartturi jäi ilmoittamaan esineestä johtoon, itse kuljin hitaasti koiran menosuuntaan ja yritin kuulla missä Lumo menee, kunnes huutelin kartturille, että nyt mennään mennään, koiralla on löytö. Siitä sitten pingottiin risut rasahdellen ja männynkävyt lennellen jokunen matka koiran ja löydetyn henkilön luokse. Laiska virkamieskin, kouluttajan ollut rajavartiolaitoksen mies sai kärpäsenä juosta perässä. Lumo sai palkkansa ja kadonnut diabeetikko ensiavuksi suklaata. Lumon ilmaisu oli ok, vähän pätki, sillä etäisyys ohjaajaan oli pitkä ja koira tauotti haukkuaan välillä kuunnellen missä ohjaaja tulee. Hyvä harjoitus, josta saamamme palaute koski lähinnä sitä, että miksi emme täysin hyödyntäneet tienvartta alue-etsinnässä, vaan ohjaaja ja koira kulki metsässä näköyhteyden päässä tiellä kulkevasta kartturista, väsyttäen itseään.

Tiistaiksi toiselle ryhmälle suunnittelemamme treeni oli hakukoulutuksen hyödyntäminen käytännön eri tilanteissa. Toimin johdossa harjoituksen aikana tukena. Tiistaina taisimme jäädä vielä harjoitusalueelle vapaisiin harjoituksiin tekemään reagointiharjoituksia ajoradalle. Näitä treenejä pitäisi taas muistaa tehdä enemmänkin. Loppuun otettiin vielä Mirvan johdolla pirun hyvät ilmaisutreenit koirille.

Keskiviikkoaamuna pääsimme taas suorittamaan tehtävää. Tällä kertaa teemana rakennusetsintä. Toimin itse ryhmänjohtajana, mutta Lumokin pääsi rakennukseen. Teimme etsinnän kahden koiran voimin, Lumo aloitti ja Lumon ihastus Leo-bc teki tarkistuksen. Rakennus oli täynnä savukoneen savua, joten sinällään ihan huippukiva harjoitus meille, kun muutama vuosi sitten vastaava tilanne Turun Itsenäisyyspäivän vastaanoton rakennusetsinnässä ei ollut Lumolle niin helppo nakki. Nyt se oli. Ensin kierrettiin rakennus, koirat merkkasivat jotakuikin samat kohdat rakennuksen ulkopuolelta. Sisällä rakennuksessa menimme ensin yläkertaan, joka olikin pääosin ulkotilaa. Katolta, suljetusta tilasta löytyi ensimmäinen kadonnut henkilö. Keskikerroksessa heti oven suussa olevassa huoneessa koira ei juurikaan reagoinut, seuraavassa oli selkeästi reaktio, jonka päättelin koiraa  lukemalla tulevan vastakkaisesta huoneesta. Siellä Lumolla olikin vahva reagointi ja työsti ja tarkensi, kunnes paikansi hajun ja kadonnut löytyi kaapista. Harjoituksessa olisi pitänyt hyödyntää koiraa tietyiltä osin vain selkeän merkkauksen ja reagoinnin voimin ja etsiä myös ihmisvoimin kadonnutta. Toisin sanoen toimia kuten toimisimme oikeassa etsinnässä - käyttää koiraa työkaluna. Hyvä harjoitus tämäkin.

Keskiviikkoiltapäivästä meillä oli kouluttajien järjestämä maastoetsintäharjoitus, jossa puolestani toimin Jaki-aussin ja ohjaajansa Mirvan kartturina (koira joka juoksee gps pannan mittauksen mukaan 20km/h - paikallinen poliisikin kehui kuntoa). Keskiviikkona skipattiin vapaat harjoitukset ja ajeltiin ajoissa Liiterin kautta opistolle pitämään siideripiiriä ja suunnittelmaan perjantain tehtävää.

Torstaipäivänä meillä oli kaikkien ryhmien yhteinen yhteistoimintaharjoitus pelastusetsintätilanteessa. Olin lupautunut ottamaan haasteen vastaan ja toimin aamun harjoituksessa kaikkien neljän ryhmän koirajohtona, ollen yhteydessä viranomaisjohtoon. Viestiliikennesekoiluista ja yleisestä härdellistä huolimatta suoriuduin tehtävästä ihan kelvollisesti. Kiitos siitä, että meidän hälyryhmässä tehdään näitä harjoituksia paljon. Aikapainetta luotiin koko harjoituksen ajan, ettei pohdinnalle ollut juurikaan aikaa, vaan piti toimia nopeasti. Aluejako ei siis mennyt täysin nappiin.

Iltapäivästä puolestaan päästiin taas Lumon kanssa suorittamaan etsintää toisen koirakon kanssa aivan liian pienelle alueelle, jossa meillä oli alunperin tarkastettavana alueen toisessa laidassa olevat rakennukset. Rakennuksen takana Lumo merkkasi voimakkaasti metsään, jossa toinen koira työskenteli, mutta emme saaneet johdolta lupaa mennä tarkistamaan merkkausta, kun toinen koira oli nostanut jäljen. Merkkaus osoittautui myöhemmin oikeaksi ja kadonnut olisi löytynyt nopeammassa ajassa, mutta toinen koira työsti kadonneen osittain jäljellä ja osittain ilmavainulla.

Torstaina jäätiin tekemään pienet treenit harjoitusalueen raunioille. Perjantaille suunnittelemamme harjoituksen teema oli raunioetsintä onnettomuustilanteessa. Harjoitusta varten piti miettiä niin piiloja kuin vähän testaillakin niitä. Pelastusopiston rauniot on melko monipuoliset ja ajatuksella rakennetut. Alueella on useampia yhteneväisiä putkistoja, joissa on sisäänmenoaukkoja monessa suunnassa maantasalla ja ylöspäin aukeavina. Lumolle otin kaksi maalimiestä, joista toinen oli perushelppo puoliumppari, ja toisessa koin taas, että mantraa Trust Your Dog on syytä hokea ja luottaa ihan oikeasti siihen koiraan.. Etenkin kun tositilanteessa et ikinä tiedä millainen sortuma on kyseessä ja miten haju rakenteiden alla liikkuu, vaikka muuten tuulen suunta olisi toisenlainen. Ja aina et tiedä harjoituksessakaan millainen piilo on kyseessä - etenkään vieraalla radalla.

Sanotaan siis näin, että kyseisen piilon kohdalla (kuva yllä) ohjaaja oli totaalisen törppö, eikä luottanut koiraansa. Koira teki kuten sille on opetettu ja koirahan teki oikein. Haju oli heikko, mutta Lumo ilmaisi hajua kaivamalla ylöspäin aukeavan piilon kantta. Avasin kannen, näytin koiralle, ettei siellä mitään ole ja jos jatkettaisiin... Lumo palasi kaivamaan, toistin edellisen typeränä ja lopulta saatiin maalimies kyllä nostettua sijaintipaikalta, mutta siinä vaiheessa kun maalihenki kertoi koiran tehneen täysin oikein kun putkisto jatkui, niin kylläpä korpesi. Ei jääty paikkaamaan tilannetta, eiköhän noita harjoituksia tule, mutta jokatapauksessa tää oli kunnon opetus koiraan luottamisesta!

Terveiset tuosta samaisesta putkistosta

Perjantaina meidän ryhmällä ei ollut suoritettavia tehtäviä, vastasimme ainoastaan aamupäivän raunioharjoituksen laatimisesta. Harjoitusalueelta siirryimme opistolle pesemään menopelin koirakärreineen (autohan me imuroitiin ja kuurattiin sisältäkin), luovuttamaan tavarat, lounastamaan, antamaan kurssipalautteet ja kahvittelemaan. Siitä autonkeula sitten kohti pääkaupunkiseutua.

Ihan mahtava viikko PEOlla! Seuraavaksi sitten valmiusryhmäkurssille...

Kiitos ryhmä 4 loistavasta ryhmähengestä, naurusta ja mahtavasta naisenergiasta: Riikka ja Taisto (VSPK), Tiina ja Naava (SiMPek), Hilkka ja Leo (LRPK), Lumo, Mirva ja Jaki (VanEt/HePeKo) sekä Milja ja Minni (Ose)

Hormonihuuruja...

Kautta ilon ja kunnian kerron omistavani kaksi naispuolista koiraeläintä. Toisella juoksu alkoi helmikuun alussa, kohtahan ne "pullat" on valmiina tulemaan uunista aka pienimuotoista, ennennäkemätöntä, valeraskauden haisua on ollut ilmassa. Maidontuotantoa ei sentäs ole eikä leluja hoivata, mutta hitusen tuo käy hitaalla eli on laiska, jopa niin laiska, että käytiin eläinlääkärissä.. Toinen, puolituinen, keskenkasvuinen koiralapsi päätti ryhtyä teini-ikäiseksi ja aloittaa muka aikuistumisen ja aloitti ensimmäiset juoksunsa huhtikuun alussa. Vajaan yhdeksän kuukauden iässä!!! No onhan se nyt ihan lääh lääh, kun eihän nyt sitä voi pieni koiraeläin ymmärtää mitä tässä oikeastaan on tapahtumassa. Muutoksia muutoksia. 

Tätäkö se kahden narttukoiran omistaminen sitten oikein on? Juoksu, valeraskaus, karvanlähtö, juoksu, valeraskaus, karvanlähtö... Ehei, ei saa olla, mä en niin ala.

Lumon laiskuuden syy oli kotieläinlääkäriemännän diagnoosin ja oikean eläinlääkärin diagnoosin kanssa täysin yhteneväinen. Lumon oireet ovat mitä ilmeisemmin hormonaalisia. Rapsuttelukin loppui kuin seinään kun toinen Stronghold valeltiin lapojen väliin ja pari pientä ruvelle rapsittua kohtaa parani kuin silmissä. Kliinisen perustutkimuksen lisäksi tarkasteltiin vähän perusveriarvoja eikä niistä löytynyt huomauttamista:

ALB 37 (25-44 g/l)

ALP 16 (20-140 u/l)

ALT 35 (10-118 u/l)

AMY 188 (200-1200 u/l)

TBIL 6 (2-10 mmol/l)

BUN 9,0 (2,5-8,9 mmol/l)

CA 2,57 (2,15-2,95 mmol/l)

PHOS 1,56 (0,94-2,13 mmol/l)

CRE 106 (27-124 umol/l)

GLU 5,6 (3,3-6,1 mmol/l)

NA+ 142 (138-160 mmol/l)

K+ 4,8 (3,7-5,8 mmol/l)

TP 63 (54-82 g/l)

GLOB 25 (23-52 g/l)

       

Syy miksi vein Lumon eläinlääkäriin oli se, ettei meillä aiemmin ole vastaavanlaisia juoksun jälkeisiä oireita ollut. Juoksun jälkeen on oltu ehkä vähän laiskempia, muttei ihan näin laiskoja. Vai onko kontrastina vaan toi riekkuva kakara ja Lumo on järkevä aikuinen koira?

Tässä kevään mittaan on nautittu täistä ja kapista, joten toki tuo laiskan pulskea olemus ja jatkuva rapsuttelu, karvanlähtö ja rikkinäinen iho toi mieleen myös sen mahdollisuuden, että piileekö oireiden alla mahdollisesti jotain muutakin. Näiden tutkimusten perusteella sitä ei ole syytä epäillä, mutta kilpparitesti otetaan luultavasti varuilta rabiesrokotuksen yhteydessä. 

Viime viikolla taidettiin treenata ainoastaan sunnuntaina. Pääsiäismaanantaina oli toki Lumon pitkät, joista onkin jo päivitelty. Sunnuntaina nautittiin taas Lintuvaaran koulun homeisesta sisäilmasta. Treenit meni molemmilla koirilla tosi hyvin. Hurmalla oli melkoisen isokin alue, mutta hyvin Hurmalla pyyhki siitä huolimatta. Tekee työtään tarkasti ja on kovin onnellinen löytäessään maalimiehen. Halusin eläinkokeena testaa sellaisen koottavan/kasattavan voimisteluhevosen, joka oli kannettu liikuntasalin reunalle. Maalimies sinne sisään ja kansi päälle. Systeemissähän on paljon ilmarakoja, joten haju tulee hyvin, mutta lähinnä kiinnosti nähdä miten nuori ja kokematon koira sen tarkentaa. Hyvin tarkensi, aikaa meni jonkun verran, mutta työ tehtiin hyvin itsenäisesti loppuun - hienoa Hurma! Toinen maalimies oli kaapissa, jonka ovet olivat isommasti rakosellaan. Sekin työstettiin hyvin. Välissä tehtiin jonkun verran tyhjää ja viimeinen maalimies oli helppo nakki! Hurma on pätevä ollakseen noin penska!

Lumolle otin saman voimisteluhevosen, tosin salin keskelle siirrettynä. Ei ongelmaa, tarkennukseen meni hetki, mutta ei kovin pitkä. Ilmaisu tosi hyvä. Toinen maalimies oli alakerrassa pukuhuoneen korkealla ikkunalaudalla. Jälleen hyvä ilmaisu. Kolmas maalimies oli kepo, joka mokoma oli mennyt naistenvessaan. Näin koirasta, että sillä on haju, mutta tarkennus vei aikaa ja vessan ulkopuolella oli häiriöihmisiä. Hyvin se kepokin sieltä sitten löytyi ja ilmaistiin. Pumsilon loistokoira on, koira aivan verraton!

Tällä viikolla treenataan lauantaina hälytreeneissä (toivottavasti emäntä siihen mennessä selviää tästä räkätaudistaan) ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä vielä kertaalleen Rudukselle. Hurmalle onkin yksi piilo jo valmiina joka edellisellä kerralla oli vähän epäilyttävä. Tällä kertaa sinne laitetaan Saara - näin olen päättänyt. Lumolle treenin teema tulee olemaan huisin hauskaa ja kivaa, motivointitreeni hyvillä ilmaisuilla, sillä viikon päästä on koe. Eiköhän tässä ole siihen tarpeisiin ihan riittävästi treenattu, joten jos jotain yllätyksiä sen suhteen, niin treenataan toki lisää. Jotenkin en näe syytä samaisten asioiden hinkuttamisella, eikä tuo pimeyskään ole ollut ongelma. Myöhässä oleva kevät sen sijaan on ongelma, sillä vaikka on Lumo on lapinkoira, Lumo ei tykkää uida lumessa...

 

  

Tuhoa, hävitystä, epäonnistumista ja onnistumisia

Meillä asustaa kotona pieni purkuryhmän jäsen. Kovin sievä, iloinen, puuhakas mutta samalla myös äärimmäisen aikaansaava tapaus.. Hurma on kunnostautunut kodin remointoinnissa. Kyytiä on saanut keittiön seinän tapetti, palvelusväen sängynkulma, eteisen kaapistosta parin kaapin kulmat ja yhden alahylly. Lisäksi on nakerreltu listoja, seinistä kulmia ja leluja suolestettu kymmenittäin. Kyllä koiranpennut on ihania.

Teinikoiran omistaminen vaatii hyvää huumorintajua ja plussan puolella olevaa hermorakennetta - ehkä myös remontointitaitoja sekä hitusen huoletonta suhtautumista... Onneksi on esim. helmalakanat...

Kevättalven teemana on selkeästi ollut "kerää koko sarja". Meillä on nimittäin häädetty reilu kuukausi sitten ensin täit koirilta ja nyt viimeisin tuttavuus lienee itse kapi. Team HurLum yhdessä Aida-kaverinsa kanssa ovat kunnostautuneet viimeaikoina vähän liiankin tehokkaasti supikoirien suhteen. Nyt on sitten eka setti kapihäätöä valeltu niskaan, toinen setti valellaan neljä viikkoa ensimmäisen jälkeen. Lenkkimaastoja on hieman vaihdettu, sillä vakkaritalvilenkin taajametsikössä tuppasi noita supituttavuuksia vastaan viimeaikoina vähän liiankin usein. Lähikontaktia ei tosin ole otettu, mutta mahdollisesti samoissa paikoissa käyty kierimässä. Jospa sitten selvittäisiin mielellään tovi jos toinenkin ilman ulkoloisia.

Tämän viikon keskiviikkona oli Lumon pitkät Pähkinärinteessä, Lammaslammen ympäristössä. Alue rajatui aina Rajatorpan tielle asti. Olin pyytänyt noin tunnin etsintää. Etsintä venyi kuitenkin melkein kahteen tuntiin, ja tarttee kyllä tunnustaa, ettei homma todellakaan mennyt kuten Strömsössä.. Tai sanotaan, että koiran osalta homma ei mennyt kuten olisin halunnut. Oppimista tulevan varalle kyllä tapahtui, joten sinällään hyvä treeni. Ohjaaja voinee luoda tiukan katseen peiliin ja pohtia etsintätaktisia asioita. Lumo ei ollut täysin oma itsensä, liikkui kuin täi tervassa. Ja etsinnän aikana kiristyvä pakkanen loi sitten täysin omat haasteensa etsinnälle. Pohdinnassa on toki ollut tuon treenin jälkeen, että onko Lumo jostain kipeä. Juoksun alkamisesta on nyt reilu kuukausi, valeraskautta ei vielä pitäisi olla. Ennen pentuja Lumolla ei juuri mitään pientä laiskuutta suurempia oireita ole ollut. Toki koirillakin on päiviä ja päiviä, ja kaiketi koiriakin voi joskus väsyttää - etenkin kun kotona päivät puuhastelee pieni teenagemonster..

Treenien alkaessa pakkasta oli ehkä nelisen astetta. Ilma kuitenkin viileni ja pakkanen kiristyi yli kymmeneen asteeseen kahden tunnin aikana. Lumo oli tosiaan hitusen tahmean oloinen jo heti alkuunsa. Palasteltiin iso, erikoisen mallinen alue neljään osioon, jotta sen läpi käyminen olisi järkevää. Lumo merkkaili muutamia kertoja eri osioissa. Kolmannen osion käytyämme olimme siirtymässä neljänteen, kun piiloilija antoi hitusen koordinaatteja ja kiellon edetä neljännelle alueelle. Lammen jäällä palelsi tassujakin, ilmavirtojen liikkuminen ei todellakaan ollut tasaista, tuuli pyöri ja jotenkin tuli tunne, että sitä oli aina väärällä puolella tuulta. Lumo ei vaan saanut hajua. Treeni päättyi siihen, että piiloilijan pressu rasahti pimeässä pusikossa, kun puhelin putosi pressun sisällä. Lumon reaktio kertoi sen, ettei hajua ollut, sillä puskan äänet olivat jokseenkin epäilyttäviä. Lopputulema oli se, että ohjaaja eteni piilolle, koira tuli perässä ja kun Lumo tajusi, että pimeydessä on ihminen ja sai hajun ei riemulla ollut rajaa. Tunnustan, en ole tottunut täysin epäonnistuneisiin treeneihin koiran osalta. Meillä ei ole ikinä tai ainakaan todella todella pitkiin aikoihin käynyt näin. No, tämä löytö tehtiin lopulta yhdessä, ja seuraaviin täytyy sitten panostaa ohjaajan vähän eri tavalla.

Perjantaina olisi ollut hälytreenit. Kurkkua kivisti, viikon väsymys painoi niskassa ja pelko siitä, ettei koira ole täysin tikissä, joten väliin jäi. Jälkeen päin se tietysti harmittaa.

Tänään käytiin treenaamassa taas rakennuksessa. Tarjolla oli uusi lähellä oleva homeinen koulurakennus, johon yhdellä treenikaverilla oli poliisiyhteyksien myötä mahdollisuus. Molemmat tytöt tekivät todella hyvät treenit. Hurma pääsi ensin. Kolme maalimiestä: ensimmäinen oven takana - haisi jo edellisen heilurioven taakse. Toinen köksänluokassa yhdessä alakaapissa, hienosti tarkennettu - tufh tufh tufh äänitehosteiden kera ja kolmas löytyi pöydän alta. Hurmis oli eri pätevä, reipas ja taitava kakara!

Lumolla oli myös kolme maalimiestä. Aloitettiin liikuntasalista, ja näyttämön takaa vetoisan pukuhuoneen suihkuhuoneesta löytyi ensimmäinen maalihenki. Toinen löytyi keittiöstä, ison jääkaapin takaa ikkunalaudalta - hyvä tarkennus. Kolmas löytyi sokkeloisen köksänluokkatilan perältä pukukaapista. Itse jäin alkuun seisomaan ovelle kun Lumo irtosi hyvin. Hitusen ennen kuin alkoi ilmaisu olin ottanut jokusen askeleen. Erinomaisen itsenäistä työskentelyä sanon minä. Ilmaisut olivat todella hyvät. Hyvin mennyt treeni - eli koira ei ole kuitenkaan rikki. Se on pääasia.

Ensi viikolla on tarjolla ainakin Rudusturvapuistoilua. Lisäksi Lumo pääsee fyssarin käsittelyyn - tulee varmasti tarpeeseen.   

Hurmasta on päivitetty tuoreemmat kuvat Hurma omalle sivulle. Lumosta olisi myös paaaljon hyviä kuvia, mutta jotenkin nuo nykyiset ovat edelleen itselleni kovin mieluisia.