We are still alive

Kirjuri tunnustaa olleensa blogin suhteen hyvinkin aikaansaamaton. Tästä ei voi pistää enää kuin paremmaksi. 

Pikakelaus melkein parin kuukauden elosta ja olosta. 

Treenirintamalla pidettiin joulun paikkeilla pari viikkoa taukoa. Sitä ennen treenailtiin pienimuotoisesti ja pakkasesta riippuen hakua. Lumolle ilmaisutreeniä ja pientä etsintää. Hurma etsi nenäänsä ja harjoitteli tuuli-ilmaisuja. Hyvin on Hurkilla kirsu kuonon päässä ja Hurma on perin selkeälukuinen pikkuneiti.

Rakennusetsintää treenattiin tammikuun ekana viikonloppuna. Lumo teki pari rundia hyvällä sykkeellä. Hurma oli alkuun mukana tallaamassa ja kanssatreenaajat syötti Hurmalle herkkuja. Toisella rundilla Hurmis pääsi myös hommiin, ja löytyihän ne maalihenget rakennuksestakin. 

Tammikuun toisena viikonloppuna oltiin Lumon kanssa VSS-treenissä Kiikalassa, kahitiilitehtaalla. Treenin teema oli ryhmässä toimiminen ja yhteistyö. Kokemattomin koiraohjaaja, eli minä, toimin meidän ryhmän ryhmänjohtajana. Treeni oli kaikkiaan hyvin antoisa ja opettavainen etenkin ohjaajalle. Lumo pääsi pienesti hommiin, mutta muuten päivä toi mukanaan kaikkea muuta hyödyllistä koirankin kannalta (mm. normaaliin farkkumalliseen henkilöautoon ahtautui neljä ihmistä, viisi koiraa ja kaikkien tavarat...)

Samaisen viikonlopun sunnuntaina käytiin pienellä porukalla treenaamassa Rudus turvapuistossa. Lumo sai pähkinän ja pari kesympää piilotyyppiä. Hyvä treeni, parempi mieli. Hurma pääsi taas yhteen uuteen etsintäympäristöön ja löysi pätevästi maalimiehet. Työmaakontin ritilärappuset oli Hurmasta melko epämiellyttävät, eli alustatreeniin tullaan panostamaan, jahka tuo lumi sulaa ja kaikki normaaliympäristössäkin olevat kelvolliset alustavaihtoehdot tulevat esille.  

Meneenä viikonloppuna paukkui pakkanen ja hälytreeni kutistui puolikkaiden tasolle. Teema oli aggressiivisesti käyttäytyvä maalimies, ohjaajan loukkaantuminen ja kartturin tehtäväksi jäi hoitaa koira, kun ohjaaja lähti pii-paa-autolla... Treeni olisi ollut varmasti toimivampi alkuperäisessä suunnitelmassaan ulkona, mutta pakkaslukemien hipoessa -16 astetta siirryttiin sisätiloihin. Etsinnällisesti hyvin lyhyt treeni. 

Ensi viikonloppuna on tiedossa pelastuskoiraedustamista Tapiolan talviriehassa, molemmat koirat lähtevät mukaan, pääosaa saanee esittää Hurma ja Lumo pääsee vähän hommiin. Hurmalle siis tiedossa hyvää ympäristötreeniä ja varmasti liuta rapsuttajia. Sunnuntaina on hälypuolikkaat, ja jälleen rakennusetsintää. Tällä kertaa tilat tarjoaa kepon työpaikka. Seuraavana viikonloppuna etsitään luultavasti taas rakennuksissa, väliin mahtuu taas yhdet puolikkaat ja jälleen rakennusetsintää. Helmikuussa treenataan jälleen pitkiäkin.

Muuten Tean HurLum on lenkkeillyt ahkerasti ja joulun jälkeen ollaan käyty muutaman kerran Hyvinkään koirauimalassa uimassa. Sarjakorttikin tuli ostettua. Neljä uitikertaa on vielä varattu, viimeistä säästellään myöhemmäksi. Hurmasta uiminen oli alkuun inhottavaa, toisella kerralla lotrasi itsekseen ja pysyi pinnalla myös ilman pelastusliivejä.. Lumo ui tyylilleen uskollisena ihan vain velvollisuudentunteesta.

Terveyspäivityksiä sen verran, että Lumo vieraili Espoon eläinsairaalassa Anne Muhlen asiakkaana marraskuun lopulla äkillisen ontuman seurauksena. Edellisen viikon sunnuntaina Lumo putosi juurakon läpi ja jäi siihen kainaloistaan hetkeksi roikkumaan, sitä seuraavana perjantaina sai lapukkaa eturintaan. Liekö siinä syytä ontumaan? Niin tai näin. Mitään erityistä aristavaa kohtaa ei kliinisessä tutkimuksessa löytynyt, joten päädyttiin kuvaamaan. Tällä kertaa kuvattiin rauhoittamatta oikea kyynär, olka ja ranne/tassu. Kuvanneen eläinlääkärin mielestä luustossa ei ole ontuman syy, vaan luusto on siisti. Ainut pieni aristus tuli hauisjänteen kohdalta. Näytti kuitenkin kuvat ortopedille, joka näki oikeassa kyynärässä alkavaa nivelrikkoa. Omistaja on tunnetusti skeptikko, ja koska en itse ortopedin kanssa päässyt keskustelemaan, niin kuvat on eriävällä mielipiteellä katsonut myös toinen ortopedi ja tällä erää ne odottavat kolmannen mielipidettä. Nivellisäravinnetta kyllä menee jo, mutta odotetaan se kolmas mielipide, jonka jälkeen pohdinnassa on joko perinteiset kontrollikuvat rauhoituksessa tai kaikkien tulkinnanvaraisuuksien pois sulkemiseksi tt-kuva molemmista kyynäristä. Katsotaan. Hyvää ystävääni lainaten ortopediasta "kun niillä on vasara, ne näkee kaikkialla nauloja". Fyssarilla käytiin ennen joulua, ja tällöin ei aristuksia tai jumeja löytynyt liioin rangasta eikä jänteistä. 

Oikea  olkanivel

Oikea kyynärnivel

Oikea ranne ja tassu

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Nyt Team HurLum suuntaa kuonot ja tassut kohti ulkoilmaa ja kymmenenasteen hujakoilla paukkuvaa pakkasta. Lenkille siis!  

Puuhapäivät on parhaita päiviä

Weekendi aloitettin hakutreenien merkeissä Kauklahden suunnalla, taajamassa. Perjantai-iltana, tottakai. Eikai Super Crazy Dog Ladyilla ole parempaakaan tekemistä???  Pakkasta -16C ja risat, mutta sää on pukeutumiskysymys. Treenit oli kaikkiaan aika tehokkaat. Eihän nyt kukaan ihan oikeesti halua koiraansa autoon palelluttaa?

Lumolle otin kolme maalimiestä. Teema edelleen ilmaisun vahvistaminen, mutta siinä siivellä pientä nenähommaa. No nenähommat on Lumolle ihan "pala kakkua". Lumo on motivoitunut ja tekee tarmokkaasti hommia. Maalimiehet löytyi, ensimmäinen lumikasasta, ja haukku raikas hännän tahdittaessa tempoa sarjalle. Toinen maalimies löytyi sermin takaa, ja tämäkin sai osakseen ihan buenot haukut. Kolmas ja viimeinen maalimies tehtiin näkölähtönä, vietinnostatuksena. Maalimies lähti pinkomaan suunnilleen 50 metrin päässä olevan palloseinän taakse. Lumo haukkui tuijottaessaan pakenevaa maalimiestä. Maalimiehen kadottua seinän taakse päästin Lumon perään. Ilmaisu oli hyvä, kestävä. Maalimies palkkasi Lumon vasta kun itse olin siinä vieressä, ja muutamat haukut vielä päälle. Mainiota! Ihan huipputreeni siis.

Treenin jälkeen ajeltiin Oittaalle ja käytiin rämpimässä pienoinen metsälenkki Sofian ja Justuksen kanssa. Kotiin tultiin about yhdentoista aikaan illalla..

Lauantai aloitettiin edustustehtävällä Tapiolan Talviriehassa. Esiteltiin hieman pelastuskoiran koulutusta, tottista, ja pieniä "etsintöjä" ja ilmaisutapoja. Tapiolaan matkattiin Ressun ja lagottotyttöjen kyydissä. Kiitos seurasta!

Tapiolasta kotiuduttua oli pakko nappaa kamera matkaan ja suunnata lähipellolle ottamaan Lumosta muutamia kuvia, kun sää oli mitä mainioin! Iltapäivästä ajeltiin vielä Hyvinkäälle uimaan. Tai siis emäntä kyyditsi, Lumo ui. Uintiseurana oli Jennin ja Robinin laumasta Fauna ja Salka, sekä Sofia ja Justus. Lumo ui taas mallikkaasti. Selkää ja häntää kastelematta. Alkuun taas pelastusliivit päällä, loppuajan ilman. Lumo ei edelleenkään ole erityisen innostunut altaaseen menosta. Etenkään, jos hänet sinne pakottaa, siis ihan fyysisesti auttaa. Käskien kyllä menee..

Kotona on nyt päivän riennoista onnellinen ja väsynyt koira. Vähän Neuta napaan ja jälkkäriksi pari poron kylkiluuta. Nyt on hyvä sulatella ja levätä. Huomenna emäntä suuntaa aamulla yhdistyksen seminaariin, joten Lumo saanee levätä lähes työpäivän verran, ja sitten pääsee taas kunnon lenkille, valoisassa. Aamulla toki käydään lenkillä, seuraksi lähtee pitkästä aikaa naapurin Dante. Tarviiko sitä nyt sunnuntaiaamuna pidempään kuin puolikahdeksaan nukkua?? 

Ai joo, maaliskuun poropaimennuskokeen ilmoittautuminen on lähetetty. Nyt vaan kaikki tassut ja peukut pystyyn, että päästään aitaan! Katselmusilmo on myös pistetty postin vietäväksi.  

"Hittojako siinä kuvaat?"

Rontti-Monttisen aka Ahne-Pumpasen kuulumisia

Meidän taloudessa on viime viikkoina asustellut neiti nimeltä Rontti-Monttinen aka Ahne-Pumpanen. Juoksujen jälkeen neidin on vallannut pohjaton ahneus. Tovi meni peruslaamavaihteella, mutta nyt on alkanut pikkuhiljaa normiaktiivitaso taas näkyä. Noin toiminnallisesti siis. Treeneissä tuo laamailu ei ole näkynyt, mutta lenkeillä Lumolainen ei juuri ole intoutunut leikkimään, vaikka olisi hyvää seuraa ollut tarjolla. Lähinnä Lumoa on kiinnostanut lenkkikavereiden, ja oman emännän, taskut ja niistä saatava tarjoilumahdollisuus.. Lumo tottelee myös vaihtelevia kutsumanimiä kuten Aida, Api, Justus, Husu, Nanya jne. Sillä nämä kutsut saattavat tietää namia.. Ja käyttäytyy vähän vieraampia emäntiä kohtaan suhteellisen röhkeästikin namia pummatessaan... Ahnepa ahne.

Tänään käytiin pitkästä aikaa Hyvinkään koirauimalassa. Allas jaettiin ensikertalaisen Justuksen ja Taigan kanssa, sekä jo kertaalleen Hyvinkäällä turkkinsa kastaneen Salkan. Lumo ui alkuun  pari kertaa pelastusliivit päällä, ihan vaan kokeeksi, että pysyy pinnalla. Suurimman osan ajasta molski menemään ilman, pinnalla pysyen.  Edelleenkään Lumo ei ole mitenkään erityisen viehättynyt altaassa uimisesta, mutta pienen vastaanhangoittelun jälkeen kastaa kyllä turkkinsa ja ui oikein mallikelpoisesti. No, vielä on kolmena lauantaina uintitreeniä tarjolla, jos vaikka loppua kohti tuo intokin löytyisi. Lumohan siis mielellään osallistuu muiden uittamiseen, eli kulki oikein topakkana mm. Jennin vieressä kun Jenni tsemppasi omiaan altaassa... Selkeää valmentaja-ainesta siis...

Uinnin jälkeen isäntäväki kävi kaupassa, neidin hengaillessa autossa, lämpömantteli päällä. Kotona kerettiin olla suunnilleen tunti, ja taas lähdettiin. Tällä kertaa Aidan ja Nooran kanssa lenkille. Lumo lenkkeili epälapinkoiramaiseen tapaan mantteli päällä. Tällä hetkellä on näet sen verran hyvässä turkissa, että kuivaamisesta huolimatta pohjavilla jäi kosteksi. Vaikka ilma on ollut nollassa, tai plussan puolella, ja vaikkei lapinkoira nyt herkästi palellukaan, niin silti hätävarjelun liioitteluna ihan mieluusti mantteloin kosteaturkkisen koiran lenkille. Lumoahan tuo takki ei ulkona arvon neitikoiran menoa ja meininkiä haittaa. Tehtiin vakkariseuralaistemme kanssa tunnin lenkki Silvolan metikössä. Eli tänään(kin) on ollut liikunnallisesti aika hyvä päivä Lumolle.

Tällä viikolla on lenkkeilty myös Justuksen ja Sofiankin kanssa. Justus on edelleen sangen ihastunut Lumoon, ja Lumo tarjoaa vastalahjaksi vähän hammasta ja murinaa... Otettiin myös pitkästä aikaa riski ja mentiin Pitkäkosken ladutetulle pellolle... Samaisella pellolla käytiin kokeilemassa onneamme Nooran kanssa jo aiemmin tällä viikolla. Selvittiin huudoitta. Alkaa näet olemaan taas se aika vuodesta, jolloin lenkkimaastojen vähyys alkaa tosissaan nyppimään. Puolustuksena joutuu kommentoimaan, että "pilaahan" se lumisadekin ne ladut.. Ja uusi lumi on vanhan surma, joten eiköhän me jossain vaiheessa, juhannuksene mennessä ainakin, saada laajennettua lenkkireittejä normaalimpaan suuntaan. Samojen polkujen tallaaminen kuukausikaupalla ei pidemmän päälle oikein jaksa napostella.

Väliaikatiedotusta pennutuskuumeen osalta. Jännityksellä odotamme Lappalaiskoirien jalostustoimikunnan virallisia urossuosituksia muutamasta melko potentiaalisesta sulhoehdokkaasta. Odottavan aika on pitkä. Mutta muu ei auta. Sitten kun suositukset on saatu, ja eräät tehneet päätöksiä suuntaan tai toiseen, niin niistä tulee luettavaa mustaa valkoisella ihan satavarmasti niin tänne kuin tännekin. 

Keittiöapulainen

 

Lomailua

Kahdesta lomaviikosta ensimmäinen takana. Pikku Tete kotiutui hoidosta juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina, ja maanantaina aloitettiin sitten lomailu. 

Kuten nyt lomaan kuuluu, niin heti ensimmäisenä päivänä oli tiedossa uintireissu Hyvinkäälle. Pumpasen kanssa startattiin puoli yhdeksän aikaan aamulla Vr:n voimin kohti Keravaa, tai oikeammin Saviota. Saviolla meitä vastassa oli Jenni laumoineen, ja käytiin tekemässä pienoinen metsälenkki. Lenkin jälkeen ajeltiin Hyvinkäälle lapinkoira, porokoira ja silkkivinttikoira Kengurun kyydissä. Lumosta oli jälleen ihan huisia mennä koirauimalaan, vaikka se uiminen ei nyt niin huisia ehkä olekaan. Hassu koira. Uiminen näytti tällä kertaa innostavan hitusen enemmän kuin viime kerralla, ja Lumpo rallaili aina vedestä noustuaan lelu suussa ympäri altaan reunuksia. Neiti polskutteli alkuun taas liivit päällä, ja lopussa ilman. Uidahan tuo osaa, siitä ei ole kysymys, mutta se kastuminen, se vasta on ikävää.. Mutta yllätyksekseni altaaseen mentiin "vähemmillä" avuilla, ja välillä onnistui pyytämään "hae"-käskyllä neidin ottamaan jonkun altaassa jo olevan lelun, ja tuomaan kuivalle maalle.

Uinnin jälkeen ajeltiin Keravan keskustaan Ravintola Kanan terassille lounaalle. Lapinkoira, porokoira ja silkkivinttikoira olivat oikein oivia terassikoiria. Vinttikoira otti aurinkoa viltin päällä suomalaisrotujen nauttiessa hieman varjoisemmista tarkkailupaikoista. Lounaalta suunnattiin Jennille. Uivat koiraeläimet jäivät kotiin, ja vahvistukseksi tuli kaksi pörröä. Joten jatkettiin matkaa kohti Helsingin keskustaa kolmen pörrön voimin. Päädyimme hakemaan yhdet virvokkeet kaupasta, koirille tietenkin possunkorvat, ja suuntasimme Töölönlahdelle. Siellä sitten pari tuntia istuttuamme palattiin takaisin Rautatieasemalle, ja päädyimme vielä yhdelle terassille nauttimaan toiset virvokkeet kera pörrövahvistuksen. Erittäin kelvollista terassiseuraa tuo lapinkoirakolmikko. Makailivat varjossa hyvin tyynen tyytyväisinä, ja Lumolla alkoi silmäkin hieman luppasemaan. Kotona oltiin ilta kahdeksan maissa. Se oli ruoan paikka reippaalle Lumolle, jonka jälkeen uni maistui aamuun asti. Melkoinen loman aloitus siis.

Kesä-Lumo

Tiistaiaamuna suunnattiin Eläinlääkärisema Käpälämäkeen akupunktioon. Pyysin samalla luottoeläinlääkäriämme Tanja Hakkaraista tsekkaamaan Lumon veriarvot. Liittyen siis niihin kahteen pieneen "hyytymiseen" edellisellä viikolla (hyysterrinen kun olen). Verinäytteiden ollessa aseman omassa laboratoriossa analysoitavana, Lumolle pistettiin akuneulat selkään. Akupunktion ideana oli siis ihan oma kiinnostukseni kokeilla, olisiko akusta apua lihasjäykkyyteen. Lumo ei ollut moksiskaan, kun neuloja laitettiin lihaksiin selkärangan molemmin puolin. Seisoi tyynen rauhallisena paikallaa.n Nostin Lumon lattialle, jolloin neiti oli sitä mieltä, että nyt hänen selässään on kyllä jotain ihme roskia... Yritti siis ihan omatoimisesti ottaa nauloja irti, siinä kuitenkaan onnistumatta. Parikymmentä minuuttia neulat olivat paikallaan, alkuun syötin Lumolle hieman nameja, jonka jälkeen neiti totesi, että kun kerran ei saa neuloja itse poistaa, niin parempi ottaa lepoa. Eli saavutettiin hoidossa toivottava rentoutuminen.

 

Veriarvoissa sen sijaan ei saavutettu ihan toivottua, priimaa tulosta. Kaikki muut arvot olivat kohdillaan, mutta kummatkin munuaisarvot olivat hieman kohollaan. Siis hieman, mutta tälle hysteeriselle emännälle se hiemankin on jo ihan liikaa... BUN, joka käsittääkseni mittaa seerumin ureapitoisuutta oli 9,6 (viitearvot 2,5 - 8,9 mmol/l) ja CRE, seerumin kreatiini, 127 (viitearvot 27 - 124 umol/l). Eli hyvin marginaalisista heitoista yläkanttiin on kyse. Päädyimme ottamaan vielä pissanäytteen, joka paljasti hieman koholla olevan virtsan pH arvon. Viitteitä tulehduksesta tai struviittikivistä ei ollut.  Munuaiset toimivat normaalisti. Hoidoksi tuohon virtsan pH:n laskuun saimme C-vitamiinin lisäyksen ruokaan, ja munuais- ja virtsanäytekontrolli kolmen neljän viikon kuluttua. Miksi munuaisarvot voivat olla koholla terveelläkin koiralla selittyy esim. pienestä kuivumisesta, rankasta liikunnasta. Luonnollisesti kuivuminen väkevöittää virtsaa jne. No, olenpa tässä jatkanut  hysteeristä observointiani, lisännyt Lumon ruoka-annoksiin reilusti vettä, kantanut lyhyimmilläkin lenkeillä vesipulloa mukana yms. Sekä friikkaillut kaikkea mahdollista ja lähes mahdotonta erinäisten sairauksien välillä. Mitä tuohon seerumin kreatiiniarvoon tulee, niin jostain olen lukenut, että lihapohjainen ruokinta saattaa nostaa seerumin kreatiiniarvoja. Se ei ole ongelma, vaan lihan syöttämisen seuraus. Tämä olettamus pätisi ainakin meidän ruokintaan. Toivon siis, että kyseessä on kuivumisesta tai rasituksesta johtuva arvojen pieni nousu. *rukoilee kädet ristissä*

Lumo ja kesäpoika, surffitukka Fire

Eläinlääkrireissusta päädyttiin Nooran ja tyttöjen luokse aamupalalle. Jossain vaiheessa päivää saimme Nooran kanssa ihan extempore kuningasajatuksen, ja illalla ajelimme Nooran mökille Pertunmaalle. Lumo oli ollut koko päivän suhteellisen väsähtänyt akupunktion jälkeen, mutta illan viiletessä Lumolainen intoutui leikkimään ja painimaan Nooralla hoidossa olevan aussipoika Firen kanssa. Nuoriso lymysi Pertunmaan pusikot, ja illan pimetessä ottivat kunnon leikkipainimatseja painitantereella. Keskiviikkopäivä vietettiin Pertussa. Emännät nauttivat auringosta ruokkien samalla paikalliset hyttyset, mäkärät ja paarmat... Koirasväki loikoili varjossa, ja välillä intoui hetkeksi puuhastelemaan jotain keskenään.

Miten niin pienet lapinkoirat eivät saisi olla pöydällä?

Kolmikko

Lumo ja Fire

Torstaina oli sitten "osittainen lepopäivä". Aamusta käytiin pikkulenkki, jonka jälkeen emäntä lähti täydentämään pakastinta Murren Murkinaan. Iltapäivästä mentiin Nooran ja nelikon kanssa läheiseen puistoon hengailemaan, jonka jälkeen käytiin hiljakseen kävelemässä Petikon pikkasta vajaa viiden kilometrin lenkki. 

Hymyilevät koirat

Perjantaina lenkkeiltiin taas aamun "viileydessä" tunti. Törmättiin Nikke-lapinkoiraan, jonka kanssa leikittiin. Iltapäivästä käytiin oman lauman voimin Vetokannaksella kahlaamassa, jonka jälkeen käpöteltiin pienesti Petikon takana. Iltasella käytiin Petikon lenkki Sofian ja Justuksen kanssa, ja Justus (Eidalun Indikatiivi) jäi siitä meidän iloksi maanantai-iltaan asti hoitoon. Lauantaina oli taas törkeän lämmin. Lenkit oli pidettävä lyhyinä, eli meillä se käsittää silti pari puolen tunnin metsäilyä ja pari tuntia "ihmispuistossa" vapaana hengailua, eli mahdollisuus riekkumiseen jaksamisen mukaan tarjottiin. Sunnuntaiaamuna käytiin hiljakseen metsäpolkuja kulkemassa tunnin verran, ja iltapäivästä lähdettiin Tapiolaan grillamaan. Lumo ja Justu hengasivat mukana koko päivän. Vähän kuljeksittiin ympäri Tapiolaa. Käytiin Silkkiniityillä, jossa koirat kahlasivat pienessä tekolammessa tms. Käytiin Tapiolan keskustassa ostamassa jäätelöt ja mentiin venesataman varjoisalle ja tuuliselle terassille istumaan. Eli liikuntaa lyhyinä pätkinä ja paljon pelkkää oleskelua varjossa. Kotona tarjottiin iltaruoka, jonka jälkeen kuului pientä surinaa ja pärinää, kunnes viisaammat nelijalkaiset poistuivat kymmenen maissa makuuhuoneen puolelle nukkumaan. Allekirjoittaneen on syytä tehdä se myös asap.

 Justus: "Jos mä peitän sun silmät mun tassulla näin, niin sä et ehkä tajua, että tää vessapaerirulla on mulla..."

Söpöläiset

Neiti L. Karkuriina ja treenionnistumisia!

No niin, keskiviikkona eläinlääkärimme Tanja Eläinlääkäriasema Käpälämäestä soitteli Lumon ulostenäytetuloksia. Ei madon matoa, ei tarvitse madottaa, voidaan siis rokottaa madottamattakin. Tätä tenttasin minkä kerkesin. Toki sellaisesta suolinkaisten lepovaiheestakin olen joskus lukenut, että saattaahan tuo olla, että kesällä nakkaan Canexin Lumpolle. Kotoa löytyy Axiluria yks setti, samoin Drontal Compia, mutta jätetään nuo laajakirjoiset matomyrkyt odottamaan madokkaampia aikoja... Vetlabista tulleessa vastauksessa oli lisämaininta "uloste sisältää paljon puuta"  Sen siitä saa kun kahdeksan viikkoiselle pienelle puunpurija lapinkoiralapselle tuo kotiin oman koivunhalon...

Täysin putsi tuo uloste ei kuitenkaan ollut, vaan neidin suolistoa asuttaa sellainen emännälle ennen kuulematon kokkidi, yksisoluinen alkueläin nimeltä Isospora Canis. Kyseinen kaveri on hyvin yleinen, ja joidenkin lähteiden mukaan jopa 90% kotikoirista olisi kantajia... Isospora Caniksen spesifinen isäntä on koiraeläimet, sekundaarinen jyrsijät. Tartuntalähteenä on sairastuneen koiraeläimen ulosteet tai sairaan jyrsijän syöminen. Yleinen trendi Isospora Caniksen suhteen on, että aikuisella, oireettomalla koiralla sitä ei lääkitä. Hoitona käytetään 10-14 vuorokauden sulfakuuria. Isospora Canis on vaarallinen usein miten ainoastaan heikentyneen immuunivasteen omaaville eläimille (autoimmuunisairaat, muutoin huonokuntoiset, pennut). Eli meidän kohdalla ei nyt toistaiseksi ole tarvetta tai aihetta lääkitykseen. Eläinlääkärimme kanssa sovittiin, että tutkitaan uloste puolen vuoden päästä toistamiseen, ja mietitään tilannetta sitten uudelleen. Sellaisen käsityksen sain, että koira pystyy "hoitamaan" Isospora Caniksen elimistöstään myös itsestään. Eikös se niin mene, että tieto lisää tuskaa.

Maanantaina oltiin taas tottistelemassa. Tällä kertaa treenien aiheena oli eteenlähetys. Lisäksi jatkettiin jättäviä liikkeitä, perusasentoa ja seuraamista. Häiriötreeniä, "tuomarille" ilmoittautumista. Lumo oli hyvässä vireessä, ja malttoi tehdä hommia. Saatiin taas kiitosta Tuulilta yhteistyöstä.  Paljon on vielä hommaa, ja monia apuja tulee pikku hiljaa alkaa häivyttämään, alkuun tottiskentällä, ja hiljalleen muussakin yhteydessä. Treenien jälkeen käytiin taas Petikon lenkki Peiqin ja Aidan kanssa.

Keskiviikkona oli sitten tiedossa raunioitumistreenit. Ennen treenejä otettiin pienimuotoiset hallintatreenit Oittaan asfalttiparkkiksella. Ryhmäpaikallamakuuta, jättäviä liikkeitä, pujottelua toisten koirakoiden ohi jne. Lumolla ei meinannut kärsivällisyys riittää paikallamakuuseen, joten sitä lienee syytä taas ottaa treeniohjelmaan.. Itse raunioilla menikin sitten 110% paremmin kuin edellisellä viikolla. Etsintäalueena oli talot ja niiden puoleinen pelto, sekä käärmekasa. Lumo tuli melko hienosti hallinassa radalle. Imuttamalla tosin, mutta kuitenkin. Alkuun otin pienoista paikallamakuuta neidille kertoessamme etsintäsuunnitelmaani. Muutaman kerran sitä sain korjata, mutta alku se on sekin. Lähetykset menivät hyvin, etsintäsuunnitelma muuttui alkuunsa, sillä luin koiraani ja annoin sen työstää. Ensimmäinen maalimies oli keskitalon yläkerrassa, toinen ylätalon alakerrassa. Alatalo jäi hyvin pienelle huomiolle, sillä Lumo päätti vetästä kanaparrun  ylös jossa otti pellolta hajut, kipitti parrun alas ja suuntasi pellolle. Olin vähällä sanoa kouluttajallemme Seijalle, että lähtikö se hitto vie rallaamaan, mutta samalla nousi nenä ylös, ja Lumo vetäsi käärmekasalle, josta tarkensi maalimiehen apinahäkistä. Treenin jälkeen Seija kysyi mitä meiltä jäi mielestäni tarkistamatta alueeltamme. Paljonhan meillä jäi, sillä luotin koiraani.  Ja se on sinällään tärkeä juttu sekin. Ajatuksenani oli palata pellolta takaisin taloille, mutta ei sitten tarvinnut.

Lumolainen otti perjantai-iltana elämänsä ensimmäiset hatkat treenikaverini Jonnan kolme vuotiaan Arttu airendalenterrierin avustuksella. Treffattiin kahdeksalta Petikossa, ja tyypit katosivat sitten heti alkulenkistä. Ei siinä mitään, on sitä joskus aiemminkin jonkun liikkuvan kohteen, kuten peuran, perään lähdetty. Tällä kertaa meillä ei Jonnan kanssa ollut lainkaan käsitystä siitä minkä perään apinat sinkosivat, mutta hermoja raastavaa oli se, että tyypit huitelivat teillä tietämättömillä reilun puoli tuntia! Ei sovi sitten tämän emännän hermorakenteelle lainkaan. Loppupeleissä Lumo löytyi ensin, hyvin hyvin läheltä. Oli aavistuksen säikähtäneen oloinen, ja tuli aika nöyränä mutta jälleen näkemisestä suhteellisen onnellisen oloisena luokseni. Arttu tuli hetken päästä perässä, ja jatkettiin sitten lenkki kuitenkin suunnitelmien mukaan loppuun. Kumpikana koirista ei ollut mitenkään kieli vyön alla tms. Että ehkä olivat pyörineet lähtöpaikan lähettyvillä koko ajan, mutta joku muu meni emäntien kutsuhuutojen edelle... Ensi kerralla pidän suuni visusti kiinni, ja toivon, mikäli on lenkkiseuraa paikalla, että mahdollinen ääntelyni estetään vaikka suukapulalla. On vaan todella ristiriitainen fiilis tuollaisessa tilanteessa. Pirun karkuriina-Lumpolainen!

Sunnuntaina oli sitten mega-action-päivä. Aamulla oli hakutreenit Siikajärvellä. Meillä oli Lumon kanssa alueen läpikäyntiä noin hehtaarin kokoisella, tallatulla metsäpläntillä. Ideana oli nähdä mitä koira oikeasti osaa ja kuinka meidän yhteistyö sujuu. No sujuihan se. Alueelle tultiin yhdessä taas melko hallitusti. Lähetys meni hienosti, ja Lumo irtosi juuri oikeaan suuntaan. Ensimmäinen maalimies löytyi melkein heti, Lumolta pääsi tarkennusvaiheessa pieni "hau" ja maalimiehellä ilmaistiin. Ilmaisu tosin oli aavistuksen epävarmaa haukuntaa leikkiin kutsu-asennossa. Maalimies oli Lumolle ennestään vieras henkilö, joka varmasti vaikutti vasta ilmaisua harjoittelevaan koiraan. Tämän osalta jatkamme siis harjoituksia ja vahvistamme ilmaisua, sekä koiran varmuutta ilmaisemiseen. Jatkoimme alueen käyntiä niin, että itse kuljin aavistuksen siksakkia kohti takalaitaa ja Lumo liikkui ikään kuin minun liikkumiseni mukaan. Kannustin kehumalla irtoamista kauemmas minusta, kunnes kutsuin jatkamaan kanssani samaan suuntaan. Toinenkin maalimies löytyi, ja taas ilmaistiin. Kolmas maalimies oli sitten alueen keskilinjan toisella puolella ja toisessa päässä. Hetken Lumo "etsi" ikään kuin tyhjää. Liikkui hyvin, irtosi suhteellisen hienosti  kauemmas minusta, seuraten kuitenkin koko ajan suuntaa mihin liikuin, ja lähtien kehoittamaani suuntaan. Jonkun verran irtoamista piti vahvistaa kulkemalla lennossa lähettämääni suuntaan, mutta ei liiaksi. Kolmas maalimies löytyi kuin löytyikin ja Lumo ilmaisi. Noin hehtaarin kokoisen, tosin hyvin helppo kulkuisen, metsäalueen läpikäyntiin kului aika tasan 10 minuuttia. Kyllä meistä vielä jotain tulee. Lumo tarvitsee vielä kokemusta ja varmuutta hajutyöskentelyyn, lähinnä siihen jos haju on heikko ja esim. tuuli kääntyy. Ilmaisuun tarvitaan myös varmuutta, mutta sen suhteen en nyt hötkyile. Raunioillahan en ota ilmaisua, vaan treenaan sen "valmiiksi" metsässä, niin eiköhän Lumo jossain vaiheessa ilmaise myös raunioilla.

Hakuiluiden jälkeen hyppäsimme Jennin ja Robinin kyytiin ja suuntasimme Hyvinkäälle Koirauimalaan. Lumolainen sai uintiseurakseen tutun Faunan ja ensikertalaiset Kurun ja Salkan (K. Saukon oli tarkoitus olla uimamaisterina, mutta Kattiksella oli tassussa vekki). Lumolainen ui hirmu hyvin, mutta altaaseen meneminen on edelleen aika kammottavaa, ja mikä pahinta, ihmiset päättävät koska sinne mennään.. Hyvinkäältä suuntasimme Keravalle juomaan sumpit, ja samlala Jenni ja Robin vaihtoivat vähän vaattetta ja matka jatkui puolestaan Kisahallin parkkipaikalle. Tänään, sunnuntaina 25.4,  oli siis kansainvälinen pelastuskoirapäivä, ja eduskuntatalon rappusilla kokoonnuimme kello 18 yhteiskuvaa varten.  Nelosen nettiuutiset kävivät kuvaamassa tapahtumaa, videoklippi löytyy täältä. Tuli siis pientä ympäristökasvatustakin jo toistamiseen tällä viikolla... Käveltiin eduskuntatalolta Rautatieasemalle, josta hypättiin junaan ja suunnattiin kotiin. Kuten ehkä arvata saattaa, niin Lumpo-Lumpolainen oli ehkä jokseenkin väsynyttä koiraa. No, huomenna on päivä lepoa ja illalla tottistreenit. Ja varmaan tulee tehtyä taas se perinteinen treenin jälkeinen Petikon lenkkikin... 

Lumo päivittää oma-actionia!

Huh, meika tyttö on "lomaillu" emännän kanssa tän viikkoa. Pikkasen ollaan huideltu ympäriinsä, aika kreisiä sanon minä. Tiistaina herätessäni en tasan tiennyt, mitä päivä tuo tullessaan. Alkuun oli melkosen tylsää chillailua kotosalla, kunnes tuo ihmiseni alkoi pakkaamaan reppua. Siinä sivussa seurailin, että mihinkä tässä mahdetaan lähteä. No selkishän se, Jenni tuli hakemaan meitä, ja meikä tyttö pääs Kattis-porokoiran kanssa takapenkille matkustamaan. Matka kesti ja kesti, välillä me jouduttiin odottelemaan autossa, kun emännät vouhkas menemään. Vihdoin päästiin sitten perille, ja mehän mentiin siis Katlan ja kumppaneiden kotiin, jai!

Kattis, Fauna, Taiga ja Salka asustaa tästä vähän matkan päässä Keravalla. Niillä on kaksi kissaakin, Vimpa ja Arhippa. Mä ihan tykkäilen niistä kissoista, etenkin Arhipasta, kun me ollaan melko samanvärisiäkin. Meikä tyttö nuoleskeli Arhipan korvia ja kaikennäköstä, Näillä tyypeillä oli laatikollinen kaikenlaisia kivoja leluja, joita mä kävin sitten reippaana Salkan sängynalusmurinoista huolimatta tutkimassa. Tytöt esitteli mulle vähän omia hoodejaan, ihan kivoja lenkkimaastoja, joissa oli vähän samanmoisia epäilyttäviä hajuja kuin monissa muissa paikoissa, joille mä päätin sitten kovana mimminä vähän haukahdella. Kyllä noi meidän emännät puhuivat keskenään, että näkivät sillä yhdellä lenkillä muka ketunkin... Mä en vieläkään oikeen tiedä miltä se kettu näyttää, korkeitaan luulen tietäväni miltä se voisi haista... Meiltä se näkeminen meni meinaan ihan ohi..

Meikä-tyttö fiilistelee aurinkoista kevättalvea!

Arhippa (Ocicat)

Tiistai-ilta hengattiin tosiaan siellä, ja sitten me jäätiin nukkumaankin sinne. Emäntä nukkui sohvalla, se Arhippa kisu oli ainakin jonkin ajan yöstä emännän jaloissa, ja sitten me Kattiksen kanssa käytiin aina välillä hengailemassa pikku torkkuja mun emännän vieressä. Keskiviikko aamuna me lähdettiin tosi pitkälle lenkille. Kaikki meni hirmu hyvin, mua kyllä vähän alkoi jo väsyttämään se kaikki uusi puuhastelu, ja tais siinä vähän pinnakin vahingossa kiristyä. Mulla tuli sitten paha virhearvio, ja meillä meni Salkan kanssa vähän sukset ristiin. Emäntä oli sitä mieltä, että meidän kiivas keskustelu johtui jostain suuresta aarteesta, kuten hepankakasta, risusta, kepistä tms. Mä oon kyllä pyytänyt Salkalta, ja muilta, anteeksi, että oon välillä vähän tiukka ja  huumorintajuton.. Loppulenkistä me pysähdyttiin hetkeksi, emännät joivat kahvia ja me saatiin korvapuustia. (siis sellasta hyvänmakuista) Kattis & co:n residenssiin päästyämme me oltiin aika sipissä kaikki. Mäkin luovutin, ja menin lampaantaljalle ottamaan kauneusunet.

Kattis, Fauna ja minä ite

Minä ite takana, edessä Taiga ja Salka

Ja vähänkö mua väsytti

Tovi siinä meni torkkuessa, kunnes taas tuli lähtö. Me päästiin tekemään Kattiksen, Faunan ja Taigan kanssa hommia! Ajeltiin yhteen aika kivaan paikkaan, jossa ollaan käyty aiemminkin. Siellä oli myös Eeva ja Rubi paikalla, ja meikä siirtyi sitten Rubin kanssa autoon odottelemaan vuoroani. Alkuun mä luulin olevani ihan liian sippi koko hommaan, mutta täytyy kyllä sanoa, että toi hakuilu on sen verran huisia puuhaa, että meikä tyttö oli ihan uudessa iskussa! Emännällä ei sen sijaan näyttäny kunto riittävän. Ihan sääliksi kävi kun tää tyttö painatteli pitkin hankia, ja emäntä rämpi umpihankeen upoten. Kerkesin pariin otteeseen paljon paljon aikaisemmin maalimiehelle. Siellä sitten huutelin hetken mammalle, että tulis jo, ja kun meillä on niiden etsittävien kanssa sellanen diili, että kun mä hetken katson vaativasti ja haukun, niin sitten mä saan niiltä super hyviä herkkuja! No selvittiin niistäkin treeneistä aika mallikkaasti, vaikka tuo mun emäntä ei mitenkään iskussaan ollut. No onneks meikä on, aina, johonkin voi katos elämässä luottaa. Vihdoin kotiin päästyämme olin kyllä ihan sipissä, finaalissa, väsynyt. Ja tais olla mammakin. 

Torstaina me sit nukuttiinkin melko pitkään. Käytiin perus Raappislenksua, jossa meitsin tarttee aina pitää pientä vahtia yllä, huudella tutuille, että "täältä tullaan" ja vähemmän tutuille, jotta tajuavat pysyä pois tieltä... Taidettiin nähdä Nikke-lapinkoira, ihan kiva jätkä, oon tuntenut sen ihan pennelistä. Antaa meikän vedättää itteään ihan kuus nolla.. No Niken kanssa leikittiin siinä sit tovi, kunnes meikää alko vähän nyppii, ja sanoin mammalle että jatketaan matkaa. Päivä loikoiltiin sitten kotona, ja iltapäivällä mentiin sitten tohon kotipihalle kärkkymään. Mä kyllä tajusin heti, että me ootellaan Dantea, ja niinhän siinä kävi, että päästiin Danten kaa treffaa pitkästä aikaa. Mentiin Danten kuljettimella, ja D:n palvelusväestä Ninnu oli ratissa. Matkattiin tosi romanttisesti kahdestaan siellä takabaksissa. Käytiin reippailemassa Silvolan tekojärvi ympäri, ja hirmu kivaa oli. Mua ei kyllä riekuttanu mitenkään kauheesti, mutta semmosta lepposta hengailua.

Perjantaina emännällä olis sitten taas jotain keksittynä mun pään menoksi. Mun oma palvelusväki ajelutti mut Hyvinkäälle koirauimalaan. Pihalla treffasin Katlan ja Faunan, ja olin ihan että "JEE!!!" mihin mennään. Uimalaan on hirmu kiva mennä, mutta mua kyllä vähän nyppii kun siellä kastuu, ja kun mun puolesta vähän niinkuin päätetään, että koska mä sinne altaaseen meen. No, osaanhan mä uida, ja ihan hyvinhän mä uin, ja kyllä mä siitä ihan tykkäänkin, mutta se ramppi, se ramppi. Iskee oikein ramppikuume kun sitä kattelee. Alkuun mulla on sellaset ihme härpäkkeet päällä, ja lopuksi ne otetaan aina pois.  Sit kun vihdoin mua armahdetaan ja se portti avataan, niin sit mut kastellaan taas uudestaan, ja lopuksi puhalletaan sellasella ihme jutulla, joka pitää kovaa ääntä. En tykkää, vaikka kyllä vähän tykkäänkin. Tässä pari noloa otosta kun mulla on ihan märkä turkki, mutta uskottepa ainakin, että mä koen aika-ajoin suurta pienen koiran vääryyttä!

Hain tämmösen lelun sieltä altaasta

Ja saman lelun uudestaan...

No vääryydet sitten vain jatkui. Tänä aamuna käytiin mamman kanssa pellolla lenkillä, melko lyhyellä, meikkis olis jaksanu jonkin verran pitempäänkin... Noh, mentiin siitä sitten kotiin, ja kotiovella muistinkin mamman pakanneen treenikamoja. Olin ihan, että "jippika jee" tää typykkä pääsisi taas reenimään, ettii kadonneita lampaita, haukkumaan ja syömään herkkuja purkista ulkona. Mutta kissan viikset!!! Mamma pisti repun selkään, otti makuualustan kainaloon ja lykkäs mulle Dentasticksin suuhun. Olin että hyi-yök-en-syö ja pudotin lattialle. Siihen mä sitten jäin, kaksin hyljättynä Dentasticksin kanssa eteiseen.  No Mikkis-isäntä jäi kotiin nukkumaan, joten oli mulla nyt jotain seuraa edes. Mamma tuli sitten kyllä takasin kotiin, ja siitähän riemu ratkes. Kovasti se yritti kyllä selittää, että tällä mun aiheettomalla jättämisellä oli joku tarkoitus. Pah, mä en kyllä moista ymmärrä, ja reklamoin varmasti asiasta.. Jos muistan. No, mun odottaminen palkittiin ja me lähdettiin sitten yhdessä ajelulle. Mentiin Pitkäkoskelle, ja siellä oli uudet tuttavuudet Sofia ja Justus (Eidalun Indikatiivi). Justus oli aika hilpeä kolli, ja mä vähän jäykistelin sille ensin. Ihan vaan, että oppii heti miten miten meikäläistä tulee kohdella. Ihan kivasti meillä Justuksen kanssa pyyhki, juostiin ja rilluteltiin, välillä muistutin, että mun perä on mun perä, ja sitä ei parane pienten Justus-poikien haistella. Kotona vetäsin sitten kunnon mätöt, ja sulattelin.

Huomiseksi on kuulemma vielä jotain puuhimisia tiedossa. Jotain tuo mamma tuossa horisi, että aamulla pitäisi mennä jonnekin pitkällle lenkille, ja että tuo meidän kepo-Mikko lähtisi mukaan. Sopii. Iltapäiväksi meidän pitäisi sitten mennä jonnekin harjoittelemaan ohituksia ja kohtaamisia.. Njaa, kyllähän meikä osaa ohittaa, jos haluan, ja välillä haluankin, toisinaan ei kiinnosta, vaan ilmoitan hyvinkin topakasti, kuka tulee! No katsotaan, kyllä mä tietty mamman mieliksi voin noita treenailla, kuulin sanat: pakkanen-maksa-sydän, joten eiköhän me sopimukseen päästä. Palaan taas asiaan. Mutta kyllä lomailu voi olla super siistiä, mutta rankkaa!

Ihanaa rentoutumista

Terkkusin, Lumo   

Reenii, reenii!

Pienoista päivitystä viimeiseltä parilta viikolta. Emäntää on purrut (vihdoinkin!) pieni tottiskärpänen, ja ollaan käyty säännöllisesti ottamassa pienimuotoista tottistreeniä kentällä. Pääpaino on edelleen perusasennossa, seuraamisessa sekä jättävien liikkeiden harjoittelussa. Vaihtelevasti on tietty otettu muutakin, jottei homma ala maistumaan puulta ja mene pienellä keskittymiskyvyllä varustetun lapinkoiran (ja huonon hermorakenteen omaavan ohjaajan) makuun liian hinkkaamiseksi. Menneellä viikolla ajeltiin ihan Tikkurilaan asti ottamaan pientä kimppatreeniä erityisesti paikallamakuun merkeissä. Tottis on KIWAA, ja Lumokin on alkanut fiilistelemään enemmän kentällä treenaamista.

Hakuakin ollaan treenitty säännöllisesti, ensimmäinen kerta pimeässäkin on takana. Lumolla on hyvä into etsimiseen, mutta kokemattomuus tuo vähän lisähommaa mm. tarkentamisessa, mutta harjoitusta, harjoitusta. Ilmaisussa ollaan menty hieman taaksepäin, joten se on edelleen työn alla kaikkialla muualla kuin itse etsinnöissä. Ohjaaja, eli allekirjoittanut, on taas jälleen kerran töpeksinyt, eli nyt on tarkoitus ottaa purkille haukkumista kotona, lenkillä, metsässä, kadulla, missä vaan, valosalla, pimeässä.  Vahvistaa siis sitä HAUKKU-HAUTA. 

Hakutreeneissä on pääsääntöisesti keskitytty pistoihin ja hajumielikuvaharjoituksiin. Jälleen kerran ohjaaja haluaisi tuloksia kovin pian, mutta kun ei ole tarvittavaa taitoa opettaa asioita koiralle. Joten hiljaa hyvä tulee, siihen täytyy vaan uskoa. Tänä aamuna oltiin jälleen hakuilemassa. Lumolle oli tarkoitus tehdä hajumielikuvan avulla pistoja, eli koiran kanssa  kuljettiin keskilinjalta kohti maalimiestä, jotta Lumo saisi hajun maalihenkilöstä. Ilmavirta kuitenkin kuljetti maalimiehen hajua kohti alueen takalaitaa, Lumo sain hajun, mutta pisto meni ihan vituralleen koiran lähtiessa oikean sijaan vasemmalle. Lumo työsti ja työsti, haki hajua kaukaa ja läheni kaatuneen havupuun oksien seassa olevaa maalimiestä. Haju "katosi", eikä kokematon Lumo tiennyt, kuinka vastaavassa tilanteessa hajua kannattaisi työstää. Emännän mieltä alkoi painamaan jo epätoivo, ja treenikaverit lohduttelivat. Maalimies palasi takasin keskilinjalle, Lumo sai nähdä minne maalimies menee. Uusi lähetys samasta kohtaa kuin aikaisemmin, Lumo haki kolmannen kerran hajua pidemmältä päätyen samaiseen kohtaan kaatunutta havupuuta, jolloin pienellä koiralla välähti, ja neiti osasi kiertää ja maalimies löytyi! Pari seuraavaa maalimiestä haettiin taas hajumielikuvan avulla, ja kun koira merkkasi maalimiehen voimakkaasti, niin lähetin Lumon maalimiehelle. Ilmaisua ei tänään treenattu. Otetaan sitä itseksemme lenkillä jne. sekä pienoisella joulutauolla, ja toivottavasti pian taas treeneissä.

Lumon viikot on ollut treneien lisäksi muutenkin suhteellisen touhukkaita.  Lenkkeilyä koirakavereiden kanssa on harrastettu. Itsenäisyyspäivänä teimme Ninnun ja Danten kanssa kolmen tunnin aamulenkin Petikosta Keimolaan ja talkaisin Petikkoon. Peiqiä ja Aidaa ollaan nähty useampana päivänä viikossa lenkin meriekissä, ja tytöt olivat meillä emäntineen taas yökylässä perjantaista lauantaihin. Tänään käytiin iltapäivästä vielä Hyvinkään Koirauimalassa Kattiksen ja Faunan kanssa uimassa. Jennille ja Robinille kiitokset ihmisseurasta. Lumosta on eri kivaa mennä uimalaan, vaikka altaaseen saa vielä toistaiseksi avustaa. Neiti uiskenteli lopuksi muutaman kerran ilman pelastusliivejäkin. Lumpo osaa siis uida, jopa niin hienosti ettei edes selkä kastu Nyt tuolla makuuhuoneen lattialla makoilee sangen väsähtänyt pieni koira. Huomenna pidetään treenitön päivä, tiistaina mennään fysioterapeutille Aistiin ja keskiviikkona on pikkujouluhakuilut pienoisen taajamaetsinnän merkeissä. Sitten on varmaan odotettavissa jonkinmoinen joulutauko. Eli ei hakua, mutta tottista ja ilmaisutreeniä kylläkin, sekä ihanaisia metsä-reikku-lenkkejä ja laatuaikaa! 

Lumo päivittää...

Ensimmäinen rauniokausi on nyt sitten takana, Keskiviikkona oli viimeiset treenit, joiden lopussa talvikin alkoi muistuttamaan  tulostaan pienoisen lumisateen muodossa. Ennen treenejä kävimme treenikaverini Annen ja hänen lappalaisuroksen Tuukan (Hiidenlahden Tuukka) kanssa ottamassa telineitä mm. kanaparrua, älläputkea ja muutamia muita, sekä riekuttamassa otuksia Oittaan pellolla. Itse treeneistä oli tarkoitus jäädä koirakolle superhyvä fiilis tauon ajaksi, eli treenit suunniteltiin niin, että onnistumisprosentti oli 100. Lumolle laitettiin kolme maalimiestä, kaikki yksitellen, ja lopuksi muutama ilmaisutreeni. Lumo suoriutui hienosti, emäntä nyt hiukka tyri lähettäen koiran, joka kuonollaan oli juuri näyttänyt mistä haju tulee, täysin vastakkaiseen suuntaan. Lumohan ei ole tyhmä, vaan lähti kyllä etsimään, mutta tietenkin siihen suuntaan, mistä haju tuli. Eli emännälle pienoinen muistutus, että tuulen sijaan kannattaa myös lukea jälleen sitä omaa koiraa. Talveksi onkin sitten tarkoitus siirtyä hakuilemaan, ja ensimmäinen treenipäiväkin on lyöty lukkoon, eli sunnuntaina 22.11 hakuillaan aamu kymmeneltä.

EPK:n tottiksissakin kävimme viime maanantaina ensimmäistä kertaa. Tottistelua vetää Tuuli, joka toimi myös raunioryhmämme apukouluttuajana. Eli hyvissä käsissä ollaan! Treeneissä otettiin koirakot yksitellen, eli ilman häiriötä. Perusasentoa, seuraamista, jättäviä liikkeitä. Ennen meidän vuoroa olin parjannut, että mehän ei sitten osata mitään ja ollaan tosi vaiheessa... No vaiheessa ollaan, mutta kyllä me oikeesti jotain osataankin! Lumolla oli hyvä vire päällä. Perusasento alkaa olemaan aika kivasti hanskassa. Vielä tarvitaan vahvistusta liikkeseen ohjauksen avulla ja palkkaahan meillä jaellaan kaikista, niistä pienistäkin onnistumisista. Mutta kyllä se "persasento" siellä on, ja varmasti naksun avulla sheippaamalla saadaan liike  ennen pitkään valmiiksi. Seuraamista ollaan tehty hävyttömän vähän. Oma ajatukseni seuraamisen suhteen on ollut perusasennon kuntoon saaminen, ja kun se on hanskassa, niin seuraamista on järkevä alkaa treenaamaan tosissaan. Ajatuksena ni siis on ollut se, että Lumo tietää tasan missä kohdassa seurataan. Eli reilu peli koiralle. Muutaman askeleen seuraamiset sujuivat kyllä ihmeen hyvin, tosin nami kiinni Lumon kirsussa ja palkkaa sateli neidin suuhun. Mutta siihen nähden, että seuraamisen treenaaminen on ollut suhteellisen vähäistä, niin sujui vallan loistavasti. 

Jättäviä liikeitä ollaan myös treenattu tosi vähän. Istumista ja maahan menoa olen ajoittain vahvistanut käsimerkeillä ja naksulla, ja jättäviä liikkeitä treenatessa vaikutti siltä, että Lumo ihan oikeasti tietää mitä tarkoittaa "istu" ja "maahan/maa". Hitaitahan nuo jättävät  liikkeet meillä olivat, mutta kun tehtiin liikkeitä ilman niitä parin askeleen seuraamisia, ja palkkasin Lumon lelulla, niin liikkeisiin saatiin hieman vauhtiakin! Yhden asian olen tämän puolentoista vuoden aikana oppinut, koirakouluttamisessa hiljaa hyvä tulee. Ihan kirjaimellisesti. Ja jos omat taidot eivät riitä, niin sitä suuremmalla syyllä ei todellakaan kannata kiirehtiä. Sitä menee helposti perse edellä puuhun, ja todennäköisesti kouluttaa sitten vähän pidemmän kaavan kautta. Toisaalta Lumo on vielä NIIN nuori ja tekemisen innon säilyttämiseksi tämän neidin kanssa kannattaa edetä kaikessa rauhassa.

Peiqi, Lumo ja keppi

Eihän sillä Ninnulla vaan ole namusia taskussa, eihän?

Pikku-Lumon elämä ei kuitenkaan ole pelkkää treeniä. Tällä viikolla ollaan lenkkeilty mm. naapurin Danten kanssa, vietetty laatuaikaa Peiqin ja Aidan kanssa niin lenkillä, kotona kuin uimassakin. Sunnuntaina piipahdettiin Hyvinkään koirauimalassa molskimassa. Peikolle ja Aidalle kerta oli ensimmäinen, Lumo sen sijaan uiskenteli toista kertaa. Uintiajan olin varannut jo hyvissä ajoin lokakuun alussa. Koirakylpylän suosituksesta olin varannut ensiuimareille myös "uimaohjaajan", sillä emännillä ja isännillä ei altaaseen ole menemistä. Nooran tytöthän ovat luonnonvesissä ihan himouimareita, toisin kuin meidän Lumo. Mutta kovimmillekin vesipedoille tuo sisäallas on alkuun hieman outo. Peiqillä ei huumori tahtonut oikein riittää, Lumolla ja Aidalla näytti sen sijaan olevan ihan lystiä. Altaaseen mennään ramppia pitkin, ja se tuottaa useammalle haasteita. Eli uimaohjaaja ihan tylysti nostaa empivät koirat veteen. Leluja uimalassa on riittämiin eli omia dummyjä tms. ei tarvitse ottaa mukaan. Lumolle tuo altaaseen meno on sen kaikista vaikein juttu, eli emäntä sitten hieman jeesii neitiä pelastusliivin kantokahvasta ja nakkaa lelun, jonka perään sitten kuitenkin innokkaana lähdetään uimaan. Muutama kuvanäyte neidin uimataidoista (pahoittelen kuvien huonoa laatua, mutta pokkarilla ei aina voi onnistua...):