12.2.2011

Puuhapäivät on parhaita päiviä

Weekendi aloitettin hakutreenien merkeissä Kauklahden suunnalla, taajamassa. Perjantai-iltana, tottakai. Eikai Super Crazy Dog Ladyilla ole parempaakaan tekemistä???  Pakkasta -16C ja risat, mutta sää on pukeutumiskysymys. Treenit oli kaikkiaan aika tehokkaat. Eihän nyt kukaan ihan oikeesti halua koiraansa autoon palelluttaa?

Lumolle otin kolme maalimiestä. Teema edelleen ilmaisun vahvistaminen, mutta siinä siivellä pientä nenähommaa. No nenähommat on Lumolle ihan "pala kakkua". Lumo on motivoitunut ja tekee tarmokkaasti hommia. Maalimiehet löytyi, ensimmäinen lumikasasta, ja haukku raikas hännän tahdittaessa tempoa sarjalle. Toinen maalimies löytyi sermin takaa, ja tämäkin sai osakseen ihan buenot haukut. Kolmas ja viimeinen maalimies tehtiin näkölähtönä, vietinnostatuksena. Maalimies lähti pinkomaan suunnilleen 50 metrin päässä olevan palloseinän taakse. Lumo haukkui tuijottaessaan pakenevaa maalimiestä. Maalimiehen kadottua seinän taakse päästin Lumon perään. Ilmaisu oli hyvä, kestävä. Maalimies palkkasi Lumon vasta kun itse olin siinä vieressä, ja muutamat haukut vielä päälle. Mainiota! Ihan huipputreeni siis.

Treenin jälkeen ajeltiin Oittaalle ja käytiin rämpimässä pienoinen metsälenkki Sofian ja Justuksen kanssa. Kotiin tultiin about yhdentoista aikaan illalla..

Lauantai aloitettiin edustustehtävällä Tapiolan Talviriehassa. Esiteltiin hieman pelastuskoiran koulutusta, tottista, ja pieniä "etsintöjä" ja ilmaisutapoja. Tapiolaan matkattiin Ressun ja lagottotyttöjen kyydissä. Kiitos seurasta!

Tapiolasta kotiuduttua oli pakko nappaa kamera matkaan ja suunnata lähipellolle ottamaan Lumosta muutamia kuvia, kun sää oli mitä mainioin! Iltapäivästä ajeltiin vielä Hyvinkäälle uimaan. Tai siis emäntä kyyditsi, Lumo ui. Uintiseurana oli Jennin ja Robinin laumasta Fauna ja Salka, sekä Sofia ja Justus. Lumo ui taas mallikkaasti. Selkää ja häntää kastelematta. Alkuun taas pelastusliivit päällä, loppuajan ilman. Lumo ei edelleenkään ole erityisen innostunut altaaseen menosta. Etenkään, jos hänet sinne pakottaa, siis ihan fyysisesti auttaa. Käskien kyllä menee..

Kotona on nyt päivän riennoista onnellinen ja väsynyt koira. Vähän Neuta napaan ja jälkkäriksi pari poron kylkiluuta. Nyt on hyvä sulatella ja levätä. Huomenna emäntä suuntaa aamulla yhdistyksen seminaariin, joten Lumo saanee levätä lähes työpäivän verran, ja sitten pääsee taas kunnon lenkille, valoisassa. Aamulla toki käydään lenkillä, seuraksi lähtee pitkästä aikaa naapurin Dante. Tarviiko sitä nyt sunnuntaiaamuna pidempään kuin puolikahdeksaan nukkua?? 

Ai joo, maaliskuun poropaimennuskokeen ilmoittautuminen on lähetetty. Nyt vaan kaikki tassut ja peukut pystyyn, että päästään aitaan! Katselmusilmo on myös pistetty postin vietäväksi.  


"Hittojako siinä kuvaat?"





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti