28.4.2010

Raunioitumista ja tottistelua

Pika updeittausta.. Uusi viikko ja uudet treenit. 

Maanantaina tottisteltiin tuttuun tapaan EPK:n alokasryhmässä. Häiriötreeninä vaihteeksi pujottelua toisten koirakoiden ympäri ja ryhmäpaikallamakuu. Lumo selvisi paikallamakuusta kahta edellistä häiriötreenikertaa maltillisemmin. Ainut "paha" häiriö oli piipaa-auto, jota  neidin piti vähän kommentoida.. Yksilötreeninä oli noudon opettamista. Lumolle lähdin liikkeelle saalisvietin kautta, joka kylläkin nostaa neidin viettitasoa ja lisää ääntelyä. Jonkinlaiseen alkuun kyllä päästiin, tosi alkuun, mutta siitä on hyvä jatkaa. Otin noutoa myös seuraamisen kautta, ja erikseen "leikittämällä". Lumohan tykkää juosta patukan perässä, riepotella sitä, kantaa mukana, mutta mullehan sitä ei voi tietenkään tuoda.. Täytyy varmaan ottaa aktiivisempaan lukuun Saalisvietti koiraharrastuksessa-kirja.. Jospa sieltä löytyisi jotain hyvää vinkkiä pöljälle..

Naurava koiran hupakko

Keskiviikkona raunioiduttiin, olematta kuitenkaan yhtään hermoraunioita. Alkuun otettiin telineitä:  metalliputki, laatikoiden päällä oleva lankku n. kahden metrin korkeudessa ja tynnyrien päällä oleva lankku (joka vähän "elää"). Meni ihan ok, korkealla oleva lankku vasta tosin toisella yrittämällä mutta kelvosti kuitenkin. Lisäksi Lumolainen kävi vetäsemässä älläputken (maan alla olevan n. kahdeksan metrisen  ällän mallisen putken, jonne ei tule päivänvaloa muuta kuin putken päistä) edes takaisin, jonka jälkeen käytiin vielä "kanaparrulla" pyörähtämässä edes takaisin. 

Itse etsintäkin meni aikas hienosti. Teemana oli erilaiset alustat ja koiran kantaminen. Meidän dilemma-alusta oli liukkaat pinnat. Tultiin suht hyvässä seuraamisessa radalle (no namia oli kädessä, mutta ei ihan hävytöntä imuttamista). Seuraamisessa meille ammuttiin. Lumo "kuulee", mutta ainakaan toistaiseksi (ja toivottavasti ei myöhemminkään) neidillä ei mene pasmat ampumisesta sekaisin. Jätin Lumolaisen paikallamakuuseen, ja menin Tuulin luoksen kuulemaan etsittävän alueemme ja tekemään etsintäsuunnitelman. Kävin kerran palkkaamssa Lumon paikallamakuun aikana, mutta muuten neiti pysyi aloillan melko hienosti. Valppaana, mutta kuitenkin rauhallisena. Alueemme oli keski- ja alakasa. Aloitimme keskikasalta, ja Lumo reagoi heti maalimiehen hajuun. Tosin maalimies oli alakasan päädyssä, joten etsintäsuunnitelma muuttuikin heti alkuunsa (tyypillistä meille). Jatkoimme sitten alakasaa, ja löytyi toinenkin maalimies. Kävimme alakasan päädyssä, palatessamme leikkasimme kasan ja siirryimme keskikasalle. Lumo liikkui hyvin ja ongelmitta, mutta ei reagoinut. Jatkoimme takaisin alakasan alkuun, ja Lumo sai hajun. Hienosti merkkasi, ja avustin koiran nostamalla kylmäkaapin tms. päälle, ja siellähän se kolmas maalimies oli. Piilot olivat tällä kertaa Lumolle melko helppoja, joten niitä on syytä vaikeuttaa hiljalleen.

Treeneistä jäi hirmu hyvä fiilis. Nyt tehdään hommia pilke silmäkulmassa, mutta tosissaan. Yritän luottaa koiraani myös hallintatilanteissa, sillä se kumpi meistä on epävarma on emäntä. Alkoi näet kuumottaa sellainen kuin soveltuvuuskokeen suorittaminen. Ensi viikolla vieraillaan HePeKon radalla. Ja sen jälkeen otetaan kerta ampumista seuraamisen aikana, jonka jälkeen ammunnan voisi listätä sovekokeen omaisesti myös etsintään. Otan itseäni niskasta kiinni, ja luottavaisen hyvillä mielin treenaan radalle tuloa ilman hihnaa. Kyllä se tästä.. 

Kunnon kontakti kunnon koirakerjäläisellä
 

25.4.2010

Neiti L. Karkuriina ja treenionnistumisia!

No niin, keskiviikkona eläinlääkärimme Tanja Eläinlääkäriasema Käpälämäestä soitteli Lumon ulostenäytetuloksia. Ei madon matoa, ei tarvitse madottaa, voidaan siis rokottaa madottamattakin. Tätä tenttasin minkä kerkesin. Toki sellaisesta suolinkaisten lepovaiheestakin olen joskus lukenut, että saattaahan tuo olla, että kesällä nakkaan Canexin Lumpolle. Kotoa löytyy Axiluria yks setti, samoin Drontal Compia, mutta jätetään nuo laajakirjoiset matomyrkyt odottamaan madokkaampia aikoja... Vetlabista tulleessa vastauksessa oli lisämaininta "uloste sisältää paljon puuta"  Sen siitä saa kun kahdeksan viikkoiselle pienelle puunpurija lapinkoiralapselle tuo kotiin oman koivunhalon...

Täysin putsi tuo uloste ei kuitenkaan ollut, vaan neidin suolistoa asuttaa sellainen emännälle ennen kuulematon kokkidi, yksisoluinen alkueläin nimeltä Isospora Canis. Kyseinen kaveri on hyvin yleinen, ja joidenkin lähteiden mukaan jopa 90% kotikoirista olisi kantajia... Isospora Caniksen spesifinen isäntä on koiraeläimet, sekundaarinen jyrsijät. Tartuntalähteenä on sairastuneen koiraeläimen ulosteet tai sairaan jyrsijän syöminen. Yleinen trendi Isospora Caniksen suhteen on, että aikuisella, oireettomalla koiralla sitä ei lääkitä. Hoitona käytetään 10-14 vuorokauden sulfakuuria. Isospora Canis on vaarallinen usein miten ainoastaan heikentyneen immuunivasteen omaaville eläimille (autoimmuunisairaat, muutoin huonokuntoiset, pennut). Eli meidän kohdalla ei nyt toistaiseksi ole tarvetta tai aihetta lääkitykseen. Eläinlääkärimme kanssa sovittiin, että tutkitaan uloste puolen vuoden päästä toistamiseen, ja mietitään tilannetta sitten uudelleen. Sellaisen käsityksen sain, että koira pystyy "hoitamaan" Isospora Caniksen elimistöstään myös itsestään. Eikös se niin mene, että tieto lisää tuskaa.

Maanantaina oltiin taas tottistelemassa. Tällä kertaa treenien aiheena oli eteenlähetys. Lisäksi jatkettiin jättäviä liikkeitä, perusasentoa ja seuraamista. Häiriötreeniä, "tuomarille" ilmoittautumista. Lumo oli hyvässä vireessä, ja malttoi tehdä hommia. Saatiin taas kiitosta Tuulilta yhteistyöstä.  Paljon on vielä hommaa, ja monia apuja tulee pikku hiljaa alkaa häivyttämään, alkuun tottiskentällä, ja hiljalleen muussakin yhteydessä. Treenien jälkeen käytiin taas Petikon lenkki Peiqin ja Aidan kanssa.

Keskiviikkona oli sitten tiedossa raunioitumistreenit. Ennen treenejä otettiin pienimuotoiset hallintatreenit Oittaan asfalttiparkkiksella. Ryhmäpaikallamakuuta, jättäviä liikkeitä, pujottelua toisten koirakoiden ohi jne. Lumolla ei meinannut kärsivällisyys riittää paikallamakuuseen, joten sitä lienee syytä taas ottaa treeniohjelmaan.. Itse raunioilla menikin sitten 110% paremmin kuin edellisellä viikolla. Etsintäalueena oli talot ja niiden puoleinen pelto, sekä käärmekasa. Lumo tuli melko hienosti hallinassa radalle. Imuttamalla tosin, mutta kuitenkin. Alkuun otin pienoista paikallamakuuta neidille kertoessamme etsintäsuunnitelmaani. Muutaman kerran sitä sain korjata, mutta alku se on sekin. Lähetykset menivät hyvin, etsintäsuunnitelma muuttui alkuunsa, sillä luin koiraani ja annoin sen työstää. Ensimmäinen maalimies oli keskitalon yläkerrassa, toinen ylätalon alakerrassa. Alatalo jäi hyvin pienelle huomiolle, sillä Lumo päätti vetästä kanaparrun  ylös jossa otti pellolta hajut, kipitti parrun alas ja suuntasi pellolle. Olin vähällä sanoa kouluttajallemme Seijalle, että lähtikö se hitto vie rallaamaan, mutta samalla nousi nenä ylös, ja Lumo vetäsi käärmekasalle, josta tarkensi maalimiehen apinahäkistä. Treenin jälkeen Seija kysyi mitä meiltä jäi mielestäni tarkistamatta alueeltamme. Paljonhan meillä jäi, sillä luotin koiraani.  Ja se on sinällään tärkeä juttu sekin. Ajatuksenani oli palata pellolta takaisin taloille, mutta ei sitten tarvinnut.

Lumolainen otti perjantai-iltana elämänsä ensimmäiset hatkat treenikaverini Jonnan kolme vuotiaan Arttu airendalenterrierin avustuksella. Treffattiin kahdeksalta Petikossa, ja tyypit katosivat sitten heti alkulenkistä. Ei siinä mitään, on sitä joskus aiemminkin jonkun liikkuvan kohteen, kuten peuran, perään lähdetty. Tällä kertaa meillä ei Jonnan kanssa ollut lainkaan käsitystä siitä minkä perään apinat sinkosivat, mutta hermoja raastavaa oli se, että tyypit huitelivat teillä tietämättömillä reilun puoli tuntia! Ei sovi sitten tämän emännän hermorakenteelle lainkaan. Loppupeleissä Lumo löytyi ensin, hyvin hyvin läheltä. Oli aavistuksen säikähtäneen oloinen, ja tuli aika nöyränä mutta jälleen näkemisestä suhteellisen onnellisen oloisena luokseni. Arttu tuli hetken päästä perässä, ja jatkettiin sitten lenkki kuitenkin suunnitelmien mukaan loppuun. Kumpikana koirista ei ollut mitenkään kieli vyön alla tms. Että ehkä olivat pyörineet lähtöpaikan lähettyvillä koko ajan, mutta joku muu meni emäntien kutsuhuutojen edelle... Ensi kerralla pidän suuni visusti kiinni, ja toivon, mikäli on lenkkiseuraa paikalla, että mahdollinen ääntelyni estetään vaikka suukapulalla. On vaan todella ristiriitainen fiilis tuollaisessa tilanteessa. Pirun karkuriina-Lumpolainen!

Sunnuntaina oli sitten mega-action-päivä. Aamulla oli hakutreenit Siikajärvellä. Meillä oli Lumon kanssa alueen läpikäyntiä noin hehtaarin kokoisella, tallatulla metsäpläntillä. Ideana oli nähdä mitä koira oikeasti osaa ja kuinka meidän yhteistyö sujuu. No sujuihan se. Alueelle tultiin yhdessä taas melko hallitusti. Lähetys meni hienosti, ja Lumo irtosi juuri oikeaan suuntaan. Ensimmäinen maalimies löytyi melkein heti, Lumolta pääsi tarkennusvaiheessa pieni "hau" ja maalimiehellä ilmaistiin. Ilmaisu tosin oli aavistuksen epävarmaa haukuntaa leikkiin kutsu-asennossa. Maalimies oli Lumolle ennestään vieras henkilö, joka varmasti vaikutti vasta ilmaisua harjoittelevaan koiraan. Tämän osalta jatkamme siis harjoituksia ja vahvistamme ilmaisua, sekä koiran varmuutta ilmaisemiseen. Jatkoimme alueen käyntiä niin, että itse kuljin aavistuksen siksakkia kohti takalaitaa ja Lumo liikkui ikään kuin minun liikkumiseni mukaan. Kannustin kehumalla irtoamista kauemmas minusta, kunnes kutsuin jatkamaan kanssani samaan suuntaan. Toinenkin maalimies löytyi, ja taas ilmaistiin. Kolmas maalimies oli sitten alueen keskilinjan toisella puolella ja toisessa päässä. Hetken Lumo "etsi" ikään kuin tyhjää. Liikkui hyvin, irtosi suhteellisen hienosti  kauemmas minusta, seuraten kuitenkin koko ajan suuntaa mihin liikuin, ja lähtien kehoittamaani suuntaan. Jonkun verran irtoamista piti vahvistaa kulkemalla lennossa lähettämääni suuntaan, mutta ei liiaksi. Kolmas maalimies löytyi kuin löytyikin ja Lumo ilmaisi. Noin hehtaarin kokoisen, tosin hyvin helppo kulkuisen, metsäalueen läpikäyntiin kului aika tasan 10 minuuttia. Kyllä meistä vielä jotain tulee. Lumo tarvitsee vielä kokemusta ja varmuutta hajutyöskentelyyn, lähinnä siihen jos haju on heikko ja esim. tuuli kääntyy. Ilmaisuun tarvitaan myös varmuutta, mutta sen suhteen en nyt hötkyile. Raunioillahan en ota ilmaisua, vaan treenaan sen "valmiiksi" metsässä, niin eiköhän Lumo jossain vaiheessa ilmaise myös raunioilla.

Hakuiluiden jälkeen hyppäsimme Jennin ja Robinin kyytiin ja suuntasimme Hyvinkäälle Koirauimalaan. Lumolainen sai uintiseurakseen tutun Faunan ja ensikertalaiset Kurun ja Salkan (K. Saukon oli tarkoitus olla uimamaisterina, mutta Kattiksella oli tassussa vekki). Lumolainen ui hirmu hyvin, mutta altaaseen meneminen on edelleen aika kammottavaa, ja mikä pahinta, ihmiset päättävät koska sinne mennään.. Hyvinkäältä suuntasimme Keravalle juomaan sumpit, ja samlala Jenni ja Robin vaihtoivat vähän vaattetta ja matka jatkui puolestaan Kisahallin parkkipaikalle. Tänään, sunnuntaina 25.4,  oli siis kansainvälinen pelastuskoirapäivä, ja eduskuntatalon rappusilla kokoonnuimme kello 18 yhteiskuvaa varten.  Nelosen nettiuutiset kävivät kuvaamassa tapahtumaa, videoklippi löytyy täältä. Tuli siis pientä ympäristökasvatustakin jo toistamiseen tällä viikolla... Käveltiin eduskuntatalolta Rautatieasemalle, josta hypättiin junaan ja suunnattiin kotiin. Kuten ehkä arvata saattaa, niin Lumpo-Lumpolainen oli ehkä jokseenkin väsynyttä koiraa. No, huomenna on päivä lepoa ja illalla tottistreenit. Ja varmaan tulee tehtyä taas se perinteinen treenin jälkeinen Petikon lenkkikin... 

19.4.2010

Reenimisiä ja ympäristökasvatusta

Kevät etenee ja loputkin lumet sulavat, jee! Lenkille on jo tovin päässyt "melkein minne vain" ja takuuvarma kevään merkki oli viime viikolla startanneet rauniotreenit! Viitisen kuukautta kerkesi vierähtämään rauniotauolla ja treenien alkaminen oli melkoista mahtavuutta. Kun hallintaan on hiljalleen saatu otetta maastossa, niin raunioilla saakin sitten sen suhteen tehdä hommia hitusen enemmän. Lumosta rauniot on ihan superii, neidillä oli järjetön kiirus radalle, ja saimmekin aiheesta hieman palautetta. Itse mokasin siinä kun ajattelin, että ekat treenit saa olla silkkaa hauskanpitoa koiralle, ja annoin Lumon hulmutella vähän liiaksikin... Hallintapuolella  kaikki tuntui menneen ihan persiilleen viime viikon treeneissä: jo pelkkä radalle tulo meni jo ihan munaksi, lähetyskään ei kelvannut (tosin lähti siihen suuntaan mihin lähetin...), ohjaaja eli minä mumisen liikaa (juu, puhun itsekseni ja itselleni) ja muutenkin oli havaittavissa "kaksi erillistä suoritusta". Lumo kun ei sinällään näet tarvitse ohjaajaa, vaan neiti osaa hoidella nämä etsintähommat ihan itsenäisestikin... Hyvin siis toimi typyn nenu, ja maalimiehet löytyivät kyllä. Ohjaajalla meni ehkä päivän parin verran pohtiessa menneitä treenejä, ja päätin, että en moista palautetta suostu kuuntelemaan, vaan nyt sitten tehdään hommia sen hallinnan eteen, radalle mennessä ja radalla. Joku muista treenaajista esittikin järjettömän uusia ja mainioita ideoita hallinnan parantamiseksi kuten tottiksen ottamista lenkkien lomassa... Se siis näkyy päälle päin, että meillä ulkoillaan aina hihnassa, ja emäntä tulee käsi ojossa vetävän koiran perässä, ja jo pelkkänä sanana hallinta on meille täysin vieras?

Out of Control... Hepuli... Leikkiin kutsu?

Asiasta siis hallintaan ja sen treenaamiseen. Viikko sitten maanantaina meillä oli EPK:n tottis, ja aiheena jättävät liikkeet. Alkuun tehtiin häiriötreeninä seuraamista muiden koirakoiden välistä pujotellen. Ei ongelmaa. Jokainen sai myös tovin treenailla "ryhmässä" itsekseen jättäviä liikkeitä avuilla tai ilman, ideanan enemmänkin liikkeen nopeus. "Yksilötreenissä" otettiin perusasentoa, seuraamista ja jättäviä liikkeitä seuraamisesta. Me saimme kouluttajaltamme Tuulilta hyvää palautetta toiminnastamme, minä mm. oikea-aikaisesta palkkauksesta ja muutenkin koiran ohjaamisesta. Lumo pätevyydestään. Eli, vielä kun saisin yhdistettyä Lumon päässä tottiksen olevan myös osa raunio- ja hakusuoritusta, niin menisi jo melkoisen hyvin.

Viikonloppuna emäntä oli puuhastelemassa alkaneen treenikauden loput (?) aktiivisuuspisteet kasaan aktivoitumalla kokoaikaisena päivä- ja pimeäkokeiden toimitsijana Espy:n järjestämässä haun loppukokeeseen. Hullua kun ei ole hankala yllyttää, ja Jenni siinä onnistui jonain mun "heikoista" hetkistä kun hänelle muissa asioissa soittelin... Koepaikka oli Inkoossa. Haun loppukokeessa koealueen koko on siis kolme hehtaaria, ja sen muoto on vapaa. Alueella on kolme maalihenkilöä, joista vähintään yksi on kokonaan peitetty, maalihenkilöt ovat paikallaa ja vähintään kahdessa eri asennossa (istuen, maaten, seisten). Päiväosuuden alue oli metkan muotoinen, ja maalihenkilövoimin tallatessamme aluetta, ilman karttaa ja kompassia, olimme vähintään kerran tai kaksi totaalisen hukassa... Suunnistustaitoa lienee siis todellakin syytä treenata. Pimeäkokeen alue oli suunnilleen kiven heitön päässä päiväkokeen alueesta. Kumpikin alueista oli suhteellisen mielenkiintoinen ja haastava maastoltaan. Päiväkokeen alue oli kallioista, kun taas pimeäalue oli rääseikköistä kosteikkoa kumpuilevalla maastolla. Jep, jep. Lauantaina lähdin kotoa yhden maissa, ja kotiuduin sitten sunnuntaiaamuna kuudelta.. Ilma oli kuin morsian. Päiväkokeen alkaessa alkoi satamaan, ja sade jatkui vaihtelevalla volyymilla läpi yön. Jalo harrastus siis tämä pelastuskoirailu. Lumo vietti lauantaipäivän isännän koirana, ja oli ehkä maailman onnellisin pieni lapinkoira kun emäntä saapui aamunkoitossa kotiin.

Sunnuntai-iltapäivällä meillä oli hakutreenit, jonne armottomasta väsymyksestä huolimatta päätin Lumolaisen kanssa mennä. Lumolle otettiin "ohjattavuutta" ja lähetystä tuulen avulla. Pistoiksi niitä ei sinällään voine kutsua, kun lähetys ei tapahtunut keskilinjalta. Edelleen siis muhistelen, haluanko pistoja varsinaisesti ottakaan, jos riskinä on koiran motivaation tappaminen. . Edelleen, kun minulla on se lapinkoira. Main point meidän harrastamisessa on kuitenkin se, että mikäli kykymme ja taitomme ajan saatossa riittävät, niin olisimme hälytyskriteerit täyttävä koirakko. Asiasta hakutreeneihin. Ensimmäinen lähetys meni hyvin, koira lähti antamaani suuntaan melkoisen vauhdikkaasti ja vähän ennen maalimiestä päästi suustaan "hau" ja maalimiehellä ilmaisi. Toinen lähetys ei sitten mennyt ihan nappiin, vaan Lumo lähti tyystin väärään suuntaan. Kutsuin luokse, ei tullut, lopulta Jennin käskystä karjuin luokse, tuli. Lumo sai hajun toisesta maalimiehestä jo ennen kuin kerkesin kutsua luokse, mutta hitto soikoon, kerrankin totteli! Lähetin uudelleen tuuleen, hajulle joka Lumolla jo oli. Toinen kerta toden sanoi, ja Lumpolainen pinkoi maalimiehenä olleen Robinin luokse. Kuulemma tuli kieli pitkällä ja nuoli Robinin naamaa, ilmaisi ja pusutteli uudemman kerran. Ilmeisemmin paineistui hieman mun karjumisesta, ja jos en ihan väärässä ole, niin Robin on joutunut joskus aiemminkin Lumolaisen hellyyden osoitusten kohteeksi. 

Tänä aamuna Lumolainen nousi reippaana tyttönä puoli seitsemän, ja seitsemän maissa lähti emännän kanssa töihin avaamaan liikkeen. Tiedossa oli siis ympäristökasvatusta. Junamatkailu meni hyvin kanssamatkustajien hymyillessä Lumolle. Emännän töissä oli vähän tylsää, mutta siitäkin selvisi kunnialla, jonka jälkeen käytiin Espan puistossa pissillä, Stockan tuulikaapissa ostamassa emännälle latte ja Forumissa ostamssa emännälle kevyemmät ulkoiluhousut. Sitten matkattiin keskikaupungilta spåralla Pikku-Huopalahteen viemään kakkakepposet eläinlääkärille, joka toimittaa ne Vetlabiin tutkittavaksi. Pikku-Huopalahdesta käveltiin Huopalahden asemalle ja matkattiin junalla kotiin. Lumolainen selvisi tympeästä kaunpunkireissusta sangen kiitettävästi (miksi ei olisi?). 

Nyt neiti vetelee sängyn alla sikeitä, ja nollaa tilannetta, sillä illalla olisi tiedossa tottistreenit. Treenien jälkeen käydään Petikon lenkillä riekkumassa!

Kevättä rinnassa

11.4.2010

Päivitystä, päivitystä

Päivitellääs taas hieman meidän kuulumisia. Pääsiäinen tosiaan vierähti iloisessa Itä-Suomessa, josta pikaisesti päivittelinkin Lumon näytelmätuloksen. Matkat ees sun taas meni hyvin, ilman ylinopeussakkoja tai muuta ikävää. Lumo on aina ollut miellyttävä autoilija, matkustaa matkan kuin matkan rennosti takapenkillä ja ottaa chillisti. Äitini koirastakaan ei tullut rukkasnahkoja Lumon toimesta, ja hyvä niin. Lumo kokeili saunomista (Lumon makuun vähän liian kuumaa), maisteli suppilovahverokeittoa ja suppiksia sellaisenaan, sekä tietenkin pääsiäisen kunniaksi lammasta (on siis oppinut "kunnon koirakerjäläiseksi"). Muutenkin Lumon yksi suosikki puuhasteluista kotona on ruoanlaitto. Niin terävänä tapitetaan, ja seurataan. Ehkä emäntä on tuota kerjuun jaloataitoa ohimennen palkinnut ottamalla aina silloin tällöin jonkun pienen tottisliikkeen tai käskystä haukkumisen ja palkannut...


Pääsiäisreissulta kotiuduttuamme ollaan lenkkeilty viiteen otteeseen taas Petikon mainiota lenkkiä, jonka latuppohja on muuttunut ihanaksi sössöksi, jolla kukaan ei onneksi enää hiihdä! Suhteellisen raskas lenkkihän se on tuolla sohjoisella pohjalla, mutta hyvä niin. Tulee kuntoilua kaikille. Lenkkiseurana on ollut Aida, Dante ja puolivuotias Saksasta tuotu australianpaimenkoira uros Fire. Lumo ei "kouluttanut" aussikakaraakaan, vaikka pariin otteeseen mieli vähän tekikin. Kertoi kyllä topakasti, ettei hänen huumorintajunsa riitä ihan kaikkeen. Tiukkis mikä tiukkis.

Maanantain tottistreenejä ei pidetty. Keskiviikkona pidimme pienimuotioset hakuilut Haltialassa. Lumo lähti innolla etsimään, ja kaksi maalimiestä löytyikin melko helposti. Työskentelyyn tarvitaan vielä rutkasti varmuutta, kummaltakin. Olin ottanut mukaan neljä palkkapurkkia, ja alkuun Jenni haukutti Lumoa. Sen jälkeen "partioitiin" pari maalimiestä kytkettynä, ja koska emäntä on ahne, ja ahneella on tunnetusti paskainen loppu, niin halusin vielä sen kolmannen maalimiehen. No, putkeenhan se EI mennyt, koska toisen ja kolmannen välillä oli pieni tauko, jolloin sekä koira, että ohjaaja jokseenkin nollasivat tehonsa. Kolmannelle maalimiehelle lähdettiin pellon poikki niin, että maalimies oli pellon laidalla tuulen alapuolella. Lumo lähti melko hyvin etsimään, mutta hanki oli raskasta ja muutenkin vire oli laskenut, niin totesi selkeesti, että "ihan paskaa" ja rupesi pupeltamaan rusakon papanoita hangelta... Jep jep... Jenni ohjasi minua toimimaan, ja lähetin Lumon perusasennon kautta uudelleen etsimään ja liikuin ripeästi kohti maalimiestä. Homma ei vaan mennyt putkeen, Lumolla oli kyllä haju, mutta jotenkin ei tarpeeksi intoa "löydölle". Väitän Lumon tietäneen missä maalimies oli, mutta ei sitten vaan kiinnostanut käydä nostamassa.. Maalimies lähti koiran nähden hihkuen juoksemaan piilostaan ja päästin Lumon perään. Pieni ilmaisu ja palkkaus. Palkkaus "lopetettiin kesken" ja vein sanaakaan sanomatta Lumon takaisin autoon. Lumon jälkeen oli vielä yksi koira, jonka jälkeen otettiin Lumolle yksi onnistunut löytö pienellä ilmaisulla. Neiti siis sai tovin miettiä asioita autossa.  

Mitä tästä opimme? Älä koskaan ahnehdi, vaan lopeta silloin kun menee hyvin. Tuttu ja tiedostettu juttu, mutta minkäs teet kun on ahne? Talvi on ollut treenien kannalta haastavaa aikaa, koska olisi ollut silkkaa sadismia vaatia maalimiehiä ja koiria tarpomaan metrisessä hangessa edes 15 metriä 50:tä puhumattakaan. Eli Lumon ei ole tarvinnut etsiä pitkään löytääkseen maalimiehen. Eli treeniohjelmassa on:
  • etsintäajan pidentäminen hiljalleen
  • partiointi, alueen läpikäyminen
  • pistot vai "ohjatusti" liikkuminen, siinäpä pulma...
  • useamman maalihenkilön etsiminen (silloin kun maalihenkilöitä on käytettävissä, vaikka 8)
  • ilmaisun hiominen edelleen
Api Apilainen ilostutti meidän elämää torstaista sunnuntaihin Noora-emännän ollessa reissussa. Aidalla ja Lumolla on mennyt ihan mukavasti. Api on suhteessa Lumoon tiukkis ja semisti huumorintajuton. Lumosta olen eriylpeä, sillä Lumo ei ole vastannut Apin pärinöihin, vaan antanut olla. Ulkona neideillä on ollut lystiä, ovat juosseet keskenään ja vähän Danten kanssa ja riekkuneet, mutta sisällä olleet siivosti. Lumolainen taitaa taas palautua juoksustaan, sillä ajoittaista korvattomuutta on ollut ilmassa... Johan kerkesinkin epäilemään neidin menneen rikki toisten juksujensa jälkeen, mutta ei. Vanhoja "hyviä merkkejä" alkaa taas löytymään..


Emännällä on ollut pienoista pentu- ja pennutuskuumetta ilmassa. Hyvää kannattaa odottaa, ja mikäli kaikki menee niinkuin suunnitelmissa on, eikä Lumon terveyden suhteen ilmene mitään estettä pennuttamiselle, niin suunnitelmissa on teettää Lumolaiselle ainakin yhdet pennelit. Sulhojakin on alustavasti katseltu.. Alustavana ajatuksena on ollut astuttaminen neljänsistä juoksuista. Mikäli juoksuväli pysyy kymmenessä kuukaudessa, niin ajankohta olisi jotakuinkin syksy 2011. Eli Lumolainen olisi sen kolme vuotta, mikä on mielestäni hyvä juttu. Toisetkin pempulat vielä kerkee, mikäli niikseen tulee. Pennelit tulevat  mitä suurimmalla todennäköisyydellä syntymään, ystäväni Jennin hellään huomaan, Sysiväikeen kennelnimellä Keravalle.

Pakko fiilistellä muutamalla kuvalla Lumon hulvattomia pentuaikoja:

 
Lumon toinen päivä omien ihmisten luona

Lumo ja Lumo ikioma halko 

Riiviöllä pukkaa pientä hepulia

Toukokuussa olen viemässä Lumon kennelyskärokotukseen, ja samalla otatan TGAA-kilpirauhastestin, sekä tavan kilpparitestit. Mikään geenitesti tuo TGAA ei ole.  Mutta TGAA-positiivisuus kertoo siitä, että koira todennäköisesti jossain elämänsä vaiheessa sairastuu kilpirauhasen vajaatoimintaan. Toivomuksena on siis TGAA:n suhteen negatiivinen tulos. Ja ihan silkasta mielenkiinnosta kerään Lumpolaisen ulostetta kolmelta vuorokaudelta ja toimitan tutkittavaksi parasiittien osalta. Sen jälkeen madotan. Eipä tule tungettua "turhaan" laajakirjoisempaa matolääkettä kuin on tarvis. Ja toisaalta mun oma mielenkiinto liittynee raakaruokintaan liittyviin "yleisiin epäilyihin". Eli raakaruokaa syövillä koirilla olisi enemmän loisia kuin teollista ruokaa syövillä. Sitten nähdään pitääkö "epäilys" tai "olettamus" paikkaansa.

Fysioterapiassa käydään seuraavan kerran Riina Kellmanin luona Espoon Eläinsairaalassa. Aistissa Lumoa "fysioterapioinut" Anu Rautakallio ottaa seuraavan kerran vastaan Aistissa vasta heinäkuun alussa. Ja koska Aistista tarjotut ajat eivät meidän aikatauluihin sovi, niin Anun suosituksesta käymme kokeilemassa Riinaa. Riinasta olen kuullut hyvää myös paimensukuisen Kurun omistajalta.
Ensi viikosta eteenpäin treenaillaan eri ahkerasti. Maanantaina tottistreenit, keskiviikkona alkaa rauniot ja sunnuntaina hakuillaan. Lauantaina emäntä heittäytyy kovin aktiiviseksi ja käy keräämässä plakkariin kolme aktiivisuuspistettä maalimieheilemällä haun loppukokeen päivä- ja pimeäosuudessa. Parin viikon päästä sunnuntaina käydään molskimassa Hyvinkäällä Jennin rekkujen kanssa. Tiedossa on siis enemmän tai vähemmän aktiivista koiraharrastamista ja puuhastelua. Olen kyllä luvannut itselleni ja Lumolle, että jos jossain vaiheessa näyttää siltä, että aikuistuva teini tarvitsee lomaa, niin mä olen kykenevä sitä antamaan. Eihän kukaan jaksa hommia loputtomasti. No, sen eteen tehdään töitä, että harrastaminen ja tavoitteisiin pääseminen on ennen kaikkea super kivaa ja motivoivaa!

Ojasta allikkoon? Eipäs vaan Super-Hyperin super sunnuntaiaamuhepulit!

5.4.2010

Lumo näytelmöi NUO EH2

Lumo näytelmöi Lappeenrannan pääsisäisnäyttelyssä sunnuntaina 4.4.2010. Neiti esiintyi toistamiseen, ja viimeisen kerran nuorisoluokassa, ennen avoimeen luokkaan siirtymistä. Tuomarina oli ruotsalainen Jahn Stääv, joka sanoi Lumosta seuraavaa:

"Erittäin hyvä tyyppi. Kaunis pää, hieman pitkä kuono-osa. Oikea purenta. Erittäin hyvät lavat, selkä ja lanne. Hieman pitkä. Hyvä rintakehä. Hyvät liikkeet. Hyvä luonne."

Tuloksena NUO EH2. Emäntä on laatuarvosteluun erittäin tyytyväinen. Kehän laidalla Lumpolainen otti tapojensa mukaan rauhallisesti, ja tarkkaili tilannetta. Kehässä neiti taas esiintyi reippaasti, vaikkakin kehään oli pudonnut jos jonkinlaista herkkua, joita neiti yritti ravatessaan kalastella... Mokoma ahmatti. Seisomista sopisi tietenkin treenata, mutta kun edelleen emännälle tärkeämpää on käyttö kuin näyttö, niin ei se ole niin justiinsa. Nyt pidetään hieman näytelmäbreikkiä, ja katsellaan josko loppuvuodesta käydään jossain näytelmissä avoimessa luokassa pyörähtämässä.

Mitään virallista näytelmäkuvaa ei taaskaan ole, en edes viitsinyt Mikkoa kuvaamisella vaivata. Sininen matto ja ihmeellinen valaistus ei olisi tehnyt oikeutta kuville.


  Lumpo Nättiläinen