Reenimisiä ja ympäristökasvatusta

Kevät etenee ja loputkin lumet sulavat, jee! Lenkille on jo tovin päässyt "melkein minne vain" ja takuuvarma kevään merkki oli viime viikolla startanneet rauniotreenit! Viitisen kuukautta kerkesi vierähtämään rauniotauolla ja treenien alkaminen oli melkoista mahtavuutta. Kun hallintaan on hiljalleen saatu otetta maastossa, niin raunioilla saakin sitten sen suhteen tehdä hommia hitusen enemmän. Lumosta rauniot on ihan superii, neidillä oli järjetön kiirus radalle, ja saimmekin aiheesta hieman palautetta. Itse mokasin siinä kun ajattelin, että ekat treenit saa olla silkkaa hauskanpitoa koiralle, ja annoin Lumon hulmutella vähän liiaksikin... Hallintapuolella  kaikki tuntui menneen ihan persiilleen viime viikon treeneissä: jo pelkkä radalle tulo meni jo ihan munaksi, lähetyskään ei kelvannut (tosin lähti siihen suuntaan mihin lähetin...), ohjaaja eli minä mumisen liikaa (juu, puhun itsekseni ja itselleni) ja muutenkin oli havaittavissa "kaksi erillistä suoritusta". Lumo kun ei sinällään näet tarvitse ohjaajaa, vaan neiti osaa hoidella nämä etsintähommat ihan itsenäisestikin... Hyvin siis toimi typyn nenu, ja maalimiehet löytyivät kyllä. Ohjaajalla meni ehkä päivän parin verran pohtiessa menneitä treenejä, ja päätin, että en moista palautetta suostu kuuntelemaan, vaan nyt sitten tehdään hommia sen hallinnan eteen, radalle mennessä ja radalla. Joku muista treenaajista esittikin järjettömän uusia ja mainioita ideoita hallinnan parantamiseksi kuten tottiksen ottamista lenkkien lomassa... Se siis näkyy päälle päin, että meillä ulkoillaan aina hihnassa, ja emäntä tulee käsi ojossa vetävän koiran perässä, ja jo pelkkänä sanana hallinta on meille täysin vieras?

Out of Control... Hepuli... Leikkiin kutsu?

Asiasta siis hallintaan ja sen treenaamiseen. Viikko sitten maanantaina meillä oli EPK:n tottis, ja aiheena jättävät liikkeet. Alkuun tehtiin häiriötreeninä seuraamista muiden koirakoiden välistä pujotellen. Ei ongelmaa. Jokainen sai myös tovin treenailla "ryhmässä" itsekseen jättäviä liikkeitä avuilla tai ilman, ideanan enemmänkin liikkeen nopeus. "Yksilötreenissä" otettiin perusasentoa, seuraamista ja jättäviä liikkeitä seuraamisesta. Me saimme kouluttajaltamme Tuulilta hyvää palautetta toiminnastamme, minä mm. oikea-aikaisesta palkkauksesta ja muutenkin koiran ohjaamisesta. Lumo pätevyydestään. Eli, vielä kun saisin yhdistettyä Lumon päässä tottiksen olevan myös osa raunio- ja hakusuoritusta, niin menisi jo melkoisen hyvin.

Viikonloppuna emäntä oli puuhastelemassa alkaneen treenikauden loput (?) aktiivisuuspisteet kasaan aktivoitumalla kokoaikaisena päivä- ja pimeäkokeiden toimitsijana Espy:n järjestämässä haun loppukokeeseen. Hullua kun ei ole hankala yllyttää, ja Jenni siinä onnistui jonain mun "heikoista" hetkistä kun hänelle muissa asioissa soittelin... Koepaikka oli Inkoossa. Haun loppukokeessa koealueen koko on siis kolme hehtaaria, ja sen muoto on vapaa. Alueella on kolme maalihenkilöä, joista vähintään yksi on kokonaan peitetty, maalihenkilöt ovat paikallaa ja vähintään kahdessa eri asennossa (istuen, maaten, seisten). Päiväosuuden alue oli metkan muotoinen, ja maalihenkilövoimin tallatessamme aluetta, ilman karttaa ja kompassia, olimme vähintään kerran tai kaksi totaalisen hukassa... Suunnistustaitoa lienee siis todellakin syytä treenata. Pimeäkokeen alue oli suunnilleen kiven heitön päässä päiväkokeen alueesta. Kumpikin alueista oli suhteellisen mielenkiintoinen ja haastava maastoltaan. Päiväkokeen alue oli kallioista, kun taas pimeäalue oli rääseikköistä kosteikkoa kumpuilevalla maastolla. Jep, jep. Lauantaina lähdin kotoa yhden maissa, ja kotiuduin sitten sunnuntaiaamuna kuudelta.. Ilma oli kuin morsian. Päiväkokeen alkaessa alkoi satamaan, ja sade jatkui vaihtelevalla volyymilla läpi yön. Jalo harrastus siis tämä pelastuskoirailu. Lumo vietti lauantaipäivän isännän koirana, ja oli ehkä maailman onnellisin pieni lapinkoira kun emäntä saapui aamunkoitossa kotiin.

Sunnuntai-iltapäivällä meillä oli hakutreenit, jonne armottomasta väsymyksestä huolimatta päätin Lumolaisen kanssa mennä. Lumolle otettiin "ohjattavuutta" ja lähetystä tuulen avulla. Pistoiksi niitä ei sinällään voine kutsua, kun lähetys ei tapahtunut keskilinjalta. Edelleen siis muhistelen, haluanko pistoja varsinaisesti ottakaan, jos riskinä on koiran motivaation tappaminen. . Edelleen, kun minulla on se lapinkoira. Main point meidän harrastamisessa on kuitenkin se, että mikäli kykymme ja taitomme ajan saatossa riittävät, niin olisimme hälytyskriteerit täyttävä koirakko. Asiasta hakutreeneihin. Ensimmäinen lähetys meni hyvin, koira lähti antamaani suuntaan melkoisen vauhdikkaasti ja vähän ennen maalimiestä päästi suustaan "hau" ja maalimiehellä ilmaisi. Toinen lähetys ei sitten mennyt ihan nappiin, vaan Lumo lähti tyystin väärään suuntaan. Kutsuin luokse, ei tullut, lopulta Jennin käskystä karjuin luokse, tuli. Lumo sai hajun toisesta maalimiehestä jo ennen kuin kerkesin kutsua luokse, mutta hitto soikoon, kerrankin totteli! Lähetin uudelleen tuuleen, hajulle joka Lumolla jo oli. Toinen kerta toden sanoi, ja Lumpolainen pinkoi maalimiehenä olleen Robinin luokse. Kuulemma tuli kieli pitkällä ja nuoli Robinin naamaa, ilmaisi ja pusutteli uudemman kerran. Ilmeisemmin paineistui hieman mun karjumisesta, ja jos en ihan väärässä ole, niin Robin on joutunut joskus aiemminkin Lumolaisen hellyyden osoitusten kohteeksi. 

Tänä aamuna Lumolainen nousi reippaana tyttönä puoli seitsemän, ja seitsemän maissa lähti emännän kanssa töihin avaamaan liikkeen. Tiedossa oli siis ympäristökasvatusta. Junamatkailu meni hyvin kanssamatkustajien hymyillessä Lumolle. Emännän töissä oli vähän tylsää, mutta siitäkin selvisi kunnialla, jonka jälkeen käytiin Espan puistossa pissillä, Stockan tuulikaapissa ostamassa emännälle latte ja Forumissa ostamssa emännälle kevyemmät ulkoiluhousut. Sitten matkattiin keskikaupungilta spåralla Pikku-Huopalahteen viemään kakkakepposet eläinlääkärille, joka toimittaa ne Vetlabiin tutkittavaksi. Pikku-Huopalahdesta käveltiin Huopalahden asemalle ja matkattiin junalla kotiin. Lumolainen selvisi tympeästä kaunpunkireissusta sangen kiitettävästi (miksi ei olisi?). 

Nyt neiti vetelee sängyn alla sikeitä, ja nollaa tilannetta, sillä illalla olisi tiedossa tottistreenit. Treenien jälkeen käydään Petikon lenkillä riekkumassa!

Kevättä rinnassa