Päivitystä, päivitystä

Päivitellääs taas hieman meidän kuulumisia. Pääsiäinen tosiaan vierähti iloisessa Itä-Suomessa, josta pikaisesti päivittelinkin Lumon näytelmätuloksen. Matkat ees sun taas meni hyvin, ilman ylinopeussakkoja tai muuta ikävää. Lumo on aina ollut miellyttävä autoilija, matkustaa matkan kuin matkan rennosti takapenkillä ja ottaa chillisti. Äitini koirastakaan ei tullut rukkasnahkoja Lumon toimesta, ja hyvä niin. Lumo kokeili saunomista (Lumon makuun vähän liian kuumaa), maisteli suppilovahverokeittoa ja suppiksia sellaisenaan, sekä tietenkin pääsiäisen kunniaksi lammasta (on siis oppinut "kunnon koirakerjäläiseksi"). Muutenkin Lumon yksi suosikki puuhasteluista kotona on ruoanlaitto. Niin terävänä tapitetaan, ja seurataan. Ehkä emäntä on tuota kerjuun jaloataitoa ohimennen palkinnut ottamalla aina silloin tällöin jonkun pienen tottisliikkeen tai käskystä haukkumisen ja palkannut...

Pääsiäisreissulta kotiuduttuamme ollaan lenkkeilty viiteen otteeseen taas Petikon mainiota lenkkiä, jonka latuppohja on muuttunut ihanaksi sössöksi, jolla kukaan ei onneksi enää hiihdä! Suhteellisen raskas lenkkihän se on tuolla sohjoisella pohjalla, mutta hyvä niin. Tulee kuntoilua kaikille. Lenkkiseurana on ollut Aida, Dante ja puolivuotias Saksasta tuotu australianpaimenkoira uros Fire. Lumo ei "kouluttanut" aussikakaraakaan, vaikka pariin otteeseen mieli vähän tekikin. Kertoi kyllä topakasti, ettei hänen huumorintajunsa riitä ihan kaikkeen. Tiukkis mikä tiukkis.

Maanantain tottistreenejä ei pidetty. Keskiviikkona pidimme pienimuotioset hakuilut Haltialassa. Lumo lähti innolla etsimään, ja kaksi maalimiestä löytyikin melko helposti. Työskentelyyn tarvitaan vielä rutkasti varmuutta, kummaltakin. Olin ottanut mukaan neljä palkkapurkkia, ja alkuun Jenni haukutti Lumoa. Sen jälkeen "partioitiin" pari maalimiestä kytkettynä, ja koska emäntä on ahne, ja ahneella on tunnetusti paskainen loppu, niin halusin vielä sen kolmannen maalimiehen. No, putkeenhan se EI mennyt, koska toisen ja kolmannen välillä oli pieni tauko, jolloin sekä koira, että ohjaaja jokseenkin nollasivat tehonsa. Kolmannelle maalimiehelle lähdettiin pellon poikki niin, että maalimies oli pellon laidalla tuulen alapuolella. Lumo lähti melko hyvin etsimään, mutta hanki oli raskasta ja muutenkin vire oli laskenut, niin totesi selkeesti, että "ihan paskaa" ja rupesi pupeltamaan rusakon papanoita hangelta... Jep jep... Jenni ohjasi minua toimimaan, ja lähetin Lumon perusasennon kautta uudelleen etsimään ja liikuin ripeästi kohti maalimiestä. Homma ei vaan mennyt putkeen, Lumolla oli kyllä haju, mutta jotenkin ei tarpeeksi intoa "löydölle". Väitän Lumon tietäneen missä maalimies oli, mutta ei sitten vaan kiinnostanut käydä nostamassa.. Maalimies lähti koiran nähden hihkuen juoksemaan piilostaan ja päästin Lumon perään. Pieni ilmaisu ja palkkaus. Palkkaus "lopetettiin kesken" ja vein sanaakaan sanomatta Lumon takaisin autoon. Lumon jälkeen oli vielä yksi koira, jonka jälkeen otettiin Lumolle yksi onnistunut löytö pienellä ilmaisulla. Neiti siis sai tovin miettiä asioita autossa.  

Mitä tästä opimme? Älä koskaan ahnehdi, vaan lopeta silloin kun menee hyvin. Tuttu ja tiedostettu juttu, mutta minkäs teet kun on ahne? Talvi on ollut treenien kannalta haastavaa aikaa, koska olisi ollut silkkaa sadismia vaatia maalimiehiä ja koiria tarpomaan metrisessä hangessa edes 15 metriä 50:tä puhumattakaan. Eli Lumon ei ole tarvinnut etsiä pitkään löytääkseen maalimiehen. Eli treeniohjelmassa on:

• etsintäajan pidentäminen hiljalleen
• partiointi, alueen läpikäyminen
  
• pistot vai "ohjatusti" liikkuminen, siinäpä pulma...
• useamman maalihenkilön etsiminen (silloin kun maalihenkilöitä on käytettävissä, vaikka 8)
• ilmaisun hiominen edelleen

Api Apilainen ilostutti meidän elämää torstaista sunnuntaihin Noora-emännän ollessa reissussa. Aidalla ja Lumolla on mennyt ihan mukavasti. Api on suhteessa Lumoon tiukkis ja semisti huumorintajuton. Lumosta olen eriylpeä, sillä Lumo ei ole vastannut Apin pärinöihin, vaan antanut olla. Ulkona neideillä on ollut lystiä, ovat juosseet keskenään ja vähän Danten kanssa ja riekkuneet, mutta sisällä olleet siivosti. Lumolainen taitaa taas palautua juoksustaan, sillä ajoittaista korvattomuutta on ollut ilmassa... Johan kerkesinkin epäilemään neidin menneen rikki toisten juksujensa jälkeen, mutta ei. Vanhoja "hyviä merkkejä" alkaa taas löytymään..

Emännällä on ollut pienoista pentu- ja pennutuskuumetta ilmassa. Hyvää kannattaa odottaa, ja mikäli kaikki menee niinkuin suunnitelmissa on, eikä Lumon terveyden suhteen ilmene mitään estettä pennuttamiselle, niin suunnitelmissa on teettää Lumolaiselle ainakin yhdet pennelit. Sulhojakin on alustavasti katseltu.. Alustavana ajatuksena on ollut astuttaminen neljänsistä juoksuista. Mikäli juoksuväli pysyy kymmenessä kuukaudessa, niin ajankohta olisi jotakuinkin syksy 2011. Eli Lumolainen olisi sen kolme vuotta, mikä on mielestäni hyvä juttu. Toisetkin pempulat vielä kerkee, mikäli niikseen tulee. Pennelit tulevat  mitä suurimmalla todennäköisyydellä syntymään, ystäväni Jennin hellään huomaan, Sysiväikeen kennelnimellä Keravalle.

Pakko fiilistellä muutamalla kuvalla Lumon hulvattomia pentuaikoja:

 

Lumon toinen päivä omien ihmisten luona

Lumo ja Lumo ikioma halko 

Riiviöllä pukkaa pientä hepulia

Toukokuussa olen viemässä Lumon kennelyskärokotukseen, ja samalla otatan TGAA-kilpirauhastestin, sekä tavan kilpparitestit. Mikään geenitesti tuo TGAA ei ole.  Mutta TGAA-positiivisuus kertoo siitä, että koira todennäköisesti jossain elämänsä vaiheessa sairastuu kilpirauhasen vajaatoimintaan. Toivomuksena on siis TGAA:n suhteen negatiivinen tulos. Ja ihan silkasta mielenkiinnosta kerään Lumpolaisen ulostetta kolmelta vuorokaudelta ja toimitan tutkittavaksi parasiittien osalta. Sen jälkeen madotan. Eipä tule tungettua "turhaan" laajakirjoisempaa matolääkettä kuin on tarvis. Ja toisaalta mun oma mielenkiinto liittynee raakaruokintaan liittyviin "yleisiin epäilyihin". Eli raakaruokaa syövillä koirilla olisi enemmän loisia kuin teollista ruokaa syövillä. Sitten nähdään pitääkö "epäilys" tai "olettamus" paikkaansa.

Fysioterapiassa käydään seuraavan kerran Riina Kellmanin luona Espoon Eläinsairaalassa. Aistissa Lumoa "fysioterapioinut" Anu Rautakallio ottaa seuraavan kerran vastaan Aistissa vasta heinäkuun alussa. Ja koska Aistista tarjotut ajat eivät meidän aikatauluihin sovi, niin Anun suosituksesta käymme kokeilemassa Riinaa. Riinasta olen kuullut hyvää myös paimensukuisen Kurun omistajalta.

Ensi viikosta eteenpäin treenaillaan eri ahkerasti. Maanantaina tottistreenit, keskiviikkona alkaa rauniot ja sunnuntaina hakuillaan. Lauantaina emäntä heittäytyy kovin aktiiviseksi ja käy keräämässä plakkariin kolme aktiivisuuspistettä maalimieheilemällä haun loppukokeen päivä- ja pimeäosuudessa. Parin viikon päästä sunnuntaina käydään molskimassa Hyvinkäällä Jennin rekkujen kanssa. Tiedossa on siis enemmän tai vähemmän aktiivista koiraharrastamista ja puuhastelua. Olen kyllä luvannut itselleni ja Lumolle, että jos jossain vaiheessa näyttää siltä, että aikuistuva teini tarvitsee lomaa, niin mä olen kykenevä sitä antamaan. Eihän kukaan jaksa hommia loputtomasti. No, sen eteen tehdään töitä, että harrastaminen ja tavoitteisiin pääseminen on ennen kaikkea super kivaa ja motivoivaa!

Ojasta allikkoon? Eipäs vaan Super-Hyperin super sunnuntaiaamuhepulit!