Raunioita raunioita

Viime keskiviikkona oltiin taas rauniotreeneissä. Viimeisenä koirakkona radalla neidin juoksun huuruisten tuoksujen takia. Ottaessani Lumon autosta ajattelin pissattaa neidin pikaisesti metsän laitaan, mutta neidilläpä ei ollut lainkaan malttia tehdä pissaa (eikä ilmiesesti myöskään hätä), vaan armoton kiire raunioille ja hommiin.

Lumolle tehtiin kaksi avopiiloa, toinen ylä- ja toinen keskikasalle. Lumotus teki hienosti nenätyötä, ja jos emännän epämääräistä ja epäjohdonmukaista liikkumista ei lasketa mukaan, niin homma sujui varsin mallikkaasti (näin niinkuin virallisesti tokakertalaisina). Maalimiehet löytyi, yläkasan nopeasti heti alkuun, ja sen verran hajuissa Lumo paineli menemään, vaikka maalimies oli periaatteessa hyvinkin näkösällä, Lumo löysin hänet hajulla. Toinen maalimies löytyi tovin kuluttua, hallinta ja ohjaus ei ollut parasta mahdollista, ja Lumo kerkesi piipahtamaan myös alakasalla, jaksoi tehdä hienosti töitä ja löysi toisenkin maalimiehen nenänsä avulla.

Lumo selkeästi nauttii raunioilla työskentelystä, liikkuu siellä reippaasti ja varmasti, menee putkiin ja "piiloihin" ja etsii. Innokuudesta huolimatta malttaa jäädä, ainakin vielä, maalimiehen luokse nauttimaan nakkipalkkaa. eikä käyttäydy liian innokkaasti maalimiehellä. Emännällä jos jolla on tässä asiassa tsempattavaa ja paljon opittavaa. Lumo oppii varmasti, näin uskon. Ja ainakin siinä on onnistuttu, että Lumosta rauniot on ihan paras juttu!

Rauniotreenit

Meidän ensimmäiset rauniotreenit oli pääsiäisviikon keskiviikkona. Todella keltanokkia sitä tässä vaiheessa ymmärrettävästi vielä ollaan. Lumo kyllä jokseenkin ymmärtää jutun juonen, emännän ymmärryksellä meneekin sitten varmaan hieman pidempään... Hyvän koiran voi pilata ainoastaan huono ohjaaja...Tavoitteeksi olen asettanut ylimalkaisesti tälläisen, että koirassa on potentiaalia ikänsä puolesta siinä vaiheessa kun ohjaajakin osaa.

 

Perusrauniotreenien lisäksi,  treenin alla on hallinta, hallinta ja vielä kerran hallinta. Nyt tulee siis tosissaan tehdä töitä sen eteen, että päästäisiin jonnekin treenaamaan tokoa ihan oikeesti. Ja ennen kuin päästää, niin treenata itsekseen. Nyt kun neidillä on ikää kohta se vuosi, niin "töitä" voidaan alkaa tekemään enemmän tosissaan. Se hallinta kun on kaiken, myös perusarjen, A ja O. Raunioilla emäntä opettelee lukemaan ja ohjaamaan koiraansa, ja Lumolle puolestaan raunioista tehdään maailman siistein paikka, jossa niitä hupsuja ihmisiä on mennyt jemmaan herkullisten nakkien kanssa (jotenkin uskon, että Lumo on tämän kyllä jo oivaltanut, ja ainakin siltä näyttää, että rauniot ovat neidin mielestä aika siisti juttu!)

Pääsimme myös mukaan toukokuussa alkavalle, kuusi kertaa kestävälle haun alkeiskurssille.

Juoksuisia pääsiäistunnelmia

Lumo on NIIIIIIN juoksuinen. Lenkeillä mennään kuono maata viistäen, merkataan parhaimmillaan metrin välein. Remmilenkkiä on nyt jouduttu syystäkin harrastamaan. Ja pojat tietävät Variston perimmäisiä kulmia myöten mikä meillä on meininki. Lumoa harmittaa kun mamma ei anna moikata kaikkia vastaantulevia koiruuksia (etenkään niitä uroksia, tuttujen urosten moikkaamatta jättäminen harmittaa ehkä eniten!) Mammaa puolestaan harmittaa osa muista koiran omistajista, joilla olisi vielä paljon opeteltavaa mm. flexin käytössä ja tilannetajun kehittämisessä...    

No juoksut loppuvat onneksi aikanaan, ja nyt on jo 17. vuorokausi meneillään. Ruokaa jätetään kuppiin normaaliin tapaan, kotona otetaan pääsääntöisesti hyvin iisisti, mutta aina ollaan valmiita lähtemään ulos tai mihin vaan, minne mamma on menossa. Perus-Lumo siis. Ajoittaista "korvat ovat vain koristeena" on myös ollut havaittavissa. Lumo oli juoksujen alkuvaiheessa täysin omissa "hajuissaan" ulkona ja välillä kyseli mammalta, että "mikä ihme se kontakti oli?" Onneksi ei näytä täysin hukkuneen.

 

Mamma, rapsuta mua!

Pääsiäinen alkoi kauniissa säässä, ja Lumon kanssa lenkkeiltiinkin torstaina Petikon Mustiin ja Mirriin naudan ruokatorviostoksille. Ulkoiltu on muutenkin normaaliin tapaan, ja nautittu nyt jokseenkin mukavan keväisistä ilmoista. Perjantaina Lumo kävi mamman kanssa kaupungissa, emännän työpaikalla ja näki iiiihanan Maarit-"tädin". Menomatkasta lähijunan käytävän toisella puolella matkusti iso lapukkauros. Lumosta sinällään niin viis, eikä uroskaan onneksi vaikuttanut liian innokkaalta juoksuisen tytön perään. 

Pääsiäisen kohokohtia lienee Peiqin ja Aidan vierailu lauantaina. Lumo oli niin fiiliksissä kun sai riekkua ja leikkiä, ja näytti olevan silminnähden rakastunut Peikkoon. Onneksi tunteet ovat molemminpuolisia. Käytiin lauantai-iltana Nooran ja tyttöjen kanssa kiertämässä Petikon ulkoilualueen pitkälenkki. Otin riskin ja annoin tärppipäiväisen koirani juoksennella vapaana. Tuudittauduin (vaikka ei ehkä pitäisi) siihen, että kun kavereita on mukana, niin niitä ei jätetä. Lumo olikin mukavasti kuulolla, lenkillä ei tullut ketään vastaan lukuunottamatta rusakkoa, jonka perään Lumo ja Aida lähtivät. Tytöt olivat näköpiiristä poissa maksimissaan kaksi minuuttia, mutta kyllä sekin aika voi sitten tuntua pitkältä.. 

Maanantaina junior-kepo lähti päivälenkille mukaan, ja haettiin Noora ja tytöt Haagasta matkaan ja mentiin pitkästä aikaa Pitkäkosken pelloille. Siellä olikin sitten menoa ja meininkiä vajaan kahden tunnin verran meidän pörröturkkien toimesta. Muutaman otoksenkin onnistuin tallentamaan pilvisestä säästä huolimatta. Olkaapa hyvä:

Ota kiinni jos saat lällättelee Lumo...

Pitkää tikkua...

Välillä keppi lensi myös ihmisten toimesta...

Etsi kuvasta paimensukuinen lapinkoira...

Paimensukuisen lapinkoiran Katselmus 28.-29.3.2009

Maaliskuun viimeinen viikonloppu oli täynnä paimensukuisia lapinkoiria. Vuosittainen PLS:n Katselmus järjestettiin taas tänä vuonna Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa. Kahden päivän mittaiseen näyttelytapahtumaan oli ilmoitettu hiukeat reilu 300 paimensukuista.

Meidän poppoo kantoi kortensa kekoon Villi-Joikhun Anskun ja muutaman muun Joikhujen omistajien kanssa vastaamalla ilmoittautumisesta ja lipunmyynnistä näiden kahden päivän aikana. Lauantaina esittäytyi pennut ja juniorit, sunnuntaina taas nuoriso, avo-luokat ja veteraanit. Varsinaisen koiratäytteinen viikonloppu siis.

Lumo oli ensimmäistä kertaa juniorinarttukehässä. Neiti sai punaisen nauhan ja pääsi jatko-, muttei loppukehään (Punttilan Jenniä lainatakseni siis tunnistettiin paimensukuiseksi lapinkoiraksi, tosin niissä ainoissa virallisissa olikin " bitch built a long rectangle"). Piritta Hynninen arvioi neidistä seuraavaa:

"Erinomainen tyyppi. Hyvä luusto. Saa vielä kehittyä kauttaaltaan. Tasapainoisesti kulmautunut. Kaunis pää ja ilme. Aavistuksen vaaleat silmät. Hyvä turkin laatu, mutta saisi olla runsaampi. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin."

Olen täysin samaa mieltä Piritan kanssa. Lumo tosiaan saa kehittyä vielä kauttaaltaan. Pentuesiskoksiinsa verrattuna neiti on vielä jokseenkin "kevyen näköinen". Lumo aloitti myös Katselmusta edeltävänä perjantaina ensimmäiset juoksunsa, ja karvaakin on irroteltu hiljalleen oikeastaan koko alkuvuosi. Eli pikku hiljaa "pikku pikku bikineissä..." 

Kaiken kaikkiaan meille kummallekin ensimmäinen Katselmus oli miellyttävä tapahtuma, ja varmasti osallistumme jatkossakin. Viikonloppuna tulikin vietettyä yhteensä 16 tuntia ulkona, joten päivien päätteeksi sipissä oli niin koira kuin emäntäkin.

Lumo, Aida ja Peiqi