Kuulumisia treeni- ja terveysrintamalta

Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi? Niinpä, turhia lupauksia nämä aktiivisemmat blogipäivitykset, mutta korjaillaan taas tilannetta.

Edellinen päivitys on reilun kuukauden takaa, joten onhan tässä tapahtunut yhtä sun toista. Aloitetaan terveyspäivityspuolesta, niin tulee kelvollinen jatkumo edelliseen...

Laamalappalaiset ovat jatkaneet laamailuaan vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan jokin hetkellinen mielenhäiriö valtaa mielen (kuten treenit, peurat, kauriit, toistensa härkkiminen...) ja kintuissa on liikettä ja vipinää. Lumo kävi toistamiseen eläinlääkärillä apaattisuuden, liikkumishaluttomuuden ja laiskuuden takia vappuaattona. Tällä kertaa kävimme Espoon Eläinsairaalassa Anne Muhlella. Anne on erittäin mukava, pätevä, tarkka ja potilaaseen huolella perehtyvä eläinlääkäri. Vein mukanani maaliskuun alussa otetut veriarvot. Anne tutki Lumon huolellisesti. Kävi tarkkaan läpi rangan, nivelet, imusolmukkeet, ihon, katsoi liikkeet ja kuunteli sydämen. Lumolla on luonnostaan hyvinkin rauhallinen syke. Syynä on joko urheilijakoiran sydän tai jokin taustalla oleva perussairaus, joista esim. kilpirauhasen vajaatoiminta ja addisonin tauti voisivat heikentävää pulssia. Eläinlääkäri otti epämääräisten oireiden syyn selvittämiseksi punkkivasta-aineet (negatiiviset), tulehdusarvon (normaali) sekä kilpirauhasarvot (normaalit). Kilpirauhasarvojen saavuttua hoitanut eläinlääkäri suositteli vielä ACTH-simulaatiotestiä addisonin taudin pois sulkemiseksi. Lumollahan on suvussa molempia autoimmuunisairauksia jättäneitä koiria, sekä taannoin hyvin läheisellä sukulaisella todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Käynnin lopuksi Lumo sai vielä kokeilumielessä jokusen akupunktioneulan rankaan ja hyvin rentoutui. Lumo kävi tänään tuossa ACTH-simulaatiotestissä, jonka tuloksia odotellaan ensi tai seuraavaksi viikoksi. Ikävien verenvuodatus- ja lihaspiikitysten jälkeen Lumo pääsi rentoutumaan laserakupunktioon. Silmät puoliummessa nautiskeli hoidostaan. Hurma pääsi myös pienille osingoille, ja Hurmalle vaikutus oli samankaltainen - häröpallokin painoi simmut kiinni. Nyt ne makaavat molemmat reporankoina pitkin lattioita, ja välillä kuuluu ihana uninen nassutus.

Pawlowin ehdollistama pieni koiraeläin - Hurma haluaa

Viikko eläinlääkärireissun jälkeen käytiin taas luottofyssarillamme Petra Snellman-Niemenpalolla. Lumo oli suhteellisen spasmiton ja naatiskeli toistamiseen käsittelystä ihan silmät ummessa. Silloin kun on juntturaa Pumsii luo aina ikävässä kohdassa katseensa Petraan, että "voisitkos antaa olla - tekee kipiää". Hurma sai sitten hypätä loppuajaksi pöydälle, ja Hurmiksella nyt oli vähän enempi tukkoisuutta - voisko vaikka johtua siitä, että Hurmalla on niin valtavan paljon nuoren koiran kineettistä energiaa, että eihän sitä aina kerkiä kroppa ihan mukaan? Seuraavat fyssaroinnit on juhannusviikolla.

Kaikesta laamailusta huolimatta ollaan treenattu.

Huhtikuussa oli hälytreenit, jonka teemana oli useampi alue. Ensimmäinen taajametsikköalue oli tyhjää täynnä. Sen jälkeen tienvarsietsintä, josta ei toisen koirakon lisäksi löytynyt muuta. Kolmannelta alueelta Lumo nosti pienen jäljen pätkän, hukkasi sen, teki ilmavainulla lopun ja löysi kaksi keskenään keskustelevaa maalimiestä. Ilmaisu ei oikein lähtenyt, ehkä juuri siitä syystä, ettei saanut suunvuoroa.. No, tiedetään mitä tulee harjoitella.

Huhtikuussa myös turvapuistoiltiin vielä kertaalleen. Molemmat koirat saivat tasolleen sopivaa treeniä. Lumolla taisi olla vähän pressutettua maalihenkeä ja ylhäältä tulevaa hajua, Hurmalla oli kivaa - se on pääasia.

Kävimme Lumon kanssa haun taidontarkistuskokeessa huhtikuun loppupuolella toteamassa, ettei ollut meidän päivämme ja palaamme hiomaan taitojamme. Hallittavuutta oli, etsintäsuunnitelmaa, koiranlukutaitoa ja -ohjaamistakin oli, ensimmäinen ilmaisu oli erinomainen, mutta kaksi seuraavaa ei oikein sujunut ja kolmennella ohjaaja, eli minä, avusti sanallisesti koiraa ilmaisussa. No, tositilanteessa kukaan ei olisi kuollut, kaikki löytyi ja vieläpä kohtuullisen lyhyessä ajassa. Ohjaaja voi, ja on toki on se jo tehnytkin monesti, katsoa peiliin ja pitää jatkossa suunsa kiinni. Jälkimmäistä yritän kovasti opetella, toisinaan olen siinä ihan kelvollinen. Kaksi viimeistä maalihenkeä oli melko lähekkäin ja olin itse suhteellisen lähellä molemmissa tilanteissa. Fiksu koira, tietää olevansa kokeessa ja ettei maalihengeltä tule palkkaa, näyttää niin maailman selkeimmin maalimiehen sijainnin, ilmaisee huonosti ja lähtee tulemaan kohti ohjaaja... Noh, keskitytään hiomaan heikkouksia vähemmälle, tarkistellaan taitoja myöhemmin loppukesästä/alkusyksystä, ja nyt vaan leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Huhtikuun loppupuolella alkoi rauniokausi. Treenikertoja on ollut kuusi, vaihtelevilla teemoilla koirakon tason mukaan. Teemoina on ollut ylhäältä- ja alhaalta tulevia hajuja, useampi maalimies pienellä alueella, on keskitytty alustoihin ja tarkentamiseen. Lumolle on pyritty hakemaan yllätyksiä, mm. kaksi hyvin lähekkäin olevaa maalimiestä. Hurma on tehnyt suunnitelman mukaan aloittelevammalle koiralle sopivia harjoituksia. Hurma on kovin pätevä. Pientä alustaepävarmuutta on aika-ajoin edelleen, mutta niissäkin on menyt hurjasti eteenpäin. Karkki Hurvanen on myös todella sitkeä työskentelijä. Tässä pitäsi vain ohjaajan muistaa, että koiralla on ikää 10 kuukautta ja kaiken pitää olla vaan niin kivaa leikkiä vielä pitkään. Tai oikeastaan kaiken pitäisi olla aina koiralle kivaa leikkiä.

Hurma on käynyt torstaisin nuorten koirien tottiskurssilla opettelemassa keskittymään ohjaajan kanssa tekemiseen häiriön alla. Hurma on vilkkaudestaan huolimatta osoittanut olevansa kovinkin keskittymis- ja kehittymiskelpoinen. Lumo puolestaan on tutustunut maanataisin jäljen saloihin. Vielä haetaan selkeämpää jälkityöskentelyä, metsäjälki tuntuu olevan Lumolle motivoivampaa kuin pellolla oleva jälki. Molempiin pitäisi saada motivaatio ja tekniikka kuntoon. Pellolla tuo tekniikan rakentaminen lienee helpompaa.

Hakutreenejä on ollut muutaman kerran pienellä porukalla. Lumon kanssa on treenattu ilmaisua, rikottu kaavaa ja viime kerralla tehtiin pistoja. Ilman apuja, ja Lumohan irtosi kirsu auki. Hurma puolestaan on partioinut, eli olen katsonut Hurman tapaa työskennellä ja reagoida hajuihin ja viime kerralla tehtiin pistoalkeita tuuli-ilmaisuin. Hyvin tuntuu olevan Hurmalla nenänkäyttö hallussa. Hurkki on kovin ahne ja ihmisrakas, joten uskoisin, että näillä olemassa olevilla peruspalikoilla saadaan ihan hyviä tuloksia aikaiseksi. Ajan kanssa.

Viime viikonloppu vietettiin iloisessa itä-Suomessa hälyryhmän leirillä. Leirin treeniteema keskittyi raunioihin. Lauantaina treenattiin Imatran raunioradalla, sunnuntaina Lappeenrannassa. Lauantain treenien teemana oli tarkennus, sunnuntaina ohjattavuus. Elettiin taas niitä hetkiä kun ohjaaja höpöttää, koira ei ole hallinnassa, ohjaaja ei osaa ohjata, ohjaaja ei osaa vaatia, ohjaaja ei ole tarpeeksi mustavalkoinen jne. Että ei se suju vielä näidenkään vuosien jälkeen tarpeeksi hyvin - peiliin katsomisen paikka. Koirilla oli kuitenkin onnistumisia, se on pääasia. Maanantain jälkitreenit jätettiin väliin. Tiistaina hurviteltiin raunioilla: molemmille koirille pieni alue ja viisi maalimiestä alueella. Lumolla oli ihan törkeen kivaa! Yhden ilmasi, sai palkan ja seuraavasta oli jo haju! Oli huisin hauska seurata kun koira napsii tyypit hienosti peräkanaa. Hurmalla oli myös huisia, homma ei toki vielä mennyt ihan niin napsimalla kuin Lumolla, vaan vähän piti keskittyä ja tarkennella. Mutta hyvä Hurkistakin tulee - näin mä olen päättänyt! 

 

We are still alive

Kirjuri tunnustaa olleensa blogin suhteen hyvinkin aikaansaamaton. Tästä ei voi pistää enää kuin paremmaksi. 

Pikakelaus melkein parin kuukauden elosta ja olosta. 

Treenirintamalla pidettiin joulun paikkeilla pari viikkoa taukoa. Sitä ennen treenailtiin pienimuotoisesti ja pakkasesta riippuen hakua. Lumolle ilmaisutreeniä ja pientä etsintää. Hurma etsi nenäänsä ja harjoitteli tuuli-ilmaisuja. Hyvin on Hurkilla kirsu kuonon päässä ja Hurma on perin selkeälukuinen pikkuneiti.

Rakennusetsintää treenattiin tammikuun ekana viikonloppuna. Lumo teki pari rundia hyvällä sykkeellä. Hurma oli alkuun mukana tallaamassa ja kanssatreenaajat syötti Hurmalle herkkuja. Toisella rundilla Hurmis pääsi myös hommiin, ja löytyihän ne maalihenget rakennuksestakin. 

Tammikuun toisena viikonloppuna oltiin Lumon kanssa VSS-treenissä Kiikalassa, kahitiilitehtaalla. Treenin teema oli ryhmässä toimiminen ja yhteistyö. Kokemattomin koiraohjaaja, eli minä, toimin meidän ryhmän ryhmänjohtajana. Treeni oli kaikkiaan hyvin antoisa ja opettavainen etenkin ohjaajalle. Lumo pääsi pienesti hommiin, mutta muuten päivä toi mukanaan kaikkea muuta hyödyllistä koirankin kannalta (mm. normaaliin farkkumalliseen henkilöautoon ahtautui neljä ihmistä, viisi koiraa ja kaikkien tavarat...)

Samaisen viikonlopun sunnuntaina käytiin pienellä porukalla treenaamassa Rudus turvapuistossa. Lumo sai pähkinän ja pari kesympää piilotyyppiä. Hyvä treeni, parempi mieli. Hurma pääsi taas yhteen uuteen etsintäympäristöön ja löysi pätevästi maalimiehet. Työmaakontin ritilärappuset oli Hurmasta melko epämiellyttävät, eli alustatreeniin tullaan panostamaan, jahka tuo lumi sulaa ja kaikki normaaliympäristössäkin olevat kelvolliset alustavaihtoehdot tulevat esille.  

Meneenä viikonloppuna paukkui pakkanen ja hälytreeni kutistui puolikkaiden tasolle. Teema oli aggressiivisesti käyttäytyvä maalimies, ohjaajan loukkaantuminen ja kartturin tehtäväksi jäi hoitaa koira, kun ohjaaja lähti pii-paa-autolla... Treeni olisi ollut varmasti toimivampi alkuperäisessä suunnitelmassaan ulkona, mutta pakkaslukemien hipoessa -16 astetta siirryttiin sisätiloihin. Etsinnällisesti hyvin lyhyt treeni. 

Ensi viikonloppuna on tiedossa pelastuskoiraedustamista Tapiolan talviriehassa, molemmat koirat lähtevät mukaan, pääosaa saanee esittää Hurma ja Lumo pääsee vähän hommiin. Hurmalle siis tiedossa hyvää ympäristötreeniä ja varmasti liuta rapsuttajia. Sunnuntaina on hälypuolikkaat, ja jälleen rakennusetsintää. Tällä kertaa tilat tarjoaa kepon työpaikka. Seuraavana viikonloppuna etsitään luultavasti taas rakennuksissa, väliin mahtuu taas yhdet puolikkaat ja jälleen rakennusetsintää. Helmikuussa treenataan jälleen pitkiäkin.

Muuten Tean HurLum on lenkkeillyt ahkerasti ja joulun jälkeen ollaan käyty muutaman kerran Hyvinkään koirauimalassa uimassa. Sarjakorttikin tuli ostettua. Neljä uitikertaa on vielä varattu, viimeistä säästellään myöhemmäksi. Hurmasta uiminen oli alkuun inhottavaa, toisella kerralla lotrasi itsekseen ja pysyi pinnalla myös ilman pelastusliivejä.. Lumo ui tyylilleen uskollisena ihan vain velvollisuudentunteesta.

Terveyspäivityksiä sen verran, että Lumo vieraili Espoon eläinsairaalassa Anne Muhlen asiakkaana marraskuun lopulla äkillisen ontuman seurauksena. Edellisen viikon sunnuntaina Lumo putosi juurakon läpi ja jäi siihen kainaloistaan hetkeksi roikkumaan, sitä seuraavana perjantaina sai lapukkaa eturintaan. Liekö siinä syytä ontumaan? Niin tai näin. Mitään erityistä aristavaa kohtaa ei kliinisessä tutkimuksessa löytynyt, joten päädyttiin kuvaamaan. Tällä kertaa kuvattiin rauhoittamatta oikea kyynär, olka ja ranne/tassu. Kuvanneen eläinlääkärin mielestä luustossa ei ole ontuman syy, vaan luusto on siisti. Ainut pieni aristus tuli hauisjänteen kohdalta. Näytti kuitenkin kuvat ortopedille, joka näki oikeassa kyynärässä alkavaa nivelrikkoa. Omistaja on tunnetusti skeptikko, ja koska en itse ortopedin kanssa päässyt keskustelemaan, niin kuvat on eriävällä mielipiteellä katsonut myös toinen ortopedi ja tällä erää ne odottavat kolmannen mielipidettä. Nivellisäravinnetta kyllä menee jo, mutta odotetaan se kolmas mielipide, jonka jälkeen pohdinnassa on joko perinteiset kontrollikuvat rauhoituksessa tai kaikkien tulkinnanvaraisuuksien pois sulkemiseksi tt-kuva molemmista kyynäristä. Katsotaan. Hyvää ystävääni lainaten ortopediasta "kun niillä on vasara, ne näkee kaikkialla nauloja". Fyssarilla käytiin ennen joulua, ja tällöin ei aristuksia tai jumeja löytynyt liioin rangasta eikä jänteistä. 

Oikea  olkanivel

Oikea kyynärnivel

Oikea ranne ja tassu

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Nyt Team HurLum suuntaa kuonot ja tassut kohti ulkoilmaa ja kymmenenasteen hujakoilla paukkuvaa pakkasta. Lenkille siis!  

Back in business!

Nyt loppui Pumsiin hiljaiselo ja äippäloma. Oikeastaan Lumo on käynyt jo kolmesti raunioilla treenaamassa, parissa kuvaussessiossa raunioilla ja Rudus turvapuistossa (toinen Parmalle ja toinen Rudukselle) ja lenkkeillyt paljon! Viime lauantaina alkoi treenikaverini pitämä kuuden kerran hallittavuuskurssi, huomenna Korrien muutaman kerran tokokurssi, tiistaisin ollaan raunioilla, sunnuntaisin hakuillaan. Siihen päälle pitkät, hälytreenit ja puolikkaat - oi ja voi - hei me treenataan!

Noh, äippäilystä sen verran, että Lumo on ollut ihan loistava emä parkkiviisikolleen. Hyväksynyt tutut koirat pentuja hoitamaan ja leikittämään, imetti vielä viime perjantaina aamulla noita luovutusikäisiä (ja kantakodistaan lentäviä) pentujaan (ok, pienen pienet ja harvat imetyssessiot ovat päättyneet äitikoiran murinaan), vietti viimeiset kaksi viikkoa ainakin osan yöstä pentujensa kanssa, leikittänyt niitä ja ollut esimerkillisen loistava äitikoira.  Huolehtivainen muttei hysteerinen. Lumon motto on äiti kasvattaa, elämä opettaa.

Naavisemon parkkiviisikko Lumo-äitinsä kanssa, päivää vaille kahdeksanviikkoisina

Mutta ei siinä vielä kaikki, neljä pennuista tassutti perjantaina 14.9 maailmalle, mutta meille kotiin jäänee merkkivärinen parkkipimu Hurja-Hurma aka Naavisemon Valonkantaja. Hurma seikkailuja voinee jatkossa lukea myös täältä. Hurma opettelee ensisijaisesi olemaan koira ja oppimaan koiran tavoille. Mun tavoite on katkaista Hurman ja Lumon välinen napanuora ja saada Hurmasta aikaan itsenäinen ja omilla tassuillaan maailmassa seisova koiraneiti. Hurma seuraa luonnollisesti äitinsä tassunjälkiä harrastuslajeissa, joten Hurmasta tulee hiljalleen pelastuskoiraoppilas.  

Lumon treeneistä sen verran, että pentuilu ei ole vaikuttanut Lumon työintoon, päin vastoin. Eli sama koira hanskassa kuin ennenkin.  


Raunioilla pari viikkoa sitten otettiin aika perustreeniä. Ammuttiin, etsittiin, löydettiin ja ilmaistiin. Maalimiehiä oli kolme (piiloja en muista). 

Viime viikolla raunioilla kokeiltiin ensimmäisen kerran radan rempan jälkeen tullutta maanalaista putkistoa, jossa on ainoastaan poistoilmaputket, josta hajun pitäsi tulla, ja koiran pitäisi saada vahvin haju muutamiin pienten kivikasojen alla olveiin poistoilmakohtiin. No toki tämä ei mennyt kuten oppikirjoissa. Lumo reagoi hajuun, pysähtyi kuin seinään, mutta vahvin haju tuli putkiston suuaukolle, paikkaan jota ei koirille pitäisi edes opettaa. No, Lumo teki oikein, kuten opetettu, joten palkka tuli sitten sieltä. Ensi kerralla viisaammin tuon suhteen (maailmies piiloon aiemmin, väliovi kiinni jne.). Toinen maalimies oli keskikasan aatami-eeva piilon eevan puolella rinteessä, piilon suuaukko tukittu. Lumon nappasi hajun melko kaukaa, työsti ja ilmaisi hyvi. Kolmas maalimies löytyi alakasan muurista, neljäs taisi olla kylmiössä ja viides teletapin viereisessä ylöspäin aukeavassa törpössä. Viimeisin piilo oli tarkoitus olla helpoin, mutta viimeisenä koirakkona radalla ilmavirrat ovat aina mitä ovat ja haju nousi selkeästi Tean tornille. Lumo työsti piiloa pitkään, itsenäiseti ja mitään ohjaajalta kyselemättä. Lopulta sai tarkennettua ja ilmaisi maalimiehen. Pumsilon loistokoira on - koira aivan verraton! 

Tällä viikolla otin kolme maalimiestä. Aina hyvä källi ohjaajalle on laittaa pari maalimiestä ihan liki toisiaan - koirahan tekee mitä sille on opetettu, kunhan ohjaajakin toimisi... Eka maalimies nousi ylä- ja keskikasan välisestä arkusta. Arkun päällä oleva reikäkin oli tukittu. Ihmettelin kyllä kun Lumo merkkasi ja ilmaisi myös kannellista traktorin rengas-piiloa, mutta lukitsi vastauksen arkkuun.. No, olisihan se pitänyt tajuta. No, lähetin koiran etsimään aluetta eteenpäin ja Lumo nappasi hyvin keskikasan takaosassa olevien putkien joukosta ylöspäin aukeavan elementim. Hyvä ilmaisu umpparilla. Jatkettiin keskikasaa. Pieni reaktio temppelin paikkeilla, toinen kasan päädyssä vanhalla bunkkerilla. Mutta ei mitään voimakasta. Meinasi usko loppua. Totesinkin, että alue on etsitty eikä täällä ole enää mitään. Yksi oli, joten se piti löytää. Palasin alkuun ja kappas vain, nousi se jo kertaalleen ilmaistu traktorin rengas-piilokin. Loisto Lumo! Note to self: yksi + yksi sääntö olisi jo aika painaa tämänkin ohjaajan kaaliin...

Viime sunnuntaina hakuiltiin. Alkuun olin ottamassa pistoja, mutta päädyinkin partioimaan. Pyysin maalimiehet piiloihin eri korkeuksiin. Tuuli oli hyvä ja melko voimakas, lähdimme alueelle tuulen alta. Kaksi ensimmäistä maalimiestä nousi ja ilmaistiin ihan leikiten. Kolmannesta sai hajun todella hyvin, mutta piilon työstämiseen meni aikaa. Maalimies oli puussa, suhteellisen korkealla kuusessa. Kuusi oli melko avonaisella kohdalla metsää, joten hyvällä tuulella hajun reunat olivat kaukana. Lumosta näki selkeästi koska oli hajulla, koska haju voimistui ja koska heikkeni. Teki pitkää ja laajaa kaartoa, palasi takaisin päin ja taas jatkoi. Jäin siihen aukeelle hiljakseen liikkumaan ja kutsuin aina koiraa, kun kaarteet meni melko pitkiksi. Viimein Lumo nosti nenänsä ja se oli sitten siinä. Ilmaisu oli ok ja Lumo ihan super polleena treenin päätteeksi. Taitava! Korkealla olevia maalimiehiä pitää ottaa maastossa lisää.

Äitikoiralook-Lumo (vielä on karvaa jäljellä...)

Hurma-Hurja-Hurmeli, tuo pieni ylihuomenna yhdeksän viikkoinen parkkipallero, karvamuumin poikanen on päässyt jo moneen mukaan. Hurma on käynyt isojen koirien lenkeillä, tosin aina osan matkasta vapaamatkustajana sylissä. Autossa Hurma matkaa omassa häkissään takapenkillä, Lumo takakontin häkissä. Yksinoloakin Hurma on jo harjoitellut pieniä pätkiä. Tällöin Hurmis on pentuaikana tutuksi tulleessa "pentuhuoneessa" portin takana. Näin toimitaan myös silloin kuin koirat jäävät keskenään.

Aina valmiina läträämään-Hurma

Viime lauantaina Hurma oli mukana hallittavuustreeneissä, käytiin hakemassa koemerkit raunioilta ja merkkaamassa koealue. Pari tuntia meni metsässä. Mukana oli snautseri Frida, labradori uros Rae, lapinkoirat Ketta (Nutukas Zorra, Lumon isoisoäiti) ja Ketan poika Loihtu (Lumon isän eno) - eli Kettaa toisessa, neljännessä ja viidennessä polvessa. Illaksi Hurma jäi kepon kanssa Lumon lähtiessä mukaan koejärkkäilyihin. 

Sunnuntaina Hurma oli mukana hakutreeneissä. Sosialisoi ihmisten kanssa, leikki Juhan koirien sukkapalloilla ja teki elämänsä ensimmäisen tuuli-ilmaisun ja löysi Saaran, söi elämänsä ensimmäistä kertaa HauHaun kana-kalkkuna märkäruokaa, joka oli niin hyvää, että oikein tärisi. Treenien aikana nukkui tyytyväisenä autossa ja pääsi vielä lapukka Raen ja aussi Kerkon kanssa vähän metsään. Toki siitä mentiin vielä toiselle lenkille Aidan kanssa Petikkoon, jonka Hurma pääosin matkasi sylissä. 

Maanantaina aloitettiin Hurman ympäristökasvatus. Käytiin jokunen pysäkki bussiajelua, pysäkinväli junalla, ihmeteltiin ostarin elämää sekä päältä ajettavaa ruohonleikkuria ja päiväkodin pihalla leikkiviä lapsia (lapset ovat Hurmasta eri kivoja). Välillä otettiin lepoa ja sitten mentiin kaksin metsään. Lumo puolestaan pääsi illalla pitkälle lenkille ilman jälkikasvua.

Junamatkustaja-Hurma

Bussin odottelija-Hurma

Eilen molemmilla koirilla oli omat metsäretkensä ja -lenkkinsä ihan kahden emännän kanssa. Illaksi suunnattiin raunioille. Hurma pääsi tallaamaan radalle, eli kulkemaan eri alustoja, syömään kaikenlaisia herkkuja treenikavereilta ja hengasi Hurma useamman treenikaverin sylissäkin. Hurma seurasi myös Rae-lapukan työskentelyä ja sai vähän leikkiä Raen kanssa. Hurmis menee moisesta ihan pähkinöiksi. Kaiken jännän jälkeen olikin aika reporanka Hurma pitkin pituuttaan autohäkissään.  

Tänään Lumo kävi Aistissa Petran luona fyssarilla. Petran pyynnöstä myös Hurma lähti mukaan. Alkuun piti tutkia paikat tarkkaan ja yrittää purra äitikoiraa jalasta, mutta loppuajasta Hurmeli otti jo lepoa milloin fyssari-Petran tai minun jalan vieressä. Taas vähän lepoa ja sitten Hurman kanssa metsään, Lumo pääsee lenkille taas ilman pentua.  

Metsä-Hurma

Treeni- ja treenitaukokuulumisia

Lumo pitää lakisääteistä treenibreikkiä. Tarkoitus on lomailla kolme, tai jos ihan intoudutaan niin neljä viikkoa. Kaksi on jo "lusittu".

Ennen lomaa treenailtiin toki jonnin verran. Itsenäisyyspäivä otettiin vastaan VSPK:n perinteisissä itsenäisyyspäivän vastaanottotreeneissä Turun entisessä keskusvankilassa Kakolassa. Yön aikana treenattiin neljällä eri alueella.

Ensimmäinen oli aika perus toimistorakennus, jonne otin Lumolle kolme maalimiestä. Yksi oli suihkutilassa, jossa väliseiniä ja kaksi samassa isossa huoneessa aika vastakkain. Toinen alue oli selliosasto, eli käytävää ja sellejä, siellä oli kaksi maalimiestä, toinen keittiöntason päällä, toinen sellissä vaatenaulakon alla. Kolmas alue oli eristysselliosasto, jossa vähän haastavampia alustoja ja sauna. Sinne otin kolme maalimiestä, jotka kaikki olivat jossain määrin "ylhäällä". Yksi pöydän päällä, yksi saunan ylälauteilla ja yksi roikkui sellin kalterissa. Neljäs ja viimeinen alue oli aika aukeaa toimisto tms. tilaa. Otin sinne taas kaksi maalimiestä. Toinen oli pressussa isossa tilassa olevassa erillisessä huoneessa ja toinen puulavan takana ison tilan nurkassa. Yö ei ehkä treenillisesti ollut kovin rankka, enkä siitä rankkaa halunnut tehdä. Eli pyrin aika simppeliin treeniin. Takana oli kuitenkin pari päivää edellisenä viikonloppuna rakennusetsintätreenejä Konnunsuolla ja alta vuorokausi lepoa. Treenit menivät Lumolta hyvin, perussettiä. Eniten ehkä ohjaajaa, ja varmaan koiraakin, stressasi koirien yhteissäilytys samoissa kaikuvissa tiloissa kevythäkeissä.. Jestas sitä meteliä!

Kuvat Jari Miettinen

Samaisen viikon lauantaina tehtiin loppupimeätreeni koiralle. Alue oli viime syksyn loppukoealue Histassa. Kolme hehtaaria, kolme maalimiestä ja aikaa 45 minuuttia. Maalimiesten piilotkin olivat samat kuin syksyn kokeessa. Kaksi seisovaa ja yksi makaava. Koira kyllä osaa, liikkuu ja ohjautuu. Ohjaaja on perustollo. Eli ohjaajalle sitä tuulenlukutreeniä... Monestihan se tuuli pyörii, mutta pitäisi osata tehdä sellainen etsintäsuunnitelma, että alue tulee käytyä vähän joka suunnasta. Lumo teki hienosti töitä, ilmaisut olivat ihan ok (ne kun saisi aina olla musta vähän paremmat...)

Ja saman viikon sunnuntaina meillä oli jälleen Virve Sormusen ohjattu tottis. Tällä kertaa keskityttiin liikkeestä pysähtymiseen ja hyppyyn. Hyviä vinkkejä saatiin molempiin, ja Lumollekin vähän vauhtia hyppyyn.

Seuraavan viikon lauantaina oli tarkoitus ottaa loppukoetreeni ohjaajalle, mutta koska mä olin päättänyt meidän jäävän näiden treenien jälkeen treenitauolle, niin en voinut antaa itseni torpedoida vikaa treeniä ennen taukoa... Eli otettiin tallatulla, suht pienellä alueella pari maalimiestä hyvillä ilmaisuilla ja lomalle! Lumo olisi varmaan tehnyt enemmänkin ja kauemmin, mutta jos sitä intoa olisi neljän viikon päästä sitten vähän aikaisempaa enemmän..

Treenitaukoon...

Joka aloitettiin käymällä fyssarilla heti ekan viikon keskiviikkona. Petra Snellman-Nimenpalo kävi Lumoa läpi, ja totesi yläselän olevan melko juntturassa. Kiitos liukkaiden lattioiden ja sen tokohypyn, ehkä? Tunnin käsittely ja päälle vielä laserilla lämpöä lihakseen. Kahden viikon päästä uudelleen. Kotihoito-ohjeena aktiivisia venyttelyjä ja lämpöä lihakseen. Venytelty on, jonkin verran, ehkä liian vähän, lämpöä en laiskuuttani ole siihen antanut, mutta Back on Track mantteli on ollut suht aktiivisessa käytössä sisällä sekä ulkona.

Joulua vietettiin Himoksella kuuden ihmisen ja kuuden koiran voimin. Mökki ei ollut suurimmasta päästä, mutta sulassa sovussa elettiin niin ihmiset kuin koiratkin. 

Tete-leijona ja Lumo-lappalainen

Lenkkimaisemia Himoksen pohjoisrinteestä

Iloinen lenkkeilijä

Väsymystä sohvalla....

Lisää väsymystä sohvalla...

Ja vähän lisää väsymystä sohvalla... Mokomat sohvanvaltaajat!

Tunnelmaa...

Hakua, raunioita, hälytreenin järjestämistä ja lihashuoltoa

Sunnuntaina hakuiltiin. Treenien alussa jokainen kertasi loppukauden tavoittensa. Meillä loppukauden tavoite on hakuperuskokeen pimeäosuus. Treenien teemoina alueen läpikäyminen, ilmaisun vahvistaminen, koiran motivaation ja itsevarmuuden kasvattaminen. Kokeen jälkeen ajatuksena olisi alkaa treenaamaan pistoja jonkinlaisen kuntoon. 

Lumolle otettiin kolme maalimiestä epämääräiselle alueelle. Treenin teemana oli ilmaisu. Ensimmäisellä maalimiehellä Lumo ilmaisi niin pitkään, että kerkesin paikalle, toisella ilmaisu oli lyhyempi ja viimeisellä lyhyin. Lumo irtosi hyvin ja etsi aktiivisesti. Taito likka! Jatkossa tarvitsee tehdä treenejä, joissa ilmaisu saataisiin irtoamaan vahvana myös silloin, kun ohjaaja on kauempana. Eli kaivattaisiin mahdollisesti hyvää tuulta. Nyt olin jossain määrin kulkenut suht lähelle eri tavoin peitettyjä maalihenkiä, vaikken heitä nähnytkään. Hallintaa en varsinaisesti ottanut, vaan vaateena oli suhteellisen hallittu kulkeminen yhdessä, hetsaus ja lähetys.

Maanantaina raunioilla alueena oli talot. Kolme maalimiestä umpipiiloissa. Ampuminen radalle tullessa ja pari ampumista taisi tulla etsinnän aikanakin. Lumo ei onneksi reagoinut paukkuihin, joten suuri huoli ja murhe oli tälläkin kertaa täysin turhaa (ja toivottavasti myös pysyy sellaisena). 

Etsintäsuunnitelma oli käydä alue ylätalolta keskitalolle ja lopuksi alatalolle. No, etsintäsuunnitelma talojen kohdalla harvemmin menee niinkuin Strömsössä (toki meneekö se meillä nyt muutenkaan), joten yllättäen hukkasin koirani heti lähetyksessä... Onneksi olen taas muistanut jo joskus aiemmin oppimani, itselleni niin kovin vaikean asian, eli hiljaa olemisen... Jos et näe koiraa, etkä tiedä missä se on, niin ole hiljaa. Ja se kannatti. Haahuilin keskitalon kautta takaisin ylätalolle päin, jolloin alkoi kuulumaan haukkua. Lumo oli hienosti työstänyt ylä- ja keskitalon välistä maalimiehen, jota ilmaisi. Loisto mimmi! 

Jatkettiin talojen välistä keskitalon ja alatalon väliin, jossa nenä nousi ja alatalon seinustalla olevaa kolmelokeroista pukukaappia tarkennettiin kovin. Ilmaisu ja selvä peli. Tällä maalihengellä palkkasin Lumon itse. Päästettiin mies kaapista, keskimmäisestä lokerosta ja jatkettiin hommia. Keskitalon pellon puolesta reunaa haisteltiin kovin, haettiin hajua talon päädyssä olevan pusikon kautta, jolloin pyysin Lumoa kiipeämään. Lumolla taisi olla samat ajatukset mielessä, ja Lumo kipusi talon reunustalle. Tarkensi, ja kyllä vain, sukellusveneessä oli maalihenki. Ilmaisu oli aika laimea ja kovin lyhyt (?), sillä maalihenki palkkasi koiran melko heti. Homma hallussa, maalimiehet löytyneet ja Pumpasella erikivaa. Lopuksi Pumbasteriina haukkua louskutti mun treeniliivin takataskulle, sillä tiesi siellä olevan vielä hieman keitettyä kanaa ja maksaa..   

Tiistaina oli meidän ryhmän vuoro järjestää hälytreenit hälyryhmälle. Paikaksi olimme valinneet Kattilajärventien Nuuksiossa. Treenien järkkäily aloitettiin kahden aikaan päivällä. Kävimme Lumon kanssa puuhastelemassa Hauklammen rantaan yhden rastin, tallomassa yhtä etsintäalueista ja tekemässä yhden esineruudun. Esineruudusta Lumo mieluusti otti mukaan esineitä, joista kehuin, palkkasin ja sen jälkeen pyysin jättämään ja palkkasin.. Myöhemmin Lumo toimi jälleen assistenttina kun veimme alueelle yhden maalihenkilön. Lumo oli jälleen hieman ihmeissään, kun tälläkin kertaa homma meni jotenkin ihan oudosti koiran näkökannasta katsottuna. Kävimme ohjeistamassa pari maalihenkeä jälkiensä alkupisteisiin, tällä kertaa kolmanneksi lähti malaihengeksi tulleen Sofian Justus. Ja treenien loppuvaiheessa menimme vielä kolmisin noukkimaan rastin lammenrannasta ja ohjasimme Jennin ja Kattiksen esineruudulle. Lumolla oli siis tiistain ohjelmassa kevyt reilu kahdeksan tunnin mittainen hälytreeninjärkkäilyrupema.

Tänään riensimme aamukymmenen pintaan julkisilla Käpylään taas fyssaroimaan Tamara Merenvallalle. Lumo liikkui edelliskertaan nähden huomattavasti paremmin. Lihaksistokaan ei ollut samalla tavalla jumissa. Jumi joka liikkeisiin eniten vaikuttaa löytyy rinta- ja lannerangan ylimenokohdasta. Lumon rentoutui ja vastasi käsittelyyn hyvin. Tänään mennäänkin aika kevyellä liikunnalla, ravaten. Huomenna saadaan, ja pitääkin, liikkua, mutta edelleen rasittavaa riekkumisliikuntaa on pyrittävä välttämään. Seuraava fysasriaika on varattu syyskuun loppupuolelle taas Anu Rautakalliolle.

Kadonnutta takapotkua metsästämässä...

Mun pikku neuroottisuus koiranomistajana ei liene kenellekään uusi juttu? Ja kenenkään ei ehkä ihan oikeesti kannattaisi lisätä vettä myllyyn, välttämättä. Viime maanantaina käytiin Lumon viime viikkoisen Rhoo-Rosberg-rattopojan ja Jennin lauman kanssa lenkkeilemässä Haltialan ja Pitkäkoksen suunnalla. Oli nihkeän kostea ilma, muttei ihan mahdoton. Jenni tarkkaili Lumon liikkumista ja pohti sitten ihan ääneen, että liikkuuko Lumo normaalisti noin paljon peitsaamalla ja kun sen laukkakin on vähän pommpivaa, ei pupulaukkaa, mutta kuitenkin...

Jaahas, no ei muuta kuin torstaiksi aika luottoeläinlääkärillemme Tanjalle Käpälämäkeen. Taas sain selvittää olevani vähintään hiukan hullu ja takuuvarmasti suhteellisen neuroottinen koiranomistaja.. Halusin Tanja tsekkaavan Lumon anaalit, ja syyksi sanoin hieman kankean takapään liikkeen.. No, toinen anaali tyhjä, toisessa hieman tavaraa. Ei paha, tyhjennys riitti hoidoksi, muttei selitykseksi liikkeiden tahmeudelle ja epäpuhatudelle. Seuraava osoite oli sitten fysioterapeutti. Sain ajan lauantaille Tamara Merenvallalle.

Tamara oli meille täysin uusi, mutta paljon kehuttu tuttavuus fyssarisaralla. Alkuun katsottiin Lumon liikkeitä. Hitaammassa vauhdissa peitsasi, nopeamassa siirtyi raviin. Tamara huomasi oitis pientä "ponnettomuutta takaliikkeissä". Sain myös pienoista noottia Lumon rasvakerroksesta (joo, paino sahaa 17,2 kg - 17,8 kg väliä, pyritään 16 kg - 17 kg...). Tamara käsitteli hieman vajaan tunnin verran Lumoa. Teki erilaisia venytyksiä ja käsitteli lihaksia ja niveliä. Syy takapään "ponnettomuuteen" löytyi lanneselän alueelta, jossa oli lihas- ja niveljumeja, jotka aiheuttavat pienen selän köyristymisen ja osittain myös "ahtaamman" takaliikkeen. Kyseessä ei ole rakenteellinen vaan ihan puhtaasti lihasten käyttämisestä johtuva "vika". Lanneselänalue vastasi käsittelyyn hyvin. Tykkäsin hirmu paljon tavasta jolla Tamara Lumoa käsitteli, ja näin noviisin silmään käsittely poikkesi myös jonkun verran toisten fysioterapeuttien käsittelystä. 

Peitsaamisesta puhuimme sen verran, että suorakulmaisemmalle koiralle ravi on parempi, ja terapeuttisempi, tapa liikkua. Ravatessaan koira venyttää lihaksiaan liikeen mukana, toisin kuin peitsatessa enemmänkin jumittaa lihaksistoa. Käsittelyn jälkeen Lumo oli lauantai levossa, pienellä remmilenkityksellä ja sunnuntainakin kevyellä liikunnalla. Vaikuttaisi myös siltä, että Lumo ravaisi enemmän kuin ennen. Toki olen myös "kiihdyttänyt" Lumoa ravaamaan peitsin sijaan. Eli saanee mennä remminmitan edellä, kunhan ravaa.

Seuraava fyssarikäynti on varattu kolmen ja puolen viikon päästä Aistiin. Jäin vain pohdiskelemaan, josko kävisin vielä toistamiseen Tamaran luona ja sen jälkeen vaihdellen Aistissa tai Tamaralla... Lumolle on varattu myös "pesuaika Maaritin pesulaan" viikon päästä launtaille. Kaikkeen se pieni treenilomaileva Pumpanen joutuukin!  

Paljon treeniä, puuhaa, hommia

Jo vain on taas tovi vierähtänyt viime päivityksestä... Hyi hyi laiskaa ja aikaansaamatonta sihteeriä! (tai ehkä ongelma on ennemminkin ajan tehokkaassa käytössä ja vuorokauden riittämättömissä tunneissa...) Nyt sitten tarjolla on pitkääkin pidempi päivitys (jatkossa pyrin säästämään lukijat moisilta kuukauden mittaisilta "kirjallisilta oksennuksilta") 

Laakereilla meillä ei todellakaan ole viimeisen kuukauden aikana lepäilty!

Rauniotreenit ovat tuttuun tuttuun tapaan ollut maanantaisin. Raunioilla ollaan tehty erityyppisiä, toisiaan tukevia treenejä: 

• Motivointitreeni: Ensimmäinen "moottoritreeni" tehtiin toimihenkilöiden rauniotreeneissä jokunen viikko takaperin. Kaksi maalihenkeä nostattivat Lumoa, Lumo sai katsella ja hinkua perään, jonka jälkeen maalihenget luikkivat piiloihin ja Lumo kävelytettiin pois päin, palattiin takaisin ja päästettiin etsimään. Itse jäin paikoilleni tönöttämään ja annoin Lumon tehdä hommat. Lumo sai suorapalkan, eli ilmaisua ei vaadittu. Pumppis työsti mukavan itsenäisesti maalimiehet ja sai palkkansa.

• Tunkeutumistreeni: Yhteen ja samaan piiloon, samaa maalihenkeä käyttäen: maalimies nostattaa koiraa, livahtaa piiloon, jonka edessä on tyhjiä muovipulloja, styroksia, pahvilaatikoita jne. esteitä. Koira päästetään maalimiehen perään piilolle, ja koiran tulee tunkeutua näiden erinäisten esteiden läpi maalimiehelle päästäkseen.  Joka toistolla piilolle pääsyä hieman vaikeutettiin, kolmannella kerralla piilon pienen oviaukon edessä oli vanerilevyä, joka sekin piti Lumon läpäistä päästäkseen maalimiehelle. Lumon kohdalla tunkeutumisessa ei oletettavasti ollut ongelmaa. Pieni lapinkoira menee vaikka läpi harmaan kiven maalimiehelle päästäkseen. Ilmaisuja ei otettu, vaan Lumo sai suorapalkan, sillä teemanahan oli tunkeutuminen. Opetetaan siis yhtä asiaa kerrallaan. Tunkeutumistreenin ideoinnista kiitokset kouluttajapariani Jenniä paikanneelle Virpille!

• Koiranlukutreeni: Etsittäväalue "palasteltiin" ohjaajalle. Maalimiehet meivät piiloihin yksitellen. Palaset tuli käydä läpi koiran kulkiessa alueella kytkettynä, kunnes hajun saadessaan koira päästettiin vapaaksi työstämään (palkkio). Lumon kohdalla taisin tasan kerran keretä päästämään neidin vapaaksi, sille ensimmäiselle maalimiehelle, muuten L meni aika hirvee veto päällä maalimiehelle. Ilmaisi hyvin, eikä kivireen (eli ohjaajan) perässä vetäminen tuottanut minkäänlaista painetta. Hyvä niin. Erinomaisesn hyvin onnistunut treeni tämäkin. Koiranlukutreenistä kiitokset kouluttajapariani Jenniä paikanneelle Miisalle!

• Alhaalta tulevat hajut ja tarkennus: Juhannusta edeltävänä torstaina kävimme kuokkimassa torstairyhmän treenit. Lumon pään menoksi olin pohtinut alhaalta tulevia hajuja neljän piilon verran, ja maalimiehen tehtävä oli kehua ja palkata koira tarkennuksesta: eli koiran kuonon selkeästi ottaessa hajua piilon raosta tms. Maalimiehet laitettiin piiloihin yksitellen, sillä tuuliolosuhteet olivat melkoisen haastavat - voimakas tuuli kuljetti hajuja pitkälle, eli jottei treeni olisi mennyt ihan pipariksi koiran hulmutellessa ympäriinsä. Virpi palasteli alueemme, joka alkoi taloista. Aloitus meni hiukka pipariksi, ohjaaja luki tuulensuuntia ja koiran nenää hieman omaperäisesti... Mutta onneksi Lumolla on oiva nenä, joka toimii. Eka maalihenki löytyi ylä- ja keskitalon välissä olevasta mustasta törpöstä. Jatkettiin alakasalle, Lumo liikkui hyvin ja toinen maalihenki löytyi neloskaivosta, jonka päällä oli ritilä. Maalimies oli kaivon keskitasanteella ja Lumo kerkesi jopa hieman haukahdella Mian palkatessa Lumoa ritilän välistä. Kolmas maalimies oli keskikasalla olevassa maakaivossa, ritilän alla hänkin, ja palkka tuli raosta hännän heilutuksen tahdittaessa syömistä. Neljäs maalimies oli Lumon lihapullatäti (emännän anoppikokelas), joka löytyi yläkasan päädyssä olevasta "ruumisarkusta", jonka eteen oli laitettu ritilä siihenkin. Ritilä joka ei siis pidätellyt pientä lapinkoiraa, vaan Lumo tunkeutui kohti lihapullatätiä haukun saattelemana. Mainio, onnistunut treeni!

• Toinen motivointi-rallattelutreeni tehtiin tällä viikolla. Teemana oli useampi maalimies samalla kasalla. Lumolla oli viisi maalimiestä yläkasalla. Ohjaajan etsintäsuunnitelma oli jälleen eri kuin koiralla. Ensimmäinen nostettiin yhdessä, toinenkin taidettiin nostaa yhdessä, kunnes Lumo otti pienen rallin keski- ja alakasan kautta yläkasan kolmoskaivolle, jonka päällä kävi haistelemassa, pohti hetken, jatkoi matkaa, mutta nähdessään minut palasi kaivolle ja haukkui. Maalihenkihän siellä, kaivon keskitasolla. Palkkaus taas ritilän välistä. Homma jatkui ehkä aavistuksen paremmalla yhteistyöllä. Kaikkia viittä piiloa ei voi mitenkään muistaa, sen verran sukkelaan treeni meni!

Kaivoja tarvitsee treenata enemmän, jotta Lumo saa tarvittavaa itsevarmuutta niidenkin työstämiseen. Hieman hankala piilo, kokematon koira, joka tarvitsee itsevarmuutta. lmaisuissa ei muutoin suurempaa ongelmaa, pientä viivettä joissakin piiloissa, mutta muutoin sanoisin passeliksi. 

Kultaisen keskitien säilyttäminen kaiken treenaamisessa on A ja O. Eli vaihtelevia treenejä, välillä helppoja koiran itsevarmuutta buustaavia treenejä, toisinaan enemmän aivopähkinää, mutta silloinkin osa helpompia ja vain yksi tai kaksi haastavampaa piiloa. Tämän kun muistaisi.

Kuva Alm

Hakutreenit ovat jatkuneet sunnuntaisin. Jokunen on jäänyt välistäkin syystä tai toisesta. Hakutreeneissä ollaan keskitytty niinikään motivointiin. Eli erilaisia koiran intoa nostattavia, lyhyitä treenejä (toimii myös helteisemmilläkin säillä):

• Motivointitreeni: Kaksi maalimiestä nostattaa koiraa, koira saa katsella kun maalimiehet kirmaavat hihkuen metsään. Koiraa kuljetetaan pois päin, tuodaan samantien takaisin ja päästetään etsimään, lyhyet ilmaisut. Vikkeliä olivat maalimiehet tässä treenissä, sillä ensimmäinen ilmaisu kuulu suht kaukaa ja toki kun kriteerinä oli lyhyt, hyvä ilmaisu, niin maalimieheltä kaivattiin äänekästä kehua. Toisenkin maalimiehen Lumo työsti jälleen itsenäisesti, hienoa! Kouluttaja Mika taisi todeta, että tätä menoa kun jatketaan, niin koiran saa kiinni vasta maalimiehellä.. No, peruspimeäkokeeseen verrattuna ei huono homma lainkaan, etenkin kun saadaan ilmaisu satavarmaksi.

• Motivointitreeni -  virpominen: Edellisissä hakutreeneissä jatkettiin motivointitreenillä. Tällä kertaa teemana oli "virpominen". Kaksi maalimiestä, joista ensin toinen hihkuu koiraa ja lähtee hihkuen juoksemaan metsään. Koira päästetään maalimiehen perään maalimiehen vielä juostessa, jolloin maalimies "putoaa". Sama toisella maalimiehellä. Toimiva, koiran motivaatiota ja virettä oikein kivasti nostattava treeni! Hyvä treeni aina silloin tällöin mottorin potkun ylläpitämiseksi ja sen vahvistamiseksi.

Sairaslomaltakaan ei olla vältytty. Toukokuun alussa oireilleet ja tyhjennetyt anaalit alkoivat pari viikkoa edellisen käynnin jälkeen taas oireilemaan. Aika Käpälämäkeen oli varattu tiistaille, mutta edeltävänä sunnuntaina päätin viedä Lumon päivystykseen Aistiin, kun takapuoli häiristi niin kovin. 

Toinen anaaleista oli tyhjää täynnä, toisessa päivystävän kandin mielestä ihan normaalia eritettä. Pyysin tarkistaman hännän alusen ihon, ja kappas, siellähän oli aivan mahdottoman hyvin nuolemalla työstetty pyoderma, eli märkäinen ihotulehdus. Hännän alunen ajeltiin paljaaksi (auts kiljui Lumo), puhdistettiin, rasvattiin ja kipulääkkeen eläinlääkäri antoi pistoksena. Kotiinviemisinä oli 14 päivän Rilexine antibioottikuuri, Metacam-kipulääkettä ja pari kertaa päivässä paikallispuhdistaminen laimennetulla Betadinella, jonka jälkeen Fuciderm-voidetta levitettiin tulehtuneelle ihoalueelle. Ja kauluri päähän kaunistamaan.. Voihan pyoderma! Lumo oli tuon sunnuntain aika vaisu, ja hakutreenit jäivät syystä väliin. Antibiootti ja paikallishoito alkoivat puremaan onneksi aika nopeasti ja hännänalus paranemaan.  Ja se toki parantuikin nopeasti ja oikein kelvosti! Karvakin on hienosti kasvanut, toki täyteen mittaan kasvaminen vie tovin.

Toki vainoharhaisen emännän ja mahdollisesti vaivaavien anaaleiden takia käytiin vielä kertaalleen, pari viikkoa tuon antibioottikuurin loppumisen ja hännänalusen paranemisen jälkeen Tanjan luona Käpälämäessä. Jälleen toinen anaali tyhjää täynnä ja toisessa kellertävää eritettä. Luulisin Aistissa tyhjennetyn anaalin eritteen olleen jotakuinkin samanalaista, Tanjan mielestä erite voisi kuitenkin viitata tulehdukseen... Blaah. Kuitulisäys murkinaan, ja toivon todella, ettei ala vaivaamaan. Toki jotain vikaahan sitä pitää muutakin löytää, pinnallinen häntärauhasen tulehdus, johon jälleen Fucidermia (tuota ihme kortisoni-antibioottivoidetta, joka toimii vaivaan kuin vaivaan). Tästäkin vaivasta on nyt selvitty. Ja ihan muutamien päivien voitelulla. Lisäksi Cothivetia meillä on suihkuteltu jokseenkin runsaasti..(niin, että kotiin tullessa tuoksahtaa mukavasti laventeli ja muut yrtit..)

Parhaillaan meillä muuten lomaillaan, ja näin loman kunniaksi rautavatsa Pumpasella onkin pientä ripulia. Canikur Prolla lähdettiin eilen liikkeelle, toivottavasti tokenee.

Espyn hälytysryhmän leiri järjestettiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna  Mustialassa, Tammelassa. Viikko tuon pyoderma-episodin jälkeen, päätin, että Lumon kanssa kuitenkin lähdetään ja treenataan se mitä treenataan, tai sitten ei treenata. Meidän ryhmän kouluttajina toimivat Salossa pelastuskoirapuolella vaikuttava, viime vuoden IRO pelastuskoirien MM haun joukkuekultaa voittaneessa joukkueessa ollut Nina Pulli ja niinikään pitkään kansallisella- sekä pelastuskoirapuolella vaikuttanut, IRO:n kansainvälinen rauniokouluttuja Annika Himanen. 

Viikonloppu koostui useammasta lyhyehköstä treenistä. Lauantain ensimmäinen treeni oli pelkkä ilmaisutreeni metsätiellä maalimiehen ollessa näkyvillä. Lumo koukkasi metsän kautta maalimiehelle. Kuono kävi kevyesti maalimiehen poskea nuuskaisemassa ennen ilmaisua. Ilmaisu oli "ihan ok". Toinen treeni tuli suunnitella sen mukaan, millaisen treenin olisi tekemässä seuraavissa treeneissä. Me Lumon kanssa oltiin "outolintuja" partioimalla. Muut tekivät pistotreenin. Toka treeni ei mennyt ehkä ihan niin putkeen. Kaksi maalimiestä keskilinjan eri puolin. Edettiin partioimalla. Ensimmäisen maalimiehen löydettyään häntä hieman häiritsi Lumoa. Ilmaisi kuitenkin ja jatkettiin. Toinenkin maalimies löytyi, ilmaisu oli parempi, mutta maalimiehen "innostava ja kannustava" kehu, jota ei siis tullut, ei oikein ollut ohjaajan mieleen. Palautteena saatiin ilmaisun vahvistamista, joka olikin jo tiedossa. Päivän kolmas, ja muistini mukaan viimeinen treeni, tehtiin parkkipaikalla. Homman nimi oli Cross Barking. Eli ristikonmuotoinen "asetelma", jossa avustajat ovat kello kahdentoista, kolmen, kuuden ja yhdeksän kohdalla vastakkain. Maalimiehet seisovat, paitsi maalimies jolle koira lähetetään kyykistyy/istuutuu. Menetelmä tarjoaa mahdollisuuden useisiin toistoihin esim. haukkuilmaisun, erilaisten maalimiesten tai motivaation suhteen. Lumo innostui Cross Barkingista ihan mukavasti ja ilmaisut olivat huomattavasti parempia. Ohjajaa oli ehkä vähän liiankin aktiivisesti mukana, joka sekin tiedetään..

Sunnuntaina treenattiin pääosin Cross Barking-menetelmällä. Lumolle taidettiin ottaa yhteensä kolme tai neljä ilmaisutreeniä hieman kaavaa vaihdellen. Yhdessä treenissä maalimiehet lähettivät koiran aina seuraavalle, muutoin hoidin lähetykset itse. Lumolla nousee vire suhteellisen tehokkaasti tällä menetelmällä. Mahdollisesti jatkamme Cross Barkingia aika-ajoin. Ainakin ilmaisun vahvistamiseen, erityisesti pimeässä..

Hyviä vinkkejä tuli myös risteilyn opettamiseen (ja pistotyöskentelyn opettamiseen yleensäkin). Jo vähän pidemmällä pistoileville koirakoille otettiin "härdelliä" risteilyn opettamiseksi. "Härdelli" on hieman monimutkainen selittää, mutta taas avustajilla on oma, tärkeä roolinsa. Avustajat välillä kutsuvat koiraa, välillä taas piiloutuvat koiralta. 

Viikonloppu oli kaikkiaan hyvin antoisa ja ajatuksia herättävä. Asia, joka tulee huomioida on se, että itse otan aavistuksen painetta vieraista kouluttajista ja koulutusympäristöistä, joka sitten heijastuu Lumoon. Eli monesti treenit menee huonommin leireillä, kuin omissa treeneissä.. Leirin jälkeen iski jopa hetkeksi pienoinen epätoivo, mutta se on jo ryvetty, ylitetty ja selvitetty. Mehän vielä näytetään!

Uimassakin on lenkkien lomassa keretty käydä. Kuva Alm

Tavoitteena huippukoira-koulutukseen Inkoossa, Inkoon koirakerhon järjestämänä ollaan myös keretty kesäkuun alkupuolella osallistumaan. Kouluttajina Susanna ja Juha Korri. Juha piti alkuun lyhyehkön, tunnin mittaisen teorian kouluttamisesta, jonka jälkeen siirryimme itse asiaan. Jokainen koirakko sai ottaa jonkun pulmapaikan, johon haettiin ratkaisua. Meitä ohjeisti Susanna. Meidän pulmapaikaksi otin takapään käytön, johon saimme ihan oivia vinkkejä. Muita koirakoita seuraamalla sai ihan hyviä, ei ehkä mitään maata järisyttäviä, uusia vinkkejä, mutta vinkkejä käytännöntoteutuksineen kuitenkin.

Koulutuspäivänä ilma oli sangen aurinkoinen ja kuuma, autossa odottelu (vaikka auto varjossa olikin) sai koirat hieman vetämättömiksi. Iltapäivästä Lumo osallistui Juhan tekemään suojelukoiratestiin. Lähinnä ihan leikkimielellä. Testin ideana on, että kokenut maalimies testaa koiran koulutettavuutta suojelukoiraksi. Eli saisiko kyseinen maalimies koulutettua koiralle tuloksia suojelukoirakokeista. Kuinkakohan moni lapinkoira moisia kykyjä omaa? Toivottavasti ei kovin moni. Lumo ei ainakaan.

Jokohan tässä olisi pääosin viimeinen kuukausi treenien osalta pähkinän kuoressa? Aikamoinen pläjäys, että tehdäänhän me, paljonkin.


Fysioterapeutti Petra Snellman-Nimenpalon luona vierailtiin eilen Aistissa. Lumo on aavistuksen juntturassa rintarangan alueelta. Kotiinviemisiksi saimme muutaman harjoitteen, joiden avulla jumpataan rintarankaa. Rintaranka lienee alue, joka rasittuu ja jumittuu mm. raunioilla liikkuessa ja korkeammilta paikoilta alas tullessa. Seuraava fyssarikäynti ajoittuu elokuulle.

Kansallinen kaikkien rotujen näyttely on ohjelmassa ensi lauantaina 2.7 Tuusulassa, tuomarina Pekka Teini. Näytelmiin matkataan ystävämme Aikin ja Rhoo-porokoiran kanssa. Romppainenkin on menossa mister-kilpailuun.  Ajatuksena olisi ilmoittaa Lumo myös Liedon elonäyttelyyn elokuussa, katsotaan, ilmoittautumisaikaa on vielä tovi.

MH-luonnekuva on nyt totta! Sain Lumon Espoossa 6.8 järjestettävään MH-luonnekuvaukseen, kuvaajina Riitta Liimatainen ja Kai Tarkka. Huippua!  

Virallinen silmätarkastusaika on myös varattuna 19.8 Apexiin. Samaiseen tarkkiin tulee Lumolle suunniteltu sulho, jota on kosittu ja luvattu. Aika (ja silmätarkki) näyttää onko pari toisillen tarkoitettu.

Kuva Alm