Kuulumisia treeni- ja terveysrintamalta

Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi? Niinpä, turhia lupauksia nämä aktiivisemmat blogipäivitykset, mutta korjaillaan taas tilannetta.

Edellinen päivitys on reilun kuukauden takaa, joten onhan tässä tapahtunut yhtä sun toista. Aloitetaan terveyspäivityspuolesta, niin tulee kelvollinen jatkumo edelliseen...

Laamalappalaiset ovat jatkaneet laamailuaan vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan jokin hetkellinen mielenhäiriö valtaa mielen (kuten treenit, peurat, kauriit, toistensa härkkiminen...) ja kintuissa on liikettä ja vipinää. Lumo kävi toistamiseen eläinlääkärillä apaattisuuden, liikkumishaluttomuuden ja laiskuuden takia vappuaattona. Tällä kertaa kävimme Espoon Eläinsairaalassa Anne Muhlella. Anne on erittäin mukava, pätevä, tarkka ja potilaaseen huolella perehtyvä eläinlääkäri. Vein mukanani maaliskuun alussa otetut veriarvot. Anne tutki Lumon huolellisesti. Kävi tarkkaan läpi rangan, nivelet, imusolmukkeet, ihon, katsoi liikkeet ja kuunteli sydämen. Lumolla on luonnostaan hyvinkin rauhallinen syke. Syynä on joko urheilijakoiran sydän tai jokin taustalla oleva perussairaus, joista esim. kilpirauhasen vajaatoiminta ja addisonin tauti voisivat heikentävää pulssia. Eläinlääkäri otti epämääräisten oireiden syyn selvittämiseksi punkkivasta-aineet (negatiiviset), tulehdusarvon (normaali) sekä kilpirauhasarvot (normaalit). Kilpirauhasarvojen saavuttua hoitanut eläinlääkäri suositteli vielä ACTH-simulaatiotestiä addisonin taudin pois sulkemiseksi. Lumollahan on suvussa molempia autoimmuunisairauksia jättäneitä koiria, sekä taannoin hyvin läheisellä sukulaisella todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Käynnin lopuksi Lumo sai vielä kokeilumielessä jokusen akupunktioneulan rankaan ja hyvin rentoutui. Lumo kävi tänään tuossa ACTH-simulaatiotestissä, jonka tuloksia odotellaan ensi tai seuraavaksi viikoksi. Ikävien verenvuodatus- ja lihaspiikitysten jälkeen Lumo pääsi rentoutumaan laserakupunktioon. Silmät puoliummessa nautiskeli hoidostaan. Hurma pääsi myös pienille osingoille, ja Hurmalle vaikutus oli samankaltainen - häröpallokin painoi simmut kiinni. Nyt ne makaavat molemmat reporankoina pitkin lattioita, ja välillä kuuluu ihana uninen nassutus.

Pawlowin ehdollistama pieni koiraeläin - Hurma haluaa

Viikko eläinlääkärireissun jälkeen käytiin taas luottofyssarillamme Petra Snellman-Niemenpalolla. Lumo oli suhteellisen spasmiton ja naatiskeli toistamiseen käsittelystä ihan silmät ummessa. Silloin kun on juntturaa Pumsii luo aina ikävässä kohdassa katseensa Petraan, että "voisitkos antaa olla - tekee kipiää". Hurma sai sitten hypätä loppuajaksi pöydälle, ja Hurmiksella nyt oli vähän enempi tukkoisuutta - voisko vaikka johtua siitä, että Hurmalla on niin valtavan paljon nuoren koiran kineettistä energiaa, että eihän sitä aina kerkiä kroppa ihan mukaan? Seuraavat fyssaroinnit on juhannusviikolla.

Kaikesta laamailusta huolimatta ollaan treenattu.

Huhtikuussa oli hälytreenit, jonka teemana oli useampi alue. Ensimmäinen taajametsikköalue oli tyhjää täynnä. Sen jälkeen tienvarsietsintä, josta ei toisen koirakon lisäksi löytynyt muuta. Kolmannelta alueelta Lumo nosti pienen jäljen pätkän, hukkasi sen, teki ilmavainulla lopun ja löysi kaksi keskenään keskustelevaa maalimiestä. Ilmaisu ei oikein lähtenyt, ehkä juuri siitä syystä, ettei saanut suunvuoroa.. No, tiedetään mitä tulee harjoitella.

Huhtikuussa myös turvapuistoiltiin vielä kertaalleen. Molemmat koirat saivat tasolleen sopivaa treeniä. Lumolla taisi olla vähän pressutettua maalihenkeä ja ylhäältä tulevaa hajua, Hurmalla oli kivaa - se on pääasia.

Kävimme Lumon kanssa haun taidontarkistuskokeessa huhtikuun loppupuolella toteamassa, ettei ollut meidän päivämme ja palaamme hiomaan taitojamme. Hallittavuutta oli, etsintäsuunnitelmaa, koiranlukutaitoa ja -ohjaamistakin oli, ensimmäinen ilmaisu oli erinomainen, mutta kaksi seuraavaa ei oikein sujunut ja kolmennella ohjaaja, eli minä, avusti sanallisesti koiraa ilmaisussa. No, tositilanteessa kukaan ei olisi kuollut, kaikki löytyi ja vieläpä kohtuullisen lyhyessä ajassa. Ohjaaja voi, ja on toki on se jo tehnytkin monesti, katsoa peiliin ja pitää jatkossa suunsa kiinni. Jälkimmäistä yritän kovasti opetella, toisinaan olen siinä ihan kelvollinen. Kaksi viimeistä maalihenkeä oli melko lähekkäin ja olin itse suhteellisen lähellä molemmissa tilanteissa. Fiksu koira, tietää olevansa kokeessa ja ettei maalihengeltä tule palkkaa, näyttää niin maailman selkeimmin maalimiehen sijainnin, ilmaisee huonosti ja lähtee tulemaan kohti ohjaaja... Noh, keskitytään hiomaan heikkouksia vähemmälle, tarkistellaan taitoja myöhemmin loppukesästä/alkusyksystä, ja nyt vaan leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Huhtikuun loppupuolella alkoi rauniokausi. Treenikertoja on ollut kuusi, vaihtelevilla teemoilla koirakon tason mukaan. Teemoina on ollut ylhäältä- ja alhaalta tulevia hajuja, useampi maalimies pienellä alueella, on keskitytty alustoihin ja tarkentamiseen. Lumolle on pyritty hakemaan yllätyksiä, mm. kaksi hyvin lähekkäin olevaa maalimiestä. Hurma on tehnyt suunnitelman mukaan aloittelevammalle koiralle sopivia harjoituksia. Hurma on kovin pätevä. Pientä alustaepävarmuutta on aika-ajoin edelleen, mutta niissäkin on menyt hurjasti eteenpäin. Karkki Hurvanen on myös todella sitkeä työskentelijä. Tässä pitäsi vain ohjaajan muistaa, että koiralla on ikää 10 kuukautta ja kaiken pitää olla vaan niin kivaa leikkiä vielä pitkään. Tai oikeastaan kaiken pitäisi olla aina koiralle kivaa leikkiä.

Hurma on käynyt torstaisin nuorten koirien tottiskurssilla opettelemassa keskittymään ohjaajan kanssa tekemiseen häiriön alla. Hurma on vilkkaudestaan huolimatta osoittanut olevansa kovinkin keskittymis- ja kehittymiskelpoinen. Lumo puolestaan on tutustunut maanataisin jäljen saloihin. Vielä haetaan selkeämpää jälkityöskentelyä, metsäjälki tuntuu olevan Lumolle motivoivampaa kuin pellolla oleva jälki. Molempiin pitäisi saada motivaatio ja tekniikka kuntoon. Pellolla tuo tekniikan rakentaminen lienee helpompaa.

Hakutreenejä on ollut muutaman kerran pienellä porukalla. Lumon kanssa on treenattu ilmaisua, rikottu kaavaa ja viime kerralla tehtiin pistoja. Ilman apuja, ja Lumohan irtosi kirsu auki. Hurma puolestaan on partioinut, eli olen katsonut Hurman tapaa työskennellä ja reagoida hajuihin ja viime kerralla tehtiin pistoalkeita tuuli-ilmaisuin. Hyvin tuntuu olevan Hurmalla nenänkäyttö hallussa. Hurkki on kovin ahne ja ihmisrakas, joten uskoisin, että näillä olemassa olevilla peruspalikoilla saadaan ihan hyviä tuloksia aikaiseksi. Ajan kanssa.

Viime viikonloppu vietettiin iloisessa itä-Suomessa hälyryhmän leirillä. Leirin treeniteema keskittyi raunioihin. Lauantaina treenattiin Imatran raunioradalla, sunnuntaina Lappeenrannassa. Lauantain treenien teemana oli tarkennus, sunnuntaina ohjattavuus. Elettiin taas niitä hetkiä kun ohjaaja höpöttää, koira ei ole hallinnassa, ohjaaja ei osaa ohjata, ohjaaja ei osaa vaatia, ohjaaja ei ole tarpeeksi mustavalkoinen jne. Että ei se suju vielä näidenkään vuosien jälkeen tarpeeksi hyvin - peiliin katsomisen paikka. Koirilla oli kuitenkin onnistumisia, se on pääasia. Maanantain jälkitreenit jätettiin väliin. Tiistaina hurviteltiin raunioilla: molemmille koirille pieni alue ja viisi maalimiestä alueella. Lumolla oli ihan törkeen kivaa! Yhden ilmasi, sai palkan ja seuraavasta oli jo haju! Oli huisin hauska seurata kun koira napsii tyypit hienosti peräkanaa. Hurmalla oli myös huisia, homma ei toki vielä mennyt ihan niin napsimalla kuin Lumolla, vaan vähän piti keskittyä ja tarkennella. Mutta hyvä Hurkistakin tulee - näin mä olen päättänyt!