11.4.2013

Hormonihuuruja...

Kautta ilon ja kunnian kerron omistavani kaksi naispuolista koiraeläintä. Toisella juoksu alkoi helmikuun alussa, kohtahan ne "pullat" on valmiina tulemaan uunista aka pienimuotoista, ennennäkemätöntä, valeraskauden haisua on ollut ilmassa. Maidontuotantoa ei sentäs ole eikä leluja hoivata, mutta hitusen tuo käy hitaalla eli on laiska, jopa niin laiska, että käytiin eläinlääkärissä.. Toinen, puolituinen, keskenkasvuinen koiralapsi päätti ryhtyä teini-ikäiseksi ja aloittaa muka aikuistumisen ja aloitti ensimmäiset juoksunsa huhtikuun alussa. Vajaan yhdeksän kuukauden iässä!!! No onhan se nyt ihan lääh lääh, kun eihän nyt sitä voi pieni koiraeläin ymmärtää mitä tässä oikeastaan on tapahtumassa. Muutoksia muutoksia. 

Tätäkö se kahden narttukoiran omistaminen sitten oikein on? Juoksu, valeraskaus, karvanlähtö, juoksu, valeraskaus, karvanlähtö... Ehei, ei saa olla, mä en niin ala.

Lumon laiskuuden syy oli kotieläinlääkäriemännän diagnoosin ja oikean eläinlääkärin diagnoosin kanssa täysin yhteneväinen. Lumon oireet ovat mitä ilmeisemmin hormonaalisia. Rapsuttelukin loppui kuin seinään kun toinen Stronghold valeltiin lapojen väliin ja pari pientä ruvelle rapsittua kohtaa parani kuin silmissä. Kliinisen perustutkimuksen lisäksi tarkasteltiin vähän perusveriarvoja eikä niistä löytynyt huomauttamista:

ALB 37 (25-44 g/l)
ALP 16 (20-140 u/l)
ALT 35 (10-118 u/l)
AMY 188 (200-1200 u/l)
TBIL 6 (2-10 mmol/l)
BUN 9,0 (2,5-8,9 mmol/l)
CA 2,57 (2,15-2,95 mmol/l)
PHOS 1,56 (0,94-2,13 mmol/l)
CRE 106 (27-124 umol/l)
GLU 5,6 (3,3-6,1 mmol/l)
NA+ 142 (138-160 mmol/l)
K+ 4,8 (3,7-5,8 mmol/l)
TP 63 (54-82 g/l)
GLOB 25 (23-52 g/l)
       
Syy miksi vein Lumon eläinlääkäriin oli se, ettei meillä aiemmin ole vastaavanlaisia juoksun jälkeisiä oireita ollut. Juoksun jälkeen on oltu ehkä vähän laiskempia, muttei ihan näin laiskoja. Vai onko kontrastina vaan toi riekkuva kakara ja Lumo on järkevä aikuinen koira?

Tässä kevään mittaan on nautittu täistä ja kapista, joten toki tuo laiskan pulskea olemus ja jatkuva rapsuttelu, karvanlähtö ja rikkinäinen iho toi mieleen myös sen mahdollisuuden, että piileekö oireiden alla mahdollisesti jotain muutakin. Näiden tutkimusten perusteella sitä ei ole syytä epäillä, mutta kilpparitesti otetaan luultavasti varuilta rabiesrokotuksen yhteydessä. 

Viime viikolla taidettiin treenata ainoastaan sunnuntaina. Pääsiäismaanantaina oli toki Lumon pitkät, joista onkin jo päivitelty. Sunnuntaina nautittiin taas Lintuvaaran koulun homeisesta sisäilmasta. Treenit meni molemmilla koirilla tosi hyvin. Hurmalla oli melkoisen isokin alue, mutta hyvin Hurmalla pyyhki siitä huolimatta. Tekee työtään tarkasti ja on kovin onnellinen löytäessään maalimiehen. Halusin eläinkokeena testaa sellaisen koottavan/kasattavan voimisteluhevosen, joka oli kannettu liikuntasalin reunalle. Maalimies sinne sisään ja kansi päälle. Systeemissähän on paljon ilmarakoja, joten haju tulee hyvin, mutta lähinnä kiinnosti nähdä miten nuori ja kokematon koira sen tarkentaa. Hyvin tarkensi, aikaa meni jonkun verran, mutta työ tehtiin hyvin itsenäisesti loppuun - hienoa Hurma! Toinen maalimies oli kaapissa, jonka ovet olivat isommasti rakosellaan. Sekin työstettiin hyvin. Välissä tehtiin jonkun verran tyhjää ja viimeinen maalimies oli helppo nakki! Hurma on pätevä ollakseen noin penska!

Lumolle otin saman voimisteluhevosen, tosin salin keskelle siirrettynä. Ei ongelmaa, tarkennukseen meni hetki, mutta ei kovin pitkä. Ilmaisu tosi hyvä. Toinen maalimies oli alakerrassa pukuhuoneen korkealla ikkunalaudalla. Jälleen hyvä ilmaisu. Kolmas maalimies oli kepo, joka mokoma oli mennyt naistenvessaan. Näin koirasta, että sillä on haju, mutta tarkennus vei aikaa ja vessan ulkopuolella oli häiriöihmisiä. Hyvin se kepokin sieltä sitten löytyi ja ilmaistiin. Pumsilon loistokoira on, koira aivan verraton!

Tällä viikolla treenataan lauantaina hälytreeneissä (toivottavasti emäntä siihen mennessä selviää tästä räkätaudistaan) ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä vielä kertaalleen Rudukselle. Hurmalle onkin yksi piilo jo valmiina joka edellisellä kerralla oli vähän epäilyttävä. Tällä kertaa sinne laitetaan Saara - näin olen päättänyt. Lumolle treenin teema tulee olemaan huisin hauskaa ja kivaa, motivointitreeni hyvillä ilmaisuilla, sillä viikon päästä on koe. Eiköhän tässä ole siihen tarpeisiin ihan riittävästi treenattu, joten jos jotain yllätyksiä sen suhteen, niin treenataan toki lisää. Jotenkin en näe syytä samaisten asioiden hinkuttamisella, eikä tuo pimeyskään ole ollut ongelma. Myöhässä oleva kevät sen sijaan on ongelma, sillä vaikka on Lumo on lapinkoira, Lumo ei tykkää uida lumessa...
 
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti