Viimeisen parin viikon aikana ollaan treenattu melko normisettiä. Hurma kävi toissa viikon perjantaina häröilemässä Espyn tutustumiskurssin miljöbanaosuudessa. Alkuun Hurma oli melkoinen Hurkki, mutta hirmu etevästi hillitsi ja kasasi pienen itsensä, ja äänenkäyttökin väheni.. Alun jälkeen hihnan toisessa päässä oli jo Hurma. Hyvää häiriötreeniä ympärillä olevista koirista. Lumo pääsi ennen miljöbanaosuutta avaamaan äänijänteensä parilla maalimiehellä, just for fun!
Viikko sitten sunnuntaina treenattiin Rudus turvapuistossa keväntauringon mukavasti lämmittäessä. Lumolle muistuteltiin pressuun kääriytyneitä maalihenkiä. Ei käyny kähmäkäpälä ja ilmaisut oli oikein passelit - hieno homma. Pari maalimiestä oli pressutettu ja kolmas kivassa pisaranmuotoisessa putkessa, jonne Pumsii kirmasi kevyesti läpi hankien ja nietosten iloisesti haukkuen.
 |
| Poseeraaja - ai sulla on kamera, ootas... |
Hurmalle lapsikoirantreeniä, tosin pakkohan sitä on eläinkokeita tehdä ja parille maalimiehelle käärästiin pressua hitusen rungon ympärille, jotta nekin tulisi tutuiksi. Yksi maalimies oli "pähkinä", istui neljän ritilärappusen jälkeen olevalla tasanteella, eli haisu tuli ylhäältä. Hurma ei ole ihan niin alustavarma ja -ennakkoluuloton kuin äitinsä, joten nuo rappuset oli Hurmalle ehkä hitusen hankalat. Hajun merkkasi ja työsti hyvin, mutta rappusille kaipasi vähän tukea. Treeni meni kuitenkin oikein hyvin myös Hurmalla.
Tämän viikon alussa oli hälypuolikkaat samaisessa turvapuistossa. Lumo sai laatuaikaa, sillä Hurmeli oli syönyt jotain epäsopivaa ja oli "hitusen" löysällä tuotoksella. Vaikkei tuo vatsavaiva Hurmaa itseään niin tuntunut häiritsevän, päätti emäntä kuitenkin jättää Hurman toipumaan. Lumolle muistuteltiin edelleen pressuun kokonaan peitettyjä maalimiehiä ja yksi seisova maalihenki. Halusin ottaa Lumon melko loppupäässä, jotta saatiin myös vähän hämärätreeniä. Pressuissa ei taaskaan ongelmaa, ekalla maalimiehellä ei ollut pää kunnolla pressun peitossa, joten sinnehän oli pakko kurkkaa ja ilmaista ihan korvan juuressa... Mutta hyvät oli ilmaisut, eipä siinä! Kolmas maalihenki seisokeli työmaakopin sisällä, Lumo oli alkuun hypännyt vasten, jonka jälkeen ilmaisi siivosti. Hyvä treeni vaikkakin melko läpihuutojuttu.
Pitkänä perjantaina oltiin pienellä porukalla jälleen turvapuistossa. Halusin toistaa Hurmalle edelliskerran ritilärappuspähkinän, joka tällä kertaa sujui jo huomattavasti paremmin ja itsevarmemmin. Lähinnä siis alustan osalta. Piilossa olikin Hurman yksi lempparityyppi. Hurma työsti hajun tosi hyvin ja ritilärappusia epäröi ihan hetken, mutta kiipesi rappuset ylös. Kaksi seuraavaa maalimiestä olin ohjeistanut melko vapaalla kädellä piiloutumaan, toisella oli pressu. Ei ehkä sitten se helpoin piilo Hurman ikäiselle kakaralle... Alueella on pieni "louhos", jossa makaa mallinukke mahallaan, maalimies makasi osittain pressuun kääriytyneenä louhoksessa nuken rinnalla. Hurma merkkasi hyvin hajun, mutta pötköttävät tyypit oli hitusen epäilyttäviä. Mentiin sitten ihan yhdessä ja voi sitä iloa kun toinen mahallaan makaava tyyppi oli pressusta huolimatta ihminen. Kolmas maalimies oli työmaakopissa ovi rakosellaan, parin ritilärappusen kiipeämän päässä. Hurma merkkasi piilon hyvin ja pyrki rappusille, ovenrakoa piti hitusen avata lisää, jotta neiti Hurmis pääsi maalimiehelle. Hyvä treeni kaikkiaan. Täytyy vielä tuo louhospiilo ottaa uusiksi joku kerta.
Lumolle halusin yhden kuorma-auton hyttipiilon ovi rakosellaan, yhden täysin pressutetun maalimiehen ja kolmas "vapaavalintainen". Ensin nousi maalimies kuorkin hytistä, toinen löytyi suljetusta kontista ja kolmas oli mennyt hankeen pressuinensa. Ilmaisut olivat hyvät, eikä pressutyyppiä käpälöity - hyvä treeni Lumollekin.
Tänään oli Lumon pitkät. Olin pyytänyt metsämetsää tuulta hyödyntäen. Olihan se toki tiedossa, että Lumo on hitusen tahmakka hangessa liikkuja. Kun upottaa niin upottaa, kukas siitä tykkäisi? Alueelle oli vajaa puolen tunnin siirtymä, kartturi oli saanut gps koordinaatit esineelle, joka käytiin ensin poimimassa. Lumoa piti vähän muistutella esineen etsimisestä ja löytyihän se muumisukka koiran korkeudelta puuhun siidottuna. Siitä jatkettiin alueelle siirtymistä. Kaksijalkaisilla oli lumikengät, nelijalkainen joko tallusti hankikannolla tai kahlasi upottavassa lumessa. Alue oli arviolta ehkä kymmenisen hehtaarinen avohakkuualue. Tuuli kävi alueen itälaidalta ja lähdimme liikkeelle länsilaidalta. Lumo merkkasi pariin otteeseen yhden kohdan, mutta jämähti aina yhdelle kivelle. Jatkettiin alueen etelärajalle ja palattiin takaisin sen kohdan alapuolelle, jossa Lumolla oli ollut reaktio. Lumo oli hyvinkin tahmean oloinen ja pohdittiin kartturin kanssa, että kartturi ottaa puhelun piiloilijalle, jotta saadaan aluetta pienemmäksi, mutta ohjaaja ei tiedä piiloa. Jatkettiin matkaa samassa linjassa kohti itälaitaa, josta Lumo oli reaktion saanut. Lähenpänä itärajaa sai taas reaktion, mutta joko hukkasi hajun tai upottava hanki meni motivaation edelle - mene ja tiedä. Jatkettiin kelkkajälkiä pitkin. Pitkälti itärajalla Lumo sai sitten viimein kunnon reaktion ja tarkensi maalihengen, joka pötkötteli kaatuneen puunjuurakon kolosessa. Neiti PelastajaPumsii meni tietysti maalimiehen kanssa juurakonkoloon ilmaisemaan, joten tässä tapauksessa koiran reaktion näkemisellä oli melko suuri merkitys. Kuvittele tilanne: kävelet lumihengillä hangessa joka rapsahtelee jokaisella askeleella ja koira haukkuu hitusen ylempänä kalliolla, mutta puunjuurakon kolossa... Koiran kannalta koettiin siis ihan ok onnistuminen, ohjaaja voi taas pohtia, että mikä tässä hommassa mättää.. Perustreeni sujuu hyvin, ongelmitta. Rämpiminen on koiralle tällä hetkellä todella epämotivoivaa, on sitä ihan normilenkeilläkin, joten epämiellyttävää mikä epämiellyttävää. Alue oli toki suht tallaamatonta, vanhoja lumikengänjälkiä paikkapaikoin, kelkkapolkua.. Tarttis ehkä tehdä jotain? Valeraskaus? Sairaus? Mikäli muuta oirehdintaa ei tule, niin rokotuksilla täytyy tsekkaa varmaan perusveriarvot ja kilppari. Toi oppimista tapahtui taas. Lumo kulki pitkälti mun ja kartturin välissä. Sanotaan, että jos mulla ei olis ollut noin hyvä ja luotettava kartturi, niin kartturi olis mennyt edellä ja mä perässä, mutta koska luotin siihen, että kartturi lukee hyvin koiraa, ei hätää ollut. Toivottavasti tää tahmeus ei ole pysyvä olotila, eikä sen taustalla ole valeraskautta kummempaa..
Lumolle halusin yhden kuorma-auton hyttipiilon ovi rakosellaan, yhden täysin pressutetun maalimiehen ja kolmas "vapaavalintainen". Ensin nousi maalimies kuorkin hytistä, toinen löytyi suljetusta kontista ja kolmas oli mennyt hankeen pressuinensa. Ilmaisut olivat hyvät, eikä pressutyyppiä käpälöity - hyvä treeni Lumollekin.
Tänään oli Lumon pitkät. Olin pyytänyt metsämetsää tuulta hyödyntäen. Olihan se toki tiedossa, että Lumo on hitusen tahmakka hangessa liikkuja. Kun upottaa niin upottaa, kukas siitä tykkäisi? Alueelle oli vajaa puolen tunnin siirtymä, kartturi oli saanut gps koordinaatit esineelle, joka käytiin ensin poimimassa. Lumoa piti vähän muistutella esineen etsimisestä ja löytyihän se muumisukka koiran korkeudelta puuhun siidottuna. Siitä jatkettiin alueelle siirtymistä. Kaksijalkaisilla oli lumikengät, nelijalkainen joko tallusti hankikannolla tai kahlasi upottavassa lumessa. Alue oli arviolta ehkä kymmenisen hehtaarinen avohakkuualue. Tuuli kävi alueen itälaidalta ja lähdimme liikkeelle länsilaidalta. Lumo merkkasi pariin otteeseen yhden kohdan, mutta jämähti aina yhdelle kivelle. Jatkettiin alueen etelärajalle ja palattiin takaisin sen kohdan alapuolelle, jossa Lumolla oli ollut reaktio. Lumo oli hyvinkin tahmean oloinen ja pohdittiin kartturin kanssa, että kartturi ottaa puhelun piiloilijalle, jotta saadaan aluetta pienemmäksi, mutta ohjaaja ei tiedä piiloa. Jatkettiin matkaa samassa linjassa kohti itälaitaa, josta Lumo oli reaktion saanut. Lähenpänä itärajaa sai taas reaktion, mutta joko hukkasi hajun tai upottava hanki meni motivaation edelle - mene ja tiedä. Jatkettiin kelkkajälkiä pitkin. Pitkälti itärajalla Lumo sai sitten viimein kunnon reaktion ja tarkensi maalihengen, joka pötkötteli kaatuneen puunjuurakon kolosessa. Neiti PelastajaPumsii meni tietysti maalimiehen kanssa juurakonkoloon ilmaisemaan, joten tässä tapauksessa koiran reaktion näkemisellä oli melko suuri merkitys. Kuvittele tilanne: kävelet lumihengillä hangessa joka rapsahtelee jokaisella askeleella ja koira haukkuu hitusen ylempänä kalliolla, mutta puunjuurakon kolossa... Koiran kannalta koettiin siis ihan ok onnistuminen, ohjaaja voi taas pohtia, että mikä tässä hommassa mättää.. Perustreeni sujuu hyvin, ongelmitta. Rämpiminen on koiralle tällä hetkellä todella epämotivoivaa, on sitä ihan normilenkeilläkin, joten epämiellyttävää mikä epämiellyttävää. Alue oli toki suht tallaamatonta, vanhoja lumikengänjälkiä paikkapaikoin, kelkkapolkua.. Tarttis ehkä tehdä jotain? Valeraskaus? Sairaus? Mikäli muuta oirehdintaa ei tule, niin rokotuksilla täytyy tsekkaa varmaan perusveriarvot ja kilppari. Toi oppimista tapahtui taas. Lumo kulki pitkälti mun ja kartturin välissä. Sanotaan, että jos mulla ei olis ollut noin hyvä ja luotettava kartturi, niin kartturi olis mennyt edellä ja mä perässä, mutta koska luotin siihen, että kartturi lukee hyvin koiraa, ei hätää ollut. Toivottavasti tää tahmeus ei ole pysyvä olotila, eikä sen taustalla ole valeraskautta kummempaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti