Kääk!
Vuoden kamalain aika. Pentuja, pentuja, pentuja. Syötävän ihania ja
suloisia pieniä koiran riiviön alkuja, joita toivoo omakseen ja samalla
on iloinen, että oma on jo vähän "kehittynyt". Viimeiseen reiluun
pariin viikkoon mahtuu aivan mahtavia ja sulostuttavia koiranpentuja.
Lumosta pennut on "ihan jees". Voi niiden kanssa leikkii ja on ne
oikeesti aika ihkuja Lumonkin mielestä. Pari viikkoa sitten tavattiin
ensimmäisen kerran entisen työkaverini Staffordshirenbullterrierin uros
penneli Sulo. No
Lumolla ja Sulolla synkkas suht kivasti. Lumo ei ainakaan syönyt Suloa.
Sulokin sai roimasti itsevarmuutta tästä ensitapaamisesta.
Pari
päivää siitä tavattiin sitten toinen, kaverini Satu-Maijan, staffi uros
penneli Bonzo (Jetstaff Bonzo Bonham). Bonzo oli saanut jo kosketusta
lapinkoiriin Peiqin ja Aidan muodossa, ja Lumolla ja Bonzolla oli sitten
vähän villimmät setit kuin Lumolla Sulon kanssa. Lumo kun on pennusta
asti ollut melkoinen leikkiessään pärisjiä ja pörisijä, niin näillä
kahdella leikki rullas kuin rasvattu!
Lumolla on erehtymättä hieman terrierimäiset leikit sekä aaänitehosteet (ollut aina)
Tällä
viikolla, lomalla kun ollaan, järkkäsin sitten Sulolle ja Bonzolle
pentutreffit. Lumo oli "Peiqi-poliisin" roolissa, kun Peikko oli isannän
ja Apilan kanssa mökillä. Staffin lurjuksilla oli aika pentumaisen
kivaa, eivätkä tunteetkaan kuumenneet kahden poitsun kesken niin kuin
olisi voinut kuvitella (pojilla on muuten ikäeroa ihan kuusi päivää).
Lumo jäi vähän "kolmanneksi pyöräksi", mutta teki kaikkia isojen koirien
juttuja sitten sillä välin... Etsi mm. Satu-Maijan miehen metsästä ja
sai esittää muutenkin pätevää koiraa.
Ja tietty osansa niistä super-helpoista herkuista, joita pentujen
omistajilta aina irtoaa kun menee nättinä siihen viereen pummaa kun
kutsuvat omaa koiraansa... Parasta oli kuitenkin se, että saatiin kaksi
leikistä ja riekusta väsynyttä pentua ja tutustutettua kaksi saman rodun
harrastajaa toisiinsa. Taisin oikeastaan olla Satu-Maijalle tämän
velkaa, sillä olenhan vienyt hänen Noora-siskonsa täysin kaikkeen
lappalaikoirahässäkkään. Kiitos siis siitä!
Kuka ei kuulu joukkoon?
Vasemmalta; Sulo, Lumo ja Bonzo
Viimeisenä,
mutta ei todellakaan vähäisempänä esittelen teille Lumon uuden
tuttavuuden nimeltä Sietavuoren Ilosofia, joka opettelee tottelemaan
nimeä Sága. Aivan hurmaava, pieni paimensukuistyttö, joka vaikuttaa
Järvenpäässä, entisen tarhakaverini Erikan ja hänen avokkinsa Sampon
pienenä riiviönä. Teimme tänään Lumon kanssa siis
ympäristökasvatusreissun Järvenpäähän Sága-tyttöä tapaamaan. Lumo päätti
reippaana tyttönä Pasilan asemalla junaa odotellessa napata yhden
ampiaisenkin suuhunsa... Siitä onneksi selvittiin säikähdyksellä, vielä,
kuuden tunnin jälkeenkin henki kulkee. Taidan siis tosiaan pitä tuota kyypakkausta aina lisävarusteena
matkassa kuin matkassa. Tänäänkään sitä ei onneksi tarvittu (eikä ollut
muuten ensimmäinen kerta...).
Takaisin
tuohon ihastuttavaan ja kauniiseen pieneen paimentyttöön. Emäntä on
siis aivan tuhannen myyty ja kärsii kovasta kuumeesta. Pentukuumeesta
siis. Ilmoitinkin arvon isäntäväelle, että meille saa aina tuoda Ságan
hoitoon ja mielenvikaisena menin ihan uhkailemaan, että pistän neidin
lähtiessä kassiini... Lumolla oli kyllä ihan superfantsua ja voin
väittää Ságallakin olleen! Muutama suht onnistunut otos paimentyttöjen
ensitapaamisesta:
"Mikäs sä oot oikein koirias?", kysyy Lumo
Sága: "Mä oon oikeetti ihan pieni vielä!"
Lumo ja Sága lämmitelee leikkiä
"Mä kiipeenkin tun telkään", sanoo Sága
"Ja mä syön sun korvan", uhkailee Lumo leikillään
"Mität me tit leikitään?"; kysyy Sága (huomaa hullu-ilme )
"Voikt leikkii lajusti?", kysyy Sága
"Tai mä ainaki leikin!"
"No leikitään sit, jos kerran haluut", sanoo Lumo
Tässä hän on: Sága, aivan syötävän suloinen pieni paimentyttö