... ollaan
meillä. Näytelmät lähestyy kovaa vauhtia ja Lumo päätti näin heinäkuun
lopun kunniaksi riisuutua kokonaan talviturkistaan. Tulihan
se talviturkki tosiaan heitettyäkin neidillä lauantaina, tosin
uima-altaassa, mutta kuitenkin... Sunnuntaiaamuna Lumo totesikin olonsa
liian puhtaaksi edellispäivän pulikoinnista ja hieroi itseään
löytämäänsä herrrrrkulliseen ihmispaskaan Variston kentillä.. Ja taas
emäntä tunsi iloa ja kunniaa omistaa viisas pieni lapinkoira. Suihkureissuhan siitä sitten tuli. Aloevera shampoolla kolme vaahdousta kumihanskat kädessä, ja silti haisi (yök).
Ja koska viikonloppuna tuli uitua ja kylvettyä ihan olan takaa, niin turkinhoito-operaatiohan oli selvä. Harjausta, harjausta ja harjausta (enkä käyttänyt edes Furminaattoria). Karvaa lähtee, tässä todiste siitä:
"Kyllä nyt on kevyt ja viileä olo", toteaa Lumo
Täytyy siis hillitä harjaamista sen verran, että turkkia olisi Salkosen kehässä vielä hieman jäljellä. Tosin
mainintaa siitä todennäköisesti tulee, että neiti on suht karvaton,
mutta ainakin rakenne näkyy ja rungonpituus korostuu entisestään (eipä
jää tuomarille epäselvyyttä, että kyseessä on paimensukuinen lapinkoira). Meillähän on myös syyskuun alussa Vantaalla näytelmät, että sinnekin pitäis karvaa pystyä vähän säästämään...
Vielä
täytyy sen verta höpöttää täällä Lumon saitilla emännän omia juttuja,
että emäntä pyyhkäs tänä aamuna tuhatta ja sataa autokoulun kirjallisiin
Hakuninmaalle. Läpi meni että holahti. Yleisistä kysymyksistä kaikki
oikein ja kuvissa ainostaan kolme väärin. Ajokoekin on varattu. Sain
onnekseni peruutusajan ensi viikon loppupuolelle. Ihan sellaiseen
houkuttelevaan aikaaan kuin kello 8 aamulla... Ruuhkaan siis
köröttelemään. Pitäkääs siis kaikki tassut ja peukut pystyssä, että ajan
hyvin ja moitteettomasti! Oishan se meinaan aika kivaa ajella sinne
Mäntyharjulle näytelmiin ihan itse.
Vieläpä
arvon lukoijoille muutama tilanneotos Lumon pyynnöstä. Neiti on kova
tyttö heitteleen frisbeetä, tai lähinnä ottamaan sitä kiinni. Samalla
tulee voimisteltuakin ihan kivasti. Pysyy linjat solakoina ja lihakset
vetreinä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti