Lumosta "Kiva Koirakansalainen"

Kävimme tänään suorittamassa Espyn järjestämän Kiva Teamin Kiva Koirakansalainen-testin, ja läpi meni! Testin arvioijana oli Tiina Lilja Lily's Koirakoulusta. Syksyinen sää ei suosinut, vettä tuli välillä kuin aisaa, mutta onneksi pienet lapinkoirat (ainakaan kaikki niistä) eivät ole sokerista tehty. Saimme arvonnassa kunnian olla ensimmäinen koirakko, joka sinällään oli ihan kiva juttu. Vaikka Lumo on tottunut autossa odottelija, niin neiti ei kerennyt odotellessaan "fiilistellä" liiaksi tekemään pääsemistä, vaan käyttäytyi suht kunniallisesti ja kuuliaisesti.

Kiva Koirakansalainen-testi

• näyttää koiran hyvät käytöstavat
• testaa koiran yhteiskuntakelpoisuutta
• sopii jokaiselle koiralle ja omistajalle

Suomessa testejä sponsoroi KIVA-team ry. Kiva Koirakansalainen-testi perustuu American Kennel Clubin järjestämään Canine Good Citizen-testiin, jonka on suorittanut yli 5 miljoonaa koiraa ympäri maailmaa.

Kiva Koirakansalainen on koira, jota voisi suositella ystävälleen, joka on luotettava lasten seurassa, koira jonka ottaisi omaan naapurustoonsa ja ylipäätään musti, jonka seurassa on mukava olla.

Mitä Kiva Koirakansalainen osaa?

Koiran omistaja voi testin avulla varmistaa, missä vaiheessa oman koiran koulutus on ja olisiko jollain alueella parantamisen varaa. Koska koira on elävä olento, se ei välttämättä tee kaikkea testihetkellä yhtä loistavasti kuin kotioloissa. Testin voi uusia ellei sitä läpäise.

Testi ei ole mikään kilpailu eikä sen suorittamisessa vaadita sellaista täsmällisyyttä kuin tottelevaisuuskokeissa. Tärkeintä on, että koira on omistajansa hallinnassa ja parivaljakko toimii yhteistuumin eri tilanteissa. Koiran ja omistajan yhteispeli testialueella on tärkeä osa testiä.

(Lainattu: http://www.kivateam.fi/kivakoirakansalainen)

Testin aikana sai siis sanallisesti kehua koiraa, käskyjen toistaminen sekä käsimerkkien käyttäminen oli myös sallittua. Namlla tai lelulla palkkaaminen testin aikana oli kuitenkin kiellettyä. Hieno juttu, että Lumo on nyt osoittanut yhteiskuntakelpoisuutensa  Tarkoitus on kyllä treenata ihan ajan kanssa, ja käydä jossain vaiheessa kokeilemassa, jos Lumon kanssa saataisiin ihan virallinenkin käyttäytymiskoe suoritettua ja näin ollen neidille BH-koulutustunnus.

Raunioita, tottista, jälkeä

Tehdään pieni päivitys meidän treeneistä. Jotainhan me olemme, päivityksen puutteellisuudesta huolimatta, kuitenkin tehneet  

Keskiviikkoisin ollaan tuttuun tapaan treenattu raunioilla. Ennen treenejä kouluttajamme Jenni on pitänyt halukkaille puolen tunnin tottistelut. Mehän olemme aina oitis halukkaita, ja jos joku meitä, tai lähinnä minua, jaksaa opastaa. Tottistelu sujuu vaihtelevalla menestyksellä, eli vähän joko tai meininki. Emäntä on ollut suhteellisen laiska treenaamaan Lumon kanssa arjessa, eli menemään sinne kentälle ja tekemään niitä asioita. Osa syy on neidin murkkuilun tuoma lisähaaste ja toisaalta Lumoa ei nyt vaan ihan hirveesti jaksa kentällä touhaminen (eli siis emännän totteleminen ) innostaa. Selityksiä, selityksiä. Tottistreenit ovat koostuneet perusasennosta, luoksetulosta, paikallamakuusta, luoksepäästävyydestä, asennon vaihdoista jne. Eli aika peruskauraa niin sanotusti. Lumon perusasento on parantunut huomattavasti, tosin edelleen ohjaten, mutta olin jossain vaiheessa alkanut opettaa koiralleni, että meillä ohjaaja hakee sen perusasennon, ei koira... Eli "perse edellä puuhun"-tyyppisesti olin yrittänyt korjata koirani osaamattomuutta tai ts. yrittänyt itse "helpottaa" Lumon oppimista. 

Olimme mukana myös Espyn järkkäämissä parin kerran tottistreeneissä. Alunperin ilmoittauduin BH-kokeeseen tähtäävään ryhmään, ajatuksena, että se on tarkoitus jossain vaiheessa suorittaa. Nöyränä sitten jonkin aikaa meidän tottistelun tasoa mietittyäni siirryimme arkitottisryhmään, jonka tähtäimenä on "Kiva Koirakansalainen" -testi. Testihän on sitten tämän viikon sunnuntaina. En ole täysin vakuuttunut, että Lumo on vielä diplomin arvoinen, mutta ei kuitenkaan mikään katastrofitapauskaan. Jos ei onnistu tällä kertaa, niin kokeillaan vaikka keväällä uudelleen. Treeniä, treeniä, treeniä.

Kontaktipintoja

Raunioilla puolestaan on tapahtunut edistystä ihan mukavasti. Etsiminen onkin Lumosta super-kivaa ja motivaatio ihan eri luokkaa kuin tottiskentällä. Treenitauon jälkeen Lumolle on ammuttu suhteellisen säännöllisesti, ja ainakaan toistaiseksi neiti ei ampumiseen tunnu pahemmin reagoivan. Elokuussa kävimme myös ratavierailulla Hepekon raunioradalla Herttoniemessä. Maalihenkilöitä on sijoiteltu vaihtelevasti niin, että saadaan sekä ylhäältä, että alhaalta tulevia hajuja sekä lähekkäin sijoitettuja maalimiehiä, eli ns. tarkennustreeniä. Lisäksi haju- ja äänihäiriöiden lisäksi olemme treenanneet kahta koiraa yhtä aikaa radalla niin, että molemmilla on omat alueensa etsittävänä. Niinhän se menee sitten tosi toimissakin, että paikalla voi olla useampi koirakko töissä. Pahin koirahäiriö on ollut Lumon riekkukaveri porokoira Katla, mutta Kattiksenkin läsnäolosta selvittiin ja maalimiehet löytyivät. Erilaiset alustat ja korkeudet eivät tuota Lumolle ongelmia. Toivon mukaan hallintapuoli sekä ilmaisu saadaan kuntoon ensi kauden alusta, niin tarkoituksena olisi käydä suorittamassa (kyllä, suorittamassa) soveltuvuuskoe hyväksytysti.

Jälkeä Lumon kanssa en varsinaiseti ole vielä treenannut. Namiruutua olen tehnyt muutamia kertoja, neiti pysyy ihan hyvin ruudussa, mutta ei vaikuta mitenkään erityisen intohimoiselta ruutuiluun. Tylsää ehkä? Viikko sitten sunnuntaina tehtiin Lumolle ehkä 10-15 metriö pitkä namijälki, jonka nosti ihan ok, mutta oikaisi loppupalkkapurkille. Tänään, sairaslomalaisena kun olen, Jenni sai houkuteltua (no eipä tuohon paljoa tarvinnut) meidät mukaan Oittaalle treenaamaan jälkeä, jonka oheistoimintana oli koireien riekutusta ja emännille eväiden syöntiä. Tallasimme ensin Jenni koirille jäljet, jonka jälkeen menimme metsään riekuttamaan koiria ja evästämään. Ennen kuin Jennin koirat pääsivät ajamaan jälkensä Jenni tallasi pari ehkä noin 20 metristä jälkeä, jotka Lumo pääsi sitten tuoreeltaan ajamaan. Jäljille oli pudotettu esineitä kuten villalapasta, sukkaa jne. ja lopussa palkkapurkki. Lumo nosti jäljen ihan hienosti, pari kertaa hukkasi esineen noston jälkeen, mutta jonkin iakaa patsasteltuaan ja ihmeteltyään, "että mitäs me nyt tässä vaan seistään", nosti jäljen uudestaan. Sain Jenniltä hyviä vinkkejä jäljen opettamiseen, ja ajattelin pyrkiä tekemään Lumolle ainakin yhden jälkitreenin viikossa. Kohta rauniokausikin loppuu, joten jälkeä joutaa treenamaan vaikka pariinkin otteeseen viikossa. Haaveena on tietty se omatoimi hakuryhmä, jotta etsiminen ei loppuisi kokonaan.

Lumo korkeuksissa ja yleistä hässäkkää telinekentällä