Poropaimennusta ja pikku damagea

No niin. Poropaimennusreissusta selvitty. Poron tallomaksi ei jääty, mutta reissussa rähjäännyttiin sen verran, että paluumatkalla käytiin paikkauttamassa Lumon vasemman silmän alaluomi Oulun Eläinlääkärisema Akuutissa. Poropaimennustestin Lumo suoritti hyväksytysti!

Poropaimennusreissu oli kaikkinensa ihan mahtavan hieno kokemus, tätä viimeisen illan pientä vastoinkäymistä lukuunottamatta. Seura oli mitä mainiointa (kiitos Jenni ja Robin, Aikki, Saara & co) ja lappalaiskoirat  sykähdyttävän upeita (kuten aina)! Tästä kevättalven poropaimennusreissusta saattanee tulla perinne. Ehkä sitä joskus intoudutaan Lumon kanssa ilmoittautumaan ihan poropaimennuskilpailuunkin. Ensi vuonna, mikäli pennut ovat syksyllä kaikista mutkista ja epävarmuustekijöistä huolimatta tulossa, ja se sopiva uroskin löytyy, poropaimennuskisa tuskin on suunnitteilla. Mutta jos reissuun lähdetään, niin voisi sitä jossain käydä Lumon kanssa vähän fiilistelemässä.

Meidän testivuoro oli sunnuntaina 6.3. Ohjaaja kun ei ole mitenkään hermoheikkojännittäjä, niin sunnuntai meni aikalailla sydän pamppaillen ja syke korvissa suhisten. Liekaporon nähdessään Lumo käyttäytyi kuin luonnetestin kelkalla. Säkä pystyssä haukkui ja pöhisi. Kiertäessämme poroa, siirtyi aina välillä taakseni haukkumaan. Lumosta moinen paikallaan möllöttävä otus oli siis sangen epäilyttävä..

Kuva Merja Korhonen

Kuva Merja Korhonen

Liekaporokäytöksen perusteella ei pahemmin voinut tehdä johtopäätöksiä jatkon suhteen. Lumon tuntien kyseessä on kuitenkin ihan suhteellisen hyvällä toimintakyvyllä, vietillä ja hermorakenteella varustettu otus, niin oletus oli, että kyllä Lumo jotain tekee.

Testin ideana on siis paimentaa kolmen poron parttio ensimmäisestä aitauksesta toiseen, koiran täytyy pysähtyä portilla. Siirtyä hallitusti toiseen aitaukseen, antaa uusi ajokäsky, keskeyttää työskentely ja kutsui koira kesken paimennuksen luokse ja antaa taas uusi ajokäsky. Koiran tulee paimentaa porot toisesta aidasta kirnuun, ja pysähtyä käskystä taas kirnun portille.

Itse testiin. Ensimmäinen aita oli puustoinen ja maastoltaan hieman mäkinen. Aidassa olevat porot lymyilivät toisessa päässä. Siirryttiin ensimmäiseen aitaan suhteellisen hallitusti. Käskin Lumon istumaan ja irroitin kaulapannan ja rauhoitin koiran mielentilaa. Tuomarit antoivat luvan antaa ajokäskyn. Alkuun Lumo luuli olevansa hakumetsässä, ja kävi  muista tuomereista hieman erillään olleen tuomarin luona heiluttelemassa häntää.. Kutsuin Lumon pois ja annoin uuden käskyn "mene". Kappas, neiti Pumpanen hiffasi aidassa olevan jotain muitakin kuin ihmisiä, ja lähti pienen vahtihaukkumaisen äänenavauksen jälkeen ihan tyylikkäästi haukkuen paimentamaan. Vähän poroparttio tuppas hajoamaan, mutta pysyi suhteellisen hyvin kasassa, että kyllä sitä jossain määrin ihan paimentamiseksi pystyi luonnehtimaan. Pari kertaa kierrätettyään parttiota aidassa, aidan portti avattiin ja porot siirtyivät toiseen aitaan ja Lumo sai aika tehokkaan "SEIS"-käskyn käsimerkin kera, ja pysähtyi. Ohjaajan ääni oli jännityksestä johtuen hieman falsetissa ja "hyvin"-kehu sai Lumon taas liikkelle. Mutta ei päässyt livistämään toiseen aitaan. Hienoa!

Toiseen aitaan siirryttiin suht hallitusti. Ajokäskyn kuultuaan Lumo lähti hyvin innokkaasti paimentamaan. Näytti jopa vähän siltä, että neidin päässä oli syttynyt ihan jonkilainen lamppu, ja homma alkoi valkenemaan paremmin. Keskeytys- ja luoksetulo ei mennyt ihan yhdellä käskyllä, mutta meni kuitenkin siinä määrin nappiin, että Lumo keskeytti paimentamisen ja siirtyi palkkaamaan itseään poronpapanoilla.. Jälleen uusi ajokäsky, ja taas paimennettiin. Kirnun portti avattiin, ja Lumo paimensi kaksi poroista kirnuun ja pysähtyi yhdestä tai useammasta käskystä (ei voi muistaa) kirnun portille. Yksi poroista oli harhautunut, ja jäänyt parttiosta aidan toiselle laidalle. Lumo ei poroa huomannut, vaan ryhtyi maistelemaan taas herkkupapanoita. Poro jolkutteli Lumon sivusta, ja Lumo teki ihan tyylikkään lyhyehkän väistön ja lähti paimentamaan poroa. Sai viimeisenkin kirnuun, pysähtyi ja tuli ihan hyvillä fiiliksillä luokse. Mainiota!

Poropaimennuksen jälkimainingeissa Lumo tosiaan otti hieman yhteen Jennin sijoituskoira Viljan kanssa, ja pienen kahakoinnin tiimellyksessä Viljan hammas  ilmeisemmin oli käynyt Lumon alaluomessa. Hieman ikävin seurauksin. Täsmennetään sen verran, että Lumo oli jo muutamaan otteeseen  haastanut, tai käynyt suoraan Viljan päälle.  Onni onnettomuudessa oli se, että pääsimme silmäsairauksiin ja silmäkirurgiaan perehtyneen Kaisa Wickströmin vastaanotolle. Oulun pitstop venähti neljätuntiseksi, sillä Lumo rauhoitettiin ja vasemman silmän alaluomea koristaa nyt neljä tikkiä, karvaa on ajeltu pois ja päässä on 11 päivää varsin kiva tötterö.Synoluxia menee viiden päivän kuurina, lisänä Oftan Akvakol-tippaa pari viikkoa ja Rimadyliä kahdesta viiteen vuorokautta...

Silmädamage àla HankiOrava Suojalasit

 Katu-uskottava?

Onneksi on Tapiola...

Sitä saa mitä vahvistaa!

Jo vain, eilen oli hyvää yritystä ja naputtelin Lumon kuulumisia pitkät pätkät. Päivitin, vuodatin ja hups, koko teksti katosi bittiavaruuteen. Kylläpä ketutti. Otetaanpa siis tiivistetty uusinta alkuvuodesta.

Hakutreeneistä pidettiin joulun ja vuoden vaihteen tienoolla about parin viikon hengähdystauko. Tammikuun toisena sunnuntaina kokoonnuttiin lappalaishenkisiin taajamatreeneihin Vantaankosken koulun liepeille. Espyä edustivat "nartut" Lumo The pörrökoira, Katla The Porokoira, wannabe lappalaiskoira silkkivinttari Fauna ja Taiga The pörrökoira. UPK:sta puolestaan oli sangen urospainoitteinen pörröjengi: Viima, Myry ja Justus. 

Vuoden ekat treenit aloitettiin ilmaisuteemalla, kriteereinä ilmaisun aloittaminen ja haukun kesto. Ahne kun olen, niin olin pakannut matkaan viisi purkkia. Ensin haukuttiin Jenni, joka kyykistyi näkösällä noin kymmenen metrin päähän. Lähetin Lumon "etsimään" ja neidiltähän pääsi lähetyksessä jo älämölöä. Haukkuhan alkoi heti ja oli jopa suhteellisen hyvää. Toinen haukuttava oli jo pienen työskentelyn takana, ja tämäkin sai osakseen ihan kelpoa haukuksi kutsuttavaa. Kolmanennkin haju kulkeutui kävelytien vartta kulkiessa Lumon avonaiseen kirsuun ja näin käytiin kepokin haukkumassa ihan huolellisesti. Neljännen maalimiehen oli tarkotus palkata aloituksesta, mutta kyllä siinäkin muutama haukku soljui ihan sujuvasti. Viides ja viimeinen maalimies työstettiin hyvin ja haukuttiinkin ihan mukavasti. Mainio homma, etevä koira, ja tämä koira alkoi kuulostamaan elämänsä ensimmäistä kertaa ihan pelastuskoiralta. Parin viikon totaali breikki teki siis hyvää. Eräs yrittää muistaa tämän jatkossakin.

Seuraavat treenit olivat hälyryhmän puolikkaat, joihin Lumollakin on osallistumisoikeus. Teemana oli erilaiset maalimiehet. Etsintä tapahtui taajama-alueella kytkettynä. Toisaalta treeni oli myös erinomainen koiranlukutreeni ohjaajalle. Lumo reagoikin hienosti isompaan esineeseen lumikinoksessa. Periaatteessa esineisiin reagointia en epäillyt hetkeäkään, mikäli niistä hajun saa. Yksi esine jäi reaktiotta, samoin yksi maalimies. Kohdassa jossa maalimies olisi ollut, oli samalla hetkellä kun kuljimme siitä ohi nainen koiransa kanssa. Samainen nainen lähti vielä peräämme, joten ehkä sitä huomaamattaan kiristi hieman tahtia. Toinen maalimies oli enemmänkin reagointiharjoitus ohjaajalle ja kartturille, sillä pitkiin liittyi tarina ja tarinan henkilöille oli toki annettu tuntomerkit. Kyseinen maalihenkilö käveli vastaan kadulla. 

Kolmannet hakuilut treenattiin Olarin lukion läheisessä metsässä. Teemana oli edelleen ilmaisu, mutta puitteiden ollessa melkoisen houkuttelevat, päädyin toki yhdistämään ilmaisuun hieman nenähommiakin. Maalimiehet sijoitettiin puoliympyrän muotoisen metsäpolun varteen tuulen alapuolelle. Ensimmäinen maalimies oli pienten kuusien muodostamassa kuusikossa noin 20 metrin päässä polulta. Lumo sai hyvin hajun kuusikossa olevasta maalimiehestä ja työsti hajun nopeasti. Ilmaisu alkoi välittömästi ja oli melko bueno. Etsintää jatkettaessa saatiin kivat pikku häiriöt kahdesta räksyttävästä pikku sessestä. Kytkin Lumon ohituksen ajaksi ja lähetin uudelleen etsimään. Lumo sai toisestakin maalimiehestä hajun, jota lähti saman tien kovalla innolla työstämään. Hajun voimistuessa ja juuri ja juuri maalimiehelle päästyään aloitti samantien ilmaisun! Kolmas maalimies oli ihmisen mentävässä pahvilaatikossa, jossa oli reiällinen kansi. Laatikko oli sijoitettu kuusen juurelle. Lumo työskenteli viimeisen maalimiehen kytkettynä. Sai hienosti hajun, kiersi laatikkoa etsien selkeästi pääsyä maalimiehen luokse ja kohtaa jossa haju voimistuu. Tarkka nenä kuljetti pienen koiran kirsun kohti laatikon reiällistä kantta ja jopas jotakin, kansi työnnettiin syrjään, pää laatikkoon ja haukuttiin. Ajatuksena oli palkata pienestäkin äännähdyksestä, mutta joo, Lumohan haukkui. Eli kaikkiaan melkoisen onnistuneet treenit!

Tosiaan alkaa hiljalleen näyttämään siltä, että sitä tosiaan saa mitä vahvistaa. Olen pyrkinyt tekemään haukkumisesta mukavaa, kivaa, kannattavaa. Tässä ja kaikkialla. Ja hiljalleen mulla alkaa olemaan haukkuva lapinkoira. Kovin ironista. Mutta Lumo ei onneksi muutoin ole sieltä äänekkäimmästä päästä. Tosin nyt intoutuu välillä ja yrittää komentaa, tuloksettomasti tietenkin, mikäli neitiä ei pyydetä haukkumaan tai haukku ei liity etsintään. Toisaalta saamme ihan oivia keskustelujakin aikaiseksi: "lähetäänkö ulos?", Lumo vastaa "urrr", "laitetaanko sulle kaulapanta?", Lumo "wuf".

Nyt on taas viikon tauko treeneistä, sillä sunnuntaina on meidän ryhmän vuoro järjestää hälyryhmäntreenit. Tiedossa on kuitenkin ehkä pientä, irrallista, ilmaisutreeniä, lenkkiä ja kavereiden lapukkapentuun tutustumista. Ensi viikon lauantaina, hälytreeneissä viime vuonna avustaneille, on tarjolla kiitostreeni rakennusetsinnän merkeissä Salossa. Sunnuntaina suunnataan Olariin hakuilemaan. Tottikset ovat olleet jäissä joulukuun alusta, sillä juoksujen alusta se nelisen viikkoa on syytä pystyllä poissa. Ohjelmassa on pariksi keskiviikoksi tullut kokoustamista emännälle, hälykokous oli tällä viikolla ja ensi viikoksi tarjouduin ottamaan kahvitusnakin yhdistyksen vuosikokoukseen. Mutta sitten taas kokeillaan josko sitä vielä jotain osataan.. Suunnitteluasteella on pienen lappalaisporukan kanssa muutama yksityistunti Riitta Jantunen-Korrilta. Toivottavasti saadaan aikaiseksi. 

Muutoin on eleltykin ihan normi arkea. Tehty pitkää lenkkiä, treffattu tuttuja koirakavereita. Emäntä oli vaihteeksi sairaslomalla viime viikon lopulla, ja perjantaina mentii Lumon kanssa Keravalle sairastamaan. Lumo sopeutuu Jennin laumaan nyttemmin jo melko hyvin. Ehkä viime kerran tupenrapinat vanhemmalta pörrökaksikolta teki tehtävänsä ja luupääkin oppi ettei ole maailman napa, herra ja hidalgo.. 

Talvilomasuunnitelmat vievät meidät Suomen Lappiin, tarkemmin Kolariin. Maaliskuun alussa järjestetään poropaimennustapahtuma, jonne yritän arpaonnella saada Lumonkin poropaimennustestiin. Nähtäväksi jää syttyykö siellä jonkin asteinen porojen paimennusvietti vai näemmekö jo tutuksi tulleen kakansyömisvietin...  

Lumoliini ja Apiliini-hoitoliini, takana reilu 3h lenkki

Tapahtumaa Silvolan suunnalla