Kuulumisia - Mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla?

Viimeisin päivitykseni on joulukuulta 2015, jossa tiivistin vuoden 2015 pähkinänkuoreen. Siitä on jo tovi aikaa. Olemme kyllä edelleen olemassa, kokoonpanosta ei ole kukaan poistunut, mutta siihen on saapunut kaksi uutta jäsentä. Toinen vuonna 2016 ja toinen tänä vuonna 2017.

Vuoden 2016 voisin tiivistää hyvinkin erilaiseksi vuodeksi. Ensimmäinen vuosi sitten 2010 jälkeen, jolloin mulla ei ollut yhtäkään koulutusryhmää, eikä liiemmin ryhmäpaikkaakaan. Laumamme kasvoi toukokuussa 2016 nahkapennulla, siis ihan ihmis sellaisella. Narttupentuhan tämäkin, meidän pikku Ässä. Koiria treenasin suht säännöllisesti äitiys- ja vanhempaivapaan ja maaliskuussa alkaneen hoitovapaan aikana. Kerta, pari viikossa, joskus viikko tai pari taukoa. Muksu kulki parikuisesta kantorepussa mukana. Syksyllä 2016 molemmat koirat suorittivat SPeKLin taidontarkistukset hausta, Lumo valosalla ja Hurma pimeällä. 

Koskapa Hurman pentupläänit keväältä 2016 meni uusiksi oman tiineyden ja pentuilun myötä, niin maaliskuussa 2017 ajeltiin sitten koko perheen voimin "talvilomalle", eli ihan siis koirien seksilomalle, Haukiputaalle. Puitteet oli mahtavat, kiitos siitä Hurman tyttären Särmän emännälle ja isännälle. Kiitos pentueen isän Nukan emännälle Marialle, että ajelitte Roista viettämään meidän kanssa pitkää viikonloppua. Kotiinviemisiksi oli yksi onnistunut astutus, ja toukokuun alussa syntyi kuusi lappalaispentua. Yksi jäi tästäkin romanssista kotiin kasvamaan. Pitäähän nyt jokaisella taaperolla olla oma koiranpentu, eikö? Nyt niitä tosiaan on kolmessa polvessa. Rovaniemelle, isäkoiran laumaan meni yksi urospentu, toinen narttu muutti Ouluun, pari urosta jäi Helsingin puolelle ja yksi meni Espooseen. 

Treenirintamalla puolestaan on jatkettu siitä mihin on jääty, ja tänä vuonna oman koulutusryhmän kanssa. Koetavoitteita ei tälle kaudelle ole, taidot tarkistellaan ensi vuoden puolella. Tuntuu, että elämä on näin töihin palaamisen jälkeen jatkuvaa aikatauluja vastaan taistelua ja paikasta toiseen ehtimistä. Monet kutsuu niitä ruuhkavuosiksi, ja sitä se kai on, ehkä vaan alkusoittoa, mutta kuitenkin. Aikaresurssien vuoksi, sillä sitä haluaa olla hyvä useammissa asioissa joita tekee, tällä hetkellä haluan olla hyvä äiti, puoliso sekä koiranomistaja, joten oli pakko painaa hetkeksi hälytysryhmän ovi kiinni, ja todeta, että nyt eletään muille asioille.

Ajallinen panostus siihen toimintaan on niin valtava, että tässä hektisessä elämässä, missä molemmat käyvät töissä, lapsi on päivähoidossa, on koirat hoidettavana, omakotitalo ylläpidettävänä, mies suorittaa ylempää tutkintoa työn ohella ja molemmilla pitäisi vielä yhteisen ajan lisäksi olla omia harrastuksia, hälytysryhmä on ajallisesti liian haastava. En tiedä, miten osa pystyy jatkamaan toiminnassa mukana vastaavasta elämäntilanteesta huolimatta, musta se tuntui liian haastavalta yhdistettävältä. Lapsikin on oikeasti pieni vain hyvin lyhyen hetken, joten sitä on ehdittävä myöhemminkin. Omia koiria treenaan, ylläpidän ja vien eteenpäin. Lumo täyttää ensi vuonna 10 vuotta, joten Lumpparin aktiiviharrastuskoiran elämä alkaa kääntymään eläkeläismielenvirkistysharrastelijan puolelle. Lumolla on ollut ajoittaisia ontumisia molemmissa takajaloissa, joita on tutkittu, mutta ontuman syytä ei ole saatu selville sekä toistuvia lihaskireyksiä, joita huolletaan jne. Hurma on tikissä ja sitten on tuo Rieha RiiRii Rihanna Ripakinttu Rimpula Ripa Ristomatti Rakki, joka on osoittautunut ihan muutaman nenähomman toiston jälkeen varsin päteväksi likaksi. Rieha rakastaa ruokaa ja ihmisiä. Rieha on katkarapu. Rieha on houdini, varas ja maailman symppiksin romuluinen penska.

Mutta siis sellainen emäntä millainen koira, mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla? Joitain mainitakseni

Molemmat pitävät kengistä, tosin hieman eri tavalla, mutta kuitenkin.
Molemmat silppuavat kaikki lehdet ja muun revittäväksi sopivan materiaalin.
Molemmat ovat kiinnostuneita toistensa leluista ja ruoista.
Molemmat pyrkivät usein pakkoihin, jonne ei olisi luvallista mennä, laji huomioiden, kuten ruokapöytä, sohva, sänky, keittiön tasot jne.
Molemmat ovat oman elämänsä houdineita: taapero osaa vapautua turvaistuimen viisipistevöistä, pentu ulkoaitauksesta (tähän asti siihen mikä vaan psykologinen este on ollut mun koirille pääosin riittävä)
Molemmat pistävät kaiken suuhunsa, myös kaiken sen mitä ei ole syötäväksi tarkoitettu.
Molempien mielestä asiat on parhaiten järjestyksessä silloin kun ne ovat mahdollisimman epäjärjestyksessä.
Molemmat tykkäävät lotrata vesikupissa ja kaivaa ja tutkia maata.
Molemmat tykkäävät olla lähellä, toistensa ja muiden.
Kumpikaan ei tiedä elämää ilman toista.  

Oi syyskuu, ja olihan se elokuukin tossa välissä...

Edellisen päivityksen päiväystä katsoessa tuntuu olevan taas tyhjiin valunut lupaus ahkerammasta kirjurinroolista... Puolitoista kuukautta edellisestä, joten onhan tässä tapahtunut.

Treenitaukoa pidettiin heinäkuussa kolmisen viikkoa. Tuona aikana panostettiin lenkkeilyyn, uimiseen ja mukavaan olemiseen. Hurma on selkeä labradori lapinkoiran olemuksessa - tyyppi on ihan hillitön vesipeto! Lumon kanssa käytiin oikeissakin hommissa. Treenailun makuun päästiin taas elokuun alussa. 

Tauon aikana Hurmis kävi vuotisrokotuksella Käpälämäessä eläinlääkäri Jutta Luomahaaran luona. Testattiin Tikkurilan toimipiste, jossa oli järjettömän hyvän hajuinen kynnysmatto, molemmat koirat liimaantui kuonostaan siihen kiinni. Hurma on hupsu eläin, siitä oli kovin kovin kivaa käydä eläinlääkärissä - jotenkin Hurmis on vähän yksinkertainen otus kyllä. Lumo lymyili tuolien alla ja yritti olla "näkymätön", Hurma hyppi eläinlääkäriä vasten ja oli, että "jeeeeee - sä olet varmasti mun uusi paraskaveri!"  Tutkimusspöydällä Hurma totes, että täähän on täyden palvelun talo kun ruokakuppi on suoraan ikkunalaudalla kuonon edessä. Rokotuksen ajan söi namia eikä huomannu koko toimepidettä  ja lopulta toteis, että tutkimuspöydällä voi vaikka vallan pötkötellä. Nyt on Hurmalla rokotukset seuraavaksi kolmeksi vuodeksi kunnossa. Toivotaan, että saadaan jatkaa eläinlääkärissä käyntiä jatkossakin pelkkien rokotusten merkeissä. Lokakuun toisella viikolla Hurma on toki menossa virallisiin kuviin eläinlääkäriasema Mevetiin. Hurmalta läpivalaistaan lonkat ja kyynärät, polvet kopeloidaan ja epävirallisesti kuvataan selkäranka ja molemmat olkapäät. Silmiä peilaillaan molemmilta tytöiltä joulukuussa Apexissa.

Raunioilla ollaan treenattu säännöllisesti. Harjoitusten teemoina on ollut erilaiset piilotyypit, tarkennukset, eri tavalla tulevat hajut, lähekkäin olevat maalimiehet, ampuminen, Lumolle on otettu tuplapiiloja eli kaksi ihan vierekkäin tai samassa piilossa olevaa maalimiestä - molemmille siis tasonsa mukaan ja osaamista kehittäen. Hurmaa on ammuttu, ja kuurohan tuo tuntuu ainakin vielä tässä iässä olevan - toivottavasti myös jatkossakin. Lumon ampumiset olen toistaiseksi jättänyt raunioilla. Täytyisi käydä ammuskelemassa jossain muussa ympäristössä. Mökkireissulla ainakaan ilmakiväärin ääni ei tuntunut kauheasti kumpaakaan hätkäyttävän.

Meidän oli tarkoitus Lumon kanssa osallistua Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmukseen Espyn toisen joukkueen yhtenä koirakkona neljästä elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Saman viikon keskiviikkona meidän ollessa lenkillä Lumo sai muutaman kipukohtauksen ihan alkulenkistä. Vauhti hidastui, painoi selkää köyrylle ikäänkuin pyöristäen ja painui maahan makaamaan. Soitto eläinlääkäri Anne Muhlelle, asentotuntoreaktiot kunnossa, kotona Rimadyliä, BOT verkkoloimea, torstai kevyellä liikunnalla ja perjantaiksi saatiin aika Espoon Eläinsairaalaan eläinlääkäri Karoliina Nyyssöselle. Kiikutin mukanani aamupissanäytteen, olin varautunut koiran rauhoittamiseen ja läpivalaisuun ja ties mihin katastrofaaliseen diagnoosiin. Karoliina tutki Lumon tarkkaan, paineli kauttaaltaan, kävi liikeradat läpi ja  katsoi liikkeet. Eläinlääkärin mielestä Lumon rangassa tai nivelissä ei kliinisesti tunnusteltaessa ole aristuksia, joten hän ei nähnyt syytä kuvata koiraa. Liikkeet olivat lennokkaat, mutta ravissa Lumo kulki kolmella uralla. Myötäpäivään pienellä ympyrällä käytti vaseta takajalkaa huonommin. Diagnoosina lantion vinous oikealle ja lantion edessä oli lihasjäykkyyttä. Lisäksi oikean etujalan triceps brachii-jänteen päässä oli tunnettavissa sidekudosmuodostumista ja arkuutta. Tuo jännevamma lienee syynä viime marraskuiseen ontumaan. Lantion lihasjäykkyys hoidettiin akupunktiolla ja sidekudostunutta jänteen päätä hoidettin laserilla. Hoidon jälkeen Lumo oli selkeästi parempi. Pohdin eläinlääkärille kokeeseen osallistumista, johon osallistumiskieltoa ei tullut mikäli kipukohtaus ei uusi ja koira on muutoinkin kunnossa, revittelevä ja jumittava liikunta kiellettiin. Pari viikkoa myöhemmin käytin Lumon toistamiseen Karoliinalla akupunktiossa. Ensi tiistaiksi Lumolle on varattu aika osteopaatti Maare Kaiperlalle. Katsotaan mitä Maare on mieltä ja mitä hän koirasta löytää. Sen jälkeen jatketaan vaihtelevasti akulla, hieronnalla ja mahdollisesti osteopaatilla. Jos tarve tulee, niin kuvataan.

Hakua ollaan treenattu lähes viikoittain ja tarkoitus on jatkaa vähintään kerta viikossa. Hurmalle olen alkanut opettamaan maastossa ilmaisua, ja hyvinhän tuo pieneläin tuntuu oivaltavan, että maalihenget saa haukkua. Lumon kanssa käytiin Pelastuskoiraliiton haun taidontarkistuskokeessa elokuun viimeisenä lauantaina, ja kotiin tuomisina oli hyväksytty taidontarkistuskoe arvosanalla 2 eli hyvä. Koe suoritetaan pimeässä. Alue on kolmen hehtaarin tallattu metsäalue, jossa on kolme maalimiestä. Aikaa kokeen suorittamiseen on 45 minuuttia, jonka aikana tulee löytää ja ilmaista kaikki maalimiehet. Lumon nokka tuhisi noin 20 minuuttia ja meidän taidot oli tarkistettuna - pelastuskoiran työlupa toisin sanoen taas vuodeksi eteenpäin kunnossa!  Sanotaan, että koe meni hyvällä "rutiinilla" ja yhteistyöllä. Lumo oli "liekeissä" ja teki ihan todella hienosti hommia - yhteistyössä ja itsenäisesti. Kevään epäonnistumisen sekä koetta edeltävän kahden epäonnistuneen treenin jälkeen onnistuminen kokeessa tuntui järjettömän hyvältä! Kävimme koetta edeltävänä iltana tekemässä pienen treenin yhden treenikaverin kanssa ja tuolloinkin ilmaisut tökki. Tunnustan, että tuolloin hetken jopa pohdin, että jättäisin kokeen väliin ja menisin myöhemmin syksyllä uudestaan, mutta kiitos treenikaverille, joka totesi, että "ainahan se on kiva ajaa 100 kilometriä viettääkseen aikaa pimeässä metsässä, ja voihan se olla, ettei teillä mitään ongelmaa edes ole". Näinhän se on.

Koetta seuraavana päivänä otin molemmille koirille hyvän mielen mielikuvaharjoitukset metsässä. Lumosta harjoitus oli superkiva, Hurmalle sarjassamme ensimmäinen laatuaan, mutta Hurmakin toimi tosi pätevästi ja tyypit löytyi. Toissa viikolla Hurma jatkoi ilmaisua, ensin pari toistoa, jonka jälkeen viimeinen maalimies etsittiin ja ilmaistiin. Lumo puolestaan sai yhden helpon "hajutunnelilöydön". Viime viikolla treenattiin Veikkolassa. Lumolla ensimmäinen maalimies tiheässä heinikossa, puskassa ja toinen korkeammalla, puunranka-missä-lie kasassa. Hurma jatkoi ilmaisutreeniä ja sai taas viimeisen etsiä ja ilmaista.

Lumon kanssa on treenaatu myös jälkeä. Kausi ollaa oltu jälkiryhmässä, johon ollaan päästy osallistumaan vaihtelevalla menestyksellä. Tavoitteena olisi kuitenkin ensi kaudella olla tarpeeksi hyvällä tasolla, jotta voitaisiin mennä jäljen peruskokeeseen. Tällä hetkellä jäljellä on ollut pituutta maksimissaan 300 metriä. Pääosin Lumo ajaa jäljen hyvin, mutta kaipaisin lisää intensiteettiä ja esineilmaisua pitäisi alkaa opettamaan.

Hälytreenattukin on elo- ja syyskuussa. Molemmat harjoitukset ovat olleet meidän osalta "tulin, näin ja voitin"-luokkaa. Emme ole siis päässeet tekemään juurikaan pidempiä harjoituksia, sillä tuuria on tuntunut olevan aina mukana etsintäsuunnitelman ja koiran toiminnan osalta. Toisin sanoen, olen tehnyt hyvän suunnitelman ja koira on toiminut kuten pitää. Pitkättreenit on kuitenkin jo startanneet, joten tarkoitus olisi noin kerran kuussa tehdä yksi kestoltaan pidempi harjoitus.

Nyt kuluva viikonloppu aloitettiin jo torstaina starttaamalla Hyvinkään koirauimalan kautta Nooran mökille Hattulaan. Perjantaina muiden ahertaessa vielä sorvin ääressä me käytiin aamusta peltolenkillä, tallattiin aikuisille koirille jäljet, jälkien vanhetessa Hurma pääsi vähän nenähommiin, jonka jälkeen ajettiin jäljet. Koirat on saaneet nauttia mökkeilystä, kaivella kuoppia, syödä luita ja viettää laatuaikaa ihmistensä kanssa. Täydellistä.

Koiran silmin

Koska en varsinaisesti, ja valitettavasti, ole enää lapsi, niin joulupukki ei ole enää tuonut minulle viime vuosina juuri mitään lahjoja. Tai ehkä en ole tarpeeksi kiltti? Toki tänäkin vuonna sain joululahjaksi flunssan, joten se kertokoot kiltteydestäni...

Muistettiin minua kuitenkin sen verran, että sain ihan itse hankkia itselleni lahjan. Hyllyt notkuvat jo ennestään koirakirjoja, mutta joukkoon mahtuu aina yksi, kaksi tai kolme lisää... Tänä vuonna "joulupukki toi" minulle Alexandra Horowitzin kirjoittaman kirjan Koiran silmin. Kirjaa sen enempää avaamatta tai arvioimatta voin lämpimästi suositella kirjaa jokaiselle koiran sisimmästä vähän syvemmin kiinnostuneelle. Nimenomaa koiran näkökannasta.

Ainakin itse olen viihtynyt paremmin kuin hyvin kirjan parissa. Erityisesti pidän tyylistä miten kirja on kirjoitettu ja tavasta jolla koiraa lähestytään.

Koiran silmin...

 

(Vastoin kirjassa kirjoitettua, minun täytyy todeta, että koirallani näkyy koiraksi yllättävän hyvin silmän valkuaiset, kuten kuvassa. Lumon vihertävän ruskeiden silmien iiris on sen verran vaalea suhteessa pupillaan, että tietyssä mielentilassa näen myös pupillan laajentuvan. Kuten silloin kuin Lumolla on erityisen kivaa vaikka metsässä juoksennellessa ja hömpötellessä.)

Päivän piristyksiä ja söpöstelyjä...

Maanantaiaamuna 5.12 oli hymy herkässä ja muutenkin melko veikeä fiulis...

Tiistaipäivänä 6.12 nukutti makeasti ja sangen maireilta unilta näyttää...

Kakkahomma - miten pieni asia voi muuttaa suunnitelmia

No johan. Meidän piti tänään suunnata vapaapäivän ratoksi Käpälämäkeen rokotuksilla ja otattamaan verta kilppariarvojen tutkimista varten. Vaan eipä tarvinnut sitten mennä... 

Muistin eilen, vasta, soitella Lumon ulostetutkimuksen tuloksia, kun ei niistä eläinlääkärinkään puolesta ollut mitään kuulunut. Kappas, ulosteessa oli suolinkaisen munia. Yök. Rokotus- ja veren vuodatusaikaa siirrettiin ensi viikon lauantaihin, ja Lumo sai eilen ekat Axilurit. Kohta on siis madottoman hyvä olla.
 

Vaikka periaatteessa moni rokotuttaakin koiransa ja on madottamisen  ennen rokotusta unohtanut, niin mä en vaan voi tehdä niin. Koska olen ärsyttävän tunnollinen ja mikäli syksymmällä pupsisuunnitelmat käyvät toteen, niin onhan niistä rokotuksista ihan kiva saada kaikki hyöty irti.. Ja sitä paitsi suolinkaiset on aika paskahomma, mikäli siirtyvät koirasta ihmiseen...

Puumbaster maa-ampiaispesällä

Meidän Lumo-Puumbaster teki sitten aamulenkillä tuttavuutta maa-ampiaispesän kanssa Pitkäkoskella. Ainakin yksi, todennäköisesti useampikin pistos. Leuan alus turvoksissa, ja kyljestä löytyi vaeltelemasta yksi tokkurainen amppari. Tietenkään mulla ei ollut kyytabletteja mukana, kuten yleensä on. No, tätä päivää oli jollain tapaa osattu kyllä jo odottaa, sen verran mielenkiinnolla noita pörriäsiä aina napsii...  Pöljä eläin.

Lumo käveli kyllä itse autolle, kirputti kylkeään ja lipoi huuliaan. Vähän oli ehkä meno hyytynyt noin niin kuin  verrattuna alkulenkkiin, ja ennen maa-ampiaispesässä vierailua... Oltiin tietenkin tapahtumahetkellä jossain kävelyteiden välisessä metsikössä, kotiin päin kyllä suuntaamassa, mutta ei täysin kartalla mistä olisi nopein reitti autolle. Matkan varrella kävi vielä toistakin pesää härkkimässä, pöljä. Automatkalla sitten soittelin eläinlääkäriin ja kyselin kyytablettejen annostuksen, ja että onko niistä enää puoli tuntia tapahtuneesta hyötyä. Kotona annoin sitten 1,5 tablettia, ja oon hippusen neurootikko-hysteerikko koiranomistajana käynyt kutsumassa, vetämässä neitiä aina aika-ajoin sängyn alta näytille. Juottanut broilerin keitinvettä ja tarjoillut palkkanameiksi keitettyä broiskun sisäfilettä. Nyt on kovin veto veks. Tais jäädä illaksi suunniteltu tottistreeni ehkä väliin.. No, kohta mennää päivälenkille, ja katsellaan samalla vointia (joka monesti kohenee, kun kotoa poistuu...).

Synttärityttö

Super paljon O N N E A tänään kaksi vuotta täyttävälle rakkaalle ja ihanaiselle Lumolle!

Toivottelee oma mammasi

Joulukuulumisia

Joulusta on nyt "selvitty" ja uusi vuosi lähestyy. Tällä kertaa joulusta selvittiin ilman päivystävää eläinlääkärireissuakin.. Aattoaamuna käytiin Danten kanssa aamulenkillä, iltapäivästä Friisilässä Rubin ja Rubin isäntäväen luona glögillä, josta siirryimme Kuitinmäkeen portugeesien isäntäväen jouluillalliselle. Lumolla oli kivaa, koko aattoillan neiti peuhasi Santos-pojan kanssa.

Joulupäivä meni täysin pelastusarmeijalle. Käytiin pientä lenkkiä "takametsissä", syötiin ja köllöteltiin. Edellisillan riennot verotti niin koiraa kuin emäntääkin. Isäntä selvisi vähemmällä, sillä autoillessahan ei paljon riekuta. Tapaninpäivänä Lumo päätti lähteä ulkoiluttamaan isäntäväkeään Sorlammen luontopolulle Nuuksioon. Sorlammen viiden kilometrin lenkki taittui varsin talvisessa säässä, kapealla lumisella polulla tarpoen. Lumo fiilisteli milloin polulla, milloin umpihangessa. Välillä pysähdyttiin juomaan kahvit, ja emäntä oli onnistunut "metsästämään", hyvän laumanjohtajan tavoin, Lumolle pätkän kuivattua naudan ruokatorvea. Nuuksiosta ajeltiin taas Friisilän suunnalle saunomaan ja syömään. Ilta vierähti toistamiseen Espoossa, tällä kertaa emäntä toimitti kuskin virkaa.

Lumo Nuuksiossa

Kameraa on muutenkin ulkoilutettu ahkeraan. Vähän joulun kuvasaldoa... (ja lisää löytyi tuolta Lumon Picasa-albumeista, linkki oikealla: Lumo part II)

Vähäks mä oon söpö? L ja L:n hirvennahkaluu (joka ostettiin Messarista, joka oli n. 40-45cm, ja siitä on jäljellä ehkä 15cm...)

Terävänä takametsissä

Lumikylpyjä

 

Lentävä Lumo

Mistä näitä pentuja oikein tulee?

Kääk! Vuoden kamalain aika. Pentuja, pentuja, pentuja. Syötävän ihania ja suloisia pieniä koiran riiviön alkuja, joita  toivoo omakseen ja samalla on iloinen, että oma on jo vähän "kehittynyt". Viimeiseen reiluun pariin viikkoon mahtuu aivan mahtavia ja sulostuttavia koiranpentuja. Lumosta pennut on "ihan jees". Voi niiden kanssa leikkii ja on ne oikeesti aika ihkuja Lumonkin mielestä. Pari viikkoa sitten tavattiin ensimmäisen kerran  entisen työkaverini Staffordshirenbullterrierin uros penneli Sulo. No Lumolla ja Sulolla synkkas suht kivasti. Lumo ei ainakaan syönyt Suloa. Sulokin sai roimasti itsevarmuutta tästä ensitapaamisesta.

Pari päivää siitä tavattiin sitten toinen, kaverini Satu-Maijan, staffi uros penneli Bonzo (Jetstaff Bonzo Bonham). Bonzo oli saanut jo kosketusta lapinkoiriin Peiqin ja Aidan muodossa, ja Lumolla ja Bonzolla oli sitten vähän villimmät setit kuin Lumolla Sulon kanssa. Lumo kun on pennusta asti ollut melkoinen leikkiessään pärisjiä ja pörisijä, niin näillä kahdella leikki rullas kuin rasvattu!

Lumolla on erehtymättä hieman terrierimäiset leikit sekä aaänitehosteet (ollut aina)

Tällä viikolla, lomalla kun ollaan, järkkäsin sitten Sulolle ja Bonzolle pentutreffit. Lumo oli "Peiqi-poliisin" roolissa, kun Peikko oli isannän ja Apilan  kanssa mökillä.  Staffin lurjuksilla oli aika pentumaisen kivaa, eivätkä tunteetkaan kuumenneet kahden poitsun kesken niin kuin olisi voinut kuvitella (pojilla on muuten ikäeroa ihan kuusi päivää). Lumo jäi vähän "kolmanneksi pyöräksi", mutta teki kaikkia isojen koirien juttuja sitten sillä välin... Etsi mm. Satu-Maijan miehen metsästä ja sai esittää muutenkin pätevää koiraa. Ja tietty osansa niistä super-helpoista herkuista, joita pentujen omistajilta aina irtoaa kun menee nättinä siihen viereen pummaa kun kutsuvat omaa koiraansa... Parasta oli kuitenkin se, että saatiin kaksi leikistä ja riekusta väsynyttä pentua ja tutustutettua kaksi saman rodun harrastajaa toisiinsa. Taisin oikeastaan olla Satu-Maijalle tämän velkaa, sillä olenhan vienyt hänen Noora-siskonsa täysin kaikkeen lappalaikoirahässäkkään. Kiitos siis siitä!

Kuka ei kuulu joukkoon?

Vasemmalta; Sulo, Lumo ja Bonzo

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä esittelen teille Lumon uuden tuttavuuden nimeltä Sietavuoren Ilosofia, joka opettelee tottelemaan nimeä Sága. Aivan hurmaava, pieni paimensukuistyttö, joka vaikuttaa Järvenpäässä, entisen tarhakaverini Erikan ja hänen avokkinsa Sampon pienenä riiviönä. Teimme tänään Lumon kanssa siis ympäristökasvatusreissun Järvenpäähän Sága-tyttöä tapaamaan. Lumo päätti reippaana tyttönä Pasilan asemalla junaa odotellessa napata yhden ampiaisenkin suuhunsa... Siitä onneksi selvittiin säikähdyksellä, vielä, kuuden tunnin jälkeenkin henki kulkee. Taidan siis tosiaan pitä tuota kyypakkausta aina lisävarusteena matkassa kuin matkassa. Tänäänkään sitä ei onneksi tarvittu (eikä ollut muuten ensimmäinen kerta...).

Takaisin tuohon ihastuttavaan ja kauniiseen pieneen paimentyttöön. Emäntä on siis aivan tuhannen myyty ja kärsii kovasta kuumeesta. Pentukuumeesta siis. Ilmoitinkin arvon isäntäväelle, että meille saa aina tuoda Ságan hoitoon ja mielenvikaisena menin ihan uhkailemaan, että pistän neidin lähtiessä kassiini... Lumolla oli kyllä ihan superfantsua ja voin väittää Ságallakin olleen! Muutama suht onnistunut otos paimentyttöjen ensitapaamisesta:

"Mikäs sä oot oikein koirias?", kysyy Lumo

Sága: "Mä oon oikeetti ihan pieni vielä!"

Lumo ja Sága lämmitelee leikkiä

"Mä kiipeenkin tun telkään", sanoo Sága

"Ja mä syön sun korvan", uhkailee Lumo leikillään

"Mität me tit leikitään?"; kysyy Sága (huomaa hullu-ilme )

"Voikt leikkii lajusti?", kysyy Sága

"Tai mä ainaki leikin!"

"No leikitään sit, jos kerran haluut", sanoo Lumo

Tässä hän on: Sága, aivan syötävän suloinen pieni paimentyttö

Pikku pikku bikineissä...

... ollaan meillä. Näytelmät lähestyy kovaa vauhtia ja Lumo päätti näin heinäkuun lopun kunniaksi riisuutua kokonaan talviturkistaan. Tulihan se talviturkki tosiaan heitettyäkin neidillä lauantaina, tosin uima-altaassa, mutta kuitenkin... Sunnuntaiaamuna Lumo totesikin olonsa liian puhtaaksi edellispäivän pulikoinnista ja hieroi itseään löytämäänsä herrrrrkulliseen ihmispaskaan Variston kentillä.. Ja taas emäntä tunsi iloa ja kunniaa omistaa viisas pieni lapinkoira. Suihkureissuhan siitä sitten tuli. Aloevera shampoolla kolme vaahdousta kumihanskat kädessä, ja silti haisi (yök).

Ja koska viikonloppuna tuli uitua ja kylvettyä ihan olan takaa, niin turkinhoito-operaatiohan  oli selvä. Harjausta, harjausta ja harjausta (enkä käyttänyt edes Furminaattoria). Karvaa lähtee, tässä todiste siitä:

"Kyllä nyt on kevyt ja viileä olo", toteaa Lumo

Täytyy siis hillitä harjaamista sen verran, että turkkia olisi Salkosen kehässä vielä hieman jäljellä.  Tosin mainintaa siitä todennäköisesti tulee, että neiti on suht karvaton, mutta ainakin rakenne näkyy ja rungonpituus korostuu entisestään (eipä jää tuomarille epäselvyyttä, että kyseessä on paimensukuinen lapinkoira). Meillähän on myös syyskuun alussa Vantaalla näytelmät, että sinnekin pitäis karvaa pystyä vähän säästämään... 

 

Vielä täytyy sen verta höpöttää täällä Lumon saitilla emännän omia juttuja, että emäntä pyyhkäs tänä aamuna tuhatta ja sataa autokoulun kirjallisiin Hakuninmaalle. Läpi meni että holahti. Yleisistä kysymyksistä kaikki oikein ja kuvissa ainostaan kolme väärin. Ajokoekin on varattu. Sain onnekseni peruutusajan ensi viikon loppupuolelle. Ihan sellaiseen houkuttelevaan aikaaan kuin kello 8 aamulla... Ruuhkaan siis köröttelemään. Pitäkääs siis kaikki tassut ja peukut pystyssä, että ajan hyvin ja moitteettomasti! Oishan se meinaan aika kivaa ajella sinne Mäntyharjulle näytelmiin ihan itse.

Vieläpä arvon lukoijoille muutama tilanneotos Lumon pyynnöstä. Neiti on kova tyttö heitteleen frisbeetä, tai lähinnä ottamaan sitä kiinni. Samalla tulee voimisteltuakin ihan kivasti. Pysyy linjat solakoina ja lihakset vetreinä:

Hyvinkään koirauimalassa

Meillä alkoi taas LOMA, LOMA, LOMA! 

Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi kävimme tutustumassa Hyvinkään koirauimalaan portugeesi-kavereiden kanssa. Portugeesit ovat kyllä tutustuneet tähän huisin hauskaan paikkaan jo aikaisemminkin. Lumolle tämä oli ensimmäinen kerta, muttei varmasti jää viimeiseksi. Aikomuksena on houkutella mukaan myös Peiqi ja Aida. Ja käydä aina silloin tällöin uimassa. Liikunnallisesti hyvää ja tehokasta vaihtelua tuo pulikoiminen (ei tekisi pahaa emännällekään...)

Lumohan ei varsinaisesti ole mikään "uimari"-koira. Vedessä on "ihan kiva kahlia", mutta uiminen ei juuri ole innostanut. Jospa tämän koirauimalareissun jälkeen sitten luonnon vesistötkin inspiroisivat ihan uudella tavalla... Olin varannut ensimmäiselle kerralle Lumolle koirauimalan suositteleman uimaopettajan uintisession ajaksi. Allas on tarkoitettu koirille, ei ihmisille, niin omistajat saavat tyytyä kastumaan altaan reunoilla. Alkuun koko karvajoukolle pistettiin pelastusliivit päälle. Uimaopettaja, oikein mukava nainen, meni märkäpuku päällä altaaseen ja ohjasi Lumoa uimaan altaassa. Itse kuljin altaan reunalla ja kehuin Lumpoa kovasti! Lumo reagoi, kuulemma kuten kaikki (uimisesta pitävätkin) koirat ensimmäisellä kerralla, siis yrittämällä päästä altaasta pois reunojen yli, seiniä pitkin kiipeämällä... Pari altaan mittaa uituaan Lumo pääsi jutun juoneen. Sen jälkeen uiminen olikin Lumosta suhteellisen kivaa! Leluja oli kiva uida hakemaan ja lelu suussa uida taas altaan toiseen päähän. Joka kerralla Lumo ei tarvinnut edes opettajan apua, vaan rohkaistui lähtemään rampista omatoimisestikin uimaan. Toki mamma vähän houkutteli lelun kanssa altaan reunalta. Lopuksi opettaja otti Lumolta pelastusliivit päältä ja neiti uiskenteli pariin otteeseen altaassa ilman pelastusliivejä. Naisen mukaan lappalaiskoirat ovat yleensä hyviä uimareita, kunhan pääset uimisen makuun. Lumot näytti päässeen! Läpimärkäturkkista Lumoa katsellessa Maarit tokaisi toivovansa, ettei parin viikon päästä Mäntyharjun näytelmissä sataisi kovin.. Lumo näytti meinaan erehdyttävästi vinttikoiralta.

Tämä kerta koirauimalassa ei siis varmasti jää meidän viimeiseksi. Tosin ajattelin vielä seuraavalla kerralla turvautua opettajaan, jotta puolen tunnin uintisessio ei mene ihan harakoille. Hauskaa oli, suosittelen lämpimästi!

Uintireissusta väsähtänyt Lumo. Uiminen on selkeesti rankka laji

Meillä murkkuillaan..

Näinhän se menee, meillä on nyt täysmurkku talossa.. Toissa viikolla rakas Lumpo näytti ensimmäisen kerran  ihan tosissaan "sentteriä" mammalle tottiskentällä. Kaikki muu kiinnosti neitiä ehkä miljoona kertaa enemmän kuin emännän "maahan"-käsky(-t).. Toisinaan tuo pieni eläin on itse kuuliaisuus ja vastapainoksi sitten täysin tottelematon nulikka! Mutta kyllä se tästä, eikö vaan? Kannustuksen sanoja on otettu mukisematta vastaan. Pitkästä aikaa kaivoin myös Tuire Kaimion Pennun kasvaus-kirjan luettavaksi, aiheena mikäs muukaan kuin murrosikäisen koiran kanssa eläminen...

Kaikessa murkkuilussaan Lumo on silti ihana ja rakastettava pieni koira.  Kotiin tullessa heittäytyy selälleen ja kaipaa rapsutuksia, tykkää läheisyydestä ja toiminnasta. Lumpo on ruvennut taas leikkimään, myös itsekseen. Useampana päivänä kotiin tullessa eteisessä on ollut vastassa melkoinen "toy story", kun neiti on tylsyyksissään kaivanut lähes koko lelulaatikon ympäri eteistä (ja lelujahan meillä riittää). Tunnustan kyllä, että välillä meinaa  mammalla hitsata kiinni,  esim. kun neiti hättyyttelee lintuja tai oravia ja on unohtanut "EI"-käskyn täysin, vahtihaukkuu järjettömästi ulkoilualueella, yleisesti sanottuna "ei kuule" tai todellisuudessa ei kuuntele yhtään mitään. Painelee vaan päättömästi oman päänsä mukaan minne ikinä mieliinkin...  

Murkkuilun seurauksena tottistelut on vähentyneet minimin, tehdään ainoastaan silloin kunien asioiden ja "ei minkään" tekemiseen.Hulmuteltu metsässä, pelloilla, nähty koirakavereita, leikitty, rapsuteltu... Lumo tarvitsee nyt "järkevää" ja järjellistä puuhaa, missä heikolla keskittymiskyvyllä varustettu murkku voisi loistaa ja onnistua, sekä olla "hyödyksi" omille ihmisilleen. Ainakin raunioilla ja hakumetsässä Lumo on onnistunut keskittymään ja loistanut tehtävissä. Raunioista meillä on tosin nyt kolmen viikon kesätauko, joista kaksi ollaan oikeastikin lomalla. Lumolla on hyvä hetki ja draivi tekemiseen. Toistaiseksi raunioilla tai hakumetsässä on ollut ihan kivasti kuulolla, lähtenyt suht hyvin sinne minne olen lähettänyt jne. Sen sijaan, että emäntä menettäisi hermonsa totaalisesti ja kaikesta yhdessä tekemisestä tulisi kamalaa ja tylsää pakkopullaa, ollaan keskitytty hauskojen sekä mukav Jäljen tai namiruudun tekemiseen emännän pitäisi tsempata.

Emäntä on muistanut kantaa kameraakin taas mukana, joten muutamia kaveripousauksia ja muita kuvatuksia menneiltä viikoilta...

Puuhapäivä raunioilla, keskiviikon ryhmää

Aida, Lumo ja Peiqi Pitkäkoskella

Kaverikuva

Peiqi ja Lumo

Lumo ja Dante

Lumon poikaystävä, komea Dante (Borderiinan Dynamiitti)

Lumo's Toy Story

Huh hellettä...

Sanoo Lumo-lappalainen. Juhannuksen jälkeen helteet ovat suosineet eikä syyttä, emäntähän on lomalla! Lumo ei helteistä niinkään piittaa. "Kuuma", sanoo Lumo, eikä ruokakaan meinaa oikein maistua Ei siis olla pahimpina päivinä juurikaan lenkkeilty. Liikuttu korkeintaan läheiseen puistoon hengaamaan, Lumo varjoon ja emäntä aurinkoon. Aikaisin aamulla sekä myöhään illalla ollaan tehty metsälenkkejä ulkoilualueella. Tottistelua on toki harjoitettu loikoilun ja lenkkeilyn lomassa. Samoin pallolla, frisbeellä ja kepeillä on leikitty jakasamisen mukaan.

Kontaktissa

Juhannus vietettiin iloisessa Itä-Suomessa eli Imatralla, Lumon ihmismummolassa. Lumpo päätti myös ensimmäisen Onnelavisiittinsä kunniaksi pistää talon isännän, 5-vuotiaan podengomiksin Dixin ankarasti tassunsa alle.. Emäntä joutui siis syystä pistämään isottelevan pikku-neidin pieneen kurin palautukseen. Muuten jussi meni mukavasti syöden, juoden, saunoen ja ulkoillen. Juhannuspäivänä Lumo sai pientä aivojumppaa namiruudun ja -kolmion muodossa. Hyvinhän ne menivät.

Juhannus-Lumoa

Tokokurssin viimeinen kerta oli juhannuksen jälkeisenä tiistaina. Kurssista jäi käteen ihan jees vinkkejä koirankoulutuksesta emännälle, sekä muutamia uusia, vielä työnalla olevia harjoitteita. Tiistaina tokon jälkeen ajeltiin vielä Itä-Helsinkiin antamaan Lumon verrokkikoira verinäyte yhteen perinnöllisen luustonkehityshäiriön tutkimukseen. 

Parin päivän kurinpalautuksen seurauksena juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona rauniotreeneissä olikin sangen kuuliainen Lumpo-typy. Lumolle tehtiin ns. palauttavatreeni, ilman radiota suurempaa häiriötä (paitsi vaatteet ja ruoat). Neljä maalihenkilöä, alueena ylä- ja alakasa, ylhäältä sekä alhaalta tulevia hajuja. Lumo työsti hienosti, eikä emännänkään toiminnassa tainnut olla suurempaa moitetta. Eri-etevä Lumotus! Lauantaina puolestaan oltiin jälleen hakuilemassa. Osa porukasta lomailemassa, sillä paikalla ei ollut kuin kaksi kouluttajaa ja kaksi ryhmäläistä. Hakuilut meni ihan semi ok. Lumolle tehtiin näkölähtöjä, tuuli ei juuri olemassa olollaan hommaa helpottanut ja Lumo ei jostain syystä viihtynyt normaalin tapaan toisen maalihenkilön luona.. Liekö syynä osittain ilmaston lämpötilasta johtuva vetämättömyys, tiedä häntä. Katsellaan ensi viikolla treenejä uudelleen.

Lumo söpöilee puistossa

Viikonloppuna oli alunperin tarkoitus lähteä Pertunmaalle mökkeilemään, mutta liiallisen säädön vuoksi viikonloppu vietettiin omassa porukassa hengaillen. Sunnuntaina käytiin ajelemassa Sorvalammella, ja Lumo autoili tyytyväisenä "luu ulkona"-tyyliin ja nautti tuulen vireestä avoinaisista autonikkunoista. Mieleen muistui Alma-mummon erään kesän avoautoilu uintireissu. Mummo istui tyytyväisenä avoauton keskipaikalla korvat päätämyöten tyytyväinen hymy naamallaan ja kuono kierossa haisteli ajoviimaan tuomia hajuja. Karvat senkuin pöllysivät tuulilasin kautta taivaan tuuliin. Lumohan ei uimisesta ole kovin innostunut ja tyytyi tälläkin kertaa kastamaan hieman tassujaan ja maistelemaan lammen vettä. Isäntä kyllä ui, eli osa perheestä tuli kuitenkin uitettua..

"Luu-ulkona"

(arvatenkaan meidän autossa EI ole ilmastointia...)

"Uimavalvoja"

Huomenna meillä onkin jännä päivä edessä. Kello 14 on aika terveystarkastukseen Mevetiin. Lumolta tutkitaan  virallisesti silmät, lonkat, kyynärät ja polvet, sekä epävirallisesti selkä. Päivittelen alustavia tuloksia reissun jälkeen, lopullisethan tulevat kyynärien ja lonkkien osalta Kennelliitosta ehkä kuukauden kuluttua.