Kuulumisia - Mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla?

Viimeisin päivitykseni on joulukuulta 2015, jossa tiivistin vuoden 2015 pähkinänkuoreen. Siitä on jo tovi aikaa. Olemme kyllä edelleen olemassa, kokoonpanosta ei ole kukaan poistunut, mutta siihen on saapunut kaksi uutta jäsentä. Toinen vuonna 2016 ja toinen tänä vuonna 2017.

Vuoden 2016 voisin tiivistää hyvinkin erilaiseksi vuodeksi. Ensimmäinen vuosi sitten 2010 jälkeen, jolloin mulla ei ollut yhtäkään koulutusryhmää, eikä liiemmin ryhmäpaikkaakaan. Laumamme kasvoi toukokuussa 2016 nahkapennulla, siis ihan ihmis sellaisella. Narttupentuhan tämäkin, meidän pikku Ässä. Koiria treenasin suht säännöllisesti äitiys- ja vanhempaivapaan ja maaliskuussa alkaneen hoitovapaan aikana. Kerta, pari viikossa, joskus viikko tai pari taukoa. Muksu kulki parikuisesta kantorepussa mukana. Syksyllä 2016 molemmat koirat suorittivat SPeKLin taidontarkistukset hausta, Lumo valosalla ja Hurma pimeällä. 

Koskapa Hurman pentupläänit keväältä 2016 meni uusiksi oman tiineyden ja pentuilun myötä, niin maaliskuussa 2017 ajeltiin sitten koko perheen voimin "talvilomalle", eli ihan siis koirien seksilomalle, Haukiputaalle. Puitteet oli mahtavat, kiitos siitä Hurman tyttären Särmän emännälle ja isännälle. Kiitos pentueen isän Nukan emännälle Marialle, että ajelitte Roista viettämään meidän kanssa pitkää viikonloppua. Kotiinviemisiksi oli yksi onnistunut astutus, ja toukokuun alussa syntyi kuusi lappalaispentua. Yksi jäi tästäkin romanssista kotiin kasvamaan. Pitäähän nyt jokaisella taaperolla olla oma koiranpentu, eikö? Nyt niitä tosiaan on kolmessa polvessa. Rovaniemelle, isäkoiran laumaan meni yksi urospentu, toinen narttu muutti Ouluun, pari urosta jäi Helsingin puolelle ja yksi meni Espooseen. 

Treenirintamalla puolestaan on jatkettu siitä mihin on jääty, ja tänä vuonna oman koulutusryhmän kanssa. Koetavoitteita ei tälle kaudelle ole, taidot tarkistellaan ensi vuoden puolella. Tuntuu, että elämä on näin töihin palaamisen jälkeen jatkuvaa aikatauluja vastaan taistelua ja paikasta toiseen ehtimistä. Monet kutsuu niitä ruuhkavuosiksi, ja sitä se kai on, ehkä vaan alkusoittoa, mutta kuitenkin. Aikaresurssien vuoksi, sillä sitä haluaa olla hyvä useammissa asioissa joita tekee, tällä hetkellä haluan olla hyvä äiti, puoliso sekä koiranomistaja, joten oli pakko painaa hetkeksi hälytysryhmän ovi kiinni, ja todeta, että nyt eletään muille asioille.

Ajallinen panostus siihen toimintaan on niin valtava, että tässä hektisessä elämässä, missä molemmat käyvät töissä, lapsi on päivähoidossa, on koirat hoidettavana, omakotitalo ylläpidettävänä, mies suorittaa ylempää tutkintoa työn ohella ja molemmilla pitäisi vielä yhteisen ajan lisäksi olla omia harrastuksia, hälytysryhmä on ajallisesti liian haastava. En tiedä, miten osa pystyy jatkamaan toiminnassa mukana vastaavasta elämäntilanteesta huolimatta, musta se tuntui liian haastavalta yhdistettävältä. Lapsikin on oikeasti pieni vain hyvin lyhyen hetken, joten sitä on ehdittävä myöhemminkin. Omia koiria treenaan, ylläpidän ja vien eteenpäin. Lumo täyttää ensi vuonna 10 vuotta, joten Lumpparin aktiiviharrastuskoiran elämä alkaa kääntymään eläkeläismielenvirkistysharrastelijan puolelle. Lumolla on ollut ajoittaisia ontumisia molemmissa takajaloissa, joita on tutkittu, mutta ontuman syytä ei ole saatu selville sekä toistuvia lihaskireyksiä, joita huolletaan jne. Hurma on tikissä ja sitten on tuo Rieha RiiRii Rihanna Ripakinttu Rimpula Ripa Ristomatti Rakki, joka on osoittautunut ihan muutaman nenähomman toiston jälkeen varsin päteväksi likaksi. Rieha rakastaa ruokaa ja ihmisiä. Rieha on katkarapu. Rieha on houdini, varas ja maailman symppiksin romuluinen penska.

Mutta siis sellainen emäntä millainen koira, mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla? Joitain mainitakseni

Molemmat pitävät kengistä, tosin hieman eri tavalla, mutta kuitenkin.
Molemmat silppuavat kaikki lehdet ja muun revittäväksi sopivan materiaalin.
Molemmat ovat kiinnostuneita toistensa leluista ja ruoista.
Molemmat pyrkivät usein pakkoihin, jonne ei olisi luvallista mennä, laji huomioiden, kuten ruokapöytä, sohva, sänky, keittiön tasot jne.
Molemmat ovat oman elämänsä houdineita: taapero osaa vapautua turvaistuimen viisipistevöistä, pentu ulkoaitauksesta (tähän asti siihen mikä vaan psykologinen este on ollut mun koirille pääosin riittävä)
Molemmat pistävät kaiken suuhunsa, myös kaiken sen mitä ei ole syötäväksi tarkoitettu.
Molempien mielestä asiat on parhaiten järjestyksessä silloin kun ne ovat mahdollisimman epäjärjestyksessä.
Molemmat tykkäävät lotrata vesikupissa ja kaivaa ja tutkia maata.
Molemmat tykkäävät olla lähellä, toistensa ja muiden.
Kumpikaan ei tiedä elämää ilman toista.  

Hommia ja puuhia

Hurmaa väsyttää

Hurma on kunnostautunut misseilyssä. Lumppari kasvattelee turkkia, ja käy misseilemässä mahdollisesti vielä kerran tai pari avoimessa luokassa, muutoin odotellaan veteraani-ikää. Onhan se ERI tai EH toki vallan kiva ja kelpo laatuarvostelu, mutta kun toki tiedän Lumossa olevat "puutteet", ja harrastukset on tunnetusti kivoja, kun niissä pärjää, niin olen päättänyt, etten erityisemmin viitsi maksella niistä kivoista laatuarvosteluista.

Tälle vuodelle Hurmalle on kertynyt jo pari näyttelykäyntiä. Tammikuussa Turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Tuula Savolaisen tuomaroitavana ja pääsiäisenä Imatran kansallisessa kaikkien rotujen näyttelyissä Unto Timosen kehässä. Molemmista laatuarvosteluna ERI, Turussa AVK2 ja Imatralla AVK3 ja SA.

AVO ERI AVK2 - Tuula Savolainen:

"2,5 vuotias narttu. Hyvä ylälinja. Riittävä raajakorkeus. Hyvä pää, joskin kuono saisi olla vahvempi. Hyvät korvat. Hyvä eturinta ja rungon tilavuus. Hyvin kulmautunut takaa. Hieman suorat olkavarret. Hyvä raajaluusto. Kantaa liikkeessä häntänsä hyvin. Takaliikkeet kapeat, sivuliikkeissä reipas askel. Turkissa hieman pehmeyttä. Hyvin esitetty."

AVO ERI SA AVK3 - Unto Timonen:

"Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyväpiirteinen pää. Hieman hämmästynyt ilme. Hyvä kaula, etuosa ja raajat. Erinomainen runko. Hyvä ylälinja. Hyvä kinnerkulma. Hyvä turkki. Hyvä sivuliike."

Kassi-Hurma

Hurmalle on katseltuna muutama näyttely vielä tälle vuodelle kolmelle eri tuomarille. Esiintymistä ja kehäkäytöstä on tarkoitus hieman hioa, vaikka pääosin Hurma esiintyy todella kivasti. Ehkä syksymmällä tehdään näyttelyreissu Viron puolelle, riippuen vähän millaisia tuomareita siellä on tarjolla. Lähtökohtaisesti en ole kovin näyttelyorientoitunut, mutta Hurkissa on ihan kohtuullisesti potentiaalia, joten käydään näytillä silloin tällöin, kun kalenteri antaa myöten pelastuskoiraharrastamiselta ja muulta elämältä. Ja tunnustan, että kyllä sillä tuomarillakin on vähän väliä. 

Hurma on ilmoitettu Lappalaiskoirat ry:n Helsingin alaosaston järjestämään jalostustarkastukseen, jossa tarkastajana on ulkomuototuomari Saara Sampakoski. Lähinnä ihan mielenkiinnosta haluan viedä Hurman jalostutarkastukseen. Lumollekin olisi ihan mielenkiintoista saada jalostustarkastusarviointi, mutta kun Lumpparin pennut on kuitenkin jo tehty, niin ehkäpä on parempi tarkastella jälkipolvea. Myös Hurman veli Kaiku, Naavisemon Valonsoturi, on tulossa samaiseen jalostustarkastukseen.

Onnellinen koira osa I

Alkupäivityksen aihepiiristä huolimatta meidän elämä ei suinkaan pyöri koiranäyttelymaailmassa. Pekohommia on treenattu ahkerasti läpi talven. Pääosin rakennusetsintää, muutamia pitkiä harjoituksia molemmille, ilmaisutreeniä ja vähän pientä alue-etsintää maastossa. Kuluvan kauden tavoitteet on Lumolle pelastuskoiraoikeuksien säilyttäminen, eli hyväksytty taidontarkistus hausta. Mikäli äänivarmuutta saisi paremmaksi, niin rauniperuskokeen päivittäminenkin ja VSS-sijoituksen allekirjoittaminen olisi ajatuksena myös. Hurmalle olen kaavaillut tavoitteiksi pelastushaun loppukokeen molempien koeosuuksien suorittamista sekä raunioperuskoetta. Virtaan ei Hurman kanssa ole kiire. Tehdään kilsoja alle, ehkäpä se yksi pentue, jos pääsen miellyttävään lopputulemaan urosvalinnan suhteen, ja mietitään Virtaa sen jälkeen. Jälkeä pitäisi treenata molempien kanssa, samoin tottiksen treenaaminen ei olisi pahitteeksi sekään.

Onnellinen koira osa II

Kevään treenisuunnitelmien ja koulutusryhmän vetämisen lisäksi meillä on tiedossa pientä pintaremonttia, ja toivottavasti toukokuun aikana muutto. HurLumille on nimittäin ostettu omaa pihaa ja ikioma omakotitalo. Myös palvelusväki päivittää osoitteensa samaiseen paikkaan. Näin ollen Naavisemon toinen pentue näkee toivonmukaan päivänvalon nykyistä lokaatiota hieman pohjoisemmassa osassa pääkaupunkiseutua. 

Väsyneet ja onnelliset pääsiäisreissaajat Onnelankujan sohvalla

Lankalauantain lenkki Mellonlahdella

Pääsiäissunnuntain lenkki Vuoksen varrella - kaupunkipuroa ihmettelemässä

 

Reenii, hommaa, puuhaa

Päivitystä jälleen…

Viime sunnuntaina jatkettiin hakutreeneissä pistoilla. Tällä kertaa otettiin tallatulla alueella viisi pistoa 50 metriin. Edellisellä kerralla apuna oli näyttäytyvä ”haamu”, joka piiloutui, tällä kertaa kokeiltiin ääniapua, taputusta. Eli käytännössä ääniapu, lähetys, suorapalkka, ohjaaja juoksi piilolle, ihasteltiin löytö, koira ”haltuun”, jatkettiin hieman keskilinjaa eteenpäin siellä 50 metrissä ja palattiin keskilinjalle, ääniapu, lähetys jne. Viidennellä maalimiehellä otin lyhyen ilmaisun, muutoin käytettiin suorapalkkaa.

Summa summarum: haamut nostattivat koiraa ehkä enemmän kuin ääniapu, joka musta on dieseltyyppiselle oikein hyvä. Joten jatketaan haamuavuilla, niin kauan kuin apuja tarvitsee. Tulen varmaan tuon haamun näyttäytymisen jälkeen pyöräyttämään koiran ympäri keskilinjalla ennen lähetystä. Pistot taisivat olla suhteellisen suoria ja koira eteni hyvin 50 metriin. Nenä mitä ilmeisimmin auki, sillä maalihenget löytyivät hyvin, eikä koira voinut niitä pistolla edetessään nähdä. Jatkossa siis etäisyys edelleen se 50 metriä. Haamujen kanssa voidaan hyödyntää tallaamatontakin aluetta, joka ehkä pelastuskoiralle parempi harjoitus. Ja siitä jatketaan toivon mukaan niin, että avuista päästään eroon, ja koira irtoaa tallaamattomallakin alueella. Haamut piiloutuvat tästä lähtien maastoverkkoon/ pressuun, eli varmistetaan se, että koira oikeasti tekee työtä nenällään.

• Tallaamaton alue
• Etäisyys 50m
• Apuna haamut
• Näyttäydyttyään haamut piiloutuvat maastoverkon/ pressun alle
• Koiran ”pyöräyttäminen” ympäri ennen lähetystä
• Suorapalkka/ haukkuilmaisu vaihtelevasti
• Ohjaaja menee maalimiehelle -> koira haltuun
• Edetään koiran kanssa keskilinjan suuntaisesti 50 metrissä jonkun    matkaa -> paluu keskilinjalle

Tavoitteena on siis päästä avuista mahdollisimman nopeasti eroon. Yksi vaihtoehto on ottaa kohtapuoleen esim. mielikuvatreeni -> koira näkee kun kaksi maalimiestä menee metsään, viedään hetkeksi pois ja lähetys ilman apuja. Katsotaan kuinka treenit etenee.

Raunioilla vappupäivän teema oli monta maalimiestä pienellä alueella. Piiloiksi ”tilasin” mitä vaan. Meidän alueena oli ylä- ja keskitalo. Eli se suosikkialue, jossa kadotan koirani heti lähetyksen jälkeen. 

Lähetys tuulen alta, ylätalon nurkalta. Lumo lähti kuin tykin suusta ylätalon nurkalta talon taakse, itse kipitän eteenpäin ja näen koirasta vilauksen ylä- ja keskitalon välissä ja melko heti kuului ilmaisukin. Kuuntelin hetken, totesin, ettei ole koirani tapaista haukkua hajua vaan Pumsii on maalimiehellä, käpälä ylös. Eka löydettiin keskitalon keskikerroksen keskivälistä, mutta suoritus ei ollut kovinkaan keskinkertainen vaan varsin hyvä. Jatkettiin alueen käymistä keskitalon alatalon puolelta. Lumo alkoi melko heti merkata hajua, tuuli oli vaihteeksi pyörähtänyt, ja jälleen oltiin tuulen alapuolella. Haju levisi alatalolle, jossa kävi hakemassa vähän reunoja, kiipesi alatalon kaltevaa seinää pitkin, kiersi taloa ja harrasti taas itselleen tyypillistä akrobatiaa. Työsti hajun kuitenkin hienosti ja etsi sopivaa kiipeilyreittiä sukellusveneelle. Päätyi kiertämään keskitalon telinekentän puoleisesta päädystä (koira siis tuntee radan ja reitit…). Sukellusveneen luukku oli raollaan, ilmaisu oli hyvä. Taas jatkettiin, kierrettiin keskitalo telinekentän puolelta ja mentiin ylä- ja keskitalon välistä. Lumo nappasi hajun, ja annoin tilaa työstää. Haju tarkentui talojen välissä olevaan arkkuun, jonka kansi oli hieman raollaan. Arkun edessä oleva alusta on limittäin, lomittain ja toisten päällä olevia autonrenkaita, eli suhteellisen epätasainen alusta. Hetken haki hyvää ilmaisupaikkaa, mutta itse ilmaisu oli hyvä. Hieno homma! Palattiin takaisin lähetyspisteeseen, sillä ylätalo jäi tarkistamatta. Ohjasin koiraa tarkistamaan ylätalon päädyn, kiipesi kaltevaa seinää pitkin, kurkisti elementtien rakoon ja kipusi katolle. Elekieli oli muuttunut jo kaltevalla seinäpinnalla, joten tiesin, että jossain haisee.  Katolla häntä alkoi viuhua ja maalimies löytyi katolla olevasta arkusta. Koska piilon luukku oli auki, ja piilojen tilavuuksia on Lumon tullut useinkin testattua, ja yllättävän moneen piiloon mahtuu maalimiehen lisäksi yksi kompakti lapinkoira, niin sinnehän se livahti. Maalimies hiukan valitteli tärykalvojaan lapinkoiran haukuttua korvan juuressa tuossa pelti-alumiini-mikä lie-rakenteisessa piilossa… Kaikkiaan hyvä ja onnistunut treeni. Koira on motivoitunut, tekee työtä vauhdikkaasti mutta tarkasti. 

Raunioilla keskitytään seuraaviin asioihin ja niiden vahvistamiseen:

• ohjattavuus
• piilotyyppien vahvistaminen (ylhäältä/ alhaalta tulevat hajut, umpipiilot, lähekkäin olevat piilot jne.)
• heikot hajut
• itsevarmuutta koiralle siihen, jos ohjaaja käskee jättämään hajun toiselta alueelta, palaa siihen myöhemmin ja työstää hajun
• kestävyys
• ilmaisu
• erilaiset häiriöt (ruoka, vaate, ihmiset, äänet)

·        

Sitten ihan toisenlaisiin uutisiin. Laitoin tammikuussa kennelnimianomuksen Suomen Kennelliitolle, ja FCI on myöntänyt minulle kennelnimen. Ykkösvaihtoehtoni Naavisemon hyväksyttiin. Eli toiveissa ja haaveissa on saattaa maailmaan pieniä Naavisemon lapinkoiria, toivon mukaan jo tänä vuonna. Kasvatustyöni tulee olemaan hyvin hyvin pienimuotoista, tapahtumaan harvakseltaan ja pääosin teen sitä puhtaasti itsekkäistä syistä. Eli haluan pysyä itse ”hyvissä koirissa”, jatkaa niitä koiria, joilla koen olevan hyviä ominaisuuksia (harrastusominaisuudet ja -näyttö, paimennustaipumus), hyvä rakenne sekä tietenkin luonne- ja terveyspuoli kunnossa. Se miten usein tällaisia koiria eteeni tulee, onkin sitten toinen asia. Eli oma näkemykseni lapinkoirasta ei ole seurakoira, vaan koira, joka soveltuu aktiivisen ja ulkoilevan ihmisen seuralaiseksi, harrastamiseen, jolla on palikat kohdallaan ja paimenkoiramainen olemus.