Kuulumisia - Mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla?

Viimeisin päivitykseni on joulukuulta 2015, jossa tiivistin vuoden 2015 pähkinänkuoreen. Siitä on jo tovi aikaa. Olemme kyllä edelleen olemassa, kokoonpanosta ei ole kukaan poistunut, mutta siihen on saapunut kaksi uutta jäsentä. Toinen vuonna 2016 ja toinen tänä vuonna 2017.

Vuoden 2016 voisin tiivistää hyvinkin erilaiseksi vuodeksi. Ensimmäinen vuosi sitten 2010 jälkeen, jolloin mulla ei ollut yhtäkään koulutusryhmää, eikä liiemmin ryhmäpaikkaakaan. Laumamme kasvoi toukokuussa 2016 nahkapennulla, siis ihan ihmis sellaisella. Narttupentuhan tämäkin, meidän pikku Ässä. Koiria treenasin suht säännöllisesti äitiys- ja vanhempaivapaan ja maaliskuussa alkaneen hoitovapaan aikana. Kerta, pari viikossa, joskus viikko tai pari taukoa. Muksu kulki parikuisesta kantorepussa mukana. Syksyllä 2016 molemmat koirat suorittivat SPeKLin taidontarkistukset hausta, Lumo valosalla ja Hurma pimeällä. 

Koskapa Hurman pentupläänit keväältä 2016 meni uusiksi oman tiineyden ja pentuilun myötä, niin maaliskuussa 2017 ajeltiin sitten koko perheen voimin "talvilomalle", eli ihan siis koirien seksilomalle, Haukiputaalle. Puitteet oli mahtavat, kiitos siitä Hurman tyttären Särmän emännälle ja isännälle. Kiitos pentueen isän Nukan emännälle Marialle, että ajelitte Roista viettämään meidän kanssa pitkää viikonloppua. Kotiinviemisiksi oli yksi onnistunut astutus, ja toukokuun alussa syntyi kuusi lappalaispentua. Yksi jäi tästäkin romanssista kotiin kasvamaan. Pitäähän nyt jokaisella taaperolla olla oma koiranpentu, eikö? Nyt niitä tosiaan on kolmessa polvessa. Rovaniemelle, isäkoiran laumaan meni yksi urospentu, toinen narttu muutti Ouluun, pari urosta jäi Helsingin puolelle ja yksi meni Espooseen. 

Treenirintamalla puolestaan on jatkettu siitä mihin on jääty, ja tänä vuonna oman koulutusryhmän kanssa. Koetavoitteita ei tälle kaudelle ole, taidot tarkistellaan ensi vuoden puolella. Tuntuu, että elämä on näin töihin palaamisen jälkeen jatkuvaa aikatauluja vastaan taistelua ja paikasta toiseen ehtimistä. Monet kutsuu niitä ruuhkavuosiksi, ja sitä se kai on, ehkä vaan alkusoittoa, mutta kuitenkin. Aikaresurssien vuoksi, sillä sitä haluaa olla hyvä useammissa asioissa joita tekee, tällä hetkellä haluan olla hyvä äiti, puoliso sekä koiranomistaja, joten oli pakko painaa hetkeksi hälytysryhmän ovi kiinni, ja todeta, että nyt eletään muille asioille.

Ajallinen panostus siihen toimintaan on niin valtava, että tässä hektisessä elämässä, missä molemmat käyvät töissä, lapsi on päivähoidossa, on koirat hoidettavana, omakotitalo ylläpidettävänä, mies suorittaa ylempää tutkintoa työn ohella ja molemmilla pitäisi vielä yhteisen ajan lisäksi olla omia harrastuksia, hälytysryhmä on ajallisesti liian haastava. En tiedä, miten osa pystyy jatkamaan toiminnassa mukana vastaavasta elämäntilanteesta huolimatta, musta se tuntui liian haastavalta yhdistettävältä. Lapsikin on oikeasti pieni vain hyvin lyhyen hetken, joten sitä on ehdittävä myöhemminkin. Omia koiria treenaan, ylläpidän ja vien eteenpäin. Lumo täyttää ensi vuonna 10 vuotta, joten Lumpparin aktiiviharrastuskoiran elämä alkaa kääntymään eläkeläismielenvirkistysharrastelijan puolelle. Lumolla on ollut ajoittaisia ontumisia molemmissa takajaloissa, joita on tutkittu, mutta ontuman syytä ei ole saatu selville sekä toistuvia lihaskireyksiä, joita huolletaan jne. Hurma on tikissä ja sitten on tuo Rieha RiiRii Rihanna Ripakinttu Rimpula Ripa Ristomatti Rakki, joka on osoittautunut ihan muutaman nenähomman toiston jälkeen varsin päteväksi likaksi. Rieha rakastaa ruokaa ja ihmisiä. Rieha on katkarapu. Rieha on houdini, varas ja maailman symppiksin romuluinen penska.

Mutta siis sellainen emäntä millainen koira, mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla? Joitain mainitakseni

Molemmat pitävät kengistä, tosin hieman eri tavalla, mutta kuitenkin.
Molemmat silppuavat kaikki lehdet ja muun revittäväksi sopivan materiaalin.
Molemmat ovat kiinnostuneita toistensa leluista ja ruoista.
Molemmat pyrkivät usein pakkoihin, jonne ei olisi luvallista mennä, laji huomioiden, kuten ruokapöytä, sohva, sänky, keittiön tasot jne.
Molemmat ovat oman elämänsä houdineita: taapero osaa vapautua turvaistuimen viisipistevöistä, pentu ulkoaitauksesta (tähän asti siihen mikä vaan psykologinen este on ollut mun koirille pääosin riittävä)
Molemmat pistävät kaiken suuhunsa, myös kaiken sen mitä ei ole syötäväksi tarkoitettu.
Molempien mielestä asiat on parhaiten järjestyksessä silloin kun ne ovat mahdollisimman epäjärjestyksessä.
Molemmat tykkäävät lotrata vesikupissa ja kaivaa ja tutkia maata.
Molemmat tykkäävät olla lähellä, toistensa ja muiden.
Kumpikaan ei tiedä elämää ilman toista.  

Treeniä, pekua, puuhaa, hommaa

Pikainen päivitys pariin viime viikkoon. 

Treenattu on: rakennusetsintää Espoon kaupungintalolla, pari kertaa hakuiltu ja kerran käyty tottistelemassa. Toiset hakutreenit olivat UPK:laisten treenit, kiitos siitä Sofialle ja muille UPK:laisille kun saatiin vierailla. Tottistreeneihinkin haettiin vaihtelua UPK:n porukassa.
 

Lumo on sangen pätevä tyttö. Rakennusetsiminen sujui hyvin. Tarkennukset ovat parantuneet huimasti, samoin koiran itsevarmuus työstämiseen. Ilmaisukin alkaa olemaan varsin varmaa. Mainiota! 

Tottistreeneissä Lumo oli ihan huippu! Nyt viimein on alkanut olemaan  neidillä sellainen perusmoodi, että "jee, tehdään yhdessä" ja mikä parasta, Lumo nauttii tekemisestä ihan superisti!

Toiset hakutreenit olivat tuossa kotinurkilla Petikossa, kylmänä tiistai-iltana. Otin Lumolle tienvarsietsintää liinassa ja pari maalimiestä. Teemana edelleen ilmaisut pienellä nenähommalla höystettynä. Eri etevästihän se taasen meni. Ohjeistin maalimiehet vähän hassusti, joten tuli sitten treenattua seisovien maalimiesten ilmaisua. Lumolle se näytti olevan ihan piece of cake!

Tänään treenattiin pienellä omatoimikokoonpanolla Siikajärvellä. Jälleen ilmaisun vahvistamista, lähinnä keston osalta. Edelleen tienvarsiversiona, eli maalimiehet about 10-15 metriä hangessa metikön puolella. Ideana oli siis, että Lumon alottaessa ilmaisun menen paikalle, ja merkkaan palkkaushetken maalihenkilölle naksulla (ja samoin tietty koiralle vahvistus oikeasta toiminnasta). Ekalla maalimiehellä Lumo haukkui hyvin, mutta koska ohjaajalla hieman kesti maalimiehelle pääsy, niin Lumo oli vähän käpälöinyt kun ei herkkua herunut. Toisella homma menikin jo hienommin. Tarkennukset ja hajujen työstöt meni oikein hienosti. Toisen maalimiehen hajut kulkeutui polun toiselle puolen, joten Lumo joutui tekemään ihan oikeesti töitä. Hienosti kyllä pähkäili asian ihan itsenäisesti! Kolmas maalimies oli makuuasennossa, ja Lumolle entuudestaan tuntematon (tosin niin olivat kyllä tiistaiset UPK:n maalimiehetkin...). Ilmaisun aloittamisessa meni tovi, mutta hyvin se haukku raikasi!

Ensi keskiviikkona yritetään joutaa tottistelemaan, tosin torstaiaamuna täytyy joutua Lumon kanssa aikaisin Keravalle, josta suuntaamme Robinin ja erinäisen koiralauman kanssa kohti Oulua. Ja Jenni suuntaa Ouluun Kuopiosta. Yövymme Oulussa, josta perjantaiaamuna lähdetään ajamaan kohti Kolaria ja poropaimennusta. Viikonloppu vietetään lappalaiskoirien ja -ihmisten, sekä poropaimennuksen merkeissä. Maanantaina lähdetään ajelemaan kohti etelää. Lumon poropaimennusdebyytti on siis viikon päästä sunnuntaina. Sitä jännittäessä. Kolarista kotiuduttua lomaillaankin vielä viikon verran. Lumolla on tiedossa mm. fyssarilla käyntiä.

Emäntä on käynyt nyt pariin otteeseen käpälöimässä pienoisia poropellervoja, Katlan (Pihlajamäen Fafnir) ja Parkun (Huraus Bargu) rakkauslapsia. Nyt on sitten totisessa mietinnässä ja pohdinnassa muuttaako meille maaliskuun 20. päivä pienen pieni porokoilatyttö.. 
 

Lumon pentusuunnitelmat on tuottaneet ainakin emännälle suuren suurta jalostusahdistusta.. Tuntuu, että kaikessa on liikaa riskejä. Toki kasvattaja kantaa viimekädessä ne riskit, mutta... Kriteerit on kovat, ja riskejä on joka yhdistelmässä. Blaah. Ja kyllähän se oman koiran paras pentu tietty kiinnostaisi sekin. Onko se sitten viisasta, en tiedä. Koiran omistaminenhan ei kokonaisuudessa vaikuta kovin viisaalta. Etenkin kun sille myy sielunsa ;)

Mistä näitä pentuja oikein tulee?

Kääk! Vuoden kamalain aika. Pentuja, pentuja, pentuja. Syötävän ihania ja suloisia pieniä koiran riiviön alkuja, joita  toivoo omakseen ja samalla on iloinen, että oma on jo vähän "kehittynyt". Viimeiseen reiluun pariin viikkoon mahtuu aivan mahtavia ja sulostuttavia koiranpentuja. Lumosta pennut on "ihan jees". Voi niiden kanssa leikkii ja on ne oikeesti aika ihkuja Lumonkin mielestä. Pari viikkoa sitten tavattiin ensimmäisen kerran  entisen työkaverini Staffordshirenbullterrierin uros penneli Sulo. No Lumolla ja Sulolla synkkas suht kivasti. Lumo ei ainakaan syönyt Suloa. Sulokin sai roimasti itsevarmuutta tästä ensitapaamisesta.

Pari päivää siitä tavattiin sitten toinen, kaverini Satu-Maijan, staffi uros penneli Bonzo (Jetstaff Bonzo Bonham). Bonzo oli saanut jo kosketusta lapinkoiriin Peiqin ja Aidan muodossa, ja Lumolla ja Bonzolla oli sitten vähän villimmät setit kuin Lumolla Sulon kanssa. Lumo kun on pennusta asti ollut melkoinen leikkiessään pärisjiä ja pörisijä, niin näillä kahdella leikki rullas kuin rasvattu!

Lumolla on erehtymättä hieman terrierimäiset leikit sekä aaänitehosteet (ollut aina)

Tällä viikolla, lomalla kun ollaan, järkkäsin sitten Sulolle ja Bonzolle pentutreffit. Lumo oli "Peiqi-poliisin" roolissa, kun Peikko oli isannän ja Apilan  kanssa mökillä.  Staffin lurjuksilla oli aika pentumaisen kivaa, eivätkä tunteetkaan kuumenneet kahden poitsun kesken niin kuin olisi voinut kuvitella (pojilla on muuten ikäeroa ihan kuusi päivää). Lumo jäi vähän "kolmanneksi pyöräksi", mutta teki kaikkia isojen koirien juttuja sitten sillä välin... Etsi mm. Satu-Maijan miehen metsästä ja sai esittää muutenkin pätevää koiraa. Ja tietty osansa niistä super-helpoista herkuista, joita pentujen omistajilta aina irtoaa kun menee nättinä siihen viereen pummaa kun kutsuvat omaa koiraansa... Parasta oli kuitenkin se, että saatiin kaksi leikistä ja riekusta väsynyttä pentua ja tutustutettua kaksi saman rodun harrastajaa toisiinsa. Taisin oikeastaan olla Satu-Maijalle tämän velkaa, sillä olenhan vienyt hänen Noora-siskonsa täysin kaikkeen lappalaikoirahässäkkään. Kiitos siis siitä!

Kuka ei kuulu joukkoon?

Vasemmalta; Sulo, Lumo ja Bonzo

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä esittelen teille Lumon uuden tuttavuuden nimeltä Sietavuoren Ilosofia, joka opettelee tottelemaan nimeä Sága. Aivan hurmaava, pieni paimensukuistyttö, joka vaikuttaa Järvenpäässä, entisen tarhakaverini Erikan ja hänen avokkinsa Sampon pienenä riiviönä. Teimme tänään Lumon kanssa siis ympäristökasvatusreissun Järvenpäähän Sága-tyttöä tapaamaan. Lumo päätti reippaana tyttönä Pasilan asemalla junaa odotellessa napata yhden ampiaisenkin suuhunsa... Siitä onneksi selvittiin säikähdyksellä, vielä, kuuden tunnin jälkeenkin henki kulkee. Taidan siis tosiaan pitä tuota kyypakkausta aina lisävarusteena matkassa kuin matkassa. Tänäänkään sitä ei onneksi tarvittu (eikä ollut muuten ensimmäinen kerta...).

Takaisin tuohon ihastuttavaan ja kauniiseen pieneen paimentyttöön. Emäntä on siis aivan tuhannen myyty ja kärsii kovasta kuumeesta. Pentukuumeesta siis. Ilmoitinkin arvon isäntäväelle, että meille saa aina tuoda Ságan hoitoon ja mielenvikaisena menin ihan uhkailemaan, että pistän neidin lähtiessä kassiini... Lumolla oli kyllä ihan superfantsua ja voin väittää Ságallakin olleen! Muutama suht onnistunut otos paimentyttöjen ensitapaamisesta:

"Mikäs sä oot oikein koirias?", kysyy Lumo

Sága: "Mä oon oikeetti ihan pieni vielä!"

Lumo ja Sága lämmitelee leikkiä

"Mä kiipeenkin tun telkään", sanoo Sága

"Ja mä syön sun korvan", uhkailee Lumo leikillään

"Mität me tit leikitään?"; kysyy Sága (huomaa hullu-ilme )

"Voikt leikkii lajusti?", kysyy Sága

"Tai mä ainaki leikin!"

"No leikitään sit, jos kerran haluut", sanoo Lumo

Tässä hän on: Sága, aivan syötävän suloinen pieni paimentyttö