Kuulumisia - Mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla?

Viimeisin päivitykseni on joulukuulta 2015, jossa tiivistin vuoden 2015 pähkinänkuoreen. Siitä on jo tovi aikaa. Olemme kyllä edelleen olemassa, kokoonpanosta ei ole kukaan poistunut, mutta siihen on saapunut kaksi uutta jäsentä. Toinen vuonna 2016 ja toinen tänä vuonna 2017.

Vuoden 2016 voisin tiivistää hyvinkin erilaiseksi vuodeksi. Ensimmäinen vuosi sitten 2010 jälkeen, jolloin mulla ei ollut yhtäkään koulutusryhmää, eikä liiemmin ryhmäpaikkaakaan. Laumamme kasvoi toukokuussa 2016 nahkapennulla, siis ihan ihmis sellaisella. Narttupentuhan tämäkin, meidän pikku Ässä. Koiria treenasin suht säännöllisesti äitiys- ja vanhempaivapaan ja maaliskuussa alkaneen hoitovapaan aikana. Kerta, pari viikossa, joskus viikko tai pari taukoa. Muksu kulki parikuisesta kantorepussa mukana. Syksyllä 2016 molemmat koirat suorittivat SPeKLin taidontarkistukset hausta, Lumo valosalla ja Hurma pimeällä. 

Koskapa Hurman pentupläänit keväältä 2016 meni uusiksi oman tiineyden ja pentuilun myötä, niin maaliskuussa 2017 ajeltiin sitten koko perheen voimin "talvilomalle", eli ihan siis koirien seksilomalle, Haukiputaalle. Puitteet oli mahtavat, kiitos siitä Hurman tyttären Särmän emännälle ja isännälle. Kiitos pentueen isän Nukan emännälle Marialle, että ajelitte Roista viettämään meidän kanssa pitkää viikonloppua. Kotiinviemisiksi oli yksi onnistunut astutus, ja toukokuun alussa syntyi kuusi lappalaispentua. Yksi jäi tästäkin romanssista kotiin kasvamaan. Pitäähän nyt jokaisella taaperolla olla oma koiranpentu, eikö? Nyt niitä tosiaan on kolmessa polvessa. Rovaniemelle, isäkoiran laumaan meni yksi urospentu, toinen narttu muutti Ouluun, pari urosta jäi Helsingin puolelle ja yksi meni Espooseen. 

Treenirintamalla puolestaan on jatkettu siitä mihin on jääty, ja tänä vuonna oman koulutusryhmän kanssa. Koetavoitteita ei tälle kaudelle ole, taidot tarkistellaan ensi vuoden puolella. Tuntuu, että elämä on näin töihin palaamisen jälkeen jatkuvaa aikatauluja vastaan taistelua ja paikasta toiseen ehtimistä. Monet kutsuu niitä ruuhkavuosiksi, ja sitä se kai on, ehkä vaan alkusoittoa, mutta kuitenkin. Aikaresurssien vuoksi, sillä sitä haluaa olla hyvä useammissa asioissa joita tekee, tällä hetkellä haluan olla hyvä äiti, puoliso sekä koiranomistaja, joten oli pakko painaa hetkeksi hälytysryhmän ovi kiinni, ja todeta, että nyt eletään muille asioille.

Ajallinen panostus siihen toimintaan on niin valtava, että tässä hektisessä elämässä, missä molemmat käyvät töissä, lapsi on päivähoidossa, on koirat hoidettavana, omakotitalo ylläpidettävänä, mies suorittaa ylempää tutkintoa työn ohella ja molemmilla pitäisi vielä yhteisen ajan lisäksi olla omia harrastuksia, hälytysryhmä on ajallisesti liian haastava. En tiedä, miten osa pystyy jatkamaan toiminnassa mukana vastaavasta elämäntilanteesta huolimatta, musta se tuntui liian haastavalta yhdistettävältä. Lapsikin on oikeasti pieni vain hyvin lyhyen hetken, joten sitä on ehdittävä myöhemminkin. Omia koiria treenaan, ylläpidän ja vien eteenpäin. Lumo täyttää ensi vuonna 10 vuotta, joten Lumpparin aktiiviharrastuskoiran elämä alkaa kääntymään eläkeläismielenvirkistysharrastelijan puolelle. Lumolla on ollut ajoittaisia ontumisia molemmissa takajaloissa, joita on tutkittu, mutta ontuman syytä ei ole saatu selville sekä toistuvia lihaskireyksiä, joita huolletaan jne. Hurma on tikissä ja sitten on tuo Rieha RiiRii Rihanna Ripakinttu Rimpula Ripa Ristomatti Rakki, joka on osoittautunut ihan muutaman nenähomman toiston jälkeen varsin päteväksi likaksi. Rieha rakastaa ruokaa ja ihmisiä. Rieha on katkarapu. Rieha on houdini, varas ja maailman symppiksin romuluinen penska.

Mutta siis sellainen emäntä millainen koira, mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla? Joitain mainitakseni

Molemmat pitävät kengistä, tosin hieman eri tavalla, mutta kuitenkin.
Molemmat silppuavat kaikki lehdet ja muun revittäväksi sopivan materiaalin.
Molemmat ovat kiinnostuneita toistensa leluista ja ruoista.
Molemmat pyrkivät usein pakkoihin, jonne ei olisi luvallista mennä, laji huomioiden, kuten ruokapöytä, sohva, sänky, keittiön tasot jne.
Molemmat ovat oman elämänsä houdineita: taapero osaa vapautua turvaistuimen viisipistevöistä, pentu ulkoaitauksesta (tähän asti siihen mikä vaan psykologinen este on ollut mun koirille pääosin riittävä)
Molemmat pistävät kaiken suuhunsa, myös kaiken sen mitä ei ole syötäväksi tarkoitettu.
Molempien mielestä asiat on parhaiten järjestyksessä silloin kun ne ovat mahdollisimman epäjärjestyksessä.
Molemmat tykkäävät lotrata vesikupissa ja kaivaa ja tutkia maata.
Molemmat tykkäävät olla lähellä, toistensa ja muiden.
Kumpikaan ei tiedä elämää ilman toista.  

Oi syyskuu, ja olihan se elokuukin tossa välissä...

Edellisen päivityksen päiväystä katsoessa tuntuu olevan taas tyhjiin valunut lupaus ahkerammasta kirjurinroolista... Puolitoista kuukautta edellisestä, joten onhan tässä tapahtunut.

Treenitaukoa pidettiin heinäkuussa kolmisen viikkoa. Tuona aikana panostettiin lenkkeilyyn, uimiseen ja mukavaan olemiseen. Hurma on selkeä labradori lapinkoiran olemuksessa - tyyppi on ihan hillitön vesipeto! Lumon kanssa käytiin oikeissakin hommissa. Treenailun makuun päästiin taas elokuun alussa. 

Tauon aikana Hurmis kävi vuotisrokotuksella Käpälämäessä eläinlääkäri Jutta Luomahaaran luona. Testattiin Tikkurilan toimipiste, jossa oli järjettömän hyvän hajuinen kynnysmatto, molemmat koirat liimaantui kuonostaan siihen kiinni. Hurma on hupsu eläin, siitä oli kovin kovin kivaa käydä eläinlääkärissä - jotenkin Hurmis on vähän yksinkertainen otus kyllä. Lumo lymyili tuolien alla ja yritti olla "näkymätön", Hurma hyppi eläinlääkäriä vasten ja oli, että "jeeeeee - sä olet varmasti mun uusi paraskaveri!"  Tutkimusspöydällä Hurma totes, että täähän on täyden palvelun talo kun ruokakuppi on suoraan ikkunalaudalla kuonon edessä. Rokotuksen ajan söi namia eikä huomannu koko toimepidettä  ja lopulta toteis, että tutkimuspöydällä voi vaikka vallan pötkötellä. Nyt on Hurmalla rokotukset seuraavaksi kolmeksi vuodeksi kunnossa. Toivotaan, että saadaan jatkaa eläinlääkärissä käyntiä jatkossakin pelkkien rokotusten merkeissä. Lokakuun toisella viikolla Hurma on toki menossa virallisiin kuviin eläinlääkäriasema Mevetiin. Hurmalta läpivalaistaan lonkat ja kyynärät, polvet kopeloidaan ja epävirallisesti kuvataan selkäranka ja molemmat olkapäät. Silmiä peilaillaan molemmilta tytöiltä joulukuussa Apexissa.

Raunioilla ollaan treenattu säännöllisesti. Harjoitusten teemoina on ollut erilaiset piilotyypit, tarkennukset, eri tavalla tulevat hajut, lähekkäin olevat maalimiehet, ampuminen, Lumolle on otettu tuplapiiloja eli kaksi ihan vierekkäin tai samassa piilossa olevaa maalimiestä - molemmille siis tasonsa mukaan ja osaamista kehittäen. Hurmaa on ammuttu, ja kuurohan tuo tuntuu ainakin vielä tässä iässä olevan - toivottavasti myös jatkossakin. Lumon ampumiset olen toistaiseksi jättänyt raunioilla. Täytyisi käydä ammuskelemassa jossain muussa ympäristössä. Mökkireissulla ainakaan ilmakiväärin ääni ei tuntunut kauheasti kumpaakaan hätkäyttävän.

Meidän oli tarkoitus Lumon kanssa osallistua Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmukseen Espyn toisen joukkueen yhtenä koirakkona neljästä elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Saman viikon keskiviikkona meidän ollessa lenkillä Lumo sai muutaman kipukohtauksen ihan alkulenkistä. Vauhti hidastui, painoi selkää köyrylle ikäänkuin pyöristäen ja painui maahan makaamaan. Soitto eläinlääkäri Anne Muhlelle, asentotuntoreaktiot kunnossa, kotona Rimadyliä, BOT verkkoloimea, torstai kevyellä liikunnalla ja perjantaiksi saatiin aika Espoon Eläinsairaalaan eläinlääkäri Karoliina Nyyssöselle. Kiikutin mukanani aamupissanäytteen, olin varautunut koiran rauhoittamiseen ja läpivalaisuun ja ties mihin katastrofaaliseen diagnoosiin. Karoliina tutki Lumon tarkkaan, paineli kauttaaltaan, kävi liikeradat läpi ja  katsoi liikkeet. Eläinlääkärin mielestä Lumon rangassa tai nivelissä ei kliinisesti tunnusteltaessa ole aristuksia, joten hän ei nähnyt syytä kuvata koiraa. Liikkeet olivat lennokkaat, mutta ravissa Lumo kulki kolmella uralla. Myötäpäivään pienellä ympyrällä käytti vaseta takajalkaa huonommin. Diagnoosina lantion vinous oikealle ja lantion edessä oli lihasjäykkyyttä. Lisäksi oikean etujalan triceps brachii-jänteen päässä oli tunnettavissa sidekudosmuodostumista ja arkuutta. Tuo jännevamma lienee syynä viime marraskuiseen ontumaan. Lantion lihasjäykkyys hoidettiin akupunktiolla ja sidekudostunutta jänteen päätä hoidettin laserilla. Hoidon jälkeen Lumo oli selkeästi parempi. Pohdin eläinlääkärille kokeeseen osallistumista, johon osallistumiskieltoa ei tullut mikäli kipukohtaus ei uusi ja koira on muutoinkin kunnossa, revittelevä ja jumittava liikunta kiellettiin. Pari viikkoa myöhemmin käytin Lumon toistamiseen Karoliinalla akupunktiossa. Ensi tiistaiksi Lumolle on varattu aika osteopaatti Maare Kaiperlalle. Katsotaan mitä Maare on mieltä ja mitä hän koirasta löytää. Sen jälkeen jatketaan vaihtelevasti akulla, hieronnalla ja mahdollisesti osteopaatilla. Jos tarve tulee, niin kuvataan.

Hakua ollaan treenattu lähes viikoittain ja tarkoitus on jatkaa vähintään kerta viikossa. Hurmalle olen alkanut opettamaan maastossa ilmaisua, ja hyvinhän tuo pieneläin tuntuu oivaltavan, että maalihenget saa haukkua. Lumon kanssa käytiin Pelastuskoiraliiton haun taidontarkistuskokeessa elokuun viimeisenä lauantaina, ja kotiin tuomisina oli hyväksytty taidontarkistuskoe arvosanalla 2 eli hyvä. Koe suoritetaan pimeässä. Alue on kolmen hehtaarin tallattu metsäalue, jossa on kolme maalimiestä. Aikaa kokeen suorittamiseen on 45 minuuttia, jonka aikana tulee löytää ja ilmaista kaikki maalimiehet. Lumon nokka tuhisi noin 20 minuuttia ja meidän taidot oli tarkistettuna - pelastuskoiran työlupa toisin sanoen taas vuodeksi eteenpäin kunnossa!  Sanotaan, että koe meni hyvällä "rutiinilla" ja yhteistyöllä. Lumo oli "liekeissä" ja teki ihan todella hienosti hommia - yhteistyössä ja itsenäisesti. Kevään epäonnistumisen sekä koetta edeltävän kahden epäonnistuneen treenin jälkeen onnistuminen kokeessa tuntui järjettömän hyvältä! Kävimme koetta edeltävänä iltana tekemässä pienen treenin yhden treenikaverin kanssa ja tuolloinkin ilmaisut tökki. Tunnustan, että tuolloin hetken jopa pohdin, että jättäisin kokeen väliin ja menisin myöhemmin syksyllä uudestaan, mutta kiitos treenikaverille, joka totesi, että "ainahan se on kiva ajaa 100 kilometriä viettääkseen aikaa pimeässä metsässä, ja voihan se olla, ettei teillä mitään ongelmaa edes ole". Näinhän se on.

Koetta seuraavana päivänä otin molemmille koirille hyvän mielen mielikuvaharjoitukset metsässä. Lumosta harjoitus oli superkiva, Hurmalle sarjassamme ensimmäinen laatuaan, mutta Hurmakin toimi tosi pätevästi ja tyypit löytyi. Toissa viikolla Hurma jatkoi ilmaisua, ensin pari toistoa, jonka jälkeen viimeinen maalimies etsittiin ja ilmaistiin. Lumo puolestaan sai yhden helpon "hajutunnelilöydön". Viime viikolla treenattiin Veikkolassa. Lumolla ensimmäinen maalimies tiheässä heinikossa, puskassa ja toinen korkeammalla, puunranka-missä-lie kasassa. Hurma jatkoi ilmaisutreeniä ja sai taas viimeisen etsiä ja ilmaista.

Lumon kanssa on treenaatu myös jälkeä. Kausi ollaa oltu jälkiryhmässä, johon ollaan päästy osallistumaan vaihtelevalla menestyksellä. Tavoitteena olisi kuitenkin ensi kaudella olla tarpeeksi hyvällä tasolla, jotta voitaisiin mennä jäljen peruskokeeseen. Tällä hetkellä jäljellä on ollut pituutta maksimissaan 300 metriä. Pääosin Lumo ajaa jäljen hyvin, mutta kaipaisin lisää intensiteettiä ja esineilmaisua pitäisi alkaa opettamaan.

Hälytreenattukin on elo- ja syyskuussa. Molemmat harjoitukset ovat olleet meidän osalta "tulin, näin ja voitin"-luokkaa. Emme ole siis päässeet tekemään juurikaan pidempiä harjoituksia, sillä tuuria on tuntunut olevan aina mukana etsintäsuunnitelman ja koiran toiminnan osalta. Toisin sanoen, olen tehnyt hyvän suunnitelman ja koira on toiminut kuten pitää. Pitkättreenit on kuitenkin jo startanneet, joten tarkoitus olisi noin kerran kuussa tehdä yksi kestoltaan pidempi harjoitus.

Nyt kuluva viikonloppu aloitettiin jo torstaina starttaamalla Hyvinkään koirauimalan kautta Nooran mökille Hattulaan. Perjantaina muiden ahertaessa vielä sorvin ääressä me käytiin aamusta peltolenkillä, tallattiin aikuisille koirille jäljet, jälkien vanhetessa Hurma pääsi vähän nenähommiin, jonka jälkeen ajettiin jäljet. Koirat on saaneet nauttia mökkeilystä, kaivella kuoppia, syödä luita ja viettää laatuaikaa ihmistensä kanssa. Täydellistä.

Terveisiä pelastusopistolta

Meidän piti Lumon kanssa hakea Pelastusopiston järjestämään varatumiskoulutukseen, Pelastuskoiraohjaajan peruskurssille, jo vuosi sitten. Pentusuunnitelmat menivät kuitenkin viime vuonna etusijalle, joten tänä vuonna sitten haettiin kurssille, saatiin puolto niin omasta hälyryhmästä kuin SPeKLilta ja päästiin osallistumaan.

Viikon kurssi järjestettiin Kuopion pelastusopistolla kesäkuun toisella viikolla. Kuopioon matkattiin jo sunnuntai-iltana. Majoitus oli kolmen hengen soluissa, omissa huoneissa. Meidän kanssa solun jakoivat HePeKosta paimensukuisen lapinkoiranpiireistäkin tuttu Kati Honkanen ja Pena sekä HePeKolainen Kirsi Myöhänen ja Iines.

Kurssilla oli tiukka aikataulu aamusta iltaan. Maanantaina käytiin läpi yleisiä asioita pelastuslaista ja varautumisesta, sekä osallistujat jaettiin neljään ryhmään, ryhmille jaettiin läjä vartusteita ja viikon kulkupeli. Tämän jälkeen tutustuttiin Pelastusopiston harjoitusalueeseen ja suunniteltiin seuraavan päivän harjoituksia. Välissä syötiin - ruokapuolesta ainakin noin määrällisesti pidettiin viikon aikana hyvää huolta: aamiainen, lounas ja päivällinen. Kurssin kouluttajina olivat Olavi Savolainen, Jussi Vaahtoniemi, Harri Kuusisto ja Hannu Vasarainen.

Pelastuskoiraohjaajien peruskurssin sisältö: varautumisjärjestelmä, reagointiharjoituksia eri tilanteissa, jälki- ja hakukoiran perusharjoituksia, raunio- ja rakennusetsintä, maastoetsintä, pelastustoiminta ja sen johtaminen ja pienimuotoiset yhteistoimintaharjoitukset.

Kurssilla painotettiin paljon pelastuskoiran osaamisalueita: ei haluta puhua haku- tai jälkikoirasta, vaan koiran on hallittava molemmat työskentelytekniikat. Tämä on varmasti pääosin hyvinkin totta ja toimiva koira hallitseekin molemmat osa-alueet, mutta täytyy muistaa, että ruuhka-Suomessa jälkikoiran käyttö etsintätilanteissa maastoalueilla, jossa on päivän aikana tallannut useampikin ihminen, on eri asia kuin pohjoisemmassa. Toki meilläkin on laajempia metsäalueita, joissa varmasti on tallaamattomia polkuja, joissa jäljen nostaminen on mahdollista satunnaisista harhajäljistä huolimatta. Pääosin kuitenkin eteläisemmässä Suomessa olevat etsinnät eivät hoidu alueen sulkemisella ajatuksella, josko sieltä tosiaan lähtisi kadonneen jälki - parhaimmillaan tai pahimmillaan alueella on jälkien sekamelska, jolloin pelkän ilmavainuisen koiran käyttö on luultavasti yhtä tehokasta. Toimiva koirajohto, joka tuntee etsintään tulevat koirakot ja lukee ilmoittautumiskortit, pystyy mitä luultavimmin myös hyödyntämään koirien osaamisalueita etsinnässä olevien alueiden suhteen. Keskustelussa esille tuotu ID jälkikoira oli joidenkin kouluttajien mielestä turhaa hifistelyä ja suositus oli keskittyä perusasioihin ja niiden kouluttamiseen. Kurssi herätti lisää ajatuksia oman koiran kouluttamiseen ja oman osaamisen kehittämiseen koiraohjaajana. Yksi asia, joka tuli jo heti alkuviikosta hyvinkin selville oli se, että omassa yhdistyksessä ollaan mielestäni melkoisen hyvissä käsissä ja meillä todellakin jaetaan tietoa ja kokemuksia "kentälle".  

Viikon kulkupeli ohjaajille ja koirille

Meidän ryhmä 4 oli ihan huippu! Kuuden hengen naisenergiaa edustettiin Oulun Seudun Etsintäkoirista, Länsirannikon Pelastuskoirista, Varsinais-Suomen Pelastuskoirista,  Vantaan Etsintäkoirista, Siilinjärven-Maaningan Pelastuskoirista ja minä edustamassa Espoon Pelastuskoirista. Koirarotuja ryhmässämme edusti landseer, bordercollie, lapukka, aussi, kultsu ja lappalainen.

Tiistaina alkoi sitten koko loppuviikkoa seuraava päivärytmi: aamiainen, harjoitusalueelle siirtyminen, harjoitukset, palautekeskustelu, lounas, harjoitukset, palautekeskustelu, päivällinen ja seuraavan päivän ryhmätehtävien valmistelu sekä vapaat harjoitukset. Herätys oli 06:15, jotta kerkesi huoltamaan koiran, pakkaamaan auton ennen aamiaista ja siitä harjoitusalueelle n. yhdeksän kilometrin päähän Pelastusopistolta, jossa piti olla 08:15 autot rivissä ja ryhmät ojennuksessa. Harjoitusalueelta piti poistua viimeistään klo 20:00.

Meidän ryhmän ensimmäinen suoritettava tehtävä oli tiistaiaamuna toisen ryhmän laatima harjoitus, jonka aiheena oli pelastuskoiran käyttö muuttuvissa tilanteissa. Harjoituksien rakenteet olivat pitkälti samanlaisia kuin hälyryhmämme harjoituksissa. Jokainen ryhmäläinen oli vuorollaan ryhmänjohtaja, otti tehtävän vastaan, organisoi oman ryhmän koirakot suorittamaan tehtävää ja hoiti ryhmänjohtajan ja ryhmän välisen viestiliikenteen.

Lumo pääsi heti tiistaiaamuna hommiin. Alue oli n. 500 x 50m metsäkaistale, joka rajautui metsäautotiehen ja perushyvään mettäpuskaan. Lähdettiin alueelle tuulen yläpuolelta, tien varresta. Tarkoituksena oli sulkea tienvarsi ja alueen toinen lyhyempi sivu, jonka jälkeen jatkaa etsintää tuulen alapuolelta. Harjoitus kesti ehkä 10 minuuttia siitä kun olimme ilmoittaneet johtoon aloittavamme etsinnän. Lumo bongasi alueen puolen välin jälkeen kadonneen henkilön repun, josta lähti jälki/hajuvana, jota lähti seuraamaan ensin kuono maassa, jonka jälkeen matka jatkui ja vaihtoi luultavasti ilmavainulle. Kartturi jäi ilmoittamaan esineestä johtoon, itse kuljin hitaasti koiran menosuuntaan ja yritin kuulla missä Lumo menee, kunnes huutelin kartturille, että nyt mennään mennään, koiralla on löytö. Siitä sitten pingottiin risut rasahdellen ja männynkävyt lennellen jokunen matka koiran ja löydetyn henkilön luokse. Laiska virkamieskin, kouluttajan ollut rajavartiolaitoksen mies sai kärpäsenä juosta perässä. Lumo sai palkkansa ja kadonnut diabeetikko ensiavuksi suklaata. Lumon ilmaisu oli ok, vähän pätki, sillä etäisyys ohjaajaan oli pitkä ja koira tauotti haukkuaan välillä kuunnellen missä ohjaaja tulee. Hyvä harjoitus, josta saamamme palaute koski lähinnä sitä, että miksi emme täysin hyödyntäneet tienvartta alue-etsinnässä, vaan ohjaaja ja koira kulki metsässä näköyhteyden päässä tiellä kulkevasta kartturista, väsyttäen itseään.

Tiistaiksi toiselle ryhmälle suunnittelemamme treeni oli hakukoulutuksen hyödyntäminen käytännön eri tilanteissa. Toimin johdossa harjoituksen aikana tukena. Tiistaina taisimme jäädä vielä harjoitusalueelle vapaisiin harjoituksiin tekemään reagointiharjoituksia ajoradalle. Näitä treenejä pitäisi taas muistaa tehdä enemmänkin. Loppuun otettiin vielä Mirvan johdolla pirun hyvät ilmaisutreenit koirille.

Keskiviikkoaamuna pääsimme taas suorittamaan tehtävää. Tällä kertaa teemana rakennusetsintä. Toimin itse ryhmänjohtajana, mutta Lumokin pääsi rakennukseen. Teimme etsinnän kahden koiran voimin, Lumo aloitti ja Lumon ihastus Leo-bc teki tarkistuksen. Rakennus oli täynnä savukoneen savua, joten sinällään ihan huippukiva harjoitus meille, kun muutama vuosi sitten vastaava tilanne Turun Itsenäisyyspäivän vastaanoton rakennusetsinnässä ei ollut Lumolle niin helppo nakki. Nyt se oli. Ensin kierrettiin rakennus, koirat merkkasivat jotakuikin samat kohdat rakennuksen ulkopuolelta. Sisällä rakennuksessa menimme ensin yläkertaan, joka olikin pääosin ulkotilaa. Katolta, suljetusta tilasta löytyi ensimmäinen kadonnut henkilö. Keskikerroksessa heti oven suussa olevassa huoneessa koira ei juurikaan reagoinut, seuraavassa oli selkeästi reaktio, jonka päättelin koiraa  lukemalla tulevan vastakkaisesta huoneesta. Siellä Lumolla olikin vahva reagointi ja työsti ja tarkensi, kunnes paikansi hajun ja kadonnut löytyi kaapista. Harjoituksessa olisi pitänyt hyödyntää koiraa tietyiltä osin vain selkeän merkkauksen ja reagoinnin voimin ja etsiä myös ihmisvoimin kadonnutta. Toisin sanoen toimia kuten toimisimme oikeassa etsinnässä - käyttää koiraa työkaluna. Hyvä harjoitus tämäkin.

Keskiviikkoiltapäivästä meillä oli kouluttajien järjestämä maastoetsintäharjoitus, jossa puolestani toimin Jaki-aussin ja ohjaajansa Mirvan kartturina (koira joka juoksee gps pannan mittauksen mukaan 20km/h - paikallinen poliisikin kehui kuntoa). Keskiviikkona skipattiin vapaat harjoitukset ja ajeltiin ajoissa Liiterin kautta opistolle pitämään siideripiiriä ja suunnittelmaan perjantain tehtävää.

Torstaipäivänä meillä oli kaikkien ryhmien yhteinen yhteistoimintaharjoitus pelastusetsintätilanteessa. Olin lupautunut ottamaan haasteen vastaan ja toimin aamun harjoituksessa kaikkien neljän ryhmän koirajohtona, ollen yhteydessä viranomaisjohtoon. Viestiliikennesekoiluista ja yleisestä härdellistä huolimatta suoriuduin tehtävästä ihan kelvollisesti. Kiitos siitä, että meidän hälyryhmässä tehdään näitä harjoituksia paljon. Aikapainetta luotiin koko harjoituksen ajan, ettei pohdinnalle ollut juurikaan aikaa, vaan piti toimia nopeasti. Aluejako ei siis mennyt täysin nappiin.

Iltapäivästä puolestaan päästiin taas Lumon kanssa suorittamaan etsintää toisen koirakon kanssa aivan liian pienelle alueelle, jossa meillä oli alunperin tarkastettavana alueen toisessa laidassa olevat rakennukset. Rakennuksen takana Lumo merkkasi voimakkaasti metsään, jossa toinen koira työskenteli, mutta emme saaneet johdolta lupaa mennä tarkistamaan merkkausta, kun toinen koira oli nostanut jäljen. Merkkaus osoittautui myöhemmin oikeaksi ja kadonnut olisi löytynyt nopeammassa ajassa, mutta toinen koira työsti kadonneen osittain jäljellä ja osittain ilmavainulla.

Torstaina jäätiin tekemään pienet treenit harjoitusalueen raunioille. Perjantaille suunnittelemamme harjoituksen teema oli raunioetsintä onnettomuustilanteessa. Harjoitusta varten piti miettiä niin piiloja kuin vähän testaillakin niitä. Pelastusopiston rauniot on melko monipuoliset ja ajatuksella rakennetut. Alueella on useampia yhteneväisiä putkistoja, joissa on sisäänmenoaukkoja monessa suunnassa maantasalla ja ylöspäin aukeavina. Lumolle otin kaksi maalimiestä, joista toinen oli perushelppo puoliumppari, ja toisessa koin taas, että mantraa Trust Your Dog on syytä hokea ja luottaa ihan oikeasti siihen koiraan.. Etenkin kun tositilanteessa et ikinä tiedä millainen sortuma on kyseessä ja miten haju rakenteiden alla liikkuu, vaikka muuten tuulen suunta olisi toisenlainen. Ja aina et tiedä harjoituksessakaan millainen piilo on kyseessä - etenkään vieraalla radalla.

Sanotaan siis näin, että kyseisen piilon kohdalla (kuva yllä) ohjaaja oli totaalisen törppö, eikä luottanut koiraansa. Koira teki kuten sille on opetettu ja koirahan teki oikein. Haju oli heikko, mutta Lumo ilmaisi hajua kaivamalla ylöspäin aukeavan piilon kantta. Avasin kannen, näytin koiralle, ettei siellä mitään ole ja jos jatkettaisiin... Lumo palasi kaivamaan, toistin edellisen typeränä ja lopulta saatiin maalimies kyllä nostettua sijaintipaikalta, mutta siinä vaiheessa kun maalihenki kertoi koiran tehneen täysin oikein kun putkisto jatkui, niin kylläpä korpesi. Ei jääty paikkaamaan tilannetta, eiköhän noita harjoituksia tule, mutta jokatapauksessa tää oli kunnon opetus koiraan luottamisesta!

Terveiset tuosta samaisesta putkistosta

Perjantaina meidän ryhmällä ei ollut suoritettavia tehtäviä, vastasimme ainoastaan aamupäivän raunioharjoituksen laatimisesta. Harjoitusalueelta siirryimme opistolle pesemään menopelin koirakärreineen (autohan me imuroitiin ja kuurattiin sisältäkin), luovuttamaan tavarat, lounastamaan, antamaan kurssipalautteet ja kahvittelemaan. Siitä autonkeula sitten kohti pääkaupunkiseutua.

Ihan mahtava viikko PEOlla! Seuraavaksi sitten valmiusryhmäkurssille...

Kiitos ryhmä 4 loistavasta ryhmähengestä, naurusta ja mahtavasta naisenergiasta: Riikka ja Taisto (VSPK), Tiina ja Naava (SiMPek), Hilkka ja Leo (LRPK), Lumo, Mirva ja Jaki (VanEt/HePeKo) sekä Milja ja Minni (Ose)

Kuulumisia treeni- ja terveysrintamalta

Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi? Niinpä, turhia lupauksia nämä aktiivisemmat blogipäivitykset, mutta korjaillaan taas tilannetta.

Edellinen päivitys on reilun kuukauden takaa, joten onhan tässä tapahtunut yhtä sun toista. Aloitetaan terveyspäivityspuolesta, niin tulee kelvollinen jatkumo edelliseen...

Laamalappalaiset ovat jatkaneet laamailuaan vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan jokin hetkellinen mielenhäiriö valtaa mielen (kuten treenit, peurat, kauriit, toistensa härkkiminen...) ja kintuissa on liikettä ja vipinää. Lumo kävi toistamiseen eläinlääkärillä apaattisuuden, liikkumishaluttomuuden ja laiskuuden takia vappuaattona. Tällä kertaa kävimme Espoon Eläinsairaalassa Anne Muhlella. Anne on erittäin mukava, pätevä, tarkka ja potilaaseen huolella perehtyvä eläinlääkäri. Vein mukanani maaliskuun alussa otetut veriarvot. Anne tutki Lumon huolellisesti. Kävi tarkkaan läpi rangan, nivelet, imusolmukkeet, ihon, katsoi liikkeet ja kuunteli sydämen. Lumolla on luonnostaan hyvinkin rauhallinen syke. Syynä on joko urheilijakoiran sydän tai jokin taustalla oleva perussairaus, joista esim. kilpirauhasen vajaatoiminta ja addisonin tauti voisivat heikentävää pulssia. Eläinlääkäri otti epämääräisten oireiden syyn selvittämiseksi punkkivasta-aineet (negatiiviset), tulehdusarvon (normaali) sekä kilpirauhasarvot (normaalit). Kilpirauhasarvojen saavuttua hoitanut eläinlääkäri suositteli vielä ACTH-simulaatiotestiä addisonin taudin pois sulkemiseksi. Lumollahan on suvussa molempia autoimmuunisairauksia jättäneitä koiria, sekä taannoin hyvin läheisellä sukulaisella todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Käynnin lopuksi Lumo sai vielä kokeilumielessä jokusen akupunktioneulan rankaan ja hyvin rentoutui. Lumo kävi tänään tuossa ACTH-simulaatiotestissä, jonka tuloksia odotellaan ensi tai seuraavaksi viikoksi. Ikävien verenvuodatus- ja lihaspiikitysten jälkeen Lumo pääsi rentoutumaan laserakupunktioon. Silmät puoliummessa nautiskeli hoidostaan. Hurma pääsi myös pienille osingoille, ja Hurmalle vaikutus oli samankaltainen - häröpallokin painoi simmut kiinni. Nyt ne makaavat molemmat reporankoina pitkin lattioita, ja välillä kuuluu ihana uninen nassutus.

Pawlowin ehdollistama pieni koiraeläin - Hurma haluaa

Viikko eläinlääkärireissun jälkeen käytiin taas luottofyssarillamme Petra Snellman-Niemenpalolla. Lumo oli suhteellisen spasmiton ja naatiskeli toistamiseen käsittelystä ihan silmät ummessa. Silloin kun on juntturaa Pumsii luo aina ikävässä kohdassa katseensa Petraan, että "voisitkos antaa olla - tekee kipiää". Hurma sai sitten hypätä loppuajaksi pöydälle, ja Hurmiksella nyt oli vähän enempi tukkoisuutta - voisko vaikka johtua siitä, että Hurmalla on niin valtavan paljon nuoren koiran kineettistä energiaa, että eihän sitä aina kerkiä kroppa ihan mukaan? Seuraavat fyssaroinnit on juhannusviikolla.

Kaikesta laamailusta huolimatta ollaan treenattu.

Huhtikuussa oli hälytreenit, jonka teemana oli useampi alue. Ensimmäinen taajametsikköalue oli tyhjää täynnä. Sen jälkeen tienvarsietsintä, josta ei toisen koirakon lisäksi löytynyt muuta. Kolmannelta alueelta Lumo nosti pienen jäljen pätkän, hukkasi sen, teki ilmavainulla lopun ja löysi kaksi keskenään keskustelevaa maalimiestä. Ilmaisu ei oikein lähtenyt, ehkä juuri siitä syystä, ettei saanut suunvuoroa.. No, tiedetään mitä tulee harjoitella.

Huhtikuussa myös turvapuistoiltiin vielä kertaalleen. Molemmat koirat saivat tasolleen sopivaa treeniä. Lumolla taisi olla vähän pressutettua maalihenkeä ja ylhäältä tulevaa hajua, Hurmalla oli kivaa - se on pääasia.

Kävimme Lumon kanssa haun taidontarkistuskokeessa huhtikuun loppupuolella toteamassa, ettei ollut meidän päivämme ja palaamme hiomaan taitojamme. Hallittavuutta oli, etsintäsuunnitelmaa, koiranlukutaitoa ja -ohjaamistakin oli, ensimmäinen ilmaisu oli erinomainen, mutta kaksi seuraavaa ei oikein sujunut ja kolmennella ohjaaja, eli minä, avusti sanallisesti koiraa ilmaisussa. No, tositilanteessa kukaan ei olisi kuollut, kaikki löytyi ja vieläpä kohtuullisen lyhyessä ajassa. Ohjaaja voi, ja on toki on se jo tehnytkin monesti, katsoa peiliin ja pitää jatkossa suunsa kiinni. Jälkimmäistä yritän kovasti opetella, toisinaan olen siinä ihan kelvollinen. Kaksi viimeistä maalihenkeä oli melko lähekkäin ja olin itse suhteellisen lähellä molemmissa tilanteissa. Fiksu koira, tietää olevansa kokeessa ja ettei maalihengeltä tule palkkaa, näyttää niin maailman selkeimmin maalimiehen sijainnin, ilmaisee huonosti ja lähtee tulemaan kohti ohjaaja... Noh, keskitytään hiomaan heikkouksia vähemmälle, tarkistellaan taitoja myöhemmin loppukesästä/alkusyksystä, ja nyt vaan leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Huhtikuun loppupuolella alkoi rauniokausi. Treenikertoja on ollut kuusi, vaihtelevilla teemoilla koirakon tason mukaan. Teemoina on ollut ylhäältä- ja alhaalta tulevia hajuja, useampi maalimies pienellä alueella, on keskitytty alustoihin ja tarkentamiseen. Lumolle on pyritty hakemaan yllätyksiä, mm. kaksi hyvin lähekkäin olevaa maalimiestä. Hurma on tehnyt suunnitelman mukaan aloittelevammalle koiralle sopivia harjoituksia. Hurma on kovin pätevä. Pientä alustaepävarmuutta on aika-ajoin edelleen, mutta niissäkin on menyt hurjasti eteenpäin. Karkki Hurvanen on myös todella sitkeä työskentelijä. Tässä pitäsi vain ohjaajan muistaa, että koiralla on ikää 10 kuukautta ja kaiken pitää olla vaan niin kivaa leikkiä vielä pitkään. Tai oikeastaan kaiken pitäisi olla aina koiralle kivaa leikkiä.

Hurma on käynyt torstaisin nuorten koirien tottiskurssilla opettelemassa keskittymään ohjaajan kanssa tekemiseen häiriön alla. Hurma on vilkkaudestaan huolimatta osoittanut olevansa kovinkin keskittymis- ja kehittymiskelpoinen. Lumo puolestaan on tutustunut maanataisin jäljen saloihin. Vielä haetaan selkeämpää jälkityöskentelyä, metsäjälki tuntuu olevan Lumolle motivoivampaa kuin pellolla oleva jälki. Molempiin pitäisi saada motivaatio ja tekniikka kuntoon. Pellolla tuo tekniikan rakentaminen lienee helpompaa.

Hakutreenejä on ollut muutaman kerran pienellä porukalla. Lumon kanssa on treenattu ilmaisua, rikottu kaavaa ja viime kerralla tehtiin pistoja. Ilman apuja, ja Lumohan irtosi kirsu auki. Hurma puolestaan on partioinut, eli olen katsonut Hurman tapaa työskennellä ja reagoida hajuihin ja viime kerralla tehtiin pistoalkeita tuuli-ilmaisuin. Hyvin tuntuu olevan Hurmalla nenänkäyttö hallussa. Hurkki on kovin ahne ja ihmisrakas, joten uskoisin, että näillä olemassa olevilla peruspalikoilla saadaan ihan hyviä tuloksia aikaiseksi. Ajan kanssa.

Viime viikonloppu vietettiin iloisessa itä-Suomessa hälyryhmän leirillä. Leirin treeniteema keskittyi raunioihin. Lauantaina treenattiin Imatran raunioradalla, sunnuntaina Lappeenrannassa. Lauantain treenien teemana oli tarkennus, sunnuntaina ohjattavuus. Elettiin taas niitä hetkiä kun ohjaaja höpöttää, koira ei ole hallinnassa, ohjaaja ei osaa ohjata, ohjaaja ei osaa vaatia, ohjaaja ei ole tarpeeksi mustavalkoinen jne. Että ei se suju vielä näidenkään vuosien jälkeen tarpeeksi hyvin - peiliin katsomisen paikka. Koirilla oli kuitenkin onnistumisia, se on pääasia. Maanantain jälkitreenit jätettiin väliin. Tiistaina hurviteltiin raunioilla: molemmille koirille pieni alue ja viisi maalimiestä alueella. Lumolla oli ihan törkeen kivaa! Yhden ilmasi, sai palkan ja seuraavasta oli jo haju! Oli huisin hauska seurata kun koira napsii tyypit hienosti peräkanaa. Hurmalla oli myös huisia, homma ei toki vielä mennyt ihan niin napsimalla kuin Lumolla, vaan vähän piti keskittyä ja tarkennella. Mutta hyvä Hurkistakin tulee - näin mä olen päättänyt! 

 

Raunioita, hakua, taajamaa, pitkiä, hälytreeniä...

Pikainen päivitys viimeaikaisista treeneistä.

Virallinen treenikausi pakeoitiin marraskuun toisena viikonloppuna. Lauantaina raunioiduttiin viimeistä kertaa kaudella 2012. Lumolla oli alueena keski- ja alakasa, peltokulma sekä käärmekasa. Ekasta maalimiehestä oli jo hajua lähetyshetkellä ja se hataran muistikuvani mukaan nousi jostain keskikasalta. Toinen maalimies löytyi keski- ja alakasan välisestä puuarkusta, kolmas peltokulmasta, ylöspäin aukeavasta törpöstä ja neljäs käärmekasalta. Ilmaisut olivat passelit, motivaatio kohdillaan ja molemmilla kivaa. Hurma pääsi tallustamaan keskikasalle erilaisille alustoille, ja kasalla oli ihmisiä herkkuineen. Hurkillakin oli lystiä. Eli oikein kelvollinen kauden paketointi.

Isänpäivänä hakuiltiin Kilossa taajamaetsinnän merkeissä. Lumolle otettiin pari maalimiestä. Etsintä suoritettiin kytkettynä. Taajamassa olevista häiriöistä ei pahemmin piitattu, ja maalihenget löytyivät melko vaivatta. Ilmaisut olivat hyvät. Hurma sai osallistua loppukeskusteluun kerjäten ryhmäläisiltä herkkuja...

Viikko sitten tiistaina Lumo kävi Petran luona Aistissa fyssaroitavana. Pientä jumia taas selän alueella - tuttua juttua. Hurma oli seuraneitinä ja haukkasi mm. fyssaria pakarasta - kauhee peto! Seuraava käynti on joulukuun loppupuolella. 

Viime torstaina oli kauden toiset pitkät teemana toistamiseen "vapaat kädet piiloilijalle". Ressu oli järkännyt jälleen todella hyvät treenit meille. Alueena oli Niipperiläistä taajama-pelto-metsikköä, joka on kuulemma kettujen, supikoirien ja peurojen tyyssija. Ensimmäisistä Lumo kertoilikin kyllä kuuluvalla äänellä... Meille kerrottiin alueella olevan 1-3 maalihenkilöä. Alueelle kävi todella hyvä tuuli lännestä, joten lähdimme kiertämään itärajan kautta. Itärajalta alue rajautui parissa kohtaa ihan jonkun omakotitalon tontille, joten niissä kohdissa kytkin Lumon liinaan. Ekan kerran kerkesin kytkemään Lumon, koira sai heti selkeän reaktion, ja sanoin kartturille, että käydään tarkistamassa. Lumon olemus muuttui niin tyystin, että kyseessä ei voinut olla kettu tai supi, ja laskin Lumon irti. Sinne irtosi pieni ruskea ja kovin karvaton lappalainen, kello kilisten valjaiden valon saattelemana metsään, ja hetken päästä alkoi ilmaisu. Loisto Lumo! Löydön jälkeen palattiin alkuperäiseen etsintäsuunnitelmaan ja jatkettin alue säntillisesti loppuun, jonka jälkeen totesin alueen olevan tyhjä. Näin olikin. 

Palasimme autolle ja saimme uuden tehtävän. Pienen taajamapläntin, joka rajautui kävelyteiden varsille. Tuuli kävi etsintäsuunnitelman tekohetkellä edelleen lännestä, mutta alueelle päästyämme tuulikin idästä. Totesin etten muuta etsintäsuunnitelmaa, sillä alue on varsin pieni, ja saamme sen lyhyessä ajassa käytyä varsin tehokkaasti tälläkin tuulella. Lumo saikin sitten hyvin nopeasti "ajatuksen", ja teki ihmeellisen koukeron kohti kosteikkoa, ohjajaa liinan perässä roikkuen, ja tarkensi hajun pienten kuusien muodostamaan tiheikköön. Siltä löytyi toinen maalimies. Hienoa Pumpanen! Aikaa kului aikalailla tunnin verran koko etsintään, ehkä hitusen reilu. Hyvä treeni, parempi mieli. 

Viikonloppu pyhitettiin perjantaista alkaen hyvälle lenkkiseuralle ja hyville lenkeille. Savu-veli kyläili meillä perjantaista lauantaihin. Oli melkoista menoa kun talossa oli kaksi 17 viikkoista penneliä - voi jösses! Ihmettelen suuresti miten jonkun hermorakenne kestää omassa laumassa kahta saman ikäistä pentua... Lauantaina käytiin tutustumassa useamman tunnin verran isäni kissoihin. Lumosta kissat on ihan jees tyyppejä, Hurmaa jännitti, kuten olin arvellutkin. Haukkui ja murisi kissoille, mutta otti kuitenkin loppupeleissä kovin relasti, ja jossain vaiheessa kissat alkoi kiinnostamaan enempi. Utelias hupsu hönöpentu.

Lumoa väsyttää

Hurma 17 viikkoa

Eilen Hurma pääsi Kaiku-veljen kanssa Petikkoon lenkille ja remuamaan. Lumo sai latailla illan hälytreeniin. Tällä kertaa tapaamispaikka oli Suvelassa. Etsintäalueemme oli Espoon keskuspuistossa, Tuomarilan päädyssä. Ensin hyvää autosuunnistusta etsintäalueelle, ja sen jälkeen valaistujen ulkoilureittien ja pienempien valaisemattomien polkujen ympäröimälle etsintäalueelle. Lumo teki jälleen kivasti hommia. Alueella oli ollut aiemmin toinen koirakko, eli alueella oli myös suhteellisen tuoreita jälkiä. Lumo otti ajoittain jäljen ja vaihtoi ilmavainulle. Viereisellä alueella, tuulen suunnasta, työskenteli toinen koirakko, joten pidin alkuun Lumon liinassa ja käytiin säntillisesti tarkistamassa Lumon reaktioita. Ja aina palattiin etsintäsuunnitelmaan. 

Alueen itärajalla oli jonkun verran korkeuseroa ja etelärajalla jyrkänne. Lumo työskenteli tässä vaiheessa irti. Sai selkeästi aina hajunhäivähdyksiä, joita kävi tarkistamassa. Olimme melkein alueen itärajan loppupuolella, kun Lumo irtosi etelärajaa kohti. Aiemmista treeneistä oppineena lähdin koiran perään, jotta voin seurata sen reaktioita siinä määrin kuin niitä pimeässä nyt pystyy näkemään (se tunne kun koira irtoaa 150 metrin päähän ja aloittaa ilmaisun on mulle vähän liian tuttu...). Hajuahan Lumo työsti. Kartturi oli tässä vaiheessa jäänyt jälkeen ja huutelin, että tulee perässä. Kerkesin kertaalleen viheltämään pilliin kun jäin Lumosta jälkeen, ja kun koira ei palaa, niin se on satavarmasti hajulla. Hetken päästä alkoikin ilmaisu. Todella hyvää työskentelyä Lumolta. Rämmin kohti haukkua, kartturi rämpi jossain kauempana. Otin koiran hallintaan kehujen kera, puhuttelin kadonnutta ja samalla kaivoin taskusta Lumolle palkkaa. Hoputin kartturia paikalle. Tosi hyvä treeni kaikin puolin. Lyhyt, mutta hyvä. Etsintäaika oli varmaan 15 minuttia. Lumo oli käyttäytyny maalimiehellä hyvin. Ilmaisu alkoi hyvin, ja maalimies oli jossain vaiheessa alkanut "nykimään" ja "nytkähtelemään", ja kertoi koiran muuttaneen haukkuaan tässä vaiheessa hitusen käskevämmäksi tai hoputtavammaksi. 

Seuraavat hälytreenit taitaa olla vasta tammikuussa. Seuraavat pitkät on joulukuun puolen välin paikkeilla, jolloin ajattelin pyytää noin parin tunnin kestoista etsintää. Puolikkaita taitaa olla tarjolla jo hälytreeniä aiemmin, samoin rakennusetsintää. Muutoin panostan Lumon kanssa perustreeniin, joka tulee painottumaan motivaatioon, ilmaisuun ja ylipäänsä "hauskuteen". Pitkiä tulee varmasti muutoin olemaan kerran kuussa metodilla, jolloin treenataan kestävyyttä. Hurma etsii talven aikana nenäänsä, eli Hurman treenit painottuu tuuli-ilmaisuihin ja nenänkäyttöön, super mukaviin maalimiehiin ja sitä mukaan kun nenätyöskentely ja maalimiesmotivaatio vahvistuu siirrytään varmaan hiljalleen pistoihin. Ilmaisua alan tässä jossain vaiheessa opettamaan temppuna. 

Kauden 2013 tavoitteet on Lumolle hyväksytty taidontarkituskoe hausta ja mahdollisesti raunioiden loppukoe. Sekä se hälytyskelpoisuuskin siintäisi silmissä. Hurman kohdalla on tavoitteena luoda hyvä ja pitävä pohja pelastuskoiran uralla. Hallintaa ja tottista pitää motivoitua myös treenaamaan enemmän molempien kanssa. 

Lammenvahdit...

Hurma ja Kaiku - sisko ja sen veli

"Hei Valonkantaja, viaton et ole sinäkään" (etkä siltä juuri nyt näytäkään...)

Hurma ja Kaiku leikkii... Huomatkaa Hurman harva hammasrivistö

 

Parkkisten puuhailuja menneeltä viikolta

Parkkisilla on taas ollut toimintaa viimeisen puolentoista viikon aikana. Lenkkeilyn, metsässä riekkumisen ja koirakavereiden kanssa sosialisoinnin lisäksi ollaan treenattu niin raunioilla kun maastossa ja Hurman kanssa on käyty pentutreeneissä.

Raunioilla ollaan viimeisen kahden viikon aikana käyty normaaliin tapaan tiistai-iltaisin oman ryhmämme treeneissä, sekä vierailtu muussa porukassa viime torstaina ja tämän viikon keskiviikkona.

Raunioilla teemana oli viime viikon tiistaina kaksi koiraa työskentelemässä radalla samaan aikaan. Lumon kanssa saimme kaveriksemme mustaterrieriuros Jäbän. Lumo sai työskennellä kytkettynä, sillä aina kun sen treenaaminen on periaatteessa aiheellista, niin sitähän kannattaa treenata. Alueena oli alakasa ilman beesaria. Luotto koiraan ja eipä tuolla neidillä kovinkaan pitkästi siellä taas nokka tuhissut kun oli kolme maalimiestä nostettu. Edes meidän kasalla vieraillut Jäbä ei häirinnyt Lumon tarkentamista, vaan Äl jatkoi hommia mitenkään Jäbää noteeraamatta. Hyvä treeni. Liinassa työskentely ei tunnu häiritsevän millään lailla Lumoa. Tekee siis hommia todella hienosti perässä roikkuvasta ohjaasta huolimatta.

Viime torstaina oltiin radalla maalimiesvahvituksena kun radalla vieraili Kotkalaisia. Lumolle otin pari maalimiestä ja annoin Ressulle vapaat kädet niiden upottamiseen. Eka löytyi ylätalon yksiöstä, jota meillä ei ole vielä ollutkaan, toinen alatalon päätyputkesta. Ilmaisut olivat jees ja treeni Lumosta ihan liian lyhyt.

Iltojen pimetessä viikkotreenit yritetään nipistää jotenkin järjelliseen aikaan. Pimeä rata on haastava erityisesti ohjaajalle. Eli treenit on pääosin lyhyempiä. Tällä viikolla teema oli ylhäältä ja alhaalta tulevat hajut. Kaksi maalimiestä. Lumon treeni kesti ehkä puolitoista minuuttia niin hommat oli tehty - liian lyhyitä treenejä sanoo Lumo. 

Keskiviikkona käytiin toistamiseen rauniotutustujien kanssa treenaamassa. Hurma hurvitteli pentutason treenit tyylillä näkölähtöjä tuulen suunta huomioiden. Pennun muisti on onneksi lyhyt, ja silmien sijaan saattoi jopa vahingossa käyttää vähän nenäänsä.. Lumolle pari ylöspäin aukeavaa törppöä kannet raollaan. Pala kakkua jälleen Lumolle.

Hurma söpöstelijä raunioilla. Kuva Laura Luotonen

Hurma vakavana raunioilla. Kuva Laura Luotonen

Hakutreeneissä viime sunnuntaina oltiin Siika kakkosella ja hyödennettiin siellä paria umpipiiloa. Lumolle vaihteeksi neljä maalimiestä, joista kaksi ensimmäistä tehtiin pistoina, kolmas partioitiin ja neljäs taas pistona. Ilman apuja, ellei tuulta lasketa mukaan. Ensimmäinen piilo oli tuuleen, pisto meni vähän miten sattuu, fiksu koira korjasi sen hyväksi havaitsemallaan tavalla ja maalimies löytyi. Toiselle lähetys tuulen yläpuolelta ja yllättäen se oli melko suora. Kolmas tosiaan etsittiin ihan partioimalla ja neljännelle taas lähetys tuulen alapuolelta. Hyvä treeni. Ilmaisut olivat ihan ok, ekaa umpparia vähän raapi.

Pentutreeneissä Hurman kanssa ollaan treenailtu kohdetyöskentelyä, kontaktia, istumista jne. Hurmalla on aika vahva kontakti, ja tarjoaa sitä mielellään kun ei muuta keksi... 

Team Äly ja Väläys

Ensi viikon maanantaina on mun ja Lumon kauden ensimmäiset pitkät. Piiloilijalle, eli Ressulle, annoin vapaat kädet treeni suhteen, eli ideana on vähän kuin hälytys - ei tietoa mitä on tulossa ja tehdään parhaamme kuten aina. Toivotaan hyvää ja onnistunutta harjoitusta. Haavena on kaikista omista kummallisista ajatuksista huolimatta saada Lumo nostettua hälytyskelposeksi. Itse luotan koiraani ja tiedostan sen puutteet sekä heikkoudet - niitä on kuitenkin joka koirassa. Hyvä koirakko tekee töitä yhdessä, eli mun tehtävä ohjaajana on paikata sekä tukea koiraani ja päinvastoin.   

Treenii, hommaa, puuhaa, lenkkii

Viimeiseen reiluun viikkoon mahtuu jos jonkinmoista treeniä.

Lumo: Riitta Jantunen-Korrin koulutuskerta, hallittavuustreenit, tottista hallissa, taajamaetsintää Iivisnimessä, rauniotreenit, hälypuolikkaat ja perinteisemmät hakutreenit Histassa.

Hurma: hakutreeneissä nenän etsintää ja ihmisten huomiosta nauttimista herkkuja syöden, raunioilla Lumon työskentelyn seuraamista, pentukurssi ja paljon ympäristökasvatusta ja sosiaalistamista.

Lisäksi viime viikolla lenkkeiltiin lähes päivittäin kaverikoirien kanssa metsässä. Treffattiin lenkkimielessä kasvattipoikiani, Hurman veljiä, Kaikua, Savua ja Karua, lenkkeiltiin myös lappalaistyttö Aidan, isä Leevin ja puoliveli Rontin, snautseri Fridan, aussi Kerkon, lapukka Raen ja lappalaisuros Oskun kanssa. Hurma thieroi tuttavuutta perjantai-iltana puolikkaiden jälkeen kelpie Kittyn, porokoira Katlan (vanhatuttu jo periaatteessa), porokoira Kirpun, silkkivinttari Faunan ja lapinkoira Salkan kanssa. Että eiköhän meidän oma sosiaalinen koiraverkosto riitä täyttämään ne koirien sosiaaliset tarpeet, joten aihetta joka ikisen sessen morjestamiseen kotinurkilla ei todellakaan ole syytä..

Lumo, Hurma ja Kaiku (Naavisemon Valonsoturi)

Viime viikon hakutreeneissä treenattiin taas taajamaa. Tällä kertaa treenattiin Iivisniemessä, Espoossa. Lumolle otettiin kolme maalimiestä, jotka oli ripoteltu ojan vartta etelään menevän  kävelytien varrelle lakastuneisiin pusikoihin. Häiriöitä oli jonkun verran, kuten taajamaan kuuluukin. Etsintä tehtiin siis kytkettynä. Lumo reagoi hyvin hajuihin, eikä liinan perässä vedettävä ohjaaja hidastanut menoa lainkaan. Ilmaisut olivat hyvät, ja treeni kaikkiaan tosi onnistunut. Edes remmin päässä räkyttävä ja odottelemaan jäävä corgi ei voinut vähempää kiinnostaa eikä koirapuiston portilla räkyttävät koirat, vaan Lumo valitsi rähinän sijaan maalimiehen hajun, eri taitava Pumsii!

Eilen treenattiin hakua ihan perinteisesti metsässä. Paikkana Hista. Loppukauden virallisten treenien suunnitelmiin meillä kuuluu pistot aina kun maasto on ideaali sen harjoitteluun. Histassa se on. Pistoja on viimeeksi treenattu haamu- ja/tai tuuliavuilla ennen Lumon pentulomaa, joten halusin tehdä pienen mielikuvaharjoituksen. 

Treenin ideana oli siis "norjalainen sekametsä". Keskilinjan molemmin puolin siirtyvät maalimiehet. Koira saa ääniavun (itku, nauru tms. muu möinä) vuoron perään molemmin puolin aina lähetyspaikasta, jonka jälkeen edetään keskilinjalla seuraavaan lähetyspaikkaan, ääni jne. Tämän jälkeen palataan alkuun ja koira lähetetään siinä järjestyksessä molemmin puolin pistoille, kun se on ääniavut saanut. Tuulen puolelle otin ilmaisut, tuulen yläpuolelle suorapalkat. 

Sanoisin, että aika onnistunut treeni! Lumo oli super motivoitunut, pistot tuulen puolelle suhteellisen suorat, tuulen yläpuolelle kaarsi aina vasempaan ja tuulen alle. Ilmaisut oli hyvät ja ekalla suorapalkalla kerkesi päästää yhden haukun. Norjalaista sekametsää tarttee varmaan aina aika-ajoin ottaa valikoimaan ihan sillä, että ainakin Lumolle se on super kiva treeni!

Raunioilla otin viime tiistaina pienen alueen ja kaksi maalimiestä lähekkäin, häiriöihmisiä kasoilla. Ilma oli sateinen ja tuuli pääosin heikko, ja tyypilliseen tapaan pyörivä. Ekan maalimiehen Lumo nappasi tosi hyvin, toista, ensimmäisen lähellä olevaa tehtiin sitten tovi. Oltiin kierretty kasa kummastakin suunnasta, mutta ei vaan haissut. Välissä Lumo kerkesi haukkua viereisellä kasalla olevat häiriöihmiset, hypätä pressulla suojattuun vanhaan piiloon jne. Lumo teki hommansa kuten on opetettu, ohjaaja voisi luottaa koiraansa, seurata tuulen suuntia ja miettiä sen pienenkin alueen läpikäyntiä. Hurma sai huvitella Lumon perässä, josko mallioppimalla Hurmalla iskostuisi ajatus siitä, mitä raunioilla tehdään. Ekan maalimiehen missasi, kun piti viihdyttää mun treenikavereita, toiselle oli jo tulossa polleena Lumon palkkaosingoille... Note to self: varaa pennullekin palkkaa maalimihelle...

Perjantaina oli hälypuolikkaat, aiheena reagointi ja ympäristönä taajama. Jälleen kytkettynä työskentelyä. Reagoihan Lumo. Hyvä treeni, tälläisiäkin treenejä pitäisi olla enemmän. Reagoinnin vahvistamista.

Korrien koulutuskerralla tehtiin ruutua ja liikkeestä seisomista. Ihan hyviä vinkkejä saatiin taas. Saisi vaan sen totaalisen tokokärpäsen pureman, ja motivaatiota (ja seuraakin) treenaamiseen, niin voisi alkaa haaveilemaan siitä alokasluokan korkkauksesta. Hallintakurssilla tein kontaktitreeniä ja askeleesta kolmeen neljään pätkiä seuraamista niin, että kontakti ei tipu.. Eli ihan basic juttuja. Muutaman minuutin paikkamakuun raunioiden sisääntulossa välipalkalla. Ihan hyvää ja tarpeellista treeniä. Hallivuorolla jatkoin samalla teemalla: häiriöp paikkamakuu, muutaman askeleen seuraamispätkiä hyvällä kontaktilla ja liikkeestä seisomista. 

Sellainen tytär, millainen äiti?

Hurma täytti perjantaina 12 viikkoa, ja painoa pienellä Angry-Hurmalla on jo 6,9 kg! Hurmalainen tosiaan jatkaa metsässä nenänsä etsimistä ja ihmisten huomiosta nauttimista. Raunioilla Hurmis on tallaillut ja saanut kaikenmoisia herkkuja treenikavereilta. Anhe Hurkki onneksi on, joten ehkä se nenu vielä ajan kanssa löytyy. Pentukurssilla on jatkettu kontaktia, lupumista, kohdetyöskentelyä ja luoksetuloja. Meidän treenimäärään nähden Hurma on aika pätevä. Pitäs ottaa itteään niskasta kiinni, ja tehdä niitä pieniä treenejä molempien kanssa ihan päivittäin..

Hurma reilu 11 viikkoa

Parkkiset treenimielellä

Parkkikaksikko Lumo ja Hurma ovat treenailleet taas viikon mittaan. Lisäksi viime viikonloppuna on treffailtu Aidaa (Villi-Joikhu Yksiainoa), setäpuoli Haltia (Kajaskiven Härmä) ja Kurua (Liehkun Korvenkaiku) suppistelun merkeissä. Suppisteltu on myös velipoika Savun (Naavisemon Valonvaltias) kanssa ja treffattu isä Leeviä (Piiparipojan Bayliez), velipuoli Ronttia (Kajaskiven Vahkar Velho) ja muuta sisaruskatrasta.

Sunnuntaina hakuiltiin. Tällä kertaa teemana oli taajamaetsintä kytkettynä. Treenailtiin Olarinluomassa. Alueella meni kiva oja, jossa oli virtausta, hyviä puskia, sillan alunen ja iso puu- ja risupino alueen länsilaidalla. Lumolla oli kolme maalimiestä. 

Ensimmäinen maalimies löytyi heti alueen itälaidalta aidan vierestä, jossa oli suht pitkää lakastunutta heinikkoa. Haukut ja palkkaus. Jatkettiin alueen itälaitaa etelästä pohjoiseen. Koilliskulmassa Lumo otti reaktiota jostain muusta kuin ihmisestä, ja veti kunnon vahtihaukut... Joku mörkö siellä lymyili... Jatkettiin pienen väliepisodin jälkeen pohjoispäätyyn, jossa saatiin pienen kiertämisen kautta hyvä reaktio ja maalimies tarkentui lounais-pohjois kulman tiheästä pusikosta. Ilmaisu ja palkat. Jatkettiin eteenpäin ja mentiin länsi-koillissuunnassa olevalle kävelytielle. Taas reaktio "möröstä" ja jatkettiinkin kohti kaakkoa. Sai hajun todennäköisesti jo nostetusta maalimiehestä, joka päivysti kävelytiellä. Palattiin eteläsuunnasta alueen länsilaidalle, ja otsalampun valossa spottasin itse maalimiehen risukasasta. No, koska kyseessä oli treeni, niin annoin koiralle mahdollisuuden tehdä työt, ja lähdettiin kiertämään isoa risukasaa. Parissa kohtaa Lumo sai hajun, mutta maalimiehen puolella taas ei juurikaan haissut. Risukasan taakse haisi eniten, ja siellä pieni koira pähki, että miten hemmetissä mä pääsen sinne... Lähti itse kiertämään kasaa, ja päätyi lopulta maalimiehelle. Ilo oli ylimmillään.

Hurmalle otin ihan treenin päätteeksi taas pari tuuli-ilmaisua, juu, pimeässä taajamassa.. Ehkä lapsikoiralla hiljalleen alkaa lamppu syttymään päässä. Hurmalla oli kivaa, ihmiset on ihania ja palkat maistuu.

Taajamatreenialue kartan mukaan: rajautuu etelästä kävelytiehen, pohjoisesta kävelytiehen ja rakennusta reunustavaan pusikkoon, lännestä autotiehen, idästä kävelytiehen ja aitaan.

Maananataina Hurma matkasi bussilla ekalle rokotukselleen eläinlääkäriasema Käpälämäkeen. Eläinlääkäriaseman eteisessä käytiin puntarissa, joka kertoi Hurmiksen painoksi kuusi kiloa. Eläinlääkäriasemalla Hurma käyttäytyi oiken mallikelpoisesti: kaivoi eläinlääkärihuoneen lattiaa, järsi pöydän kulmaa, käyttäytyi siivosti tutkittaessa eikä syömiseltään edes huomannut koko rokotusta. Toimenpiteen jälkeen kävi nokosille eläinlääkärin pyödän viereen... Käpälämäestä matkattiin sporalla keskustaan, tassuteltiin steissillä ja matkattiin junalla kotiin. Oikein kelvollista ympäristökasvatusta siis.

Tiistaina raunioiduttiin. Hurma sai osallistua tallaamiseen, namejen kerjuuseen, tarkkailla koirakoiden työskentelyä milloin kenenkin sylistä ja toimia loppupalkkana mm. mustaterrieri Jäbälle... Pari viikkoa sitten Hurmaa jännitti ihan perinpohjin kerrostalon kokoinen mustaärrieri, mutta enää ei jännännyt lainkaan - Jäbä on Hurmasta tosi cool.

Lumolle otettiin pidempi treeni, ja mulle alueenkäytöllinen treeni. Alueina oli ylä,- keski- ja pitkäkasa, sekä pitkän kasan alapuolella oleva kylmiösysteemi. Suunnitelmissa oli käydä kasat tuossa järjestyksessä. Yläkasalta nousi ensimmäinen maalimies traktorin rengaspiilosta. Jälleen Lumo merkkasi myös vieressä olevaa arkkua, mutta lukitsi ilmaisun rengaspiiloon. Kansi auki ja palkkaa nassuun. Parista edellisestä kerrasta viisastuneena jatkettiinkin samaan kohtaan, eli lähetin Lumon tarkistamaan arkun. No kappas, siellä olikin toinen! Taas kannet auki ja palkat kitaan. Jatkettiin yläkasa loppuun ja siirryttiin keskikasalle. Lumo oikasi suorilta kasan keskivaiheille, enkä kerennyt kissaa sanoa kun pyyhkäisi jo pitkän kasan alkupäädyn paikkeille työstämään. Lumo on siitä ohjaajalle kiitollinen koira, että Lumoa on helppo lukea. Merkkasi hajua selkeästi ylhäältä tulevaksi. Haki hajun reunoja ja ratkaisi piilon oikein hyvin. Maalimies oli kylmiön yläkerrassa, Lumo hyppäsi kylmiön päälle, tarkensi maalimiehen ja ilmaisi hyvin.

Palasin suunnitelmaani, eli jatkettiin keskikasaa, kohti kasan alkupäätyä. Lumo sai taas hajun ja tarkensi maalimiehen bunkkerin sokkelipäädyssä olevaan suljettuun muoviputkeen. Hyvin tehty! Palattiin keskikasan reunaa kohti kasan toista päätyä, joka jäi kesken ja sielläkin oli haju. Piilo ei ollut sääolosuhteista johtuen mikään ihan läpihuutojuttu. Lumo työsti ja työsti, haki hajun reunoja pitkän kasan puolelta, palasi varmaan kolme kertaa pisteeseen jossa sai hajun, ja lopulta tarkensi maalimiehen sijainnin kolmen eri korkuisen ylöspäin aukeavan törpön toiseksi korkeimpaan tötteröön. Elementtien keskikohdalla sauma vuoti hajua, ja sinne se kirsu Pumsiin ohjasi. Ilmaisu oli hyvä ja palkka maistui. Ihan loistava treeni! Kaikki piilot olivat umppareita, piiloissa oli sopivasti ja vähän enemmänkin haastetta, ja Lumo joutui oikeasti ratkomaan piiloja. Ihan huippua! Ei siis todellakaan mikään läpihuutotreeni, ja ohjaajakin kerkesi kerrankin mukaan treeneihin, kun koira joutui tekemään ihan oikeasti töitä..

Eilen käytiin kouluttajaparini Juhan kanssa treenaamassa päivällä molempien koirat. Kävin tallaamassa Juhan vanhemmalle koiralle jäljen Kulmakorpeen, joka jätettiin sinne vanhenemaan ja ajeltiin Histaan treenaamaan Lumo ja Juhan nuorempi koira.

Lumolle halusin pidemmän etsinnän, ideaaliaika 30 minuuttia. Lumon kanssa ei olla aikoihin tehty pidempää etsintää, joten puolestatunnista oli hyvä lähteä liikkeelle. Sovittiin alue, Juha lähti piiloon ja me Lumon kanssa kävimme alueen partioimalla. Ilman karttaa, pelkän gps:n voimin karttuiroin itseni. Lähdettiin kartan pohjoisesta, pellon reunasta kohti alueen itärajaa ja sieltä risteillen alueen länsirajalle, takaisin itärajalle jne. Itärajana oli oja ja lännessä polku (joka ei karttakuvassa näy). Eteläraja aina Kakarlammen päädyssä olevaan suoalueen loppuun asti. Tuuli kävi etelästä n. 4m/s.

Etsintäkampa oli harva, vähän liiankin. Normaaliin oikelle nojaamisen sijaan nojasinkin vähän liiaksi koko ajan vasemmalle, ja korjasin ajoittain aika paljonkin. Alueella oli kokoa ehkä n. 8-9 ha, eli ihan hyvän kokoinen alue. Maastoltaan periaatteessa melko helppoa, suota, ojaa ja suolampea lukuunottamatta. Lumo liikkui alkuun vähän liiankin hyvällä draivilla, onhan maalimiehet viime aikoina löytyneet hyvinkin lyhyellä työskentelyllä. Vauhti kyllä tasaantui sen reilun kolmen hehtaarin jälkeen... Pari kertaa pistotin tarkistamaan jonkun kohdan, muuten edettiin partioimalla. Maalimies löytyi "yllättäen" Kakaralammen eteläpäädyssä olevalta suoalueelta. Lumo kävi välillä Juhan jäljellä, mutta tarkoituksella leikkasin aina kohti itärajaa, ja Lumo palasi jäljeltä ilmavainulle. Maalihenki löytyi hyvissä voimin kuusen alta pötköttämästä, ilmaisu oli hyvä, purkkiherkku maistuvaa ja treenin päätteeksi Lumo intoutui vielä vähän leikkimään jalka-palolla, eli Good-Cuzilla, jossa on naru. Oikein hyvä treeni, kiitos siis treeniseuralle tämän treenin mahdollistamisesta.

Hurmalle otettiin ihan loppuun pari tuuli-ilmaisua. Ensimmäisessä saattoi taas lopuksi päästä silmällä perille. Toiselle piilolle maalimies kiersi hyvinkin kaukaa,  annettiin Hurmalle pieni ääniapu, käänsin Hurman ja sitten lähdettiin liikkeelle. Tällä kertaa näytti jo ihan siltä, että Hurmelilla oli ajatus, että joku on hukassa ja se joku pitää löytää. Vauhtia oli nimittäin selkeästi enemmän ja nenä nousi oikein mukavan näköisesti. Melkein uskaltaisin väittää, että nyt mentiin nenätuntumalla ihan perille saakka. Ja Hurmallehan maistuu palkka, siitä ei epäilystäkään. Ja toki kadonneet ovat yleensä herkkujen lisäksi oikein hyviä tyyppejä Hurman mielestä. 

Eilen illalla riennettiin vielä Hurman kanssa Naavisemon pentukurssille, jota meille vetää Leevin emäntä Aino (suppilovahveropalkalla). Treenikerran aiheena oli kontakti ja luopuminen. Tarttee kyllä kehaista, että Hurma sietää suhteellisen hyvin häiriöitä. Hurmalla on hyvä kontakti ja Hurmis tarjoaa luopumisessakin kontaktia! Eli hyvällä mallilla tuo penneliinin perushommatkin, ainakin toistaiseksi.