Kuulumisia - Mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla?

Viimeisin päivitykseni on joulukuulta 2015, jossa tiivistin vuoden 2015 pähkinänkuoreen. Siitä on jo tovi aikaa. Olemme kyllä edelleen olemassa, kokoonpanosta ei ole kukaan poistunut, mutta siihen on saapunut kaksi uutta jäsentä. Toinen vuonna 2016 ja toinen tänä vuonna 2017.

Vuoden 2016 voisin tiivistää hyvinkin erilaiseksi vuodeksi. Ensimmäinen vuosi sitten 2010 jälkeen, jolloin mulla ei ollut yhtäkään koulutusryhmää, eikä liiemmin ryhmäpaikkaakaan. Laumamme kasvoi toukokuussa 2016 nahkapennulla, siis ihan ihmis sellaisella. Narttupentuhan tämäkin, meidän pikku Ässä. Koiria treenasin suht säännöllisesti äitiys- ja vanhempaivapaan ja maaliskuussa alkaneen hoitovapaan aikana. Kerta, pari viikossa, joskus viikko tai pari taukoa. Muksu kulki parikuisesta kantorepussa mukana. Syksyllä 2016 molemmat koirat suorittivat SPeKLin taidontarkistukset hausta, Lumo valosalla ja Hurma pimeällä. 

Koskapa Hurman pentupläänit keväältä 2016 meni uusiksi oman tiineyden ja pentuilun myötä, niin maaliskuussa 2017 ajeltiin sitten koko perheen voimin "talvilomalle", eli ihan siis koirien seksilomalle, Haukiputaalle. Puitteet oli mahtavat, kiitos siitä Hurman tyttären Särmän emännälle ja isännälle. Kiitos pentueen isän Nukan emännälle Marialle, että ajelitte Roista viettämään meidän kanssa pitkää viikonloppua. Kotiinviemisiksi oli yksi onnistunut astutus, ja toukokuun alussa syntyi kuusi lappalaispentua. Yksi jäi tästäkin romanssista kotiin kasvamaan. Pitäähän nyt jokaisella taaperolla olla oma koiranpentu, eikö? Nyt niitä tosiaan on kolmessa polvessa. Rovaniemelle, isäkoiran laumaan meni yksi urospentu, toinen narttu muutti Ouluun, pari urosta jäi Helsingin puolelle ja yksi meni Espooseen. 

Treenirintamalla puolestaan on jatkettu siitä mihin on jääty, ja tänä vuonna oman koulutusryhmän kanssa. Koetavoitteita ei tälle kaudelle ole, taidot tarkistellaan ensi vuoden puolella. Tuntuu, että elämä on näin töihin palaamisen jälkeen jatkuvaa aikatauluja vastaan taistelua ja paikasta toiseen ehtimistä. Monet kutsuu niitä ruuhkavuosiksi, ja sitä se kai on, ehkä vaan alkusoittoa, mutta kuitenkin. Aikaresurssien vuoksi, sillä sitä haluaa olla hyvä useammissa asioissa joita tekee, tällä hetkellä haluan olla hyvä äiti, puoliso sekä koiranomistaja, joten oli pakko painaa hetkeksi hälytysryhmän ovi kiinni, ja todeta, että nyt eletään muille asioille.

Ajallinen panostus siihen toimintaan on niin valtava, että tässä hektisessä elämässä, missä molemmat käyvät töissä, lapsi on päivähoidossa, on koirat hoidettavana, omakotitalo ylläpidettävänä, mies suorittaa ylempää tutkintoa työn ohella ja molemmilla pitäisi vielä yhteisen ajan lisäksi olla omia harrastuksia, hälytysryhmä on ajallisesti liian haastava. En tiedä, miten osa pystyy jatkamaan toiminnassa mukana vastaavasta elämäntilanteesta huolimatta, musta se tuntui liian haastavalta yhdistettävältä. Lapsikin on oikeasti pieni vain hyvin lyhyen hetken, joten sitä on ehdittävä myöhemminkin. Omia koiria treenaan, ylläpidän ja vien eteenpäin. Lumo täyttää ensi vuonna 10 vuotta, joten Lumpparin aktiiviharrastuskoiran elämä alkaa kääntymään eläkeläismielenvirkistysharrastelijan puolelle. Lumolla on ollut ajoittaisia ontumisia molemmissa takajaloissa, joita on tutkittu, mutta ontuman syytä ei ole saatu selville sekä toistuvia lihaskireyksiä, joita huolletaan jne. Hurma on tikissä ja sitten on tuo Rieha RiiRii Rihanna Ripakinttu Rimpula Ripa Ristomatti Rakki, joka on osoittautunut ihan muutaman nenähomman toiston jälkeen varsin päteväksi likaksi. Rieha rakastaa ruokaa ja ihmisiä. Rieha on katkarapu. Rieha on houdini, varas ja maailman symppiksin romuluinen penska.

Mutta siis sellainen emäntä millainen koira, mitä yhteistä on taaperolla ja koiranpennulla? Joitain mainitakseni

Molemmat pitävät kengistä, tosin hieman eri tavalla, mutta kuitenkin.
Molemmat silppuavat kaikki lehdet ja muun revittäväksi sopivan materiaalin.
Molemmat ovat kiinnostuneita toistensa leluista ja ruoista.
Molemmat pyrkivät usein pakkoihin, jonne ei olisi luvallista mennä, laji huomioiden, kuten ruokapöytä, sohva, sänky, keittiön tasot jne.
Molemmat ovat oman elämänsä houdineita: taapero osaa vapautua turvaistuimen viisipistevöistä, pentu ulkoaitauksesta (tähän asti siihen mikä vaan psykologinen este on ollut mun koirille pääosin riittävä)
Molemmat pistävät kaiken suuhunsa, myös kaiken sen mitä ei ole syötäväksi tarkoitettu.
Molempien mielestä asiat on parhaiten järjestyksessä silloin kun ne ovat mahdollisimman epäjärjestyksessä.
Molemmat tykkäävät lotrata vesikupissa ja kaivaa ja tutkia maata.
Molemmat tykkäävät olla lähellä, toistensa ja muiden.
Kumpikaan ei tiedä elämää ilman toista.  

Kuulumiset pähkinänkuoressa

Mihinpä sitä koira karvoistaan pääsisi? Eikä tämä koiraohjaaja saa juurikaan petrattua blogipäivittelyään.. Kevään kulkua siis pähkinänkuoressa.

HurLumin kanssa on treenattu suhteellisen aktiivisesti vuodenvaihteen jälkeen. On koluttu enemmän tai vähemmän homeisia rakennuksia, treenattu tarkennuksia, ilmaisua, alustoja, itsenäisyyttä jne. Tammikuun loppupuolella lumista pihapiirietsintää Romu Keinäsellä ja muutaman kerran kevätkuukausien aikana Rudus Turvapuistossa, on treenattu homekoululla, toimistotiloissa ja varastohalleissa. Tottistakin on jonkun kerran treenattu, sen suhteen pitäisi tsempata huimasti!

Lumon kanssa on perustreenien lisäksi tehty pitkiä treenejä talvikauden ajan noin kerran kuussa. Maastoetsintää ja taajamaa. Lisäksi on ollut kuukausittaiset hälytreenit sekä joitakin puolikkaita, joihin osaan on päästy osallistumaan, osaan ei (mm. koiraharrastajalle tärkeä menopeli, eli oma auto, on vaatinut pienoista huoltoa kevään mittaan - moottorivalo on tullut jopa mun uniin...). 

Alkaneella koulutuskaudella koulutan kahdessa eri ryhmässä: tiistaisin raunioilla ja torstaisin, sekä toisena vaihtelevana päivänä, sekameteliryhmää, jossa tarkoitus on treenata pelastuskoiran eri osa-alueita; raunioita, hakua, taajamaetsintää, rakennuksia ja jälkeä. Lisäksi painotetaan koiran sosiaalisuuteen, käsittelyyn, häiriösietokykyyn (ruoka, vaatteet, toiset koirat) maalimiesmotivaatioon, ilmaisuun, tarkentamiseen jne. 

Kauden tavoitteena on Lumon kanssa hausta taidontarkistus sekä harkinnassa raunio peruskokeen uusiminen. Lumolle piilotyypit eivät ole ongelma, käytännössä koira osaa loppukoetasoisesti etsiä raunioilta, mutta ne laukaukset, ne laukaukset... Lisäksi jälkeen olisi tarkoitus panostaa, ja siinä kohti peruskoetta. Hurman kanssa tarkoitus on käydä ainakin rauniosoveltuvuuskoe. Mahdollisesti, riippuen siitä, miten edetään, maastossa hakuperuskoe. Sinällään kiire ei ole, mutta olisihan se hienoa edistyä ja saada pikkuhiljaa toinen koira kohti hälytyskoiran pestiä. Toki siihen on vielä kilometrejä edessä päin, mutta tavoitteita pitää olla.

Lumoa on kevään aikana hoidettu akupunktiolla ja hieronnalla toistuvien lanne-ristiselän alueen lihasjumien vuoksi. Oikeastaan tätä takaosan jumia/ kiputilaa on hoidettu jo viime syksystä. Välissä käytiin testaamassa osteopatiaa, josta en kokenut koiran saavan sellaista hyötyä, jota odotin. Viime viikon keskiviikoksi olin varannut Lumolle ajan Espoon Eläinsairaalaan Anne Muhlelle tarkempia tutkimuksia varten. Anne tutki Lumon kliinisesti todella tarkkaan, katsoi liikkeet, teki neurologisia tutkimuksia, väänsi ja käänsi, jonka jälkeen Lumo pistettiin pienille torkuille röntgenkuvauksia varten. Röntgenkuvia otettiin useita: koko selästä sivukuvat, lanne-ristiluualueelta isompi kuva, kaksi kuvaa selällään, josta näkyi myös lonkat sekä molemmista kyynäristä kahdet kuvat. Luustossa ei ole oireita selittäviä tekijöitä. Selkäranka on siisti, ei spondyloosimuutoksia, ei välimuotoisia nikamia tai muita nikamamuutoksia. Lonkat ja kyynärät siistit. Joko Lumolla on syystä tai toisesta todella kireä selän lihaksisto tai mahdollisesti välilevyn pullistuma, joka aiheuttaa ristiselän alueen kiputilan. Mikäli oireet pahenevat, täytyy harkita magneettikuvausta. Lumolle on varattuna huomiselle akupunktioaika sekä kuusivuotissynttäreitä juhlistetaan akupunktiolla. Hoidetaan siis akulla, hieronnalla fysioterapialla ja osteopatialla. Eläinlääkäri kirjoitti myös tujun kipulääkekuurin, jota en kuitenkaan vielä aloittanut Lumolle. Toivotaan, että saadaan lihaksistoa huollettua muilla menetelmillä.

 

 

Lihasjumeja lukuunottamatta molemmat tytöt ovat olleet terveitä. Toukokuulle on varattu kennelyskärokotusaika molemmille ja samalla käynnillä Hurmalle tehdään virallinen sydänkuuntelu ja otetaan TGA-a näyte. 

Toukokuusta on tulossa normaalien viikkotreenien lisäksi melkoisen puuhakas kuukausi:

Lauantai 3.5. lammaspaimennus @ Koirataito, Kaisa Hilska

Sunnuntai 18.5. Hurma MH- luonnekuvaus @ Mäntsälä

Lauantai 24.5. Järvenpää kansallinen koiranäyttely (Hurma nuorten- ja Lumo avoimeenluokkaan)

Ehkäpä tuo kalenterin täyttyminen selittää sen, miksi blogin päivittäminen on ollut heikonlaista.. Siihen yritän nyt todenteolla tehdä parannuksen aktiivisen treenikauden alettua, jotta saan kirjattua jonkinlaista treenipäiväkirjaa itselleni muistiin.

Treenejä, treenitaukoa ja kesäpuuhia

Tehdääs pieni koonti kesän treenailuista. Näin kolmen viikon treenitauon alettua onkin hyvä kasailla alkukesän treenipalikat blogiin...

Kesäkuussa treenailtiin raunioita, hakua ja laukauksia,  erillisellä kurssilla, sekä käytiin kokeilemassa lammaspaimennusta Primal Sense Farmissa. Lumon kanssa vietettiin viikko Pelastusopistolla varautumiskoulutuksessa. Hurman kanssa osallistuimme nuorten koirien tottiskoulutukseen, jonka vika kerta oli kesäkuun alussa (tottista olisi tarkoitus treenailla tauon aikanakin).

Hakutreenejä on ollut toistaiseksi tasan yhdet kesän aikana. Molemmat tytöt tekivät pistoja. Treenitauon jälkeen ryhdistäydytään myös hakutreenien suhteen. Hurma jatkaa pistojen harjoittelua ja pikkuhiljaa voisi olla myös aika opetella ilmaisua - erikseen. Lumolle ohjelmassa perustreeneissä on pistoja, erilaisia maalimiehiä ja motivaation nostamista/ylläpitämistä.

Raunioilla on treenattu ylhäältä- ja alhaalta tulevia hajuja, tunkeutumista ja lähekkäin olevia maalimiehiä. Tunkeutumista on tehty pari treenikertaa, useammalla peräkkäisellä toistolla muutamaan eri piilotyyppiin, aina vähän vaikeuttaen maalimiehen luokse pääsemistä. Lähekkäin olevia maalimiehiä treenattiin viimeeksi sijoittamalla kaikki maalimiehet raunioiden keskitaloon, jolloin saatiin sekä ylhäältä ja alhaalta päin tulevia haisuja ja hajut mukavasti sekoittumaan keskenään. Lumo työsti hajunsa näppärästi, kolme ensimmäistä nousi helposti, neljännen haju oli heikko ja välill piti käydä nollaamassa nenää ja palata uudelleen työstämään. Hurma oli myös eri pätevä, saatiin hyvät naurut pienen koiran työstäessä keskikerroksesta tulevaa hajua - Hurman ilmeet olisi pitänyt kyllä saada videoitua.

Tyttöjen kanssa käytiin kuokkimassa torstairyhmän treenit koulutusapuna ja kiitos jälleen Juhalle hyvistä treeneistä. Lumolle pyysin pientä aluetta, ja loppupeleissä kaikki kolme maalimiestä olivat elementeistä rakennetussa tornissa, käytännössä päällekkäin. Oli mielenkiintoista katsoa kun koiralla oli haju jokaisesta yhtä aikaa ja pientä pohtimista siinä, minkä ottaisi ensimmäisenä - Lumo vaikutti siltä, että kyseinen harjoitus oli erityisen hauska lapinakan mielestä. Hurmalle puolestaan oli pari maalimiestä, joista toinen kertasi hyvin edellisviikkojen tunkeutumisharjoitusta - putkeen meni esteistä välittämättä.

Viime viikon rauniot olivat viimeinen treenikerta ennen taukoa. Lumolle halusin maanalaisen labyrintin, jossa on pelkät poistoilmatötteröt maanpinnalla. Toinen piilo oli yläkasan loppupäässä korkea ylöspäin aukeava putki, kasan nurkassa oleva avonainen putki ja alatalon elementtien päällä oleva maalimies. Labyrintistä ei saanut lähetyshetkellä minkäänlaista hajua, tuuli oli voimakas, joten haju luultavasti levisi suhteellisen heikkona. Ylöspäin aukeavan putken tarkensi hyvin ja ilmaisu oli tosi hyvä. Nurkassa olevasta putkesta maalimiehen haju levisi kulmakaivolle, jossa oli edellisellä koiralla ollut rautakannen alla maalimies (ja kaivoa ei oltu tuuletettu) - Lumo sitten otti elämänsä ensimmäisen valeilmaisun kaivolla. Ilmaisusta kyllä huomasi, ettei koira ollut ihan täysin varma, mutta ilmaisi silti. Kaivo auki, tyhjää täynnä, muutama askel eteenpäin ja tarkensi oikean maalimiehen. Ilmaisu oli hyvä, täysin erilainen kuin kaivolla. Kolmas maalimies nousi alatalosta, helposti. Sen jälkeen palattiin ihmettelemään labyrinttiä. Lumolla oli haju, mutta haju levisi tuulen mukana. Näytin kädellä, että tarkentaisi maantasalla ja Lumo merkkasi yhden poistoilmatötsän, jota alkoi kaivamaan ja haukkumaan. Palkkasin Lumon itse ja fiilisteltiin hetki hienoa löytyöä. Summasummarum: treenataan jatkossa myös vähän tuulettuja piiloja, joiden läheisyyteen ei laiteta alkuun maalimiestä - katsotaan saako koiraa vahvistettua erottelemaan ns. vanhaa hajua ja heikkoa hajua - pitäisi saada. Labyrintti olisi mielenkiintoinen kokeilla viileämmällä ilmalla, jolloin maalimiehen haju nousee ylöspäin ja heti harjoituksen alkuun, jolloin alue on vielä puhdas ja tallaamaton. Olen myös alkanut uskomaan sitä, ettei koirat hajoa helposti epäonnistuneistakaan harjoituksista. Niitäkin saa ja pitää välillä olla.  

Hurma lähti treenitauolle hyvän treenin saattelemana. Hurmalla oli kolme maalimiestä. Ensimmäinen älläputken kaivossa, kaivon päällä ritilä, putken suut auki. Toiveena oli, että olisi saanut hajun alhaalta ja mennyt pimeyteen nostamaan maalimiehen. Toisin kuitenkin kävi. Hurma päätti nostaa kaivonpohjalla istuvan maalimiehen ylhäältä - hieno taitava! Toinen maalimies oli apinahäkkiin yhdistyvässä putkessa, häkin luukku auki - Hurmalle tosi helppo piilo ja maalimies nousi helposti. Kolmas oli alatalon päädyssä, jota Hurkkis sitten hetken työsti ja sai tarkennettua hienosti. Hurmeli on kyllä pätevä likka nenänsä kanssa ja kovin sitkeä työstämään haastavammatkin hajut. 

Paukkukurssilla treenattiin nimensä mukaisesti koirien laukauksen sietoa. Valitettavaa ohjaajan kannalta on, että Lumo tuntuu reagoivan jollain tapaa laukauksiin tällä hetkellä. En jaksa uskoa, että kyseessä on puhtaasti "paukkuarkuus", vaan enemmänkin vaikuttaa siltä, että reaktiot liittyisivät jossain määrin paikkaan ja joihinkin tilanteisiin. Lumo on aiemmin kuullut laukaukset, muttei ole niihin varsinaisesti reagoinut eikä menettänyt toimintakykyään.  Tarkoitus oli ilmoittautua Lumon kanssa elokuun raunioloppukokeeseen, mutta suunnitelmissa on nyt treenata raunioita ja laukauksia erikseen ja katsoa tilannetta ensikaudella uudelleen. Tosin, jos hyvin käy, niin joudutaan käymään raunioperuskoe uudelleen ja sen jälkeen loppukoe, mutta tälläistä tämä koiraharrastaminen välillä on. Lumo on muuten hemmetin hyvä koira, ja tämä tuli valitettavana takaiskuna minulle. Harmittaa, harmittaa todella paljon, mutta asialle voi ainakin yrittää tehdä jotain. Hurma puolestaan ei ainakaan toistaseksi tajua laukauksia eikä niihin reagoi. Jos oikein huonosti käy, niin Lumon VSS-sijoitusura on tässä ja Pumsii jatkaa raunioilla lähinnä mielenvirkistykseksi, ja Hurmaan laitetaan sitten enemmän panostusta.  Ehkä asia voi olla niinkin, että kun unohtaa sen tavoitteellisuuden, niin asiat meneekin paremmin?

Lumolle tavoitteena on hälytyskelpoisuuden pitäminen ja keväällä mönkään mennyt taidontarkistus pitäisi saada suoritettua hyväksytysti tämän kalenterivuoden aikana- Lisäksi panostetaan jälkeen, jos siitä saataisiin jossain vaiheessa peruskoe, niin olisi se oikeasti toinen laji - katsotaan. Hurman tavoitteet on alkuun haku- ja raunio, ja pääpaino haussa. Lisäksi Hurmallekin otetaan jälkeä hiljalleen enemmän ohjelmistoon. 

Lammaspaimennusta jatketaan marraskuulla, jolloin Naavisemolaisille on tarjolla paimennuspäivää Kaisa Hilskan luona. Kesäkuussa päästiin vähän syttytelemään, ja molemmat koirat ovat kiinnostuneita lampaista. Primal Sense Farm ei vaan ehkä ollut ihan sitä, mitä itse paimennukselta haluan tässä vaiheessa. Kun ei ole omaa kokemusta lajista, niin maksan mielelläni siitä, että saan ohjausta ja näkemystä koirien taipumuksesta ja neuvoja siihen, kuinka koiriani ohjaan ja mitä tehdä toisin.

Kesästä on pääosin nautittu ulkoillen ja uiden. Juhannusviikolla käytiin Vehmersalmella kepon sukulaisten luona. Lumo pääsi tutustumaan lehmiin, Hurma jättäytyi hitusen kauemmaksi tällä kertaa. Lisäksi tytöt rallasi hulluna Vehmerin pelloilla. Lämpimillä säillä on kuljettu metsän siimeksessä jonkun lammenrantaan pulikoimaan, Hurmasta on kuoriutunut ihan mieletön vesipeto - aina on hyvä syy uida. Mökkeilystä on nautittu pariin otteeseen Nooran ja Aidan aivan mielettömän ihanalla mökillä Hattulassa. Eilen viimeeksi ajeltiin sinne viettämään lauantaipäivää: koirat saavat hengailla ulkona, askarrella ja piilotella luita pihalle, Hurma jaksaa keskimäärin työpäivän verran puuhastella milloin mitäkin ulkosalla - vaikka aikuiset koirat tyytyvät myös välillä chillailemaan. Nyt me nautitaan ja lomaillaan elokuun alkuun ja sen jälkeen jatketaan treenailuita. Treenitauko alkoi Lumon osalta toki enimmäisellä oikealla hälytyksellä viime torstaina - 25 hehtaarin etsintäalue, noin kolme tuntia oikeita töitä vuorokauden vaihtuessa ja alkuetsinnässä päällä pörräävä rajan kopteri. Sitä vartenhan tässä ollaan töitä tehty, ja hommat jatkuu.  

     

Tuhoa, hävitystä, epäonnistumista ja onnistumisia

Meillä asustaa kotona pieni purkuryhmän jäsen. Kovin sievä, iloinen, puuhakas mutta samalla myös äärimmäisen aikaansaava tapaus.. Hurma on kunnostautunut kodin remointoinnissa. Kyytiä on saanut keittiön seinän tapetti, palvelusväen sängynkulma, eteisen kaapistosta parin kaapin kulmat ja yhden alahylly. Lisäksi on nakerreltu listoja, seinistä kulmia ja leluja suolestettu kymmenittäin. Kyllä koiranpennut on ihania.

Teinikoiran omistaminen vaatii hyvää huumorintajua ja plussan puolella olevaa hermorakennetta - ehkä myös remontointitaitoja sekä hitusen huoletonta suhtautumista... Onneksi on esim. helmalakanat...

Kevättalven teemana on selkeästi ollut "kerää koko sarja". Meillä on nimittäin häädetty reilu kuukausi sitten ensin täit koirilta ja nyt viimeisin tuttavuus lienee itse kapi. Team HurLum yhdessä Aida-kaverinsa kanssa ovat kunnostautuneet viimeaikoina vähän liiankin tehokkaasti supikoirien suhteen. Nyt on sitten eka setti kapihäätöä valeltu niskaan, toinen setti valellaan neljä viikkoa ensimmäisen jälkeen. Lenkkimaastoja on hieman vaihdettu, sillä vakkaritalvilenkin taajametsikössä tuppasi noita supituttavuuksia vastaan viimeaikoina vähän liiankin usein. Lähikontaktia ei tosin ole otettu, mutta mahdollisesti samoissa paikoissa käyty kierimässä. Jospa sitten selvittäisiin mielellään tovi jos toinenkin ilman ulkoloisia.

Tämän viikon keskiviikkona oli Lumon pitkät Pähkinärinteessä, Lammaslammen ympäristössä. Alue rajatui aina Rajatorpan tielle asti. Olin pyytänyt noin tunnin etsintää. Etsintä venyi kuitenkin melkein kahteen tuntiin, ja tarttee kyllä tunnustaa, ettei homma todellakaan mennyt kuten Strömsössä.. Tai sanotaan, että koiran osalta homma ei mennyt kuten olisin halunnut. Oppimista tulevan varalle kyllä tapahtui, joten sinällään hyvä treeni. Ohjaaja voinee luoda tiukan katseen peiliin ja pohtia etsintätaktisia asioita. Lumo ei ollut täysin oma itsensä, liikkui kuin täi tervassa. Ja etsinnän aikana kiristyvä pakkanen loi sitten täysin omat haasteensa etsinnälle. Pohdinnassa on toki ollut tuon treenin jälkeen, että onko Lumo jostain kipeä. Juoksun alkamisesta on nyt reilu kuukausi, valeraskautta ei vielä pitäisi olla. Ennen pentuja Lumolla ei juuri mitään pientä laiskuutta suurempia oireita ole ollut. Toki koirillakin on päiviä ja päiviä, ja kaiketi koiriakin voi joskus väsyttää - etenkin kun kotona päivät puuhastelee pieni teenagemonster..

Treenien alkaessa pakkasta oli ehkä nelisen astetta. Ilma kuitenkin viileni ja pakkanen kiristyi yli kymmeneen asteeseen kahden tunnin aikana. Lumo oli tosiaan hitusen tahmean oloinen jo heti alkuunsa. Palasteltiin iso, erikoisen mallinen alue neljään osioon, jotta sen läpi käyminen olisi järkevää. Lumo merkkaili muutamia kertoja eri osioissa. Kolmannen osion käytyämme olimme siirtymässä neljänteen, kun piiloilija antoi hitusen koordinaatteja ja kiellon edetä neljännelle alueelle. Lammen jäällä palelsi tassujakin, ilmavirtojen liikkuminen ei todellakaan ollut tasaista, tuuli pyöri ja jotenkin tuli tunne, että sitä oli aina väärällä puolella tuulta. Lumo ei vaan saanut hajua. Treeni päättyi siihen, että piiloilijan pressu rasahti pimeässä pusikossa, kun puhelin putosi pressun sisällä. Lumon reaktio kertoi sen, ettei hajua ollut, sillä puskan äänet olivat jokseenkin epäilyttäviä. Lopputulema oli se, että ohjaaja eteni piilolle, koira tuli perässä ja kun Lumo tajusi, että pimeydessä on ihminen ja sai hajun ei riemulla ollut rajaa. Tunnustan, en ole tottunut täysin epäonnistuneisiin treeneihin koiran osalta. Meillä ei ole ikinä tai ainakaan todella todella pitkiin aikoihin käynyt näin. No, tämä löytö tehtiin lopulta yhdessä, ja seuraaviin täytyy sitten panostaa ohjaajan vähän eri tavalla.

Perjantaina olisi ollut hälytreenit. Kurkkua kivisti, viikon väsymys painoi niskassa ja pelko siitä, ettei koira ole täysin tikissä, joten väliin jäi. Jälkeen päin se tietysti harmittaa.

Tänään käytiin treenaamassa taas rakennuksessa. Tarjolla oli uusi lähellä oleva homeinen koulurakennus, johon yhdellä treenikaverilla oli poliisiyhteyksien myötä mahdollisuus. Molemmat tytöt tekivät todella hyvät treenit. Hurma pääsi ensin. Kolme maalimiestä: ensimmäinen oven takana - haisi jo edellisen heilurioven taakse. Toinen köksänluokassa yhdessä alakaapissa, hienosti tarkennettu - tufh tufh tufh äänitehosteiden kera ja kolmas löytyi pöydän alta. Hurmis oli eri pätevä, reipas ja taitava kakara!

Lumolla oli myös kolme maalimiestä. Aloitettiin liikuntasalista, ja näyttämön takaa vetoisan pukuhuoneen suihkuhuoneesta löytyi ensimmäinen maalihenki. Toinen löytyi keittiöstä, ison jääkaapin takaa ikkunalaudalta - hyvä tarkennus. Kolmas löytyi sokkeloisen köksänluokkatilan perältä pukukaapista. Itse jäin alkuun seisomaan ovelle kun Lumo irtosi hyvin. Hitusen ennen kuin alkoi ilmaisu olin ottanut jokusen askeleen. Erinomaisen itsenäistä työskentelyä sanon minä. Ilmaisut olivat todella hyvät. Hyvin mennyt treeni - eli koira ei ole kuitenkaan rikki. Se on pääasia.

Ensi viikolla on tarjolla ainakin Rudusturvapuistoilua. Lisäksi Lumo pääsee fyssarin käsittelyyn - tulee varmasti tarpeeseen.   

Hurmasta on päivitetty tuoreemmat kuvat Hurma omalle sivulle. Lumosta olisi myös paaaljon hyviä kuvia, mutta jotenkin nuo nykyiset ovat edelleen itselleni kovin mieluisia. 

  

Levon jälkeen liikettä niveliin ja rokotusreaktio

Team HurLum on toipunut. Köhimiset on köhitty. Hurman yskä kesti edellisestä sunnuntaista suunnilleen seuraavaan keskiviikkoon, Lumo aloitti keskiviikkona ja lopetti perjantain lauantain aikana.

Viime viikko oltiin pakkolevossa, ja Team HurLum teroitti purukalustoaan ahkerasti ydinluihin. Kierrettiin kyllästymiseen asti korttelia remmissä. Loppuviikosta Hurma-Hurkki-Parkki-Purkki alkoi olemaan sen verran poweria täynnä, ettei remmi meinannut riittää neidin hepuloidessa. Emäntä osallistui täyslepoon sunnuntaina vietettyään vähän turhan vauhdikkaat, ja kosteat, pelastuskoirayhdistyksen kaudenpäätökset. Monia asioita on kyllä vuoden mittaan treenattu, mutta toi viihdepuoli ilman koiria, ja etenkin autoa, on pikkasen jäänyt unohduksiin. No, eipä sillä, en sitä aio kyllä ahkeraan treeniohjelmaan kyllä ottakkaan...

My Girls

Alkuviikosta alettiin hissukseen tekemään pidempää lenkkiä. Kovin kummoinen ei sen pidemmän lenkin tartte toki viikon korttelin kiertämisen jälkeen olla... Mentiin hissun kissun haahuillen, ja tytöt saivat olla vapaana. Kävin ulkoiluttamassa samalla kameraa, sillonhan ei tosiaan lenkkeillä vaan enemmänkin haahuillaan.. Keskiviikkona Naavisemon räkänokat, kennelyskän sairastanut sisarusparvi, kera emänsä ja kennelyskään koskaan sairastumattoman (mutta niin suurella todennäköisyydellä kantajan) Aidan kokoontuivat Kellonummelle ja tekivät mukavan lenkin illan pimeydessä. Torstaiaamuna ajeltiin, puolitoista viikkoa sairastumisen jälkeen ja viikko oireiden loppumisesta, ottamaan Hurmalle tehosterokote. Kaikki hyvin, Hurma oli taas super reipas, tutki eläinlääkärin huoneen läpikotaisin eikä toimenpide tuntunut missään. Vartin notkumisen jälkeen suunnattiin taas Kellonummelle nauttimaan aurinkoisesta marraskuisesta säästä, tällä kertaa räkänokkasisko Raakun kanssa. Valokuvailua ja hidasta haahuilua - pennut toki riekku. Useampi tunti otettiin välissä lepoa ja illalla käytiin vielä kiertämässä Petikon lenkki.

Valokuvaukselliset...

Tänään käytiin aamusella pikainen pissilenkki, tultiin kotiin syömään aamuruoat, sulateltiin tovi ja ajeltiin ennen puolta päivää taas Oittaalle lenkille. Hurma yllättäen nyrpisti aamulla kirsuaan Muschin nautasikajauhelihalle puurohöysteellä. Ei ole ollut Hurkin lempparia aiemminkaan tuo nautasika, joten tarjosin tilalle kuivamuonaa, jonka söi. Pohdin, että energiaa on ihan hyvä olla kun kerran meinataan tehdä lenkkiäkin.. Auto on Hurman toinen koti, eikä Hurma ole ikinä voinut autossa pahoin. Perille päästyämme oli kuitenkin oksentanut sulamattoman ateriansa häkkiin.. Noh, sattuuhan sellaista. Tehtiin muutaman tunnin lenkki. Etenemisvauhti ei ollut huima, ja sehän sopii toipilaille, lenkkiseura oli hyvää ja koirilla oli kivaa. Hurmalle maistui lenkillä namit, oli reipas joten en ollut pennusta huolissani. Kotiparkkiksella oli sitten lenkkinamit takaluukussa. Hurmaa väsytti. Ajattelin sen johtuvan lenkistä ja keräsin kaikki koirien ventakarvat, taljat yms. kotiin pesuun.

Kotona tarjosin Lumolle Dentasticksin ja Hurmalle vähän kuivamuonaa, kun kaikki aiempi oli tullut ulos. Söi, muttei Hurmamaisesti. Pakkosyötin hitusen Nutriplus geeliä. Tytöt otti tovin lepoa ja itse yritin orientoitua siivoamiseen.. Hurma vaikutti jotenkin oudon väsyneeltä. Kyllähän pennut väsyy ja nukkuu, mutta joku ei ollut Hurman väsymyksessä normaalia Hurman väsymystä. Soittelin eläinlääkäriasemalle ja kyselin oksentelusta. Hoitaja puhelimessa oli sitä mieltä, ettei tässä vaiheessa voi enää johtua rokotuksesta. Intin hieman vastaan, että eihän siitä ole kuin vuorokausi, mutten sitten jaksanut. Ihan sama. Päätin hetken päästä mitata Hurman lämmön. Jossain takaraivossa jyskytti kaikki kauhutarinat kennelyskän jälkisairauksista ja keuhkokuumeesta, vaikkei Hurma ollut yskinyt yli viikkoon. Mittarilukema oli 40 astetta. Soitin uudelleen eläinlääkäriasemalle. Tottakai siellä vastaa eri hoitaja. Selitän taas samat tarinat ja sain ajan kuudeksi. Emännän toimintakyky lakkasi siinä silmänräpäyksessä siivoamisen suhteen, joten päädyin hetkelliseen toimintakyvyttömyyden tilaan.

"Ilmankos se on niin hyvä kun sillä on kaksi kuonoa..."

Noora ja Aida lähti meidän kaveriksi eläinlääkärireissulle. Otin matkaan lasipurkin, johon yritin metsästää valmiiksi pissanäytteen. Melko heikolla ja säälittävällä lopputuloksella - mitätön tippa, mutta saatiin siitä kuitenkin pikatesti. Pissan ominaispaino oli korkea, samoin pH (8,5) mutta ei mitään tulehdukseen viittaavaa. Sanoin, että Hurma ei ehkä ole oikein juonut tänään ja, että emällään on yhtälailla ollut korkea virtsan pH ilman mitään  selittävää syytä. Kerroin mitä koirani syövät, ja keskusteltiin, että ehkä johtuu ruokinnasta ehkä ei. Mutta pissa ei ole oireilun syy. 

Eläinlääkäri teki perusterveystarkastuksen. Kuunteli sydämen, keuhkot, katsoi silmät, korvat, hampaat ja mittasi lämmön 39,6. Keskusteltiin eilisestä rokotteesta ja, että Hurma oli ollut jees koko eilisen päivän. Ihan alussa käytiin läpi myös edellisen viikon kennelyskä ja eläinlääkäri päätyi diagnoosissaan viivästyneeseen rokotusreaktioon. Mahdollisesti sairastettu kennelyskä ja rokote yhdessä olivat liikaa Hurman elimistölle, ja siitä aiheutui pahoinvointi ja nousi kuume. Toisin kuin hoitajan mielipide puhelimessa, niin eläinlääkärin mukaan tämän tyyppiset rokotusreaktiot ovat tyypillisiä yhdestä kolmen vuorokauden kuluessa rokotuksesta. Ekasta rokotuksesta ei tullut mitään. No, ei tosin ollut sairastanut kennelyskääkään.. Mikäli toipuu nyt hyvin, eikä tule takapakkeja niin parin viikon päästä saa rabiesrokotuksen. Ja note to self: otetaan Hurman kanssa kevyemmin rokotuspäivä ja sitä seuraava päivä... (Yhdelläkään aiemmalla koirallani ei ole vastaavaa tullut, eikä meillä ole rokotuspäivinä säästelty sen kummemmin...) 

Hurma sai Cerenia pahoinvointilääkepistoksen sekä Norocarp-tulehduskipulääkettä injektiona. Kotiin saatiin muutama Cerenia tabletti ja Rimadyliä. Kotimatkalla kaksijalkaiset ruokkivat itsensä epäterveellisellä pikaruoalla, kiersimme kotikorttelin ja tulimme koko poppoo meille. Hurmalle maistui ruoka, puruluut, aikuisia koiria oli kiva härkkiä ja ihmisiä purra - Hurma oli taas Hurma. Emännät joivat sivistyneesti teetä ja lukivat koiralehtiä - hirmu sosiaalista...

Hurma-Härkki-Hurkki-Narkki-Parkki-Purkki aka Lapinpöllö

Huomenna mennään laittamaan rauniokausi pakettiin. Aamusta mittailen Hurman lämmön, ja mitä luultavimmin Hurkki saanee lähteä matkaan. Lumo ainakin tulee tekemään jonkin kevyen treenin. Hurman tilannetta katsellaan aamusella. Sunnuntaina on hälypuolikkaat ja hakutreenikauden paketointi. Epäviralllisestihan me treenataan koko talvi jokusen viikon lomaa lukuunottamatta.