Tuhoa, hävitystä, epäonnistumista ja onnistumisia

Meillä asustaa kotona pieni purkuryhmän jäsen. Kovin sievä, iloinen, puuhakas mutta samalla myös äärimmäisen aikaansaava tapaus.. Hurma on kunnostautunut kodin remointoinnissa. Kyytiä on saanut keittiön seinän tapetti, palvelusväen sängynkulma, eteisen kaapistosta parin kaapin kulmat ja yhden alahylly. Lisäksi on nakerreltu listoja, seinistä kulmia ja leluja suolestettu kymmenittäin. Kyllä koiranpennut on ihania.

Teinikoiran omistaminen vaatii hyvää huumorintajua ja plussan puolella olevaa hermorakennetta - ehkä myös remontointitaitoja sekä hitusen huoletonta suhtautumista... Onneksi on esim. helmalakanat...

Kevättalven teemana on selkeästi ollut "kerää koko sarja". Meillä on nimittäin häädetty reilu kuukausi sitten ensin täit koirilta ja nyt viimeisin tuttavuus lienee itse kapi. Team HurLum yhdessä Aida-kaverinsa kanssa ovat kunnostautuneet viimeaikoina vähän liiankin tehokkaasti supikoirien suhteen. Nyt on sitten eka setti kapihäätöä valeltu niskaan, toinen setti valellaan neljä viikkoa ensimmäisen jälkeen. Lenkkimaastoja on hieman vaihdettu, sillä vakkaritalvilenkin taajametsikössä tuppasi noita supituttavuuksia vastaan viimeaikoina vähän liiankin usein. Lähikontaktia ei tosin ole otettu, mutta mahdollisesti samoissa paikoissa käyty kierimässä. Jospa sitten selvittäisiin mielellään tovi jos toinenkin ilman ulkoloisia.

Tämän viikon keskiviikkona oli Lumon pitkät Pähkinärinteessä, Lammaslammen ympäristössä. Alue rajatui aina Rajatorpan tielle asti. Olin pyytänyt noin tunnin etsintää. Etsintä venyi kuitenkin melkein kahteen tuntiin, ja tarttee kyllä tunnustaa, ettei homma todellakaan mennyt kuten Strömsössä.. Tai sanotaan, että koiran osalta homma ei mennyt kuten olisin halunnut. Oppimista tulevan varalle kyllä tapahtui, joten sinällään hyvä treeni. Ohjaaja voinee luoda tiukan katseen peiliin ja pohtia etsintätaktisia asioita. Lumo ei ollut täysin oma itsensä, liikkui kuin täi tervassa. Ja etsinnän aikana kiristyvä pakkanen loi sitten täysin omat haasteensa etsinnälle. Pohdinnassa on toki ollut tuon treenin jälkeen, että onko Lumo jostain kipeä. Juoksun alkamisesta on nyt reilu kuukausi, valeraskautta ei vielä pitäisi olla. Ennen pentuja Lumolla ei juuri mitään pientä laiskuutta suurempia oireita ole ollut. Toki koirillakin on päiviä ja päiviä, ja kaiketi koiriakin voi joskus väsyttää - etenkin kun kotona päivät puuhastelee pieni teenagemonster..

Treenien alkaessa pakkasta oli ehkä nelisen astetta. Ilma kuitenkin viileni ja pakkanen kiristyi yli kymmeneen asteeseen kahden tunnin aikana. Lumo oli tosiaan hitusen tahmean oloinen jo heti alkuunsa. Palasteltiin iso, erikoisen mallinen alue neljään osioon, jotta sen läpi käyminen olisi järkevää. Lumo merkkaili muutamia kertoja eri osioissa. Kolmannen osion käytyämme olimme siirtymässä neljänteen, kun piiloilija antoi hitusen koordinaatteja ja kiellon edetä neljännelle alueelle. Lammen jäällä palelsi tassujakin, ilmavirtojen liikkuminen ei todellakaan ollut tasaista, tuuli pyöri ja jotenkin tuli tunne, että sitä oli aina väärällä puolella tuulta. Lumo ei vaan saanut hajua. Treeni päättyi siihen, että piiloilijan pressu rasahti pimeässä pusikossa, kun puhelin putosi pressun sisällä. Lumon reaktio kertoi sen, ettei hajua ollut, sillä puskan äänet olivat jokseenkin epäilyttäviä. Lopputulema oli se, että ohjaaja eteni piilolle, koira tuli perässä ja kun Lumo tajusi, että pimeydessä on ihminen ja sai hajun ei riemulla ollut rajaa. Tunnustan, en ole tottunut täysin epäonnistuneisiin treeneihin koiran osalta. Meillä ei ole ikinä tai ainakaan todella todella pitkiin aikoihin käynyt näin. No, tämä löytö tehtiin lopulta yhdessä, ja seuraaviin täytyy sitten panostaa ohjaajan vähän eri tavalla.

Perjantaina olisi ollut hälytreenit. Kurkkua kivisti, viikon väsymys painoi niskassa ja pelko siitä, ettei koira ole täysin tikissä, joten väliin jäi. Jälkeen päin se tietysti harmittaa.

Tänään käytiin treenaamassa taas rakennuksessa. Tarjolla oli uusi lähellä oleva homeinen koulurakennus, johon yhdellä treenikaverilla oli poliisiyhteyksien myötä mahdollisuus. Molemmat tytöt tekivät todella hyvät treenit. Hurma pääsi ensin. Kolme maalimiestä: ensimmäinen oven takana - haisi jo edellisen heilurioven taakse. Toinen köksänluokassa yhdessä alakaapissa, hienosti tarkennettu - tufh tufh tufh äänitehosteiden kera ja kolmas löytyi pöydän alta. Hurmis oli eri pätevä, reipas ja taitava kakara!

Lumolla oli myös kolme maalimiestä. Aloitettiin liikuntasalista, ja näyttämön takaa vetoisan pukuhuoneen suihkuhuoneesta löytyi ensimmäinen maalihenki. Toinen löytyi keittiöstä, ison jääkaapin takaa ikkunalaudalta - hyvä tarkennus. Kolmas löytyi sokkeloisen köksänluokkatilan perältä pukukaapista. Itse jäin alkuun seisomaan ovelle kun Lumo irtosi hyvin. Hitusen ennen kuin alkoi ilmaisu olin ottanut jokusen askeleen. Erinomaisen itsenäistä työskentelyä sanon minä. Ilmaisut olivat todella hyvät. Hyvin mennyt treeni - eli koira ei ole kuitenkaan rikki. Se on pääasia.

Ensi viikolla on tarjolla ainakin Rudusturvapuistoilua. Lisäksi Lumo pääsee fyssarin käsittelyyn - tulee varmasti tarpeeseen.   

Hurmasta on päivitetty tuoreemmat kuvat Hurma omalle sivulle. Lumosta olisi myös paaaljon hyviä kuvia, mutta jotenkin nuo nykyiset ovat edelleen itselleni kovin mieluisia.