5.4.2010

Lumo näytelmöi NUO EH2

Lumo näytelmöi Lappeenrannan pääsisäisnäyttelyssä sunnuntaina 4.4.2010. Neiti esiintyi toistamiseen, ja viimeisen kerran nuorisoluokassa, ennen avoimeen luokkaan siirtymistä. Tuomarina oli ruotsalainen Jahn Stääv, joka sanoi Lumosta seuraavaa:

"Erittäin hyvä tyyppi. Kaunis pää, hieman pitkä kuono-osa. Oikea purenta. Erittäin hyvät lavat, selkä ja lanne. Hieman pitkä. Hyvä rintakehä. Hyvät liikkeet. Hyvä luonne."

Tuloksena NUO EH2. Emäntä on laatuarvosteluun erittäin tyytyväinen. Kehän laidalla Lumpolainen otti tapojensa mukaan rauhallisesti, ja tarkkaili tilannetta. Kehässä neiti taas esiintyi reippaasti, vaikkakin kehään oli pudonnut jos jonkinlaista herkkua, joita neiti yritti ravatessaan kalastella... Mokoma ahmatti. Seisomista sopisi tietenkin treenata, mutta kun edelleen emännälle tärkeämpää on käyttö kuin näyttö, niin ei se ole niin justiinsa. Nyt pidetään hieman näytelmäbreikkiä, ja katsellaan josko loppuvuodesta käydään jossain näytelmissä avoimessa luokassa pyörähtämässä.

Mitään virallista näytelmäkuvaa ei taaskaan ole, en edes viitsinyt Mikkoa kuvaamisella vaivata. Sininen matto ja ihmeellinen valaistus ei olisi tehnyt oikeutta kuville.


  Lumpo Nättiläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti