Viikkokatsausta

Lumpo-pumposella on ollut taas melkoisen puuhakas viikko, vaikka vasta torstaissa eletään.

Viikko aloitettiin perinteisesti maanantain tottistreeneillä. Tällä kertaa treenin teemana oli vapaavalintaiset liikkeet. Lumon kanssa otin seuraamista, pysähdyksiä, jättäviä liikkeitä, luoksetuloa paikallamakuusta ja lopuksi puhtaasti leikkiä. Ryhmässä otettiin taas perinteiset pujottelut. Lumo ei ihan alkutreenistä ollut mitenkään erityisen keskittynyt, mutta into parani kyllä melko pian. Treenien jälkeen käytiin taas nollaamassa Petikossa Nooran ja tyttöjen kanssa. Nooran kanssa otettiin tällä kertaa sellainen linja, että ohjaajat seurustelvat täysin ja rekut saavat puuhastella omiaan. Tyttöjä ei juuri kutsuttu jos jäivät jälkeen, vaan saivat pitää ihan itse huolen mukana pysymisestä. 

Tiistaina lenkkeiltiin Pitkäkoskella Nooran ja tyttöjen, sekä Ninnun ja Danten kanssa. Illalla kaverini Sofian Justus-poika  (Eidalun Indikatiivi), Lumon kanssa samanikäinen paimensukuispoika, tuli meille muutamaksi päiväksi kyläilemään, hoitokoiraksi. Lumon kanssa käytiin noutamassa Justus parkkipaikalta, ja Lumolla meni kuppi nurin ihan totaalisesti! Neidistä oli niin ihanaa saada "oma koira" ja Justun kanssa Lumsulaisesta on kovin lystiä. Tyypit puuhasteli heti illan suussa "kaikennäköstä" sisätiloissa. Lumo härkki Justusta, surisi, pärisi ja pörisi niin kovin Lumomaiseen tapaansa. Justus puolestaan otti uuden ympäristön sangen chillisti. Pienoista stressiläähätystä, mutta hyvin pientä. Lumon isäntä kelpasi rapsuttajaksi, ja Lumon emäntä sai hoitaa äipän virkaa, iltaruoka maittoi ja omapaikka löytyi olohuoneesta tietokonepöydän alta.

Keskiviikkona Lumpo ja Justu pääsivät aamulenkillä vähän riekkumaan, ja palvelusväen työpäivän ajan saivat viihdyttää toisiaan. Ulkoisista merkeistä päätellen päivä oli mennyt levon merkeissä. Hauskaa oli huomata kuinka samantyyppisiä koiria tiettyjen asioiden suhteen tämä kaksikko on. Kummallakaan ei mennyt maailmankirjat sekaisin kun emäntä tuli töistä kotiin, vaan Justu käyttäytyi hyvin Lumomaiseen tapaan rauhallisesti, ja kummatkin köllähtivät selälleen ottamaan vastaan rapsutuksia. Käytin pöljäkkeet Petikon lenkillä riekkumassa, ja Justus sai jäädä isännän seuraksi, kun me tytöt lähdettiin rauniotreeneihin.

Justus ja Lumo 

Ennen raunioitumista meillä oli jälleen Tuulin hallintatreenit. Meni ihan passelisti. Tehtiin pujottelua muiden koirakoiden ohi, ohittamisia, paikallamakuuta ja jättäviä liikkeitä. Radalle ei, tälläkään kertaa, menty täysin hallitusti, ja en aikatauluiltani kerennyt ennen treenejä ottamaan radalle menoa vapaana... Ensi kerralla sitten.  Raunioilla Lumolla oli vaihteeksi neljä maalimiestä. Olin pyytänyt hieman haastavampia piiloja mm. ritiläpiiloja tms. jotta Lumo joutuisi tekemään hieman enemmän työtä päästäkseen maalimiehelle. Ajatus oli, että piilot ovat siis avopiiloja, ja pressun/ritilän välissä on pienen lapinkoiran mentävä aukko. Alueena oli ala- ja keskitalo, alakasa ilman pajupuuta, kylmiö, clubitalo ja sen lähettyvillä oleva muutama isompi kuusi. Lumolle ammuttiin seuraamisen aikana radalle tullessa, sekä ensimmäisen ja toisen maalimiehen välissä. Ei reagoinut. Tein jonkunlaisen etsintäsuunnitelman, jossa taisin pysyäkin melko pätevästi. Lisäksi osasin liikkua, jee! Lumo kuunteli hienosti radalla ohjeita ja ohjautui sangen mainiosti ohjaajansa liikkeistä (se liike, se liike). Pari kertaa Lumo oli menossa "omaan suuntaansa" mutta sain hienosti kutsuttua takaisin ja pyydettyä Neiti Tarkkakirsun tarkistamaan jonkun väliin jääneen kohdan. Uudet, epämiellyttävät rengasröykkiö- ja tiilikasa-alustatkaan eivät tuottaneet "tunnolliselle pikku partiolaiselle" liiemmin haastetta vaan Lumo liikkui sangen ketterästi. Maalimiehien luoksekin neiti pääsi pienistä aivopähkinöistä huolimatta. Pienen pienistä raoista tai rapisevan pressun lomasta, hienoa! Kolmannen ja neljännen maalimiehen välissä neidin keskittymiskyky herpaantui hetkeksi jonkun epäilyttävän hajun vuoksi ja Lumo sinkoili alakasan metsänpuoleisesta päädystä pellolle pitäen "pienoista" vahtihaukkua... Sain äänijänteitäni käyttäen keskeytettyä ei-toivotun toiminnan, kutsuin Lumon luokse, rauhoitin ja lähetin samasta kohdasta uudelleen kasalle. Lumo jatkoi hommia todella hienosti pienen herpaantumisen jälkeenkin, ja neljäs maalimies löytyi. Ohjaaja, eli allekirjoittanut, teki hommia myös kovin tohkeissaan ja hommaan täysillä uppoutuen, että kysyin viimeisellä maalimiehellä kouluttaja-Seijalta "oliko tämä viimeinen?" Olihan se, neljä purkkia olin antanut, eli en siis osannut laskea neljään. Lumon ollessa melko vikkeläliikkeinen ja nopea, niin hukkasinkin koirani pariin otteeseen, ja sain ihan juostakin välillä, jotta pysyin kärryillä missä neiti menee. Meistä tulee vielä päteviä, kunhan saadaan hallinta radalle tullessa kuntoon, ja ajan kanssa ilmaisu hiottua. Ilmaisun suhteen yritän pitää pääni kylmänä, ja hiotaan se valmiiksi metsässä kun siellä on aloitettukin. Kuulemma Lumollakin pitäisi sen kahden aivosolun jossain vaiheessa kohdata, ja neidin tajuta, että raunioillakin voi haukkua! Sitä odotellessa siis:

 

Toistaiseksi jatketaan piiloja hiljalleen vaikeuttaen, maalimiesmotivaatiota parantaen (sitä kun ei koskaan voi olla liikaa) ja Lumon tarkennusta hioen. Ei ahnehdita, ei ahnehdita...

Treeneissä meni poikkeuksellisen pitkään. Nähtiin yläkasalla yksi luikero, kyykäärmeeksikin kutsuttu, paistattelija, joka pakeni raunioiden uumeniin... Yök. Eli täytynee tallata huolella ja kovempaa töminää pitäen.. Toinen kärmes-ällötys oli bongattu tiellä... Toivon hartaasti, että niitä ei bongata piilossa ollessa eikä koiran työskennellessä radalla. Kotiuduttiin Lumon kanssa vasta melkein puolilta öin, jonka jälkeen otettiin Justu matkaan ja tyypit pääsivät hillumaan keskiyöllä läheiseen koirapuistoon. Siellä esitettiinkin keppikatrillia ja muita lapinkoirien tähtinumeroita. Ruoka tässä koirahoitolassa tarjoiltiin vasta puolen yön jälkeen...

Tänä aamuna meninkin näytti sitten tältä:

 

Kyseessä on lapinkoirille tyypillinen aamupaini yhdistettynä hammasmiekkailuun

Helatorstain kunniaksi Mikko Kepolainen lähti minun ja rekkujen kanssa Petikkoon aamulenkille. Ihanainen Justus löysi sitten ihanan aromikkaan mättään kuusen juurelta ja päätti sitten etevänä eläimenä hieroa itseään siihen. Kappas, sen enempää hajuanalyysiä tekemättä kyseessä oli melko varmasti jonkun lenkkeilijän yliaktiiviseksi heittäytyneen suolen tuotos yhdistettynä huonoon pidätyskykyyn... Hemmetti, peittäis edes paskansa tai hommais pussit taskuun ja korjaisi pois! No, Jutus oli maailman onnellisin pieni lapinkoira paskavana kaulurissaan, Lumon kanssa leikkiessä ja näin meillä olikin sitten kaksi aromikasta koiraeläintä. Lumohan on erikoistunut ketun ulosteeseen ja kettujen haukkumiseen, onneksi. Sillä ketturepolaisen tuloste ei oikeastaan ole ulosteeksi edes niin kovin paha.. Petran koirahoitolassa oli siis tänään lenkkeilyjen lisäksi ohjelmassa koirien kokoturkkipesua, turkkien föönausta ja harjausta. sekä valjaiden pesua.. Poistin Justulta pari punkkiakin.  Lumo on säästynyt punkeilta Exspotin laiton jälkeen. Uskon noiden myrkkyjen olevan kuitenkin suhteessa pienempi riski koiran mittaisessa elämässä, kuin punkin pureman, josta äärimmäisen huonolla tuurilla voi saada sen borrelioosin, ja äärimmäisen huonolla tuurilla menettää koiransa hyvinkin nuorena.. Iltapäivästä lähdettiin vielä Ninnun ja Danten kanssa Pitkäkosken pelloille lenkille. Lumsu ja Justu pistivät taas parastaan rillutellen keskenään keppien kanssa ja ilman. Kotiin matkustikin sitten pari melko väsynyttä koiruutta. Tarjoilin ystävyksille ruoat, jonka jälkeen malttoivat hiljaa hiiskumatta, paikallaan maaten odottaa Justuksen emäntää hakemaan Justun kotiin. Ei sillä, ei Justulla olisi ollut meiltä mikään kiire kotiin, vaikka emäntä maailman ihanin ja tärkein ihminen onkin.

Viime viikonloppuna lapasesta lähtenyt lapanen oli jälleen kuvioissa...