Treeni- ja terveyspäivitystä

Jo vain on taas aikaa vierähtänyt ja blogipäivitys vähän tupannut jäämään...

Mitäpä meidän elämään. Sitä perussettiä: treenejä, lenkkejä ja peruspuuhastelua. Emäntä suoritti hyväksytysti Kasvattajan peruskurssin lokakuun puolivälin tienoolla, ja heti seuraava viikonloppu vietettiin Vapepan Etsintä-kurssilla Lohjalla. Tähän viimeisempään kiteytyy aika pitkälti koko pelastuskoiratoiminta, eli vapaaehtoistyöhön. Tässä pikku hiljaa tungetaan oikeaa jalkaa Espoon Pelastuskoirien hälytysryhmän oven väliin, josko huolisivat yhden innokkaan riveihinsä vaikka kartturikokelaan pestiin näin alkuun. Siinä samalla kun "kouluttaudun" itse kohti päämäärää, koulutan toki myös Lumoa ja meitä koirakkona kohti hälytyskelpoisuutta.

Virallinen hakutreenikausi saatettiin päätökseen viikko sitten perjantai-iltana Nuuksion suunnalla palautekeskustelun kera. Pienoinen treenikin pidettiin ennen palautetta. Meillä aiheena Lumolla reagointi ja ohjaajalla koiranluku. Hyvinhän se meni. Tällä kertaa Lumo työskenteli liinassa, tovin liina perässä ilman ohjaajaakin, kun tämä sattumalta pannutti oikein hienosti pöpelikköön. Ilmaisut oli kohtuulliset, parempaakin haukku-hauta on kyllä kuultu. Ensimmäisellä maalimiehellä Lumo vähän käpälöi maalimiestä (taisi olla ensimmäinen kerta, hyi soikoon). Törkykäytös saattoi johtui kytkettynä työskentelystä, joka saattoi kuumetaa koiraa. Sitä siis täytynee harjoitella lisää.

Maastokoulutuksen palautteesta lyhyesti:

Tavoite: Kohti peruskoetta kaudella 2011

Työn alla: ilmaisun vahvistaminen ja parantaminen, kestävyyden rakentaminen, pettämätön maalimiesmotivaatio (maalimiestä ei jätetä), hallinta, hallinta ja yön allahallinta sekä yhteistyön parantaminen!

Ohjaajalla työn alla: etsintäsuunnitelma, suunnistus

Jenni ystävällisesti kommentoi, että Lumon ja mun asioita on puitu tuhannen kertaa, ja puidaan vastaisuudessa (ai miten niin mä olen jotenkin analyyttinen???), joten hänen kommenttinsa oli "Lumo on hyvä koira".

Hakutreenit jatkuvat omatoimiryhmässä talven ajan. Ensi kaudella aikomus on pyrkiä raunioilla Jennin apukouluttajaksi (tunnustaudun hänen opetuslapsekseen) ja maastoryhmän suhteen mulla on selkät kouluttajatoiveet.

Raunioilla kausi päättyy ensi keskiviikkona. Yllättäen pienimuotoisen treenin ja palautekeskustelun kera. Muutoin raunioilla ollaan treenailtu ihan normaaliin tapaan, joka keskiviikko. Puoliumppareihin ollaan edistytty, toki siis avopiiloja ja tunkeutumista (jossa Lumo-lapinkoiran luikero on ihan haka!) näin pääasiassa. Ilmaisu on parempi raunioilla kuin maastossa, mutta raunioillakin tarvinnee vielä vahvistusta. Pistetääs tähän nyt rauniopalautteestakin lyhyesti etukäteen:

Tavoite: Kohti peruskoetta kaudella 2011

Työn alla: Ilmaisun saaminen varmaksi toiminnoksi, hallinta, hallinta ja hallinta, yhteistyön ja ohjattavuuden parantaminen, umpipiilojen työstäminen ja ilmaisu. 

Tänään olimme Pumpasen likan kanssa Espyn jäsentenvälisissä, leikkimielisissä kilpailuissa, mukana. Mukava ja ei-niin-totinen-päivä. Raunioetsinnän lisäksi oli esine-etsintä- sekä hallittavuusrasti. Kommenttina, että hallittavuushan on tottiskentällä ihan jees kantimissa, mutta kun sitä samaista hallittavuutta pitäisi "hallita" myös raunioilla ja maastossa, niin voihan... No, sitä me työstämme. Parempi erinomainen motivaatio ja huono hallinta, sillä hallintaa on käytännössä helpompi työstää ja parantaa kuin olematonta motivaatiota. Mä sain "testaajalta" plussakomentin koiran lukutaidostani. Osasin kerrankin pitää suuren suuni kiinni oikeaan aikaan.

Ja mitä meinasikaan unohtua! Ihan omaksi huvikseni, ja turhaksi rahan menoksi, käytin Lumon virallisessa sydänkuuntelussa, jossa Lumolaisen sydän todettiin terveeksi. Samalla reissulla kiikutin taas kolmen päivän ulostenäytteet, pissanäytteen sekä otatin perusverikokeen. Pissa ok, samoin veriarvot normaalit. Minulla on näiden tietojen perusteella ihan terve koira. Ja gaginäytettä loisten osalta odotellaan varmaan viikon parin sisään.

"Chillin' on Sunday"
 

"Kaiken näköstä": puuhaa, hommaa ja horinoita

Päivitellääs taas hieman kuulumisia.

Hakutreenit ovat nyt parina viikkona jääneet väliin, lähinnä ohjaajaa koskevista syistä. Tänään jäänee myös ohjatut tottistreenitkin väliin, sillä emäntä on edelleen flunssassa, eikä monen tunnin seisoskelu ulkona oikein tunnu hyvältä idealta..  Flunssasta huolimatta täytynee lenkkeillä, joten mielummin sitten ulkoillaan kuin tehdään pieni treeni ja Lumo istuu loppuajan autossa... Eli annetaan lenkkeilylle se, mitä annettavissa on. 

Viime viikolla treenailtiin kyllä tottista, ja treenit menivät oikein mukavasti. Perussettiä: seuraamista, jättävistä liikkeistä istuminen, luoksetuloa. Keskiviikkona oltiin raunioilla, ja treenin teemana oli kestävyyden rakentaminen. Eli iso etsintäalue, jolla vain kaksi maalimiestä, ja nämäkin yksitellen. Lumo pysyi suhteellisen hyvin hallinnassa radalle tullessa. Seuraamisessa ja ensimmäisen ja toisen maalimiehen välissä ammuttiin. Tyypillisesti Lumo ohjautuu hyvin, silloin kun ei ole hajulla. Neiti on raunioilla kuin kotonaan, liikkuu ketterästi ja helposti kasoilla ja nenä auki, niin kuin asiaan kuuluukin. Ohjaaja tuntuu vaan töpeksivän kerta toisensa jälkeen. Ohjaa koiraansa, mutta valitsee itselleen sellaiset kulkureitit, että perässä pysyminen tuottaa pienoista haastetta, ja lopputulos on se, että hukkaa koiransa... Lumolla oli ensimmäinen maalimies roskiksessa, jonka kansi oli aavistuksen raollaan. Eli käytännössä lähes umpipiilo. Sinällään en voi kouluttajaa moittia, sillä piiloista en tainnut kommentoida mitään.. Lumo työsti roskista hienosti, raapi, hyppäsi sen päälle, kunnes lopulta ryhtyi haukkumaan kun ei päässyt lähemmäksi maalimiestä. Yritystä kyllä oli. Siitä jatkettiin taas "tyhjän etsimistä". Lumo liikkui edelleen hienosti, ohjautui hyvin ja vaikka kerran pari kävi kasalla, joka ei kuulunut etsintäalueeseemme (tai kopin edessä olevan pöydän päällä haistelemassa muita ohjaajia), tuli kutsusta kuitenkin takaisin. Ala- ja yläkasa etsittyämme lähetin Lumon laukauksen kera ylätalolle. Laukaukset Lumo kyllä kuulee, mutta niillä ei onneksi ole paineistavaa  tai laskevaa vaikutusta koiran toimintakykyä ajatellen. Oitis lähestyksen jälkeen alkoi kuulumaan ilmaisuhaukkua. Maalimies oli puuritilöistä tehdyssä "karsinassa", jossa laitojen korkeus on reilun metrin. Jostain kumman syystä Lumolainen istui tuolla karsinassa maalimiehen kaverina, haukkumassa. Pieni koira oli vauhdissa hypännyt karsinan laidalle ja kammennut itsensä maalimiehen luokse. Palkkauksen jälkeen tehtiin sitten vielä nostoharjoitus. Pätevä likka tuo Lumolainen!

Neiti lokakuu

Emäntä on tosiaan ollut pahenevassa räkätaudissa viime perjantaista lähtien. Lenkkiä kyllä ollaan tehty, tosin emännän osalta hitaalla temmolla. Aida tuli meille lauantaina hoitoon kymmenen päivän ajaksi, joten tytöt ovat saaneet riekkua keskenään ja olla pääosin lenkit vapaana. Eilen käytiin Hauklammen ympärillä metsissä lenkillä, Apiliini kävi kastautumassa Myllyjärvessä ja likat riekkuivat ja puuhastelivat pitkin metsiä. Hetken aikaa oltiin Mikon kanssa vähän ulalla meidän sijainnista, mutta onneksi repussa kulki mukana Nuuksio-Luukkaan vaelluskartta ja kompassi.. Ei muuta kuin kompassista suunta etelään päin, ja jossain vaiheessa ryhdyttiin sitten tarkentamaan kartalta sijaintiamme. Suunnistuskartta kun olisi vaelluskarttaan nähden melko miellyttävän tarkka.. Loppu hyvin kaikki hyvin. Löydettiin takaisin autolle. Kotona rötkötti sitten kaksi suhteellisen onnellista ja väsynyttä lappalaislikkaa massut pulleana.

Viikko sitten sunnuntaina käytiin Pitkäkoskella lenkillä Kurun (Liehkun Korvenkaiku) ja Kurun lauman uuden tulokkaan Haltin (Kajaskiven Härmä) kanssa. Halti saattoi hieman nostattaa erään pentukuumetta... Kyseinen pentue olisi ollut melko mieluinen, jos nyt olisi ollut pennun hankinta ajankohtaista, eikä mitään "erityisiä" ajatuksia esim. Lumon suhteen. Lumolainen leikki pitkälti Kurun kanssa. Haltin kanssa puuhasteli hieman, ja oli tapansa mukaan kärsivällinen pennun kanssa. 

Muutama räpsykin tuli otettua:

Melko "ällö" paimensukuispojanpallero 

Lisää "ällötystä"

 

Lumo haastaa Kurua leikkiin

   

Pystypainia ála Lumo ja Kuru

No jo vain on hymyt herkässä!

 Noin niin kuin emännän puolesta alkaisi olemaan pennun paikka hiljalleen vapaana tässä taloudessa.. Tokihan tuon Puumbasteriinan kanssa hommaa piisaa, ja paljon, ja pentu + aktiivi-ikäinen, vaiheessa oleva harrastuskoira, tuo omat haasteensa arkeen. Yksi suunnitteilla oleva porokoirapentuekin olisi melko maukas. Pentueen emä on aivan ihastuttava, virrakas, aina hyväntuulinen ja kaikin puolin pätevä, pieni musta porokoira, jonka jälkikasvu kyllä kelpaisi harrastuskaveriksi. Vaikeita valintoja elämä täynnä, tietenkin oman koiran pentu olisi jotain hyvin spesiaalia, mutta kun tuo urostarjonta... Kaikkea ei voi saada,  sehän on selvä, että jostain joutuu sitten mitä luultavammin tinkimään.. Ajatuksena on ollut, että Lumon kohdalla pyrittäisiin ns. pentueeseen, joka soveltuisi erityisesti harrastaviin koteihin. Ja toivomus tietenkin on, että mikäli pennun tuhinasta ja tuoksusta joskus päästään nauttimaan, niin  pennut löytäisivät aktiiviset, osaavat ja harrastavat kodit. Tavoitteellisuus ei ole niinkään tärkeää, vaan se, että koiran kanssa tehdään ja puuhataan.  J.A.U Yrjölää lainaten:  "sellainen koira on onnellinen, jonka omistaja on kiinnostunut koiransa älyllisistä lahjoista ja toimintakyvystä". No, onhan tässä vielä tovi aikaa pohtia. Ensi viikonloppuna menen ihan huvin ja tiedon saannin vuoksi Kasvattajan peruskurssille, ei sillä, että yhtään pentuetta tulisin elämäni aikana kasvattamaan, mutta silkasta mielenkiinnosta ajattelin käydä.

Jatketaan reenimistä, lenkkeillään, puuhastellaan ja aika näyttää mitä tuleman pitää.

Taas on ollut superisti hyperii!

Sihteeri pahoittelee laiskanlaista päivittämistä viime aikoina. Ei vaan ole kerennyt, mukamas.

Raunioitumista on treenattu tuttuun tapaan keskiviikkoisin. Treenien teemoina on ollut lähekkäin olevat maalimiehet, tarkennus sekä ilmaisu. Lumo on taitava tyttö työstämään hajuja, ja lähekkäinkään olevat maalimiehet eivät tuota liiemmin päänvaivaa. Tarkennusta on treenattu myös maalimiehen ollessa kaivossa, ihan tikkaiden yläpäässä, ritilä kaivon päällä, maalimies muuriseinän välissä, ritilä esteenä. Lumo pyrkii hienosti kaivautumaan lähelle maalimiestä, toki puuritilästä läpi pääseminen saattaa olla hieman hankalaa pätevällekin koiralle.. 

Kokeilin myös muovista putkea, sukellusvene-nimistä piiloa tässä yhtenä kertana. Piilo jätettiin avopiiloksi, sillä umpipiiloja en ahneuksissani halua vielä yrittää, ennen kuin ilmaisu on hyvä ja varma. No, kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Sää oli tyyni, maalimiehn haju liikkui putken umpinaiseen päähän, ja Lumo sitten reippaana tyttönä ilmaisi piilon umpipiilona. Raapi putken päätyä, kävi haistamassa (tunkemassa pientä päätään) putken päällä olevasta pienestä tötsästä ja haukahteli sinnekin. Palasi kuitenkin umpinaiseen päähän haukkumaan. Taitava. 

Ilmaisutreeni raunioilla meni oikein passelisti. Edellis sunnuntain hakumetsässä tehty ilmaisutreeni ei oikein ottanut onkeensa, joten ohjaaja oli vähän hermona, että syteen menee koko treeni. Mutta ei mennyt, ei. Kouluttajamme Virpi oli sitä mieltä, että miksi tehdä koiralle treeni, jossa se voi epäonnistua. Niinpä annoin hänen kouluttaa minua ja koiraani. Sen sijaan, että olisimme ottaneet vain yhden maalimiehen ja yhden paikan, jonne lähetän koiran etsimään, teimme pienen etsinnän helpoilla piiloilla. Ensimmäisen oli tarkoitus palkkaa koira suoraan sen tullessa piilolla, mutta Lumo nappasi toisen maalimiehen ja haukahtikin tälle heti. Toinen palkkasi sitten suoraan, kolmas odotti muutaman haukunsarjan ja neljäs antoi haukkua pidemmän sarjan. Tosin viimeisellä maalimiehellä Lumo olisi varmaan haukkunut pidempäänkin, sen verran tehokkaasti komensi menemään. Ohjaaja olikin näissä tämän viikon treneissä suhteellisen ohjattavissa. Kunnon urpo tumpelo ääliö, mutta sellaista se välillä on.

Hallinta on tuottanut taas haasteita raunioilla ja haussa, ehken saisi vedota, mutta vetoampa kuitenkin siihen, että neidin käytöksestä päätellen juoksua tehdään. Korvat ovat välillä koristeena, toisinaan taas niillä on ihan kuulollakin oleva toiminto.. No, hiljaa hyvä tulee, vaikkei aina malttaisi odottaa..

Ohjatut tottistreenit alkoivat pari viikkoa sitten. Perusjuttuja on treenattu. Ongelmia on vähän siellä sun täällä, mutta Lumolla on ollut ihmeen hyvä vire ja tekemisen meininki. Berran ketukarva-narulelu on oikein oiva saalispalkka, ja palkkausta olenkin vaihdellut namista leluun ja päin vastoin. Lelusta Lumo tuppaa vaan kuumumaan välillä vähän liiaksi. Mutta pysypäähän hereillä.

Pari viikkoa sitten oltiin Espyn leirillä Inkoossa lauantaista sunnuntaihin. Huone jaettiin Jonnan ja Arttu-airiksen kanssa. Leirillä treenattiin lauantaina ja sunnuntaina hakua UPK:n Heli Viertokankaan ohjeistamana. Kiitos Helille uusista näkemyksistä ja vinkeistä! Helin laumassa on itseasiassa Lumon isän puolelta isän emän emä Nutukas Zorra eli Ketta. Ketta-rouva oli sunnuntaina mukana matkassa, ja sain tutustua tähän kovin viehättävään vanhaan rouvaan. Jotain tuttua näköä kieltämättä Ketassa on. Lauantai-iltana meille oli järjestetty perinteistä iltaohjelmaa: tuttujen laulujen uudelleen sanoittamista pelastukoira-aiheisiksi, pantomiimi arvoituspeliä harrastukseen liittyvistä asioista ja illan kruunasi "hälytys". Meidät jaettiin useampaan ryhmään, ja jokaisessa ryhmässä oli sitten tietenkin etsintäkoira ohjaajineen. Meidän ryhmässä minä ja Lumo olimme koirakkona ja kartturina Valtteri. Homma eteni ihan hienosti, kartturi ja koiraohjaaja löysivät eksymättä alueelle, Lumo oli hommissa ja sai hienosti maalimiehestä hajun. Pimeää kun oli, niin en tietenkään sattumalta nähnyt onko koira maalimiehellä vaiko ei. Ja kun suu on suuri, niin kerkesin tietty kutsumaan Lumoa. Lumolla meni ehkä aavistuksen pasmat sekaisin, mutta ei jättänyt löytämäänsä Robinia, vaan haukahti hyvin epävarmasti. Haukkuja tuli kuitenkin useampi, joten tiesin, että ihminenhän siellä.

Hakua on leirin jälkeen keretty treenaamaan hyvin pienellä kokoonpanolla kerran. Aiheena oli ilmaisu, joka meidän osalta meni vähän mönkään. Jenni kyseli, että mitä mä oon Lumolle tehnyt... Hmmm... En tietääkseni mitään. Pientä takapakkia, jonka eräs otti tapojensa mukaan hieman raskaasti. No, sunnuntaina sitten uutta utua putkeen ja paremmalla onnistumisella.

Lenkkeilty on Aidan kanssa säännöllisesti. Juuri tällä hetkellä Apiliini on meillä hoidossa, ja palailee ensi lauantaina sitten pidemmälle hoitovisiitille, kun Noora lähtee veljensä häihin Argentiinaan. Justua ja Sofiaa on nähty pari kertaa. Viime sunnuntaina suunnisteltiin kolme tuntia Petikon metsissä. Fire ja Bonzo koiriakin on nähty. Lumo on oikein elementissään nuorten ja pöljien uroksien kanssa. Järjettömiä juoksuhepuleita, painia, Justuksen kanssa vetoleikkejä ja kaikkiaan melko päätöntä menoa. Mutta sehän on elämää sellainen. Fyssarillakin käytiin torstaina ja mitenkään erityisen jumissa Lumo ei kuitenkaan ollut. Pitkä selkälihas vähän jumissa, samoin rinta- ja kaularangan liitoskohta, mutta kudokset vastasivat nopeasti käsittelyyn ja Lumo suorastaan nautti silmät puoliummessa.

Lähetys

Lumo luopuu

Isoisomummu Ketta (Nutukas Zorra)

Tyyriin näköisenä

Lumo ja Justus kivellä

Puumbaster The Treenihirmu

Pienoista reenipäivitystä pitkästä aikaa. 

Pari viikkoa sitten hakuiltiin. Lyötiin hynttyyt yhteen pari Espyläisen, pari UPK:laisen ja yhden pk-puolen harrastajan voimin. Tuloksena kovin lappalaiskoirapainotteiset treenit, yksi narttu eli Lumo ja kolme urosta: Justus, Viima ja Myry, sekä tolleri Cava ja pari saksanpameinninta. Saatiin melko passelit treenit aikaiseksi, ja nähtiin erilaisia koiria, erilaisia työskentelytapoja ja erilaisia ilmaisuja. Lumolle otin kolme maalimiestä, jotka työsti hyvin. Eka ilmaisu oli vähän "kankea", toisella parani ja kolmannella ilmaistiinkin jo mainiosti. Eli ilmaisupainotteista etsintätreeniä, kiitos. Viime viikonlopun hakuilut jäivät väliin, sillä emäntä koulutti itseään SPR:n EA1-kurssilla ja puolet meidän hakuryhmästä oli SPeKL:n ryhmäkatselmuksessa.

Raunioiduttu on myös. Toissa viikolla treenattiin hajuerottelua. Pari maalimiestä piiloissa, joita ympäröi useampi ihminen. Ideanan siis, että koira oppii tarkentamaan ja erottelemaan hajuja. Ensimmäinen maalimies meni "oppikirjan mukaisesti", toisen maalimiehen haju nousi suoraan "häiriönä" olevan ihmisen luokse tuottaen pientä aivopähkinää lapinkoiralle. Hyvin Lumo kuitenkin ongelman ratkaisi, ja ilmaisi hienosti alhaalla olevan maalimiehen .Tämän viikon keskiviikkona tehtiin ratavaihto Hepekon kanssa, ja raunioiden sijaan treenattiin rakennusetsintää. Rakennuksessa etsiminen on ihan oma taiteenlajinsa: hajut liikkuvat hyvin eri tavoin kuin raunioilla tai maastossa. Lumo sai hienosti hajun kustakin kolmesta maalimiehestä, mutta joutui tekemään kovasti töitä ja pähkäilemään, ennen kuin osui oikeaan. Rakennusetsintää siis lisää, kiitos. 

Tänään vietettiin puuhakasta SPeKL:n rauniopäivää Suamen Turus. Päivä alkoi 9:30 ja päättyi 17:30 sisältäen kolme eri rastia jaetuissa ryhmissä, sekä yhteisen miljöbanan treenin lopuksi. Meidän ryhmän ensimmäinen rasti oli tarkennustreeni, josta Lumo suoriutui mielestäni mainiosti. Toinen rasti oli perinteistä raunioetsintää, jossa Lumolla oli kolme maalimiestä. Piilot olivat helppoja, ilmaisut eivät vakuuttaneet kouluttajaa, mutta ohjaajan mielestä keskeneräiselle koiralle kovin passelit ilmaisut. Rauniotyöskentely ja hajujen työstäminen itsessään menivät  oikein hienosti. Kolmas rasti oli käsittelyä: pitkän piiiitkä maanalaninen putki, jonka koira ja ohjaaja suorittivat yhdessä, muuritelineen kiipeäminen, nostovaljaissa kantaminen, jonka jälkeen koira pääsi etsimään yhden maalimiehen. Kouluttaja kysyi toistamiseen, että työskenteleekö koirani aina "noin rauhallisesti".. Lumo työstää hajut häröilemättä liiaksi, tarkasti ja rauhallisesti. Ehkä aikainen aamu, automatka, uusi ympäristö jne. toivat pienen lisärauhallisuuden Lumoon.  Mielestäni tietyntyyppinen rauhallisuus ei liene pelastuskoiralla huono ominaisuus. Lumon pää ja hermot kestivät päivän rasituksen paremmin kuin hyvin. Rastien lopuksi suoritettiin yhdessä miljöbana, jossa kaikki koirakot olivat yhtäaikaa radalla. Häiriöäänenä oli hälytysajoneuvon tyyppinen sireeni ja savuhäiriö oli erillisen rekka-auton tuottamaa vesihöyryä. Koirien piti mennä l:n muotoinen lyhyehkö putki vapaana. Lumo ja Jennin Kattis suorittivat tehtävän rintarinnan. Putken jälkeen ohjaajien piti kulkea koiriensa kanssa rauniokasan yli vedetyn eristysnauhan mukaisesti, jonka jälkeen koirakot kokoontuivat yhden kasan päälle. Sen jälkeen jokainen koirakko suoritti "koirakkotreeninä" samaisen pitkän piiiitkän putken, kuin käsittelyrastissa. Tällä kertaa putki oli pimeyden lisäksi täynnä lämpimän kosteaa vesihöyryä. Putken jälkeen koira lähetettiin etsimään yksi, helpossa piilossa oleva, maalimies. Täytynee sanoa, että pimeä ja pitkä putki täynnä hiostavan kuumaa vesihöyryä koitteli enemmän ohjaajan kuin koiran hermorakennetta. Lumolle putki vesihöyryineen oli piece of cake. Jenni ja Katla olivat meitä edeltävä koirakko, ja Jenni oli juuri päässyt putkesta ulos, kun Puumbaster paineli perässä Kattis ja Lumo olivat kuulemani mukaan "läimineet tassua" ja fiilistelleet jänniä juttuja, ja sitä, että olisivat mielellään yhteistuumin hoitaneet viimeisen maalimiehen.. Emäntä konttasi ja konttasi hiki päässä, kunnes vihdoin alkoi näkymään valoa tunnelin päässä. Tietenkin otsalamppuni oli autossa, repun sivutaskussa, mutta mitäpä sillä, ei se valo olisi pahemmin auttanut höyrystä täynnä olevan pimeän putken läpi ryömimistä. Hengissä kuitenkin selvittiin. Päivä oli kaikkiaan antoisa. Koiralle ei ehkä nenätyöskentelyn kannalta kovin haastava päivä, mutta suurin osa asioista oli uutta ja ihmeellistä. Lumo jaksoi hienosti, vaikka välillä autosta hakiessani oli kuin nukkuneen rukous. Tosin olemus muuttui, kun autosta hypättiin ulos. 

Huomenna meillä vietetään vapaapäivää. Käydään lenkillä, jonka emäntä ottaa suunnistustreenin kannalta ja chillataan. Ensi keskiviikkona raunioidutaan, teemana lähekkäin olevat maalimiehet. Viikonloppuna on tiedossa Espy-leiri, eli hakua ja tottista. Melko puuhakasta täytyy myöntää.

Puumbaster maa-ampiaispesällä

Meidän Lumo-Puumbaster teki sitten aamulenkillä tuttavuutta maa-ampiaispesän kanssa Pitkäkoskella. Ainakin yksi, todennäköisesti useampikin pistos. Leuan alus turvoksissa, ja kyljestä löytyi vaeltelemasta yksi tokkurainen amppari. Tietenkään mulla ei ollut kyytabletteja mukana, kuten yleensä on. No, tätä päivää oli jollain tapaa osattu kyllä jo odottaa, sen verran mielenkiinnolla noita pörriäsiä aina napsii...  Pöljä eläin.

Lumo käveli kyllä itse autolle, kirputti kylkeään ja lipoi huuliaan. Vähän oli ehkä meno hyytynyt noin niin kuin  verrattuna alkulenkkiin, ja ennen maa-ampiaispesässä vierailua... Oltiin tietenkin tapahtumahetkellä jossain kävelyteiden välisessä metsikössä, kotiin päin kyllä suuntaamassa, mutta ei täysin kartalla mistä olisi nopein reitti autolle. Matkan varrella kävi vielä toistakin pesää härkkimässä, pöljä. Automatkalla sitten soittelin eläinlääkäriin ja kyselin kyytablettejen annostuksen, ja että onko niistä enää puoli tuntia tapahtuneesta hyötyä. Kotona annoin sitten 1,5 tablettia, ja oon hippusen neurootikko-hysteerikko koiranomistajana käynyt kutsumassa, vetämässä neitiä aina aika-ajoin sängyn alta näytille. Juottanut broilerin keitinvettä ja tarjoillut palkkanameiksi keitettyä broiskun sisäfilettä. Nyt on kovin veto veks. Tais jäädä illaksi suunniteltu tottistreeni ehkä väliin.. No, kohta mennää päivälenkille, ja katsellaan samalla vointia (joka monesti kohenee, kun kotoa poistuu...).