Taas on ollut superisti hyperii!

Sihteeri pahoittelee laiskanlaista päivittämistä viime aikoina. Ei vaan ole kerennyt, mukamas.

Raunioitumista on treenattu tuttuun tapaan keskiviikkoisin. Treenien teemoina on ollut lähekkäin olevat maalimiehet, tarkennus sekä ilmaisu. Lumo on taitava tyttö työstämään hajuja, ja lähekkäinkään olevat maalimiehet eivät tuota liiemmin päänvaivaa. Tarkennusta on treenattu myös maalimiehen ollessa kaivossa, ihan tikkaiden yläpäässä, ritilä kaivon päällä, maalimies muuriseinän välissä, ritilä esteenä. Lumo pyrkii hienosti kaivautumaan lähelle maalimiestä, toki puuritilästä läpi pääseminen saattaa olla hieman hankalaa pätevällekin koiralle.. 

Kokeilin myös muovista putkea, sukellusvene-nimistä piiloa tässä yhtenä kertana. Piilo jätettiin avopiiloksi, sillä umpipiiloja en ahneuksissani halua vielä yrittää, ennen kuin ilmaisu on hyvä ja varma. No, kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Sää oli tyyni, maalimiehn haju liikkui putken umpinaiseen päähän, ja Lumo sitten reippaana tyttönä ilmaisi piilon umpipiilona. Raapi putken päätyä, kävi haistamassa (tunkemassa pientä päätään) putken päällä olevasta pienestä tötsästä ja haukahteli sinnekin. Palasi kuitenkin umpinaiseen päähän haukkumaan. Taitava. 

Ilmaisutreeni raunioilla meni oikein passelisti. Edellis sunnuntain hakumetsässä tehty ilmaisutreeni ei oikein ottanut onkeensa, joten ohjaaja oli vähän hermona, että syteen menee koko treeni. Mutta ei mennyt, ei. Kouluttajamme Virpi oli sitä mieltä, että miksi tehdä koiralle treeni, jossa se voi epäonnistua. Niinpä annoin hänen kouluttaa minua ja koiraani. Sen sijaan, että olisimme ottaneet vain yhden maalimiehen ja yhden paikan, jonne lähetän koiran etsimään, teimme pienen etsinnän helpoilla piiloilla. Ensimmäisen oli tarkoitus palkkaa koira suoraan sen tullessa piilolla, mutta Lumo nappasi toisen maalimiehen ja haukahtikin tälle heti. Toinen palkkasi sitten suoraan, kolmas odotti muutaman haukunsarjan ja neljäs antoi haukkua pidemmän sarjan. Tosin viimeisellä maalimiehellä Lumo olisi varmaan haukkunut pidempäänkin, sen verran tehokkaasti komensi menemään. Ohjaaja olikin näissä tämän viikon treneissä suhteellisen ohjattavissa. Kunnon urpo tumpelo ääliö, mutta sellaista se välillä on.

Hallinta on tuottanut taas haasteita raunioilla ja haussa, ehken saisi vedota, mutta vetoampa kuitenkin siihen, että neidin käytöksestä päätellen juoksua tehdään. Korvat ovat välillä koristeena, toisinaan taas niillä on ihan kuulollakin oleva toiminto.. No, hiljaa hyvä tulee, vaikkei aina malttaisi odottaa..

Ohjatut tottistreenit alkoivat pari viikkoa sitten. Perusjuttuja on treenattu. Ongelmia on vähän siellä sun täällä, mutta Lumolla on ollut ihmeen hyvä vire ja tekemisen meininki. Berran ketukarva-narulelu on oikein oiva saalispalkka, ja palkkausta olenkin vaihdellut namista leluun ja päin vastoin. Lelusta Lumo tuppaa vaan kuumumaan välillä vähän liiaksi. Mutta pysypäähän hereillä.

Pari viikkoa sitten oltiin Espyn leirillä Inkoossa lauantaista sunnuntaihin. Huone jaettiin Jonnan ja Arttu-airiksen kanssa. Leirillä treenattiin lauantaina ja sunnuntaina hakua UPK:n Heli Viertokankaan ohjeistamana. Kiitos Helille uusista näkemyksistä ja vinkeistä! Helin laumassa on itseasiassa Lumon isän puolelta isän emän emä Nutukas Zorra eli Ketta. Ketta-rouva oli sunnuntaina mukana matkassa, ja sain tutustua tähän kovin viehättävään vanhaan rouvaan. Jotain tuttua näköä kieltämättä Ketassa on. Lauantai-iltana meille oli järjestetty perinteistä iltaohjelmaa: tuttujen laulujen uudelleen sanoittamista pelastukoira-aiheisiksi, pantomiimi arvoituspeliä harrastukseen liittyvistä asioista ja illan kruunasi "hälytys". Meidät jaettiin useampaan ryhmään, ja jokaisessa ryhmässä oli sitten tietenkin etsintäkoira ohjaajineen. Meidän ryhmässä minä ja Lumo olimme koirakkona ja kartturina Valtteri. Homma eteni ihan hienosti, kartturi ja koiraohjaaja löysivät eksymättä alueelle, Lumo oli hommissa ja sai hienosti maalimiehestä hajun. Pimeää kun oli, niin en tietenkään sattumalta nähnyt onko koira maalimiehellä vaiko ei. Ja kun suu on suuri, niin kerkesin tietty kutsumaan Lumoa. Lumolla meni ehkä aavistuksen pasmat sekaisin, mutta ei jättänyt löytämäänsä Robinia, vaan haukahti hyvin epävarmasti. Haukkuja tuli kuitenkin useampi, joten tiesin, että ihminenhän siellä.

Hakua on leirin jälkeen keretty treenaamaan hyvin pienellä kokoonpanolla kerran. Aiheena oli ilmaisu, joka meidän osalta meni vähän mönkään. Jenni kyseli, että mitä mä oon Lumolle tehnyt... Hmmm... En tietääkseni mitään. Pientä takapakkia, jonka eräs otti tapojensa mukaan hieman raskaasti. No, sunnuntaina sitten uutta utua putkeen ja paremmalla onnistumisella.

Lenkkeilty on Aidan kanssa säännöllisesti. Juuri tällä hetkellä Apiliini on meillä hoidossa, ja palailee ensi lauantaina sitten pidemmälle hoitovisiitille, kun Noora lähtee veljensä häihin Argentiinaan. Justua ja Sofiaa on nähty pari kertaa. Viime sunnuntaina suunnisteltiin kolme tuntia Petikon metsissä. Fire ja Bonzo koiriakin on nähty. Lumo on oikein elementissään nuorten ja pöljien uroksien kanssa. Järjettömiä juoksuhepuleita, painia, Justuksen kanssa vetoleikkejä ja kaikkiaan melko päätöntä menoa. Mutta sehän on elämää sellainen. Fyssarillakin käytiin torstaina ja mitenkään erityisen jumissa Lumo ei kuitenkaan ollut. Pitkä selkälihas vähän jumissa, samoin rinta- ja kaularangan liitoskohta, mutta kudokset vastasivat nopeasti käsittelyyn ja Lumo suorastaan nautti silmät puoliummessa.

Lähetys

Lumo luopuu

Isoisomummu Ketta (Nutukas Zorra)

Tyyriin näköisenä

Lumo ja Justus kivellä