Treenejä, treenitaukoa ja kesäpuuhia

Tehdääs pieni koonti kesän treenailuista. Näin kolmen viikon treenitauon alettua onkin hyvä kasailla alkukesän treenipalikat blogiin...

Kesäkuussa treenailtiin raunioita, hakua ja laukauksia,  erillisellä kurssilla, sekä käytiin kokeilemassa lammaspaimennusta Primal Sense Farmissa. Lumon kanssa vietettiin viikko Pelastusopistolla varautumiskoulutuksessa. Hurman kanssa osallistuimme nuorten koirien tottiskoulutukseen, jonka vika kerta oli kesäkuun alussa (tottista olisi tarkoitus treenailla tauon aikanakin).

Hakutreenejä on ollut toistaiseksi tasan yhdet kesän aikana. Molemmat tytöt tekivät pistoja. Treenitauon jälkeen ryhdistäydytään myös hakutreenien suhteen. Hurma jatkaa pistojen harjoittelua ja pikkuhiljaa voisi olla myös aika opetella ilmaisua - erikseen. Lumolle ohjelmassa perustreeneissä on pistoja, erilaisia maalimiehiä ja motivaation nostamista/ylläpitämistä.

Raunioilla on treenattu ylhäältä- ja alhaalta tulevia hajuja, tunkeutumista ja lähekkäin olevia maalimiehiä. Tunkeutumista on tehty pari treenikertaa, useammalla peräkkäisellä toistolla muutamaan eri piilotyyppiin, aina vähän vaikeuttaen maalimiehen luokse pääsemistä. Lähekkäin olevia maalimiehiä treenattiin viimeeksi sijoittamalla kaikki maalimiehet raunioiden keskitaloon, jolloin saatiin sekä ylhäältä ja alhaalta päin tulevia haisuja ja hajut mukavasti sekoittumaan keskenään. Lumo työsti hajunsa näppärästi, kolme ensimmäistä nousi helposti, neljännen haju oli heikko ja välill piti käydä nollaamassa nenää ja palata uudelleen työstämään. Hurma oli myös eri pätevä, saatiin hyvät naurut pienen koiran työstäessä keskikerroksesta tulevaa hajua - Hurman ilmeet olisi pitänyt kyllä saada videoitua.

Tyttöjen kanssa käytiin kuokkimassa torstairyhmän treenit koulutusapuna ja kiitos jälleen Juhalle hyvistä treeneistä. Lumolle pyysin pientä aluetta, ja loppupeleissä kaikki kolme maalimiestä olivat elementeistä rakennetussa tornissa, käytännössä päällekkäin. Oli mielenkiintoista katsoa kun koiralla oli haju jokaisesta yhtä aikaa ja pientä pohtimista siinä, minkä ottaisi ensimmäisenä - Lumo vaikutti siltä, että kyseinen harjoitus oli erityisen hauska lapinakan mielestä. Hurmalle puolestaan oli pari maalimiestä, joista toinen kertasi hyvin edellisviikkojen tunkeutumisharjoitusta - putkeen meni esteistä välittämättä.

Viime viikon rauniot olivat viimeinen treenikerta ennen taukoa. Lumolle halusin maanalaisen labyrintin, jossa on pelkät poistoilmatötteröt maanpinnalla. Toinen piilo oli yläkasan loppupäässä korkea ylöspäin aukeava putki, kasan nurkassa oleva avonainen putki ja alatalon elementtien päällä oleva maalimies. Labyrintistä ei saanut lähetyshetkellä minkäänlaista hajua, tuuli oli voimakas, joten haju luultavasti levisi suhteellisen heikkona. Ylöspäin aukeavan putken tarkensi hyvin ja ilmaisu oli tosi hyvä. Nurkassa olevasta putkesta maalimiehen haju levisi kulmakaivolle, jossa oli edellisellä koiralla ollut rautakannen alla maalimies (ja kaivoa ei oltu tuuletettu) - Lumo sitten otti elämänsä ensimmäisen valeilmaisun kaivolla. Ilmaisusta kyllä huomasi, ettei koira ollut ihan täysin varma, mutta ilmaisi silti. Kaivo auki, tyhjää täynnä, muutama askel eteenpäin ja tarkensi oikean maalimiehen. Ilmaisu oli hyvä, täysin erilainen kuin kaivolla. Kolmas maalimies nousi alatalosta, helposti. Sen jälkeen palattiin ihmettelemään labyrinttiä. Lumolla oli haju, mutta haju levisi tuulen mukana. Näytin kädellä, että tarkentaisi maantasalla ja Lumo merkkasi yhden poistoilmatötsän, jota alkoi kaivamaan ja haukkumaan. Palkkasin Lumon itse ja fiilisteltiin hetki hienoa löytyöä. Summasummarum: treenataan jatkossa myös vähän tuulettuja piiloja, joiden läheisyyteen ei laiteta alkuun maalimiestä - katsotaan saako koiraa vahvistettua erottelemaan ns. vanhaa hajua ja heikkoa hajua - pitäisi saada. Labyrintti olisi mielenkiintoinen kokeilla viileämmällä ilmalla, jolloin maalimiehen haju nousee ylöspäin ja heti harjoituksen alkuun, jolloin alue on vielä puhdas ja tallaamaton. Olen myös alkanut uskomaan sitä, ettei koirat hajoa helposti epäonnistuneistakaan harjoituksista. Niitäkin saa ja pitää välillä olla.  

Hurma lähti treenitauolle hyvän treenin saattelemana. Hurmalla oli kolme maalimiestä. Ensimmäinen älläputken kaivossa, kaivon päällä ritilä, putken suut auki. Toiveena oli, että olisi saanut hajun alhaalta ja mennyt pimeyteen nostamaan maalimiehen. Toisin kuitenkin kävi. Hurma päätti nostaa kaivonpohjalla istuvan maalimiehen ylhäältä - hieno taitava! Toinen maalimies oli apinahäkkiin yhdistyvässä putkessa, häkin luukku auki - Hurmalle tosi helppo piilo ja maalimies nousi helposti. Kolmas oli alatalon päädyssä, jota Hurkkis sitten hetken työsti ja sai tarkennettua hienosti. Hurmeli on kyllä pätevä likka nenänsä kanssa ja kovin sitkeä työstämään haastavammatkin hajut. 

Paukkukurssilla treenattiin nimensä mukaisesti koirien laukauksen sietoa. Valitettavaa ohjaajan kannalta on, että Lumo tuntuu reagoivan jollain tapaa laukauksiin tällä hetkellä. En jaksa uskoa, että kyseessä on puhtaasti "paukkuarkuus", vaan enemmänkin vaikuttaa siltä, että reaktiot liittyisivät jossain määrin paikkaan ja joihinkin tilanteisiin. Lumo on aiemmin kuullut laukaukset, muttei ole niihin varsinaisesti reagoinut eikä menettänyt toimintakykyään.  Tarkoitus oli ilmoittautua Lumon kanssa elokuun raunioloppukokeeseen, mutta suunnitelmissa on nyt treenata raunioita ja laukauksia erikseen ja katsoa tilannetta ensikaudella uudelleen. Tosin, jos hyvin käy, niin joudutaan käymään raunioperuskoe uudelleen ja sen jälkeen loppukoe, mutta tälläistä tämä koiraharrastaminen välillä on. Lumo on muuten hemmetin hyvä koira, ja tämä tuli valitettavana takaiskuna minulle. Harmittaa, harmittaa todella paljon, mutta asialle voi ainakin yrittää tehdä jotain. Hurma puolestaan ei ainakaan toistaseksi tajua laukauksia eikä niihin reagoi. Jos oikein huonosti käy, niin Lumon VSS-sijoitusura on tässä ja Pumsii jatkaa raunioilla lähinnä mielenvirkistykseksi, ja Hurmaan laitetaan sitten enemmän panostusta.  Ehkä asia voi olla niinkin, että kun unohtaa sen tavoitteellisuuden, niin asiat meneekin paremmin?

Lumolle tavoitteena on hälytyskelpoisuuden pitäminen ja keväällä mönkään mennyt taidontarkistus pitäisi saada suoritettua hyväksytysti tämän kalenterivuoden aikana- Lisäksi panostetaan jälkeen, jos siitä saataisiin jossain vaiheessa peruskoe, niin olisi se oikeasti toinen laji - katsotaan. Hurman tavoitteet on alkuun haku- ja raunio, ja pääpaino haussa. Lisäksi Hurmallekin otetaan jälkeä hiljalleen enemmän ohjelmistoon. 

Lammaspaimennusta jatketaan marraskuulla, jolloin Naavisemolaisille on tarjolla paimennuspäivää Kaisa Hilskan luona. Kesäkuussa päästiin vähän syttytelemään, ja molemmat koirat ovat kiinnostuneita lampaista. Primal Sense Farm ei vaan ehkä ollut ihan sitä, mitä itse paimennukselta haluan tässä vaiheessa. Kun ei ole omaa kokemusta lajista, niin maksan mielelläni siitä, että saan ohjausta ja näkemystä koirien taipumuksesta ja neuvoja siihen, kuinka koiriani ohjaan ja mitä tehdä toisin.

Kesästä on pääosin nautittu ulkoillen ja uiden. Juhannusviikolla käytiin Vehmersalmella kepon sukulaisten luona. Lumo pääsi tutustumaan lehmiin, Hurma jättäytyi hitusen kauemmaksi tällä kertaa. Lisäksi tytöt rallasi hulluna Vehmerin pelloilla. Lämpimillä säillä on kuljettu metsän siimeksessä jonkun lammenrantaan pulikoimaan, Hurmasta on kuoriutunut ihan mieletön vesipeto - aina on hyvä syy uida. Mökkeilystä on nautittu pariin otteeseen Nooran ja Aidan aivan mielettömän ihanalla mökillä Hattulassa. Eilen viimeeksi ajeltiin sinne viettämään lauantaipäivää: koirat saavat hengailla ulkona, askarrella ja piilotella luita pihalle, Hurma jaksaa keskimäärin työpäivän verran puuhastella milloin mitäkin ulkosalla - vaikka aikuiset koirat tyytyvät myös välillä chillailemaan. Nyt me nautitaan ja lomaillaan elokuun alkuun ja sen jälkeen jatketaan treenailuita. Treenitauko alkoi Lumon osalta toki enimmäisellä oikealla hälytyksellä viime torstaina - 25 hehtaarin etsintäalue, noin kolme tuntia oikeita töitä vuorokauden vaihtuessa ja alkuetsinnässä päällä pörräävä rajan kopteri. Sitä vartenhan tässä ollaan töitä tehty, ja hommat jatkuu.  

     

Terveisiä pelastusopistolta

Meidän piti Lumon kanssa hakea Pelastusopiston järjestämään varatumiskoulutukseen, Pelastuskoiraohjaajan peruskurssille, jo vuosi sitten. Pentusuunnitelmat menivät kuitenkin viime vuonna etusijalle, joten tänä vuonna sitten haettiin kurssille, saatiin puolto niin omasta hälyryhmästä kuin SPeKLilta ja päästiin osallistumaan.

Viikon kurssi järjestettiin Kuopion pelastusopistolla kesäkuun toisella viikolla. Kuopioon matkattiin jo sunnuntai-iltana. Majoitus oli kolmen hengen soluissa, omissa huoneissa. Meidän kanssa solun jakoivat HePeKosta paimensukuisen lapinkoiranpiireistäkin tuttu Kati Honkanen ja Pena sekä HePeKolainen Kirsi Myöhänen ja Iines.

Kurssilla oli tiukka aikataulu aamusta iltaan. Maanantaina käytiin läpi yleisiä asioita pelastuslaista ja varautumisesta, sekä osallistujat jaettiin neljään ryhmään, ryhmille jaettiin läjä vartusteita ja viikon kulkupeli. Tämän jälkeen tutustuttiin Pelastusopiston harjoitusalueeseen ja suunniteltiin seuraavan päivän harjoituksia. Välissä syötiin - ruokapuolesta ainakin noin määrällisesti pidettiin viikon aikana hyvää huolta: aamiainen, lounas ja päivällinen. Kurssin kouluttajina olivat Olavi Savolainen, Jussi Vaahtoniemi, Harri Kuusisto ja Hannu Vasarainen.

Pelastuskoiraohjaajien peruskurssin sisältö: varautumisjärjestelmä, reagointiharjoituksia eri tilanteissa, jälki- ja hakukoiran perusharjoituksia, raunio- ja rakennusetsintä, maastoetsintä, pelastustoiminta ja sen johtaminen ja pienimuotoiset yhteistoimintaharjoitukset.

Kurssilla painotettiin paljon pelastuskoiran osaamisalueita: ei haluta puhua haku- tai jälkikoirasta, vaan koiran on hallittava molemmat työskentelytekniikat. Tämä on varmasti pääosin hyvinkin totta ja toimiva koira hallitseekin molemmat osa-alueet, mutta täytyy muistaa, että ruuhka-Suomessa jälkikoiran käyttö etsintätilanteissa maastoalueilla, jossa on päivän aikana tallannut useampikin ihminen, on eri asia kuin pohjoisemmassa. Toki meilläkin on laajempia metsäalueita, joissa varmasti on tallaamattomia polkuja, joissa jäljen nostaminen on mahdollista satunnaisista harhajäljistä huolimatta. Pääosin kuitenkin eteläisemmässä Suomessa olevat etsinnät eivät hoidu alueen sulkemisella ajatuksella, josko sieltä tosiaan lähtisi kadonneen jälki - parhaimmillaan tai pahimmillaan alueella on jälkien sekamelska, jolloin pelkän ilmavainuisen koiran käyttö on luultavasti yhtä tehokasta. Toimiva koirajohto, joka tuntee etsintään tulevat koirakot ja lukee ilmoittautumiskortit, pystyy mitä luultavimmin myös hyödyntämään koirien osaamisalueita etsinnässä olevien alueiden suhteen. Keskustelussa esille tuotu ID jälkikoira oli joidenkin kouluttajien mielestä turhaa hifistelyä ja suositus oli keskittyä perusasioihin ja niiden kouluttamiseen. Kurssi herätti lisää ajatuksia oman koiran kouluttamiseen ja oman osaamisen kehittämiseen koiraohjaajana. Yksi asia, joka tuli jo heti alkuviikosta hyvinkin selville oli se, että omassa yhdistyksessä ollaan mielestäni melkoisen hyvissä käsissä ja meillä todellakin jaetaan tietoa ja kokemuksia "kentälle".  

Viikon kulkupeli ohjaajille ja koirille

Meidän ryhmä 4 oli ihan huippu! Kuuden hengen naisenergiaa edustettiin Oulun Seudun Etsintäkoirista, Länsirannikon Pelastuskoirista, Varsinais-Suomen Pelastuskoirista,  Vantaan Etsintäkoirista, Siilinjärven-Maaningan Pelastuskoirista ja minä edustamassa Espoon Pelastuskoirista. Koirarotuja ryhmässämme edusti landseer, bordercollie, lapukka, aussi, kultsu ja lappalainen.

Tiistaina alkoi sitten koko loppuviikkoa seuraava päivärytmi: aamiainen, harjoitusalueelle siirtyminen, harjoitukset, palautekeskustelu, lounas, harjoitukset, palautekeskustelu, päivällinen ja seuraavan päivän ryhmätehtävien valmistelu sekä vapaat harjoitukset. Herätys oli 06:15, jotta kerkesi huoltamaan koiran, pakkaamaan auton ennen aamiaista ja siitä harjoitusalueelle n. yhdeksän kilometrin päähän Pelastusopistolta, jossa piti olla 08:15 autot rivissä ja ryhmät ojennuksessa. Harjoitusalueelta piti poistua viimeistään klo 20:00.

Meidän ryhmän ensimmäinen suoritettava tehtävä oli tiistaiaamuna toisen ryhmän laatima harjoitus, jonka aiheena oli pelastuskoiran käyttö muuttuvissa tilanteissa. Harjoituksien rakenteet olivat pitkälti samanlaisia kuin hälyryhmämme harjoituksissa. Jokainen ryhmäläinen oli vuorollaan ryhmänjohtaja, otti tehtävän vastaan, organisoi oman ryhmän koirakot suorittamaan tehtävää ja hoiti ryhmänjohtajan ja ryhmän välisen viestiliikenteen.

Lumo pääsi heti tiistaiaamuna hommiin. Alue oli n. 500 x 50m metsäkaistale, joka rajautui metsäautotiehen ja perushyvään mettäpuskaan. Lähdettiin alueelle tuulen yläpuolelta, tien varresta. Tarkoituksena oli sulkea tienvarsi ja alueen toinen lyhyempi sivu, jonka jälkeen jatkaa etsintää tuulen alapuolelta. Harjoitus kesti ehkä 10 minuuttia siitä kun olimme ilmoittaneet johtoon aloittavamme etsinnän. Lumo bongasi alueen puolen välin jälkeen kadonneen henkilön repun, josta lähti jälki/hajuvana, jota lähti seuraamaan ensin kuono maassa, jonka jälkeen matka jatkui ja vaihtoi luultavasti ilmavainulle. Kartturi jäi ilmoittamaan esineestä johtoon, itse kuljin hitaasti koiran menosuuntaan ja yritin kuulla missä Lumo menee, kunnes huutelin kartturille, että nyt mennään mennään, koiralla on löytö. Siitä sitten pingottiin risut rasahdellen ja männynkävyt lennellen jokunen matka koiran ja löydetyn henkilön luokse. Laiska virkamieskin, kouluttajan ollut rajavartiolaitoksen mies sai kärpäsenä juosta perässä. Lumo sai palkkansa ja kadonnut diabeetikko ensiavuksi suklaata. Lumon ilmaisu oli ok, vähän pätki, sillä etäisyys ohjaajaan oli pitkä ja koira tauotti haukkuaan välillä kuunnellen missä ohjaaja tulee. Hyvä harjoitus, josta saamamme palaute koski lähinnä sitä, että miksi emme täysin hyödyntäneet tienvartta alue-etsinnässä, vaan ohjaaja ja koira kulki metsässä näköyhteyden päässä tiellä kulkevasta kartturista, väsyttäen itseään.

Tiistaiksi toiselle ryhmälle suunnittelemamme treeni oli hakukoulutuksen hyödyntäminen käytännön eri tilanteissa. Toimin johdossa harjoituksen aikana tukena. Tiistaina taisimme jäädä vielä harjoitusalueelle vapaisiin harjoituksiin tekemään reagointiharjoituksia ajoradalle. Näitä treenejä pitäisi taas muistaa tehdä enemmänkin. Loppuun otettiin vielä Mirvan johdolla pirun hyvät ilmaisutreenit koirille.

Keskiviikkoaamuna pääsimme taas suorittamaan tehtävää. Tällä kertaa teemana rakennusetsintä. Toimin itse ryhmänjohtajana, mutta Lumokin pääsi rakennukseen. Teimme etsinnän kahden koiran voimin, Lumo aloitti ja Lumon ihastus Leo-bc teki tarkistuksen. Rakennus oli täynnä savukoneen savua, joten sinällään ihan huippukiva harjoitus meille, kun muutama vuosi sitten vastaava tilanne Turun Itsenäisyyspäivän vastaanoton rakennusetsinnässä ei ollut Lumolle niin helppo nakki. Nyt se oli. Ensin kierrettiin rakennus, koirat merkkasivat jotakuikin samat kohdat rakennuksen ulkopuolelta. Sisällä rakennuksessa menimme ensin yläkertaan, joka olikin pääosin ulkotilaa. Katolta, suljetusta tilasta löytyi ensimmäinen kadonnut henkilö. Keskikerroksessa heti oven suussa olevassa huoneessa koira ei juurikaan reagoinut, seuraavassa oli selkeästi reaktio, jonka päättelin koiraa  lukemalla tulevan vastakkaisesta huoneesta. Siellä Lumolla olikin vahva reagointi ja työsti ja tarkensi, kunnes paikansi hajun ja kadonnut löytyi kaapista. Harjoituksessa olisi pitänyt hyödyntää koiraa tietyiltä osin vain selkeän merkkauksen ja reagoinnin voimin ja etsiä myös ihmisvoimin kadonnutta. Toisin sanoen toimia kuten toimisimme oikeassa etsinnässä - käyttää koiraa työkaluna. Hyvä harjoitus tämäkin.

Keskiviikkoiltapäivästä meillä oli kouluttajien järjestämä maastoetsintäharjoitus, jossa puolestani toimin Jaki-aussin ja ohjaajansa Mirvan kartturina (koira joka juoksee gps pannan mittauksen mukaan 20km/h - paikallinen poliisikin kehui kuntoa). Keskiviikkona skipattiin vapaat harjoitukset ja ajeltiin ajoissa Liiterin kautta opistolle pitämään siideripiiriä ja suunnittelmaan perjantain tehtävää.

Torstaipäivänä meillä oli kaikkien ryhmien yhteinen yhteistoimintaharjoitus pelastusetsintätilanteessa. Olin lupautunut ottamaan haasteen vastaan ja toimin aamun harjoituksessa kaikkien neljän ryhmän koirajohtona, ollen yhteydessä viranomaisjohtoon. Viestiliikennesekoiluista ja yleisestä härdellistä huolimatta suoriuduin tehtävästä ihan kelvollisesti. Kiitos siitä, että meidän hälyryhmässä tehdään näitä harjoituksia paljon. Aikapainetta luotiin koko harjoituksen ajan, ettei pohdinnalle ollut juurikaan aikaa, vaan piti toimia nopeasti. Aluejako ei siis mennyt täysin nappiin.

Iltapäivästä puolestaan päästiin taas Lumon kanssa suorittamaan etsintää toisen koirakon kanssa aivan liian pienelle alueelle, jossa meillä oli alunperin tarkastettavana alueen toisessa laidassa olevat rakennukset. Rakennuksen takana Lumo merkkasi voimakkaasti metsään, jossa toinen koira työskenteli, mutta emme saaneet johdolta lupaa mennä tarkistamaan merkkausta, kun toinen koira oli nostanut jäljen. Merkkaus osoittautui myöhemmin oikeaksi ja kadonnut olisi löytynyt nopeammassa ajassa, mutta toinen koira työsti kadonneen osittain jäljellä ja osittain ilmavainulla.

Torstaina jäätiin tekemään pienet treenit harjoitusalueen raunioille. Perjantaille suunnittelemamme harjoituksen teema oli raunioetsintä onnettomuustilanteessa. Harjoitusta varten piti miettiä niin piiloja kuin vähän testaillakin niitä. Pelastusopiston rauniot on melko monipuoliset ja ajatuksella rakennetut. Alueella on useampia yhteneväisiä putkistoja, joissa on sisäänmenoaukkoja monessa suunnassa maantasalla ja ylöspäin aukeavina. Lumolle otin kaksi maalimiestä, joista toinen oli perushelppo puoliumppari, ja toisessa koin taas, että mantraa Trust Your Dog on syytä hokea ja luottaa ihan oikeasti siihen koiraan.. Etenkin kun tositilanteessa et ikinä tiedä millainen sortuma on kyseessä ja miten haju rakenteiden alla liikkuu, vaikka muuten tuulen suunta olisi toisenlainen. Ja aina et tiedä harjoituksessakaan millainen piilo on kyseessä - etenkään vieraalla radalla.

Sanotaan siis näin, että kyseisen piilon kohdalla (kuva yllä) ohjaaja oli totaalisen törppö, eikä luottanut koiraansa. Koira teki kuten sille on opetettu ja koirahan teki oikein. Haju oli heikko, mutta Lumo ilmaisi hajua kaivamalla ylöspäin aukeavan piilon kantta. Avasin kannen, näytin koiralle, ettei siellä mitään ole ja jos jatkettaisiin... Lumo palasi kaivamaan, toistin edellisen typeränä ja lopulta saatiin maalimies kyllä nostettua sijaintipaikalta, mutta siinä vaiheessa kun maalihenki kertoi koiran tehneen täysin oikein kun putkisto jatkui, niin kylläpä korpesi. Ei jääty paikkaamaan tilannetta, eiköhän noita harjoituksia tule, mutta jokatapauksessa tää oli kunnon opetus koiraan luottamisesta!

Terveiset tuosta samaisesta putkistosta

Perjantaina meidän ryhmällä ei ollut suoritettavia tehtäviä, vastasimme ainoastaan aamupäivän raunioharjoituksen laatimisesta. Harjoitusalueelta siirryimme opistolle pesemään menopelin koirakärreineen (autohan me imuroitiin ja kuurattiin sisältäkin), luovuttamaan tavarat, lounastamaan, antamaan kurssipalautteet ja kahvittelemaan. Siitä autonkeula sitten kohti pääkaupunkiseutua.

Ihan mahtava viikko PEOlla! Seuraavaksi sitten valmiusryhmäkurssille...

Kiitos ryhmä 4 loistavasta ryhmähengestä, naurusta ja mahtavasta naisenergiasta: Riikka ja Taisto (VSPK), Tiina ja Naava (SiMPek), Hilkka ja Leo (LRPK), Lumo, Mirva ja Jaki (VanEt/HePeKo) sekä Milja ja Minni (Ose)

Kuulumisia treeni- ja terveysrintamalta

Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi? Niinpä, turhia lupauksia nämä aktiivisemmat blogipäivitykset, mutta korjaillaan taas tilannetta.

Edellinen päivitys on reilun kuukauden takaa, joten onhan tässä tapahtunut yhtä sun toista. Aloitetaan terveyspäivityspuolesta, niin tulee kelvollinen jatkumo edelliseen...

Laamalappalaiset ovat jatkaneet laamailuaan vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan jokin hetkellinen mielenhäiriö valtaa mielen (kuten treenit, peurat, kauriit, toistensa härkkiminen...) ja kintuissa on liikettä ja vipinää. Lumo kävi toistamiseen eläinlääkärillä apaattisuuden, liikkumishaluttomuuden ja laiskuuden takia vappuaattona. Tällä kertaa kävimme Espoon Eläinsairaalassa Anne Muhlella. Anne on erittäin mukava, pätevä, tarkka ja potilaaseen huolella perehtyvä eläinlääkäri. Vein mukanani maaliskuun alussa otetut veriarvot. Anne tutki Lumon huolellisesti. Kävi tarkkaan läpi rangan, nivelet, imusolmukkeet, ihon, katsoi liikkeet ja kuunteli sydämen. Lumolla on luonnostaan hyvinkin rauhallinen syke. Syynä on joko urheilijakoiran sydän tai jokin taustalla oleva perussairaus, joista esim. kilpirauhasen vajaatoiminta ja addisonin tauti voisivat heikentävää pulssia. Eläinlääkäri otti epämääräisten oireiden syyn selvittämiseksi punkkivasta-aineet (negatiiviset), tulehdusarvon (normaali) sekä kilpirauhasarvot (normaalit). Kilpirauhasarvojen saavuttua hoitanut eläinlääkäri suositteli vielä ACTH-simulaatiotestiä addisonin taudin pois sulkemiseksi. Lumollahan on suvussa molempia autoimmuunisairauksia jättäneitä koiria, sekä taannoin hyvin läheisellä sukulaisella todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Käynnin lopuksi Lumo sai vielä kokeilumielessä jokusen akupunktioneulan rankaan ja hyvin rentoutui. Lumo kävi tänään tuossa ACTH-simulaatiotestissä, jonka tuloksia odotellaan ensi tai seuraavaksi viikoksi. Ikävien verenvuodatus- ja lihaspiikitysten jälkeen Lumo pääsi rentoutumaan laserakupunktioon. Silmät puoliummessa nautiskeli hoidostaan. Hurma pääsi myös pienille osingoille, ja Hurmalle vaikutus oli samankaltainen - häröpallokin painoi simmut kiinni. Nyt ne makaavat molemmat reporankoina pitkin lattioita, ja välillä kuuluu ihana uninen nassutus.

Pawlowin ehdollistama pieni koiraeläin - Hurma haluaa

Viikko eläinlääkärireissun jälkeen käytiin taas luottofyssarillamme Petra Snellman-Niemenpalolla. Lumo oli suhteellisen spasmiton ja naatiskeli toistamiseen käsittelystä ihan silmät ummessa. Silloin kun on juntturaa Pumsii luo aina ikävässä kohdassa katseensa Petraan, että "voisitkos antaa olla - tekee kipiää". Hurma sai sitten hypätä loppuajaksi pöydälle, ja Hurmiksella nyt oli vähän enempi tukkoisuutta - voisko vaikka johtua siitä, että Hurmalla on niin valtavan paljon nuoren koiran kineettistä energiaa, että eihän sitä aina kerkiä kroppa ihan mukaan? Seuraavat fyssaroinnit on juhannusviikolla.

Kaikesta laamailusta huolimatta ollaan treenattu.

Huhtikuussa oli hälytreenit, jonka teemana oli useampi alue. Ensimmäinen taajametsikköalue oli tyhjää täynnä. Sen jälkeen tienvarsietsintä, josta ei toisen koirakon lisäksi löytynyt muuta. Kolmannelta alueelta Lumo nosti pienen jäljen pätkän, hukkasi sen, teki ilmavainulla lopun ja löysi kaksi keskenään keskustelevaa maalimiestä. Ilmaisu ei oikein lähtenyt, ehkä juuri siitä syystä, ettei saanut suunvuoroa.. No, tiedetään mitä tulee harjoitella.

Huhtikuussa myös turvapuistoiltiin vielä kertaalleen. Molemmat koirat saivat tasolleen sopivaa treeniä. Lumolla taisi olla vähän pressutettua maalihenkeä ja ylhäältä tulevaa hajua, Hurmalla oli kivaa - se on pääasia.

Kävimme Lumon kanssa haun taidontarkistuskokeessa huhtikuun loppupuolella toteamassa, ettei ollut meidän päivämme ja palaamme hiomaan taitojamme. Hallittavuutta oli, etsintäsuunnitelmaa, koiranlukutaitoa ja -ohjaamistakin oli, ensimmäinen ilmaisu oli erinomainen, mutta kaksi seuraavaa ei oikein sujunut ja kolmennella ohjaaja, eli minä, avusti sanallisesti koiraa ilmaisussa. No, tositilanteessa kukaan ei olisi kuollut, kaikki löytyi ja vieläpä kohtuullisen lyhyessä ajassa. Ohjaaja voi, ja on toki on se jo tehnytkin monesti, katsoa peiliin ja pitää jatkossa suunsa kiinni. Jälkimmäistä yritän kovasti opetella, toisinaan olen siinä ihan kelvollinen. Kaksi viimeistä maalihenkeä oli melko lähekkäin ja olin itse suhteellisen lähellä molemmissa tilanteissa. Fiksu koira, tietää olevansa kokeessa ja ettei maalihengeltä tule palkkaa, näyttää niin maailman selkeimmin maalimiehen sijainnin, ilmaisee huonosti ja lähtee tulemaan kohti ohjaaja... Noh, keskitytään hiomaan heikkouksia vähemmälle, tarkistellaan taitoja myöhemmin loppukesästä/alkusyksystä, ja nyt vaan leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Huhtikuun loppupuolella alkoi rauniokausi. Treenikertoja on ollut kuusi, vaihtelevilla teemoilla koirakon tason mukaan. Teemoina on ollut ylhäältä- ja alhaalta tulevia hajuja, useampi maalimies pienellä alueella, on keskitytty alustoihin ja tarkentamiseen. Lumolle on pyritty hakemaan yllätyksiä, mm. kaksi hyvin lähekkäin olevaa maalimiestä. Hurma on tehnyt suunnitelman mukaan aloittelevammalle koiralle sopivia harjoituksia. Hurma on kovin pätevä. Pientä alustaepävarmuutta on aika-ajoin edelleen, mutta niissäkin on menyt hurjasti eteenpäin. Karkki Hurvanen on myös todella sitkeä työskentelijä. Tässä pitäsi vain ohjaajan muistaa, että koiralla on ikää 10 kuukautta ja kaiken pitää olla vaan niin kivaa leikkiä vielä pitkään. Tai oikeastaan kaiken pitäisi olla aina koiralle kivaa leikkiä.

Hurma on käynyt torstaisin nuorten koirien tottiskurssilla opettelemassa keskittymään ohjaajan kanssa tekemiseen häiriön alla. Hurma on vilkkaudestaan huolimatta osoittanut olevansa kovinkin keskittymis- ja kehittymiskelpoinen. Lumo puolestaan on tutustunut maanataisin jäljen saloihin. Vielä haetaan selkeämpää jälkityöskentelyä, metsäjälki tuntuu olevan Lumolle motivoivampaa kuin pellolla oleva jälki. Molempiin pitäisi saada motivaatio ja tekniikka kuntoon. Pellolla tuo tekniikan rakentaminen lienee helpompaa.

Hakutreenejä on ollut muutaman kerran pienellä porukalla. Lumon kanssa on treenattu ilmaisua, rikottu kaavaa ja viime kerralla tehtiin pistoja. Ilman apuja, ja Lumohan irtosi kirsu auki. Hurma puolestaan on partioinut, eli olen katsonut Hurman tapaa työskennellä ja reagoida hajuihin ja viime kerralla tehtiin pistoalkeita tuuli-ilmaisuin. Hyvin tuntuu olevan Hurmalla nenänkäyttö hallussa. Hurkki on kovin ahne ja ihmisrakas, joten uskoisin, että näillä olemassa olevilla peruspalikoilla saadaan ihan hyviä tuloksia aikaiseksi. Ajan kanssa.

Viime viikonloppu vietettiin iloisessa itä-Suomessa hälyryhmän leirillä. Leirin treeniteema keskittyi raunioihin. Lauantaina treenattiin Imatran raunioradalla, sunnuntaina Lappeenrannassa. Lauantain treenien teemana oli tarkennus, sunnuntaina ohjattavuus. Elettiin taas niitä hetkiä kun ohjaaja höpöttää, koira ei ole hallinnassa, ohjaaja ei osaa ohjata, ohjaaja ei osaa vaatia, ohjaaja ei ole tarpeeksi mustavalkoinen jne. Että ei se suju vielä näidenkään vuosien jälkeen tarpeeksi hyvin - peiliin katsomisen paikka. Koirilla oli kuitenkin onnistumisia, se on pääasia. Maanantain jälkitreenit jätettiin väliin. Tiistaina hurviteltiin raunioilla: molemmille koirille pieni alue ja viisi maalimiestä alueella. Lumolla oli ihan törkeen kivaa! Yhden ilmasi, sai palkan ja seuraavasta oli jo haju! Oli huisin hauska seurata kun koira napsii tyypit hienosti peräkanaa. Hurmalla oli myös huisia, homma ei toki vielä mennyt ihan niin napsimalla kuin Lumolla, vaan vähän piti keskittyä ja tarkennella. Mutta hyvä Hurkistakin tulee - näin mä olen päättänyt! 

 

Hormonihuuruja...

Kautta ilon ja kunnian kerron omistavani kaksi naispuolista koiraeläintä. Toisella juoksu alkoi helmikuun alussa, kohtahan ne "pullat" on valmiina tulemaan uunista aka pienimuotoista, ennennäkemätöntä, valeraskauden haisua on ollut ilmassa. Maidontuotantoa ei sentäs ole eikä leluja hoivata, mutta hitusen tuo käy hitaalla eli on laiska, jopa niin laiska, että käytiin eläinlääkärissä.. Toinen, puolituinen, keskenkasvuinen koiralapsi päätti ryhtyä teini-ikäiseksi ja aloittaa muka aikuistumisen ja aloitti ensimmäiset juoksunsa huhtikuun alussa. Vajaan yhdeksän kuukauden iässä!!! No onhan se nyt ihan lääh lääh, kun eihän nyt sitä voi pieni koiraeläin ymmärtää mitä tässä oikeastaan on tapahtumassa. Muutoksia muutoksia. 

Tätäkö se kahden narttukoiran omistaminen sitten oikein on? Juoksu, valeraskaus, karvanlähtö, juoksu, valeraskaus, karvanlähtö... Ehei, ei saa olla, mä en niin ala.

Lumon laiskuuden syy oli kotieläinlääkäriemännän diagnoosin ja oikean eläinlääkärin diagnoosin kanssa täysin yhteneväinen. Lumon oireet ovat mitä ilmeisemmin hormonaalisia. Rapsuttelukin loppui kuin seinään kun toinen Stronghold valeltiin lapojen väliin ja pari pientä ruvelle rapsittua kohtaa parani kuin silmissä. Kliinisen perustutkimuksen lisäksi tarkasteltiin vähän perusveriarvoja eikä niistä löytynyt huomauttamista:

ALB 37 (25-44 g/l)

ALP 16 (20-140 u/l)

ALT 35 (10-118 u/l)

AMY 188 (200-1200 u/l)

TBIL 6 (2-10 mmol/l)

BUN 9,0 (2,5-8,9 mmol/l)

CA 2,57 (2,15-2,95 mmol/l)

PHOS 1,56 (0,94-2,13 mmol/l)

CRE 106 (27-124 umol/l)

GLU 5,6 (3,3-6,1 mmol/l)

NA+ 142 (138-160 mmol/l)

K+ 4,8 (3,7-5,8 mmol/l)

TP 63 (54-82 g/l)

GLOB 25 (23-52 g/l)

       

Syy miksi vein Lumon eläinlääkäriin oli se, ettei meillä aiemmin ole vastaavanlaisia juoksun jälkeisiä oireita ollut. Juoksun jälkeen on oltu ehkä vähän laiskempia, muttei ihan näin laiskoja. Vai onko kontrastina vaan toi riekkuva kakara ja Lumo on järkevä aikuinen koira?

Tässä kevään mittaan on nautittu täistä ja kapista, joten toki tuo laiskan pulskea olemus ja jatkuva rapsuttelu, karvanlähtö ja rikkinäinen iho toi mieleen myös sen mahdollisuuden, että piileekö oireiden alla mahdollisesti jotain muutakin. Näiden tutkimusten perusteella sitä ei ole syytä epäillä, mutta kilpparitesti otetaan luultavasti varuilta rabiesrokotuksen yhteydessä. 

Viime viikolla taidettiin treenata ainoastaan sunnuntaina. Pääsiäismaanantaina oli toki Lumon pitkät, joista onkin jo päivitelty. Sunnuntaina nautittiin taas Lintuvaaran koulun homeisesta sisäilmasta. Treenit meni molemmilla koirilla tosi hyvin. Hurmalla oli melkoisen isokin alue, mutta hyvin Hurmalla pyyhki siitä huolimatta. Tekee työtään tarkasti ja on kovin onnellinen löytäessään maalimiehen. Halusin eläinkokeena testaa sellaisen koottavan/kasattavan voimisteluhevosen, joka oli kannettu liikuntasalin reunalle. Maalimies sinne sisään ja kansi päälle. Systeemissähän on paljon ilmarakoja, joten haju tulee hyvin, mutta lähinnä kiinnosti nähdä miten nuori ja kokematon koira sen tarkentaa. Hyvin tarkensi, aikaa meni jonkun verran, mutta työ tehtiin hyvin itsenäisesti loppuun - hienoa Hurma! Toinen maalimies oli kaapissa, jonka ovet olivat isommasti rakosellaan. Sekin työstettiin hyvin. Välissä tehtiin jonkun verran tyhjää ja viimeinen maalimies oli helppo nakki! Hurma on pätevä ollakseen noin penska!

Lumolle otin saman voimisteluhevosen, tosin salin keskelle siirrettynä. Ei ongelmaa, tarkennukseen meni hetki, mutta ei kovin pitkä. Ilmaisu tosi hyvä. Toinen maalimies oli alakerrassa pukuhuoneen korkealla ikkunalaudalla. Jälleen hyvä ilmaisu. Kolmas maalimies oli kepo, joka mokoma oli mennyt naistenvessaan. Näin koirasta, että sillä on haju, mutta tarkennus vei aikaa ja vessan ulkopuolella oli häiriöihmisiä. Hyvin se kepokin sieltä sitten löytyi ja ilmaistiin. Pumsilon loistokoira on, koira aivan verraton!

Tällä viikolla treenataan lauantaina hälytreeneissä (toivottavasti emäntä siihen mennessä selviää tästä räkätaudistaan) ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä vielä kertaalleen Rudukselle. Hurmalle onkin yksi piilo jo valmiina joka edellisellä kerralla oli vähän epäilyttävä. Tällä kertaa sinne laitetaan Saara - näin olen päättänyt. Lumolle treenin teema tulee olemaan huisin hauskaa ja kivaa, motivointitreeni hyvillä ilmaisuilla, sillä viikon päästä on koe. Eiköhän tässä ole siihen tarpeisiin ihan riittävästi treenattu, joten jos jotain yllätyksiä sen suhteen, niin treenataan toki lisää. Jotenkin en näe syytä samaisten asioiden hinkuttamisella, eikä tuo pimeyskään ole ollut ongelma. Myöhässä oleva kevät sen sijaan on ongelma, sillä vaikka on Lumo on lapinkoira, Lumo ei tykkää uida lumessa...

 

  

Treenimeininkiä

Viimeisen parin viikon aikana ollaan treenattu melko normisettiä. Hurma kävi toissa viikon perjantaina häröilemässä Espyn tutustumiskurssin miljöbanaosuudessa. Alkuun Hurma oli melkoinen Hurkki, mutta hirmu etevästi hillitsi ja kasasi pienen itsensä, ja äänenkäyttökin väheni.. Alun jälkeen hihnan toisessa päässä oli jo Hurma. Hyvää häiriötreeniä ympärillä olevista koirista. Lumo pääsi ennen miljöbanaosuutta avaamaan äänijänteensä parilla maalimiehellä, just for fun!

Viikko sitten sunnuntaina treenattiin Rudus turvapuistossa keväntauringon mukavasti lämmittäessä. Lumolle muistuteltiin pressuun kääriytyneitä maalihenkiä. Ei käyny kähmäkäpälä ja ilmaisut oli oikein passelit - hieno homma. Pari maalimiestä oli pressutettu ja kolmas kivassa pisaranmuotoisessa putkessa, jonne Pumsii kirmasi kevyesti läpi hankien ja nietosten iloisesti haukkuen.

Poseeraaja - ai sulla on kamera, ootas...

Hurmalle lapsikoirantreeniä, tosin pakkohan sitä on eläinkokeita tehdä ja parille maalimiehelle käärästiin pressua hitusen rungon ympärille, jotta nekin tulisi tutuiksi. Yksi maalimies oli "pähkinä", istui neljän ritilärappusen jälkeen olevalla tasanteella, eli haisu tuli ylhäältä. Hurma ei ole ihan niin alustavarma ja -ennakkoluuloton kuin äitinsä, joten nuo rappuset oli Hurmalle ehkä hitusen hankalat. Hajun merkkasi ja työsti hyvin, mutta rappusille kaipasi vähän tukea. Treeni meni kuitenkin oikein hyvin myös Hurmalla. 

Tämän viikon alussa oli hälypuolikkaat samaisessa turvapuistossa. Lumo sai laatuaikaa, sillä Hurmeli oli syönyt jotain epäsopivaa ja oli "hitusen" löysällä tuotoksella. Vaikkei tuo vatsavaiva Hurmaa itseään niin tuntunut häiritsevän, päätti emäntä kuitenkin jättää Hurman toipumaan. Lumolle muistuteltiin edelleen pressuun kokonaan peitettyjä maalimiehiä ja yksi seisova maalihenki. Halusin ottaa Lumon melko loppupäässä, jotta saatiin myös vähän hämärätreeniä. Pressuissa ei taaskaan ongelmaa, ekalla maalimiehellä ei ollut pää kunnolla pressun peitossa, joten sinnehän oli pakko kurkkaa ja ilmaista ihan korvan juuressa... Mutta hyvät oli ilmaisut, eipä siinä! Kolmas maalihenki seisokeli työmaakopin sisällä, Lumo oli alkuun hypännyt vasten, jonka jälkeen ilmaisi siivosti. Hyvä treeni vaikkakin melko läpihuutojuttu.

Pitkänä perjantaina oltiin pienellä porukalla jälleen turvapuistossa. Halusin toistaa Hurmalle edelliskerran ritilärappuspähkinän, joka tällä kertaa sujui jo huomattavasti paremmin ja itsevarmemmin. Lähinnä siis alustan osalta. Piilossa olikin Hurman yksi lempparityyppi. Hurma työsti hajun tosi hyvin ja ritilärappusia epäröi ihan hetken, mutta kiipesi rappuset ylös. Kaksi seuraavaa maalimiestä olin ohjeistanut melko vapaalla kädellä piiloutumaan, toisella oli pressu. Ei ehkä sitten se helpoin piilo Hurman ikäiselle kakaralle... Alueella on pieni "louhos", jossa makaa mallinukke mahallaan, maalimies makasi osittain pressuun kääriytyneenä louhoksessa nuken rinnalla. Hurma merkkasi hyvin hajun, mutta pötköttävät tyypit oli hitusen epäilyttäviä. Mentiin sitten ihan yhdessä ja voi sitä iloa kun toinen mahallaan makaava tyyppi oli pressusta huolimatta ihminen. Kolmas maalimies oli työmaakopissa ovi rakosellaan, parin ritilärappusen kiipeämän päässä. Hurma merkkasi piilon hyvin ja pyrki rappusille, ovenrakoa piti hitusen avata lisää, jotta neiti Hurmis pääsi maalimiehelle. Hyvä treeni kaikkiaan. Täytyy vielä tuo louhospiilo ottaa uusiksi joku kerta.

 
Lumolle halusin yhden kuorma-auton hyttipiilon ovi rakosellaan, yhden täysin pressutetun maalimiehen ja kolmas "vapaavalintainen".  Ensin nousi maalimies kuorkin hytistä, toinen löytyi suljetusta kontista ja kolmas oli mennyt hankeen pressuinensa. Ilmaisut olivat hyvät, eikä pressutyyppiä käpälöity - hyvä treeni Lumollekin.

Tänään oli Lumon pitkät. Olin pyytänyt metsämetsää tuulta hyödyntäen. Olihan se toki tiedossa, että Lumo on hitusen tahmakka hangessa liikkuja. Kun upottaa niin upottaa, kukas siitä tykkäisi? Alueelle oli vajaa puolen tunnin siirtymä, kartturi oli saanut gps koordinaatit esineelle, joka käytiin ensin poimimassa. Lumoa piti vähän muistutella esineen etsimisestä ja löytyihän se muumisukka koiran korkeudelta puuhun siidottuna. Siitä jatkettiin alueelle siirtymistä. Kaksijalkaisilla oli lumikengät, nelijalkainen joko tallusti hankikannolla tai kahlasi upottavassa lumessa. Alue oli arviolta ehkä kymmenisen hehtaarinen avohakkuualue. Tuuli kävi alueen itälaidalta ja lähdimme liikkeelle länsilaidalta. Lumo merkkasi pariin otteeseen yhden kohdan, mutta jämähti aina yhdelle kivelle. Jatkettiin alueen etelärajalle ja palattiin takaisin sen kohdan alapuolelle, jossa Lumolla oli ollut reaktio. Lumo oli hyvinkin tahmean oloinen ja pohdittiin kartturin kanssa, että kartturi ottaa puhelun piiloilijalle, jotta saadaan aluetta pienemmäksi, mutta ohjaaja ei tiedä piiloa. Jatkettiin matkaa samassa linjassa kohti itälaitaa, josta Lumo oli reaktion saanut. Lähenpänä itärajaa sai taas reaktion, mutta joko hukkasi hajun tai upottava hanki meni motivaation edelle - mene ja tiedä. Jatkettiin kelkkajälkiä pitkin. Pitkälti itärajalla Lumo sai sitten viimein kunnon reaktion ja tarkensi maalihengen, joka pötkötteli kaatuneen puunjuurakon kolosessa. Neiti PelastajaPumsii meni tietysti maalimiehen kanssa juurakonkoloon ilmaisemaan, joten tässä tapauksessa koiran reaktion näkemisellä oli melko suuri merkitys. Kuvittele tilanne: kävelet lumihengillä hangessa joka rapsahtelee jokaisella askeleella ja koira haukkuu hitusen ylempänä kalliolla, mutta puunjuurakon kolossa... Koiran kannalta koettiin siis ihan ok onnistuminen, ohjaaja voi taas pohtia, että mikä tässä hommassa mättää.. Perustreeni sujuu hyvin, ongelmitta. Rämpiminen on koiralle tällä hetkellä todella epämotivoivaa, on sitä ihan normilenkeilläkin, joten epämiellyttävää mikä epämiellyttävää. Alue oli toki suht tallaamatonta, vanhoja lumikengänjälkiä paikkapaikoin, kelkkapolkua.. Tarttis ehkä tehdä jotain? Valeraskaus? Sairaus? Mikäli muuta oirehdintaa ei tule, niin rokotuksilla täytyy tsekkaa varmaan perusveriarvot ja kilppari. Toi oppimista tapahtui taas. Lumo kulki pitkälti mun ja kartturin välissä. Sanotaan, että jos mulla ei olis ollut noin hyvä ja luotettava kartturi, niin kartturi olis mennyt edellä ja mä perässä, mutta koska luotin siihen, että kartturi lukee hyvin koiraa, ei hätää ollut. Toivottavasti tää tahmeus ei ole pysyvä olotila, eikä sen taustalla ole valeraskautta kummempaa..