Vastaus haasteeseen...

Tässä se on - neljännen kansioni neljäs kuva...

Kuvassa on Keken ja Eevan beauceron neiti Rubi (Tomeran Rubiini). Kuva on otettu 2.8.2008, kun olimme Friskussa yhden viikonlopun koiravahteina. Rubista ei tainnut olla entuudestaan yhtäkään kuvaa, ja päätin sellaisen ottaa. Vaikka Rubiini-neiti on kaunis ja kuvauksellinen koiruus, niin kuvakulma ei oikein tuo mitään koiraa oikeuksiinsa.

Mulla on tapana kuvata koiria, omia ja muiden. Koirakuvia mahtaa olla kovalevyllä lähemmäs kahdeksan gigaa.. Omien koirieni kuvat, samoin kuin koirien joista minulla on paljon kuvia , olen niputtanut omiini kansioihin, jotka ovat syöneet sisuksiinsa useita kansioita.. Huvinsa kullakin, mutta parempi yksi ruuvi löysällä kuin kymmenen kireällä. Ja haaveena on jossain vaiheessa investoida järkkäriin, jotta saan paljon paljon laadukkaampia kuvia myös liikkuvista koirista. Vapiskaa Pasi ja Päkä, joudutte niin jeesaa sitten turistia...

Mä pistän vuorostani haasteen eteenpäin. Ja koska meilläkin on melko vähän blogikavereita, niin haaste loikkaa Sysiväikeelle!

Ilouutisia harrastusrintamalta

Emännän aktiivisuus on nyt sitten palkittu! Huhtikuussa pääsemme mukaan ESPY:n tutustumiskurssille. Eli pelastuskoiratoimintaharrastuksen aloittamisessa näkyy vihdoin ja viimein valoa tunnelin päässä. Aiwan mahtavaa!!

Tänään itseasiassa oltiin "vierailevina tähtinä" yhden ESPY:n hakutreeniryhmän treeneissä. Ilma oli mitä kaunein, pikku pakkanen ja auringon paistetta. Lumo sai hengata pari tuntia autossa ennen omaa h-hetkeään. Kokeneemmat koirakot treenasivat ensin, ja saimme sitten Mikon kanssa kunnian toimittaa maalimiehien virkaa.

Lumolle tehtiin muutama aloittelevan koiran treeni, ja kyllä neiti ihan kohtuu mukavasti tajusi, että niitä nakkejen kanssa piiloon menneitä ihmisiähän tässä pitää etsiä. Emäntä oli ehkä alkuun vähän pihalla (ja tulee varmaan olemaankin jonkun aikaa), ja oli koiraa enemmän ohjattavissa... Mutta eiköhän se tästä sitten lähde. Lumo on onneksi aika "hajujen maailmassa" elävä koiruus, joten nenätyöskentely on neidille omiaan. 

Treenin päätteeksi mentiin koko konkkaronkka toiselle puolelle metsään, ja koirat saivat riekkua ja juosta vapaana. Jengissä oli pari lapinkoiraa, porokoira, pari bordercollieta ja göötti. Kotimatkalla pysähdyttiin Pitkäjärven rannalle juomaan mukaan otetut termoskahvit ja Lumo sai nuuskutella järven jäällä. Kotiin tulikin sitten aika väsynyt pieni eläin.

Top Dog Show 25.1.2009 @ Turku

Blogin päivittäminen on taas niin jäänyt... 

Toden totta, sunnuntaina 25.1.2009 käänsimme autonkeulan kohti Suomen Turkua ja Top Dog Show:ta. Näyttelyseurueeseen kuului minun ja Lumon lisäksi Noora ja Aida, joiden kyyditseminä pääsimme paikan päälle. Tytöt matkasivat mukavasti takapenkillä, turvavöissä tietenkin. Emännät juoruten etupenkillä, Noora kuskina ja minä "kartturina". Ohjeena oli "ei turhaa stressiä ja seurataan messuhallin kylttejä"...


Turussa olimme suunnilleen kymmenen maissa, ja Lumon pennelikehän oli tarkoitus alkaa yhdeltätoista. Messuhallin ulkopuolella odotimme tyttöjen kasvattajaa, Villi-Joikhun Anskua, joka oli ilmoittanut kaikkinensa kuusi kasvattiaan/omaa koiraansa kehään.

Lumon narttupentujen luokassa oli yhteensä viisi koiraa. Tuomarina oli Norjalainen Anne Indergaard. Lumo ja Lumon sisko Dixi pitivät jonon häntää jo numerojärjestyksessä, eikä tuo järjestys muuttunut arvostelun myötä. Pitkärunkoiset paimenet nyt eivät vaan olleet tuomarin makuun, mutta Lumon "laatuarvostelu" oli kuitenkin mamman mielestä oikein passeli:

"Bitch built on a long rectangle. Feminine head, but would be more defined stop. Excellent front construction. Strong, but long body, which gives wrong profile. Croub is little rounded with low sex tail. Moves well from the side, good coat and condition. Nice temperament."

Ja sama Suomeksi suurin piirtein: "Pitkä suorakulmiomainen narttu. Feminiini pää, jossa otsapenger/stoppi voisi olla voimakkaampi. Erinomainen etuosa. Vahva, mutta pitkä runko antaa väärän vaikutelman. Takapää hieman pyöreä alaskiinnittyneellä hännällä. Hyvät sivuliikkeet, turkki ja "kunto". Mukava luonne."

Sijoitus oli neljäs, eli se toiseksi viimeinen, niin kuin lähtötilanteessa. Mutta emännän mieleen aika mukava arviointi, tiedossahan se oli, että runko on pitkä, mutta niinhän sen paimenella pitääkin olla.

Uuden vuoden kuulumisia...

Taas kerkesi vierähtämään useampi viikko viimeisimmästä päivityksestä. Joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui seuraavaan...

Elämä näiden viikkojen aikana ei ole kummemmin muuttunut. On ulkoiltu  paljon ja nautittu ihanista pakkasilmoista, joita etenkin tammikuun alussa meille suotiin. On treffattu paljon koira- ja ihmiskavereita ja nautittu yhdessä olosta ekä tekemisen riemusta. Lumolle on selkeästi muutaman kuukauden aikana muodostunut omanlaisensa spesialiteetit jyrsijöiden metsästys. ja ojarummut Kyseinen saalistusharrastus taitaa olla sangen yleinen lappalaiskorilla, ja Lumo on kyllä ikäisekseen aika pro. Mammaa onkin naurattanut neidin kissamaisuus.. Hiirensaalistamisen lisäksi Lumo onkovin viehättynyt ojarummuista. Vapaana ollessaan joka ikinen ojarumpu tulee käydä haistamassa ja tutkimassa...

Ikäjärjestyksessä lukusuunnasta: Lumo, Aida ja Peiqi Petikon pelloilla, hiirijahdissa

Joulua vietettiin Espoossa. Lumo ja Alma saivat lahjaksi röhkivät possut (Lumo niistä taitaa kyllä enempi perustaa) ja siansaparota. Aattoillan päätteeksi sattui pieni kärhämä, jonka seurauksena joulupäivänä jouduttiin käydä tutustumassa Vantaan päivystävään eläinlääkäriin. Lumo sai toiselta koiralta pureman niinkin lähelle silmää kuin silmäluomeen. Alle puolessa vuorokaudessa haava oli tulehtunut, rähmi ja silminnähden häiritsi neitiä kovin. Päivystävä eläinlääkäri putsasi rähmivän silmän, teki Flurecain-värjäyksen, jossa todettiin verkkokalvon säilyneen naarmuitta (onni onnettomuudessa!!!) ja lääkitsi neidin. Lumo oli alkuun hyvinkin vastaan hangoitteleva hoitotoimenpiteiden suhteen, ja lääkäri ehdotti jo rauhoitusta. Saimme kuitenkin pienen ja pippurisen neidin kyljetettyä ja pidettyä paikallaan toimenpiteiden ajan. Tuskinpa Lumolla mitään suurempi traumoja eläinlääkäriä kohtaan tuosta käynnistä jäi (ja onneksi me normaalisti asioidaan ihan muualla). Kun tytölle annettiin lupa nousta istualteen kylkimakuun sijaan, ei antibiootti- ja kipulääkepiikkejä edes huomattu. Vastaanottohuoneeseenkin mentiin  takaisin toimenpiteiden jälkeen tyypilliseen tapaan eli reippasti.

Silmä lähti onneksi paranemaan hyvää vauhtia antibioottikuurin ja Lumon mielestä erittäin  ikävien silmätippojen voimin.  Pari ensimmäistä päivää otettiin vähän rauhallisemmin, mutta sen jälkeen kyllä treffailtiin jo kavereita ja riekuttiin heidän kanssaan. Viikon kuluttua tapahtuneesta alaluomessa ollut rupikin irtosi. Eikä antidopingistakaan ole huolta Turun näyttelyä ajatellen. 
 

Lumo ja pieni rupi silmän alla

Uusi vuosi vaihtui ihan oman lauman kesken kotona. Lumo ei ainakaan nyt näin ensimmäisenä vuotena vaikuttanut ottavan pahempaa stressiä paukkeesta. Toki ulkoilua vältettiin jo ihan "turvallisuussyistä" pahimman "kaupunkisodan" ollessa käynnissä. Uuden vuoden päivänä käytiin Peiqin ja Aidan kanssa Pitkäkoskella pitkä peltolenkki. Peiqiä ja Aidaa ollaan nähtykin hyvin säännöllisesti, vähintään kerran viikossa.

Lumo Paloheinän mäellä tammikuussa 2009

Alma-mummullekin kuuluu hyvää. Menossa mukana aina silloin kuin se ei vaadi Almalta liikoja ponnisteluja. Eli rankat, pitkät lenkit eivät ole Almaa varten. Muuten matkaamme kyllä kaikki yhdessä joka paikkaan. Alman koirapuistoiluakin verottaa tällä hetkellä juoksut. Neiti ilmeisimmin päätti tehdä vielä ainakin yhdet näin 16-vuotiaana. Viimeeksi Almis on joussut viime huhti-toukokuussa. Sinällään hormonitoiminta pitää kyllä mummon pirteänä ja virkeänä. 

"Kato! Löyty tosi kiva pallo!"

Lumo ja Lumon erityinen mieltymys putkiin... (agility-koira?)

Joulukuisia kuulumisia

Taas on mennyt tovi blogin päivittämisessä.. Mitään ihmeellistä meidän elämässä ei ole tapahtunut. Koirat voivat hyvin. Lumo täytii 5.12 tasan 7 kuukautta, ja hänestä on kasvanut viehkeä ja ihana murkkuikäinen teini, jolta aina ajoittain tuntuu jäävän korvat kotiin kun ulkoillaan..  Neiti on saalistanut ensimmäisen elävän metsäpäästäisensä ja ylpeänä leikkinyt "aarteellaan" (onneksi ei kuitenkaan syönyt raatoa). Alma voi vanhasti ja vointi on pysynyt melko stabiilina, eikä keikkunut suuntaan jos ei toiseenkaan. Minä, emäntä, olen saanut amk-opintoni hyvään vaiheeseen, lopputyö on purkissa, palautettu ja siitä on saatu arvosanaksi 4 (arviointiasteikko 1-5). Nyt sitten täytyisi saada se 15 opintopistettä suoritettua ja raportoitua, niin paperit olisivat näillä näppäimillä kädessä 31.3.2009. Tähtään siis siihen. Nyt sitten mietitään mitä sitä kaiken tämän jälkeen tekisi..

 "Kattokaa, käytii mamman kaa Mustissa ja Mirrissä ja mä sain valkkaa ite luun..."

(ei nyt isoin, mutta isoimmasta päästä.. Mutta jospa sitten kestäisi edes hetken..)

Viimeisestä päivityksestä on kulunut melkein kuukausi, ja tunnustan olevani melko saamaton tämän kirjoittelun suhteen (ja ehkä monen muunkin asian..) Elämä on koiria ja koirat ovat elämä. Olen niin huikean onnellinen omista karvakuonoistani. Lumon kasvattajalle Anskulle sanoinkin Voittaja-näyttelyssä nähdessämme, että olen maailman onnellisin, koska olen saanut niin ihanan koiran kuin Lumo! Yhteinen taival ei ole ollut helppo kulkea, ja paljon on vielä edessä. Harva asia on elämässä ongelmatonta, mutta yhteinen sävel Lumon kanssa on olemassa ja olen hurmiossa seurannut pienen koiran kasvua ja kehitystä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Almaa ei tietenkään sovi unohtaa, elämäni koiraa. Mutta tuntuu, että olen saanut myös toisen "elämäni koiran". Nyt kypsemmällä iällä, aikuisena sitä kait kuuluu sanoa, katselee koiraa ja sen kanssa toimimista hyvin eri tavalla kuin silloin kun olen Alman saanut elämääni rikastuttamaan (eli 10-vuotiaana). Silmä lepää ja mieli rauhoittuu kun katsoo kahta ihanaa koiraa, jotka ovat tuoneet elämääni uskomattoman paljon iloa ja vilskettä sekä murhetta ja surua.

Poron luita, mamma se hemmottelee...

Viimeisen kuukauden aikana olemme Lumon kanssa käyneet säännöllisesti Peiqin, Aidan ja tyttöjen Noora-emännän kanssa ulkoilemassa. On koirapuistoiltu, kierretty pidempiä lenkkejä, jolloin koirat ovat saaneet riekkua vapaana ja lenkkien jälkeen istahdettu hetkeksi kahvi- tai teekupillisen ääressä. Ei ole epäselvää ketkä ovat Lumon "bestikset". Almakin on saanut säpinää elämäänsä kun tytöt ovat vierailleet meillä. Sampo-akitaa ja Marikaa ei tosin sovi unohta. Heitäkin näemme säännöllisesti ulkoilujen ja istumisten merkeissä. Sampo taitaakin olla Lumon idoli. Niin cool ja oman arvonsa tunteva akita saa aina pienen lappalaisteinarin onnesta sekaisin. Kyllä Sampokin Lumosta tykkää, ja joskus jopa innostuu pienen pieneen leikkiin, mutta Lumo taitaa olla Sampon mieleen vielä ihan liian villi ja rauhaton. Myös portugeesi-neiti Fera, topakka tapaus, oli meidän kaikkien ilona yhden lauantaipäivän, kun Feran muut laumanjäsenet olivat Voittaja-näyttelyissä. Fera suhtautui Lumoon mukavasti, kun oma lauma ei ollut paikalla.

 Lumo ja Fera "maahan" ja sitä herkkuahan tässä kuvassa odotellaan..

.

Tänään meillä oli ympäristökasvatuspäivä isolla K:lla. Jonkun verranhan meidän tulee liikuttua julkisilla, kun emännällä ei sitä ajokorttia ole. Yleensä matkat ovat lyhyehköjä ja niihin liittyy mukavia koiratapaamisia. Tänään ei kuitenkaan niin ollut. Matkustimme junalla keskustaan, kävimme L´Oréalin koulutusstudiolla moikkaamassa tuttuja, asioimassa Kampin keskuksessa ja ennen kotiin lähtöä moikkasimme Satu-Maijaa Forumin Body Shopissa. Eli hulinaa, uusia hajuja, paljon ihmisiä ja lisää hulinaa. Lumo käyttäytyi erinomaisesti ja rauhallisesti. Ihmiset kun ylipäänsä Lumon elämässä ovat tähän asti olleet kivoja ja ovat sitä edelleen. Junamatka keskustaan meni hienosti emännän jalan päällä makoillessa. Studiolla neiti tutustui paikkoihin ja piilotteli possun saparoaan. Kun paikat oli tutkittu ja saparollekaan ei löytynyt hyvää piiloa, neiti pisteli sen poskeensa ja otti lepoa. Kampin keskuksessa Only-liikkeessä asioidessa istahti kiltisti kassaan eteen ja odotti. Body Shopissa tervehti iloisin hännän heilautuksin Satu-Maijan ja odotteli jälleen mallikelpoisesti kun ihmiset vaihtoivat turhan päiväset kuulumisensa. Kotimatkalla otettiinkin sitten torkut junan lattialla. Ja nyt uni maittaa myös kotona. Neidillä näyttäisi siis olevan hyvä hermorakenne ja suhtautuminen uusiin asioihin ja pieneen ihmisvilinään sekä liikenteen meluun. Mitä nyt joskus matkustaminen tuntuu tylsältä kun ei saa moikata kaikkia ihmisiä ja joutuu olemaan paikallaan.. Eipä tuo keskusta sinällään emännän mielestä mikään koiranpaikka todellakaan ole, mutta hyvä sitä on aina aika ajoin käydä totuttautumassa erilaisiin tilanteisiin ja paikkoihin. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, vai miten se nyt oli…

 
Vielä lenkin jälkeen jaksaa olla näin terävänä... Tyttöset Aida ja Lumo

Almaa hemmotellaan tietty siinä missä Lumoakin, vaikka poron lumpiosiivuilla..