11.1.2009

Uuden vuoden kuulumisia...

Taas kerkesi vierähtämään useampi viikko viimeisimmästä päivityksestä. Joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui seuraavaan...

Elämä näiden viikkojen aikana ei ole kummemmin muuttunut. On ulkoiltu  paljon ja nautittu ihanista pakkasilmoista, joita etenkin tammikuun alussa meille suotiin. On treffattu paljon koira- ja ihmiskavereita ja nautittu yhdessä olosta ekä tekemisen riemusta. Lumolle on selkeästi muutaman kuukauden aikana muodostunut omanlaisensa spesialiteetit jyrsijöiden metsästys. ja ojarummut Kyseinen saalistusharrastus taitaa olla sangen yleinen lappalaiskorilla, ja Lumo on kyllä ikäisekseen aika pro. Mammaa onkin naurattanut neidin kissamaisuus.. Hiirensaalistamisen lisäksi Lumo onkovin viehättynyt ojarummuista. Vapaana ollessaan joka ikinen ojarumpu tulee käydä haistamassa ja tutkimassa...




Ikäjärjestyksessä lukusuunnasta: Lumo, Aida ja Peiqi Petikon pelloilla, hiirijahdissa

Joulua vietettiin Espoossa. Lumo ja Alma saivat lahjaksi röhkivät possut (Lumo niistä taitaa kyllä enempi perustaa) ja siansaparota. Aattoillan päätteeksi sattui pieni kärhämä, jonka seurauksena joulupäivänä jouduttiin käydä tutustumassa Vantaan päivystävään eläinlääkäriin. Lumo sai toiselta koiralta pureman niinkin lähelle silmää kuin silmäluomeen. Alle puolessa vuorokaudessa haava oli tulehtunut, rähmi ja silminnähden häiritsi neitiä kovin. Päivystävä eläinlääkäri putsasi rähmivän silmän, teki Flurecain-värjäyksen, jossa todettiin verkkokalvon säilyneen naarmuitta (onni onnettomuudessa!!!) ja lääkitsi neidin. Lumo oli alkuun hyvinkin vastaan hangoitteleva hoitotoimenpiteiden suhteen, ja lääkäri ehdotti jo rauhoitusta. Saimme kuitenkin pienen ja pippurisen neidin kyljetettyä ja pidettyä paikallaan toimenpiteiden ajan. Tuskinpa Lumolla mitään suurempi traumoja eläinlääkäriä kohtaan tuosta käynnistä jäi (ja onneksi me normaalisti asioidaan ihan muualla). Kun tytölle annettiin lupa nousta istualteen kylkimakuun sijaan, ei antibiootti- ja kipulääkepiikkejä edes huomattu. Vastaanottohuoneeseenkin mentiin  takaisin toimenpiteiden jälkeen tyypilliseen tapaan eli reippasti.

Silmä lähti onneksi paranemaan hyvää vauhtia antibioottikuurin ja Lumon mielestä erittäin  ikävien silmätippojen voimin.  Pari ensimmäistä päivää otettiin vähän rauhallisemmin, mutta sen jälkeen kyllä treffailtiin jo kavereita ja riekuttiin heidän kanssaan. Viikon kuluttua tapahtuneesta alaluomessa ollut rupikin irtosi. Eikä antidopingistakaan ole huolta Turun näyttelyä ajatellen. 

 
Lumo ja pieni rupi silmän alla

Uusi vuosi vaihtui ihan oman lauman kesken kotona. Lumo ei ainakaan nyt näin ensimmäisenä vuotena vaikuttanut ottavan pahempaa stressiä paukkeesta. Toki ulkoilua vältettiin jo ihan "turvallisuussyistä" pahimman "kaupunkisodan" ollessa käynnissä. Uuden vuoden päivänä käytiin Peiqin ja Aidan kanssa Pitkäkoskella pitkä peltolenkki. Peiqiä ja Aidaa ollaan nähtykin hyvin säännöllisesti, vähintään kerran viikossa.


Lumo Paloheinän mäellä tammikuussa 2009

Alma-mummullekin kuuluu hyvää. Menossa mukana aina silloin kuin se ei vaadi Almalta liikoja ponnisteluja. Eli rankat, pitkät lenkit eivät ole Almaa varten. Muuten matkaamme kyllä kaikki yhdessä joka paikkaan. Alman koirapuistoiluakin verottaa tällä hetkellä juoksut. Neiti ilmeisimmin päätti tehdä vielä ainakin yhdet näin 16-vuotiaana. Viimeeksi Almis on joussut viime huhti-toukokuussa. Sinällään hormonitoiminta pitää kyllä mummon pirteänä ja virkeänä. 


"Kato! Löyty tosi kiva pallo!"

Lumo ja Lumon erityinen mieltymys putkiin... (agility-koira?)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti