Rakennusetsintää

Tänään treenattiin taas. Tarjolla oli meille täysin uusi kokemus ja etsintäympäristö, toimistorakennus Töölössä. Lumo osoitti olevansa erittäin pätevä pieni koiraeläin. Rakennuksessa toimiminen ei tuottanut neidille mitään suurta ongelmaa.  Enemmänkin taas se ohjaaja törppöili.  Ilmavirrat ja hajut kulkevat ilmastoidussa ja "tiiviissä" rakennuksessa hyvinkin mielenkiintoiseti. Koirat hakevat hajuja täysin vastakkaisista paikoista, kuin missä maalimies oikeasti on. Esimerkiksi Lumo työsti ensimmäisen maalimiehen hajua viereisestä huoneesta. Siivouskomerossa olleen maalimiehen hajua Lumo työsti noin kuuden metrin päässä olevan sohvakaluston ympäriltä. Jennin Katla hyppäsi hajun perässä ikkunan edessä olevalle pöydälle maalimiehen ollessa huoneen vastakkaisella puolella kaapissa.. Eli etsintäympäristönä sangen haastava. Ja tämä kyseinen rakennus ei ollut kuitenkaan sieltä haastavimmasta päästä, ja kaiken lisäksi turvallinen liukasta lattiaa lukuunottamatta. 

Lumolta ei vaadittu ilmaisua tällä kertaa, koska Lumpunen ei ollut koskaan aikaisemmin rakennuksessa etsinyt. Maalimiehet pitivät kyllä palkkapurkin näkyvillä, ja jostain syystä pieni koira ilmaisi kyllä Eeva-anopin kummallakin kerralla. Ilmeisemmin neidille siis tutuimman ihmisen. Robinin naamaa vaan nuoltiin, ja Vuokko löytyi muuten hyvin selvien merkkien perusteella. Lumolla on näet aika ihana tapa vetästä korvat päätä myöten, heiluttaa häntää ja pyörittää pyllyä, kun on selkeästi "hajulla". Jotenkin tuo ilmentymä kertoo suoraan siitä, että pieni koira on vaan kovin iloinen ollessaan niin kovin nokkela ja pätevä nenänkäyttäjä! Muutenkin tuo Vuokko-maalimies löytyi hupaisasti: kävelimme käytävää, jonka kummallakin puolella oli huoneiden ovet auki, Lumo kirjaimellisesti törmäsi hajuun ja suditteli hetken paikallaan ja säntäsi huoneeseen ja maalimiehen luokse. Ensikertalaisille rakennusetsijöille tehtiin tietenkin myös helpompi treeni.

Treenien jälkeen ajeltiin Evitskogiin Lumon kasvattaja-Anskun luokse katsomaan Lumon Unna-mamman toisia pentuja. Neljä pientä, kolme viikkoista paimensukuispötkylää tuhisi pentulaatikossa. Sukupuolijakauma fifty-fifty. Ihania pieniä maitokahvin tuoksuisia penneleitä, joilla oli pienen pienet naskalit. Elämä on ihmeellistä. Tietenkin niitä penskoja piti vähän paijata ja höösätä, halia, suukotella ja pitää sylissä. Unna-mamma suhtautui hirmu kärsivällisesti uteliaisiin ihmisiin, jotka ovat suuresti kiinnostuneita hänen jälkikasvustaan. Vähänhän tuo pentujen näkeminen nostatti pienoista pentukuumetta.. Mutta siitä lisää sitten joskus aikanaan.

Lumo vietti pentujen katsomisajan Anskun aidatulla pihalla, ja Anskun oma lauma pikkutarhassa. Lumo oli kyllä super onnellinen kun mamma tuli takaisin ulos. Käytiin vielä kimppalenkillä koko poppoo, ja homma meni mallikkaasti. Ehkäpä aamun treeneillä oli osuutta Lumon sopuisaan suhtautumiseen.. Dixi-siskon kanssa tultiin ehkä parhaiten juttuun. Lauman nuorin Deisi oli puolestaan potentiaalisin kärvistelykumppani. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kotiin saapui päivän riennoista väsynyt ja nälkäinen kolmikko.

Pistetään nyt vielä tähän pieni päivitys "vielä yhdestä" pannasta. Tämä tummempi ruskea tupsahti postista tällä viikolla. Ihan "peruslenkkipannaksi" tilasin. Solkipanta, ja sopii käyttäjälleen kuin nenä päähän!