SPeKL hakuloppukokeiden...

molemmat koeosuudet, päivä- ja pimeä, suoritettiin tänään hyväksytysti! Lumo on supertaitava pieni lapinkoira!

Päiväkoe oli Vihdissä, pimeä Veikkolassa. Päiväkokeen yleisarvosana oli erinomainen, pimeän hyvä. Molemmissa aikaa meni keskimäärin noin 20 minuuttia. Tarkempia päivityksiä myöhemmin.

Sanotaanko näin, että jos Lumolla on viimeaikoina keulinut, niin nyt keulii hetkellisesti myös emännällä. Olen NIIN tyytyväinen tuohon pieneen, kohta neljä vuotiaaseen Pumpaseen! 

Treenirikas pääsiäinen – keuliva lapinkoira

Pääsiäinen startattiin torstai-iltana motivointitreenillä pienen porukan kesken. Hämärän laskeutuessa Robin Hoodien metsän ylle, maalinainen nostatti Lumoa ja kirmasi näkölähdöllä puskaan. Lapinkoira kirmasi perään ja rytmikkäästi haukullaan komensi maalimiestä luovuttamaan palkkion. Maalimies antautui ja avasi purkkinsa. Lapinkoira söi itseriittoisen tyytyväinen ilme naamallaan palkkionsa.

Tällä välin toinen maalimies oli kadonnut pressun kanssa samaiseen metsään, vähän kauemmas kukkulalle. Lapinkoira sai toisen tehtävän. Intopiukkana hän lähti valot vilkkuen ja kello kilisten illan pimeyteen. Teki tovin töitä ja löysi pressuun kääriytyneen maalinaisen. Ensin hieman pressun rapinaa ja sitten alkoi kuuluva ilmaisu. Ohjaaja maleksi vähän hitaammin paikalle. Maalinainen kuoriutui pressustaan ja lapinkoira sai taas palkkionsa. Kaikki tapahtui niin kovin nopeasti. Lapinkoira eli ja sai hetkensä, niin työt päättyivät hänen mieleensä aivan liian aikaisin. Piti vielä kokeilla josko joku porukasta olisi se heikoin lenkki, ja jotain herkkua satelisi kun kovasti komentaisi. Taisi hieman myös leikityttää. 

Aluetreenin sijaan viimeistelin tekemäämme työtä motivaatiotreenillä. Kestävyyttä on talven aikana harjoiteltu, ilmaisua on treenattu, perustreeniäkin tehty ja lisäksi erilaisia treenejä taajamassa, rakennuksissa jne. Joten tämän treenin ajatuksena oli sen ihanan ja motivoivan mielikuvan säilyttäminen koiralla tekemisestä.

Pitkä perjantai vietettiin hölläillen. Treeniä ei siis ollut, mutta suunnattiin Saarijärven länsipuolelle lenkille irlanninsetteripojan kanssa emäntineen. Aikaa saatiin hyvinkin lyhyellä matkalla kulumaan kaksi ja puoli tuntia. Välillä juotiin kahvit metsän siimeksessä räntäsateesta nauttien. Tuli myös todettua, että sen lisäksi, että luota koiraasi, luota myös kompassiisi… Älä siis keksi missä jokin paikka on, ja kuvittele, että kompassi valehtelee. Emme siis olleet edes eksyksissä, olimme vain jääriä. Jäi sitten Iso Majaslampi ensi kertaan.

Lauantaiaamuksi olin lupautunut raunioille Ressun kaveriksi, jonne oli tulossa liuta bernejä. Otettiin siis varaslähtö rauniokauteenkin. Lunta siellä oli vielä jonkun verran, joten rataa ei ihan koko kapasiteetissaan voinut käyttää. Lumo teki pienen alueen, keskikasan, jossa oli pari puoliumpparipiiloa. Ilmaisut olivat hyvät ja Lumolla keuli kuten raunioilla nyt tuppaa käymään.. Tekeminen näytti kuitenkin hyvältä, turhan itsenäiseltä ehkä, mutta motivaatiota ainakin löytyy. Tähän ohjattavuuteen ajattelin tulevalla kaudella paneutua, kaiken sen muun lisäksi.

Sunnuntaina käytiin aamupäivästä katsomassa Juhan ja koirien kanssa parin viikon päästä järjestettävä peruspimeäkokeen koealue ja piilot. Lumo ja pojat totesivat aamulenkkinsä ohessa alueen käyttökelpoiseksi, samoin testaaja ja sopivat piilotkin löydettiin. Lenkin jälkeen otettiin paikkamakuut nelijalkaisille ja leikitettiin koiria. Illansuussa käytiin vielä Nooran ja Aidan kanssa tekemässä hyvä lenkki.

Pääsiäismaanantaina startattiin sunnuntairyhmän hakukausi. Teemana oli jokaisen koirakon palkkaus. Eli meille otettiin puhdasta ilmaisutreeniä kuudella toistolla. Pari istuvaa, makaava, seisova. Hyvin haukkui ja hyvin palkattiin. Kouluttajakollegat intoutuivat esittelemään akrobaattisijataitojaankin Lumolle. Ensimmäinen taiteili päällään seisten ja toinen vaaka-asennossa. Päällään puuta vasten seisova Juha oli sangen simppelisti haukuttava maalimies, vaaka-asentoinen Saara oli alkuun hieman erikoinen, mutta hyvät haukut sai Saarakin. Ilmaisutreeni meni varsin mallikkaasti. Lumo oli jopa aika kivasti hallinnassa, ja ohjaajakin toimi kovin järkevästi ollakseen minä.

Eilen avattiin tiistairyhmän rauniokausi. Alkuun käytiin päästelemässä turhat höyryt Frida- nakusterin kanssa Kelliksen metsikössä. Treeni aloitettiin tutustumisella ja luoksepäästävyydellä. Raunioilla otettiin reagointitreeni. Tosin Lumolle otettiin pari maalimiestä ja ilmaisut pyynnöstäni. Hallinta oli radalle tullessa tuttuun tapaan vähän hukassa. Alueena oli jälleen keskikasa. Eka maalimies oli kasan alussa kahden traktorin renkaan sisällä. Lumo pieni keulaorava kiipesi itsensä renkaan reunalle ja kuola valuen haukkui tyypin pystyyn. Taitavaa. Tämän jälkeen lipesi pariin otteeseen annetun alueen ulkopuolelle, kunnes sai aika kaukaa hajun toisesta maalihengestä, joka oli kouluttajakollegani Miisan vanhempi tytär Anni. Anni unohti odotella ilmaistut ja palkka sateli Lumon suuhun. Ei haittaa. Lumolla oli kivaa. Loppuun sai vähän leikkiä ja hömpötellä vielä Saaran kanssa, ja osallistua tärkeänä loppupalaveriin.

Raunioilla tulen tällä kaudella keskittymään ohjattavuuden ja yhteistyön parantamiseen kaikkea muuta samalla hioen. Eli alueiden läpikäyntiä palasittain, koira hanskassa. Kaikki erilaiset piilotyypit, tarkennus jne. tulee siinä samalla. Eli rauniokauden teema aika pähkinänkuoressa. 

Haussa ajatuksena oli myös ohjattavuus, ja sitä lähdetään pähkäilemään näillä näkymin pistojen avulla. Pistojen kautta saadaan varmaan motivaatiotreeniäkin aika kivasti. Kestävyys, erilaiset maalimiehet jne. tulevat myös olemaan treenin alla. Ensi viikonlopun jälkeen ollaan taas vähän viisaampia.

Sunnuntain puolikkaat – taajamaetsintää

Viime sunnuntaina seitsemän hengen poppoo hälyryhmäläisiä juhlistivat aurinkoista sunnuntaiaamua Espoon Sinikalliossa taajamaetsinnän merkeissä. Alue ja etsintäreitti oli suunniteltu valmiiksi piiloja myöten. 

Saimme Lumon kanssa kunnian olla ensimmäinen koirakko. Lähdimme kiertämään lenkkiä vastapäivään. Taajamassa kun oltiin ja vieressä kohisi Turunväylä, koiran ja ohjaajan nuorana toimi liina. Eli kytkettynä etsimistä. Alkuun perus työrutiini, eli kysyn koiraltani, että ”lähetäänkö hommiin?” ja siihen perinteiset haukahdukset saaneena aloitimme etsinnän.

Lumo lähti rauhakseen liikkeelle. Kuljimme noin 200 metrin matkan, kunnes koiran olemus terästäytyi täysin. Sokeakin olisi nähnyt Lumosta, että sehän on hajulla. Hienosti nousi nenä, työsti hajun reunat nopeasti ja maalimies paikantui kävelytien oikealle puolelle, Turunväylän varteen, korkeamman kallioseinämän päälle. Sinne kallioseinämän päälle mentiin liina tiukalla, ohjaaja etenemistä hidastamassa. Ilmaisu oli ok, maalimies taisi saada vähän sunnuntaiaamun suukkoa haukun lomassa (jos vaikka oli suukot kotoa lähtiessä jäänyt saamatta, niin Lumo korjasi asian). Loistavasti työstetty ja hoidettu ensimmäinen löytö!

Homma jatkuu. Kuljettiin noin vajaa parisataa metriä eteenpäin, ja Lumo nappasi taas hajun. Yli suuren lumikinoksen, poikki rakennuksen takapihan, kohti ryteikköä. Sinne mentiin, liina tiukalla. Siellä se maalimies pötkötti, pressuun kääriytyneenä. Pitihän sitä vähän alkuun herätellä päällä kävelemälle kunnes tehokkaammaksi todettiin jälleen kerran se haukku. Ilmaisu ok, maalimieskäytös ei nyt ihan niin nättiä, mutta ei kaivanut kuitenkaan. Tähänkin on sanottava, että melkoisen taitava plikka tuo Lumo. Ensireaktio hajusta tuli noin 75 metrin päähän maalimiehen sijainnista (Ai mistä mä näitä metrejä arvioin? No Kansalaisen karttapaikasta tietty!)

Sitten mentiin taas. Reilu sata metriä edettiin taas, ja lähdin vasemmalla olevan rakennuksen piha-alueen suuntaan, ajatuksena tarkistaa se. Lumo nosteli taas kirsuaan siihen malliin ja kiristi tahtia kohti alemmalle tasolle vieviä portaita. Perässä mentiin ja roskakatokseen päädyttiin. Lumo merkkasi oviaukon vastapäistä seinää, päätyen aina harmaaseen roskalaatikkoon. Raotin vähän kantta, juu ei haissut siellä, palasi taas seinälle ja päätyi tuohon samaisen lootan viereen kuono ylhäällä. Raotin viereistä lehtiroskiksen kantta, siellähän se maalimies piileksi. Kuono rakoon ja ilmaisu oli hyvä. Niin tuli syödyksi loputkin Ceasarin jänistä kasviksilla. Treeni meni todella loistavasti. Lumo on ihan loistava nainen!

Taajamaetsintäalue: kulkusuunta nuolilla, alue rajattu vihreällä värillä ja tummemman sinivihreät ovat maalimiesten paikat.

Treenit turvapuistossa

Pari viikkoa takaperin treenattiin taas Rudus turvapuistossa. Aamupäivän aikana otettiin pari kierrosta jokaiselle koiralle. Ekalla rundilla Lumolla oli neljä maalimiestä, toisella yksi. Tällä kertaa treenikaverini Jari Miettinen kuvasi useamman koiran treenit. Lumon treeniä kuvina:

Hajulla

 

Hajulla (joka selkeesti "häikäisee")

Lisää häikäiseviä hajuja (tai ehkä vain kovaa tuulta?)

Hyvinkin päättäväisenä

Välillä joutu rämpimään - se kasvattaa luonnetta

Aikalisä aka tuumaustauko

Nythän mä hokasin... (ja kyllä näyttää ketterältä...)

Hmmmph...

Tällähän se on...

Hau-hau-hau-hau-hau anna mun herrrrrkut!

"Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa" - Kyllä koiraharrastaminen on sitten kivaa :D

Olit kyllä Pumppis olit taas ihan eri taitava!

Ja Lumo on sitä mieltä, että lisääkin voitas vielä tehdä

Mutta kun ne hommat loppu tällä kertaa tähän..

Joten loppu- ja lohdutuspalkaksi patukkaa hangessa - olkaat hyvät

Ja patukkaa kädestä

Vähän patukasta taistelua

Ja patukka käy myös taluttimenkorvikkeena

Perussetti - Seitsemän treeniä kolmeen viikkoon

Treenirintamalta taas jokunen päivitys.

Maaliskuun alun varjopuolikkaiden jälkeiset puolikkaat treenailtiin jo tutuksi tulleessa Lintuvaaran koulussa. Varjopuolikkaissa teemana olivat rakopiilot, tällä kertaa keskityttiin ilmaisuun, samoissa piilotyypeissä. Ajatus oli siis muistuttaa koiraa, että tälläisiäkin piiloja on, ja niitä haukutaan ihan samalla tavalla. Ensimmäisellä rundilla otettiin vaan nostattavaa ilmaisutreeniä: maalimies hetsaa koiraa ja kirmaa palkkojen kanssa huoneeseen ja sulkee oven. Parilla ekalla jouduttiin ovea raottamaan ihan vähän, ja ilmaisut olivat ihan ok. Kolmannella Lumon herneet liikahtivat oikein, ja ilmaisu oli oikein hyvä. Toisella rundilla ensimmäinen maalimies vähän hetsasi ja piiloutui. Oli pieniä häiriötekijoitä, mutta ilmaisu oli lopulta hyvä. Tämän jälkeen otettiin kolme umpi/rakopiiloa. Ensimmäinen oli luokan allaskaapissa, Lumo työsti piilon todella hyvin, merkkasi hajun lähteen ja ilmaisi todella hyvin. Toinen oli käsityöluokassa kaapissa, joka oli suht umpinainen. Kaappi oli melko haastava, mutta hyvin Lumo sen sai työstettyä. Mun piti vaan vähän näyttää muutamaa vastakkaista kaappia, että niihin pikku lokeroihin ei mahdu maalimies edes kilon paloissa…  Ilmaisu oli tosi hyvä. Kolmas piilo oli edeltäjiään helpompi, pala kakkua Pumpaselle ja ilmaisu hyvä. Eli oikein kelpo ”korjaustreeni”. Kiitokset kanssatreenareille: Gabille, Juhalle ja Sarille.

Seuraavana sunnuntaina treenattiin Kellonummella pienellä porukalla pelkkiä ilmaisuja. Kaksi ekaa rundia otettiin kahdella pressumaalimiehellä, joista toisella kasvot näkyvissä, toinen kokonaan peitetty. Arvattavissa oli, että alkuun Lumo tepasteli kokonaan peitetyn maalihengen pressulla ”reittiä maalimiehen luokse” etsien. Aika nopeasti kuitenkin luovutti ja aloitti ilmaisun. Toisella maalimiehellä piti ensin nuolaista naamaa, kunnes alkoi aika käskevä ilmaisu. Toisella kierroksella oli selvästi vähemmän pressun päällä tepastelua ja nopeampi aloitus kummallakin maalimiehellä. Kolmannella rundilla otin kolmet pressumaalimiehet hetsauksella. Eli ensin maalimies aina nostatti koiraa, juoksi tien vartta eteenpäin ja piiloutui pressun alle. Ilmaisut alkoivat heti ja tuli hyvänä sarjana. Hyvä treeni, parempi mieli.

Maaliskuun puolen välin paikkeilla käytiin taas lauantaiaamusta treenaamassa Rudus turvapuistossa. Lumolle oli neljä maalimiestä. Annoin työskennellä aika itsenäisesti, liikkui kuitenkin haluamaani suuntaan, eli etsintäsuunnitelmassa pysyttiin suhteellisen hyvin. Ensimmäinen maalimies oli ylöspäin aukeavassa törpössä, joka nousi heti alkuun. Ilmaisu oli ok, kuola vaan valui. Toinen maalimies oli kontissa, jonka ovea tuuli raotti juuri sopivalla hetkellä. Maalimies oli pimeän kontin nurkassa. Ilmaisu alkoi heti ja oli oikein hyvä. Tällä kertaa jätettiin ”mallinuket” ilmaisematta. Kolmas maalimies löytyi työkoneen takaa hangesta, kokonaan pressuun peitettynä. Vähän tepastelua pressulla, mutta ei kaivamista ja melko nopeasti alkoi haukku. Ilmaisu hyvä. Neljäs maalimies oli toisessa kontissa, kontin perällä, suihkuverhon takana. Ritiläportaat – ei ongelmaa, kontin ovi raollaan ja sinne meni Lumo. Ilmaisu oli hyvä. Toisella kierroksella otin yhden maalimiehen vapaavalintaiseen paikkaan. Maalimies oli alueen keskellä, vähän korkeammalla, tikkaiden päällä. Lumo sai maalimiehestä hajun. Sää oli melko tuulinen, joten haju kulkeutui kauemmas. Kävi maalimiehen lähellä, en tiedä oliko maalimies jollain tapaa vähän hankala, sillä haki hajua uudestaan. Liikuin itse maalimiestä kohti ja kutsuin Lumoa tarkastamaan uudelleen. Tällä kertaa toimi paremmin, tavoitteli korkeammalla olevaa maalimiestä ja nousi tikkaita vasten ilmaisemaan. Eli ylöspäin haukuttavia maalimiehiä tulee treenata. Maastossa ehkä puussa, kiven päällä olevia, raunioilla paikoissa jonne koira ei pääse, mutta pystyy kurottautumaan kohti. Kaikkiaan hyvä ja onnistunut treeni.

Eilen treenattiin pitkästä aikaa pitkästi. Olin pyytänyt noin 45 minuutin mittaista etsintää alueella, jossa ei tarvitsisi kauheasti rämpiä. Koira voisi työskennellä osittain liinassa, osittain vapaana. Olin pyytänyt alueen alkuun muutaman esineen, joiden paikat olin pyytänyt merkitsemään myös karttaan. Kaksi ensimmäistä esinettä Lumo merkkasi todella hyvin. Toisen esineen päälle vähän putosi ja hihanriekale upposi syvemmälle hankeen. Käytiin vähän tuulettamassa nenää ja palattiin takaisin. Lumo yritti kaivaa, ei löytynyt, tarkensi lisää ja autoin vähän kaivamaan raskasta lumisohjoa. Löytyihän se esine, hihanriekale jälleen. Kolmannen ohi meni vauhdikkaasti, ei reaktioita. Otin vähän taaksepäin ja annoin käskyn ”missä”. Alkoi työstää, ja löytyi se kolmaskin esine, kankaanpala, hännän heilutusten tahdissa. Jatkettiin pururataa eteenpäin. Lumo liikkui kivasti edellä, jääden välillä odottamaan. Tultiin polun risteykseen, jonne Lumo lähti tosi päättäväisenä. Kartturin kanssa seurattiin perässä, sillä sinne meidän pitikin mennä. 

Tästä alkaa sitten treenin kohta ”kaaoksen ainekset”. Lumohan ei irtoa. Siis yleensä ei irtoa, ainakaan tallaamattomalla alueella… No toisin sitten kävi. Pumppis toteaa, että hangen kautta on suorempi reitti ja sieltä haju tulee. Rämpii kummulle. Ohjaaja jäätyy, pohtii, että pitäisikö koiraa lähteä tukemaan… Jäätyminen toki hidastaa aina toimintaa, joten pieni aikaviive ja ohjaaja lähtee rämpimään koiran jälkiä upottavaan, märkään sohjohankeen, joka kantaa koiran, mutta ei ohjaajaa eikä kartturia. Upottaa upottaa, polveen asti, reiteen asti. Kuuluu hau. Se ei kuulu ”kovin kaukaa”, tai siltä se kuulostaa. Kartturi vitsailee, että hänelle tämä on helppoa kun tulee mun jälkiä. Hetkeä aiemmin olin toki itse kehuskellut, ettei meidän pitkissä tarvitse rämpiä – eipä. Kartturi huomaa liukuesteensä pudonneen. Jää jälkeen. Rämmin Lumon jälkiä. Teen ”välikuolemia”, sillä sohjohangessa liikkuminen on jokseenkin raskasta. Hengästyttää hengästyttää.. Päädyn kosteikon kautta polulle, Lumon reittiä pitkin. Polku menee oikealle ja vasemmalle, sinne minne polku ei mene kuuluu kummun takaa hyvää ilmaisuhaukkua. Kartturia ei näy. Ei helvetti. Rämmin polkua vasemmalle, se lähtee takaisin purtsille. Umpihankeen meneminen ei houkuta, sillä liikkuminen kuin täi tervassa on hidasta, enkä ehdi paikalle kuitenkaan ”tarpeeksi ajoissa”, vaan ehkä kymmenen minuutin kuluttua. Soitan piilossa olevalle Jarille, joka ensin puhuu toista puhelua. Soitan uudelleen, jolloin Jari vastaa. Hirvittävän hyvä haukku kuuluu puhelimen toisesta päästä, selitän tilanteen ja pyydän palkkaamaan koirani hyvästä sarjasta. Soitan kartturille. Soitan taas Jarille. Sovitaan, että maalimies lähtee kuljettamaan koiraa meitä kohti, ja yritämme löytää pururadalla kartturin kanssa toisemme. Loppu hyvin kaikki hyvin. Kuljen takaisin aloituspisteeseen ja näen lännessä toisen otsalampun, Jari, joka kuljettaa mukanaan Lumoa. Kutsun koiraani, joka tulee iloisen onnellisena luokseni, palkkaan herkkumössöllä purkista, suljen kannen ja säästän loput maalimiehen syötettäväksi. Hetken päästä tulee kartturi Tea paikalle. Aikamoinen katastrofin aines oli kyllä syntymässä. Pidettiin treenin pohdinnan ohessa pieni ”laumapalkkaus”, Lumo sai rapsutuksia, kehuja ja komensi vielä hangessa istuvaa Teaa. Ei mennyt treeni niin kuin Strömsössä, tai ylipäänsä kuten olisin ajatellut. 

Lumo irtosi ”vaan” 150 metriä umpihangen yli. Oli aloittanut ilmaisun heti. Haukkua paukuttanut kunnon sarjaa, välillä haukannut happea ja aloittanut uudelleen kun palkkaa ei tullut. Oli vähän puhelujen aikana pätkinyt haukkua, mutta aloittanut taas paremmalla rytmillä puhelun loputtua. Maalimiehen sanoin: ” Aloitti kuljettuaan pressun poikki naamapuolelleni. Paukutti pitkää ja hyvää sarjaa 30 cm lähellä naamastani. Jossakin vaiheessa puhelut hiljensivät, mutta aloitti uudestaan kun ei palkkaa kuulunut. Palkkasin uudesta sarjasta.” Ainut miinus tässä on ehkä toi vähän lyhyehkö ilmaisuvälimatka, 30 cm maalimiehen naamasta on aika vähän.. Oletan Jarin maanneen. 

Loppupäätelmä pitkistä: koira irtoaa, paljonkin hajulle. Ilmaisee hyvin. On motivoitunut niin etsimiseen kuin maalimieheenkin. Eli tuli sitten vähän erilainen treeni, mutta peruspalikat vaikuttaisi tämän treenin perusteella olevan kunnossa.

Etsintäalue Kaukalahden pitkissä - Palolampea ympäröivä purtsi about. Alueen kartan länsipuolelta löytyi maalimies, eli Sports Tracker (kuva alla) näyttää ohjaajan häröilyt. Lumolla oli vähän laajempi reitti, joka vei hankien poikki.

Tottiksissa ollaan treenattu viimeisen kolmen viikon aikana samoja kuvioita: seuraamista, jääviä liikkeitä, erityisesti liikkeestä seis ja toissa sunnuntaina viimeistä kertaa tällä erää Virve Sormusen opissa noutoa.

Loppukevennykseksi muutama kuva 112 päivästä, josta olen helmikuussa kirjoittanut "Alkuvuodun kuulumisia" Kuvat on Espoonkruunu asukaslehdessä julkaistuja, ja treenikaverini skannaamia.

Kansikuvatytöt

Vasemmalla alhaalla Gabi ja apku Scifi, oikealla Päivi ja lbn Seita