Nenähommia ja köhää

Team HurLumilla on taas ollut tapahtumarikasta elämää. 

Lauantaiaamuna ajeltiin Hyvinkäälle järjestämään hälyryhmän treenit. Tytöt matkassa, tottakai! Hurkki pääsi rallaamaan Onnisen pihalla olevalle varastoalueelle groendalpentu Ennin kanssa, tutustumaan lapukkapentu Velhoon, kultsu Pandaan ja treffasi myös Into tervua. Selkeästi paimenilla, eli Hurmalla ja Ennillä oli kivaa keskenään - juostiin ja painittiin turkit kuurassa.

Hälytreenien jälkeen meillä oli mahdollisuus treenata omia koiria vielä pienryhmissä parin tunnin ajan. Lumolle otin kaksi maalimiestä varastohalliin. Lumo oli kivasti ohjattavissa, eli yhteistyö pelitti, hajuihin reagoi hyvin. Ensimmäisen maalimiehen työsti hyvin, vaikka ohjaaja olikin vähän puusilmä.. Toinen maalimies oli selkeästi enemmän pähkinä. Sai reaktion, joka ei alkuun ollut kovin voimakas, ja käytiin vähän tuulettamassa nenää toisaalla. Kyseisessä hallinosassa oli voimakas tuuletin, joka puhalsi hajua toisaalle. Lumo kävi kurkkimassa pahvilaatikkoja joihin ylti, jonka jälkeen turhautui ja tuli kovaan ääneen kertomaan, että "täällä haisee, mutten tiedä missä - voisitko tehdä jotain". Tälläistä ei ole tapahtunut aikoihin... Lopulta sai työstettyä haisun, ja maalimies löytyi korkeammasta pahvilootasta. Ehkä tärkeintä oli se, että ohjaajana pystyin kertomaan koiran reaktioiden perusteella, että missä maalimies voisi olla. Virkakoirapuolella se monesti riittää, että koiran reaktio on luettavissa ja tosi tilanteessa myös ohjaaja osallistuu henkilön paikantamiseen. Mehän nyt vaan halutaan tietty hifistellä tässäkin asiassa. Rakennukset on aina vaikeita, ja kyseinen halli osoittautui osaaville koirille haasteelliseksi.

Puhallan ilmaan mun poskiin ja kohta sanon hau..

Hurma pääsi ulkoalueella etsimään nenäänsä. Oli niin hyvä ja tasainen tuulenvire, että pakkohan sitä oli testata. Kolme maalimiestä piiloutui ulkona olevien varastohyllyjen/-telineiden sekaan, ja lähdimme Hurman kanssa tuulen alapuolelta etenemään varastokäytävää pitkin. Ensimmäiseen maalimieheen Hurma oikeastaan vaan törmäsi. Namuset maistui, häntä heilui ja kivaa oli. Toisen maalihengen ohi Hurma käveli, kunnes törmäsi hajuun, häntä alkoi heilumaan ja Hurkki meni nenänsä perässä maalimiehen luokse. Taas oli kivaa. Kolmannesta maalihengestä Hurma sai selkeän reaktion, häntä alkoi viuhtomaan ja Hurma meni nenänsä perässä ja sai paikannettua hajunlähteen. Tosi hyvä treeni, ja itse alan pikkuhiljaa vakuuttumaan, että kyllä se Hurmalainen sen nenänsä taita löytää. Ja kyllä, tiedän, että Hurkki on pentu, ikäähän Hurmalla on vajaa 15 viikkoa, mutta nuorena se on vitsa väännettävä.

Sunnuntaina hakuiltiin. Lumolle tehtiin toistamiseen Norjalaista sekametsää, tällä kertaa kuudella maalimiehellä. Mielikuvat annettiin taas äännähdyksinä, itse huhuilin metsään ja maalimies vastasi. Paluu alkuun ja lähetykset mielikuvajärjestyksessä maalimiehille. Eka ja kolmas löytö suorapalkkana, lopuissa ilmaisut. Pumsii teki hienosti hommia. Pari pistoa meni melkoisiksi kaarroiksi ja otin lähetykset uusiksi. Muuten oikein hyvä ja motivoiva treeni.

Pelto-Lumo

Hurma sai jatkaa nenänsä etsimistä, joten Hurmalle otettiin pari maalimiestä. Kuljettiin taas metsässä tuulen alapuolella. Ensimmäinen maalimies oli Hurmalle vieraampi tyyppi, ja täytyy sanoa, että kyllä tuonkin ikäisellä pennulla on jo selkeästi hajumielikuvia tutuista ihmisistä, tai sitten herneet pienessä päässä eivät vielä kohdanneet kunnolla ensimmäisen hajun kohdalla. Reagoi hajuun, mutta pohti hetken, että mitä sille tekisi.. Päätyi lopulta maalimiehelle ja palkat mutusteltiin häntä heiluen. Toinen maalimies oli entuudestaan Hurmalle tuttu, ja reagoi hajuun selkeästi voimakkaammin. Lähti ensin hajuvanan mukana, kunnes pysähtyi, kiipesi vähän korkemmalle tuulen alle, itse otin yhden askeleen kohti maalimiestä. Siinä vaiheessa Hurmalla välähti ja lähti iloisesti tuulen suuntaan ja paikansi maalimiehen. Hirmu taitava pentu!

Pelto-Hurma

Eilen korkattiin Lumon kanssa kauden ensimmäiset pitkät. Olin tilannut treenin "vapaat kädet"-teemalla, ajatuksena, että mennään vähän niinkuin mentäisiin hälytykseen eli emme tiedä mitä tuleman pitää. Piiloilija sai siis suunnitella treenin. Alue oli Niipperissä, ja palasteltuna useampaan lohkoon. Päätin lähteä etenemään a-lohkosta, joka oli melkoista taajamametsäpuskikkoa. Myöhemmin selvisi, että olin päättänyt lähteä siitä kaikista kettumaisimmasta maastosta liikkeelle. 

Tuuli kävi etelästä. Ensin kuljettiin kytkettynä alueen itäreunaa, etelä-pohjois suunnassa olevan autotien vartta, jonka jälkeen halusin risteillä alueen takalaidasta kohti tietä ja palata aina takarajalle päin jne. Tuuli tuli pitkälti tieltä päin, joten luotin tuuleen sekä siihen, että Lumo irtoaa tarvittaessa hajulle, emmekä menneet arviolta 100 metriä lähemmäksi tietä. Alue oli tosiaan melkoista rääseikköä, joten koiran liinassa pitäminen olisi vaikeuttaunut liikkumista huomattavasti. Joten olosuhteiden takia annoin Lumon työskennellä vapaana. Lumo oli hyvin kuulolla, mutta irtoili ajoittain itsekseen pidemmällekin. Vajaan tunnin etsinnän jälkeen piiloilija soitteli sijaintiamme. Olimme aikalailla alueen loppupäässä. Etenimme takarajalle, kerrankin polkua pitkin, josta oli tarkoitus jatkaa taas tietä kohti polkua hyödyntäen. Lumolle tuli selkeä missio ja neiti viipotti polkua alaspäin. Jöäui päin. Seuraavaksi esitänkin itselleni kysymyksen, että miksi ihmeessä jäin kuin tikku paskaan enkä edennyt koirani perään? No selitys, tosin todella huono sellainen, kävellessäni itse en kuule Lumon kellon kilinää.. Jep, jeLumop, jepp. Tavallaan olisi kovin reilua tukea koiraa, vaikka koira irtoaakin pimeymeyteeneen 150 metriä. Siin. Mu Mutta siinä vaiiheessa kun koira löytää maalimiehen ja aloittaa ilmaisun, se 150 metriä on metsässä melko pitkä matka, jaja ainakaan meillä ohjaaja  ei ole yhtä ketterä ja maastovarma kuin koira... Ilmaisumaisu siis hieman pätki, sillä Lumo tauottaa ajoittain ja kuulostelee missä minä olen tulossa. Treeniin olen muuten oikein tyytyväinen koiran osalta. Työskentelye. täisyys olioli taajamaamametsikössä hyvä, eli  pysLumo pysyi pääosinpääosin näkösällä, tai siis valotlot näkyi,. Oli hyvin kuulolla ja teki töitä tehokkaan säästäväisesti. Reagoi hajuun, irtosi pimeyteen ja teki hajun itsenäisesti.  Loistava stava Lumo!

Ainut mitä lähempänä tylnä työskentelevä koira vaatii, on oikeastaan se, että ohjaaja ja kartturikin joutuvat liikkumaan enemmän alueen läpikäymiseksi. Taajamassa tuo suunnilleen näköetäisyydellä pysyminen on minusta hyvä asia, metsämetsässä saakin irä ärota enemmän. Mutta, summasummaru.m: aina on kehityttävää, kehitettävää jkehityttävä, opittavaa, opittavaa, opetettavaa ja parantamisen varaa. Silti olen itse melko tyytyväinen optähä'hän treeniin. Kiitos siitä MissMiss Piiloilijalle ja Mr Kartturille. Ja kiitos myös hienolle koiralleni!

Pitkäalue

Hurma-Hurkki-Kähkönen sairastaa. Hurmeli alkoi köhimään sunnuntai-iltana lenkillä ja jatkoi köhisemistä lenkin jälkeen kotona. Välillä yskinnän seurauksena oksentaa kirkasta ja vetelää limaa. Kiva kiva, ehkä meillä pesii kennelyskä.. Lumo on ainakin toistaiseksi oireeton. Hurma köhii välillä, ei älyttömästi, syö hyvin, rehaa ja riekkuu, mutta nukkuu myös.

Eilen oli tarkoitus käyttää Hurma tehosterokotteella, ajeltiin kuitenkin eläinlääkärimme pakeille, vähän eri agendalla. Saatiin yskänlääkettä tarpeen vaatiessa, ohjeita höyryhengitellä, käsky levätä. Sanat pentu ja lepo eivät kuulu samaan lauseeseen... Mikäli Hurman vointi ei kohene, niin antibiottikuuri on puhelinsoiton päässä. Näytettiin samalla Lumon takanisien väliä, joka alkoi mammalomalla, nisien roikkuessa punoittaa. Pahin punoitus on loppunut, mutta iho punottaa edelleen ajoittain, muuten on siis ihan ehyt. Lumon masua siis pestään ihoa rauhoittavalla shampoolla ja suihkautetaan kutinaa lievittävää suihketta kerran päivässä. Makseltiin viulut, samalla myös rokotukset ja varasin Hurkille tehosterokotusajan ensi viikon torstaille. Jospa tauti olisi siihen mennessä talttunut. 

Tänään tuli Genoscoperilta tyttöjen Pompen taudin geenitestien tulokset. Molemmat ovat Pompen taudin statukseltaan normaaleja.

Lumo ja Hurma pellolla