Pienestäkin tulee iso, jos Lumo päättää niin. Sain taas todistaa tätä edellistä lausetta sunnuntaina sateisessa hakumetsässä. "Otetaan ihan pieni alue, kaksi maalimiestä maantasalle, ettei pyllerön tartte pyrkiä liukkaille kiville, puuhun saa kiivetä, sinne Lumo ei pääse, mutta pieni alue..." Kuuluisat viimeiset sanat.
Alue oli pieni, maalimiehiä oli kaksi, molemmat maantasalla, vähän pöpelikköön peittyneenä. Tuuli kuljetti hajua keskilinjalle asti. Päästin Lumon hajulle. Sinne meni, kulkiset kilisten ja masu heiluen... Olikohan tää hyvä idea? Mutta eihän tiineys ole sairaus? Eikö pöljinkin eläin säästele itseään ja lakkaa keulimasta sitten kun ei vaan enää pysty eikä kykene? Näin uskoisin.
Ensimmäinen maalihenki löytyi, haukuttiin ja kirsu eväissä jatkettiin hommia. Lumo irtosi keskilinjan toiselle puolelle.. Kulkunen vaan kilisi, huutelin vähän vinkiksi, että jos pysyttäisiin kuitenkin vaan sillä toisella puolella jossa itse olin.. Tulihan se sieltä, kulkunen kilisten, tuulen alle pyrki, kaahasi ohi, juoksi pöpelikköön, tarkensi ja aloitti kovin käskevän ilmaisun. Ja näin saivat masuasukit hieman rytmikästä liikuntaa, haukkua ja aina niin kovin ravitsevaa Yarrah luomumärkäruokaa. Good Cuzikin oli sen hetken hauska, kunnes koko viisipäinen treeniporukka oli koolla, lelu putosi siihen ja pyllerö meni peppu keinuen, häntä heiluen vuorollansa jokaisen luokse kerjuulle.. Kouluttajaparini Juha kiinnitti huomiota, että Lumo haukkuu "kilttihaukkua". Hupaisa huomio, mutta niin se kyllä haukkuu. Ylähampaita ei näy lainkaan Lumon haukkuessa mua tai maalimiestä - no, ettei tulis niinku lähetettyä vääriä signaaleja, nih!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti