26.4.2011

Pelastuskoirailu pääsiäinen

Lumo on uraputkessa. Lauantaina korkattiin meidän Pelastuskoiraliiton maastokoetili. Saldona läpi mennyt hakuperuskokeen päiväosuus, ja hylätty hakuperuskokeen pimeäosuus. Kokeet olivat oman yhdistyksen järjestämiä, molempien osuuksien koepaikat olivat Inkoossa.

Leikkikokeessa hommissa 9.4.2011 Kuva Sari Hujanen
Ohjaajaa jännitti niin maan perusteellisesti, että oho. Hengitys kaiketi kyllä kulki, ja siirtojakin kerkesin miettimään tovin. Päiväosuuden hallinta meni ihan passelisti. Seuraaminen oli melko löysää, mutta Lumo kulki kuin kulki jokseenkin mukana. Eli aluetta kohti siirryttiin yhdessä. Paikallaolokaan ei ihan mallisuoritusta hiponut, mutta Lumo pysyi paikallaan jotenkin. Kerran kävin korjaamassa neidin noustessa, mutta alueelle päästiin. Ei kaatunut siis hallintaan. Ohjaajan etsintäsuunnitelma oli ihan kelpo. Ajatuksena oli ensin kiertää alueen rajat tuulen alapuolelta, jonka jälkeen alueen halkaisu. Ihan ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta meni niin kuin toivekin oli, eli luotin koiraan ja koirahan toimi. 

Lähdin siis etenemään alueen oikeaa reunaa, tuulen alapuolelta kiertäen. Jotenkin ihanasti siitä ei ihan alueen reunasta meni sellainen leveähkö polku, joka tuntui niin turvalliselta (ja mukavalta) kävellä… Onneksi Lumolla on nenä. Onneksi se nenä toimi, ja Lumo kävi nostamassa heti alueen reunassa olleen maalihenkilön (joka jäi kaikilta muilta nostamatta). Ilmaisu ei alkanut ihan heti, mutta alkoi kuitenkin. Hetken siinä hengittelin syvään ja hartaasti (tai siltä se tuntui), kunnes nosti käpälän ylös. Testaaja nyökkäsi. Eka maalihenki oli siis löydetty, enää oli jäljellä kaksi. Jatkettiin etsintäsuunnitelman mukaisesti. Lumo irtosi keskemmälle aluetta, ja kohta kuului taas haukku. Hengitin, hengitin ja taas nousi käpälä. Testaaja nyökkäsi, toinen maalihenki löydetty. Jatkettiin kohti takarajaa. Lumo kävi alueen ulkopuolella, josta kirmasi kutsusta takaisin. Irtosi jonnekin, ja alkoi ilmaisu. Hetken taas odotin, nostin käpälän, sain testaajan hyväksynnän ja lähdin siirtymään kohti ääntä. Lähemmäksi päästyäni haukku hiljeni. Lumo pyöri piilon edessä. Pysähdyin ja Lumo meni takaisin piilolle ja jatkoi ilmaisua. Odotettavasti tästä tuli noottia, mutta meillä on silti hyväksytty hakuperuskokeen päiväosuus! Aikaa meni 7,5 minuuttia 20 minuutista. Yleisarvosanaksi saimme 2, eli hyvä. Etsintäsuunnitelma, ohjaajan toiminta ja koiran ohjattavuus alueella oli 2, hyvä. Ilmaisut 3, tyydyttäviä. 

Leikkikokeessa maalimiehellä 9.4.2011 Kuva Sari Hujanen
Peruspimeä oli sitten meidän osalta täysi fiasko. Suorituksessa näkyi koiran kokemattomuus, eli ahne ohjaaja vei liian raakileen koiran kokeeseen. Hyi hyi. Eli lisää treeniä, treeniä, treeniä. Koepäivä oli kaikkiaan pitkä. Ohjaaja oli vähintään tosi outo ja jännittynyt. Lumoakin ehkä illan tullen jo hieman väsytti.. 

Pimeäosuuden hallinta meni ihan ok. Paikalla makuussa Lumo nousi istumaan, mutta meni kaukokäskystä ja käsimerkistä takaisin maahan. Etsintäsuunnitelma oli aikalailla päiväosuuden kaltainen. Rajojen kierto tuulen alapuolelta ja halkaisu. Lumo lähti hommiin kyllä ihan innolla, irtosi pariin otteeseen kauaskin.. Ohjaajalla alkoi kuitenkin tulla vähän kummallinen olo. Kerran hakuliiveissä olleen kellon kilinä lakkasi. Odottelin hetken. Ei haukkua, vihelsin ja Lumo tuli luokse. Ehkei Lumo ollut maalimiehellä… Jatkettiin matkaa. Toisessa takakulmassa kysyin testaajalta aikaa. 11 minuuttia, totesin meidän jatkavan iltalenkkiämme. Pitkä päivä, säkkipimeä maasto ja kokemattomuus kostautuivat. Päiväosuuden huonot ilmaisut muuttuivat täysin olemattomaksi pimeän tullen. Lumo oli käynyt kahdesti kahdella maalimiehellä. Nuollut naamaa, heilutellut häntää, mutta ei kummallakaan kerralla ilmaissut.. Käytimme likipitäen koko 30 minuuttia. Itselläni ei ollut otsaa keskeyttää koetta, mutta ei testaajakaan sitä tehnyt. Totesi kokeen jälkeen halunneensa antaa mulle kokemuksen alueen käynnistä. Hyvin sen kyllä kävinkin. Suunta pysyi ja valehtelematta olin koko ajan suhteellisen hyvin kartalla. Mikäli Lumolla olisi ollut enemmän kokemusta ja itsevarmuutta, että olisi maalimiehet ilmaissut, olisi tuolla alueen käynnillä kaikkien maalimiesten pitänyt löytyä. Ja löytyä ihan annetussa ajassakin. Pimeäosuudesta tuli siis hylätty. Yleisarvosana oli 2, hyvä. Etsintäsuunnitelma ja koiran ohjattavuus alueella 2, hyvä. Ohjaajan toiminta 3, tyydyttävä. Mun olisi niin pitänyt mennä tukemaan koiraani. Lähteä kulkemaan kohti, kun kellonkilinä lakkasi. Tukea, tukea, tukea. Tilanne on kuitenkin niin eri kuin treeneissä. Ja nuori koira tarvitsee tukea. Lapinkoira, paimenkoira on vielä ohjaajaherkkä koira. Eli ohjaajan jännitykselläkin on kokemattoman koiran kanssa hintansa.

Mutta nyt tiedetään mitä treenataan. Ilmaisuun varmuutta, paljon. Meillä on viisi kuukautta aikaa, ja syksyllä peruspimeän uusintaan. Pohdinnassa on, ilmoittaisinko meidät silloin myös päivään, lähinnä, jotta näkisin onko koiralla kesto parantunut. Periaatteessa se ei ole välttämättömyys. Loppukokeessa molempien osuuksien suorittaminen saman vuorokauden aikana on kyllä enemmän kuin suositeltavaa. 

Sunnuntaina oli Lumon osalta palauttavat hakutreenit. Yökokeen testaaja on myös toinen meidän kouluttajista tällä kaudella. Ennen treeniä keskusteltiin edellisyön kokeesta, ja siitä kuinka ”kauhuissaan” testaaja oli ollut. Vannoin kautta kiven ja kannon, etten ikimaailmassa olisi tuonut koiraani kokeeseen, mikäli mulla olisi ollut aavistus ihan tämäntasoisesta riman alituksesta. Ikinä ennen ei ole mitään vastaavaa käynyt. Olisin odottanut korkeintaan huonoa, pätkivää haukkua… No nyt kävi miten kävi, enkä ollut ensimmäinen, enkä taatusti viimeinen jolle näin kävi. 

Otettiin pienehkö alue, kolme maalimiestä ja lyhyet ilmaisut. Ilmaisuissa ei ollut mitään ongelmaa. Ne alkoivat hyvin ja Lumo haukkui hyvin. Kouluttaja sanoi, ettei ehkä kuitenkaan syytä ihan niin huoleen, mitä hän alkuun ajatteli. Hyvä niin. 

Eli missiona on saada kevään- ja kesän aikana ilmaisu kuntoon:
  • Lumolle itsevarmuutta haukkuun ja ilmaisulle kestoa (itsevarmuutta aloittaa haukku ja haukkua, vaikka ohjaaja olisi kauempanakin, välillä mielellään ihan tosi kaukanakin)
  • Maalihenkiä eri asennoissa, eri tavoin peitettyinä (peitettyinä kuitenkin) 
  • Hallinnasta osa etsintärutiinia  
  • Pidempiä treenejä (enemmän tyhjää, eli kestoa etsintään)
  • Välillä pari treeniä/päivä eli sitä ihan oikeaa kestoa (tähdäten kokeisiin ja tosi toimiin) 
  • Pimeätreeniä ”pimeinä” tai ainakin hämärinä kevät- ja kesäöinä
  • Syksyllä enemmän pimeätreeniä
Kyllä, meistä tulee hyviä. Takuuvarmasti.

Tänään käytiin aamusta kouluttamassa ja kouluttautumassa vielä raunioilla. Alkuun tehtiin Jennin ja Jennin lauman kanssa metsälenkki Oittaan Bermudan kolmiossa… Ilman kompassia kyseinen metsä on aika ”ympäri mennään ja yhteen tullaan”. Koulutusryhmässämme on paljon uusia harrastajia, joista toivottavasti saadaan pekoiluun hurahtaneita himoharrastajia. Otettiin palkkaus- ja maalimiestreeniä. Lumo leikki ihan intopiukkana alkuun mun ja muutaman ryhmäläisen kanssa. Saalisti lelua ja taisteli. Oli pieni ja pöljä. Sen jälkeen mä palkkasin Lumoa, sitten pari muuta palkkasi Lumoa. Lopuksi saimme pienen alueen, jonne oli ”kadonnut” kolme maalihenkeä. 

Aloitettiin poikkeuksellisesti keskitalosta. Poikkeuksellisesti siksi, että yleensä kadotan koirani taloihin. Kas sieltähän löytyi maalinainen, joka haukuttiin kelvollisesti pystyyn. Jatkettiin hommia. Keskitalon liepeillä oli joko ruokaa, peltohiiri, sisilisko, kärmes tms. jota Lumon piti ihan pakosti hieman etsinnän lomassa metsästää.. Murrr, onneksi jatkoi hommia kun olin tovin murissut, mutta häiriö oli ohjaajalle liian suuri, sillä etsintäsuunnitelma kärsi. No ei mitään, jatkettiin keskikasalta. Löytyi maalimies, johon oli ensin kuonolla törmätty, peruutettu pois päin ja haukuttiin sitten sekin ihan hyvin. Hommaa jatkettiin, keskikasaa hinkattiin, kunnes taas piti saalistaa sisiliskoa tms. tiilikokkareiden välistä.. Murrrr, nostin Lumon pois puuhistaan ja käskin jatkaa hommia. Jatkoihan se. Teki ihan töitä. Palattiin keskitalolle, kun keskikasa tuotti vain sisiliskon metsästystä. Lumolla oli missio missä maalinainen haisee. Haju tulee ylhäältä, haukkui ja näytti ylöspäin. Kehuin. Tovi annettiin pohtia keksisikö pieni lapinkoira ne rappuset, joita pitkin pääsisi maalinaista liki. Ei, ei keksinyt. Rappuset ovat katsos ihan liian irralliset siitä, mistä haju tulee. Pientä ohjausta ja kas kas, hyvin taas haukkui. Taitava, pätevä, eri etevä! Ja nyt todella väsynyt. Loppupäivä onkin ansaittua lepoa. Aika rankkaa olla pieni lapinkoira.

1 kommentti:

  1. Hyvä teistä tulee, ihan varmasti. Sopivasti treeniä ja sopivasti taukoa ja lepoa välissä. Ja tietty rentouttavia lenkkejä sharmantin Husu-Pekan, sekä emäntänsä kanssa.

    t. Sohvi

    VastaaPoista