5.12.2011

Linnasta linnaan

Espy pekon hälytysryhmän vuoden viimeinen hälytreeni järjestettiin 4.12 Joutsenossa, Konnunsuon entisellä vankila-alueella. Järjestäjätahot määrättiin paikalle jo lauantaina 3.12 tutustumaan alueeseen ja tekemään loppusilaus treenijärjestelyille paikan päällä. Meillä oli käytössä useampi entisen vankilan rakennus. 

Lauantaina otettiin ensin pienet treenit omille koirillemme, jonka jälkeen tehtiin kolmen tunnin vankilakierros ja suunniteltiin hälytreenin piilot. Olimme rajanneet lauantain treenin hyvin pieneen osaan Konnunsuon rakennuksia. Lumolle otin neljä maalimiestä. Ensimmäinen oli maanalaisen tunnelin jälkeen olevan pannuhuoneen kylmässä tilassa, seuraavat kolme olivat ylemmässä kerroksessa. Yksi oli kirjastohuoneen erillisessä huoneessa, jonka ovi oli kiinni ja toinen kerroksen toisella puolella olevan käytävän ydhessä huoneessa, jossa oli paljon pöytiä ja tuoleja estämässä lähinnä ohjajaan kulkemista. Neljäs maalimies oli samaisen käytävän päädyssä, oven takana. Tuon viheliäinen oventaus on aina melko hankala piilo tarkentaa. Mutta hyvin teki hommia Pumppis! Ja ilmaisut olivat todella hyviä.

Sunnuntai aloitettiin hälytreenillä. Treenien ajan toimin koirajohdossa, joka on aina mielenkiintoinen pesti. Treenin jälkeen jatkoimme omien koirien treenaamista muutaman tunnin kahdella eri alueella.

Ensimmäisellä alueella otin Lumolle kolme maalimiestä. Alkuun oli kaksi tyhjää sellikäytävää, ja maalimies löytyikin sitten alempaan kerrokseen menevien rappusten alta. Hienosti ilmaisi Lumo. Seuraavat maalimiehet taisivat löytyä seuraavan kerroksen sellikäytäviltä. Yksi vartijan kopin perukoilta tuolissa istumasta ja toinen maalmies oli sellissä olevassa kaapissa, ja kaapinovet olivat suljettu. Tovin työsti Lumo, mutta hienosti päätyi oikeaan selliin, ja merkkasi kaapinovia. Minä sitten hieman avustin ja avasin kaapin oven ja kappas, siellähän oli maalimies. Sanoisin melkoisen loistavaksi!



Toinen treenikierros oli Konnunsuon vankilan käytöstä pois vihitty kirkko. Alkuun otin pihalle yhden maalimiehen vanhaan vartiokoppiin. Tuuli oli todella voimakas ja kuljetti hajua kauas. Mutta hyvin Lumo työsti ja haki hajun rajat ja löysi kopin ovelle.

Sisätiloihin otin kaksi maalimiestä. Ensin etsittiin sakastihuoneeseen vievät reitit. Itse sakastihuoneessa haisi, sen olisi koirasta sokeakin nähnyt. Haki ja haki, kunnes päätyi sakastihuoneesta kirkkoon vievälle ovelle haistelemaan. Ovi vain oli lukossa... Samaa reittiä takaisin itse kirkkoon. Lumo meni saarnatuolin ohi alttarin taakse, mutta sielläkin oli portteja suljettu. Kävin availemassa Lumolle kulkureittejä, ja sieltähän löytyi maalimies, sakastihuoneen kirkon puolen oven takaa. Tärykalvot senkuin rätisi kun Lumo ilmaisi maalimiestä! Jatkettiin vielä kirkon läpi parvelle. Lumo kiipeili kirkon penkeillä ja merkkasi voimakkaasti ylöspäin. Parvella ei kauaa nokka tuhissut. Haju nousi vastakkaiselle seinälle, josta Lumo haki hajun reunoja. Maalimis oli kylmässä tilassa, jonka oven raosta ja ikkunoista veti. Lumo nousi ikkunoita vasten, nousi uudelleen oven vastapäätä olevaa seinää vasten, kunnes kääntyi ja tunki itsensä oven raosta maalimiehen luokse. Taas oli aivan loistavat ilmaisut!














Kuvista suurkiitos Sari Hujaselle!

Tänään vankilavisiitit jatkuu itsenäisyyspäivän vastaanotolla Turun entisessä keskusvankilassa Kakolassa, jossa on tarkoitus treenata koko ensi yö. Siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti