Raunioita ja hermoraunio-ohjaaja (tästä voi vaan ottaa opiksi!)

Eilen raunioiduttiin taas maananataiseen tapaan. Teemana Lumolla viime viikon tapaan tunkeutuminen. Alueena oli ala-, keski- ja yläkasa. Maalihenkiä oli kolme.

Lumo oli tuttuun tapaan aikamoisessa intopiukassa hommiin pääsemisestä. Otettiin perushallinta: seuraaminen ja paikkamakuu ennen radalle tuloa. Paikallamakuussa mourusi ja nousi kerran. Palautin paikalleen ja jatkoin etsintäsuunnitelman pohtimista. Lumo otti hajuja jo paikkamakuussa, mutta ohjaaja jätti tässä vaiheessa "koiran lukemisen" ihan omaan arvoonsa... Ihan pikku vinkkinä kaikille muille, ei kannata!

Etsintäsuunnitelma oli perinteisesti hyvinkin "omaperäinen": lähtö alakasalta keskikasan kautta yläkasalle. Lähetys Tean tornin luota. Ajatuksena oli, että Lumo kulkee alakasaa ja minä ala- ja keskikasan väliä. Suunnitelmahan olis ollut jees, jos olisin itse siinä pysynyt.. Jostain syystä lähdin kuitenkin kulkemaan itse alakasaa pellonreunalta... Lumo leikkasi puolessa välin alakasaa keskikasalle "aatamin ja eevan" luokse, kutsuin koiraa, jolloin koira aloitti ilmaisun. Mitä opimme tästä? Kun et näe koiraa, tai, että koira irtoaa, ole hiljaa. Jep, nostimme siis ensimmäisen maalimiehen keskikasalta. 

Keskikasalta palattiin jatkamaan kesken jäänyttä alakasaa. Lumo teki hienosti töitä tutkien alakasan, kunnes sai taas hajun ja sinkosi yläkasan metsän puoleiseen päätyyn, raskaalla muovilla peitetyn älläputken suusta sisään. Kuului lyhyt ilmaisu. Jep, nostettiin toinen. Ohjasin koiran vielä kerran alakasalle (älkää kysykö miksi), ja jatkoimme keskikasalle. Lumo irtosi kertaalle keskikasan toiseen päähän, josta "viisaana", koiran työskentelyä torpedoiden kutsuin sen takaisin. Jatkoimme yläkasalle, käyden sen metsänreunasta kopille päin.

Jenni ja treenejämme seuraamassa ollut Miisa käskivät ottaa aikalisän, kun jäin jumittamaan yläkasan kopin puoleiseen pätyyn. Kysyivät missä olemme käyneet, ja mitä on vielä käymättä. Mielestäni meillä oli käymättä alakasalta pajupuu (väärin, Lumo oli käynyt siellä) ja yläkasan keskiosaa (väärin, Lumo oli käynyt sielläkin). Noh, keskikasan alkupääty, se meillä oli käymättä (oikein, tai no, Lumo oli käynyt sielläkin, mutta joku puusilmä ääliö oli kutsunut koiransa KAKSI kertaa samalta hajulta pois...) Ketutti. Taisin siinä samassa keksiä missä kolmas maalimies on, Tean tornissa. Siinä ihan vieressä, mistä lähetin koiran etsimään. Siinä mistä paikallamakuussa ollut Lumo sai ehkä ensimmäisen kerran hajua... Siinä, mistä hajuvana leijaili teletapille, ja jossa koira reagoi hajuun... PRKL! Palattiin siis keskikasan alkuun. Lumo reagoi kyllä hajuun, mutta koska nuorelta koiralta puuttuu itsevarmuutta, Lumo ei ollut enää varma, saako "kiellettyä hajua" työstää... Tuin sitten Lumoa, kiersin Tean tornia, kehuin kun Lumo reagoi hajuun ja kyllä se homma hoidettiin ihan kunnialla loppuun, tunkeuduttiin, ilmaistiin ja oli kivaa!

Oppia ikä kaikki. Ohjaajahan se on, joka on homman heikoin lenkki, ja joka toiminnallaan, tai toimimattomuudellaan, sotkee pakan ja pilaa koiran työskentelyn.. Mutta, tiedetään taas vähän lisää mitä pitää treenata. Lumo tarvitsee rutkasti lisää itsevarmuutta, maalimiesmotivaatiota tulee parantaa entisestään, Lumosta tulee kouluttaa niin hyvä, että Lumo kestää ja toimii, vaikka ohjaaja ei toimisi. Nyt vaikuttaa siltä, että kadoksissa ollut hallinta on löytynyt. Ja kun hallinta on viimein löytynyt, kärsii homma muuten. Haetaan siis sitä balanssia hommaan.

Eli avainsanat voisivat olla koiran itsevarmuuden lisääminen ja maalimiesmotivaatio. Ja uskon näiden kahden avulla myös ilmaisun paranemiseen. Tästä lähin me heitetään välillä hallinta nurkkaan ja rillutellaan, hullutellaan. Ja maalimiehien pitää tästä lähin olla jotain ihan mega-superii!