Jo vain
on taas treenattu. Hakumetsissä hikoiltu. No, tänään onneksi oli
suhteellisen viileää yöllisen sateen jäljiltä. Häiriöitäkin riitti,
nimittäin kaikenmoisia marjastajia ja sienestäjiä näytti olevan
liikkellä enemmän kuin tarpeisiin.
Viime
viikon sunnuntaina emäntä opetteli kartan käyttöä olemalla Jennin ja
Katlan "kartturina", ja siinä sivussa oli tarkoitus opetella "lukemaan"
Kattista. No, helpommin sanottu kuin tehty, kumpikin. Toinen olisi saattanut vielä mennä, mutta kumpikin yhdessä. Ja Jennin K
kun on vielä niin kovin hidas koira... Selvisin kuitenkin melko
kunnialla. Lumolle otettiin vastaavasti suunnilleen sama, osittain
tallattu alue, mikä Katlallakin oli ollut. Pari maalimiestä ja
partiointina, niin kuin meillä yleensäkin. Ennen etsimään menoa otettiin
luoksepäästävyys ja paikallaolo. Luoksepäästävyydessä olimme lähinnä
häiriönä Cava-tollerille. Lumo sattui saamaan hajun Cavalle piiloon
menneestä maalimiehestä, ja oli sitten melkoisen virittynyt päästessään
hommiin omalla vuorollaan. Kyseinen kaistale ei kuulunut meidän
etsintäalueeseen, mutta Lumolla oli niin vahva hajumielikuva, joka
neidin oli pakko käydä tarkistamassa.
Monen muun asian lisäksi, meidän tulee treenata hallintaa etsinnän aikana (sen taisi osoittaa toissaviikkoinen rauniotreenikin).
Eli luoksekutsu tai pysäyttäminen kesken etsinnän. Eka pysäytys meni
ihan pipariksi, Jenni antoi ihan aiheellista ja nohevaa noottia siitä,
miten emäntä jäätyy eikä usko itsekään koiransa tottelevan. No, Lumolla
saattoi tuolla hetkellä olla jokin häivähdys maalimiehen hajusta, jonka
työstikin hienosti, kun ei ohjaajansakaan viitsinyt kuunnella..
Ensimmäisen maalimiehen ilmaisi ihan ok, vaikka hetken oli miettinyt
ikään kuin mitä siinä vaiheessa tulisikaan tehdä.. Ensimmäisen ja toisen
välissä oli mukavasti kuulolla, etsimmehän tyhjää... Toinen maalimies
oli kääriytynyt mukavasti pressuun, ja Lumo sitten vaivihkaa ajatteli,
josko se palkka kaivamalla tulisi.. No ei tullut ei. Otti sitten hieman
etäisyyttä ja ilmaisi ihan ok. Pressumiehiä siis jatkossa. Jotenkin
tässä kesän helteillä ei ole tehnyt mieli itse kääriytyä pressuihin,
saati pyytää kanssatreenareitakaan uhrautumaan..
Tänään
hakuiltiin heti aamusta. Lumolle pieni alue, kolme maalimiestä
ilmaisutreeninä, joista yksi oli pressumies. Haukut olivat mainiot. Ihan
hyvää pitkää sarjaa, maalimiehiä ei käpälöity.
Treenikaverini, Espyn puheenjohtaja, haku- ja rauniokoetestaaja Tea
kysyikin, koska me mennään peruskokeeseen... Vastasin, että keväällä
olis tarkoitus, että harjoitellan vielä. Tea oli sitä mieltä, että hänen
mielestä me voisimme mennä kokeeseen harjoittelemaan... Kääk, ensi
kevääseen aion odotella, treenata rauhassa, olla varma tietyistä
asioista Lumon kohdalla ja ennen kaikkea treenata kartanlukua ja
suunnistusta.
Josta
pääsimmekin luontevasti aiheeseen viime torstain hälytreenit. Olin
intopiukeena ilmoittautunut maalimieheksi. Pakannut pienemmän repun
matkaan, jossa Vichypullo, Canis-lehti, istuinalusta ja pari omenaa...
Mutta, istunalusta ja Canis-lehti vaihtuivat karttaan ja kompassiin,
omenat otsalamppuun. Jenni pisti mut oikeastaan täysin kylmiltäni yhden
hälyryhmäläisen koirakon kartturiksi Keravan taajamaan... Oli ehkä
opettavaisin maalimieskeikka ikinä. Tästä innostuneena investoin perjantaina karttapussiin, kaivoin vanhan
Paloheinän alueen iltarastikartan, otin matkaan kompassin, koiran ja
kepon. Sekä rutkasti iloista mieltä, ja suuntasimme Pitkäkoskelle
lenkille ja samalla suunnistamaan. Meni ihan jees, tosin 200 metriä
oltiin hukassa, tai oikeastaan edellä, mutta suunta pysyi samana! Tällä
ensimmäisellä suunnistusreissulla ei tuo 200 metrin heitto ollut
lopputuloksen kannalta kovin oleellinen.
Eli,
lokakuun lopussa tällä koiraohjaajalla pitäisi olla EA 1 ja
etsintäkurssi suoritettuna, jonka jälkeen aion jokaisen hälyryhmäläisen
iloksi hakea kartturikokelaaksi.
Lupaan harjoitella ahkerasti tullen hyväksi kartturiksi, kouluttaa
samalla koirastani hyvän pelastuskoiran ja lisäksi olen
huumorintajuinen, motivointunut ja leipomistaitoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti