Soveltuvainen Lumo

Tänään se sitten oli. Raunioiden soveltuvuuskoe. Allekirjoittanut on elänyt tämän päivän pienoisessa jännityksen tunteessa, hyvä ettei perhosia lennellyt suusta... Vatsa ainakin heitti volttia koko päivän, ja syke kohoili ajoittain, niin että tuntui...

Jännitys ehkä hieman laukesi päästyämme Oittaan radalle. Meidän soveltuvuuskoe meni aikalailla "tulin, näin ja voitin"-meinigillä. Aikaa kului ruhtinaalliset KAKSI minuuttia kymmenestä... Mikään täyden kympin suoritus se ei todellakaan ollut, mutta sainpahan varmistusta monelle asialle, ja tiedänpähän, että koirani on soveltuvainen tällä saralla. Luoksepäästävyydessä ei nyt odotettavastikaan ollut ongelmia.  Seuraaminen ja ampumiset menivät ihan jees. Lumo kyllä kuuli laukaukset, mutta ei niihin sen enempää reagoinut. Paikallamakuun ajaksi jätin Lumon puuhun kiinni, sovessa kun sellainen mahdollisuus on, niin tulihan se toki hyödyntää. Lumo nousi kerran istumaan, mutta kävi uudelleen makaamaan. Paikallamakuussa asennonvaihto on periaatteessa ihan sallittua, kunhan koira odottaa rauhallisesti, eikä siis liiku omaa mittaansa enempää, eikä ääntele rauhattomasti. Pihaustakaan tuosta otuksesta ei kuulunut. Paikallamakuuaika on kolme minuuttia, joka on monelle pienelle ja innokkaalle koiralle melko pitkä aika. 

Koealueena oli ylätalo ja keskikasa. Vastoin normaalia treenikäytäntöäni päätin aloittaa keskikasasta, ja siirtyä sieltä ylätalolle. Olen näet joskus kuullut jonkun viisaamman sanoneen toimivansa aina kokeessa näin... Ja tulipa se tuossa viime viikon treeneissä taas todettua, että varmin tapa hukata koira heti lähetyksen jälkeen on lähettää se etsimään taloista.  Lähetin Lumon keskikasalle, ja neiti vaikutti alkuun aavistuksen vaisulta. Ensimmäinen maalimies löytyi melko heti, Lumo meni temppelipiiloon maalimiehen luokse, ja lähti pois... Olin nostanut jo käden kun näin koiran reaktiot, ja liikuin sitten itse maalimiehelle päin. Lumo meni uudelleen maalimiehelle, ja haukahti. Ei sitten toistamiseen maalimiehelle mentyään meinannut tulla pois, ja lopulta mamin namppakaan ei oikein innostanut. En sitten hirveemmin seurannut koiran reagointia kun lähetin uudelleen etsimään, ja Lumon suunta muuttui täysin. Ja melko heti neiti oli seuraavalla maalimiehellä tarkentamassa. Siellä sitten  haukuttiin ihan  hienosti. Jälkeenpäin mietinkin, että olisiko Lumolla ollut jo alkuun kummastakin maalimiehestä haju. Älläputki meni hyvin, tosin Lumo viihtyi putkessa tovin, sillä sinne oli mitä ilmeisemmin pudonnut namia... Typeränä annoin neidin liikkua vapaana, ja vähemmän hallitusti, älläputkelta kanaparrulle, ja siinä sitten oli pienoista rallauksen makua ilmassa... Kanaparrukin meni hienosti. Ainut miinus koko suorituksessa oli, että Lumosta homma kesti selkeesti liian vähän aikaa, ja neidillä olisi ollut intoa jatkaa hommia...

Yleisarvosanaksi saatiin 2, eli hyvä. Ohjaajan toiminnasta tuli 2, eli hyvä ja etsintäsuunnitelmasta 1, eli erinomainen. Koiralla on tottelevaisuutta, eikä koira osoita paukkuarkuutta tai melun ja savun arkuutta. Koiran ohjattavuudesta alueella tuli 3 eli tyydyttävä, esteistä selviytymisestä ja maalihenkilöiden ilmaisemisesta 2 eli hyvä. Yleensähän meillä on tuo hallittavuus kussut radalle tulossa ja radalla taas Lumo on ollut hienosti ohjattavissa, mutta tänään meni toisin. Myönnän täysin olleeni pienoisessa koepaniikissa, mutta räpylä nousi kyllä.

Testaaja kehui Lumon nenän käyttöä, ja sanoi, ettei koiralla ole ongelmia erilaisten alustojen suhteen. Testaaja totesi myös, että "sulla on helvetin hyvä koira, enkä halua, että sä pilaat sen". Eli jälleen kerran mantra, jota yhtäaikaa vihaan ja rakastan: älä ahnehdi - ahneella on paskainen loppu. Eli tiedänpä nyt varmasti mitä meillä on tässä treenien teemana tovin aikaa: maalimiesmotivaatio. Maalimiehestä täytyy tulla Lumolle maailman napa, paras tyyppi, kaveri jota ei jätetä! Etsintämotivaatiota tuolta koiralta kyllä löytyy, ja Lumo tasan tietää mitä on tekemässä niin raunioilla kuin maastossakin. Lumo rakastaa etsimistä. Mutta mitä tehdään pelastuskoiralla, joka etsisi vaikka maailman tappiin, mutta jättää poloiset eksyneet tai raunioihin virumaan jääneet ihmisparat löydettyään oman onnensa nojaan? No ei mitään. Eli nyt siis hissutellaan ilmaisun sun muun kanssa, ja keskitytään siihen maalimiesmotivaatioon hetsaamatta koiraa kuitenkaan liiaksi. Ja hiljalleen piiloja vaikeuttaen. Selkeästi helppo avopiilo oli Lumosta ehkä vähän boring, mutta haastavampi ylösaukeava huomattavasti jännempi. Eli sekä että piiloja, joissa on maalimaan parhaat jätkät ja mimmit hukassa!

Mutta mä olen niin tyytyväinen mun maailman parhaaseen koiraa!