Synttäreitä, Kuopion reissua ja suolistotulehdusta...

Taas on mennyt tovi blogin päivittämisessä... 

Lumolla tuli vuosi koiranikää mittariin 5.5. Synttäreitä juhlistettiin ihan perheen kesken poron luuta pureskellen.. Raunioillakin tuli treenattua heti seuraavana päivänä, ja ai kun mammalla on hieno ja pätevä pelastuskoiran alku! Työnteko ei häiriintynyt savusta eikä taustalla soivasta paukku cd:stä.

Samaisena synttäriviikkona tehtiin Lumon toinen pidempi automatka ja suuntana oli Kuopio. Neidin matka sujui sangen mukavasti takapenkillä pötköttäen, ja yhdellä pysähdyksellä selvittiin per suunta. Kenties Kuopion tuliaisena Lumotuksella alkoikin maanantaina vähemmän aggressiivinen masupöpö, jota oireili ripuloimalla ja satunnaisesti oksentamalla. Tavarat muistutti liiaksikin toisiaan, ei niin väliä kummasta päästä se tuli, heinää ruskeassa liejussa.. Ainut mikä pahoinvoivalle neidille siis maistui oli heinä. Keskiviikkoon asti emännän pinna kesti katsella, mutta kun ei maittanut mikään, ei edes nakki. Lumpsu oli tuhannen vetämätön, ei "normaali"-Lumo, niin visiitti Käpälämäkeen Tanjan luokse oli neurottisesta mammasta enemmän kuin aiheellinen. 

Lumo oli päässyt jo hieman kuivumaan, kun ei ruoka maittanut, eikä ollut juonutkaan normaalia määrää vaan ehkä jopa vähemmän. Diagnoosina oli vatsapöpö, hoitona pahoinvointilääkettä ja suolistoantibioottia, sekä helposti sulavaa ruokaa. Ensimmäinen pahoinvointilääke annettiin eläinlääkärin luona injektiona, ja vaikutus alkoi näkymään alle kahden tunnin sisällä. Kotiin päästyämme käytiin kävelemässä pieni lenkki, ja emännän taskuun oli jotenkin yllättäen eksynyt muutamia haudutettua ja pieneksi pilkottua broilerin rintafileetä. Ensi yksi, hetken päästä toinen ja sitten löytyikin se kontakti, jonka jälkeen tuli kolmas, neljäs... Kotiin tultuamme Lumo joikin sitten normaaliin tyyliinsä.

Emäntä päätti sitten hemmotella (vaihteeksi) pientä toipilasta ja keitteli vaaleaa riisiä sekä haudutti pieneksi pilkottua broilerin rintaa, josta kanaliemi onkin hyvää tavaraa nesteytykseen, Lumo oli kärppänä paikalla, pummaamassa. Jos joidenkin koiralla on ainainen pikku-nälkä, (meillä kun nälkä-käsitteenä on jo hieman harvemmin käyvä vieras...) niin meillä oli paikalla jo hieman isompi-nälkä. Pieni annos riisiä ja kanaa oli tiskipöydällä kupissa jäähtymässä, niin kappas, siellä oli Lumo-neiti etutassut tiskipöydällä ja kieli lipsutti kupin reunoja... (Tätä ei meillä ole tehty Lumo toimesta ikinä ennen, mutta asialla ovat olleet kyllä portugeesit Ursa ja Fera...) Lumo joutui kuitenkin ruokailemaan lattian rajassa, ja kuppi tuli kyllä kiillotettua ihan huolella. Harmin paikka etten onnistunut ikuistamaan neitiä itseteossa, olipahan näky.

Lumo on nyt sitten pari seuraavaa päivää kana-riisi-raejuusto-dietillä, ja hiljalleen aletaan  sitten lisäämään nappulaa joukoon. Tosin tarkoituksena on jossain vaiheessa siirtää Lumpukka ainakin osittain koti- ja raaka-ruokinnalle. Täytyy vaan selvitellä kivennäis- ja vitaaminilisien tarve, jos nappulamäärä vähenee radikaalisti. Ruokintasuosituksia kun on lähestulkoon yhtä monta kuin on ruokkijaa... Onni onnittomuudessa oli jälleen emännän valaistuminen: Lumolla on sen verran ruokaa tarjolla (vaikka joidenkin mielestä saakin liian vähän), että nälkä käy kylässä ehkä liian harvoin. Toisaalta jos päivän pari pitäisi paastolla esim. ennen tokotreenejä, niin olis huomattavasti motivoituneempi ja kuuliaisempi koira. No, ehkä emme kuitenkaan lähde ihan niin brutaalin toimintaan, vaikka luonnonkoiraeläimillä moinen on kyllä ihan normaalia. Ehkä pienoinen tarkistus ruoan määrään ja laatuun on paikallaan, niin eiköhän meillekin löydy se pikku-nälkä aina silloin kun ruokaa on kupissa ja korvat kun ollaan ulkona tai treeneissä..