Rauhoittavat signaalit ja konkretiaa luoksetuloon

Taas on uusi viikko vierähtänyt käyntiin, ja emännällä kolmisen viikkoa opinnäytetyön palautukseen. Päätin ilmeisemmin jo aikaa sitten syvällä mieleni sopukoissa, että teen sen loppuun kiireellä ja paineen alaisena. Tätä nyt päivitellään kuitenkin...

Viikonloppuna tuli nautittua ihanista syyssäistä ja käveltyä läheisellä sänkipellolla. Voi sitä pienen koiran iloa ja riemua, kun sai kirmata syksyisessä säässä avaralla pellolla. Isännän ollessa mukana sekä lauantain, että sunnuntain päivälenkillä, teimme Lumolle muutamia hakuja metsässä. Lumo on niin taitava pieni kotieläin!!! Ei puhettakaan, että isäntä olisi jäänyt herkkujensa kanssa löytämättä.

Lauantaina tytöillä, tai lähinnä Lumolla, oli jännää kun istuttiin iltaa ystävien kanssa, ja hurmaava Sampo-Akita oli mukana illan vietossa. Sampo on ystäväni Marikan 4-vuotias Akita uros. Hyvin jäävi ja rauhallinen isomies. Ja Lumo on Samposta aina ihan pähkinöissä! Sampo on NIIIIIIIN ihana. Ilta venyi tietenkin yöhön, Alma-mummo meni normaalisti nukkumaan kymmenen aikaan, mutta Lumo nyt ei tietenkään voinut malttaa. Sunnuntaina olikin sitten aamu-uninen ja ehkä muutenkin hieman väsyneen oloinen koiruus.

Sunnuntaina aloitin lukemaan lainaksi samaani Turid Rugaasin kirjaa, Rauhoittavat Signaalit. Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet koirien elekielestä, ja etenkin rauhoittavista signaaleista, sekä niiden käyttämisestä. Maanantaiaamuna kirja oli luettu loppuun, ja ei kuin havaintoja tekemään. Vaikka osa asioista oli minulle entuudestaan tuttuja, moni sai kuitenkin uutta perspektiiviä. Meillä monilla kun on tapana "inhimillistää" koiria ja niiden käyttäytymistä. Omia koiriani tarkkaillessa olen oppinut yhden päivän aikana ihan mielettömän paljon.

Lumo on erittäin taitava oman kielensä asiantuntija. Tietenkin nuoren koiran vilkkautta ja tekemisiä tulee seurattua jo senkin takia, koska ulkoilemme ja touhuamme paljon päivittäin. Lumo viestittää hyvin paljon rauhoittavilla signaaleilla. Alman taas ollessa ikäneito, ja ymmärrettävästi rauhallisempi, viestintä ei ole välttämättä yhtä selkeää, ja tuntuu, että sitä tapahtuu huomattavasti vähemmän.

Kuitenkin, koska tuon luokse tulon kanssa tulee ajoittain painiskeltua, niin otin käytäntöön muutamia Turid Rugaasin neuvoja. Omasta mielestäni en ole koskaan Lumoa kutsuessani uhkaava, käytän "lirkuttelevaa" ja iloista äänensävyä, enkä ikinä huuda tai raivoa koirilleni. Mutta jossain kuitenkin aina satunnaisesti klikkaa väärin, ehkä elekielessä? Kokeilin kuitenkin tänään metsälenkillä uudenlaisia luokse tuloja. Mihinkään tokokentälle näiden kanssa ei varsinaisesti ole asiaa, mutta jospa se tästä sitten lähtisi. Kyykistyin, kutsuin Lumoa, ja joka kerta kutsuessani käänsin pääni ja katsoin muualle. Lähetin siis Lumolle rauhoittavan signaalin -  olen mukava, ystävällinen ja vaaraton, tule luokseni. Se toimi. Kokeilin useamman kerran, ja joka kerralla neiti juoksi luokseni, sai palkan ja matka jatkui. Täytyy siis selkeästi kiinnittää huomiota omaan kehonkieleen. Kyykistyn kyllä lähes aina koiraa kutsuessa, mutta teen todennäköisesti samalla jotain, mikä vie konkretian kutsulta. Tästä siis täytyy jatkaa. Tietenkin ne ajat, joina mammaa ei välttämättä kuunnella vähäänkään, on auttamatta tulossa.

Rauhoittavista signaaleista innostuneena olen siis vääjäämättä tarkkaillut koiria, omiani sekä muiden. Hyvin antoisaa puuhaa sekä äärettömän mielenkiintoista, ikävää vaan, että monet koiranomistajat ovat hyvinkin ulalla koirien käyttämästä kielestä.. Mutta nyt iltapissalle, ja sen jälkeen purkittamaan tytöille tekemäni palkkanamit.