27.5.2010

Luonnetestiin

Jee! Sain Lumolle luonnetestipaikan syyskuun 26. päivä. Testin järjestetää Kaakon lappalaiskoirat, ja testipaikka on Haminan Metsäkylässä. Luonnetestiuomareina Bengt Söderholm ja Tarja Matsuoi.
Back uppina on edelleen Lappalaiskoirien Helsingin alaosaston järjestämän luonnetesti marraskuun lopulla Vantaalla. Koska nedin juoksuista ei tiedä, niin parin kuukauden heitolla, ja normaalilla hormonitoiminnalla juoksut eivät voi olla kummankin testin aikana. Vantaalla tuomareina on Bengt Söderholm ja Lea Haanpää.

Jäämme siis jännityksellä odottamaan Lumon pääkopan analysointia. Emännän toiveena ja haaveena on, että kaikki osa-alueet olisivat plussan puolella. "Erityistoiveina" olisi toimintakyvystä vähintään +1 kohtalainen, mielellään +2, hyvä, ja taistelutahdosta +2 kohtuullinen. hermorakenteesta +2 tasapainoinen, mutta +1 hieman rauhattomallakin pärjätään. Näillä selvittäisiin jo pitkälle niin arjessa kuin harrastuksissakin. Terävyyttä tuossa neidissä on jonkin verran, puolustushalusta en osaa sanoa, koska ei ole kokemusta. Tempperamenttiakin löytyy ja ei tuo mikään lapanenkaan tunnu olevan.. Palataan asiaan kun testissä on käyty!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti