Kenraalisove

Hetkellisessä mielenhäiriössä ilmoitin meidät Pelastuskoiraliiton rauniosoveltuvuuskokeeseen kesäkuun alussa. Kuolen ehkä jännitykseen ennen sitä, ja jännityksessä sekä yliyrittämisessä toimin niin tyhmästi kuin vain urpo ja avuton koiranohjaaja voi toimia..

Tänään meillä oli rauniotreenit, jotka meidän osalta oli sovekokeen "kenraaliharjoitus". Kuulemma kenraaliharkat menee aina ihan pepulleen, ja ensi-ilta loistavasti, joten jälkimmäistä odotellessa. Lumo on odotusteni mukaan soveltuvuuskoevalmis, ohjaaja taas tosiaan joutaisi apukouluun, blaah. En muista koska viimeeksi olisin toiminut yhtä törpösti kuin tänään. 

Radalle tulimme hallitusti, ja kolmen minuutin paikallamakuun ajaksi pistin Lumon puuhun kiinni. Koiran kytkeminen paikallamakuun ajaksi on soveltuvuuskokeessa sallittua. Alueenamme oli ylä-, ala- ja keskikasan kopin puoleisesta päädystä noin kasojen keskivaiheille. Lumon odotellessa kerroin kouluttajallemme Virpille etsintäsuunnitelmani. Lähetin Lumon ensin yläkasalle, ja  tarkoitukseni oli kulkea koiran perässä, ja aina tuulen yläpuolella, jotta en itse häiritsisi koiran työskentelyä. 

Lähetys sujui hyvin, heti lähetyksen jälkeen ammuttiin. Lumo kyllä kuuli laukauksen, mutta jatkoi hienosti hommia. Eli neiti lähti työskentelemään Lumomaiseen tapaan reippaasti. Kävimme suunnitelman mukaan ensin yläkasan, josta siirryimme keskikasalle. Siirtyessämme Lumo pinkaisi kasojen välissä olevaan vihreään "sirkuskoppiin" ja _urpo_ ohjaaja kutsuu koiraansa... Maalimieheltä! Takaani kuului vaan "idiootti, kutsuit juuri koirasi pois maalimieheltä". Hemmetti, näinhän mä sen hännän pään, joka vienosti heilahteli ja sitten en enää nähnytkään. Lumo tuli pois kopista, jonka jälkeen lähetin saman tein takaisin maalimiehelle, oon siis niin NUIJA! Lisäksi unohdin nostaa oman käpäläni ylös, jolla ilmaisen testaajalle, että koirani on maalimiehellä. Koska maalimies oli kokeenomaisesti passiivinen, niin Lumolla alkoi vähän käpy palamaan, ja jotta sitä namppaa tulis ja pikaseen, niin nerokas pieni koiraeläin päätti hieman haukahdella maalimiehelle tämän toimintaa tehostaakseen. Kutsuin Lumoa kopista, joka ei ollutkaan enää niin helppo juttu, sillä nami tulee aina löydetyltä maalihenkilöltä. Sain kuitenkin palkattua neidin, ja jatkoimme etsintää keskikasalle. Lumo ohjautuui jälleen hienosti, eikä "rikkoontunut" ohjaajan erittäin epäloogisesta toiminnasta (huoh). 

Keskikasalla Lumo työsti, ja sitten hukkasinkin koirani. Iski pienoinen paniikki, pahin painajainen joka kokeessa voi käydä on se, että Lumo katoaa, ja joudun kutsumaan koiran mitä todennäköisemmin pois maalimieheltä. Jähmetyin hetkeksi paikalleni, ja olin inahtamassa Lumoa, kunnes bunkkerista alkoi kuulumaan pientä haukkua. Käpälä ei tainnut tälläkään kertaa singota oma-aloitteisesti pystyyn, mutta pienellä ohjestuksella sain yläraajani liikkumaan. Kutsuin Lumoa  pois maalimiehen luota, mutta Lumo päätti jälleen jatkaa maalimieheltä palkkansa vaatimista. Muutaman kutsun jälkene neiti luovutti ja sai mammalta namit. Maalimies kertoi saaneensa Lumolta pusut ja ilmeisen lähellä neiti oli haukkutoimintaansa toteuttanut... Jatkoimme vielä keskikasan käymättömän kulman, josta siirryimme alakasalle. 

Alkuun luulin Lumon reagoivan johonkin häiriöön, ja taas olin huutelemassa koiralleni. Olishan mun nyt pitänyt tajuta, että maalimies tuskin on sovekokeeseen sopimattomassa, ylöspäin aukenevassa umpipiilossa... Lumo oli kyllä ihan oikealla asialla, hakemassa alakasalla olevan maalimiehen hajun "reunoja". Koira oli siis suoraan tuulen alapuolella maalimieheltä katsottuna. Sitten neiti lähti keikkumaan maalimiehelle, hienosti sateen kasteleman elementin kapeaa reunaa pitkin... Välillä kyllä ohjaajaa hieman pelottaa tuollainen taiteilu. Lumo etsi tietä maalimeihelle, ja taas unohtui ohjaajan käpälän ylösnostaminen (murrrr). Viimeinen maalimies palkkasi koiran, tosin Lumo kerkesi haukahtamaan viimeisellekin kouluttajan antaessa palkkapurkin maalimiehelle. Huh. Hommaan meni kokonaisuudessaan suunnilleen viisi minuuttia käyettävävissä olevan 10 minuutin sijaan.

Kaikesta mahdollisesta töpeksimisestäni huolimatta pysyin etsintäsuunnitelmassa ja liikuin itse hyvin radalla. Hieno homma... Mitä tästä opimme? Yritä vähemmän ja keskity enemmän oleelliseen.  Älä yritä hallita hommaa liikaa, koska silloin katoaa viimeisetkin kontrollit. Jos koira "katoaa",  eikä sitä hetkeen näy, niin ohjaaja nostaa tassun pystyyn, koira mitä ilmeisemmin on maalimiehellä. Ennen radalle tuloa sanoinkin Lumolle, että nyt olis hirmu hyvä, jos vaikka vähän haukkuisit maalimiehille... Tais tosiaan ne kaksi aivosolua edes vähän kohdata, tai sitten Lumpo ihan oikeesti ymmärtää puhetta. Katsotaan. Ensi viikolla on vielä treenit, jossa itse palkkaan Lumon toisella maalimiehellä. Ensimmäinen ja kolmas puolestaan palkkaavat koiran normaalisti. Kokeessa sanon, ettei koirani ilmaise, sillä eihän Lumo ilmaise raunioilla. Toivottavasti kuitenkin ilmaisutreeni metsässä on tuottanut tietynlaisen varmuuden, että neiti ei ala muuten vain "huutelemaan". Tosin "huutelut" on kyllä  tähän asti ollut hyvin erotettavissa ilmaisuhaukusta.

Älläputken Lumo suoritti hienosti tänään neljä kertaa, samoin kanaparrun, joka on märälläkin säällä ihan piece of cake Lumolle. Nyt kun olen toiminut täysin epärationaalisesti, töppäillyt ihan olan takaa, niin josko sitä olis jo aika oppia virheistään? We will see...

Pieni ja pätevä, märkä lapinkoira treenin jälkeen

Kuva: Linda Paasimaa & Mika Leinonen