Murrr...Murrr...Murkku.. Arki- ja treenikuulumisia

Se on sitten vuoden 2010 tammikuu puolessa välissä. Talvea piisaa, hyvä niin, mutta alkanee lenkkimaastojen vaihtelut käydä vähiin. No, nauttikoot hiihtäjät laduistaan vielä kun voivat. Emäntä on odotellut neidin toisia juoksuja alkavaksi... Vaan juoksua ei näy, eikä kuulu. Helmikuun 5. päivä Lumo-neidille tulee ikää mittariin vuosi ja yhdeksän kuukautta. Juokseepi mitä ilmeisemmin sitten kerran vuoteen, näin näyttää kalenteri kertovan. Murkkuilu siis jatkunee, ja tiedä sitten tuoko ne toiset(kaan) juoksut helpotusta elämään. Ehkä tuo, ehkä ei. Toivossa on hyvä elää.

Viime aikoina ollaan lenkkeilty mitä enemmissä määrin ihan näin kotihoodeilla, jotka pieni murkku-Lumo luulee omistavansa. Vaihtelua on sitten haettu remmilenkkeilyn muodossa vähän ympäriinsä. Mutta onhan se tietty vaan niin ihanaa, jos koira saaisi juoksennella vapaana. Sekin olisi ihanaa, jos kaikille ei tarttis päsmäröidä, ja jos tuota itsevarmuutta tulisi roppakaupalla lisää, niin, että monet tilanteet paikkaantuisi pelkällä olemuksella, eikä niillä uhmakkailla pienen koiran eleillä. No, Lumohan on pienestä pitäen ollut aika rämäpää poikatyttö ja sitä ei käy kieltäminen, etteikö neiti olisi "hieman" dominoiva muita koiria kohtaan. Välillä tuntuu, että oma osaaminen ei riitä, sosiaalistamiskausi on mennyt ihan penkin alle, mutta toisinaan taas homma pelaa paremmin kuin hyvin.  Kaikkiin pärinöihin puutun heti, sillä emännän politiikkaan ei todellakaan sovi, että koirat selvittäisivät välinsä itsenäisesti. Tutut koirat ovat ok, osa on jopa kunnioituksensa "ansainnut", eikä tiettyjä koiria ole tarve haastaa, mutta sitten ovat ne, joiden kanssa tulee joko heti tai ainakin ajoittain vääntöä siitä kumpi on vahvempi ja viisaampi (no Lumo ei ainakaan...). Aika varmasti näyttää mitä neidistä tämän osalta tulee, paraneeko homma iän myötä. 

Lenkkiseurana ovat vaihtelevasti olleet Dante emäntineen, Keira-poro ihmisensä Paulan kanssa, Peiqi ja Aida sekä Noora ja tänään lenkkeilimme lappalaiskolmikon Raakel, Tuukka ja Toni kanssa, matkassa toki heidän emäntänsä Anne. Sorlammella ollaan oltu pariin otteeseen, ja Pitkökoskeltakin löytyi Silvolan puolelta lenkki, jossa ei kulje latu.

Hakuilusta on ollut reilu viikon tauko, ja toiveena on, että ensi sununtaina saataisiin jotkut treenimiset aikaiseksi. Loppiaista edeltävänä tiistaina oltiin Röylän hollilla treenaamassa taajamaetsintää -16 asteen pakkasessa. Hullujen hommaa, mutta onneksi olemme löytäneet toisemme. Lumon kanssa teimme tienvarsi etsintää pienoiseen metikköön päin, jossa meni tuoreita ja kohtuullisen tuoreita jälkiä. Etsintä suoritettiin koira kytkettynä liinassa. Lumo työsti tosi hienosti jälkiä ihan jäljestäen. Välillä tehtiin "hukkareissu" eli käyvimme tsekkaamassa neidin merkkaaman jäljen, jolta ei löytynyt mitään ja palasimme takaisin kävelytielle. Välillä jäljen päästä löytyi maalimies ja purkillinen herkkuja. Välillä neiti eksyi myös jäniksen jäljelle, jolta tietysti ohjaajan piti oikaista tohkeissaan oleva pieni lapinkoira paikantamaan sitä ihmisen jälkeä kuitenkin. Toinen maalimies oli kävellyt hienon silmukan, jota Lumo jäljesti antaumuksella, kunnes ilmavirta kuljetti hajun, nenä nousi maasta ylös ja neiti pinkaisi tuulen tuoman hajun suuntaan maalimiehelle. Etevä pieni eläin.

Toiset treenit olivat sitten loppiaisviikon sunnuntaina. Paikkana oli niinkin mielenkiintoinen miljöö kuin Petikon ABC:n piha. Taajamaetsintä oli tässäkin teemana. Jennillä oli kuningas-ajatus hyödyntää tuota lunta, nyt kun sitä on, ja innoissaan kaivoi minun mentävän kuopan, johon kävin fleecehuopaan ja pressuun käärittynä "mukavaan asentoon" ja kuoppa peitettiin lumella. Rubi, Fauna ja Katla työstivät kukin vuorollaan minut lumen alta, ilmaisivat ja Katlalla oli erityisoikeus kaivaa minut kuopasta. Lumolle tehtiin sama harjoitus Robinin ollessa lumen alla piilossa. Lumo lähti taas hienosti hommiin, merkkasi Robinin ja sattui sieltä lumen alta löytämään Robinin kasvot, joita sitten innokkaana nuoli. Lopuksi tehtiin jokaiselle koiralle vielä erilliset ilmaisuharjoitukset.

Rankkaa olla pieni lapinkoira?

Lumon rentoutumisen taidonnäyte