Loppukoekokelaista loppukoekoirakoksi

Viime lauantaina, 14.4, kävimme Lumon kanssa SPeKLin hakuloppukokeiden molemmissa koeosuuksissa. Olin ilmoittaunut meidät molempiin koeosuuksiin neljä viikkoa aiemmin, sillä kellonlyömällä kun ilmoittautumisaika alkoi. Nopeet syövät hitaat, ja tälläkin kertaa onni suosi meitä ja saimme koepaikat.

Päiväkoe järjestettiin Vihdissä, ja paikalla piti olla kello 10. Arpaonni suosi meille viimeisen lähtösijan, eli odottelua oli luvassa. Luoksepäästävyys meni hyvin. Lumo käyttäyti siivosti ollen "yllättäen" luoksepäästävä. Noin puolikahden maissa pääsimme viimein maastoon. Hallintaosuus meni hyvin, paikallamakuussa testaaja käski olemaan selkä koiraan päin tehdessäni etsintäsuunnitelmaa. Lumo pysyi hienosti kolme minuuttia täysin liikkumatta. Tuuli kävi etelä-lounaissuunnasta, joten suunnitelmani oli lähteä kiertämään alue vastapäivään. 

Ensimmäinen maalimies nousi melko pian lähdön jälkeen. Ilmaisu oli ihan ok. Vähän pressua rapisteli ja tonki, mutta käyttäytyi lähes siivosti. Jatkettiin etsintää suunnitelman mukaan. Lumo irtosi vähän sisemmälle aluetta vanhaa polunpohjaa pitkin, liikuin vähän matkaa perään, mutta Lumo palasi melko pian mennen vähän enemmän tuulen alle, ja palasi saman tien kallion päälle. Alkoi ilmaisu. Toinen maalimies nostettu. Sieltä reippaasti kallionrinnettä ylös, testaaja, ratamestari ja yksi toinen kokelas perässä. Lumo oli liukunut ensin toisen maalimiehen päälle ja siitä kaiketi vielä kalliota vielä vähän alas, palannut takaisin, tonkinut maalimiehen jalkoja ja aloittanut ilmaisun. Loistavan upeeta. Alueesta ehkä yksi neljännes tai jotain sellaista käyty ja kaksi nostettu. Jatkettiin kohti koilliskulmaa, sitä ensimmäistä takakulmaa. Hetki etsittiin tyhjää. Testaajan pyynnöstä pysäytin koiran. Otin vähän tuumaustaukoa, ja liikuttiin hiljakseen eteenpäin. Lumo irtosi vähän kauemmas, liikuin itse hitaammin perässä. Aloin kuulostelemaan, että ihan kuin koira haukkuisi... Joo, se oli ihan mun oma koira, joka oli irronnut varmaan reilu 100 metriä ja ilmaisi maalimiestä. Taisin vielä pohtia tätä ääneen, ja nostin samalla toisen käpälän ylös ja sain testaajalta luvan mennä katsomaan. Meni ihan tovi, että päästiin perille. Matkalla ei oikein korva pystynyt hahmottamaan haukkuuko koira jyrkänteen alla vai päällä, suuntasin alakautta, ja tottakai koira ja maalimies oli jyrkänteen päällä. Mahtis homma! Lumo haukkua paukutti, hiljentyi hetkeksi kun aloin olemaan lähempänä, mutta jatkoi haukkua. Päiväkoe hienosti läpi.

Jokaisella maalimiehellä sain aika reippaastikin kutsua Lumon pois maalimiehen luota, jotta sain palkattua koiran. Loppupalkkana kannettiin pollena pehmopatukkaa. Loistava tyttö!

Päiväkoealue suunnilleen, aloitus eteläkulmasta

Päiväkokeen arviointi (1= erinomainen 2= hyvä 3= tyydyttävä)

Pimeäosuuden tapaamispaikalla, Veikkolassa, piti olla klo 20:30. Välissä kerettiin käydä kotona suunnilleen kolmen tunnin verran lepuuttamassa. Alkuun taas luoksepäästävyys, jonka jälkeen ensimmäinen koirakko, eli me, lähdimme testaajan ja sihteerin kanssa kohti koealuetta. Siirtymä oli suhteellisen pitkä, joten koirakin kerkesi kivasti "lämmittelemään".

Hallintaosuus ei mennyt ihan yhtä hyvin kuin päivällä, "yhdessä" kulkeminen pikkasen pätki, mutta riittävän hyvin siirryttiin kuitenkin kohti aluetta. Paikallamakuussa Lumo nousi kahdesti istumaan. Tällä kertaa mulla oli mahdollisuus käskeä neiti kaukokäskyllä takaisin maahan. Tuuli tuli edelleen länsi-etelä suunnasta, alkuperäinen etsintäsuunnitelmani oli lähteä kiertämään alue myötäpäivään, mutta lähetyksen jälkeen suunnitelma muuttui. 

Etsintäsuunnitelma muuttui oikeastaan aika turhan monta kertaa. Etukulma tuntui olevan sen verran tiheää Veikkolalaista kuusipusikkoa, että mukana olisi pitänyt olla vähintään oksasaha ja suojalasit. Koiran liikkeen kuuli kellosta, mutta mitään en nähnyt. Ajatus oli kuitenkin tukea koiraa. Pelkkä suunnassa pysyminenkin oli haastavaa kun piti kiertää joko oikealta tai vasemmalta, läpikään kun ei päässyt. Alueella oli jonkun verran lunta, paikkapakoin vähän enempikin ja kuusikkoalue oli lumen lisäksi "suhteellisen" kosteaa. Jos päiväosuudessa pysyin melko hyvin kartalla alueen hyvien maastonmuotojen suhteen, niin pimeässä ei suunnistaminen mennyt ihan kaikkien lajin sääntöjen mukaan.. Suunnan otossa saattoi unohtua yksi pikku juttu.. 

Jonkun aikaa alkuun pyörittiin siinä pusikossa, jonka jälkeen päädyin itärajalle, ja etsintäsuunnitelma muuttui alkuperäisestä, eli ajatus oli sittenkin kiertää alue vastapäivään. Rämpiessä aika tuntui matelevan. Lumo irtosi uudemman kerran puskaan, minä, testaaja ja ratamestari perässä. Pyörittiin siellä taas tovi. Hetken päästä alkoi kuulua ilmaisua. Haukku ei ollut paras mahdollinen Lumolta, mutta kyllä sen varmaksi ilmaisuksi tulkitsin. Rämmin ääntä kohti, ja kun pääsin Lumon luokse, Lumo tuli maalimiehen luota vähän kauemmas. Pyysin Lumoa näyttämään missä maalimies on, ja Pum meni takaisin haukkumaan. Ensimmäinen löytö. Aikaa oli kulunut noin 11 minuuttia, joka kieltämättä tuntui aika pitkältä ajalta. Ilmeisen pitkään Lumolla oli ollut haju tuosta maalimiehestä, mutta kosteikko, puron tapainen ja märkä kuusikko oli varmasti haastava ympäristö tarkentaa.

Homma jatkui. Tässä vaiheessa mulla alkoi olemaan sellainen olo, että oltiin pyöritty koko aika siellä kuusipuskassa. Kysyin sijaintia ja otin suunnan kohti takarajaa, tai ainakin yritin. Jonnekin päädyttiin, ei ehkä ihan sinne minne aioin, mutta jollekin rajalle kuitenkin.. Jatkettiin rajaa pitkin, tai ainakin niin, että näin alueen rajamerkit. Lumo sai uuden reaktion, olin itse aika lähellä koiraa ja annoin tehdä töitä. Lumo kipusi ja kapusi kaatuneiden puunrunkojen päälle, ja aloitti ilmaisun. Olisin voinut nostaa käden jo siinä vaiheessa kun koira tarkensi maalimiestä. Toinen löytö. Aikaa oli kulunut 17 minuuttia. 

Jatkettiin taas "jonnekin". Pyrin liikkumaan tuulen alla, jotta koiralla olisi mahdollisuus saada hajut. Juuri kun totesin päässeeni siitä puskasta pois, ja edessä oli helppokulkuisempaa maastoa, niin Lumo pyrki taas kuusikkoon. Totesin testajaalle, että koira haluaa sinne, eli käymme katsomassa. Ja taas kannatti luottaa koiraan. Hetken päästä alkoi kuulua ilmaisuhaukkua. Kolmas ja viimeinen maalimies löydetty! Ihan super loistavaa, huippua, mahtavaa! Pieni pätevä ja hieman väsynyt Lumo suoritti hienosti SPeKLin hakuloppukokeen molemmat koeosuudet!

 Pimeäkoealue suunnilleen, aloitus eteläkulmasta

 

    Pimeäkokeen arviointi (1= erinomainen 2= hyvä 3= tyydyttävä)

 

Raunioita

Tiistaina taas raunioiduttiin. Teemana ohjattavuus. Alue käytiin palasina läpi, eli maalimiehet otettiin yksitellen.  Ilmaisut otettiin lyhyinä, kriteerinä hyvä sarja.

Lumo oli jälleen intoa piukassa. Ensimmäinen maalimies oli yläkasan päädyssä. Koira sai hajun jo radalle tultaessa. Pääsi etsimään. Vauhtia oli taas vähän enemmän kuin tarpeeksi ja ohjaajalla liimaa saappaiden pohjissa. Pari kertaa livahti vähän alueen ulkopuolelle, mutta tuli nopeasti kutsusta takaisin. Työsti hajua. Tuuli oli ihan kohtalainen, ja ylöspäin aukeavassa törpössä, jonka kansi oli hieman raollaan, olevan maalinaisen haju leijaili ylöspäin. Motivaation ja vauhdin ollessa kunnossa, mutta järjen puuttuessa, Lumo kiipesi noin parin metrin korkuisen muurin päälle.. Sydämentykytyksiä saattoi tulla ohjaajalla ihan muutama ylimääräinen kun lapinkoira tepsutteli muina koirina tuon korkea ja kapean muurin päällä edes takaisin. Totesi onneksi melko pian, ettei hajunlähde siellä ollut ja tuli samaa, turvallisinta reittiä takaisin kuin oli sinne mennytkin. Törmäsi sitten samantien hajuun ja se oli siinä. Toki kun raunioilla ollaan, niin sinne piiloon piti yrittää väkisin mennä, raapi ja kaivoi piilon kantta ja mölisi samalla. Aika perinteinen tunkeudu-raunioilla-ilmaisu.

Seuraava alue oli yläkasan loppu. Alustoilla mentiin taas vauhdikkaasti, ohjaaja liikkui kuin täi tervassa, tai ennemmin oli siis lähes liikkumatta. No, vaikeahan sitä koiraa on liikkeellä ohjaa jos sitä liikettä ei ole.. Lums huiteli kasalla, kävi vähän taas viereisellä, mutta palasi takaisin ja työsti alhaalta tulevan hajun, ja varsin näppärästi mahtui maalinaisen kanssa samaan piiloon. Vähän piti suukotella ja pahoitella kun tila kävi hieman ahtaasti, mutta ilmaisu oli melko passeli. 

Kolmas alue oli alakasan oikeapääty, yläkasalta katsottaessa. Liikuimme suhteellisen hallitusti ja lähes yhdessä alueelle, ja Lumolla olikin jo haju kun sen lähetin. Suorilta maalinaiselle, vähän raskas pressuntapainen hidasti pääsyä, mutta siitä suoriuduttiin varsin mallikkaasti. Haukut päälle, ja se palkka saatiin kaiketi kädenmitan päähän, mutta maalinaisen sylissä istuen... Oho, hupsis. Tästä annoin ystävällisen palautteen maalinaiselle loppupalaverissa ihan siksi, kun Lumolla ei kauheesti ole ongelmana tuo liki meneminen, ennemminkin juuri päinvastoin..

Neljäs maalihengetär oli alakasaa eteenpäin. Lähetys oli huono, hyi törppöä ohjaajaa, ja koira lähti samassa rintamasuunnassa suoraan kasojen väliselle tielle kuin ohjaaja itsekin. No, ei se mitään, visiitti keskikasalla ja sieltä nappasi hajun ja viimeinen löytyi alakasan kupeessa olevan kuusen juurelta. Tämäkin haukuttiin kelvollisesti ja ilo oli ylimillään.

Summa summarum: koira on ohjattavissa, mikäli ohjaaja vain koiraansa ohjaisi ja olisi tilanteen tasalla eikä totaalijäässä.. Koiralla on kirsu auki ja napsii hajut kyllä hyvinkin kelvollisesti. Koira on hyvä ja erittäin kehityskelpoinen. Ohjaaja tarvii apuopetusta ja vertaistukiryhmän.

Jatketaan samalla teemalla.  

SPeKL hakuloppukokeiden...

molemmat koeosuudet, päivä- ja pimeä, suoritettiin tänään hyväksytysti! Lumo on supertaitava pieni lapinkoira!

Päiväkoe oli Vihdissä, pimeä Veikkolassa. Päiväkokeen yleisarvosana oli erinomainen, pimeän hyvä. Molemmissa aikaa meni keskimäärin noin 20 minuuttia. Tarkempia päivityksiä myöhemmin.

Sanotaanko näin, että jos Lumolla on viimeaikoina keulinut, niin nyt keulii hetkellisesti myös emännällä. Olen NIIN tyytyväinen tuohon pieneen, kohta neljä vuotiaaseen Pumpaseen! 

Treenirikas pääsiäinen – keuliva lapinkoira

Pääsiäinen startattiin torstai-iltana motivointitreenillä pienen porukan kesken. Hämärän laskeutuessa Robin Hoodien metsän ylle, maalinainen nostatti Lumoa ja kirmasi näkölähdöllä puskaan. Lapinkoira kirmasi perään ja rytmikkäästi haukullaan komensi maalimiestä luovuttamaan palkkion. Maalimies antautui ja avasi purkkinsa. Lapinkoira söi itseriittoisen tyytyväinen ilme naamallaan palkkionsa.

Tällä välin toinen maalimies oli kadonnut pressun kanssa samaiseen metsään, vähän kauemmas kukkulalle. Lapinkoira sai toisen tehtävän. Intopiukkana hän lähti valot vilkkuen ja kello kilisten illan pimeyteen. Teki tovin töitä ja löysi pressuun kääriytyneen maalinaisen. Ensin hieman pressun rapinaa ja sitten alkoi kuuluva ilmaisu. Ohjaaja maleksi vähän hitaammin paikalle. Maalinainen kuoriutui pressustaan ja lapinkoira sai taas palkkionsa. Kaikki tapahtui niin kovin nopeasti. Lapinkoira eli ja sai hetkensä, niin työt päättyivät hänen mieleensä aivan liian aikaisin. Piti vielä kokeilla josko joku porukasta olisi se heikoin lenkki, ja jotain herkkua satelisi kun kovasti komentaisi. Taisi hieman myös leikityttää. 

Aluetreenin sijaan viimeistelin tekemäämme työtä motivaatiotreenillä. Kestävyyttä on talven aikana harjoiteltu, ilmaisua on treenattu, perustreeniäkin tehty ja lisäksi erilaisia treenejä taajamassa, rakennuksissa jne. Joten tämän treenin ajatuksena oli sen ihanan ja motivoivan mielikuvan säilyttäminen koiralla tekemisestä.

Pitkä perjantai vietettiin hölläillen. Treeniä ei siis ollut, mutta suunnattiin Saarijärven länsipuolelle lenkille irlanninsetteripojan kanssa emäntineen. Aikaa saatiin hyvinkin lyhyellä matkalla kulumaan kaksi ja puoli tuntia. Välillä juotiin kahvit metsän siimeksessä räntäsateesta nauttien. Tuli myös todettua, että sen lisäksi, että luota koiraasi, luota myös kompassiisi… Älä siis keksi missä jokin paikka on, ja kuvittele, että kompassi valehtelee. Emme siis olleet edes eksyksissä, olimme vain jääriä. Jäi sitten Iso Majaslampi ensi kertaan.

Lauantaiaamuksi olin lupautunut raunioille Ressun kaveriksi, jonne oli tulossa liuta bernejä. Otettiin siis varaslähtö rauniokauteenkin. Lunta siellä oli vielä jonkun verran, joten rataa ei ihan koko kapasiteetissaan voinut käyttää. Lumo teki pienen alueen, keskikasan, jossa oli pari puoliumpparipiiloa. Ilmaisut olivat hyvät ja Lumolla keuli kuten raunioilla nyt tuppaa käymään.. Tekeminen näytti kuitenkin hyvältä, turhan itsenäiseltä ehkä, mutta motivaatiota ainakin löytyy. Tähän ohjattavuuteen ajattelin tulevalla kaudella paneutua, kaiken sen muun lisäksi.

Sunnuntaina käytiin aamupäivästä katsomassa Juhan ja koirien kanssa parin viikon päästä järjestettävä peruspimeäkokeen koealue ja piilot. Lumo ja pojat totesivat aamulenkkinsä ohessa alueen käyttökelpoiseksi, samoin testaaja ja sopivat piilotkin löydettiin. Lenkin jälkeen otettiin paikkamakuut nelijalkaisille ja leikitettiin koiria. Illansuussa käytiin vielä Nooran ja Aidan kanssa tekemässä hyvä lenkki.

Pääsiäismaanantaina startattiin sunnuntairyhmän hakukausi. Teemana oli jokaisen koirakon palkkaus. Eli meille otettiin puhdasta ilmaisutreeniä kuudella toistolla. Pari istuvaa, makaava, seisova. Hyvin haukkui ja hyvin palkattiin. Kouluttajakollegat intoutuivat esittelemään akrobaattisijataitojaankin Lumolle. Ensimmäinen taiteili päällään seisten ja toinen vaaka-asennossa. Päällään puuta vasten seisova Juha oli sangen simppelisti haukuttava maalimies, vaaka-asentoinen Saara oli alkuun hieman erikoinen, mutta hyvät haukut sai Saarakin. Ilmaisutreeni meni varsin mallikkaasti. Lumo oli jopa aika kivasti hallinnassa, ja ohjaajakin toimi kovin järkevästi ollakseen minä.

Eilen avattiin tiistairyhmän rauniokausi. Alkuun käytiin päästelemässä turhat höyryt Frida- nakusterin kanssa Kelliksen metsikössä. Treeni aloitettiin tutustumisella ja luoksepäästävyydellä. Raunioilla otettiin reagointitreeni. Tosin Lumolle otettiin pari maalimiestä ja ilmaisut pyynnöstäni. Hallinta oli radalle tullessa tuttuun tapaan vähän hukassa. Alueena oli jälleen keskikasa. Eka maalimies oli kasan alussa kahden traktorin renkaan sisällä. Lumo pieni keulaorava kiipesi itsensä renkaan reunalle ja kuola valuen haukkui tyypin pystyyn. Taitavaa. Tämän jälkeen lipesi pariin otteeseen annetun alueen ulkopuolelle, kunnes sai aika kaukaa hajun toisesta maalihengestä, joka oli kouluttajakollegani Miisan vanhempi tytär Anni. Anni unohti odotella ilmaistut ja palkka sateli Lumon suuhun. Ei haittaa. Lumolla oli kivaa. Loppuun sai vähän leikkiä ja hömpötellä vielä Saaran kanssa, ja osallistua tärkeänä loppupalaveriin.

Raunioilla tulen tällä kaudella keskittymään ohjattavuuden ja yhteistyön parantamiseen kaikkea muuta samalla hioen. Eli alueiden läpikäyntiä palasittain, koira hanskassa. Kaikki erilaiset piilotyypit, tarkennus jne. tulee siinä samalla. Eli rauniokauden teema aika pähkinänkuoressa. 

Haussa ajatuksena oli myös ohjattavuus, ja sitä lähdetään pähkäilemään näillä näkymin pistojen avulla. Pistojen kautta saadaan varmaan motivaatiotreeniäkin aika kivasti. Kestävyys, erilaiset maalimiehet jne. tulevat myös olemaan treenin alla. Ensi viikonlopun jälkeen ollaan taas vähän viisaampia.

Sunnuntain puolikkaat – taajamaetsintää

Viime sunnuntaina seitsemän hengen poppoo hälyryhmäläisiä juhlistivat aurinkoista sunnuntaiaamua Espoon Sinikalliossa taajamaetsinnän merkeissä. Alue ja etsintäreitti oli suunniteltu valmiiksi piiloja myöten. 

Saimme Lumon kanssa kunnian olla ensimmäinen koirakko. Lähdimme kiertämään lenkkiä vastapäivään. Taajamassa kun oltiin ja vieressä kohisi Turunväylä, koiran ja ohjaajan nuorana toimi liina. Eli kytkettynä etsimistä. Alkuun perus työrutiini, eli kysyn koiraltani, että ”lähetäänkö hommiin?” ja siihen perinteiset haukahdukset saaneena aloitimme etsinnän.

Lumo lähti rauhakseen liikkeelle. Kuljimme noin 200 metrin matkan, kunnes koiran olemus terästäytyi täysin. Sokeakin olisi nähnyt Lumosta, että sehän on hajulla. Hienosti nousi nenä, työsti hajun reunat nopeasti ja maalimies paikantui kävelytien oikealle puolelle, Turunväylän varteen, korkeamman kallioseinämän päälle. Sinne kallioseinämän päälle mentiin liina tiukalla, ohjaaja etenemistä hidastamassa. Ilmaisu oli ok, maalimies taisi saada vähän sunnuntaiaamun suukkoa haukun lomassa (jos vaikka oli suukot kotoa lähtiessä jäänyt saamatta, niin Lumo korjasi asian). Loistavasti työstetty ja hoidettu ensimmäinen löytö!

Homma jatkuu. Kuljettiin noin vajaa parisataa metriä eteenpäin, ja Lumo nappasi taas hajun. Yli suuren lumikinoksen, poikki rakennuksen takapihan, kohti ryteikköä. Sinne mentiin, liina tiukalla. Siellä se maalimies pötkötti, pressuun kääriytyneenä. Pitihän sitä vähän alkuun herätellä päällä kävelemälle kunnes tehokkaammaksi todettiin jälleen kerran se haukku. Ilmaisu ok, maalimieskäytös ei nyt ihan niin nättiä, mutta ei kaivanut kuitenkaan. Tähänkin on sanottava, että melkoisen taitava plikka tuo Lumo. Ensireaktio hajusta tuli noin 75 metrin päähän maalimiehen sijainnista (Ai mistä mä näitä metrejä arvioin? No Kansalaisen karttapaikasta tietty!)

Sitten mentiin taas. Reilu sata metriä edettiin taas, ja lähdin vasemmalla olevan rakennuksen piha-alueen suuntaan, ajatuksena tarkistaa se. Lumo nosteli taas kirsuaan siihen malliin ja kiristi tahtia kohti alemmalle tasolle vieviä portaita. Perässä mentiin ja roskakatokseen päädyttiin. Lumo merkkasi oviaukon vastapäistä seinää, päätyen aina harmaaseen roskalaatikkoon. Raotin vähän kantta, juu ei haissut siellä, palasi taas seinälle ja päätyi tuohon samaisen lootan viereen kuono ylhäällä. Raotin viereistä lehtiroskiksen kantta, siellähän se maalimies piileksi. Kuono rakoon ja ilmaisu oli hyvä. Niin tuli syödyksi loputkin Ceasarin jänistä kasviksilla. Treeni meni todella loistavasti. Lumo on ihan loistava nainen!

Taajamaetsintäalue: kulkusuunta nuolilla, alue rajattu vihreällä värillä ja tummemman sinivihreät ovat maalimiesten paikat.