Reeniä pukkaa, reeniä pukkaa

Huh heijaa, kiirettä on taas pitänyt. Melko katteeton lupaus siis tämä aktiivinen blogin päivittely... Päivittäisin, jos vain olisi tarpeeksi aikaa.

Kevättalvi on ollut sopivasti treeneillä maustettua. Lumon kanssa treenattiin pitkästi helmikuun toisella viikolla Latokasken taajamametikössä. Aikatoive oli tunnista puoleentoista. Puolessatoista tunnissa oltiin käyty tuulta, ja tallattuja polkuja, hyödyntäen alueet läpi ja löydetty kadonnut henkilö. Perushyvä treeni sekä suoritus. Seuraavana päivänä oli tiedossa käyttöönottotarkastuksen pilottitesti. Ehdotin tammikuun hälytreeneissä Lumoa nostettavaksi Espoon pelastuskoirien hälytyslistalle, joten saatiin sitten oikein hyvin järkätty treeni. Käyttöönottotarkastus on tulossa vuoden 2014 alussa kaikille hälytyskoirakoille niin SPeKLn kuin SPKLn puolella. Kyseessä on siis ns. viranomaistesti, joka testaa Vapepan toiminnassa mukana olevien koirakkojen "tasalaatuisuutta". Suoritimme testin hyväksytysti oikein kelvollisilla arvosanoilla. Tämän viikon kokouksessa sain sitten virallisen "siunauksen" ihka ensimmäiselle hälytyskoiralleni. Yhteistä matkaa ja oppimista on paljon takana, mutta vielä enemmän edessä. Olen kiitollinen kaikille meitä tähän astisen matkan varrella kouluttaneille ja omalla osaamisellaan tukeneille ihmisille.

Samaisena helmikuun toisena viikkona järjestettiin kiitostreeni hälyryhmän treeneissä avustaneille maalimiehille. Treenit pidettiin kepon työpaikalla ABB:llä. Team HurLum saivat molemmat omat kiekkansa rakennuksessa. Aikalailla kuukauden takaisesta treenistä on päällisin puolin hyvät muistikuvat molempien koirien harjoituksista, omilla tasoillaan. Seuraavana päivänä rakennustreenailtiin vielä Lintuvaaran koululla. Molemmat tytöt pääsivät hommiin.

Helmikuu puolessa välissä treenailtiin taas homekoulussa. Lumolle pähkinää, josta suoriutui hyvin - ainahan toki on hiomisen varaa. Rakennuksien ikuinen haaste on niissä täysin omalla tavallaan liikkuvat hajut. Pääasia tietenkin tosi tilanteessa on ohjaajan ja koiran yhteistyö - koiran reagointi hajuihin ja ohjaajan koiranlukutaito. Hurmalle piiloissa oli hitusen liikaa haastetta, Hurmis kyllä suoriutui pähkinöistä, mutta treenin lopuksi otettiin Hurmalle toinen treeni parilla helpommalla piiloa.

Pari viikkoa sitten treenattiin pienellä porukalla Rudus turvapuistossa. Lumolle erityyppisiä piiloja: yksi maalihenki rakennustyömaakontissa ovi raollaan, toinen kontin alla pötköllään ja kolmas maalihenki yläpiilossa. Lumo teki hirmu kivasti hommia. Hajun perässä kahlasi syvässä hangessa, tarkensi tosi hyvin yläpiilon (muistan, että kyseinen piilo on joskus ollut Lumolle vaikea - ehkä vuosi puolitoista sitten) ja kontinkin teki hyvin, vaikkei haju sieltä liian hyvin tullut. Ilmaisut oli todella hyvät ja painokkaat. Loisto Pumsii My Love!

Kuva: Juha Löytöläinen

Haisee haisee Kuva: Juha Löytöläinen

Kuva Juha Löytöläinen

Hurmalle halusin yhden työmaakontin, jonka edustalla oleva ritilärappunen ja -tasanne olivat edellisellä kerralla Hurmiksesta sangen ikävät. Hurman lemppari-ihminen Juha konttiin, ovi hyvin raolleen ja maalimies heti oven pielessä sisäpuolella. No problem sanoi Hurma ja paineli konttiin. Oppimista - jee! Kaksi seuraavaa maalihenkeä olivat ihan peruspiiloissa. Yksi maalihenki samaisen kontin alla kuin Lumolla - piilolle tulosuunta oli eri kuin Lumon kanssa ja kolmas Lumon yläpiilon alapuolella. Hurma teki varsin kivasti ja reippaasti duunia. Kelpo seitsenkuinen pelastuskoiranalku siis!

Viime viikolla Hurma sai etuoikeuden osallistua kanssani hälypuolikkaisiin. Lumo sai juoksunhuuruisena pitää "lepoviikon" treenailuista. Puolikkaiden teemana oli joukkuehenkinen suunnistus- ja hallinta. Matkattiin suunnistaen Espoon Keskuksesta Vanttilaan ja matkan varrella oli erinäisiä hallittavuuteen liittyviä rasteja. Tarjolla oli myös kuumaa mehua ja sulkaata. Vanttilasta viimeinen rasti oli Kauklahden asemalle ja junalla lähtöpisteeseen. Hurmalle superhyvää treeniä siis. Hurkki yllätti olemalla vähemmän äänekäs kuin olin kuvitellut, ja oli hirmu pätevä penneliini suorittaen hallintatehtävät omalla tasollaan. 

Tänään on taas käyty etsimässä homekoulun nurkat. Molemmat löysivät kadonneet. Lumolla oli taas kahden oven välissä oleva maalimiespähkinä - edelleen samanmoinen pähkinä kuin kerran aiemminkin samainen ovipiilo. Tällä kertaa sai lopulta tarkennettua ovenrakoon. Ohjaajalla välähti tälläkin kertaa nopemmin mistä haju tulee.. Kaksi treenin maalimiehistä oli melko lähekkäin, joista toinen nousi heti etsinnän alkuun. Jos tarkasti ajattelen, niin Lumo merkkasi alkuun jossain määrin molemmat, mutta päätin kuitenkin ensimmäisen löydön jälkeen jatkaa toiseen suuntaan. Koskakohan mä opin? No, nostettiin me tämä pimeässä vessassa istunut maalimies sitten viimeisenä. 

Hurman kohdalla päätin itse piilot. Hurkki suoriutui treenistä hirmuisen hyvin. Oli eri reipas ja pätevä, ja irtosi mukavasti hajuille.

Nyt me lähdetään lenkille tonne kevätaurinkoon!

We are still alive

Kirjuri tunnustaa olleensa blogin suhteen hyvinkin aikaansaamaton. Tästä ei voi pistää enää kuin paremmaksi. 

Pikakelaus melkein parin kuukauden elosta ja olosta. 

Treenirintamalla pidettiin joulun paikkeilla pari viikkoa taukoa. Sitä ennen treenailtiin pienimuotoisesti ja pakkasesta riippuen hakua. Lumolle ilmaisutreeniä ja pientä etsintää. Hurma etsi nenäänsä ja harjoitteli tuuli-ilmaisuja. Hyvin on Hurkilla kirsu kuonon päässä ja Hurma on perin selkeälukuinen pikkuneiti.

Rakennusetsintää treenattiin tammikuun ekana viikonloppuna. Lumo teki pari rundia hyvällä sykkeellä. Hurma oli alkuun mukana tallaamassa ja kanssatreenaajat syötti Hurmalle herkkuja. Toisella rundilla Hurmis pääsi myös hommiin, ja löytyihän ne maalihenget rakennuksestakin. 

Tammikuun toisena viikonloppuna oltiin Lumon kanssa VSS-treenissä Kiikalassa, kahitiilitehtaalla. Treenin teema oli ryhmässä toimiminen ja yhteistyö. Kokemattomin koiraohjaaja, eli minä, toimin meidän ryhmän ryhmänjohtajana. Treeni oli kaikkiaan hyvin antoisa ja opettavainen etenkin ohjaajalle. Lumo pääsi pienesti hommiin, mutta muuten päivä toi mukanaan kaikkea muuta hyödyllistä koirankin kannalta (mm. normaaliin farkkumalliseen henkilöautoon ahtautui neljä ihmistä, viisi koiraa ja kaikkien tavarat...)

Samaisen viikonlopun sunnuntaina käytiin pienellä porukalla treenaamassa Rudus turvapuistossa. Lumo sai pähkinän ja pari kesympää piilotyyppiä. Hyvä treeni, parempi mieli. Hurma pääsi taas yhteen uuteen etsintäympäristöön ja löysi pätevästi maalimiehet. Työmaakontin ritilärappuset oli Hurmasta melko epämiellyttävät, eli alustatreeniin tullaan panostamaan, jahka tuo lumi sulaa ja kaikki normaaliympäristössäkin olevat kelvolliset alustavaihtoehdot tulevat esille.  

Meneenä viikonloppuna paukkui pakkanen ja hälytreeni kutistui puolikkaiden tasolle. Teema oli aggressiivisesti käyttäytyvä maalimies, ohjaajan loukkaantuminen ja kartturin tehtäväksi jäi hoitaa koira, kun ohjaaja lähti pii-paa-autolla... Treeni olisi ollut varmasti toimivampi alkuperäisessä suunnitelmassaan ulkona, mutta pakkaslukemien hipoessa -16 astetta siirryttiin sisätiloihin. Etsinnällisesti hyvin lyhyt treeni. 

Ensi viikonloppuna on tiedossa pelastuskoiraedustamista Tapiolan talviriehassa, molemmat koirat lähtevät mukaan, pääosaa saanee esittää Hurma ja Lumo pääsee vähän hommiin. Hurmalle siis tiedossa hyvää ympäristötreeniä ja varmasti liuta rapsuttajia. Sunnuntaina on hälypuolikkaat, ja jälleen rakennusetsintää. Tällä kertaa tilat tarjoaa kepon työpaikka. Seuraavana viikonloppuna etsitään luultavasti taas rakennuksissa, väliin mahtuu taas yhdet puolikkaat ja jälleen rakennusetsintää. Helmikuussa treenataan jälleen pitkiäkin.

Muuten Tean HurLum on lenkkeillyt ahkerasti ja joulun jälkeen ollaan käyty muutaman kerran Hyvinkään koirauimalassa uimassa. Sarjakorttikin tuli ostettua. Neljä uitikertaa on vielä varattu, viimeistä säästellään myöhemmäksi. Hurmasta uiminen oli alkuun inhottavaa, toisella kerralla lotrasi itsekseen ja pysyi pinnalla myös ilman pelastusliivejä.. Lumo ui tyylilleen uskollisena ihan vain velvollisuudentunteesta.

Terveyspäivityksiä sen verran, että Lumo vieraili Espoon eläinsairaalassa Anne Muhlen asiakkaana marraskuun lopulla äkillisen ontuman seurauksena. Edellisen viikon sunnuntaina Lumo putosi juurakon läpi ja jäi siihen kainaloistaan hetkeksi roikkumaan, sitä seuraavana perjantaina sai lapukkaa eturintaan. Liekö siinä syytä ontumaan? Niin tai näin. Mitään erityistä aristavaa kohtaa ei kliinisessä tutkimuksessa löytynyt, joten päädyttiin kuvaamaan. Tällä kertaa kuvattiin rauhoittamatta oikea kyynär, olka ja ranne/tassu. Kuvanneen eläinlääkärin mielestä luustossa ei ole ontuman syy, vaan luusto on siisti. Ainut pieni aristus tuli hauisjänteen kohdalta. Näytti kuitenkin kuvat ortopedille, joka näki oikeassa kyynärässä alkavaa nivelrikkoa. Omistaja on tunnetusti skeptikko, ja koska en itse ortopedin kanssa päässyt keskustelemaan, niin kuvat on eriävällä mielipiteellä katsonut myös toinen ortopedi ja tällä erää ne odottavat kolmannen mielipidettä. Nivellisäravinnetta kyllä menee jo, mutta odotetaan se kolmas mielipide, jonka jälkeen pohdinnassa on joko perinteiset kontrollikuvat rauhoituksessa tai kaikkien tulkinnanvaraisuuksien pois sulkemiseksi tt-kuva molemmista kyynäristä. Katsotaan. Hyvää ystävääni lainaten ortopediasta "kun niillä on vasara, ne näkee kaikkialla nauloja". Fyssarilla käytiin ennen joulua, ja tällöin ei aristuksia tai jumeja löytynyt liioin rangasta eikä jänteistä. 

Oikea  olkanivel

Oikea kyynärnivel

Oikea ranne ja tassu

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Nyt Team HurLum suuntaa kuonot ja tassut kohti ulkoilmaa ja kymmenenasteen hujakoilla paukkuvaa pakkasta. Lenkille siis!  

Uimamaisteri Lumo-Pumpo-Zumbanen ja muita kesähelmiä

No oho, jopa on kulunut tovi viime päivityksestä... Lomat on lusittu, mutta onneksi toisen pätkän alkuun on enää pari viikkoa odotusta.  Emännän palattua töihin Lumponen on "jatkanut lomaansa" ja rentoutuu työpäivien ajan onnellisesti kotona. Treenitaukoa tulee yhteensä nelisen viikkoa, eli ensi viikolla taas startataan raunioilla. Hakuilut alkanee vasta elokuun alussa, ja ohjattu tottis syksymmällä. Viimeisen neljän viikon aikana ei olla niin sanotusti pistetty Pumpasen kanssa tikkua ristiin. Ollaan vaan hulmuteltu varjoisissa metsissä, nähty kavereita, uitu ja emäntä hiki valuen ja Lumo läähättäen "nautittu" kesästä. Onneksi NYT ilmojen puolesta jo vähän helpottaa, vai ollaankohan me vaan totuttu vihdoin?

Pienen, onnellisen lapinkoiran "nyrjähdys" (nämä on niitä: kaikki kunnossa, olen onnellinen-juttuja)

Lumon neljän kerran akupunktiosarjakin on keretty käymään loppuun. Toisen ja kolmannen käynnin välissä käytiin taas eläinfysioterapeutti Anu Rautakallion luona Aistissa. Liekö loma, lämpö ja akupunktio tehnyt tehtävänsä, sillä neiti Luu Luu ei ollut mistään jumissa tällä kertaa... Viimeisellä akupunktiokerralla, tämän viikon maanantaina, otettiin Lumolta uudet veri- ja virtsanäytteet. Veriarvot olivat kohdillaan, mikä on loistavaa, mutta virtsan pH oli edelleen emäksisen puolella (laskenut 8,5:stä 8) ja virtsassa oli jonkin verran verta. Kiteitä, saostumaa tai mitään muuta virtsakiviin viittaavaa ei näytteessä kuitenkaan ollut. Viljelykin tehtiin parin vuorokauden ajalta, eikä virtsassa ilmennyt mitään tulehdusta aiheuttavaa bakteerimuutosta. Mystistä. Joko siis neiti on aloittamassa juoksunsa tai limakalvot tms. ovat ärtyneet, ja tihkuttavat verta virtsaan tai... Ei sovi niinkuin lainkaan tämmöinen tietämättömyys tälläiselle hysteeriselle emännälle! Pääasia kait on se, että Lumolla riittää virtaa, ruoka maistuu ja muutenkin vaikuttaa hysteerikokin silmään varsin terveeltä koiralta. Tosin nestettä saisi emännän makuun mennä vähän reipapammin... Oma ajatukseni oli nyt muuttaa ruokinnassa kasvisten osuutta vähemmälle ja korvata osa puuroilla tms. Josko sillä nyt olisi merkitystä tuon pH:n suhteen...

Täysin "mitään uutta opettelematta" me emme tietenkään ole voineet olla. Lumo on näet tämän kesän, näiden jo hieman tuskallisten helteiden, aikana rohkaistunut uimaan luonnonvesissä. Eikä suinkaan rannasta, rannassahan vain kahlataan, vaan suoraan pieneltä kaillion suistolta. Emännän silmään tuo kalliolta uimaan meneminen muistuttaa erehdyttävästi Hyvinkään koirauimalan rampilta lähtöä (tosin ilman emännän avustusta)... No, ehkä se on tuttua ja turvallista. Lumolainen hakee mielellään leluja, keppejä tms. vedestä ja lisäksi uiskentelee mielellään myös ihmisten kanssa. Mikään kuntouimari neiti ei ainakaan vielä ole, mutta ehkä  sitten ensi kesänä..

Säiden "salliessa" ollaan lenkkeilty pidemmältikin. No, meidän lyhyt aamulenkki helteisenä päivänä on se puoli tuntia.. Päivä- ja iltalenkit ovat vaihtelevasti olleet yhdistettyjä reissuja Vihdintien varrella sijaitsevalle lammelle, jonne edestakaista kävelyä tulee suunnilleen viisi kilometriä ja uimiset päälle. Pitkäkosken metsissäkin käytiin  illalla, lämpötilan laskiessa +24 asteeseen.. Ihan varma en ole kumpaa nämä helteet ja niiden aiheuttama lenkkeilyn-mahdottomuus häritsee, koiraa vai emäntää... 

Koska koskaan ei voi säätää liikaa, niin olen nyt aktivoitunut noiden luonnetestien suhteen ihan huolella. Kokeilin onneamme, josko saisin Lumon belgianpaimenkoirayhdistyksen järjestämään luonnetestiin 14.-15.8. Asiasta kuulen luultavimmin ensi viikolla. Testi järjestetään Helsingissä, ja tuomareina ovat Bengt Söderholm ja Lea Haanpää. Miellyttävä tuomarikaksikko, joilla on paljon kokemusta lappalaiskoirien testaamisesta. Jännityksellä siis odotetaan... Silmätarkkiakin kaavailen Lumoselle elokuussa lomani aikana. Tarkoitus olisi käydä Apexissa Sari Jalomäen peilattavana.

Muutamia kesäisiä fiilistelykuvia:

Uimanäyte àla Lumpo ja kelluva patukka

Uimamaisteri hakee palloa

Rrrrrravistus

Hullutus

Lisää hullutusta

"Kalju" ja märkä lapinkoira kera patukkansa 

Viilentävän uinnin jälkeen märällä turkilla on vaan NIIN kiva köllötellä viilentevässä hiekkakuopassa

 

Paimensukuisen lapinkoiran monimuotoisuutta kesällä 2010: vasemmalla karvaton ja oikealla karvallinen malli

"Chillataan Apin kanssa..."

(Tytöt makoilee melko tyytyväisinä "viilennysmanttelit" niskassa olohuoneen pöydän alla. Ai kuin niin meillä pitäisi imuroida?)

Viikkokatsausta

Lumpo-pumposella on ollut taas melkoisen puuhakas viikko, vaikka vasta torstaissa eletään.

Viikko aloitettiin perinteisesti maanantain tottistreeneillä. Tällä kertaa treenin teemana oli vapaavalintaiset liikkeet. Lumon kanssa otin seuraamista, pysähdyksiä, jättäviä liikkeitä, luoksetuloa paikallamakuusta ja lopuksi puhtaasti leikkiä. Ryhmässä otettiin taas perinteiset pujottelut. Lumo ei ihan alkutreenistä ollut mitenkään erityisen keskittynyt, mutta into parani kyllä melko pian. Treenien jälkeen käytiin taas nollaamassa Petikossa Nooran ja tyttöjen kanssa. Nooran kanssa otettiin tällä kertaa sellainen linja, että ohjaajat seurustelvat täysin ja rekut saavat puuhastella omiaan. Tyttöjä ei juuri kutsuttu jos jäivät jälkeen, vaan saivat pitää ihan itse huolen mukana pysymisestä. 

Tiistaina lenkkeiltiin Pitkäkoskella Nooran ja tyttöjen, sekä Ninnun ja Danten kanssa. Illalla kaverini Sofian Justus-poika  (Eidalun Indikatiivi), Lumon kanssa samanikäinen paimensukuispoika, tuli meille muutamaksi päiväksi kyläilemään, hoitokoiraksi. Lumon kanssa käytiin noutamassa Justus parkkipaikalta, ja Lumolla meni kuppi nurin ihan totaalisesti! Neidistä oli niin ihanaa saada "oma koira" ja Justun kanssa Lumsulaisesta on kovin lystiä. Tyypit puuhasteli heti illan suussa "kaikennäköstä" sisätiloissa. Lumo härkki Justusta, surisi, pärisi ja pörisi niin kovin Lumomaiseen tapaansa. Justus puolestaan otti uuden ympäristön sangen chillisti. Pienoista stressiläähätystä, mutta hyvin pientä. Lumon isäntä kelpasi rapsuttajaksi, ja Lumon emäntä sai hoitaa äipän virkaa, iltaruoka maittoi ja omapaikka löytyi olohuoneesta tietokonepöydän alta.

Keskiviikkona Lumpo ja Justu pääsivät aamulenkillä vähän riekkumaan, ja palvelusväen työpäivän ajan saivat viihdyttää toisiaan. Ulkoisista merkeistä päätellen päivä oli mennyt levon merkeissä. Hauskaa oli huomata kuinka samantyyppisiä koiria tiettyjen asioiden suhteen tämä kaksikko on. Kummallakaan ei mennyt maailmankirjat sekaisin kun emäntä tuli töistä kotiin, vaan Justu käyttäytyi hyvin Lumomaiseen tapaan rauhallisesti, ja kummatkin köllähtivät selälleen ottamaan vastaan rapsutuksia. Käytin pöljäkkeet Petikon lenkillä riekkumassa, ja Justus sai jäädä isännän seuraksi, kun me tytöt lähdettiin rauniotreeneihin.

Justus ja Lumo 

Ennen raunioitumista meillä oli jälleen Tuulin hallintatreenit. Meni ihan passelisti. Tehtiin pujottelua muiden koirakoiden ohi, ohittamisia, paikallamakuuta ja jättäviä liikkeitä. Radalle ei, tälläkään kertaa, menty täysin hallitusti, ja en aikatauluiltani kerennyt ennen treenejä ottamaan radalle menoa vapaana... Ensi kerralla sitten.  Raunioilla Lumolla oli vaihteeksi neljä maalimiestä. Olin pyytänyt hieman haastavampia piiloja mm. ritiläpiiloja tms. jotta Lumo joutuisi tekemään hieman enemmän työtä päästäkseen maalimiehelle. Ajatus oli, että piilot ovat siis avopiiloja, ja pressun/ritilän välissä on pienen lapinkoiran mentävä aukko. Alueena oli ala- ja keskitalo, alakasa ilman pajupuuta, kylmiö, clubitalo ja sen lähettyvillä oleva muutama isompi kuusi. Lumolle ammuttiin seuraamisen aikana radalle tullessa, sekä ensimmäisen ja toisen maalimiehen välissä. Ei reagoinut. Tein jonkunlaisen etsintäsuunnitelman, jossa taisin pysyäkin melko pätevästi. Lisäksi osasin liikkua, jee! Lumo kuunteli hienosti radalla ohjeita ja ohjautui sangen mainiosti ohjaajansa liikkeistä (se liike, se liike). Pari kertaa Lumo oli menossa "omaan suuntaansa" mutta sain hienosti kutsuttua takaisin ja pyydettyä Neiti Tarkkakirsun tarkistamaan jonkun väliin jääneen kohdan. Uudet, epämiellyttävät rengasröykkiö- ja tiilikasa-alustatkaan eivät tuottaneet "tunnolliselle pikku partiolaiselle" liiemmin haastetta vaan Lumo liikkui sangen ketterästi. Maalimiehien luoksekin neiti pääsi pienistä aivopähkinöistä huolimatta. Pienen pienistä raoista tai rapisevan pressun lomasta, hienoa! Kolmannen ja neljännen maalimiehen välissä neidin keskittymiskyky herpaantui hetkeksi jonkun epäilyttävän hajun vuoksi ja Lumo sinkoili alakasan metsänpuoleisesta päädystä pellolle pitäen "pienoista" vahtihaukkua... Sain äänijänteitäni käyttäen keskeytettyä ei-toivotun toiminnan, kutsuin Lumon luokse, rauhoitin ja lähetin samasta kohdasta uudelleen kasalle. Lumo jatkoi hommia todella hienosti pienen herpaantumisen jälkeenkin, ja neljäs maalimies löytyi. Ohjaaja, eli allekirjoittanut, teki hommia myös kovin tohkeissaan ja hommaan täysillä uppoutuen, että kysyin viimeisellä maalimiehellä kouluttaja-Seijalta "oliko tämä viimeinen?" Olihan se, neljä purkkia olin antanut, eli en siis osannut laskea neljään. Lumon ollessa melko vikkeläliikkeinen ja nopea, niin hukkasinkin koirani pariin otteeseen, ja sain ihan juostakin välillä, jotta pysyin kärryillä missä neiti menee. Meistä tulee vielä päteviä, kunhan saadaan hallinta radalle tullessa kuntoon, ja ajan kanssa ilmaisu hiottua. Ilmaisun suhteen yritän pitää pääni kylmänä, ja hiotaan se valmiiksi metsässä kun siellä on aloitettukin. Kuulemma Lumollakin pitäisi sen kahden aivosolun jossain vaiheessa kohdata, ja neidin tajuta, että raunioillakin voi haukkua! Sitä odotellessa siis:

 

Toistaiseksi jatketaan piiloja hiljalleen vaikeuttaen, maalimiesmotivaatiota parantaen (sitä kun ei koskaan voi olla liikaa) ja Lumon tarkennusta hioen. Ei ahnehdita, ei ahnehdita...

Treeneissä meni poikkeuksellisen pitkään. Nähtiin yläkasalla yksi luikero, kyykäärmeeksikin kutsuttu, paistattelija, joka pakeni raunioiden uumeniin... Yök. Eli täytynee tallata huolella ja kovempaa töminää pitäen.. Toinen kärmes-ällötys oli bongattu tiellä... Toivon hartaasti, että niitä ei bongata piilossa ollessa eikä koiran työskennellessä radalla. Kotiuduttiin Lumon kanssa vasta melkein puolilta öin, jonka jälkeen otettiin Justu matkaan ja tyypit pääsivät hillumaan keskiyöllä läheiseen koirapuistoon. Siellä esitettiinkin keppikatrillia ja muita lapinkoirien tähtinumeroita. Ruoka tässä koirahoitolassa tarjoiltiin vasta puolen yön jälkeen...

Tänä aamuna meninkin näytti sitten tältä:

 

Kyseessä on lapinkoirille tyypillinen aamupaini yhdistettynä hammasmiekkailuun

Helatorstain kunniaksi Mikko Kepolainen lähti minun ja rekkujen kanssa Petikkoon aamulenkille. Ihanainen Justus löysi sitten ihanan aromikkaan mättään kuusen juurelta ja päätti sitten etevänä eläimenä hieroa itseään siihen. Kappas, sen enempää hajuanalyysiä tekemättä kyseessä oli melko varmasti jonkun lenkkeilijän yliaktiiviseksi heittäytyneen suolen tuotos yhdistettynä huonoon pidätyskykyyn... Hemmetti, peittäis edes paskansa tai hommais pussit taskuun ja korjaisi pois! No, Jutus oli maailman onnellisin pieni lapinkoira paskavana kaulurissaan, Lumon kanssa leikkiessä ja näin meillä olikin sitten kaksi aromikasta koiraeläintä. Lumohan on erikoistunut ketun ulosteeseen ja kettujen haukkumiseen, onneksi. Sillä ketturepolaisen tuloste ei oikeastaan ole ulosteeksi edes niin kovin paha.. Petran koirahoitolassa oli siis tänään lenkkeilyjen lisäksi ohjelmassa koirien kokoturkkipesua, turkkien föönausta ja harjausta. sekä valjaiden pesua.. Poistin Justulta pari punkkiakin.  Lumo on säästynyt punkeilta Exspotin laiton jälkeen. Uskon noiden myrkkyjen olevan kuitenkin suhteessa pienempi riski koiran mittaisessa elämässä, kuin punkin pureman, josta äärimmäisen huonolla tuurilla voi saada sen borrelioosin, ja äärimmäisen huonolla tuurilla menettää koiransa hyvinkin nuorena.. Iltapäivästä lähdettiin vielä Ninnun ja Danten kanssa Pitkäkosken pelloille lenkille. Lumsu ja Justu pistivät taas parastaan rillutellen keskenään keppien kanssa ja ilman. Kotiin matkustikin sitten pari melko väsynyttä koiruutta. Tarjoilin ystävyksille ruoat, jonka jälkeen malttoivat hiljaa hiiskumatta, paikallaan maaten odottaa Justuksen emäntää hakemaan Justun kotiin. Ei sillä, ei Justulla olisi ollut meiltä mikään kiire kotiin, vaikka emäntä maailman ihanin ja tärkein ihminen onkin.

Viime viikonloppuna lapasesta lähtenyt lapanen oli jälleen kuvioissa...

Puuhimisia ja treenimisiä

Sitä ollaan taas yhtä vappua viisaampia. Lumokin pääsi vapun viettoon Tapiolaan ystäväpariskuntamme luokse. Lumolla ei ole hajuakaan siitä mikä se vappu on, mutta ihan se ja sama, kun sai helposti pari nakkiakin. Juhlimaan matkattiin bussilla, kotiin taasen taksilla. Viime vapusta viisastuneena osasimme jo taksia tilatessamme tarkentaa, että matkassa on myös koira.

Vappupäivänä meidän perheessä nukuttiin pitkään, lenkkeiltiin kolmen tunnin verran ja otettiin iisisti. Aamulenksu tehtiin kotinurkilla, ja päivälenkille mentiin Danten ja Ninnun kanssa Pitkäkosken pelloille. Käveltiin taas Haltialan kotieläintilalle asti, ja Lumo pääsi ihmettelemään lehmiä. Jokseenkin olivat neidin mielestä melko jänniä otuksia. Lumo makoili rennosti aitauksen edessä, ja kun lehmat uteliaina tulivat lähemmäksi ja tuijottelivat Lumolainen puksui, haukkui ja heilutti häntää. Lehmät siiryivät taaksepäin, ja Lumo meni takaisin aidan reunalle notkumaan...

"Oliks sulla mulle jotain?"

Sunnuntai aamuna tehtiin Petikon lenkki perheen parissa. Lumo vetäsi tapansa mukaan hepulit lenkin puolessa välissä jossa on hiekkamonttu ja pieni hiekkadyyni, jonka päällä neiti käy häröilemässä, repimässä juuria ja riekkumassa hulvattomasti. Iltapäivällä ajeltiin Siikajärvelle hakutreeneihin, ja meillä ajatuksena oli "hallittavuus" ja ohjautuvuus. Lumolle tehtiin ns. yliheittoja keskilinjan molemmin puolin. Ilmaisut olivat viimekertaista paremmat, ja Lumo ilmaisi taas vähän varmemmin. Haastetta toivat maalimiehet tuulen yläpuolella, eli lähetin Lumon niin, ettei neiti saanut maalimiehistä ilmavirran kuljettamaa hajua. Koska me emme ole pistoja juuri treenanneet, ja Lumolla on aina ollut hajumielikuva tai Lumo on saanut tuulen mukana hajun maalimiehestä, avitin neitiä kulkemalla myös itse maalimiehen suuntaan. Treeni meni kuitenkin kaikkiaan melko mallikkaasti! Mitä nyt emäntä sekoili käsiensä kanssa. Raunioilla tarvittais jeesusteippiä suun tukkeeksi, ja hakumetsässä vasemman käden voisi katkaista tai sitoa treenin ajaksi selän taakse... Aina ei ole helppoa, mutta enköhän mä ihan kehitys- ja koulutuskelpoinen koiraohjaaja silti ole. No tottiksissa tulee hyvää palautetta oikea-aikaisesta palkkauksesta.

Hepulivirne

Hiekkahepulit

Menneellä viikolla ollaan käyty perinteisellä maannatailenkillä tottistreenien jälkeen Petikossa Nooran ja tyttöjen kanssa. Pitkäkosken pelloilla lenksulla tiistai-iltana Sofian ja Justuksen (Eidalun Indikatiivi) sekä torstai-iltana Tiinan ja Kurun (Liehkun Korvenkaiku) kanssa. Nyt sitten taas kohti uutta viikkoa, uusia treenejä ja uusia lenkkejä!