Neiti L. Karkuriina ja treenionnistumisia!

No niin, keskiviikkona eläinlääkärimme Tanja Eläinlääkäriasema Käpälämäestä soitteli Lumon ulostenäytetuloksia. Ei madon matoa, ei tarvitse madottaa, voidaan siis rokottaa madottamattakin. Tätä tenttasin minkä kerkesin. Toki sellaisesta suolinkaisten lepovaiheestakin olen joskus lukenut, että saattaahan tuo olla, että kesällä nakkaan Canexin Lumpolle. Kotoa löytyy Axiluria yks setti, samoin Drontal Compia, mutta jätetään nuo laajakirjoiset matomyrkyt odottamaan madokkaampia aikoja... Vetlabista tulleessa vastauksessa oli lisämaininta "uloste sisältää paljon puuta"  Sen siitä saa kun kahdeksan viikkoiselle pienelle puunpurija lapinkoiralapselle tuo kotiin oman koivunhalon...

Täysin putsi tuo uloste ei kuitenkaan ollut, vaan neidin suolistoa asuttaa sellainen emännälle ennen kuulematon kokkidi, yksisoluinen alkueläin nimeltä Isospora Canis. Kyseinen kaveri on hyvin yleinen, ja joidenkin lähteiden mukaan jopa 90% kotikoirista olisi kantajia... Isospora Caniksen spesifinen isäntä on koiraeläimet, sekundaarinen jyrsijät. Tartuntalähteenä on sairastuneen koiraeläimen ulosteet tai sairaan jyrsijän syöminen. Yleinen trendi Isospora Caniksen suhteen on, että aikuisella, oireettomalla koiralla sitä ei lääkitä. Hoitona käytetään 10-14 vuorokauden sulfakuuria. Isospora Canis on vaarallinen usein miten ainoastaan heikentyneen immuunivasteen omaaville eläimille (autoimmuunisairaat, muutoin huonokuntoiset, pennut). Eli meidän kohdalla ei nyt toistaiseksi ole tarvetta tai aihetta lääkitykseen. Eläinlääkärimme kanssa sovittiin, että tutkitaan uloste puolen vuoden päästä toistamiseen, ja mietitään tilannetta sitten uudelleen. Sellaisen käsityksen sain, että koira pystyy "hoitamaan" Isospora Caniksen elimistöstään myös itsestään. Eikös se niin mene, että tieto lisää tuskaa.

Maanantaina oltiin taas tottistelemassa. Tällä kertaa treenien aiheena oli eteenlähetys. Lisäksi jatkettiin jättäviä liikkeitä, perusasentoa ja seuraamista. Häiriötreeniä, "tuomarille" ilmoittautumista. Lumo oli hyvässä vireessä, ja malttoi tehdä hommia. Saatiin taas kiitosta Tuulilta yhteistyöstä.  Paljon on vielä hommaa, ja monia apuja tulee pikku hiljaa alkaa häivyttämään, alkuun tottiskentällä, ja hiljalleen muussakin yhteydessä. Treenien jälkeen käytiin taas Petikon lenkki Peiqin ja Aidan kanssa.

Keskiviikkona oli sitten tiedossa raunioitumistreenit. Ennen treenejä otettiin pienimuotoiset hallintatreenit Oittaan asfalttiparkkiksella. Ryhmäpaikallamakuuta, jättäviä liikkeitä, pujottelua toisten koirakoiden ohi jne. Lumolla ei meinannut kärsivällisyys riittää paikallamakuuseen, joten sitä lienee syytä taas ottaa treeniohjelmaan.. Itse raunioilla menikin sitten 110% paremmin kuin edellisellä viikolla. Etsintäalueena oli talot ja niiden puoleinen pelto, sekä käärmekasa. Lumo tuli melko hienosti hallinassa radalle. Imuttamalla tosin, mutta kuitenkin. Alkuun otin pienoista paikallamakuuta neidille kertoessamme etsintäsuunnitelmaani. Muutaman kerran sitä sain korjata, mutta alku se on sekin. Lähetykset menivät hyvin, etsintäsuunnitelma muuttui alkuunsa, sillä luin koiraani ja annoin sen työstää. Ensimmäinen maalimies oli keskitalon yläkerrassa, toinen ylätalon alakerrassa. Alatalo jäi hyvin pienelle huomiolle, sillä Lumo päätti vetästä kanaparrun  ylös jossa otti pellolta hajut, kipitti parrun alas ja suuntasi pellolle. Olin vähällä sanoa kouluttajallemme Seijalle, että lähtikö se hitto vie rallaamaan, mutta samalla nousi nenä ylös, ja Lumo vetäsi käärmekasalle, josta tarkensi maalimiehen apinahäkistä. Treenin jälkeen Seija kysyi mitä meiltä jäi mielestäni tarkistamatta alueeltamme. Paljonhan meillä jäi, sillä luotin koiraani.  Ja se on sinällään tärkeä juttu sekin. Ajatuksenani oli palata pellolta takaisin taloille, mutta ei sitten tarvinnut.

Lumolainen otti perjantai-iltana elämänsä ensimmäiset hatkat treenikaverini Jonnan kolme vuotiaan Arttu airendalenterrierin avustuksella. Treffattiin kahdeksalta Petikossa, ja tyypit katosivat sitten heti alkulenkistä. Ei siinä mitään, on sitä joskus aiemminkin jonkun liikkuvan kohteen, kuten peuran, perään lähdetty. Tällä kertaa meillä ei Jonnan kanssa ollut lainkaan käsitystä siitä minkä perään apinat sinkosivat, mutta hermoja raastavaa oli se, että tyypit huitelivat teillä tietämättömillä reilun puoli tuntia! Ei sovi sitten tämän emännän hermorakenteelle lainkaan. Loppupeleissä Lumo löytyi ensin, hyvin hyvin läheltä. Oli aavistuksen säikähtäneen oloinen, ja tuli aika nöyränä mutta jälleen näkemisestä suhteellisen onnellisen oloisena luokseni. Arttu tuli hetken päästä perässä, ja jatkettiin sitten lenkki kuitenkin suunnitelmien mukaan loppuun. Kumpikana koirista ei ollut mitenkään kieli vyön alla tms. Että ehkä olivat pyörineet lähtöpaikan lähettyvillä koko ajan, mutta joku muu meni emäntien kutsuhuutojen edelle... Ensi kerralla pidän suuni visusti kiinni, ja toivon, mikäli on lenkkiseuraa paikalla, että mahdollinen ääntelyni estetään vaikka suukapulalla. On vaan todella ristiriitainen fiilis tuollaisessa tilanteessa. Pirun karkuriina-Lumpolainen!

Sunnuntaina oli sitten mega-action-päivä. Aamulla oli hakutreenit Siikajärvellä. Meillä oli Lumon kanssa alueen läpikäyntiä noin hehtaarin kokoisella, tallatulla metsäpläntillä. Ideana oli nähdä mitä koira oikeasti osaa ja kuinka meidän yhteistyö sujuu. No sujuihan se. Alueelle tultiin yhdessä taas melko hallitusti. Lähetys meni hienosti, ja Lumo irtosi juuri oikeaan suuntaan. Ensimmäinen maalimies löytyi melkein heti, Lumolta pääsi tarkennusvaiheessa pieni "hau" ja maalimiehellä ilmaistiin. Ilmaisu tosin oli aavistuksen epävarmaa haukuntaa leikkiin kutsu-asennossa. Maalimies oli Lumolle ennestään vieras henkilö, joka varmasti vaikutti vasta ilmaisua harjoittelevaan koiraan. Tämän osalta jatkamme siis harjoituksia ja vahvistamme ilmaisua, sekä koiran varmuutta ilmaisemiseen. Jatkoimme alueen käyntiä niin, että itse kuljin aavistuksen siksakkia kohti takalaitaa ja Lumo liikkui ikään kuin minun liikkumiseni mukaan. Kannustin kehumalla irtoamista kauemmas minusta, kunnes kutsuin jatkamaan kanssani samaan suuntaan. Toinenkin maalimies löytyi, ja taas ilmaistiin. Kolmas maalimies oli sitten alueen keskilinjan toisella puolella ja toisessa päässä. Hetken Lumo "etsi" ikään kuin tyhjää. Liikkui hyvin, irtosi suhteellisen hienosti  kauemmas minusta, seuraten kuitenkin koko ajan suuntaa mihin liikuin, ja lähtien kehoittamaani suuntaan. Jonkun verran irtoamista piti vahvistaa kulkemalla lennossa lähettämääni suuntaan, mutta ei liiaksi. Kolmas maalimies löytyi kuin löytyikin ja Lumo ilmaisi. Noin hehtaarin kokoisen, tosin hyvin helppo kulkuisen, metsäalueen läpikäyntiin kului aika tasan 10 minuuttia. Kyllä meistä vielä jotain tulee. Lumo tarvitsee vielä kokemusta ja varmuutta hajutyöskentelyyn, lähinnä siihen jos haju on heikko ja esim. tuuli kääntyy. Ilmaisuun tarvitaan myös varmuutta, mutta sen suhteen en nyt hötkyile. Raunioillahan en ota ilmaisua, vaan treenaan sen "valmiiksi" metsässä, niin eiköhän Lumo jossain vaiheessa ilmaise myös raunioilla.

Hakuiluiden jälkeen hyppäsimme Jennin ja Robinin kyytiin ja suuntasimme Hyvinkäälle Koirauimalaan. Lumolainen sai uintiseurakseen tutun Faunan ja ensikertalaiset Kurun ja Salkan (K. Saukon oli tarkoitus olla uimamaisterina, mutta Kattiksella oli tassussa vekki). Lumolainen ui hirmu hyvin, mutta altaaseen meneminen on edelleen aika kammottavaa, ja mikä pahinta, ihmiset päättävät koska sinne mennään.. Hyvinkäältä suuntasimme Keravalle juomaan sumpit, ja samlala Jenni ja Robin vaihtoivat vähän vaattetta ja matka jatkui puolestaan Kisahallin parkkipaikalle. Tänään, sunnuntaina 25.4,  oli siis kansainvälinen pelastuskoirapäivä, ja eduskuntatalon rappusilla kokoonnuimme kello 18 yhteiskuvaa varten.  Nelosen nettiuutiset kävivät kuvaamassa tapahtumaa, videoklippi löytyy täältä. Tuli siis pientä ympäristökasvatustakin jo toistamiseen tällä viikolla... Käveltiin eduskuntatalolta Rautatieasemalle, josta hypättiin junaan ja suunnattiin kotiin. Kuten ehkä arvata saattaa, niin Lumpo-Lumpolainen oli ehkä jokseenkin väsynyttä koiraa. No, huomenna on päivä lepoa ja illalla tottistreenit. Ja varmaan tulee tehtyä taas se perinteinen treenin jälkeinen Petikon lenkkikin...