Itsenäisyyspäivän vastaanottoa, reeni- ja muita kuulumisia

Kyllä pelastuskoiraharrastus on huikea harrastus! 

Osallistuimme eilen ensimmäistä kertaa VSPK:n järjestämään Itsenäisyyspäivän vastaanottoon Turussa.  Treenit järjestettiin YIT:n varastoalueella Iso-Heikkilässä. Illan teemana rakennusetsintä. Kuuden paikkeilla sunnuntai-iltana hyppäsimme Lumon kanssa Jennin ja Robinin kyytiin, ja matka kohti Turkua alkoi. Treenaaminen aloitettiin kello 21:00, ja jokaisella ryhmällä oli neljä eri treenialuetta koko yöksi.

Ensimmäinen treenialue oli kylmä, kaksiosainen varastohalli. Lumolla oli kummallakin puolella yksi maalimies. Ensimmäinen treeni meni melkolailla nappiin. Lumo oli kivasti kuulolla, työsti hyvin, vaikka toinen piiloista tuottikin vähän aivopähkinää. Oli tapansa mukaan ohjaajalleen helppolukuinen. Ja ilmaisutkin olivat ihan ok. Toinen alue oli erillinen lämmin toimistorakennus, jossa oli savukone haastetta tuomaan. Koska Lumolla ei ole kokemusta savusta rakennuksessa, niin pyysin koneen "savustamaan" tilaa hiljalleen.  Maalimiehiä pyysin tähän harjoitukseen kolme, ja yhteen piiloista hieman enemmän haastavuutta. Ihan suunnitelman mukaan homma ei edennyt, sillä yksi maalimies oli savukoneen viereisessä kaapissa piilossa, ja oli ystävällisesti omaa olemistaan helpottaakseen yrittänyt pistää savukonetta hiljaisemmalle (siis meitä ennen savukone oli ollutkin mukavan hiljaisella).. Ihan nappiin ei sitten tuo yritys mennyt, vaan maalimies sääti savukoneen varmaan täysille.. Rakennuksen perällä, jossa sijaitsi kaksi maalimiehistä oli suhteellisen sankka savu, jossa ei juuri eteensä nähnyt. Lumo sai pöydän päällä makaavasta maalimiehestä hajun. Yritti tuolin kautta päästä pöydälle, mutta haki tukea toimistotuolista, jossa oli pyörtät alla. Yllättäen ei  oikein onnistunut. Sakea savu yhdistettynä pimeyteen häiritsi Lumoa selkeästi, ja ensimmäistä kertaa pieni koira vietiin sellaisille äärirajoille, että toimintakyky hyytyi. Ei kiinnostanut. Laitettiin huoneeseen valot päälle, ja Jenni näytti Lumolle miten pöydän päälle pääsi, kiipeämällä itse sinne tuolin kautta. Lumo söi palkat. Suunnistettiin savun läpi eteiseen päin, ja matkalla sammutin mokoman härvelin. Lähetin Lumon uudelleen tilaan, mutta Lumo ei ollut lainkaan innokas menemään savuiseen huoneeseen. Maalimiestä käskettiin kutsua koiraa. Melko laimeaa kutsua tarjottiin, ja menin yhdessä Lumon kanssa hakemaan kaapissa olevalta maalimieheltä palkat. Viimeinen maalimies oli eteisen välioven takana. Lumo sai maalimiehestä hajun. Kävi kurkkaamassa oven taakse ja palasi takasin. Annoin uudelleen etsi-käskyn ja Lumo meni maalimiehelle ja ilmaisi.

 

Kylläpä syletti huonosti mennyt treeni, etenkin kun syynä oli joku ulkopuolinen säätö. Parempi olisi ollut, että savukone  olisi sammutettu kokonaan, sillä toiseksi viimeisenä koirakkona savua olisi ollut häiriöksi ihan riittämiin. Murrrr... No, tiedänpä ettei koirastani ole savusukeltajaksi, ja tiedänpähän ensi kerralla vastaavassa tilanteessa pyytää koneen pois päältä.

Toisen ja kolmannen alueen välissä pidettiin tauko. Kolmas alue oli taas kylmä, ensimmäistä aluetta huomattavasti suurempi, kaksikerroksinen varastorakennus. Yläkerta oli täynnä erinäistä puusälää lautalattialla, josta hajut nousivat alakerrasta ylöspäin. Lumolla oli kaksi maalimiestä. Ensimmäinen alakerrassa, joka käytiin suhteellisen suunnitelmallisesti läpi. Ilmavirta kuljetti hajua oviaukkoa kohti, mutta L sai tarkennettua kuitenkin hienosti. Yläkerran maalimiehessä ei mennyt kuin tovi. Neljäs alua oli isompi toimistorakennus, jonka liukkaampi lattia vaikutti olevan useammallekin koiralle haastava. Lumolla ei juuri alaustat tuota ongelmia. Viimeiseltäkin alueelta nostettii kolme maalimiestä ilmaisuineen. Neljästä treenistä kolmeen olen tyytyväinen.

Kaikkinensa oikein mukava treeniyö. Kotiin lähdettiin ajelemaan 06:00 aamulla. Ajokeli on aika kammottava, lunta tuiskusi, autossa oli kolme väsynyttä matkustajaa (joista yksi kuski), hysteriaa, kolme väsynyttä ja onnellista koiraa takakontissa, eikä huoltoaseman kahvikaan piristänyt kuin hetkeksi pahalla maullaan. Unten maille käytiin 9:30, ja tänään olla vietetty ansaittua, löysää lepopäivää.

Rakennusetsintää päästiin treenailemaan jo edellisenä sunnuntaina Tapiolan Kelloseppäkoulun vanhassa asuntolassa. Alkuun otin Lumolle neljä maalimiestä.  Alueena oli parin kerroksen huoneistot. Ensimmäinen maalimies oli haastavin, ja ilmaisu vaikea. Seuraavat meni huomattavasti paremmin ilmaisuineen. Treenin lopuksi otin vielä yhden maalimiehen, ja ennen löytöä etsittiin tyhjää. Tälläkin kertaa ilmaisu meni hienosti. Etsintätyöskentelyssä Lumo on etevä. Rakennukset ovat aina oma juttunsa, hajut liikkuu niin eri tavoin kuin maastossa tai raunioilla, ja tarkentaminen on haastavampaa. 

Viime keskiviikkona käytiin tottistelemassa hallilla. Tehtiin seuraamista, liikkeestä maahan ja välillä hulluteltiin agipuomilla ja tunnelissa. Lenkkiä ollaan tehty tuttuun tapaan, pitkästi, hartaasti ja vapaana. Lumon kolmatta juoksua odotellessa.

Emäntä on myös kerennyt käydä kartturoimassa ensimmäiset pitkät treenit Niipperin suunnalla hälykoirakolle. Sekin meni hyvin, kartalla pysyttiin ainakin lähes.

Murr marr-marraskuisia kuvia ja tunnelmia

Jo vain on marraskuutakin eletty puoleen väliin ja nyt saan aikaiseksi ensimmäisen postauksen... Ilma on ollut hyvinkin marraskuinen, ja pimeyttä on piisannut arkilenkkeilyssä jo tässä vaiheessa ihan kyllästymiseen asti (valitettavasti tätä riittää ainakin seuraavat kolme kuukautta, yök!). Rauniokausi päätettiin kuun alussa oikein syksyisessä säässä: vettä satoi kuin aisaa, jota reipas tuuli vielä mukavasti komppasi. Jokaiselle paikalla olleen treenipoppoon koiralle tehtiin yhden maalimiehen onnistunut motivaatiotreeni, jotta jokaiselle nelijalkaiselle jäisi huutava nälkä raunioille talven ajaksi.  Lumo työsti eri taitavasti maalimiehen, ilmaisi hyvin ja oli pitkälti sitä mieltä, että "eihän tää treeni nyt tässä voinut olla". Kauden palautetta annettiin nyyttärien merkeissä Villa Koirassa istuen ja nauraen. Poskilihakset oikein kipeytyivät hulvattomasta huumorista ja nauramisesta. Iso kiitos kaikille osallisille tästä rauniokaudesta!

Hakutreeneissä oltiin sunnuntaina pienellä porukalla. Lumolle olisi syytä tehdä tylsää ilmaisutreeniä, jotta saataisiin arvittavia toistoja, mutta tälläkin kertaa otin pienen etsinnän. Ennen etsintää "haukuttiin" Jenni, tosin ei kovin vakuuttavasti. Ensimmäinen maalimieskin sai osakseen aika kehnoa ilmaisuhaukkua. Toisella maalimiehellä Lumolla olikin ihan eri moodi ilmaisussa, ja haukku kuulosti lähes siltä miltä sen pitääkin. Seuraavat pari treeniä pyrin tekemään pelkkää ilmaisua, ja toivonmukaan siinä edetään kohtuullisesti, jotta päästään taas etsimään. 

 

Hiekkahepulit

Reenin jälkeen tehtiin Jennin ja Robinin lauman kanssa lenkki Kattilajärven maastoon. Ensin juotiin kahvit ja syötiin keksiä ja suklaata, jonka jälkeen samoiltiin Nuuksion metsissä parisen tuntia. Välillä paistoi aurinko, välillä satoi jotain rännän ja rakeen välimuotoa. Meikä likka pistettiin suunnistamaan  "joltain lammelta miltä lie" takaisin autoille, sillä repustani löytyi kaikki tarvittava: alueen vaelluskartta sekä kompassi. Lisäksi matalan verensokerin aiheuttamaan  stand by-tilaan löytyi metsäreissulle ihan luksusluokan ruisleivät, kenekäs muun kuin "matkanjohtajan" repusta. Niitä sitten kolmin mussutetiin ennen mielenkiintoisten reittivalintojeni kulkemista. Kuulemma mulla on aineksia hälyryhmän harjoittelijaksi reittivalintojeni perusteella. Asiasta puheenollen hakemukseni Espoon hälytysryhmän harjoittelijaksi käsiteltiin viime tiistain kokouksessa, ja minut hyväksyttiin kokelaaksi hälyryhmään. Tiukkaakin tiukempaa treeniä luvassa niin minulle, kuin meille Lumon kanssa, sillä peruskokeen läpäisy kolkuttaa kahta kovemmin. 

Koira-asetelma

Viime viikonloppuna käytiin Jennin, Kattiksen ja Lumon kanssa tutustumassa yhteen paimensukuispoikaan. Tämän jo hieman järkiintyneemmän koiraherran kanssa tehtiin pienoinen lenkki hänen emäntänsä ja Lumon kanssa myös viime tiistaina Petikossa. Lumo, pms-alkuoireinen pikku viirupää, esitteli lenkillä kaikki mahtisettinsä uudelle lenkkikaverilleen vahtihaukusta metsäpäästäisen listimiseen ja suurieleiseen aarteen kantoon sekä siinä kieriskelyyn.. Pientä korvattomuutta tietenkään unohtamatta. Vahtihaukulle periaatteessa on aina syynsä, ja tälläkin kertaa sain luotettavalta taholta informaatiota, he nimittäin kiersivät kyseisen lenkin noin puoli tuntia ennen meitä, että kyseisessä kohdassa jossa Lumon kovin piti huudella, oli kulkenut kukas muu kuin itse viekas kettu. Samaiseen otukseen törmäsimme edellisellä viikolla lähihoodeilla eräänä iltana. Otsalampun päälle laittaessani noin 15 metrin päässä näkyi kiiluva silmäpari... Siinä hetki tuijoteltiin hämmentyneinä kaikki kolme toisiamme, kunnes tämä tunnistamaton silmäpari katosi vähin äänin pimeyteen. Kieltämättä emännän sydän löi ehkä muutaman ylimääräisen lyönnin, ja Lumo kommentoi tapahtunutta tuijottelijan lähdettyä.

Järjen riemuvoitto ja järkevyys

Posti toi Käpälämäestä Pumpasen veri-, virtsa- ja ulostenäytteentulokset. Kaikki niin kuin pitääkin. Uloste parasiittien osalta negatiivinen, samoin F-parasiitit: ei madon munia/ookystia. Näin ollen Isospora Caniskin on taltutettu, ja sen perusteella voidaan olettaa, että Lumolla on normaalisti toimiva immuunivaste.

Tänä ja ensi viikonloppuna jäänee hakutreenit väliin. Viikon päästä mennään lauantaina katsomaan Lumon isän, Filiokus Kipinän, luonnetesti. Sunnuntaina emäntä on avustamassa luonnetestissä. Päivittelen Lumon isän tuloksen tännekin. Onhan se hyvin mielenkiintoista.

 

Treeni- ja terveyspäivitystä

Jo vain on taas aikaa vierähtänyt ja blogipäivitys vähän tupannut jäämään...

Mitäpä meidän elämään. Sitä perussettiä: treenejä, lenkkejä ja peruspuuhastelua. Emäntä suoritti hyväksytysti Kasvattajan peruskurssin lokakuun puolivälin tienoolla, ja heti seuraava viikonloppu vietettiin Vapepan Etsintä-kurssilla Lohjalla. Tähän viimeisempään kiteytyy aika pitkälti koko pelastuskoiratoiminta, eli vapaaehtoistyöhön. Tässä pikku hiljaa tungetaan oikeaa jalkaa Espoon Pelastuskoirien hälytysryhmän oven väliin, josko huolisivat yhden innokkaan riveihinsä vaikka kartturikokelaan pestiin näin alkuun. Siinä samalla kun "kouluttaudun" itse kohti päämäärää, koulutan toki myös Lumoa ja meitä koirakkona kohti hälytyskelpoisuutta.

Virallinen hakutreenikausi saatettiin päätökseen viikko sitten perjantai-iltana Nuuksion suunnalla palautekeskustelun kera. Pienoinen treenikin pidettiin ennen palautetta. Meillä aiheena Lumolla reagointi ja ohjaajalla koiranluku. Hyvinhän se meni. Tällä kertaa Lumo työskenteli liinassa, tovin liina perässä ilman ohjaajaakin, kun tämä sattumalta pannutti oikein hienosti pöpelikköön. Ilmaisut oli kohtuulliset, parempaakin haukku-hauta on kyllä kuultu. Ensimmäisellä maalimiehellä Lumo vähän käpälöi maalimiestä (taisi olla ensimmäinen kerta, hyi soikoon). Törkykäytös saattoi johtui kytkettynä työskentelystä, joka saattoi kuumetaa koiraa. Sitä siis täytynee harjoitella lisää.

Maastokoulutuksen palautteesta lyhyesti:

Tavoite: Kohti peruskoetta kaudella 2011

Työn alla: ilmaisun vahvistaminen ja parantaminen, kestävyyden rakentaminen, pettämätön maalimiesmotivaatio (maalimiestä ei jätetä), hallinta, hallinta ja yön allahallinta sekä yhteistyön parantaminen!

Ohjaajalla työn alla: etsintäsuunnitelma, suunnistus

Jenni ystävällisesti kommentoi, että Lumon ja mun asioita on puitu tuhannen kertaa, ja puidaan vastaisuudessa (ai miten niin mä olen jotenkin analyyttinen???), joten hänen kommenttinsa oli "Lumo on hyvä koira".

Hakutreenit jatkuvat omatoimiryhmässä talven ajan. Ensi kaudella aikomus on pyrkiä raunioilla Jennin apukouluttajaksi (tunnustaudun hänen opetuslapsekseen) ja maastoryhmän suhteen mulla on selkät kouluttajatoiveet.

Raunioilla kausi päättyy ensi keskiviikkona. Yllättäen pienimuotoisen treenin ja palautekeskustelun kera. Muutoin raunioilla ollaan treenailtu ihan normaaliin tapaan, joka keskiviikko. Puoliumppareihin ollaan edistytty, toki siis avopiiloja ja tunkeutumista (jossa Lumo-lapinkoiran luikero on ihan haka!) näin pääasiassa. Ilmaisu on parempi raunioilla kuin maastossa, mutta raunioillakin tarvinnee vielä vahvistusta. Pistetääs tähän nyt rauniopalautteestakin lyhyesti etukäteen:

Tavoite: Kohti peruskoetta kaudella 2011

Työn alla: Ilmaisun saaminen varmaksi toiminnoksi, hallinta, hallinta ja hallinta, yhteistyön ja ohjattavuuden parantaminen, umpipiilojen työstäminen ja ilmaisu. 

Tänään olimme Pumpasen likan kanssa Espyn jäsentenvälisissä, leikkimielisissä kilpailuissa, mukana. Mukava ja ei-niin-totinen-päivä. Raunioetsinnän lisäksi oli esine-etsintä- sekä hallittavuusrasti. Kommenttina, että hallittavuushan on tottiskentällä ihan jees kantimissa, mutta kun sitä samaista hallittavuutta pitäisi "hallita" myös raunioilla ja maastossa, niin voihan... No, sitä me työstämme. Parempi erinomainen motivaatio ja huono hallinta, sillä hallintaa on käytännössä helpompi työstää ja parantaa kuin olematonta motivaatiota. Mä sain "testaajalta" plussakomentin koiran lukutaidostani. Osasin kerrankin pitää suuren suuni kiinni oikeaan aikaan.

Ja mitä meinasikaan unohtua! Ihan omaksi huvikseni, ja turhaksi rahan menoksi, käytin Lumon virallisessa sydänkuuntelussa, jossa Lumolaisen sydän todettiin terveeksi. Samalla reissulla kiikutin taas kolmen päivän ulostenäytteet, pissanäytteen sekä otatin perusverikokeen. Pissa ok, samoin veriarvot normaalit. Minulla on näiden tietojen perusteella ihan terve koira. Ja gaginäytettä loisten osalta odotellaan varmaan viikon parin sisään.

"Chillin' on Sunday"
 

"Kaiken näköstä": puuhaa, hommaa ja horinoita

Päivitellääs taas hieman kuulumisia.

Hakutreenit ovat nyt parina viikkona jääneet väliin, lähinnä ohjaajaa koskevista syistä. Tänään jäänee myös ohjatut tottistreenitkin väliin, sillä emäntä on edelleen flunssassa, eikä monen tunnin seisoskelu ulkona oikein tunnu hyvältä idealta..  Flunssasta huolimatta täytynee lenkkeillä, joten mielummin sitten ulkoillaan kuin tehdään pieni treeni ja Lumo istuu loppuajan autossa... Eli annetaan lenkkeilylle se, mitä annettavissa on. 

Viime viikolla treenailtiin kyllä tottista, ja treenit menivät oikein mukavasti. Perussettiä: seuraamista, jättävistä liikkeistä istuminen, luoksetuloa. Keskiviikkona oltiin raunioilla, ja treenin teemana oli kestävyyden rakentaminen. Eli iso etsintäalue, jolla vain kaksi maalimiestä, ja nämäkin yksitellen. Lumo pysyi suhteellisen hyvin hallinnassa radalle tullessa. Seuraamisessa ja ensimmäisen ja toisen maalimiehen välissä ammuttiin. Tyypillisesti Lumo ohjautuu hyvin, silloin kun ei ole hajulla. Neiti on raunioilla kuin kotonaan, liikkuu ketterästi ja helposti kasoilla ja nenä auki, niin kuin asiaan kuuluukin. Ohjaaja tuntuu vaan töpeksivän kerta toisensa jälkeen. Ohjaa koiraansa, mutta valitsee itselleen sellaiset kulkureitit, että perässä pysyminen tuottaa pienoista haastetta, ja lopputulos on se, että hukkaa koiransa... Lumolla oli ensimmäinen maalimies roskiksessa, jonka kansi oli aavistuksen raollaan. Eli käytännössä lähes umpipiilo. Sinällään en voi kouluttajaa moittia, sillä piiloista en tainnut kommentoida mitään.. Lumo työsti roskista hienosti, raapi, hyppäsi sen päälle, kunnes lopulta ryhtyi haukkumaan kun ei päässyt lähemmäksi maalimiestä. Yritystä kyllä oli. Siitä jatkettiin taas "tyhjän etsimistä". Lumo liikkui edelleen hienosti, ohjautui hyvin ja vaikka kerran pari kävi kasalla, joka ei kuulunut etsintäalueeseemme (tai kopin edessä olevan pöydän päällä haistelemassa muita ohjaajia), tuli kutsusta kuitenkin takaisin. Ala- ja yläkasa etsittyämme lähetin Lumon laukauksen kera ylätalolle. Laukaukset Lumo kyllä kuulee, mutta niillä ei onneksi ole paineistavaa  tai laskevaa vaikutusta koiran toimintakykyä ajatellen. Oitis lähestyksen jälkeen alkoi kuulumaan ilmaisuhaukkua. Maalimies oli puuritilöistä tehdyssä "karsinassa", jossa laitojen korkeus on reilun metrin. Jostain kumman syystä Lumolainen istui tuolla karsinassa maalimiehen kaverina, haukkumassa. Pieni koira oli vauhdissa hypännyt karsinan laidalle ja kammennut itsensä maalimiehen luokse. Palkkauksen jälkeen tehtiin sitten vielä nostoharjoitus. Pätevä likka tuo Lumolainen!

Neiti lokakuu

Emäntä on tosiaan ollut pahenevassa räkätaudissa viime perjantaista lähtien. Lenkkiä kyllä ollaan tehty, tosin emännän osalta hitaalla temmolla. Aida tuli meille lauantaina hoitoon kymmenen päivän ajaksi, joten tytöt ovat saaneet riekkua keskenään ja olla pääosin lenkit vapaana. Eilen käytiin Hauklammen ympärillä metsissä lenkillä, Apiliini kävi kastautumassa Myllyjärvessä ja likat riekkuivat ja puuhastelivat pitkin metsiä. Hetken aikaa oltiin Mikon kanssa vähän ulalla meidän sijainnista, mutta onneksi repussa kulki mukana Nuuksio-Luukkaan vaelluskartta ja kompassi.. Ei muuta kuin kompassista suunta etelään päin, ja jossain vaiheessa ryhdyttiin sitten tarkentamaan kartalta sijaintiamme. Suunnistuskartta kun olisi vaelluskarttaan nähden melko miellyttävän tarkka.. Loppu hyvin kaikki hyvin. Löydettiin takaisin autolle. Kotona rötkötti sitten kaksi suhteellisen onnellista ja väsynyttä lappalaislikkaa massut pulleana.

Viikko sitten sunnuntaina käytiin Pitkäkoskella lenkillä Kurun (Liehkun Korvenkaiku) ja Kurun lauman uuden tulokkaan Haltin (Kajaskiven Härmä) kanssa. Halti saattoi hieman nostattaa erään pentukuumetta... Kyseinen pentue olisi ollut melko mieluinen, jos nyt olisi ollut pennun hankinta ajankohtaista, eikä mitään "erityisiä" ajatuksia esim. Lumon suhteen. Lumolainen leikki pitkälti Kurun kanssa. Haltin kanssa puuhasteli hieman, ja oli tapansa mukaan kärsivällinen pennun kanssa. 

Muutama räpsykin tuli otettua:

Melko "ällö" paimensukuispojanpallero 

Lisää "ällötystä"

 

Lumo haastaa Kurua leikkiin

   

Pystypainia ála Lumo ja Kuru

No jo vain on hymyt herkässä!

 Noin niin kuin emännän puolesta alkaisi olemaan pennun paikka hiljalleen vapaana tässä taloudessa.. Tokihan tuon Puumbasteriinan kanssa hommaa piisaa, ja paljon, ja pentu + aktiivi-ikäinen, vaiheessa oleva harrastuskoira, tuo omat haasteensa arkeen. Yksi suunnitteilla oleva porokoirapentuekin olisi melko maukas. Pentueen emä on aivan ihastuttava, virrakas, aina hyväntuulinen ja kaikin puolin pätevä, pieni musta porokoira, jonka jälkikasvu kyllä kelpaisi harrastuskaveriksi. Vaikeita valintoja elämä täynnä, tietenkin oman koiran pentu olisi jotain hyvin spesiaalia, mutta kun tuo urostarjonta... Kaikkea ei voi saada,  sehän on selvä, että jostain joutuu sitten mitä luultavammin tinkimään.. Ajatuksena on ollut, että Lumon kohdalla pyrittäisiin ns. pentueeseen, joka soveltuisi erityisesti harrastaviin koteihin. Ja toivomus tietenkin on, että mikäli pennun tuhinasta ja tuoksusta joskus päästään nauttimaan, niin  pennut löytäisivät aktiiviset, osaavat ja harrastavat kodit. Tavoitteellisuus ei ole niinkään tärkeää, vaan se, että koiran kanssa tehdään ja puuhataan.  J.A.U Yrjölää lainaten:  "sellainen koira on onnellinen, jonka omistaja on kiinnostunut koiransa älyllisistä lahjoista ja toimintakyvystä". No, onhan tässä vielä tovi aikaa pohtia. Ensi viikonloppuna menen ihan huvin ja tiedon saannin vuoksi Kasvattajan peruskurssille, ei sillä, että yhtään pentuetta tulisin elämäni aikana kasvattamaan, mutta silkasta mielenkiinnosta ajattelin käydä.

Jatketaan reenimistä, lenkkeillään, puuhastellaan ja aika näyttää mitä tuleman pitää.

Taas on ollut superisti hyperii!

Sihteeri pahoittelee laiskanlaista päivittämistä viime aikoina. Ei vaan ole kerennyt, mukamas.

Raunioitumista on treenattu tuttuun tapaan keskiviikkoisin. Treenien teemoina on ollut lähekkäin olevat maalimiehet, tarkennus sekä ilmaisu. Lumo on taitava tyttö työstämään hajuja, ja lähekkäinkään olevat maalimiehet eivät tuota liiemmin päänvaivaa. Tarkennusta on treenattu myös maalimiehen ollessa kaivossa, ihan tikkaiden yläpäässä, ritilä kaivon päällä, maalimies muuriseinän välissä, ritilä esteenä. Lumo pyrkii hienosti kaivautumaan lähelle maalimiestä, toki puuritilästä läpi pääseminen saattaa olla hieman hankalaa pätevällekin koiralle.. 

Kokeilin myös muovista putkea, sukellusvene-nimistä piiloa tässä yhtenä kertana. Piilo jätettiin avopiiloksi, sillä umpipiiloja en ahneuksissani halua vielä yrittää, ennen kuin ilmaisu on hyvä ja varma. No, kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Sää oli tyyni, maalimiehn haju liikkui putken umpinaiseen päähän, ja Lumo sitten reippaana tyttönä ilmaisi piilon umpipiilona. Raapi putken päätyä, kävi haistamassa (tunkemassa pientä päätään) putken päällä olevasta pienestä tötsästä ja haukahteli sinnekin. Palasi kuitenkin umpinaiseen päähän haukkumaan. Taitava. 

Ilmaisutreeni raunioilla meni oikein passelisti. Edellis sunnuntain hakumetsässä tehty ilmaisutreeni ei oikein ottanut onkeensa, joten ohjaaja oli vähän hermona, että syteen menee koko treeni. Mutta ei mennyt, ei. Kouluttajamme Virpi oli sitä mieltä, että miksi tehdä koiralle treeni, jossa se voi epäonnistua. Niinpä annoin hänen kouluttaa minua ja koiraani. Sen sijaan, että olisimme ottaneet vain yhden maalimiehen ja yhden paikan, jonne lähetän koiran etsimään, teimme pienen etsinnän helpoilla piiloilla. Ensimmäisen oli tarkoitus palkkaa koira suoraan sen tullessa piilolla, mutta Lumo nappasi toisen maalimiehen ja haukahtikin tälle heti. Toinen palkkasi sitten suoraan, kolmas odotti muutaman haukunsarjan ja neljäs antoi haukkua pidemmän sarjan. Tosin viimeisellä maalimiehellä Lumo olisi varmaan haukkunut pidempäänkin, sen verran tehokkaasti komensi menemään. Ohjaaja olikin näissä tämän viikon treneissä suhteellisen ohjattavissa. Kunnon urpo tumpelo ääliö, mutta sellaista se välillä on.

Hallinta on tuottanut taas haasteita raunioilla ja haussa, ehken saisi vedota, mutta vetoampa kuitenkin siihen, että neidin käytöksestä päätellen juoksua tehdään. Korvat ovat välillä koristeena, toisinaan taas niillä on ihan kuulollakin oleva toiminto.. No, hiljaa hyvä tulee, vaikkei aina malttaisi odottaa..

Ohjatut tottistreenit alkoivat pari viikkoa sitten. Perusjuttuja on treenattu. Ongelmia on vähän siellä sun täällä, mutta Lumolla on ollut ihmeen hyvä vire ja tekemisen meininki. Berran ketukarva-narulelu on oikein oiva saalispalkka, ja palkkausta olenkin vaihdellut namista leluun ja päin vastoin. Lelusta Lumo tuppaa vaan kuumumaan välillä vähän liiaksi. Mutta pysypäähän hereillä.

Pari viikkoa sitten oltiin Espyn leirillä Inkoossa lauantaista sunnuntaihin. Huone jaettiin Jonnan ja Arttu-airiksen kanssa. Leirillä treenattiin lauantaina ja sunnuntaina hakua UPK:n Heli Viertokankaan ohjeistamana. Kiitos Helille uusista näkemyksistä ja vinkeistä! Helin laumassa on itseasiassa Lumon isän puolelta isän emän emä Nutukas Zorra eli Ketta. Ketta-rouva oli sunnuntaina mukana matkassa, ja sain tutustua tähän kovin viehättävään vanhaan rouvaan. Jotain tuttua näköä kieltämättä Ketassa on. Lauantai-iltana meille oli järjestetty perinteistä iltaohjelmaa: tuttujen laulujen uudelleen sanoittamista pelastukoira-aiheisiksi, pantomiimi arvoituspeliä harrastukseen liittyvistä asioista ja illan kruunasi "hälytys". Meidät jaettiin useampaan ryhmään, ja jokaisessa ryhmässä oli sitten tietenkin etsintäkoira ohjaajineen. Meidän ryhmässä minä ja Lumo olimme koirakkona ja kartturina Valtteri. Homma eteni ihan hienosti, kartturi ja koiraohjaaja löysivät eksymättä alueelle, Lumo oli hommissa ja sai hienosti maalimiehestä hajun. Pimeää kun oli, niin en tietenkään sattumalta nähnyt onko koira maalimiehellä vaiko ei. Ja kun suu on suuri, niin kerkesin tietty kutsumaan Lumoa. Lumolla meni ehkä aavistuksen pasmat sekaisin, mutta ei jättänyt löytämäänsä Robinia, vaan haukahti hyvin epävarmasti. Haukkuja tuli kuitenkin useampi, joten tiesin, että ihminenhän siellä.

Hakua on leirin jälkeen keretty treenaamaan hyvin pienellä kokoonpanolla kerran. Aiheena oli ilmaisu, joka meidän osalta meni vähän mönkään. Jenni kyseli, että mitä mä oon Lumolle tehnyt... Hmmm... En tietääkseni mitään. Pientä takapakkia, jonka eräs otti tapojensa mukaan hieman raskaasti. No, sunnuntaina sitten uutta utua putkeen ja paremmalla onnistumisella.

Lenkkeilty on Aidan kanssa säännöllisesti. Juuri tällä hetkellä Apiliini on meillä hoidossa, ja palailee ensi lauantaina sitten pidemmälle hoitovisiitille, kun Noora lähtee veljensä häihin Argentiinaan. Justua ja Sofiaa on nähty pari kertaa. Viime sunnuntaina suunnisteltiin kolme tuntia Petikon metsissä. Fire ja Bonzo koiriakin on nähty. Lumo on oikein elementissään nuorten ja pöljien uroksien kanssa. Järjettömiä juoksuhepuleita, painia, Justuksen kanssa vetoleikkejä ja kaikkiaan melko päätöntä menoa. Mutta sehän on elämää sellainen. Fyssarillakin käytiin torstaina ja mitenkään erityisen jumissa Lumo ei kuitenkaan ollut. Pitkä selkälihas vähän jumissa, samoin rinta- ja kaularangan liitoskohta, mutta kudokset vastasivat nopeasti käsittelyyn ja Lumo suorastaan nautti silmät puoliummessa.

Lähetys

Lumo luopuu

Isoisomummu Ketta (Nutukas Zorra)

Tyyriin näköisenä

Lumo ja Justus kivellä